Hyvää joulun jatkoa!
Joku voi otsaketta kummastella, eikä se ihme olekaan. Otappa noista selvää suorilta. Eli tänään oli/on joulupäivä. Aaton rauhoittumisen jälkeen oli kiva päästä poikien kanssa juoksemaan Pyssymäeltä iso-sydänmaanreitin etulenkki. Noin 26 kilometrin lumilenkki.. tai tuosta lumista, koskematonta polkua tieosuudet miinustettuna noin 12-13 kilometriä. Kyseessä oli 102 kerta etulenkillä. Eli otsikko aukaistu, joten voimme mennä sisältöön.
Joskus tekee hyvää ängetä itsensä pois omalta mukavuusalueelta. Meitä oli alunperin lähdössä kahdeksan karpaasia kiertämään etulenkkiä. Kolme jäi eri syistä pois, joten meitä lähti lopulta viisi matkaan. Tarpeeksi väljällä tasokategorialla oltiin kahdessa eri korissa. Minä, Pekka ja Jussi oltiin tarpeeksi lähellä toisiamme tasollisesti - ja sen huomasi perusjolkottelussa - vauhdit osui yksiin. Sen sijaan Mika ja Tuomas vetivät pari napsua kovempi tasoisina meitä pitkin korvia vauhdillisesti. Aina, kun jompi kumpi herroista veti, oli siinä ja tässä näkyikö ukkoja edes näköetäisyydellä. On se kaunista katsoa, kun tasokkaat kaverit vetää. On se helponnäköistä.
Mentiin siten, että eka juostiin alun tieosuus (vajaa 3km) ja hieman polkua alkuun, eli 20 minuuttia ennen ekaa kävelypätkää. Sen jälkeen vaihdettiin vetäjää 10 minuutin välein. Jo alun helpollakin polku-osuudella tuntui, että mono piti pitää syöntiasennossa, jos meinasi pysyä letkassa. Tuomas veti alun. 34 minuutin kympin mies. Ei se ihme, jos pitää letkan perällä hieman keskittyä.
Pekkakin veti eka veto vuorolla ihan miehekästä vauhtia, mutta selvästi helpommin mukana pysyvää. Jussi otti iisimmin ja oma syke pääsi rauhoittumaan. Sitten sain itse vetää, mutta jostain syystä juoksin ehkä liiankin imevästi, enkä aivan sitä hiljasinta. Siitä sitten jatkoi Mika ja vauhti nousi heti pari napsua. Sanoinkin, jossain vaiheessa, että tuli hiljaista kuin kirkossa, kun Tuomas tai Mika veti. Siinä juostiin!
Välillä joku näytti menevän nurin, mutta enempiä ähkimättä näkyivät nousevan ylös. Tosin Jussi veti pari kertaa johonkin rakoon jalkansa, mutta onneksi kukaan ei loukannut itseään pahemmin. Alusta oli kuitenkin petollinen. Muutamasta sentistä reiluun kymmeneen senttiin koskematonta lunta. Lumen alla saattoi olla oksa, kivi, kuoppa, maakolo tai jotain muuta - koskaan et voinut tietää - piti vain reagoida.
Lahnajärventie-osuudella pojat hölkötteli kevyesti liki viiden minsan kilsavauhtia. Se oli oikeastaan sopivaa, sillä siinä pääsi askel hieman väljemmin pyörimään metsäisen jännittämisen jälkeen, ja ennen sinne uudelleen suuntaamista. Pelastuspiste kasilta lähdettiin leipomaan märkää ränniä kohti koppelokangasta. Jussi manasi tämän välin aika painokelvottomaksi (hah,hah...). Pian otettiinkin vedenheittotauko ja kuvat.
Taas Mika ja Tuomas juoksivat näkymättömiin. Siis kyllä mekin juostiin, mutta... On ne kovia. Mika on kyllä kova poluilla nykyään. Puolitoista kuukautta leikkauksesta ja nyt jo tuollainen meno päällä. Tuomas on tiellä selvästi Mikaa vauhdikkaampi, mutta polulla näytti, että puntit ovat melko lähellä? Ois kiva nähdä Tuomas ja Mika pep57km kisassa. Mikahan veti elokuussa alle kuuden tunnin. Siihen saa juosta Tuomaskin. Luulen, että Tuomas voittaisi, mutta juosta saisi.
Hyvää kyytiä tultiin kohti perhereittiä. Pekka oli vetovuorossa perhereitille tullessa. Veti vielä kunnon mulaukset ojanvarressa, mutta suuvehnäsellä nousi ylös. Olinkin ainoa, joka ei kaatunut kertaakaan. Rasti seinään. Tuo ei toistu. Koitin viimeisellä vetopätkällä vähän nostaa verenkiertoa ja kaatumisriskiä vauhdinnoston myötä, mutta pysyin pystyssä. Pojat jätti kohteliaasti hajurakoa vauhdinnostossani ja saivat näyttämään vetoni hyvältä. Kohteliaita miehiä.
Lopulta tultiin vinnurvajärvenpäähän. Mika veti, Tuomas vanavedessä ja me muut kauempana. Lyönti näkyi olevan päällä. Kevyet jalat on iloisennäköiset touhussaan. Sitten tultiin tielle. Oli kiva juosta taas väljemmästi. Puheensorina jatkui. Kolmen tunnin lenkki sujui hyvin jutustellessa. Sen verran kaikilla - jopa minulla - oli varaa. Lopussa pojat innostui ottamaan vauhdinnostokilsan. Näkyi Jussikin painaneen sen selvästi alle viiden minsan. Leppälä neljän minsan paikkeille ja tuomas 3:25min/km vauhtia. Ite lopsottelin vähän taaempana, sillä olin kaksi päivää aikaisemmin juossut 12 kilometrin vauhtikestävyyslenkin. Pekalla otti polveen ja könyttiin vain nätisti perille.
Hieno lenkki hyvässä porukassa. Joskus tekee hyvää juosta itseään tasokkaammassa seurassa. Sitä pääsee näkemään miten kovemmat menee ja toimii. Samalla näkee mitä kroppa sanoo napsun kaksi kovemmasta menosta. Tuommonen noin kolmen tunnin etulenkin talviversion kierto lumisella polulla on ihan miehekästä settiä. Oli ilo pysyä mukana edes jotenkin. Kiitos kaverit!
Kuva Ellulan suoralta, noin 14,5kilometrin kohdalta.
Onni Vähäaho, Nivalassa 25.12.2020