Näytetään tekstit, joissa on tunniste pep2019. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pep2019. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

MITÄ HALUAMME OLLA?

                Jokainen sen määrittelee. Jokainen sen määreet piirtää. Monenlaista seppää näkee ja saa tavata. Kaikista voi oppia. Jo pian 45 vuotta vahvasti elettyä elämää. Moni asia voi olla lähempänä kuin uskookaan. Ei sitä vaan taho hoksata. Liki 40 000 kilometriä juosseena on ilo yllättyä, eikä se ole oikeasti edes paljoa juoksua. Terveisiä vaan Orivedelle, Monteloille! Joko tänä kesänä ehtisin teitä tavata? Saataisko teidät Super PEP 2019 tapahtumaan? Kunniavieraiksi?

              Minulle edessäni oleva ihminen on tärkein. Olen onnekas, saadessani tavata niin monia ihmisiä. Ihmiset ovat pääsääntöisesti yllättäneet minut omalla hyvyydellään. Tietysti maailma ei ole näin yksivärinen ja mukaan mahtuu merkillisiä mököttäjiä joiden sielunmaisemaa ei voi ymmärtää. Jokaisella on kuitenkin oikeus valita, myös mököttäjillä. Naama kurtussakin saa elää. Onnekseni olen saanut työskennellä pääasiassa elämäniloisten ihmisten kanssa. Kiitos.

               Kun juoksee paljon ei ajattele miten itse kehittyy vaan miten hyviä muut ovat. Näin on ainakin itselleni käynyt. Arvostan suuresti edeltäjiäni tässä kaupungissa ja katson suurella ilolla ystävieni kehittyvän. Markku Kouvan,Ville Isoniemen ja Mika Leppälän nimet mainitakseni. Iso steppi laittaa aina positiivisesti ihmettelemään.

               Olen juossut Iso-sydämaan perhereitin Pyssymäestä pitkästi yli 200 kertaa. Se on auttanut ymmärtämään ainakin kaksi asiaa: Antero Erkkilä on kiertänyt sen yli 250 kertaa. Hattua päästä. Voi kokeilla. Anttu tietää aina polun kunnon. Ei voi kyllin arvostaa tuota määrää. Anttu on aikoinaan juossut maratonin alle kolmeen tuntiin. Eipä meistä ole kovin moni siihen pystynyt. Toinen on perhereitin ennätys Pyssymäeltä, joka on Haapajärven hirmun, Anssi Koirikiven juoksema, ällistyttävä aika: 39:41. Voiko se olla edes mahdollista? Moni terve vastaisi, että EI.

               Huhtikuu on ollut hienoa aikaa omassa ulkoilussani. Olen ajautunut juoksemaan noin 120km  viikossa. Sen lisäksi olen mm. hiihtänyt ja kävellyt. Olen elännyt vahvasti. Olen aika hyvässä kunnossa. Tiedän, että se voi hetkessä myös murentua, mutta niitähän kerkiää sitten murehtia, jos niin käy? Tänään olin Taunon mäessä. Mies joka pesi omat varpaansa reilusti yli 90-vuotiaana itse saa minut nöyräksi. Dan Hill´llä jokainen saa tuntea itsensä. Tänään Dan Hill jyrkimmästä kohdasta x 49 kertaa.










               Tämän päättymisen jälkeen kolme tuntia "palautumista" ja järvenkierto 22km@5:40(124bpm). Päivän saldo: 30km ja reilu 1100 nousumetirä, sekä liki neljä tuntia liikuntaa. Tässä kuussa voi rönsyillä, mutta vois sen verran kunnioittaa tulevaa KK166km retkeä, että toukokuun voisi jo liikuskella pääsääntöisesti kevyesti. Tässähän on jollain tavalla jopa ällöttävää tapahtumaan tähtäystä? Jos olen rehellinen niin en enää tiedä, että olenko vain pelkkä ulkoilija vai laskelmoiva kuntoilija. Väittäisin kuitenkin, että enempi fiilis liikkuja. Kenties tiettyjä lainalaisuuksia päähäni on iskostunut.

