Tämä aihe koskee oikeastaan koko urheilun seuraamista, mutta itselleni läheisin aihe on NHL:n kautta asiaa tutkia. Kaikki lähti nuoresta miehestä liikkeelle, neitseellisestä fanituksesta, jossa tunteet olivat infernaalisen voimakkaita suuntaansa. En tiedä onko muille (?) käynyt sillä tavalla kuin itselleni, että tarpeeksi paljon kokiessaan plussia ja miinuksia muuntuu faneus seesteisemmäksi. Seurataan, toivotaan ja eletään mukana, mutta enää ei etenkään pettymykset tunnu niin pahoilta. Itse olen esimerkiksi Pittsburgh Penguinsin kohdalla tulkinnut niin, että olen saanut jo aika älyttömän määrän hyvää faneuteni aikana, joten on kasvannut ymmärrys ja tyytyväisyys siihen, että välillä tulee palkkakattourheilussa pidempiäkin kuivia kausia.
NHL:ssä on lisäksi älyttömän vaikea voittaa se himotuin palkinto, Stanley Cup. 32 joukkuetta on noin puolet enemmän kuin esimerkiksi Eurooppalaisissa jääkiekkosarjoissa. Jo matemaattisestikin on kestämätöntä odottaa jatkuvaa menestystä kenenkään fanina. Itse seuraankin nykyään NHL:ää (ja samalla tavalla muutakin urheilua) tarinoiden kautta. Lähes jokaisen joukkueen ja pelaajan tarinat kiinnostavat, miten mikäkin joukkue tai pelaaja kehittyy, etenee tai taantuu. Urheilu on kuin iso saippuasarja, josta saa mielestäni enemmän irti, jos ei läpi elämän anna sydämensä raastua vereslihalle vaan pääsee vielä syvemmälle lajinsa ja liigansa ytimeen. Kuitenkaan fanina ei voi mihinkään tulokseen tai esimerkiksi pelaajan suoriutumiseen vaikuttaa, mutta voidaan elää heidän matkassansa.
Olen nauttinut kehittyneen otteeni ansiosta yhä monipuolisemmin NHL:n seuraamisesta. Minusta tuntuu, että minulla on noin 25 suosikkijoukkuetta jo 32 joukkueen sarjassa. Tällä tarkoitan sitä, että liki joka joukkueessa on niin paljon mielenkiintoisia pelaajia (ja tarinoita), että ne kiinnostavat seurata. Ja esimerkiksi liki koko NHL-seurantani ajan inhoamani Washingtonin tulevaisuuden näkymät ovat minun makuun kiinnostavia, kun aikanaan Alexander Ovechkin siellä pelaamisen lopettaa.
Ovechkin (Washington) oli päässyt viime yön pelissään jo tasoihin rikkomattomana pidetyn NHL:n runkosarjan maaliennätyksen (894 maalia) kanssa. Ovechkinhan tuli liigaan syksyllä 2005 yhtä aikaa Sidney Crosbyn (Pittsburgh) kanssa. Washington inho lisääntyi tuon myötä, koska Ovechkinista tuli Crosbyn yksi pääkilpailijoista. Ja olin tuolloin 20 vuotta nuorempi, kiihkeämpi fani. Pitkään olin sitä mieltä, ettei Ovechkin tuu koskaan Wayne Gretzkyn maaliennätykseen missään nimessä pääsemään - ja siltä se pitkään näyttikin. En olisi ikinä uskonut sanovani näin, mutta niin vain on Washingtonin seppä latonu maaleja hurjaa tahtia. 60 ottelua ja 41 maalia liki 40 vuotiaana on kieltämättä sairaan kova teko. Ei siitä pääse mihinkään. Tuohonkaan ei voi vaikuttaa, joten sen pystyy ottamaan lähes kuin katsoessa minkä tahansa merkittävän saavutuksen syntymistä. Katsoin tuon Washingtonin pelin Chicagoa vastaan, jossa tuli maalit numerot 893 ja 894. On se kieltämättä kova seppä tuossa hommassa, jos nyt ei ajatella mitään urheilun ulkopuolisia asioita. Ihmiset tekee tuomittavia asioita elämässä, mutta ne pitäisi osata pitää erillään hyvästä tekemisestä. Minusta Washingtonin maalijuhlinta spektaakkeli oli etukäteisajatuksieni vastaisesti hyvinkin tervepohjaista, arvostavaa ja täynnä hyvää kohtelua/kohtaamisia. Ei ole mitään niin huonoa ihmistä, ettei olisi jotain hyvää.
