Elämässä on kaksi sivua. Yksi sivu on 50 vuotta. Voi olla toki kolmaskin, mutta se olisi sitten sellainen sivu - ja kaiketi kaikille kaikintavoin suhteellisen vähäinen kaikella tapaa, olematon. Minulla ensimmäinen sivu loppuu huomenna ja siirryn kakkossivulle elämämme kaksisivuisessa kirjassa. Huumorimiehenä en voi ottaa tätä askelmaa olematta huvittunut. Samalla puhutaan sangen karustakin asiasta. Tällaisia asioitahan ei tullut pohdittua esimerkiksi 25-35 vuotiaana. Samalla tämä on totuus, jota on katsottava silmiin.
Jotkin ystäväni ovat minua reilustikin vanhempia. Heidän elämänilo antaa minulle tällaisessa sivunvaihto tilanteessa uskoa tulevalle sivulle. Eräs ystäväni kertoi etenkin ensimmäisen 15 vuotta olevan aika mukavaa eloa toisella sivulla. Tuollaiset kokemukset antavat valoa kakkossivulle.
Muutoin en vietä mitenkään 50 vuotispäivääni. Päivä muiden joukossa. Kävin edellisellä viikolla "synttärilomalla" Kolilla. Minulle jokainen päivä on juhlaa - ja parasta juhlaa se on ystävien ja läheisten kanssa. Varsinaisena syntymäpäivänä minulla on hammaslääkäri ja äitini haluaa tarjota minulle kakkukahvit, mutta itse en pidä juhlia, enkä ole pyytänyt ketään muutakaan sellaisia järjestämään. Siitä huolimatta näyttää, että monenlaisia yllätyksiä tässä on jo tarjottu. Kiitos niistä kaikista!
Näen elämän enempi kokonaisuutena kuin yksittäisinä highlight päivinä. Saman toistoa, mutta jokainen päivä on minulle yhtälailla arkea ja juhlaa. Sivunvaihto vuodelle onkin hyvin pitkäjänteisiä tavoitteita, kuten ruoka ja liikuntasuhteen kalibrointi, sekä muutamia 50 vuotis tavoitteita, mutta ei mitään pakollista tai kiveenhakattua. Peruselämää.
Minulla oli tarkoitus nyt lopuillaan olevalla kahden viikon talvi/synttärilomalla juosta 50 kilometrin juoksulenkki. Se kuitenkin taisi jäädä tulevaisuuteen, sillä loman alussa minulla oli kolme päivää outoa oloa, josta jäi jälkijuttuna lihasten palautumattomuutta. Aina lähtiessäni juoksemaan, on jalat niin kuin niillä olisi edellisenä päivänä juostu 3-4 tunnin lenkki. Oli edellisenä päivänä sitten 5-8km lenkki tai lepopäivä. Olo on ollut muutoin terve jo liki kaksi viikkoa, mutta tuollainen jälkijuttu jäänyt lihaksistoon. Eli täytyy juosta tuo 50 kilometrin lenkki sitten, kun jalat sen sallivat. Eli ei mitään pakottamalla vaan miten elämä sattuu soljumaan. Ei stressiä mistään.
Olen ollut noin 1,5 vuotta lastensuojelussa, perhekodilla yöohjaajana. Työ on ollut erittäin mielenkiintoista ja itseäni kehittävää. Uusi ala minulle on tuonut virtaa itselleni paljon. Jopa niin paljon, että kävin lomalla perehtymässä toiseenkin työhön, vammaispuolelle. Ajattelin siellä tehdä silloin tällöin yövuoron, jos omaan elämään se sopii. Tässä elämänvaiheessa sitä haluaa kokea uusia asioita elämässsä - elämänkokemuksia, mitä sitten vanhempana muistella... "vanhempana", hmmm... pidän siis itseäni edelleen nuorena?
Yhtäkaikki. Olen voimaantuneempi kuin koskaan. Saan olla töissä mielekkäässä työssä ja minulle jää virtaa vielä kokea jopa muitakin töitä omaksi iloksi. Samalla mielekkään työn ansiosta vapaapäivätkin ovat tuntuneet ainakin puolet pidemmiltä ja antoisimmalta kuin hoitoalalla 23 vuotta työskennellessäni, jossa takki tyhjeni kyllä aika huolella. Respectit sinne! Kakkossivulle statuksella: "ei moittimista". Terveyttä ja iloa kaikkien elämään!
Ps. Tiedän monien ystävien ja tuttujeni näkevän edelleen minut ultrajuoksijana. Saman toistoa, mutta lopetin ultrajuoksun syksyllä 2022. Koskaan ei tietenkään saisi sanoa ei-koskaan, mutta näköpiirissä ei ole muutosta tuossa. Ultrajuoksut on takanapäin. Toki voin joskus omaksi iloksi tehdä ultrajuoksun määreet täyttävän lenkin tai jopa käydä jossain tapahtumassa liikkumassa ultramatkan, mutta en kilpailumielessä vaan tapaamassa tuttuja. Kaikki omalla painollaan.
Onni Vähäaho, Nivalassa 16.4.2024