                Nyt vain jatketaan muutama päivä rauhallisemmin ja katsotaan mitä jalat sitten haluavat. Eli olen oikeasti sittenkin jalkojeni oma. Yes!

                Kaksi asiaa lopuksi. Jos haluat lukea enemmän Sydänmaan reitin identiteestä niin voit lukea sen TÄSTÄ ja jos tahdot päästä mukaan Super PEP 2019 tapahtumaan sisään niin paina TÄSTÄ. 



Onni Vähäaho, Nivalassa 7.4.2019

tiistai 13. marraskuuta 2018

KUJALLA

               Saatoitte huomata, jopa järkyttyä blogin päivitetystä ulkoasusta. Tervetuloa viihtymään ja/tai pettymään. Blogin näkymä on nyt valoisampi, josta ajattelin olevan pitkässä juoksussa apua. Eikä tämä liity mitenkään siihen, että olisin itse jotenkin synkissä vesissä tai muutoinkaan muissakaan vesissä. Sen sijaan olen pitkän kauden 2018 jälkeen "kujalla".

               Suomen kieli on rikas. Ja saadessaan sanan merkityksestä kiinni voi joutua silti arvioimaan mitä se tarkoittaa eri vuosina, eri tilanteessa. "Kujalla" olen ollut useinkin juoksuharrastukseni aikana. "Kujalla" tarkoittaa = pihalla, ulkona, poissa tasapainosta. Ehken ole kuitenkaan "Ihan kujalla" vaan pelkästään (ainakin vähän) "kujalla".

               Olen ollut joskus "kujalla" itsenikin kanssa kuin myös harjoitteluni kanssa. Tosin en muista olleeeni koskaan yhtä-aikaa. Nyt olen "kujalla" juoksuni kanssa, sillä kuten todettua, kausi 2018 oli kuluttava. "Kujalla" oleminen mielletään usein pelkäksi negaatioksi. Se on ahdasmielistä ja vanhanaikaiseta mielestäni. (liki) Kaikissa elämänhaasteissa on usein nähtävillä valo, jos ei heti, niin ajan päästä. Kun on "kujalla", tietää tien käyvän siitä ylöspäin, mikäli ei ole luisumassa syvemmälle.

              Lepokauden toinen viikko on käynnistynyt. #lepojakso9pv menossa. Minulle on hieman naureskeltu/irvailtu oikeutetusti lepokaudestani. Lepokausi voi terminä viedä herkästi ihmisten ajatuksia totaalilepoon. Se voi olla viisasta ja kaiketi mahdollista esimerkiksi ensimmäisen-toisen vuoden juoksuharrastajilla, jotka toipuvat esimerkiksi syksyn maratoonista. Liki yhden maailman ympärimitan juoksemisen jälkeen ja kuuden +4500juoksukilsa vuoden kokemana lepoon meneminen on erilaista. Se on kuin kortisoonikuurin lopetus - asteittain, eikä ihan kokonaan.

              Tammi-Lokakuun aikana minulle on kertynyt vuoteen 2018 563 harjoittelutuntia. Noilta lukemilta ei ole mielestäni välttämättä ideaalia asettaa mittaria kolmeksi viikoksi aivan nollaan. Olen enemminkin panostanut mahdollisimman vähiin juoksukertoihin. Eka lepoviikolla kaksi juoksulenkkiä. Varmaan sellaista 3-4 lenkin tahtia seuraavat kaksi, tämä mukaan lukien. Pitäisin sitä minun määrillä "lepojaksona". Aineenvaihdunnan ylläpitoa ja kerran viikkoon palautumisen edistymisen mittari lenkki.

               Palautumisen edistymiseenkään ei riitä kohdallani tunnin tai 10kilsan lenkki. Sellainen ei kerro vielä mitään. Mutta tuollainen kolmen tunnin jalkalenkki kertoo jo paljon miltä olo tuntuu kaikin puolin etenkin tuntejen kaksi ja kolme välissä. Olen aina kirjoittanut, että jokainen tasollaan, joten pitää suhteuttaa. Itsekin olen ollut vajaa 12 vuotta sitten 107 kiloinen, joka jaksoi juosta 1½ paalunväliä. Perspektiiviä on siis molemmista päistä kuntohaitaria. Silloin joku 7min/km oli työn ja tuskan takana. Nyt sitä on kunnon kehityttyä ja liki maailman ympärimatkan juostua vaikea juosta noin hiljaa. Nyt sama vauhti tuntuu kävelyltä. Se on tämän harrastuksen suola - nähdä kehittyvänsä, ja osaamalla arvostaa sitä mihin on päässyt, unohtamatta sitä mistä on lähtenyt.


