Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunkkaus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. toukokuuta 2021

MÄKIKUNTO UUDELLE TASOLLE

             Onnistuiskohan sitä painamaan mieleen tämän talven ja kevään opetuksen? Sydäntalven voi aika huoleta pyhittää perusharjoittelulle, pohjan rakentamiselle ja viikosta 11 alkaen alkaa nostamaan kuntoa kisakauden vaateille. Viikosta 11 alkaen siksi, että silloin on jo aurinko korkealla, pääasiassa tiet sulat ja päivä pidentynyt mukavasti. Alkaa olemaan kaikki detaljit kunnon nostattamis olosuhteita tukevat. 

            Itse innostuin sydäntalvella treenaamaan liian kovaa ja maaliskuu meni tilanteen normalisoitumisen äärellä. Kuin ihmeenkaupalla sain huhtikuussa treenin luistaan kuin rasvattu. Uusi kova harjoitus, jonka perään kaksi kevyttä päivää alkoi toimimaan heti kättelyssä ja on kantanut hyvin nyt varmaan viisi - kuusi viikkoa. Oikeastaan ainoa pieni probleema tuli viikolla pitkästä mäkijuoksulenkistä, jossa vasemman kantaluun sivut ärtyivät. Aluksi luulin, että se oli plantaarivaiva, mutta ehkä onneksi "vain" kantapään sivun luu-arkuutta. 

            Viime viikolla tuli juostua yli 140 kilometriä ja pyöräiltyäkin hyvän matkaa yli 100 kilometriä. Tällä viikolla on nousumetrejä tullu jo liki kolme tonnia ja vielä on tämä pyhä päivä jäljellä, joka on kylläkin kevyt, sillä eilen oli kova päivä ja aivan älyttömän mieletön sellainen.

            Piti oikein tarkistaa niin paras vertikaalitonni Dan Hillillä (Taunonmäki, Nuoliperällä, Nivalassa) oli 15.4.2019 tehty 43 nousun noteeraus 1:30:13h. Eli nousun vajaa tiukasta tonnista. Eilen sitten tärähti ja tein tonnin aikaan 1:18:19. Melkoinen parannus, sillä onhan tuolla tullu noita tonneja veivattua jo monta vuotta. Tiesin, että onnistuessani pääsen alle 1:30h, mutten ois kuuna päivänä uskonu, että mulla riittää tasoa vetää alle 1:20h. Ja tuosta jäi kuva, että tuo voisi tuosta vielä parantua. Toisaalta veto oli tosi tasainen, sillä eka puolikas meni aikaan 38:58 ja toinen 39:21. Molemmat puolikkaat oli parempia kuin minun aikaisempi puolen tonnin ennätys (24.9.2020) viime syksyltä, joka oli 39:23. 

  Kuvassa mulla punanen hiaton ja takana Jari "Jarru" Jyrkkä.

            Kolmen viikon päästä on jo NUTS Karhunkierros 166km kisa ohi. Tämä tietää taasen sitä, että nyt on kovimmat harjoitukset jo takana. Ensi viikon otan kevyenä. Siviilielämäkin pitää tähän suhteuttaa. Eikä sitä seuraavalla viikollakaan enää ihmeitä tehdä. Nyt hiotaan ja pidetään kuntoa yllä. Lisäksi pitää yrittää päästä viivalle mahdollisimman ehjänä. Jospa tämä noussut mäkikunto auttaa Rukan vaaroilla. 

Onni Vähäaho, Nivalassa 9.5.2021

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

ONNISTUMINEN

            Onnistuminen. Kuinka se mitataan, on jokaisen itse päätettävä. Onnistuminen on lopulta jokaisen omassa mielessä, olipa sitten mennyt hyvin tai huonosti muiden mielestä. Sama pätee epäonnistumiseen - ja moneen muuhunkin elämän asiaan. Joku voi kokea onnistuneensa, kun polttaa alle kaksikymmentä savuketta päivässä, joku voi kokea epäonnistuneensa, jos juoksee alle kahdeksantuhatta kilometriä vuodessa. Kaikki on suhteellista. Jokainen on oman elämänsä herra. Ja se on hyvä niin. Emme ole kuitenkaan ikuisia kukaan.    

            Minä olen äärimmäisen iloinen onnistuneesta viikostani, joka on nyt sunnuntai-illassa. Jotain hyvin ihmeellistä tapahtui tällä viikolla. Olen ollut viimeiset kolme viikkoa kuin uudesti syntynyt. Vaikuttaako henkinen puoli näin paljon? Olen ollut omaan tasooni nähden aivan liekeissä ja samalla saanut pidettyä omaan peikkooni turvavälin, pääasiassa. Oma peikkoni on takareisien kiristys. 

            Miltä onnistunut harjoitusviikko näyttää? Maanantaina erinomaisesti onnistunut erikoispitkä lenkki. Tiistaina palauttava lenkki. Keskiviikkona hyvä mäkijuoksu, jossa tunsin itseni vahvaksi. Torstaina palauttava lenkki - pidempi kuin tiistaina, koska keskiviikon mäkijuoksu oli maltillisen mittainen, alle kaksi tuntia. Perjantai-iltana liki neljän tunnin erikoislenkki ystävien kanssa pääasiassa pimeässä lampulla. Tuon lenkin jälkeen peikko tuli vajaan vuorokauden ajaksi hieman liian lähelle, mutta venyttelyllä ja rullauksilla sain peikon etäämmälle. Lauantaina hyvä vauhdinvaihtelu kymppi, joka meni 2-3 minuuttia tuntumaa nopeammin, vaikka viikko oli ollut kuormittava. Tänään sunnuntaina helposti sujunut mäkijuoksu meni pääasiassa Vk-tasolla. Kunnon noustessa kaikki on helpompaa. Juuri tulin palauttavalta vitosen lenkiltä. Harvoin menen tuolla tunteella, rytmillä ja sykkeellä edes palautuneena noin hyvää vauhtia. 

            Viikko tarkemmin (avaintreeneissä linkki)

 Ma        Pyörä 7,3km

              Iso-Sydänmaan vaellusreitti (56,1km) sauvakävelten 8h53min (kävely 4min + juoksu 1min.                    keskisyke 111.

              Pyörä 7,6km

Ti          Hieronta 95min (maajoukkuehieroja Lauri Hyvärinen)

             Palauttava juoksu / kävely 6km  5:34min/km  117 keskisyke

Ke         Mäkijuoksu 13,7km  447 nousumetriä  6:07min/km keskisyke 128

To         Palauttavaa juoksua teknisillä poluilla kaverin kanssa 12,2km  7:07min/km keskisyke 113

Pe         Erikoislenkki suurimmaksi osaksi pimeässä kavereiden kanssa kahden yövuoron perään (hieman pökkerö olo) 29,6km 469 nousumetriä  7:37min/km keskisyke 120

La         Kevyt kymppi kolmella rennon reippaalla kilsalla takareisien lihaksia venyttäen, ei kovaa. Tämä lenkki kaksi-kolme minuuttia tuntemuksia nopeammin. 10,0km 5:04min/km keskisyke 132. Rennon reippaat kilsat 4:27..4:22..4:11... Ei reisikiristyksiä.

Su           Mäkijuoksua sauvoilla Louetkalliolla 15,6km 1010nousmetriä, 8:10min/km keskisyke 141. Liukas päärinne otti vauhtia pois alamäkijuoksusta, silti hyvät tehot. Ei reisikiristyksiä.

            Illalla palauttavaa 5km  5:29min/km  keskisyke 118.

 

            Viikkoon treeniä päälle 163 kilometriä, josta juoksua yli 90 kilometriä. Nousumetrejä yli 2600. Harjoittelua 20 tuntia. Harvoin viikko onnistuu näin nappiin. Tästä pitää kyllä nauttia. Tämä antaa entistä enemmän rauhaa ja luottavaisuutta viimeisille kahdelle täydelle viikolle ennen Vaarojen maratonin 130 kilometrin ja 5300 nousumetrin kisaa. Odotan kisaa kovalla innolla. On hienoa päästä taas yrittämään. 

 

Edellisestä kisasta onkin jo yli vuosi aikaa. Sehän menikin aika hyvin.


 Onni Vähäaho, Nivalassa 13.9.2020

tiistai 30. kesäkuuta 2020

KESÄKUU 2020

         Koronasävyisen vuoden eka puolikas on nyt takana. Joten tämän vuoden yhteissumma tässä kohtaa on yhtä kuin vuoden eka puolikas. Siitä voi vähän jo katsoa minkälaista vuositahtia tässä on mitäkin liikuntamuotoa kertymässä. Toki kausivaihtelut ovat isot etenkin sivutreenimuodoissa, kuten pyöräilyssä ja hiihdossa esimerkiksi.

         Kesäkuu oli lomakuukausi töistä. Ulkoiltua tuli ja säät oli tosi lämpimät. Kiva kuukausi. Vuoden eittämättä paras, kun lomallakin sai olla. Eritoten nousumetrejä tuli yhden kuukauden ennätysmäärä. Edellinen paras kuukausi oli v.2018, kun kävin vuorilla, jolloin tuli 12 000 nousumetriä kuukauteen. Nyt tuli siis reilusti yli 13 tuhatta nousumetriä. Eiköhän sitä joku kuukausi vielä tuokin lukema taas parane.

