Näytetään tekstit, joissa on tunniste filosofia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste filosofia. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. elokuuta 2023

TÄMÄ MATKA

                   Mitä matka on sinulle? Onko se matka sukulaisille kylään, ystäville vai matka lappiin tai ulkomaille? Matka sana on yksi monista rikkaista suomen kielen sanoista. Uskaltanen sanoa, se näyttäytyy erilaisena eri kohdissa elämää. Pysähdyin aamulla jututtamaan kiikussa istuvaa vanhempaa herraa. Hän odotti, että pääsisi matkalle, kohteena kirkkomaa. Mies kertoi täyttäneensä alkuvuodesta 90. Tuossa kohtaa elämää tuo on varsin tavanomainen pohdinta tulevasta matkasta, joka on sitten se viimeinen matka. Annoin ymmärrystä ja heittäydyin kuuntelemaan miestä. Vanhoissa ihmisissä on paljon elämän jälkeä ja kerran, kun he ovat valmiita ajatuksiaan jakamaan, on niitä hyödyllistä kuunnella.

                  Olen itse iässä, jossa voin jo ymmärtää, että edellä kuvatun henkilön iässä voi seuraava matkakohde näyttäytyä tuolta. Elämä on jatkuva matka, jonka alkuvaiheessa ei pidäkään miettiä tuon kaltaisia ajatuksia, mutta olisi toki hyvä hoksata joka iässä, että olemme ainutkertaisella matkalla. Miten sinun matkasi sujuu? Joku voisi kysyä, mitä tarkoitat? Sitä, mitä haluat sen tarkoittavan, voisin vastata. Jokainen piirtää elämänsä (matkansa) itse. Siinä on usein työ, lähimmäiset ja ystävät, mutta ennen kaikkea sinä itse, valitsemassa matkasi.  

                  Itselläni on ollut varsin vaihderikas matka. Mielestäni on liian kliseistä, etteikö vaihtaisi päivääkään pois. Aivan varmasti vaihtaisin, muuten valehtelisin, mutta olen oppinut monista virheistä ja kasvanut tällaiseksi kuin olen. Viimeisen reilun kahden vuoden aikana on tapahtunut jonkin sortin kypsyminen eri elämänvaiheeseen. Avioero ja sitten uudelleen saman upeuden kanssa yhteisen matkan uudelleen rakentaminen. Uusi työpaikka, uusi ala, kiinnostava ala ja yötyö, joka mahdollistaa eri rytmisen elämän kuin päivätyö. Pommiin nukkumisen riski poistui. Mukaan tarttui mm. kiireettömyys. Ei voi valittaa matkani nykyistä vauhtia ja tilaa.

                  Tänä syksynä elämä muuttuu vielä hieman lisää. Juoksin 2008-2022 aktiivisesti ja harjoittelin viimeisinä vuosina n.700 tuntia vuoteen. Tänä vuonna olen ollut kuin kuka tahansa harrastelija. Ehkä neljäsosa tuosta aiemmasta. Vuosina 2011-2023 järjestin Nivalassa myös monia juoksutapahtumia, kahdeksana viimeisenä vuonna niistä Pyssymäellä. Nyt palo myös tapahtumien järjestämiseen on kadonnut. On aika tehdä muuta. Olen pienestä asti ollut innokas penkkiurheilija ja nyt sille jää enempi aikaa oman kohtuullisen liikunnan lisäksi. Matkassani on jatkuvasti pientä muutosta siis. Millainen on sinun matkasi, kysyn tämän nyt vielä uudestaan. Jokaisen matka on ainutlaatuinen ja siksi erityisen arvokas.

                  Alussa mainitsemani mies jäi vielä kiikkumaan hymyssä suin jutustelumme lopuksi. Toivotin terveitä päiviä ja totesin: -”älä nyt vielä sinne kirkkomaalle lähde, kun sinun juttuja on mukava kuunnella”. Vanhempi herrasmies totesi naurahtaen, että taitaa olla täällä niin kauan kuin annetaan. Siitä on lopulta kysymys matkassamme. 

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 21.8.2023

torstai 8. kesäkuuta 2023

YLLÄTYS

             Yllätys on ja ei yllätys myös sen tullessa, jos ei ole ollut valmis siihen, että elämässä tulee aina olemaan yllätyksiä - sekä kivoja, että ei-toivottuja. Kokemuksen, joka usein tarkoittaa elettyjä vuosia, myötä ihminen omaa paremmat valmiudet valmistautua yllätyksiin. Ja mikä sitten on edes elämässä yllättävää? Jos naapurin Seijalla lentää lakki päästä alkukesän tuulisena iltana, on kai se enempi ilmeistä kuin yllättävää. Joskus kuitenkin tulee eteen asioita, joista itsekin vielä yllättyy. Tai niin, ehkä en vain ymmärrä vielä kaikkea, jonka senkin ymmärtäminen vaatii tiettyä kompetenssia. 

            Lopetin päämäärätietoisen juoksemisen viime lokakuussa, aloittaessani yötyöt. Tarkoituksella ja mielellään. Ämpärini oli ollut jo pitkään täynnä, eikä täyteen ämpäriin lisäämällä tulee parempaa. Niinpä tein 10L ämpäriin reiän noi 3L kohdalle ja olen pärjännyt sillä. Liikkumiseni on siis noin kolmasosan aikaisemmasta. 

            Kuluvan kalenterivuoden viitenä ensimmäisenä kuuna pisin juoksulenkkini oli ollut 26km. Sain kuitenkin idean yrittää juosta haastavalla Iso-sydänmaan vaellusreitillä 56km lenkin. Ja yllätyksekseni jaksoin sen kramppituntemuksista huolimatta ja vieläpä ihan kohtuu ajassa (8h37min), vaikka kevyesti mukamaste menin. Se oli yllätys. Ja saman merkin yllätys jatkui tuosta viiden päivän kuluttua, kun sujuttelin saman reitistön ns. etulenkin (25km) alle kolmeen tuntiin liki pelkällä vedellä. 


 

            Eilen yhteislenkillä pohdittiin paljon kokeneiden ihmisten kesken elämän ei-toivottuja yllätyksiä. En tiedä, olinko lakoninen, kun totesin niiden vain olevan väistämättömän jokaisen elämän aikana, muodossa, jos toisessakin. Jossakin vaiheessa elämää voi tulla paljonkin haasteita, mutta jotkut niistä voivat jopa parantaa elämää. Ainakin itselläni on niin käynyt. Onko juuri sinulla?