                Olen ajatellut yrittää aloittaa harjoittelua kauteen 2019 vajaan kahden viikon päästä. Viikosta 48 alkaen. Alkuun otain kaksi 4 viikon perusjaksoa, jotka valmistaa minua hyötymään talven keskeisistä harjoitteista. Haluan olla nopeampi, vauhdikkaampi ja kestävempi. Lähden nopeus ja voima edellä talveen. Ideaalissa tilanteessa, onnistuessani, olen helmi-maaliskuun vaihteessa selkeästi tämän vuoden vastaavaa kuntoa edellä. On mielenkiintoinen tavoite ja tapa lähestyä uutta kautta hieman eri kulmasta. Ja nähdä miten käy, kun kuitenkin ikäkin kasvaa 44 vuodesta, 45 vuoteen. En ole enää pari-kolmikymppinen.

               Harjoitteluni on rytmitetty NUTS Karhunkierros 2019, 166km kisaan tähtääväksi. Matkalla ehkä kaksi harjoituskisaa. Helmi-maaliskuun vaihteessa ehkä maraton. Jos se ei onnistu niin joku oma ultimaattinen testijuoksu. Toukokuun alussa tavanomainen pidisjärven puolimaraton rentoa reipasta ennätystä kenties jopa parantaen.

               Kaikki lähtee asenteesta. Vahva usko tekemiseen ja tavoitteiden saavuttamiseen, mutta ei niin vakavaa, ettäkö se olisi kaikki kaikessa. Tavoitteisiin pyrkiminen voi olla hurtin huumorin kera antoisaa, eikä perille pääsy ole sepporätymäisen vakavaa väkisin vetämistä vaan iloista saavuttamista. Juuri asenteet ja tavoitteet ovatkin yksilöllisin asia juoksukulttuurissamme ja siitä voimme olla koko juoksuharrastus kansa yhdessä ylpeitä. Meidän yhteisö tukee yksilöllisyyttä. Eikö vain?


              Suunnataan kohti talvea positiivisesti ajatellen ja tästä päivästä, hetkestä nauttien! 





Ps. Jos joku ei tiedä niin Super pep2019 ilmoittautuminen aukeaa 2.1.2019 klo.0.00.  Vuosina 2015 - 2018 pep/pufin 56,57,171km matkoille osallistuneille tullaan tarjoamaan etu-ilmoittautumisikkuna kisaan Pe 28.12.2018, kun kisaan ilmoittautuminen avataan heille päivän ajaksi privaatisti. Koitan saada teidät kaikki kiinni hieman ennen tuota päivämäärää.

                                   PEP2018


Onni Vähäaho, Nivalassa 13.11.2018

maanantai 22. lokakuuta 2018

KAHDELLA VEELLÄ

                  Vaietut asiat ja verot. Kahdella veellä.


                  Elämässä maksetaan muutakin veroa kuin sitä perinteistä. Palautuksista en tiedä, mutta pulittamaan saattaa joutua joko heti tai ajan päästä.
                  Katsoin tänään ilmeisesti minua jotain kymmenen vuotta nuorempaa miestä. Kohtuullinen hermostuneisuus (kiire? tauolla jostain?) paistoi hänen olemuksestaan ja ilmeistä. Posket lommolla hän veti savuja röökistään. Yhä imutus rekvenssiä tihentäen ja samalla jo katseellaan ympärillensä kuulantyötö ringin kokoista tumppaus alustaa etsien. Tässä vaiheessa en ilennyt katsoa enempää. Tumppi ympäristöön ja kohti tukehtumiskuolemaa ehkä. Tupakka tekee pahaa jälkeä. Sekä ja että.