KESÄKUUN SUMMAUS ALLA


                                     KESÄKUU        VUOSI 2020 YHTEENSÄ


Ulkoilu tunnit                 79h                  383,0h
Juoksu                    387,9km              2491,5km
Hiihto                         0,0km                197,3km
Lumikenkäily              0,0km                    9,0km
Kävely                       18,4km                  96,5km
Pyöräily                   665,7km              1520,2km

Nousumetrit            13 427m                55
776m 

Pullopantteja                0,00e                    46,7e
(tavoite 183e/vuosi)


              Määrät ovat minulle ja minun makuuni ihan hyvät. Oon liikkunut vain miltä on tuntunut. Katsotaan viitsisikö sitä jossain vaiheessa treenata hedelmällisemmin. Olen iloinen vain siitä, että liikkumisen halu on säilynyt korkealla. Silti olisi hyvä välillä osata levätäkin.



Onni Vähäaho, Nivalassa 30.6.2020

tiistai 16. kesäkuuta 2020

ROHKEAA VAI HULLUA

        Siitä saa valita, eikä välttämättä kauas heitä kumpikaan totuudesta. On nimittäin ollut reipasta määrää ja mäkeä tämä minun kesäkuun eka puolikas, ensimmäiset viisistoista päivää. Oon lomalla ja on aikaa treenata. Hullua tästä tekee se, että toukokuu päättyi yli kuudentoista tunnin lenkkiin Koirasalmesta Iso-Juurikkaan.

        Ultrajuoksussa on tärkeää nähdä kokonaisuus. Se mistä on tullut ja mihin on menossa. Jos haluaa siirtää omia rajojaan, on pakko ottaa järjenkin vastaisia riskejä. Olen niitä nyt ottanut todella. Olin juuri kolmen päivän harjoitusleirillä Kolilla. Yksi seudun yrittäjistä kävi yksi ilta leirikahvilla. Hän aikansa kuunteli meidän juttuja ultrahommista. Hän totesi minun suorituksia kuunnellessa, että et taida olla pitkä-ikäinen. Hieman se pysäytti, sillä juuri sensuroimattomia kommentteja sitä kaipaa oman harrastuksen vastapainoksi.

         Ultrajuoksua on hankala ymmärtää ja harrastaa. Aika usein sitä juostaan noin kuudesta tunnista aina yli vuorokaudenkin kerrallaan. Sitten on vielä monipäiväjuoksijat, joista ei aina tiedä ovatko he hereillä vai unesssa, mutta matka taittuu. Olen itse nyt treenannut viidentoista ensimmäisen päivän aikana kesäkuussa 45 tuntia. Kyllä, se on siis reilusti yli 20 tuntia / viikko. Samalla on kertynyt hulppeat 10 148 nousumetriä. Toukokuussa tuli vähän yli seitsemän tuhatta nousumetriä. Enkä nousuja vältellyt silloinkaan. Nyt on siis oltu todella mäessä.

Kolilla olin kolme päivää. Kutakuinkin homma meni näin:


Perjantai: Saapuminen mökille. Iltakävelyä 2,1km
Lauantai: Tutustumista paikkoihin ja vesikätköjen viemisiä. Pyöräilyä 42,3km ja Juoksua 9,6km. Liikuntaa liki viisi tuntia. Vertikaalitonni hoitu siinä sivussa.
Sunnuntai: Liki kahdeksan tuntia treeniä. Kuuden tunnin lenkki Kolin 65km kisareitillä. Nestehukka, josta toivuin valveutuneen huoltajan avulla. Illalla vielä pyörälenkkiä 26,1km ja hieman kävelyä. Nousuja kertyi liki kaksi tuhatta.
Maanantai: Aamulla vajaan tunnin ja 17,5km pyörälenkki. Perään perusjuoksua 6,1km mäkisellä lenkillä. Hyvä kulku tilanteeseen nähden. Alamäkeen 3:06min/km vauhtia. Iltapäivällä paluumatkalla Tahkovuoren päälle kuusi kertaa. 9,5km juoksua ja 1102 nousumetriä. Kiihtyvä vauhtikestävyys treeni. Hyvin jaksoi puristaa treenimäärään suhteutettuna.


       Otan omia steppejäni tällä tavoin. Kyse on riman suhteuttamisesta. Suomen kärki on valovuoden edellä. Sitä ei tarvi miettiä, mutta toisaalta verrattuna suomalaisiin normaalia kovakuntoisimpiin ihmisiin on lähes epäreilua kyetä moisiin lenkkeihin. Juoksin ystäväni kanssa 42,3km pyörälenkin jälkeen Kolin kisareitin alkua 9,5km verran. Heti alussa ystävällä oli vaikeuksia pysyä 160 sykkeen alapuolella. Nousut ahdisti. Alamäessä sykkeet ei laskeneet tarpeeksi. Sitten tuli teknistä ja kaiken kukkurana neljännellä kilsalla Mäkrä, jossa kilsalle tuli 105 nousumetriä!

       Ystävällä syke nousee 180:n. Minullakin yli 140:n. Kävellään molemmat. Ollaan Mäkrän jyrkällä. Teknistä ylämäkeä yli 30 asteen kulmassa silmiinkantamattomiin. Kaverin lihakset menee hankalaan kramppiin ja tielle pääsy vaatii muutaman suolanoton ennen kuin krampit hellittää lopullisesti. Itse jatkan lenkkiä polkuja tutkien. Seuraavana päivänä tuntuu hieman häpeällisen helpolta juosta samoja maisemia. Ainoa virhe tapahtuu nesteiden arvioinnissa ja kuuden tunnin jälkeen lopetan retkilenkin. On etuoikeutettua kyetä tekemään tällaisia lenkkjeä. Samalla voi kuitenkin nähdä miten järisyttävän lujaa Suomen kärki näitä lenkkejä menee. On ollut hienoa nähdä monen heistä juoksevan samassa kisassa.

        Kolilla nousumetrit tuli itsestään

       Tahkolla vain kuusi nousua riitti reilusti yli verttitonniin

Ps. Kiitos Askolle treenileirin mahdollistamisesta!


Onni Vähäaho, Nivalassa 16.6.2020

maanantai 1. kesäkuuta 2020

TOUKOKUU 2020

           Toukokuu meni ja toi kesän tuntua loppupuolella lintujen laulujen ja vihreyden muodossa. Myös lämpötila nousi kuun loppua kohden mukavasti. Tykkään niin kesästä.

          Taakse jäi kenties määrällisesti yksin kovimmista kuukausistani koskaan. Yli 80 tuntia liikuntaa. Se on liki kaksi ja puoli tuntia päivässä keskimäärin. Kuukauden kohokohta oli juoksullinen onnistuminen Koirasalmi - Iso Juurikka ultrapolkujuoksussa.

         Voi kuulostaa hullulta, että pidän onnistumisena tuota, vaikka päämäärä oli Pyssymäki, ja matka katkesi noin 20 kilometriä ennen päämäärää. Olin edellisen viikonlopun 18 tunnin treeneistä palautumaton ja meno oli kaiken aikaa siitä johtuen kuin käsijarru olisi jäänyt sillei pienesti päälle. Pääsin palautumattomanakin todella pitkälle tasolleni erinomaisella tekemisellä. Itse asiassa juoksu ja homma tyssäsi vasta monien soiden, poluttomien metsien ja hakkuu-aukioiden seurauksena. Se, että kykenin aina jatkamaan hyvälle baanalle esim. kivikoista tullessani, oli erittäin palkitsevaa - ja sitä mitä haen harrastukseltani. Suunta on oikea. Lisää vain tunkkausta reisiin ja pakaroihin. Mäkeä vaan. Tasasella ei näissä kehity. Enempi toissapäivän urakasta voi lukea TÄÄLTÄ.



TOUKOKUUN SUMMAUS ALLA



                                     TOUKOKUU        VUOSI 2020 YHTEENSÄ


Ulkoilu tunnit                 81h                  304,0h
Juoksu                    437,9km              2103,6km
Hiihto                         0,0km                197,3km
Lumikenkäily              0,0km                    9,0km
Kävely                       52,1km                  78,1km
Pyöräily                   388,1km                854,5km

Nousumetrit              7 243m               
42 349m 

Pullopantteja                2,60e                    46,7e
(tavoite 183e/vuosi)



        Pantteilu into on kadonnut. Katsotaan löytyykö se vielä. Nyt on yhä kovempi motivaatio kehittää polkujuoksuvoimaa mäkitreeneillä. Polkujuoksussa (tosi pitkillä matkoilla etenkin) on pitkälti kyse miten jaksat vääntää mäet ja tekniset pätkät. Tunkkaus ja mäkijuoksu parantavat vääntövoimaa ja kestävyyttä ja vahvistavat kaikkia polkujuoksuun tarvittavia lihaksia - sitä kautta myös tasapainoa sekä koordinaatiota.


Onni Vähäaho, Nivalassa 1.6.2020

tiistai 25. helmikuuta 2020

MATTOMÄKI HAASTE

             MATTOMÄKI HAASTE   22.2. - 31.3.2020



            MISTÄ KYSYMYS?