            Iloinen yllätys oli myös se, että kuulen usein tätä blogia luettavan ja näiden kirjoituksieni herättävän vielä ajatuksia. Se on hyvin palkitsevaa. Pääperiaatteenani on välttää kirjoituksissani jänisten tempomista hatusta, mutta sen sijaan yritän sanoittaa elämän ajoin vaikeasti ymmärrettävää säveltä. Sävellys ja sanoitus kun ovat kaksi eri asiaa, mutta yhdistettynä pysäyttämättömät. Minulla näkyy olevan näissä kirjoituksissani kaksi päävaihdetta - joko NHL tai sitten filosofia. 

            Mitä pidempään täällä tallustaa, sitä enemmän sitä myös alkaa näkemään itsensä ja välillä se voi jopa hieman ärsyttää. Itse olen omasta mielestäni liiankin innokas kääntelemään kohtaamiani asioita. Etsin usein nelisivuisesta kappaleesta viidettä ja kuudetta sivua. Olen vain sellainen. Osa voisi pärjätä yhdelläkin sivulla. Ollaan kaikki sellaisia kuin olemme, sillä sellaisena olemme parhaimmillani. 

            Hyvää alkanutta kesää juuri sinulle!

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 8.6.2023

 

 

 

 

 

keskiviikko 3. toukokuuta 2023

KEVÄÄN HAPUILUT

             En ole kirjoittanut pitkään aikaan - tai ainakin se tuntuu siltä. Osaanko vielä, jää lukijan arvioitavaksi, sillä usein unohdan itse kirjoittamani pian, sillä en jää kiinni liiaksi mihinkään. Tunnen olevani nyt, ainakin kirjoittamisen suhteen, kuin harakka, jonka tuleva näös on aina omannäköinen, kuten harakalla pesänsä. Risukasa (sanakasa). 

            Normaalisti olen huhkinut kovasti juoksuharjoitellen talven. Nyt olen ottanut iisisti, sillä aloitin lokakuussa haaveilemani yötyöt. Pääsin sitä kautta elämässäni uudelle lehdelle. Uskalsin jättää entisen työn, mutta myös aikasyöppöni, juoksun, taaemmas. Nyt tunnen olevani vapaa elämälle, sillä mikään ei vie liikaa aikaa ja voin olla elämässä niissä merkeissä, miten milloinkin huvittaa. On jopa hieman eläkeläisen olo. 

            Kevät jaksaa yllättää joka vuosi. Vai voidaanko puhua yllätyksistä lainkaan? Lunta tulee usein vielä, kun luuli sen materiaalin jo tippuneen ajat sitten taivaalta. Ei ole lopulta harvinaista, että rätkät irvistelee pesässänsä hennon lumisateen hankaloittessa heidän kesäiseltä haiskahtavia puuhia. Ehkä nurmen pinnalle ehtineet kastemadot ovat sen verran kankeita, että se kompensoi. 

            Keitin juuri kahvit. Kello on puoli yksi yöllä. Minulla ei ole elämä kelloon sidottu. Elän hetkessä. Nukun, kun nukuttaa ja olen hereillä, kun siltä tuntuu. Nyt tuntuu siltä. Ollaanpa tovi ja nukutaan sitten, kun tuntuu. Olen niin sanotusti puolellani elämässäni. Kunhan vain terveenä pysyisi ja maailmassa olisi rauha. Eli mantra sama kuin kaikilla muillakin. 

            Nyt on vesi korkealla, liki joka paikassa. Sen verran on jo elämää takana, että voi sanoa vain jokea katsoessa, mikä on kosteus tilanne sydänmaiden poluilla. Märkää siellä on, ja ilmeisesti vielä hyvän tovin. Odottaisin kesäkuuta, ja tottavie nyt maltankin - helposti. Kaikkea ei näe toki joesta etukäteen. Paljon näyttää tapahtuvan vaikeasti ymmärrettäviä asioita. Ajatella, vaikka tuota Katinkullan tragediaa. 

            Päätettiin yhden kaverin kanssa tehdä joka päivä lankutusta vähintään neljä minuuttia päivässä kuukauden ajan. Ei pitäisi jäädä ajasta kiinni, etteikö tulisi tehtyä. Joten tulihan se uhreilullinen tavoite tällekin vuotta hankittua. Liikuntamäärät on tippuneet noin kolmasosaan edellisen kymmenen vuoden keskiarvoista, noin suurinpiirtein. En enää pidä kirjaa, joten on osittain arvio. Toki minulla on (ainakin vielä) urheilukello (polar grit x) kädessä, joten jotain jää talteenkin. Eikä oo vielä tullu laitettua Stravaakaan pois. Joten ne kerää tiedot puolestani, mutta muutoin en enää itse pidä mitään kirjaa liikkumisistani. 

            Sivuhommana olen vielä yhtä kovaa polkujuoksijaa valmentanut. Toki hän ääriviisaana miehenä oppi nopeasti asian ja nyt tällä kaudella roolini on ollut enempi ohjaava. Avaintreenit olen tarkemmin kirjoittanut ja askelmerkit katsottu. Valmennettavani löytynee tämän kuun lopun 166km karhunkierroskisasta top 10:stä. Hän oli viime vuonna PEP57km kisassa toinen, Juho Ylisen jälkeen. Muutoin olen joillekin kyselijöille erinnäisiä harjoittelu ja varustevinkkejä jakanut, mutta muutoin ehkä hieman etääntynyt juoksuhommista. Kivahan se on silti aina silloin tällöin lenkillä käydä.  

            Tätä kirjoittaessa on kalenteri kääntynyt jo toukokuun kolmannelle päivälle. Kevään suurimmat temppuilut on takanapäin, mutta vielä ei kannata hämmästyä, jos vaikka lunta nakkaa. Hyvää alkavaa kesäkautta 2023 kaikille lukijoille!

 

"On paljon pahempaa, että jokin tulee perässä kuin että se tulee vastaan".

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 3.5.2023

sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

ELÄMÄN SUHTEELLISUUTTA

                   Minulla ei ole työmatkaa kuin reilu kolme kilsaa. Toki se on hieman yli puolet enemmän kuin mitä oli vielä viime vuoden syyskuussa. Minulla ei ole ollut omaa autoa yli kymmeneen vuoteen. En ole automies, vaikka olen ammattiautoilijan poika. Pyrin ajamaan mahdollisimman vähän autoa. Siihen ei ole kuin hyviä syitä, itsestään selvyyksiä, joita ei kannata luetella. 

                  Minulle on tullut tavakseni tankata tankki täyteen tilipäivänä ja nollata trippimittari. Edellisen kuukauden aikana trippimittariin kertyi 320km. Kun vielä harjoittelin ultrajuoksua, juoksin yleensä 400-500km kuukaudessa. Autoilua on vähän tai juoksua on ollut joskus paljon. Nyt olen enää ultrajuoksija, mutten harjoittele. Voisin sanoa, että olen jo valmistunut ultrajuoksijaksi, en enää harjoittele sitä. Jonkin ultrajuoksun aion juosta tänä vuonnakin, jotta saan tuon ultrajuoksija leiman pidettyä. Todennäköisesti se tapahtuu juoksemalla huvin vuoksi iso-sydänmaan 56km mittaisen vaellusreitin tai jotain muuta vastaavaa vapaata suorittamista.