Uusista pelaajista. Nyt on tullut ja tulossa sisään älytön määrä ihan lajin menestyneimpiä nuoria, uskomattomia talentteja. On kiva seurata heidän pärjäämistä. Ainakin minulle on ollut yllätys, miten paljon monet talentit ovat jääneet siitä, miltä he näyttivät U20 MM-kisojen dominoivina tähtinä. Esimerkiksi Connor Bedardista ei tule Connor McDavidin tai Sidney Crosbyn kaltaista pelaajaa. Hullua sanoa noin alle 20 vuotiaasta pelaajasta, mutta se millaisia pelaajia McDavid ja Crosby olivat heti 18 vuotiaina NHL:ssä on asettanut riman, johon verrataan, JOS puhutaan sukupolvitalenteista. Se ei poista sitä, että Bedardista voisi tulla hieman myöhäisheränneenä supertähti edelleen. Monet ovat kehittyneet vasta myöhemmällä iällä. Yksi kovimmista sellaisista on Nathan "NateDog" MacKinnon. Harva muistaa, että MacKinnonin paras kausi neljään ensimmäiseen kauteen oli 63 pistettä.
Entäs jo kaksikymppiset Jimmy Snuggerud, Rutger McRoarty, Cutter Gauthier, Matvei Michkov, muutaman mainitakseni. Joo ihan, mutta aika kaukana vielä hallitsevista pelaajista. Tämän hetken kovimmat junnut NHL:ssä ovat ehdottomasti San Josen 18 vuotias hyökkääjä Macklin Celebrini ja Montrealin 21 vuotias puolustaja Lane Hutson. Hutsonissa on paljon samaa kuin Makarissa. Se, tuleeko hänestä koskaan hyvä puolustaja, jää nähtäväksi. Celebrini on taas jo samantien liki piste/peli pelaaja ja mm. kamppailutilastojen kärkipäätä koko NHL:ssä, sekä äärimmäisen tunnollinen kahdensuunnan pelaaja, joka ei ota lepohetkiä ollenkaan. Hänessä nään paljon samaa kuin Sidney Crosbyssa 18 vuotiaana. Suosittelen ottaan tiiviimpään seurantaan.
Onko joku ehtinyt olla huolissaan milloin saadaan uusi Brad Marchand tai Matthew Tkachuk. Ei tarvi olla enää. Ottakaa seurantaan Washingtonin 20 vuotias huipputulokas, Ryan Leonard, joka on pelannut vasta kolme ottelua kirkkaissa valoissa, mutta ei ole jättänyt ketään kylmäksi. Nopea kuin viitapiru, taklaa, karvaa ja on tietoinen koko ajan etenkin siitä millä taklauksella saa katsomon hurraamaan. Tämän lisäksi nuori mies on äärimmäisen tehokas. Voi olla, että Leonard taklaa jossakin vaiheessa uraa jotakin minunkin suosikkipelaajaa niin, että sattuu omaankin sydämeen ja sitten manaan hetken. Tämä on pelaaja, jota tullaan inhoamaan, mutta samalla jokainen haluaisi hänet omaan joukkueeseensa. Hän tulee olemaan voittaja. Hän on ollut sitä koko nuoren iän. Viimeksi vuoden vaihteessa jenkkien U20 joukkueen kapteenina voitti maailmanmestaruuden.