            Haasteessa juostaan/kävellä juoksumatolla 6,70 kilometrin matka. Siis 6km 700m. Maton nousukulma säädetään ensin 15% ja sitten laitetaan kello päälle, jonka jälkeen saat vaihdella vauhtiasi omien tavoitteiden ja voimiesi mukaan. Tämän pääsee varmasti liki kaikki maaliin, kunhan vain löytää sopivan vauhdin millä jaksaa. Esim. 5km/h vauhdilla tuo kestäisi hieman yli 80minuuttia.

          Aseta itsellesi tavoite ja tee tämä haaste niin monta kertaa tämän jakson aikana, kun haluat. Suositus on kahdesti. Haasteajan alkupuolella ja lopussa. Välillä voi yrittää parantaa ominaisuuksia esim. mäkispurteilla tai puntilla.  Alla haastetasot.

         Esim. "tutustuja" tason saavuttaa, kun asetat maton 15% nousukulmaan ja valitset vauhdiksi 4,5km/h. Uskon, että aika moni tuohon pääsee. Tsemppiä haasteeseen!

HAASTETASOT


Sub90min tutustuja 
Sub80min aloittelija 
Sub70min juoksija 
Sub60min mäkimenijä 
Sub50min verttipeto 
Sub40min verttikunkku 
  

HAASTELISTA   (päivitetty 13.3.2020 klo.20)



28.2.2020 Matti Väisänen  49:42 verttipeto

29.2.2020 Pontus Backlund 56:11min mäkimenijä
13.3.2020  Olli Suorsa  56:19min mäkimenijä
27.2.2020 Tommi Kaukola 57:27min mäkimenijä
8.3.2020  Tommi Sorvoja  57:30min mäkimenijä
6.3.2020   Mikko Sainio   59:00min mäkimenijä
24.2.2020  Ville Isoniemi   59:11min   mäkimenijä

11.3.2020 Joni Laakkonen 87:38  tutustuja



perjantai 10. tammikuuta 2020

TAVOITE NRO.8 SAAVUTETTU

           Asetin tälle vuodelle 2020 kahdeksan erilaista tavoitetta. Hieman jälestäpäin hirvitti itseänikin osin se tavoitelista, mutta onpahan tavoiteltavaa, eikä nämä niin vakavia ole. Ainahan se on kuitenkin mukava tavoite elämässä saavuttaa, oli se sitten mikä tahansa. Enkä malta olla tässäkään kohtaa olla mainitsematta kaverin hauskaa letkautusta taannoin: -"Vaikka kaikki menis pieleen niin silti elämä jatkuu". Hitsi ei meinaa nauru loppua tuon letkautuksen jälkitiimoilta.

           Kuten vähän laskeskelinkin, vertikaalitonni matolla 15% kulmalla 6,7km matka alle tuntiin olisi ensimmäisenä yritys kohteena. Ennen tuota tavoitelistan tekoa olin sen päässyt noin 64-67 minuuttiin. Ihan tarkkaan en nyt muista. Ja tavoitteen julkistamisen jälkeen juoksin vielä viime vuoden viimeisenä päivänä tuon aikaan 61:28. Siinä oli kuitenkin sen verran pelivaraa, että uskoin jopa alle 59 minuutin aikaan. Tänään tuli sitten se päivä, kun päätin raastaa kaikki pihalle vertikaalitonni testissä.

          Hitsi, että jännitti ja hirvitti koko päivän. Ihana perinteinen tunne ennen itsensä ylittämisen yrittämistä. Tuttua jo entisiltä kilpa-ajoilta esim. ennen keihäänheittokisoja tai tämän juoksuharrastuksen aikana vaikkapa ennen testijuoksuja. Se kertoo latautumisesta. Keskittymisestä. Sopivasta epävarmuudesta mihin sitä tänään pystyy, sillä jokaisen päivän suorituskyky on aina siihen asti pieni arvoitus kunnes kroppa laitetaan täysillä likoon.

          Sovittiin "Hovin" (Hockey Ville) kanssa, että tehdään kyseinen testi vierekkäisillä matoilla. Hovi antoi kohteliaana miehenä valita veteraanin kumpaan vapaaseen mattoon asettuisin. Oli puhe lämmitellä joku 10-15 minsaa. Sovittiin myös, että käytetään musiikkia korvisssa sillä kupoli menisi joka tapauksessa majoneesille hyvinkin pian eikä tämä ollut jutustelutesti. Otin siinä lämppärin aikana yhden 150metrin tunnusteluvedon ajatellulla (7,2km/h) alotusvauhdilla. Hovilla oli mittarissa 6,8km/h. Hovi oli tulkinnut avausvetoni, että olinkin jo aloittanut testin ja veteli jo omaa testiään ennen kuin tajusin ja keskeytin oman lämpän jo 0,8km kohdalla. Äkkiä perään :)

          Jotenkin hullusti laitoin kellon käyntiin jo siinä vaiheessa, kun aloin lisätä mattoon kulmaa nollasta 15:sta %:n. Mattohan ei liiku siinä vaiheessa vielä eteenpäin, joten lienee oikeampi kellonkäynnistys hetki lienee, kun maton vauhtia aletaan nostaan 0,0km/h ylöspäin. Näin olettaisin. Katoin varsin niin siinä meni 17 sekuntia harakoille. No, menkööt, eihän näistä vielä ole niin paljoa kokemusta, jospa se tunti silti alittuis.

          Asetin nopeuden 7,2km/h. Tuntu aika helpolta. Syke jotain 155. Sen verran oon kuitenkin näitä kokeillu, että tuska lisääntyy tästä eksponentiaalisesti. Hovi läiski 6,8km/h viereisellä matolla. Oomma Hovin kanssa melkeen samanmittasia ja Hovilla lätkä ajoilta isot lihakset, joten Hovilla vielä muutama lisä-ilo-kilo minua enempi kannettavana. Nopeasti on Hovi päässyt tähän kuntoon missä nyt latoo menemään. En ois esim. viime vuonna pystynyt likimainkaan tohon Hovin tämän päivän vetoon.

           Toiselle kilsalle nostin vauhdin 7,3km/h. Keskityin henkittään. Pahaa teki jo. Hurja ilta tulossa. Hovi ei huomannu vauhdin lisäystäni. Hovi jatkoi 6,8km/h. Saavutin hitaasti Hovin testin aloituksesta tullutta etumatkaa. Vedin myös kolmannen kilsan samalla 7,3km/h vauhdilla. Meno oli kilsan loppupuolella jo niin sumeaa, että oli pakko laskea vauhtia vähän. Tässä vaiheessa Jonte-Konde kävi nappaan pikku videon pätkän. Oli jo korvien välissä tuplamajoneesit.

          Neljäs kilsa meni 7,1km/h. Syke oli ollut jo hyvän tovin yli anaerobisen kynnyksen. Henki kuitenkin kulki vielä ja jalatkin liikkui kohtuudella. Olo oli aivan hirveä. Eikä pieni vauhdin tiputus tuntunut paljoa auttavan. Raastavaa hommaa. Tuntui koko ajan ettei tätä vaan jaksa ja pakko laskea vauhtia, mutta kysyin iteltä, että minkä vuoksi? Hengitys toimi ja jalat liikkui. Sumein silmin vain.

          Viides kilsa 6,9km/h. Hovi edelleen 6,8km/h. Hovi laski 5,5km jälkeen vauhdin 6,0km/h, jolla meni loppuajan. Aika Hovilla huikea 60:32min. Jotenkin sitä vaan aina sen kilsan jaksoi. Jossain nirvanassa sitä tuntui vain painavan.

         5-5,5km eli 500 metrin matkan menin ikään kuin "passaten" 6,7km/h. Sitten vauhti 6,8km/h kilsan ajaksi. Jalat vain teki liikettä, mutta tuntui jo hurjalta käskeä niitä. Hengityskin alkoi olla jo limiteillä. Vielä loput 200 metriä 7,5km/h, eli kaikki ulos. Viimeisen 500m tuntuikin liki kaiken aikaa, että laatta lentää kohta. Kattelinkin näkyykö ämpäriä. Ei näkyny, mutta ei tarvinnu toisaalta ihan laatatakkaan.

          6,7km tuli täyteen vihdoin. Jalat oli sen verran spaghettia ja kädet taikinaa, etten tahtonu saada ihtiäni siihen kuosiin, että oisin saanu kellon pysäytettyä. Siinä meni muutama sekunti. Aika oli tosi kova yllätys. 57:17min.  Oisko kaikkiaan menny noin 20sek. harakoille, mutta huh, olipahan raasto. Vatsalihaksiakin poltteli varmaan neljästä kilsasta eteenpäin. Vaikea aivan tätä saada sanoiksi puettua. Viimeistään helmikuussa uudestaan. Nyt täytyy vähän treenata ominaisuuksia. Hankala on enää ite suorituksen tahtotilaa parantaa.

         En malta olla vielä mainitsematta, että käynnit YU-maajoukkuehierojalla, Lauri "Lätsä" Hyvärisellä ovat tehneet oman ison osan viime aikaisessa kehityksessä. Ei se turhaa kierrä arvokisoja hieromassa. Kiitokset täältä kuntoilijalta hierojan suuntaan!