                  Kun juoksee kymmenen vuotta putkeen vähintään 4000 kilometriä, on pudotus harjoittelun lopettamisen jälkeen liikuntamäärissä valtava. Samalla aloitin uuden työn, joka on pelkästään yötyötä toiveeni mukaisesti ja liikkumista siinäkin selvästi edellistä työtä vähemmän. Mukavan vapaanoloista elämää lisääntyneen vapaa-ajan myötä, kun harjoittelu jäi pois. Nyt kuitenkin havahduin, että olen tuon lisäksi enemminkin lisännyt syömistä. Ultrajuoksussahan syödään 20-30min välein kisoissa ja erikoispitkissä harjoituksissa. Huomasin nauttivani liikaa, liian usein toistuvasta napostelusta. Kiloja kertyi hyvänlaisesti lisää vajaan puolen vuoden aikana. Nyt ruokarytmin ja sen sisällön järkeistämisen kautta laatua lisää sillekin puolelle.

                  Muutama on ollut kiinnostunut minun juoksukilsakertymistä nyt, kun en ole harjoitellut. Nyt on kohta maaliskuun puoliväli ja mittarissa on 251 kilometriä tälle vuodelle 2023 kasassa. Eli ehkä neljässä kuukaudessa saattaa tulla lähelle sitä määrää mitä aikaisempina vuosina tuli yhdessä kuukaudessa. Olen käyttänyt lisääntyneen vapaa-ajan penkkiurheiluun ja rauhalliseen elämään muutenkin. Tämä tuntuu omalta jutulta. Etenkin tuo yötyö. Siihen kaikki vapaus ja elämän helppous tuntuu perustuvan itselläni. Saan nukuttua tosi hyvin yövuorojen välipäivinä, joka on tietysti avain asia.

                  Jälkeenpäin huomaan, että juokseminen auttoi minut hyvään kuntoon, mutta se toi myös suorituskeskeisyyttä. Eli sekä hyvää, että huonoa. Etenkin ultrajuoksuun kuuluu tosi iso panostus ajallisesti harjoitteluun. Halutaan kehittyä ja myös päteä, yrittää olla aina parempia ja parempia. Olen hyvilläni päästessäni siitä oravanpyörästä pois ja voin nauttia elämästä, jossa on aika paljon merkityksellisempiä asioita kuin juosta liki kaikki vapaa-aika. Suomalaiset ovat herkästi addiktoituvaa kansaa, joten tämähän ei ole yllätys. Oli sitten kyse päihteistä, liikunnasta, ruoasta tai jostain muusta. Kohtuudella käytettynä juoksu on antoisaa ja voin sitä edelleen suositella, mutta ei siinä määrin, miten itsekin tuli juostua. Liika on liikaa joka asiassa.

                  Merkittävin asian sisäistäminen on se, ettemme elä ikuisesti. Vaikka tuo on kaikilla tiedossa, harva osaa arvostaa sitä totuutta arjessaan. Elämä kannattaa tehdä mahdollisimman näköisekseen, eikä saa pelätä isojakaan ratkaisuja sen edessä. ”Sitten joskus -elämä” on uskaltamattomuutta elää. Ajatuksen pitäminen positiivisena ei ole kenelläkään helppoa. Aina kannattaa kuitenkin uskoa, että elämässä voi olla vaikka mitä hyvää koettavaa. Kohtuullinen uteliaisuus ja silmien auki pitäminen kannattaa. Hyvää alkanutta kevättä kaikille lukijoille!

 Onni Vähäaho, Nivalassa 12.3.2023

keskiviikko 18. tammikuuta 2023

UUSI HARRASTUKSENI (VAHVALLA LENKKIKOKEMUKSELLA MAUSTETTUNA)

            Uusi harrastukseni on chillailu/rentoilu, maustettuna eettisesti kestävällä sluibailulla. Ihmiset tekevät mielestäni elämästään liian täysiä ja unohtavat ottaa iisisti. Säännöllinen vauhdin alas otto, makoilu sohvalla tai vuoteella vain ollen tai mietiskellen. Voidaan puhua myös pysähtymisestä.

            Löysin tämän harrastuksen, kun lopetin tavoitteellisen juoksemisen. Samalla jäi paljon aikaa ja loppui kaikki suorittaminen. Reilun vuoden kuluttua aloitan elämäni toisen sivun meidän kaikkien kaksi sivuisesta kirjasta. 50 vuotta per sivu. Keskittyminen mahdollisimman mukavaan elämänsisältöön on minun harrastukseni ydin. 

            Olen urheilutaustani johtuen ”kärsinyt” suorittamisesta elämässäni. Elämä ei ole kilpailu – tai on se, jos niin haluaa, mutta aika juoksee koko ajan loppua kohden, sekin on hyvä sisäistää, jos haluaa juosten kusten elämänsä elää. Miten sitten hoksasin rauhoittua elämään ainutkertaista elämäämme? Asian voisi humoristisesti purkittaa näin: aikansa, kun sätkii, niin rauhoittuu. Niinhän se kalakin vedestä nostamisen jälkeen. No, en ole pois kuolemassa vielä – toivottavasti – mutta tuollainen vertauskuva tuli mieleen.

            Minulla on edelleen kuitenkin myös aktiivista toimintaa. Sekin on hyvä muistaa. Tämä on vain yksi (uusi) harrastukseni. Yhä seuraan tiiviisti NHL – liigaa ja juoksenkin aina välillä. Viimeksi sunnuntaina juoksin pidempään. En tiedä miksi keksin juosta noin kolmen tunnin ja yli 26 kilometrin lenkin, vaikka ulkona tuuli kymmenen metriä sekunnissa ja vettä/räntää satoi vaakamambona. Mutta mikä parasta, tuo lenkki tuli tehtyä ilman tavoitetta juosta se, spontaanina ideana.

            Ajattelin juosta niin sanotun perhereitin kotoani. Ensin ajattelin juosta vesistöjen jäitä pitkin, mutta onneksi hautasin ajatuksen, sillä siellä olisi odottanut jäiden päällä ollut useamman sentin vesikerros. Niinpä juoksin alun vajaa neljä kilometriä iloisesti teiden pientareita pitkin. Nivalassa on ollut vajaa viikko plussakeliä. Ei paljon, mutta koko ajan, yötä päivää. Sain vihiä, että yhdistetty hiihto/pyörä/juoksubaana olisi hyvin tallottu. No, oli varmaan ollut jossain kohtaa, mutta ei enää. Upotti aika huolella askeleesta yksi lähtien.