Penguinsin fanittaminen on ollut odottavassa tilassa. On tullut selväksi (ainakin toistaiseksi), että Penguins ei ole valmis uudelleenrakennukseen ennen kuin Crosby lopettaa. Ja sen kanssa on vain fanina elettävä. Joukkue on tähdännyt nyt muutaman vuoden menestykseen, vaikka Nivalaan asti on ollut jo joka heinäkuu selvää, että tulevalla kaudella ei todellakaan olla menestymässä. Eli oon ollut todella pettynyt tähän, mutta samalla ymmärrän, etten voi muuta kuin seurata mitä tapahtuu. Itse kannattaisin uudelleen rakennusta ja siinä mahtuisi Crosby (mutta ei muita seuralegondoja) oleen mentorina, koska on edelleen niin hyväkin. Mutta niin näytä tapahtuvan, joten odotellaan vielä muutama kausi. Vaatii pitkämielisyyttä. Jokunen suomalainen on kuitenkin piristämässä Penguins seurantaa. Tosin Jesse Puljujärven ura Penguinsissa ja jäi noin kauden mittaiseksi ja hyvin alkanut Valtteri Puustisen Penguins ura on ottanut taka-askelia ja farmin puolelle, jossa ovat myös maalivahti Joel Blomqvist ja Joona Koppanen, joka on pelannut välillä myös ylhäällä. Uusimpana ylhäällä on päässyt esiintymään 21 vuotias Ville Koivunen. Näkee, että on hyvä pelisilmä ja iloinen ote, mutta suurimpana puutteena paistaa silmään luistelun köykäisyys NHL tasolle, sekä ajoittain hitaat ratkaisut. Jälkimmäinen asia voi mennä jännityksen piikkiin, mutta luistelun osalta on iso työ edessä. Toki kaikki hyvät pelaajat eivät ole kaksisia luistelijoita, esim. Matthew Tkachuk, mutta sitten pitäisi se erikoisosaaminen olla mintissä.
Chicagon uudelleenrakennusta oon seurannut nyt siitä asti, kun Bedard aloitti toissa syksynä uransa siellä 18 vuotiaana ykkösvarauksena. Paljon on saanut lukea kritiikkiä Chicagosta, että he eivät mene eteenpäin. Mielestäni kriitikot eivät ole ymmärtäneet täysin palkkakattoliigan juonta uudelleenrakennuksessa. On pelkästään järkevää olla muutama vuosi ihan pohjalla, jotta saat muutamana vuonna kärkivaraukset, jotta saat varattua sen pelaajarungon, johon voit alkaa rakentamaan. Nyt Chicagolla on kevät puolella tähän asti suurin määrä juuri näitä omia varauksia kolmen viimeisen kesän ajalta kokoonpanossa ja voin sanoa, että hyvältä näyttää tulevaisuus. Bedard, Frank Nazar, Oliver Moore, Artyom Levshunov, Sam Rinzel ja Kevin Korchinski ovat kuusikko, jotka tulevat nähdäkseni kaikki olemaan iso osa Chicagon tulevaisuutta. Tänä keväänä Seth Jones kaupassa Chicagoon matkasi vasta piakkoin 24 vuotta täyttävä nuori huippuvahti Spencer Knight, joka on jo Stanley Cup voittaja. Todella hyvä pohja ja taas ensi kesänä Chicago pääsee varaamaan ihan kärkipaikoilta. Sitten olisi vielä kesällä 2026 Gavin McKenna tarjolla. Saa nähdä vieläkö Chicago pitää kokoonpanon muutoin sen verran köykäisenä, että jäävät vielä ensi kaudella pohjalle, jollon ovat vielä McKenna kisassa mukana. Uudelleenrakennuksessa pitkäjänteisyys on valttia.
NHL ajatuksin, Onni Vähäaho, Nivalassa 5.4.2025