                 Muistan, kun katsoin joskus isän kanssa lauantaisin alkuillasta Englannin nykyistä valioliigaa, silloista 1.divisjoonaa. Ja tietenkin Aulis Virtasen selostamana. Minulla oli limukkaa ja isällä kossu kroki. Rauhallista nauttimista pelistä toki. Hienoja muistoja yhteisistä hetkistä isän kanssa. Rauhoittumista. Isä ehkä noin 60 tunnin työviikon jälkeen oli krokin ansainnut. Usein jaksoi vielä pelata 14 tunninkin työpäivän perään minun kanssa sukkapalloa. Upea isä. Kova istumatyö toi yhdessä tupakan kanssa kuitenkin muita ongelmia. Työ tappoi isän, voidaan sanoa. Vero oli kova.

                  Tuohon aikaan kaikki yli 2:40h maratoonarit oli ostoruuan tienpäälle haaskaajia. Eikä heitä paljon ollutkaan. Useimmat meni alle ja kävivät vielä töissä, sekä useimmmat osasivat aukaista väkiviinapullonkin. Tiedän näiltäkin seuduin muutaman. Veroja on maksettu. Ja paljon.

                   Nykyään on toista. Kukaan ei enää meinaa päästä edes alle kolmen tunnin. En itsekään. Tuskin koskaan pääsen. Enkä ole järjin innostunut edes yrittämään. Ei kaikkea tarvi yrittää. Kaikella on veronsa. Myös minun matkoillani, ultrapolkujuoksussa. Ja siellä vasta veroa maksetaankin. Voi jestas, laji on trendinä niin tuore, ettemme tiedä vielä mistä meitä haetaan seuraavien vuosikymmenten aikana, kun pää alkaa hurttaan. Me tunnemme polut. Pääsemme todella hukkaan tarvittaessa.

                    Kerroin yhdelle kavereistani huomioni hänen lenkeistään. Kaverini lenkkeilee aivan omalla tyylillään. Taitaa olla viisi maratonia nyt takana ja aina uusi ennätys. Viimeisin taisi mennä jo 3:34h. Ehkä teidän kannattaa seurata miehen tyyliä Stravassa. Tämä kaveri totesi, ettei seuraa trendejä vaan luo niitä. Totuus hyvällä huumorihännällä.

                    Minua vaivasi useamman viikon Elo-Syyskuun vaihteessa lonkanseudun (etenkin vasemman puolen) lihaksisto. Sitkeä jumivenähdys tai jotain. Nyt se oli yli kuukauden pois. Monet kovat ponnistukset on sen jälkeen menty ja noin 500 kilsaa oireetonta menoa. Kunnes tänään mäkisellä lenkillä oli melkoisesti mutaa ja alustan pettämistä pehmeyden vuoksi. Ehkä venäytin lonkanlihaksia taas? Katsellaan. Iltakasin kävin palautteleen. Alku tuskanen, mutta kivutonta - joskin jäykkää - loput seitsemän kilsaa. Verot.

                  Olen juossut vaivihkaa paljon tänä vuonna. Jo 4428 kilsaa tänä vuonna. En ole kyllä yhtään kilsoja kerännyt vaan yrittänyt löytää oman tieni kehittyä. Mielestäni olen kehittynyt. Joo - kaksi keskeytystä pääkisoissa, mutta pitää nähdä tulosten taakse. Viime tiistaina I-SR2014 koko lenkki 6:25:28. Liki puolen tunnin parannus perushölkällä reittiaikaan. Kelpaa. Ehkä tuossa on jo veronpalautuksen makua?

                  Mutta se toinen V. Vaietut asiat. Ja kaikki sen tietää ja lähes kaikki sitä välttelee. On ihan sama miten paljon juokset, jos sinun keskivartalo ei ole betonia. Kaikki lähtee keskivartalosta. Ainakin itselleni jumppaliikkeiden teko on aina ollut pakkopullaaa. Vähä samalla tavalla kuin aikonaan keihäänheittoaikoina juoksuharjoitukset. Sepporäty kulttuuria.