            Reilun parin kilsan uppuroinnin jälkeen tulin hyvin lyhyelle tiepätkälle. Ajattelin, että kyllä kelkkareitti kantaa paremmin. No, ei kantanut. Mutta tämä oli nyt tätä spontaani-ideaa ja ajateltua reittiä. Huomasin jossain kohtaa käveleväni välillä, vaikka oli ajatus juosta. Ei kun takaisin juoksuun kiinni, vaikka upotti niin vietävästi. Lopulta reilun yhdeksän kilometrin juoksun jälkeen pääsin taas hetkeksi tielle. Silloin päätin, että ”enää” tuo seitsemän kilometrin perhereitti ja sitten teitä pitkin vimppa kymppi kotiin.

            Perhereitillä mieli rauhoittui, niin usein aina. Polku oli paikoin konstikas, mutta mieli alkoi vaipua positiiviseen transsiin. Rimpinevan ojan laitaa aloittaessani paluumatkan huomasin puhuvani: -”ajattelit sitten tänne lähteä. Että tuosta vaan, milloin vaan reilu 26 kilometrin lenkki”. Syviä huokauksia. Palaan ajatustasolle puhumisen sijaan: -”olihan idea. Ilman lenkillä käyntiä nämä on aika raskaita reissuja. Jos sitten ensi kerralla vähän mietitäs ennen näitä tämmöisiä”.

            Loppulenkki meni aika lailla tyhjällä päällä, hyvin. Juoksulenkit ovat edelleen mukavia, mutta ei niitä viitsisi ohjelmoidusti tehdä, jokin tavoite mielessä, ei. Tällaiset vahvat kokemukset ovat kuitenkin hyvin päätä rentouttavia, vaikka jalat eivät ole samaa mieltä. Näiden jälkeen on kiva chillailla. Huomasin tuossa äskettäin, etten käynyt minkään valtakunnan lenkillä kuuteen päivään. Enkä edes kaivannut lenkkeilyä. Sisäinen rauha on kiva tunne, mutta toki se ei sitä välttämättä tule aina olemaan, mutta nyt kirjoitankin vain tästä hetkestä, näistä ajoista, joita nyt elän. 

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 18.1.2023

sunnuntai 6. marraskuuta 2022

KUKA MINÄ OLEN - KUKA SINÄ OLET?

             Ihminen sokeutuu eläessään usein hyvin pitkälti samaa rataa. Väitän, että aika useat tekevät paljon samoja asioita suhteellisen - jollei täysin - samalla tavalla päivästä, ja etenkin vuoden ajasta toiseen. Istuvat juomassa aamukahvia tietyssä paikassa tai aloittamalla päivän kenties puhelinta selailemalla tai tv:tä katsellen. Rutiinit ovat hyvä asia ja usein ne luovat turvaakin, mutta varjo puolena voi olla isossa kuvassa näkökentän sumeneminen. 

            Irtiotto normaalista. Eri työpaikka. Jopa avioero, voivat selvittää, kuka minä olen - ja minulle se on selvittänyt. Nyt tiedän mitä haluan, kun olen saanut olla reilun vuoden yksin. Haluan aika paljon samoja asioita, mutta en likimainkaan niin yksisilmäisesti katsottuna. Olen juossut vuodesta 2008 saakka ja vuodesta 2012 saakka liki juoksulle omistautuen. Se on kohdallani ollut virhe, sillä oikeasti haluan näköjään elää paljon monipuolisempaa, rikkaampaa elämää, jossa on paremmin aikaa rakkaille ihmisille ja muillekin harrastuksille, unohtamatta kuitenkaan juoksemista kokonaan.

            Jokaisella tuo identiteetti on hyvin henkilökohtainen. Luulin itsekin ennen eroa, että olisin yksin asuessa sosiaalisempi ja enempi esim. vierailisin enemmän, mutta huomasinkin, että viihdyn enemmin yksin tai niiden aivan lähimpien ihmisten seurassa. Tämän oivaltaminen vaati tilaa, eikä ilman sitä olisi tullut tätä asiaa selvitettyä. Samalla huomasin koko ajan, että ollaan Satun kanssa puhelimessa joka päivä vähintään tunti ja halutaan jakaa kaikki asiat yhdessä. Itselläni meni toista vuotta ennen kuin tajusin, että ero oikeastaan vain yhdisti meitä ja teki meistä enemmän. Joku voisi sanoa, että hitaat on piuhat (hah,hah,hah).

            Tämän kaiken jälkeen elämä onkin yhtäkkiä hyvin vaivatonta ja kevyttä, sekä erittäin antoisaa. Olen löytänyt sen tasapainon elämässä. Suosittelen muillekin rohkeutta ottaa selvää itsestään, mitä sinä oikeasti todella haluat. En nyt ketään kannusta eroamaan tai tekemään mitään erikoista, mutta ainakin hyvää ja avointa keskustelua itsenne kanssa. Elämässä voi olla yllättävän paljon varaa parempaan. Kun se keveys löytyy, on olo tasapainoisempi ja positiivisempi. 

            Päätin lopettaa lähtökohtaisesti kilpailemisen. Nautin paljon juoksemisesta ilman kilpailua ja kilpailullinen ajattelu vie paljon aikaa, enkä halua enää sellaista. Enemmin menen vaikka ystävien kanssa Kolille mökille ja juoksen siellä vapaasti sinne, minne ikinä tekekään mieli juosta. Vapaa juosten, vapaa kahleista ahtaan ajattelun, jossa elämä nojaa liikaa johonkin tiettyyn asiaan, joka on vieläpä pelkästään harrastus. Ja ehkäpä saatan joskus vaikka johonkin tapahtumaan osallistua randomisti, mutta silloin se on pelkkää kokemista, ei tähtäämistä. Tähtäimessäni näkyykin tulevaisuudessa enemmin rakkautta kuin äärirajoille vetämistä. 

            Hyvää marraskuuta juuri sinulle!



Onni Vähäaho, Nivalassa 6.11.2022

torstai 13. lokakuuta 2022

UUTTA JA VANHAA

             Kesä 2022 on takana. Samoin kilpailukausi - sana joka ei enää oikein tunnu sopivan suuhuni sivuttain, poikittain, eikä pitkittäinkään. Olen siirtynyt 48 vuoden iässä enempi kokemaan kuin menestymään juoksutapahtumissa. En ole ihan varma ihmettelenkö vai ihailenko enempi joitakin minuakin vanhempia juoksunharrastajia, jotka juoksevat edelleen menestys mielessä. 14 vuotta ja yli 55 000 juoksukilometriä ovat vieneet enimmät höyryt omista tossuistani. Silti tavoitteita.. tai ainakin ajatuksia on ensi vuodelle. Parin kaverin kanssa päätettiin tuossa joku aika sitten lähteä tavoittelemaan ensi vuodelle Ultra Trail Tour Finland sarjan osakilpailujen maaliin pääsyjä ja tulostavoitteita. 