Onni Vähäaho, Nivalassa 10.1.2020

torstai 19. syyskuuta 2019

PORSTUASSA

              Tuntuu vieraalta kirjoittaa kohdallani kisoista, joten käytän sanaa tapahtuma. Kauden tapahtumat ovat jääneet taakse reilu neljä viikkoa sitten. Viimeisimmässä tapahtumassa pääsin maaliin vasta hieman vajaan 29 tunnin juoksentelun jälkeen. Ilmeisesti en uskaltanut ajaa akkua tyhjiin, sillä huomasin sinkoilevani pian tapahtuman jälkeen melkoisia lenkkejä omaksi iloksi. Ja tottakai palautumisen kustannuksella.

              En ole varsinaisesti pysäyttänyt hihnaani ollenkaan. Toisaalta en ole syöttänyt lenkkiä vielä normitahdilla. Olen viettänyt aikaa siis porstuassa - välitilassa. Tämä on sitä liikunnasta nauttimista kiireettömästi. Minulla ei ole kiirettä palautua tai aloittaa uutta. Silti olen samalla huomannut palautuvani kaiken aikaa. Oikeastaan eniten kaipaisin nyt hierontaa. Pitäisi vain soittaa se hieronta-aika. Ehkä tänään.

             Hieman sisältäni ohjautunutta "harjoittelurytmitystäni". Lainausmerkeissä siksi, että katson minun tasolla tämän olevan lähempänä ulkoilua kuin harjoittelua. Lähetään viime viikon tiistaista. Ti 70km ja noin 12h sauvakävelypainoitteinen polkulenkki. Ke 9km tunnusteleva vauhdinvaihtelu lihaksia venyttävästi. Vahingossa yksi kilsa liki 4min kilsavauhdilla. To lepo. Tämä on tyypillinen rytmi minulle = iso reeni - palautus - lepo. (tässä ti-ke-to). Perjantaina tavallinen 16km kevyt lenkki. Ois voinu olla napsun vieläkin kevyempi. Jatkuu seuraavassa kappaleessa.

              La Laajavuoressa 20,7km ja 1502 nousumetriä. Jyrkät kulmat ja rasittuneet jalat = otti 1200nousumetrin jälkeen polviin aika paljon. Rasitusperäistä. Su 10,5km lyhyt ja erittäin kevyt jalkojen tilan tunnustelu. Samalla kävi palauttavasta siis. Jalat ok. Ma reilu 10km polulla. Edelleen hyvin kevyesti. Palautus jatkuu. Jalat ok. <-Ei heti huutia, kun vasta jaloissa tuntemuksia. Jatkuu seuraavassa kappaleessa.

            Ti Lepo vielä varalta. Vaimon kanssa tunnin kävelylenkki. Ke kevyt-perus-reipas-kova akselilta kohdalta perus tuntemuksella (kakkosvaihde) 14km polkuja, jossa osa tosi teknistä ja yli 300 nousumetriä. Erikoisen hyvä data. Keskivauhti jopa 5:45min/km, vaikka osa jopa perus tunkkaamista. Illalla 22km kevyttä tiellä. Edelleen erikoisen hyvä vauhti. Eli palautumista liikkumalla itselle sopivalla rytmityksellä.

            Mikä on itselle sopiva ulkoilu rytmi? Se on jokaisen oivallettava omien kokemuksien kautta. Apua voi ottaa erilaisista kirjoituksista tai kyselemällä. Lopullinen analyysi jää kuitenkin aina kulkijalle itselleen. Tilanne lisäksi elää kaiken aikaa. On osattava kuunnella kroppaa. Itse olen mennyt viimeisen vuoden ilman ohjelmaa. Aina miltä aamulla on tuntunut. Joskus tulee joku ajatus jostain kehittävämmästä parin päivän päähän. Sitten siihen menen ne edeltävät päivät pääulkoilua tukevasti. Aina on hyvä katsoa vähän mitä on alla ja mihin on menossa, mutta tuntemusten tulkinta on tärkeää. Myös unen tarkkailu. Jos ulkoilee paljon, on nukuttavakin hyvin.

            Olen mielestäni ulkoillut "puoli vahingossa" aika optimaalisesti. Kun vain saisi itsensä sinne hierontaan. Minulla hieronta vilkastuttaa aineenvaihdutaa ja laittaa lihakset toimimaan vapaammin ja tehokkaammin. Se on kuin polkujuoksukengät pesisi suolenkin jälkeen kuin ettei pesis. Ero on siinä. Kevyt ja valmis uuteen. Nyt on hieman kireyttä/suppeutta lihaksissa. Lihakset toimii ikäänkuin tyhjäkäynnillä. Tämäkin on toki yksilöllistä. Minulla tämä toimii näin, mutta ei tietysti millään tavoin yleispätevä, mutta saa kokkeilla.

            MUUTOS


             Suurin muutos tulevaan aikaan tulee olemaan nousumetrejen kertymisessä. Vuonna 2018 minulle tuli hieman päälle 47 000 nousumetriä. Nyt on tälle vuodelle tähän mennessä kertynyt hieman yli 48 000. Eli kasvu on reiluhko, mutta sitä on tarkoitus kasvattaa ensi vuodelle vielä isommin. Ainakin yli 100 000 vuosimäärään. Eli noin 2000 nousumetriä / viikko keskimäärin. En tiedä olenko vielä ensi vuonnakaan valmis Janne Marinin määrittelemään tasoon. Lepo ja verttitonni = sama asia (heh,heh...). Roomaakaan ei rakennettu hetkessä. Olennaista on, ettei minulla ole mihinkään kiirettä. Ja se tekee kaikelle tälle hyvää.

            Jyväskylä, Laajavuori - takarinne.


                MAALI


Onni Vähäaho, Nivalassa 19.9.2019

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

KOHTI UUTTA TAVOTETTA

           Lähestyn risteyksen jälkeen joen ylittävää siltaa. Alkumatka tuli kenties jälleen mentyä yli voimavarojen. Alan väsyä, juoksuaskel on raskas. Reitti on tasainen kuin Saarisen Jussin siilitukka. Silti ehkä puolen metrin vastamaa (nivalainen mäki!) tuntuu naulaavan juoksun lopullisesti. Sillan jälkeen on hyvä myötäle, johon kankein jaloin juoksu sammuu kuin aikoinaan Nissan Sunny - väärään kohtaan. Tuosta on aikaa 12 vuotta.

          Laihduttaessani tuolloin kävelten, koitin välillä epätoivoisesti juosta 5km lenkkiä yhteen kyytiin. Se oli pitkä prosessi. Mietin itseasiassa vasta nyt, miksen kävellyt tuosta suoraan kotiin (n.500m matka) vaan jatkoin reilun 5km lenkin loppuun kävelten. Ehkä olin niin päättänyt - en enää muista.

          Vielä nytkin silloin tällöin on sellainen tunne ennen lenkkiä, että selviänköhän perille. Enää se ei jää kiinni kunnosta, mutta ohjelma edeltävästi voi olla ollut niin raaka, että saatat aamulla huomata jalkojen olevan valmiiksi liian väsyneet. Tai on ollut joku pitkä kisa vast'ikään, eikä palautumisesta ole ollut oikein varmaa tietoa. Sitten yrität juosta esim. Iso-Sydänmaan reitin kokonaan ja kohtuu reippaasti. Silloin kohtaan noita tuntemuksia 12 vuoden takaa, vaikka ne ovat hieman eri muodossa.

          Aloitan nykyään aika harvoin kertomaan oma-aloitteisesti miten olen eilen tai tänään lenkkeillyt. Etenkin vähän liikkuvien on vaikea ymmärtää tätä minun hommaani. Harjoittelumääriäni ja tiheyttäni on vaikea mattimeikäläisen ymmärtää. Jos omia reenejä itekkin mietii paperille kirjoitettuna niin onhan ne välillä aika hurjan tuntuisia kombinaatioita.
          Eilen kävin 2h heräämiseni jälkeen Taunonmäessä, eli siis DanHill'llä. Vain 6,4km, mutta sen sijaan 1031 nousumetriä. Aikaa tais mennä joku 1h44min. Kevyt ote, mutta on tuossa tonnissa vielä sellainen reenin maku, vaikka vain kevyesti ottaa. 
         Tässä kuvassa Toivolan lahjakkaan suvun nuorin vesa

          Pitää tässä kohtapuolin alkaa ottaa 1500-2000m+ nousumääriä/reeni - aina välillä. Ja välillä vähemmän, mutta kovaa.

          Eilen illalla juoksin sitten kotoa Pyssymäelle ja nakkauksentietä takas. 16,1km. Gps heitti vain 100m alakanttiin. Yllättäen peräti 2min nopeampi kevyt lenkki n.120-125 sykkeen kategoriassa kuin viime syksynä palautuneemmassa vaiheessa loka-marraskuussa olleet lenkit. 88min lenkki. Yli 3 tuntia reeniä. Kaksi lenkkiä samana päivänä. 