                 Ei lienee sattumaa, että suoritustasoni lähti jyrkkään nousuun parin viikon keskivartalotreenin jälkeen. Pyssymäki Ultra Festivalissa varmasti purin lihasvoimaa ulos, mutta keskivartalon jämäköitymisellä olen saanut parempaa kulkua vajavoimaisilla jaloillakin. Ja totuushan on myös (joskin vaiettuja sekin osin) se, että mitä enempi meille tulee ikää, sitä enempi pitäisi panostaa lihasvoimaan.
               Ja se metsässä, soilla tai mäessä tunkkaaminen ei vain riitä. Olen itsekin joskus niin luullut vain huomatakseni olevani todella väärässä. Olisi sama kuin pitäisi katiskaa joen penkalla. Ei sinne hauki hyppää. Ei pitäisi kusettaa itseään. Mutta miten pitää tämä hyvin alkanut lokakuun keskivartalokuuri? Jokin kuukausittainen minimi? Tunti lankkuja?

                  Ja jos joku miettii lankkujen jumittavaa puolta niin kuka on käskenyt tekemään sen staattisena? Itse teen monenlaisia aavikkoliskoliikkeitä niitä kohdentamis ja vetreytys tarkoituksella. Tässä video (oliko viime vuodelta) aiheesta. Ei muuta kuin kaikki innolla keskivartaloa kohentamaan.
                 Lopuksi. Tiesittäkö, että Super PEP2019 16-17.8.2019 ilmoittautuminen aukeaa 2.1.2019 klo.0.00. 57km ja 171km matkoille rajoitetusti paikkoja. 26km, 57km ja 171km matkoille hankitaan noin 100 GPS-seurantalaitetta. Nopeimmat saavat ne kisaan. Kannattaa siis laittaa toi ilmon aukeamis päivä ylös (sama kuin Liikkumalla Uuteen Vuoteen "LUV" kampanjan aloituspäivä), sekä varata ensi elokuulta tuo viikonloppu vapaaksi jo hyvissä ajoin.



Valoa syksyyn! Kahden kuukauden päästä alkaa päivä taas pidentyä!

Onni Vähäaho, Nivalassa 22.10.2018      

tiistai 9. lokakuuta 2018

KAAOS

                 Meren ulappaa reunustaa iso mäkinen ja kivikkoinen ranta. Kaveri seisoo mäen harjalla ulapalle päin, välillä olan yli vaivihkaa taaksensa katsoen. Takana toinen tuo kotiinsa rakennuskiven ja lähtee enempiä ihmettelemättä hakemaan lisää kiviä. Mäen harjalla seisova kaveri käy samantien anastamassa uutteran lajitoverin kiven. Sen jälkeen taas rosvokaverin sama feikki tuijotus ulapalle päin jatkuu ja tätä jatkuu ties kuinka kauan. On kyse pingviini lajista ja avaraluonto ohjelmasta. Samalla kerrotaan myös, että uroksien vartioidessa yhteistä kotipesää käyvät naaraat tekemässä kauppaa pesäkivistä tarjoamalla seksipalveluja vastineeksi yksinäisille uroksille. Uskolliset urokset eivät tästä tiedä mitään. Sitä ei kerrottu miten naaraat käsittelevät syyllisyyden tuskansa vai kestävätkö kävellä päivästä toiseen väli arkana takaisin pesälle, maksettu kivi mukanaan.         

                 Suuri lauma eläimiä pienehköllä alueella antaa kaaosmaisen vaikutelman. Monilla eläinlajeilla meno onkin aika brutaalia, kun vaikkapa hyljeurokset taistelevat haareminsa puolesta. Yläkroppa hampaaniskuja täynnä he pääsevät sitten bylsimään ehkä jopa kahdenkymmenen naaraan kanssa. Tuo voi täyttää jo pervommankin fantasiat?