            Itselle riittäisi ensi vuonnakin maaliin pääsyt. Siksi hankaliksi ovat osoittautuneet nuo minun UTTF -kisat. Niissä missään en ole päässyt vielä kertaakaan maaliin. Itse asiassa sadan mailin kisoista vain pep171km on onnistunut maaliin saakka. Eli tavoite on tuolla tavoin tarkasteluna sangen kova. 

            Ihan varma en ole kuitenkaan ensi vuodesta, vaikka tuo UTTF on piirretty tavoitteeksi. Se johtuu pitkälti siitä, että aloitin tämän kuun alussa uuden työn, jossa oon ainakin maaliskuun loppuun. Teen pelkkää yötyötä ja on arvoitus, miten paljon (tai vähän) ehdin harjoitella. Toinen pointti tuohon liittyen on, ettei minulla tule olemaan ensi kesänä normaalia määrää lomaa. Että ihan satavarma en ole tuosta ensi kauden tavoitteesta tuon näkökulman vuoksi. Katsotaan miten tämä alkaa rullaamaan.

            Olen innoissani uudesta työstä. Tuntuu, että minulla alkoi aivan uusi elämä. Hoitotyön kiire ja monenlainen paine vaihtui antoisaan lastensuojelutyöhön, jossa rauhallinen ilmapiiri ja kohtaaminen on yksi tavoitteista. Yötyö vie paineet pois kaikelta ehtimiseltä. Jokainen vapaapäivä on täysi vapaapäivä, kun ei tarvi illallakaan hiljentää, jos ei halua, sillä nyt ei ole kiire herätä seuraavaan työvuoroon - tai miettiä, ehtiikö nukkua. Lisäksi nukun todella hyvin yövuorojen välisinä päivinä. Olen todella nauttinut tästä uudesta alusta. 

            Toki harjoittelu ei uuteen työhön sovi entiseen malliin. Samalla olen hyvin valmis juoksemaan aiempaa vähemmän. Juoksu ei ole ollut enää vuosiin mitenkään keskiössä minulle. Enempi se on "vain" voimaannuttava osa elämää. 

            Toinen muutos on enempi "jotain vanhaa" osastoa, sillä ex-vaimoni on ollut jo pitkään minun nykyinen tyttöystävä. Olemme tehneet eron aikana rauhassa valtavan hyvää työtä suhteemme kehittämisen eteen. Nyt, kun minäkin pääsin Satun tavoin yötöihin, olemme paremmin samassa vuorokausirytmissä. Olemme eron aikana hieman paradoksaalisesti lähentyneet ja kehittäneet parisuhdettamme ja olemmepa vielä lisäksi nyt rakastuneimpia kuin koskaan aiemmin. Uskomattoman hieno yhtälö. Harvinainen ero, kun parisuhde parani eron aikana? 

            Elämässä on kaikki mahdollista, ihan kaikki. Kannattaa uskaltaa vaihtaa työpaikkaa ja vaikka erota ja sitten palata uudestaan yhteen ja voida aina vain paremmin. Elämän oivalluksia.


Onni Vähäaho, Nivalassa 13.10.2022

torstai 30. joulukuuta 2021

MINUN VUOSI 2021

            Vuosi 2021 on yhtä päivää vaille valmis. Olihan vuosi. Koskaan ei voi tietää mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Terveys on ykkösasia. Koskaan ei voi tietää mikä on oma terveydenkuva vuoden päästä. Liian paljon näkee sekä töissä, että siviilissä ihmisten menettävän eri tavoin terveys volyymiaan.

            Omassa elämässäni vuosi oli todella poikkeuksellinen, kuten alla olevista "kuukausi nostoista" voi huomata. Tämän vuoden vuosi koosteen tarkoitus on tuoda esiin, miten vuosi voi olla vaikea vuoden nivalainen tittelistä huolimatta. Iso asia on kuitenkin, että olen lopulta terve ja tällä hetkellä hyvin tasapainoinen itseni kanssa. 

            Olen yksin asuessani valaistunut yhä enemmän siitä miten onnekas olen, että olen niin paljon kiinnostunut eri asioista elämässä. Minulla itsellänikin oli ehkä eron myötä ajatus, että minulla olisi jotenkin enempi aikaa. Ei ole. Hyvä, jos ei vähempää. Minua ei ole koskaan suhteissa rajoitettu vaan kannustettu tekemään ja toteuttaan omia unelmia. 

            Olen huomannut juoksun vievän hieman liikaa aikaa itseltäni. Juokseminen on älyttömän mukavaa ja antaa energiaa päiviin, mutta se ei ole likikään ainoa mielenkiintoni kohde. Minun henkilökohtainen näkemys on, että kenenkään ei kannattaisi focusoitua liikaa yhteen lokeroon vaan nauttia elämästä monipuolisesti, omista mielenkiintojen kohteista nauttien. Ihailen samalla esimerkiksi Pasi Koskisen tapaisia elämäntapajuoksijoita, joiden juoksulle omistaneisuus on jotain aivan omalta planeetalta. Ehkä nuorista juoksijoista tällä hetkellä näyttäisi samanlaista omistautuneisuutta näyttävän Juho Ylinen. Seuraan näiden juoksun sanan saattajien tarinoita mielellään.   

            Itse näen, että olen 47-vuotiaana juoksun kanssa ehdottomasti "vain" harrastaja. Tiedän suurinpiirtein mihin pystyn juoksussa ja se riittää minulle. Olen saavuttanut jo paljon enemmän juoksussa kuin uskalsin koskaan toivoa. Olen kiitollinen juoksulle - ja juoksenhan yhä. Ehkä 95% paneutuminen ei kuitenkaan tarkoita 50% suorituksia jatkossa (hah,hah...). 

            Alla olevan kuukausilistauksen myötä toivotan lukijoille parasta mahdollista vuotta 2022 ja erityisesti terveyttä! Ilman terveyttä ei ole kuitenkaan mitään. Ei edes juoksua.