          Minun maailmassa ennen lenkkiä on ollut lenkki ja lenkin jälkeen on lenkki. Aina välillä lenkin jälkeen tulee kuitenkin tunne, että nyt ois hyvä pitää seuraavana päivänä lepopäivä. Sitä on vaikea selittää. Siihen ei tarvi mitään vaivaa tai muuta erikoista. Tuntuu vain, että viime päivinä on tullu tehtyä kaikkia mahollisia lenkkejä ja jalat tuntuvat olevan sen verran harjoitusväsyneet. Eikä mäkitonnin jälkeen oikein pysty/kannata vetojakaan ottaa.  Niitä kun tekisi mieli jossain kohtaa ottaa, mutta tehot ei uppoa väsytettyyn lihakseen. Toisaalta kisasta ja kohtuu reippaasta pep57km kierrosta on siksi vähä aikaa, ettei vedot vielä oikein kanna ideana siltäkään näkökannalta. Niinpä tänään on lepopäivä ja työsaralla iltavuoro.

           Minulla ei oo ollu vuoteen mitään ohjelmaa. Tiedän mitä oon tehny ja mietin osin tuntemusten ja edellisten perusteella mitä tekisin seuraavaksi. Jonkun verran hyödynnän myös sään kulkua. Jos on mahdollista niin haen erilaisille harjoituksille erilaisia olosuhteita. Tämän ajatuksen sain guru Pappa-Tenhusen valmennusideologiasta. Oma pääfilosofiani on kuitenkin mennä vaistoilla ja ne ovat vieneet nyt hyvään suuntaan viimeisen vuoden aikana.

           Merkittävin yksittäinen tekijä kehittymiselleni on ollut mäkiharjoittelun reilu lisäys. Vuonna 2018 nousumetrejä tuli n.47 000m. Nyt niitä on tälle 2019 vuodelle tullu jo n.45 000m, vaikka on vasta syyskuun alku. Aion edelleen ensivuonna lisätä mäkireeniä. Myös hiihto oli tärkeä juttu ja sitä jatkan. Tasasen juoksun määrää tasasella vähennän, sillä en katso sen enää kehittävän minua tässä vaiheessa harrastustani, polkujuoksua.

          Tuleva iso tavoitteeni on Ultra Trail Mount Blanc (UTMB), eli noin 170km ja 10 000m+. Ensi vuonna yritän kerätä karsintapisteet, jotta pääsisin eka kertaa osallistumaan arvontaan v.2021 kisaan. Ehkä pääsen viimeistään v.2023 sisään. Mene ja tiedä, mutta olen innoissani pitkästä aikaa jostain tavoitteesta. Samalla tuleva iso/kova tavoite, UTMB:n läpäiseminen vaati sellaista harjoittelua jota tykkään tehdä. Kannustavaa on myös, että ystäväni Mika Leppälä pääsi tuon kisan tänä vuonna läpi hyvällä, reilun 32h ajalla. Pääasia on kuitenkin päästä tuo koko massiivinen reitti läpi, ei aika.


Tässä lyhyt kooste tämän vuoden kisasta. Kohtuu innostava?
Onni Vähäaho, Nivalassa 8.9.2019

tiistai 29. tammikuuta 2019

MIETTEITÄ NOUSUN ÄÄRELTÄ

          Sydänilta salilla. Kello on varttia vaille kahdeksan. Pujahdan pukukopilta salin kujalle, joka johtaa estraadille, jossa on kolme juoksumattoa. Tulin tarkoituksella hieman myöhempään, sillä mieleni halajaisi matoista laitimmaiselle, sillä muilla matoilla ei ole vieressä pöytää johon voin laittaa kolme juomapulloani. Kyllä, kolme, luitta oikein. Harjoitus kestää tänään noin kolme tuntia. Ihan tarkkaa käsitystä siitä ei ole itseltänikään.

           Ja katoppas, mattohan onkin vapaa. Keskimmäisellä matolla jyystää saman yhdistyksen mies. Kallellaan se on hänenkin matto niin kuin on tarkotus olla omanikin, kunhan aloittamaan pääsen. Asettelen juomaputelit kohdilleen ja jututan hyvän hien jo päällensä saanutta polkupetoa, joka ajoittain masinaan nojaten tahkoaa Kuusamon karhunkierrokselle tähdäten. 83km on hänellä matkana Kuusamossa ja itselläni taas 166km yritys. Nousuja on tiiossa molemmilla ja se näkyy tapahtuman aluskuukausissa.

         Tarkoituksena on nyt tempasta eka kertaa elämässäni juoksumatolla vertikaalitonni tuplana. Eli 2000 nousumetriä. Suunnitelma: ensin 6km 15% kulmalla, josta kertyy 900 nousumetriä. Sitten 2km 5% kulmalla, josta tulee 100 nousumetriä. Lopuksi 10km 10% kulmalla ja toinen tonni täyteen. Normi vertikaalitonneissa oon jo tänä talvena nostanu tehoja jopa yli 10 pykälää arvioimani aerobisen kynnyksen yläpuolelle. Nyt harjoitus tulisi olemaan sen verran itselleni raa'an, että suunnittelin jättäväni tehot reilustu aerobisen kynnyksen alapuolelle.

         Matto käyntiin! Ensimmäinen 65 minuuttia meneekin kaverin kanssa mukavia ja välillä asiallisiakin trendiaiheita käsitellen. Kiitos ja 900 metriä kasassa. Sitten seuraava vajaa kaks tuntia vieressä olevilla matoilla on hiljaisempaa. Muutama käy niillä vähän lämppäämässä, mutta pidempiä tarinoita ei muotoudu. Sen sijaan korvissa soi musiikkia laidasta, laitaan. Oma mp3 soitin viihdyttää ja homma tuntuu etenevän mukavasti.

         Siinä vähä yli kahden tunnin jälkeen syke pakkaa hiljalleen hiipiä jo lähemmäs aerobista kynnystä, joten himmaan vähän vauhtia. Muutoin treeni tuntuu sopivan rennolta, eikä tänään otsaan tule ryppyjä. Lopulta koittaa viimeinen kilsa ja nostan sen lopussa hieman vauhtia. Tämä olikin varsin maltillinen treeni, mutta siksi kova kestoltaan ja nousultaan, jotta näin olikin hyvä. Lopputulema: 18km, 2000 nousumetriä, 2h 47min 34sek, keskisyke 129, keskivauhti 9:19min/km.

Garmin: https://connect.garmin.com/modern/profile/Nivala66

        Hyvillä mielin, mutta erittäin nälkäisenä lähden kohti kotia ja kananmunia, paistinpottuja ja puolta jäätelölitraa.

        Tätä kirjoittaessani takana on muutama hassu, pätkissä nukuttu hetki. Ehkei tunneista kannata puhua. Yövuorot loppui eilen. Nukuin liki iltapäivä neljään, eli todella pitkään. Se, yhdistettynä kroppaa kuormittavaan harjoitukseen tekee herkästi tivoli-efektin. Tämä rytmin kääntymisen työstäminen on tyypillistä ja korjaantuu parissa päivässä. Sisällä on hyvä olo ja paljon kivaa tiedossa taas tuleville päiville.

        Iloa ja positiivisuutta kullekkin taholle!

 Ultrapolkujuoksusta harrastus otteella nauttien, Onni "Cosmos" Vähäaho


perjantai 27. heinäkuuta 2018

ELÄMYS SEIKKAILU POHJOISMAIDEN VUORILLA

                    Vuosia sitten minulle näytettiin kuvia tuntureilta ja vuorilta. Silloin ne tuntuivat mukavan etäiltä haaveilta. Kuvia näyttänyt ystäväni Pasi Koskinen jaksoi säännöllisin välein muistuttaa, että hän voisi auttaa haaveen toteuttamisessa lähtemällä oppaaksi. Lopulta aika kypsyi ja oli elämysseikkailun aika. Ajankohdaksi valikoitui kesäloman loppupuoli. Vahvasti perhe-orientoituneena miehenä ja isänä ajatus 8 päivän irtaalla olosta perheen luota loi sisälleni ristiriitaa. Täytyi lopulta vain uskaltaa lentää epämukavan kauas pesästä.

                   Lähtöä edeltävä päivä oli ennätys kuuma, kuten jo monta viikkoa on ollut. Nukkuminen ennen junan lähtöä ei onnistunut ja seuraus oli, että Pasi sai noutaa Kolarin asemalta zombin, jolla oli tukka liimaantunut hiestä päähän ja silmät katsoi jonnekkin kaukaisuuteen. Karmeinta oli, että vielä vuorokauden valvomisen päälle täytyi jaksaa matkustaa asuntoauton kyydillä liki 300km Kilpisjärvelle. Matkalla haettiin ruokaa viikoksi ja sen semmoista. Perillä asetuttiin ja liikkeet tuntui yhä kohmeisimmilta. Oli kuitenkin määrä lähteä jaloittelemaan. Ohjelma alkoi heti - ei armoa. No mercy!

                  Lenkkinä oli Saanan huipulle (vähä yli 1000m korkeuteen) juokseminen, käveleminen ja kiipeäminen - jota tuli tyylilajina toistumaan eri suhteissa muinakin päivinä. Keskiössä oli maisemien ihailu ja vuoriopas Koskisen loputon info tulva. Maisemat salpasi, vaikka muuten tietoisuus valvomisen vuoksi oli niin ja näin. Pysyin yllättäen koko lenkin kuitenkin pystyssä ja selvisin kai(?) vähintään välttävästi päivän haasteista. Saanan päälle kiipeämisen haasteellisuuden koin omassa viisi pykäläisessä asteikossa 2/5 tasolle. Lenkkien kestot ja sen semmoiset tiedot laitan tämän raapustuksen loppuun. Malttamattomat voivat sieltä niitä tiirailla. Jossain vaiheessa ilmestyvään matkavideoon tulee sitten kuvia ja videoita enempikin näkyviin. Keskiössä on maisemat, joten koitan välttää jo turhankin monta kertaa nähtyjen herrojen jatkuvaa esille nostoa.