                Kaaosta on montaa sorttia. Myös pimeyden voi nähdä kaaoksena. Lähdet aamulla töihin - on pimeää. Tulet iltapäivällä töistä - on pimeää. Kahden pimeän välissä voi alkaa voimaan pahoin, jollei vintiltä tuoteta positiivisia ajatuksia kulkijalle. Tänä teknologian aikana ihmisiltä katoaa olennainen asia - keskittyminen hetkeen. Työ on monilla (lähes kaikilla) hektistä ja pilkottua. Vapaa aikakin on monilla sinkoilua täynnä. Lyhytkin pysähtyminen voi alkaa tuntumaan vaikealta. Milloin olet viimeksi lukenut antaumuksella tunnin tai enemmän? Suosittelen. Jokaisen on hyvä pysähtyä säännöllisesti. Kukaan ei kestä loputtomiin suorittaa fyysisesti eikä henkisesti.

               Tänään on 74 päivää siihen, kun päivä alkaa taas pidentymään. Tykkään positiivisuudesta ja nautin siitä lahjasta. Nautin elämästä ja siitä, että aina on mahdollista nähdä valoa, vaikka omassakin elämässä on ollut paljon viime aikoina haasteita. Ja jos joku nyt luulee niiden tarkoittavan kesken jääneitä kisoja, on pihalla kuin lumi-ukko. Elämän todelliset haasteet eivät mielestäni saa olla harrastuksessa vaan harrastuksien pitäisi tukea elämän haasteissa jaksamista. Uskon, että juoksu antaa minulle voimaa.

               Suomen pisimmän polkujuoksun loppumisesta kohdaltani on aikaa nyt reilu kaksi viikkoa. Olen alkanut palautumaan varsin hyvin. No, löysää hölkkää/etenemistä vajaa 18 tuntia. Retkeilyotteella etenemistä. Ei mitään raastoa tai väkisin yrittämistä. Voimia oli vielä lopettaessa vaikka kävellä pidemmästikin, joten palautumisen hyvä sujuminen on lopulta aika loogista. Ylipitkä kevyt lenkki enempi kuin rankka kisa. Toki en halua millään tavoin vähätellä sen vaikutusta tai merkitystä, mutta en toisaalta buustatakkaan.

               Henkinen palautuminenkin on edennyt kivasti ja ilmoittauduin tänään NUTS Karhunkierroksen 166km matkalle, eli Suomen toiseksi pisimpään polkujuoksukilpailuun. Ensi kaudellakin toinen kisani on sama kuin tänäkin vuonna eli ns. PUF171km, Suomen pisin polkujuoksukisa, joka juostaan ensimmäistä kertaa Pyssymäki Extreme Polkujuoksun yhteydessä 16-17.8.2019. Ilmoittelemme aikatauluista lähiaikoina lisää.

               NUTS Karhunkierroksen ilmoittautuminen on ollut auki nyt vajaa kolme tuntia ja listoilla on jo 2200 nimeä! Eli melkoinen kaaos taas tulossa Kuusamon Rukalle, mutta hauska kaaos. Kiva päästä taas kokemaan upeat maisemat ja kisan kiva taika. Lähes yötön yö oli viimeksikin upea kokemus juosten. Koitetaan päästä ensi vuodeksi taas parempaan kuntoon niin saatan jopa päästä jommassa kummassa - tai ehkä kummassakin - maaliin. Tavoitteita on hyvä olla, kunhan ne ovat vain juoksutavoitteita.

                Nautin nyt tehdessäni osittaista työaikaa. Ehdin elää paremmin elämää, joka meille kaikille on annettu elettäväksi. Rahakin tuntuu riittävän jopa paremmin kuin ennen, kun sen käyttöä joutuu nyt tarkemmin tarkkailemaan. Luulenpa, etten palaa enää koskaan 100% työhön. Sen sijaan edelleen vähentäminen on kyllä vaihtoehto. On ihanaa, kun voi keskittyä elämään enempi hetkessä ja pysähtymäänkin välillä. Itsellänikin on tarkoitus lisätä lukemista ja syventää näin keskittymiskykyä, joka meillä kaikilla on tässä hetkitsessä arjessa vaaravyöhykkeellä.

                Mukavaa syksyn alkua! Nauttikaa väreistä ja lähellä olevista ihmisistä ja liikkukaa sisäisen äänen mukaan - joko vähän tai vähän enemmän!



FLASHBACK reilun viiden vuoden takaa!!!


Onni Vähäaho, Nivalassa 9.10.2018