 

 Tammikuu


Silloisen appiukon hautajaiset
Ensimmäinen koronarokote

Helmikuu


Silloisen vaimon tukemista surussa
Toinen koronarokote
Harjoitusleiri Paljakassa

Maaliskuu


Avioeron alustusta
Harjoittelin itseni pihalle

Huhtikuu


Avioerosta sopimista
Harjoittelu sujuu taas

Toukokuu


Avioero ja muutto
Kahunkierros 166km
Keskeytys 140km huitteilla

Kesäkuu


Harjoitusleiri Kolilla
Elämä jotenkin sekavaa

Heinäkuu


Hetta-Pallas-Ylläs 160km
keskeytys 66km kohdalla puujalan vuoksi
Kuun lopussa Kolilla hyvä 67km juoksutreeni

Elokuu


PEP kisan järjestäminen
Sopeutuminen eroon alkaa onnistumaan

Syyskuu


Tavallinen kuukausi
Hyvää harjoittelua kohti Kolia

Lokakuu

Kolmas koronarokote

Kolin 135km keskeytys
Yltiöpäinen aloitus ja keskeytys n.60km kohdalla
Pyssymäki Päkjaart Ultra VOITTO 🌞
127,3km 1.sija


Marraskuu


Kynnystesti ODL:ssä
Töissä paljon vastuutehtäviä

Joulukuu


Valinta vuoden nivalaiseksi

Ex-vaimon kanssa yhä hyvissä väleissä.
Nähdään noin kerran viikossa ja
soitellaan lähes päivittäin. Ollaan
tyytyväisiä eroon ja nykyiseen elämään.
Ollaan toistemme tukena. 
Eilen allekirjoitettiin avioeron
Toinen vaihe. Erota voi myös
hyvissä väleissä. Olemme molemmat
tyytyväisiä erillään asumiseen ja
isona asiana, että tyttöni asuu
parin minuutin päässä 🥰

 

Vuosi 2022

Annan elämän viedä. Ei ole
isompaa ajatusta, kuvaa.
Kokkola Ultra Run 24h kisaan
on ilmo sisässä. Yritän siellä
juosta 200km. En kuitenkaan satsaa
juoksuun enää täysillä, sillä näen elämässä
paljon muutakin mukavaa tekemistä.

Katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan.
Terveyttä toivon, kaikki muu on plussaa. 

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 30.12.2021

sunnuntai 31. lokakuuta 2021

LOKAKUU 2021 - ELÄMÄN TILANNETTA

             Lokakuu on takana. Kuukaudet menevät ja tulevat. Elämä menee liiankin vauhdilla. Hienoja vuosia takana ja hyvä vuosi on ollut pysähtyä miettimään elämää eteenpäin. Menneissä vuosissa on ollut paljon hyvää ja siitä pitää olla kiitollinen. Paljon ollaan tekemisissä edelleen tyttären äitin kanssa. Erillään asuminen on ollut mielenrauha molemmille, sillä meidän eri valveilla olorytmi ja yhteisten harrastusten/tekemisen puuttuminen ohjasi meidät eroon arjen mahdottomuuden vuoksi, mutta muuten viihdymme hyvin yhdessä. Edelleen. Silloin harvoin, kun ehdimme ja pystymme näkemään. 

            Jotenkin minäkin olen löytänyt itsestäni sisäisen yksineläjän moodin. Se on uutta minullekin. Viihdyn tällä hetkellä hyvin yksin ja samalla ollaan voitu jakaa kokemuksia ex-vaimon kanssa yksinelosta kaksin. Aika hienosti, vaikka avioeron harkinta-aika päättyy vajaan parin viikon päästä ja meistä tulee virallisesti eronneita. Lapset ovat onnelisia ja koen löytäneeni itse tasapainon tässä yksin asustellessani. Kulunut vuosi on kuitenkin muuttanut paljon elämääni, joten en tiedä mihin tämä lopulta on menossa. Mutta näin on ollut nyt hyvä elellä. Ehkä elämä on arvaamattomuudessaan juuri se, miksi tätä on niin kiva (jännä) elää. 

            Mennyt kuukausi alkoi hurlumhei kisalla Vaarojen maratonilla. Keskeytyshän siitä tuli. Kuukauden loppupuolella puolestaan voitin historian ensimmäisen Pyssymäki Päkjaart Ultran. Näistä molemmista olen kirjoittanut jo tähän blogiin. Olen myös aloittanut valmentamaan lahjakasta juoksijan alkua. Alkua siksi, että hän on vasta juuri aloittanut juoksun, vaikka on jo mm. Nivalan ennätysmies PEP57km matkalla. Tuo kuvio on innoittanut omaakin harjoitteluani ja olenpa mm. menossa ensi kuun lopussa kynnystestiin ODL:n. Hyvä pöhinä. 

            Marraskuu tulee olemaan eräänlainen siirtymäjakso uuteen harjoitteluun, jonka aloitan vasta 6.joulukuuta. Ruuvia alan kiristään vasta ensi vuonna viikolla 13. Ensimmäinen tähtäin on 21-22.5.2022 järjesttävä 24h juoksu SM-kisa Kokkolassa. Siellä tavoitteena on tuommoinen noin 200km tulos. 24h tiejuoksu on ollu minulle aina hankala. Katsotaan onko se edelleen sitä. Harjoittelussa pidän mielessä myös, että ensi vuonna on syys-lokakuun vaiheessa kolmas yritys Vaarojen maratonin 130km kisassa. Eli mäkeäkään ei sovi unohtaa, mutta se pitää nähdä harjoittelun monipuolisena mahdollisuutena.


             Alla lokakuun kertymät. 

 

                              LOKAKUU        VUOSI 2021 YHTEENSÄ


Ulkoilu tunnit              63,5h                   553,0h
Juoksu                    439,2km              3445,6km
Hiihto                         0,0km                527,1km
Lumikenkäily              0,0km                  96,7km
Kävely                       23,8km                160,2km
Pyöräily                     77,8km              1235,4km

Nousumetrit              7 004m                67
680m

 

 JUHLA KUMMELI

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 31.10.2021

maanantai 13. syyskuuta 2021

VÄLIVAIHEESSA ELÄMÄN

             Kuorin juuri kaksi porkkanaa. Nostan läppärin syliin ja alan kirjoittamaan ilman mitään aavistusta mitä kirjoittaisin. Juuri näin alan yleensä kirjoittamaan. Olen enemmin luova kirjoittaja kuin tekstin rakentaja. Raising My Family soi taustalla, mutta vain hetken. Tiedättehän, kappaleet eivät kestä kauan ja luovuuden ollessa läsnä ajatukset harhailevat kuin suunnistaja parka etsiessään oikeaa suolampea.