        Kuva Saanan huipulta, jossa tapasimme mm. Rami Oravakankaan.

                 Toisena päivänä heräsin jo puoli kuudelta. Olisi tyylitöntä kuitata univelat samantien. Edessä oli koko reissun pisin lenkki. Paljon minulle uusia kivi -ja maa elementtejä. Tunturialustojen juostavuus oli pääasiassa yllättävän hyvää. Toki ajoittain oli hitaampaakin varvikkoa. Kolmen valtakunnan (Suomi, Ruotsi ja Norja) alueella kulkenut lenkkimme oli kokemusrikas. Ylivoimaisesti laajin kattaus eri maa ja polkutyyppejä. Aika kului nopeasti, eikä perille päästyä meinannut millään uskoa, että olimme olleet lenkillä normaalin työpäivän mitan. Tällä lenkillä ei ollut oikeastaan juurikaan kiipeilyhaasteita. Olkoot kiipeilyhaasteellisuus tässä lenkissä 1/5.

                                 Maisemat olivat kohdallaan kaiken aikaa.


                 Kolmantena päivänä hurautettiin Pasin asuntoautolla pitempi siivu ja aina Signaldaleniin saakka. Maisemat oli henkeä salpaavat - aavemaisen korkeat vuoren huiput näyttivät välillä itseään pilviverhojen takaa. Tunnelma oli paikoin epätodellisen hieno. Lopulta sujuttelimme vuorten väliin Signaldalenin laaksoon, jossa olimme vain 100 metriä merenpinnan yläpuolella kylmävetisen joen varrella. Ideali leiripaikka. Samalla olimme myös kaikkien verkko -ja puhelinyhteyksien ulottumattomuudessa. Pitkä etäisyys kotiin ja pitkä perheestä irrallaan olo oli kaikkein vaikeinta reissun alkupuoliskolla.

                 Vielä samana iltana kävimme ns. "Zig-Zag" polulla, joka johti likellä olleen vuoren juurelle. Siellä menimme jo hieman kiipeilyäkin vaativia baanoja aina noin 1000 metrin korkeuteen. Sieltä löytyi puhelinkentät pienen etsinnän jälkeen ja saimme soitettua päivittäiset nallepuhelut kotiin. Suurin yllätys oli, että noinkin korkealla sai tosissaan listiä jättipaarmoja. Kiva lenkki, jossa takaisin tullessa tuli harjoiteltua hieman suunnistusta polun ulkopuolellakin. Kiipeilyvaativuus tuntui itsestä olevan luokkaa 2/5. "Zig-Zag" polut olivat upeita ja tuli huikea alppitunnelma. Wau!

                        Zig-Zag polku kiemurteli rinteessä.

                  Neljäntenä päivänä oli etukäteen ajateltuna haastavin huiputus. Barras, paikallisesti ilmaistuna "Paras". Sen huippu näkyi jo Kilpisjärvelle, jolloin se näytti jopa mahdottomalta. Hieman jännitti lähteä lähestymään. Vuoriopas Koskinen tuntui olevan puolestaan täpinöissään ja syvänä vuorimiehenä häneltä tuli loputon tietotulva valtaisalla intohimolla artikuloituna. Kerroinkin hänelle jo edellisenä päivänä, että täytyy ihailla hänen paloa asiaan. Vuorioppaan diipissä opastuksessa tulimme vallan vaivihkaa viimeisen edettävän kilometrin juurelle. Edessä oli enää yksi kilometri, mutta 300 metriä nousua (30% keskikulma) kohtisuoraa ylöspäin. Maisema oli kuitenkin yllättäen lempeä ja tunsin olon kaiken aikaa turvalliseksi. Olin jännittänyt turhaa. 30% on lopulta aika ok. kiivetä, toki aina keskittyä täytyy. Viimeisen kilsan juurella oli yhden pariskunnan parempi puolisko kyynel silmässä, kun rohkeus ei riittänyt ottaa tuota viimeistä kilsaa. Lohdutimme häntä, sillä lopulta kyse on vain siitä, mikä kenestäkin parhaalta tuntuu. Täällä vain saa, ei pidä. Kiipeilyvaativuus 3/5.

                  Barraksen huipulle pääseminen oli lopulta paljon helpompaa kuin mitä olin kuvitellut. Suurin yllätys oli, että paarmoja sai listiä Barraksen huipullakin! Sen sijaan maisemat päällä oli vielä ajateltuakin upeammat. Maisema-ähkyä pukkasi tällä reissulla.

                   Pilvien yläpuolella. Barras. 1419m merenpinnan yläpuolella.

                  Illalla paistoimme makkaraa. Ja taisipa olla, että myös tuona iltana jouduimme käymään ainakin kertaalleen alueen amoniakkihuoneessa, jossa istumistekniikkamme kehittyi valtavasti leirin aikana. Jätän tarkemman kuvailun lukijoille mielikuvaksi.



                  Viides päivä. Kestollisesti pisin lenkki ja nukuimme aamulla vielä kaiken lisäksi pidempään, joten edessä oli todella pitkä päivä. Olin positiivisesti yllättynyt, ettei runsaat nousumetrit tuntuneet ollenkaan jaloissa. Edellisen päivän yksi hieman reippaampi (4:37) kilsa tuntui vain vetristäneet jalkoja. Tehot olivat kävelylenkkejen luokkaa (kolmella lenkillä keskisykkeni oli alle sadan), mutta ei sillä ollut väliä. Tämän reissun pääasia oli nähdä upeita maisemia ja se toteutui enempi kuin paremmin ja erittäin hyvässä seurassa. Yritinkin muistaa kiittää Pasia joka lenkillä saamastani tilaisuudesta.

                 Juoksimme viidentenä päivänä ns. Gabbohytan vanhaa sotatietä kohti Peltsania. Nousimme siis Norjassa sijaitsevasta Signaldalenin laaksosta aina helpostikin Ruotsin valtion puolella sijaitsevalla Peltsanin huipulle. Tämän deltajin (Peltsan Ruotsin puolella) tajusin vasta kotona Garminin kartasta. Nyt ei nuoltu enää rajoja vaan oltiin heittämällä Ruotsissa! Heissan vaan.

Peltsan on päältä kuin lentokenttä, jossa on laattakiveä. Huippu 1442m wikipedia.


                Peltsanin retki oli leppoinen lukuunottamatta yhtä hetkellistä myräkkää, jonka aikana sai kaivaa repusta niihin olosuhteisiin tarkoitetut varusteet päälle. Ilma kuitenkin tyyntyi nopeasti ja Ruotsissa (Peltsanilla) paistoi aurinko. Ja leivät maistui, sillä olimmehan nelisen tuntia jo taivaltaneet ja naureskelleet. Matka oli ollut upea, sillä tamperelainen vaellusporukka teki meille sauvoista kunniakujan menomatkalla.  Myös noin 1100 metrin korkeudessa meitä ohjannut poron vasa oli upea näky.
                     Vasa vuoren rinteellä.


                Palatessa erehdyin maatahipovan kevyellä hiipimis askelluksella keskittymään maisemien kahteluun ja vedin pienet pannutukset. Pari nirhaumaa ja matka jatkui. Hyvä muistutus, ettei miehen kannata yrittää liiaksi keskittyä moneen asiaan yhtä-aikaa. Tuon jälkeen otin keskittymistä jalostavan kahden kilsan kiihtyvän pätkän tekniseen myötämaahan 4:35..4:07 kilsavauhdein. Nuo pienet pyrähdykset tuntui aina kuin retkien loppuverryttelyiltä. Tuntui sopivan minun lihaksistolle. Kiipeilyvaativuus 2/5.

               Aamupalan jälkeen seuraavaa ateriaa nautittiin ilta kahdeksan tienoilla! Ruokaa menikin sitten aina lenkin jälkeen ämpäri kaupalla. Vuoriopas Koskinen on myös mainio Kokki-Koskinen.


               Kuudes päivä. Edessä jännittävä seikkailu ikuisen jäätikön vierelle, jos vain päästäisiin. Pasikaan ei ollut tuolla asti käynyt, joten ilmassa oli todellisen seikkailun tuntua. Maisemat oli taas omalla tavallaan huikeat ja Vuorioppaan into huikea. Menomatkalta ei löytynyt kiveä, jonka päälle opas ei olisi kamunut.

                  Opas tähyää suuntaa kiven päällä.


              Mielestäni koko seikkailun vaativin kiipeäminen ja pitkä keskittyminen ennen perille pääsyä. Läpi huikeiden vuoripahtojen. Kiipeilyvaativuus 4/5...

              Etsi kuvasta Pasi ja funtsi suhteellisuutta.


               ... lopulta löysimme lumen ja jään. Kivaa vaihtelua taas. 

                   Jäätikkö. Salaperäisiä näkyjä vuorten välissä.

                     Palatessa innostuin taas rallateleen sotatiellä aina 3:30min/km vauhteihin saakka. Kiihtyvä kilsa kapuloita rentouttaen 4:17minuuttiin.