            Sisäisen rauhan saavuttaminen taitaa sittenkin olla ihmiselle se tärkein asia. Miettikääpä vain. Oma elämäni lähti jotenkin laukalle reilu vuosi sitten. Alkoi tuntumaan, että elän todellakin sellaista elämää, joka ei ole omani. Monien vaiheiden jälkeen allekirjoitimme yhteistuumin avioerohakemuksen 11. toukokuuta. Kaikki tuntu selvältä. Jotain tapahtui kuitenkin toukokuun vaihtuessa kesäkuuksi. Mutkia kasvoi kuin voikukkia tienraviin. Kaikki alkoi näyttää kesän edetessä vähintäänkin sekavalta. 

            Lomalla (heinäkuussa) olin kaikkiaan 16 päivää reissun päällä. Se ruokkii sisäistä rauhattomuutta. Olin kirjoittanut toukokuussa kesän aivan erilailla. Elämä ei ole aina siltä miltä se näyttää. Kun katsoo järven rannalta toiselle, voi etäisyys hämätä, ja aika mitä sinne kestää soutaa. Elokuussa palasin töihin ja samalla alkoi Pyssymäki Extreme Polkujuoksu (PEP) valmistelut. Töissä olo tuntui aikaisempaa paremmalta. Tuo johtui varmasti enempi hallitsemattomasta vapaa-ajasta lomalla, jossa sisäinen rauha loisti poissa-olollaan. 

            PEP oli 21. elokuuta. Tapahtuman jälkeen aloitin samantien harjoittelemaan kohti Kolia, jota teen yhä. Samalla tapahtuman jälkihommat pitivät vielä kiireisenä, ja niitä on vieläkin vähän jäljellä. Hiljalleen kuitenkin sään viiletessä löysin hieman yllättäenkin sisäisen rauhan. Sisäistin yhden joksikin aikaa kadottamani oman vahvuuteni: "Älä murehdi asioita mille et voi itse mitään". Toinen asia on löytää sisäinen rauha ja antaa asioille aikaa järjestyä. Ja asiat järjestyy aina jotenkin, ja miten ne sitten asettuvatkin, on niin tarkoitettu. 

            Olen alkanut taas uskomaan, että onnellinen elämä on edessäpäin. Eikai se ole ihmekään, että pää heittää vähän aikaa laukalle, kun kohtaa avioeron konkretiat? Sisälläni oleva rauha on jotenkin jopa iso ihme, sillä sisälläni on edelleen paljon keskeneräisiä asioita. Ehkä se johtuu siitä, että tuntee jotain, jota ei voi kirjoittaa, vaan ainoastaan tuntea. Voi olla jotain mitä ei näy, mutta se tuntuu, vaikka se ei ole tässä, se voi silti tuntua vahvasti, ja näkyä sitä kautta - sisäisenä rauhana, sydämessä. Tätä mystistä sanajonoa voi katsoa siitä positiivista energiaa ammentaen - uskoa tulevaan.

 



Onni Vähäaho, Nivalassa 13.9.2021

torstai 1. heinäkuuta 2021

KESÄKUU 2021 JA RAJOJA

             Kesäkuu 2021 jää monella tavalla mieleen. Se on ollut asettumista uuteen elämään yksin. Ihan se ei ole vastannut sitä mitä tähän tullessani ajattelin, mutta prosessihan on kesken - sopeutuminen. Lisäksi en ole aiemminkaan osannut kesällä oikein keskittyä mihinkään asiaan, joka tapahtuu sisällä. Kesällä elämä on pitkälti ulkona. Nyt alkaa painamaan seitsemän Pyssymäki Extreme Polkujuoksun talkoohommat ja siitä saa mukavasti muuta ajateltavaa. PEP järjestetään nyt neljättä kertaa Nivalan Polku ry:n järjestämänä, sitä ennen masinoin sen itse yhteistyössä Liikuntakeskuksen kanssa. Matka on ollut pitkä ja antoisa. 

            Kesäkuu oli aluksi palautumista Karhunkierroksesta. Olinkin ensimmäistä kertaa varmaan koskaan pitkän kisan jälkeen koko viikon juoksematta. Silti palasin palautumisen kannalta kovaan harjoitteluun liian aikaisin. Toisaalta kalenteri ja siinä ollut rako piti käyttää ja nyt sitten otan vastapainoksi hieman pidemmän kevyen jakson ennen 9.heinäkuuta starttaavaan Hetta-Ylläs 160 kilometrin kisaa. 

            Nyt tuntuu, että kesäkuu ei onnistunut harjoituksellisestikaan, jos ei kohta oikein muutenkaan. Vaikka mikään ei olisi hyvin, voi kuitenkin aina sanoa - kuten se karhunkierroksen kaveri - että "muuten on kuitenkin kaikki hyvin". Tuo on hyvä iskulause, jolla lähdetään reilun viikon päästä satamailiselle. Varmaan tähän eroprosessiin kuuluu sellainen tietty epätasapaino ja realismin kohtaaminen sitä myöten. Parasta tässä on kuitenkin ollut, että on voitu koko ajan jakaa ajatuksia exän kanssa. Hyvä ystävyys on säilynyt ja se on tainut auttaa molempia matkalla uuteen elämään. Matkalla, joka saattaa alkaa silloin kuin sitä vähiten odottaa tai sitten se alkaa vain ilman "lähtölaukausta", huomaamatta. 

            Lauantaina on viimeinen työvuoro ennen lomaa ja sen jälkeen on mahdollisuus koko heinäkuu löytää itsensä. Uteliaana sitä kohden :=)  Puolivuosi saldot alla. Tuntimäärä hyvä, muuten en oikein tiedä. Eritoten nousumetreihin olen suorastaan pettynyt. Pitänee alkaa petraan niissä vuoden jälkimmäisellä puolikkaalla. 

            Kesäkuun aikana 2008 elokuussa alkaneen juoksuharrastuksen aikana kertyneet juoksukilometrit kiipesivät yli 50 000 kilometrin. Kirjoitushetkellä juoksukilsoja on nyt 50 200km. Myös tämän blogin käyntimäärä ylitti puoli miljoonaa kesäkuussa. Blogissani on nyt kirjattu yhteensä vähä päälle 504 400 käyntiä.


                                  KESÄKUU        VUOSI 2021 YHTEENSÄ


Ulkoilu tunnit              51,0h                   341,5h
Juoksu                    337,2km              2024,3km
Hiihto                         0,0km                527,1km
Lumikenkäily              0,0km                  96,7km
Kävely                         0,0km                  64,5km
Pyöräily                   293,2km                830,9km

Nousumetrit              5 879m                42
997m


                

Onni Vähäaho, Nivalassa 1.7.2021

maanantai 12. huhtikuuta 2021

UUSI TULEMINEN?