                     Lenkin jälkeen tuttuun tapaan peseydyimme ja söimme. Eli ihan peruseloa. Sitten siirsimme leirimme noin 30 kilsan päähän Suomen rajasta, Heligskogeniin. Sieltä löytyi tosi idyllinen paikka ja saimme totaallisen oman rauhan jälleen. Mukava tuuli piti itikat hiema loitompana. Paistoimme makkarat. Olo tuntui jopa hieman hoikemmalta. Olimme myös terveitä molemmat.

                   Seitsemäs päivä ja maisemamatkailu jatkui jalkaisin. Pasi johdatti meidät upealle hiekkatielle, jossa nousu tuntui jatkuvan loputtomiin. Pasi kannusti juoksemaan minua omia menojani mäen päälle. No, juoksin sitten omaa rentoa tahtia alakynnyksen tuntumassa. Kilsaan tuli 71 nousumetriä (7% keskimääräinen nousu) ja se otti aikaa 6:25minuuttia. Tuntupa mukavalta.

                 Nousumetreillä ei nyt enää täysin hulvattomasti mässäilty, mutta tulipahan niitä tällekkin retkelle yli 600 metrin edestä. Ylimmästä paikasta näki aika kivasti mm. tuon ylös kapuavan hiekkatien. Kiipeilyvaatimus 1/5.
              Heligskogenin maisemia.

      
                 Lenkin jälkeen peruskuviot ja siirsimme leirin Suomen puolelle Ropin pirttiin, jossa oli tosi idyllinen leirialue. Matkalla satoi vettä ku aisaa ja ukkonen pauhasi. Lämmintä oli perillä 12 astetta. Hurjat viestit kotiseuduilta kielivät yli 30 asteen lämpötiloista. Takki päällä niitä mietin ja jopa niitä odotin.

                Ropin pirtissä kävimme saunomassa ja Vuoriopas uimassa (hengähtämässä raskaan opastuksen hikiänsä raikkaaseen veteen). Pian oli taas iltavellin aika ja nukkumatti. Tosin meitä alkoi jo reissu niin naurattaan, että taidettiin naurun remakassa nukahtaa.


                 Kahdeksas ja viimeinen päivä. Heräsin Pasin huomenten toivotuksiin. Hyvä yö jälleen takana. Asuntoautossa tuli nukuttua kauttaaltaan hyvin. Pikainen aamupala ja nyt jo varsin kotoisen tuntuisille, soisille alustoille. Lenkissä oli vieläkin enemmän jo palauttelun makua ja siitä jäi kiva loppufiilis. Enää ei ollut ohjelmassa kiipeilyä vaan puhdasta juoksua/kävelyä. Rento ja kiva elämysseikkailu oli juoksujen osalta pulkassa.

                   Olin Lapissa - eihän uskois?

                 Enää olisi kotimatka, joka kestikin sitten liki kellon ympäryksen verran. Pasi vei minut Kolarin asemalle. Matka meni mukavasti, mutta liki seitsemän tunnin junamatka oli sitten jo toinen luku. Kuuba oli suhteellisen sekaisin, kun laitoin aamulla viiden jälkeen vasta nukkumaan ja heräsin jo puoli yhdeksän. Voidaan melkein sanoa, että ympyrä sulkeutui. Nukkumatta reissuun ja nukkumatta takaisin.

                  Miltä nyt tuntuu? Kokemus oli odotetun upea. Kiitollisuus näkemästä on monitavoin suuri. Opastus, sää ja terveys tulee ensimmäisenä helposti mieleeni. Kiitos vielä kerran Pasille! Fyysisesti reissu oli paljon helpompi kuin ajattelin. Huolimatta runsaasta ulkoilusta (yli 36 tuntia ulkoilua, josta tehokasta menoa yli 28 tuntia),vähää unta lukuunottamatta tunnelma kropassa on varsin vetreä. Jalkaterät heilahtelee iloisen vaivattomasti kohti pakaroita. Tästä on kiva jatkaa turvallista peruseloa kotimaisemissa ja mukavaa arkea perheen kanssa.


Alla lenkkien datat, joita ne kiinnostaa.













(liik-
(oma










keellä)
max.








liik-
keski
177)




nousu
koko
keellä-
vauhti
keski
päivä
matka
metrit
kesto
oloaika
min/km
syke













1
16,6
761
2:51
2:32
9:10
117
2
43,5
1231
7:16
6:18
8:42
109
3
18
1010
3:41
2:54
9:41
114
4
16,9
1338
4:11
2:56
10:23
105
5
36,4
1603
7:22
5:46
9:30
101
6
20,4
1019
5:16
3:38
10:41
92
7
18,6
631
3:13
2:45
8:54
98
8
14,5
247
2:14
2:01
8:23
99













Yht.
184,9km
7840m
36h4min
28h50min







           Tässä olen matkalla kohti Peltsania Ruotsin puolelle.

Onni Vähäaho, Nivalassa 27.7.2018    

maanantai 16. heinäkuuta 2018

KOLME DONAA TÄYTEEN

                 Tänä vuonna on tullut jännän paljon kilsoja, vaikka olen yhä enempi hakeutunut poluille tien sijaan, sekä yrittänyt yhä enempi hakea nousuja lenkeilleni. Tänään tuli 3000 (3013,9km) hölkkäkilsaa täyteen tälle vuotta. Samalla nousumetrejä on kasassa nyt vähä yli 20 000. Tosin etenkin tuo nousumetrimäärä on vielä kovin köykäinen. Esimerkiksi menneenä viikonloppuna Ylläs-Pallas-Hetta kisassa 134kilsan matkalaisille näytti tulevan niitä kertaheitolla noin 4000!

                  Hiljalleen tässä marinoidutaan. Kestävyysharrastus on kestävää kuten postimerkkien keräily. Tulokset eivät näy samantien, eikä niiden ole tarkoituskaan. Keskiössä on harrastamisen ilo - ja sitähän piisaa. Tuossa pari päivä sitten kävin kahden kaverini kanssa tuolla Louekalliolla noin kaksi ja puoli tuntia pitämässä seuraa paarmoille. Puolen sataa paarmaa tuli helpostikin listittyä ja toinen mokoma varmaan ehti imaista/puraista. Mutta se ilo kiivetä ja laskea mäkeä on syvällä sisällä. Etenekin alaspäin tuleminen.

                 Juhannusaaton jälkeen en ole varsinaisesti lepopäiviä pitänyt, mutta juoksemisesta toki kaksi päivää vapaata. Toisena päivänä niistä vaelsin tunnin ja eilen kävin vain 8km kevyen fillarilenkin ja muuten vain ilman kelloa käppäileen ja nauttimassa kesän ihmehelteestä. Joskus on hyvä palauttaa muutenkin kuin juoksemalla.

                Tänä vuonna pääsin heinäkuulle asti ennen kuin polvissa oli mitään tuntemuksia. Aikaisempina vuosina polvia on särkenyt herkemmin mäkireeneistä. Nyt runsas mäkisillä reiteillä ja mäissä hurjasteleminen (2:45-3:15min/km vauhdeilla) alamäkeen on tehnyt ajoittain lieviä särkytuntemuksia polviin. Isokokoisuuteni (183/83) on haasteeni. Niin kivaa kuin vauhdikaat rallattelut ovatkin. Paljon on mäkihommien kestävyydessäkin kehittymistä tapahtunut. Etenkin etureidet tuntuvat nykyään kestävän jo runsastakin myllytystä. Samoin vielä keväällä vaivanneet lonkan sivulihakset. Hiljalleen kehitytään kestämään. 

                Lopuksi. Viikonloppuna tosiaankin oli taas iso polkujuoksutapahtuma, kun Ylläs-Pallas-Hetta kisassa oli peräti 1200 osallistujaa. Perusmatkan (eli pisimmän) voitti miehissä Jaakko Eskelinen, parantamalla reittiennätystä peräti yli puolella tunnilla espanjalaisen Hamal Villar Lazaron viime vuotista ennätystulosta! Tulos 15:00:01 134km 3750nousumetriä sisältävällä reitillä oli mm. yli 1,5h nopeampi kuin Juuso Simpasen viime vuoden tulos. Kuuma keli teki monille haasteita, mutta PEP2018 tapahtuman 57km juoksemaan tuleva Jaakko hallitsi haasteet erinomaisesti.

                Trailrunning.fi -sivuston haastattelussa Jaakko kertoi koko polkujuoksukansalle seuraavasta tähtäimestä ja haasteesta, joka on PEP2018 57km matka. NYT JOS KOSKAAN kannattaa tulla osallistumaan PEP2018 tapahtumaan ja näkemään Suomen tämän hetken ykkös polku-ultraaja tositoimissa ja LIVENÄ! ¨




 JAAKKO MAINOSKUVAN OIKEASSA YLÄREUNASSA TREENI PUUHISSA

Onni Vähäaho, Nivalassa 16.7.2018

perjantai 3. marraskuuta 2017

ULTRAPITKÄ HARJOITUS

 INTRO  (aattopäivän ulkoilua)



                       Maratonin mitta (42,2km) on mielestäni aika osuva mitta sille, jonka yli menevät lenkit alkavat olla riskinottoja ultrajuoksuharjoittelussa. Mutta mikäli tavoitteena on kisamatkat 164-171km välillä, on riskejen ottoakin harkittava. Minulla on mennyt viime vuosina hyvin 43-84km ultrapolkujuoksut. Sen sijaan yli 100km kisoissa olen jäänyt lapaseksi. Ei vain ole riittänyt - syystä jos toisesta. Minulla on seuraavaan isompaan kisaan aikaa lähes 7kk. Niinpä lähdin nyt kokeeksi ottamaan ylipitkää harjoitusta.