             Joku minun touhua pidempään seurannut voi ajatella, että tuo se ei tiedä mitä se ajattelee vaan vaihtaa ajatusta ja mm. harjoittelutyyliä jopa samankin vuoden sisällä. Kyse ei ole poukkoilusta tai mitään sellaista, etten osaisi pysyä linjassani. Kyse on itsensä kuuntelemisesta, tunnistamisesta ja ei-toimiviin asioihin puuttumisesta. Sama ideologia minulla on muussakin elämässä. En puske väkisellä, vaikka katson olevani sisäisesti pitkäjännitteinen. Seuraan vaistojani. Sisälläni taitaa asua eläin?

            Olen kuitenkin juossut mm. 6vrk MM -kisoissa yli 524 kilometriä putkeen ja yli 171 kilometriä putkeen Pyssymäki Extreme polkujuoksukisassa. Nuo ei onnistu lyhytjännitteisellä ajatuksella. Ja juoksun ulkopuolellakin mm. parisuhteeni ovat olleet pitkiä. Joskus on kuitenkin herättävä vaihtaan suuntaa ja nyt se oli esim. juoksun osalta koituneet hankaluudet.

            Jo aiemmissa teksteissä läpi kävin nilkan heikkouteni ja mm. hermotusongelmat. Samalla jouduin punnitsemaan oliko nykyinen tyylini treenata sittenkin liian raju omalle kropalleni. Maaliskuu oli sopiva kuukausi lihasongelmista kuntoutuessa pohtia myös omaa harjoittelua. Ja tulin siihen tulokseen, että minun on syytä kokeilla aika paljon aikaisemmasta poikkeavaa harjoittelutapaa.

            Päädyin lopulta (ainakin toistaiseksi) seuraavanlaiseen rytmiin, joka itsessään on aika simppeli. Eli 1+2+1+2... Eli kova/kuormittava päivä, jota seuraa aina kaksi palautuspäivää ja taas sama uudestaan. Jos toisen palauttavan päivän illalla vähänkään tuntuu, ettei ole kroppa vielä valmis uuteen kuormittavaan päivään niin sitten palautellaan vielä päivä-kaks lisää. Kaksi palautuspäivää on minimi. Kalenteri huomioidaan, kuten juoksun ulkopuolinenkin elämä.

            Ainakin muutaman kierron tuntumalla tämä on tuntunut ainakin alkuun hyvältä ja jopa hedelmälliseltä, joten ajattelin mennä tällä systeemillä nyt toistaiseksi eteenpäin. Tulevaisuus näyttää mitä se tuo tulleessaan. Ainakin nyt on treenit onnistuneet ja oon oppinut nauttimaan myös niistä palauttavista chillailulenkeistä. Ne tuo oikeasti takaisin raiteille. 

 

 Tästä on vaikea pistää paremmaksi, miten Toni tämän tulkitsee. Tykkään!!!


Onni Vähäaho, Nivalassa 12.4.2021

sunnuntai 10. tammikuuta 2021

KILPAKUNTOILIJATASON JUOKSIJAN TALVIHARJOITTELU

             Kaipaatko ajatustukea talviharjoitteluusi? Tuntuuko talvi pitkältä, mutta et tiedä oletko saamassa siitä mitään hyötyä omaan kehittymiseesi? Tuntuuko, että tulee vain kipuja ja vaivoja, mutta ei niinkään kehitystä? Ehkä alla olevat ajatukset auttavat sinua pois ojasta.

             Kilpakuntoilijalla tarkoitan töissä käyvää, usein perheellistä, tavoitteellisesti harjoittelevaa urheilijaa, jonka haasteena on eritoten talvisää. Eikä nyt korona-aikana tilanne ole ainakaan helpottanut, sillä liki kaikki kuntosalit ovat kiinni, kuten hyvä onkin - siis koronan vuoksi. Rasti on seinällä monella laadukkaan sisäharjoittelun vaihtoehdolle, jollei ole omaa juoksumattoa tai salia. Lisäksi sää voi olla ulkona mitä tahansa. Tällä tarkoitan, että tikitilleen menevillä ohjelmilla treenatessa joutuu äkkiä hankaliin tilanteisiin. Vanhanliiton meininki 80-90-luvulla oli treenata säässä kuin säässä, treeni kuin treeni. Onneksi ihmiset ovat pääasiassa tuosta kasvaneet ulos. Esimerkiksi nopeuskestävyyttä tai hengitysteille kovia treenejä tulisi välttää tai keventää kovilla pakkasilla. 

            Oikein. Olen menossa siihen, että kannatan kilpakuntoilija tason juoksijoilla talviharjoittelussa harjoittelua sään ja olosuhteiden mukaan. Pääkallokeleillä ei kannata lähteä edes nastoilla tonnin vetoja ottaan tai kiskomaan 15cm hangessa 45 minuutin vk-lenkkiä. Nopeasti tulee vain vaivoja kehityksen sijaan. Miten sitten harjoitella?

            Runko on hyvä olla. Kilpakuntoilijalla voi toimia paremmin 10 päivän ajattelu viikossa-sitä-ja-tätä-ajattelun sijaan. Esim. 10 päivän aikana yhden kerran pitkä lenkki (2-3h), mäkitreeni (500-1500m nousua), lyhyet vedot (10-60sek) ja vauhtikestävyys treeni (30-60min), sekä vaikka jokin tietty tuntimäärä muuta kevyttä liikuntaa siihen päälle. Esim hiihtoa, pyöräilyä ja lumikenkäilyä. 

            Monipuolinen liikkuminen vähentää rasitusvammoja. Esim. jalkapohjan lihakset, sääret, polvet ja lonkat voi olla kovilla talven jäisillä/kovilla alustoilla. Talviharjoittelu on hyvä ajatella nousujohteisesti välillä marras-maaliskuu. Huhtikuusta alkaen on sitten kiva alkaa stabiilimmilla keleillä kiristämään ruuvia ja tekemään tarvittaessa tarkempaakin ohjelmaa. Edelleen ehtii kehitellä itselleen jonkun 7-12km lenkin, jolla voi testata omaa kunnon kehittymistä jollain tietyllä teholla mentynä. Esim. 10km matka 85% syketehoilla. Vaikkapa aloittaen aina 80% tasosta ja lopussa jopa yli 90%, mutta kuitenkin keskiarvo max.85%.

            Talvella voi kehittyä myös harjoittelun ulkopuolisilla, mutta kehittymiseen vaikuttavissa asioissa. Kuten esimerkiksi ravinnon ja unen määrässä sekä laadussa. Muutenkin voi kehittää henkistä tasapainoa, joka auttaa kaikilla tasoilla, kaikilla kisamatkoilla. Talvella voi parantaa sellaisia asioita, joihin ei välttämättä tule niin kesällä keskityttyä.

 

            JOS JOSKUS VOI OLLA KAPPALE KAUNIS NIIN TÄMÄ ON

Onni Vähäaho, Nivalassa 10.1.2021