                      Noin 80km ja yli 1000 nousumetriä. Noin 20km reitti neljästi. Jokaisella kierroksella noin 260 nousumetriä. Kaikki reitin polku-osuudella, joka on noin 9,5km. Polulla oli paikasta riippuen 1-5cm lähes koskematonta, suht luikasta lunta. Turvallinen kesäpito ei ollut läsnä.

                      Aloitan harjoituksen tasan kello 9. Olen laskeskellut, että harjoituksessa menee aikaa noin 9:50h - 10:00h. Tällaiset laskelmat ovat hieman naurettavia ultrajuoksussa. Ultrajuoksun onnistuu vain aniharvoin viemään exceliin onnistuneesti etukäteen. Muuttuvia tekijöitä on runsaasti, vaikka askelpari on selkeä - vasen ja oikea, ja sama uudestaan.

                     Juoksen 7:30min jaolla. Se on 8km/h, jos kulkee sen ajan myötä yhden kilometrin. Rytmi on 6:10min juoksua ja 1:20min kävelyä = 7:30min. 22:30min välein 50% mustikkasoppaa ja energiaa. Juomaa on mukana joka kierroksella tasan litra. Siitä menee aina noin 8dl.
                    Yksi tarkoitus on totutella geeleihin. Olen käyttänyt niitä vähän viime vuosina. On jäänyt mielikuva niiden öklöttävyydestä. Käytinkin niitä silloin maratooneilla. Siinä mennäänkin eri kovilla tehoilla verraten tällaisiin retkelyihin, jossa ahteri asettuu alemmas ja hengästyminen on vieras käsite.

                   1. kierros  Noin 20km Noin 2:11h 


                   Matka alkaa. Kantamuksia ei ole varmaan kehon ympärillä kuin 1,5kg ja säästöliekki askel. Silti heti ensi kilometreistä lähtien tuntuu jotenkin kankealta ja suppealta. Rajoitin päällä? Kokkola-Kajaanitien osuus ei ole kuin reilu 2km pitkä, mutta sisältää sen sata autoa. Ihmiset menevät töihin yhdeksän jälkeen? Vai ovat töissä tien päällä. Elämä on ihmeellistä. Olo on heti kuin olisin ulkopuolelta tarkkaileva hiippailija tienravissa. Tuttu rekkamies nostaa kättä.

                   Vihdoin polulla. Työmatkajuoksua takana noin 5,5km. Sillä polulla alkaa työpätkä. 9,5km kivikkoisia nousuja, lumisia liukkaita nousuja - ja myös laskuja. Laskut ovat alkaneet kulkemaan. Nousuissa on vielä paljon töitä. Onkin vasta marraskuun toinen päivä. Tilanne tuntuu sopivalta.
                    Aluksi kolme kierrosta lehmilammen up & down 900m kiekkaa. Sitten kivenhakkaajan kansallisestikin tunnettua miljoonankivenpolkua ylös pyssymäelle. Siellä hiihtoväki on aloittanut lumen levityksen "ensilumenladuksi". Käsi nousee taas tervehdykseksi. Minä suuntaan savimäkeen tunkkauskierrokselle. Tuplaportaat aluksi ja lopuksi. Kolme kierrosta siellä ja loppu 7km alamäkeä miljoonankivenpolkua alas kohti kotia. Lopuksi taas se 5,5km työmatkajuoksua autoviidakossa.

                    Pian olen huollossa. Kello 11:11, eli 2h 11min on mennyt aikaa tiu´ussa. Naurattaa, kun katson suunnitelmaa. Olen neljä minuuttia edellä, mutta kuka ajatteli, että huollossa menee vain 5min? Tämä on jäynä? Huollossa menee lopulta 11min ja olen matkalla taas. Kello on 11:22.
 

                  2. kierros  Noin 20km Noin 2:15h

           
                    Jälleen Kokkola-Kajaanitiellä. Se on kaikkea muuta kuin kiitorataa juoksijalle. 5-10 askelparia ja sivuun, jossa on 5-10cm lunta, jonka alla jäätä ja yllätyksiä. Kysyy jaloilta virkeyttä ja päältä sietämistä. Taas sama rekkamies vastaan. Epäuskoinen virne naamalla hänen käsi nousee. Vaihdoin huollossa pipon. Vastaan tulee muitakin tuttuja. Yksi mies aukasee oikein lennosta oven ja puhelee kuin pärnulainen taksimies nopeasti ja aihevapaasti. Onnellisuus.

                    Pieni huokasu, kun saavun töihin polulle. Oli nimittäin jo ensimmäinen kierros yllättävän kovaa työstöä. Syke nousee, kun nousukulma ylittää 20%. Niin se vain on. Pyssymäen tekomäki ei ole pitkä nousuiltaan, mutta jyrkkyys on tuottanut päänvaivaa jopa hiihtoväelle latujen homogolointi vaiheessa. Nousut on liian jyrkkiä FIS:n makuunkin. Ei ihme jos viidennelläkymmenellä olevaa kuntoilijaa hengästyttää.

                    Silmämääräisesti olen jäänyt 300-400m eka kierroksen kävelypätkäkohtia vertaillessani. Vauhti ei ole sittenkään tippunut paljoakaan. Lumiset ja haastavat polut lypsää nopeasti jaloista voimia pois, vaikka menee könkkähölkkää. Rekkamies tulee taas vastaan. Hölmistynyt katse. Käsi ei nouse. Liekö liian pitkiä nuo rekkamiesten päivät?

                    Toinen kierros päättyy kello 13:37. Kierros kesti 2:15h. Huollossa menee nyt 13minuuttia, sillä kaakeli kutsuu ja vessa täyttyy höyryävästä eliöstä.

 

              3. kierros  Noin 20km Noin 2:25h


                     Lähden kolmannelle kierrokselle viisi minuuttia aikataulua jäljessä. 5min huoltotauko oli taas budjetissa. Nämä on niin kuin hallituksen budjetit - ei ne pidä. Aikataulussa on kuitenkin vähän heittoa. Kolmannelle kierrokselle lähtee mukaan alle neljän tunnin maratoonari Jari "Jarru" Jyrkkä.

                    Mukava on saada hölkkäseuraa 40km taivalluksen jälkeen. Jotenkin tuntuu, että vauhti asettuu heti uomiinsa, molemmille sopivaksi. Lunta/Räntää/Alijäähtynyttä vettä tiputtelee hiljokselleen. Keli liukastuu. Työmatka polulle haasteellistuu. Edellisen kierroksen jäljet on ummessa.

                    Juttu luistaa, mutta työt pitää tehä tälläkin kierroksella. Saavutaan polulle. Vielä luistaa ja luistaa. Jarru manaa vähän raskautta. Pitkä ja kova kausi hänelläkin takana. Ehkä polkukin on nyt työläs? Saavutaan taas pyssymäelle. Hiihtoladun teko on edelleen käynnissä. On ne sitkeää sakki nuokin - ajattelen.

                    Sitten kiivetään ja lasketaan. Ensimmäisen ison laskun alaosassa Jarru repeää hulvattomaan nauruun: -"äijjä on niin kuin hirvi liikennevaloissa!" Kaarran ison laskun alaosan poluttomalle osalle hyvässä sivuslaidissa. Jarru tulee takana ja ohjaa suunkin oikeaan asentoon, hieman oikealle päin kääntyäkseen. -"On tämä raskasta, vaikka vain yhden kierroksen menee".

                    Tullaan tielle. Se on kuin tulisi raskaan työpäivän jälkeen kotia kohti. Oman kuplan ulkopuolella autojen äänet surraavat kuin kärpäset lantakasan ympärillä. Epätodellinen kontrasti, joka päättyy Olkkosentielle. Jarru kiittää ja poistuu jatkamaan vauhdikasta päiväänsä. Kertoo jalkojen väsyneen mukavasti. Toivottaa tsempit minulle viimeiselle kierrokselle. Kiitän niistä. Ihan hyvälle tuntuu. Kuitenkin jo 60km takana.


                 4. kierros  Noin 20km Noin 2:24h


                   3-4 kierroksen välisessä huollossa menee nyt vain 10 minuuttia. Homma käy selkeästi. Hoksaan vähän huojuvani. Otan sipsejä hiukan. Täytän pullot. Täytän liivit. Kolme geeliä joka kierros ja  hieman joko Snickersiä tai Elovena patukkaa. Nyt myös otsalamppu päähän. On pimeä kierros. Lumisade on yltynyt. Nyt tuodaan kaikki haasteet tarjolle. Otan ne vastaan. Syöksyn pihalle. Kello on 16:25. Sen saman viisi minuuttia aikataulua jäljessä. Aikataulu tähtää 9h 50min aikaan. On jopa hieman koomista olla näin tarkasti aikataulun mukana.

                   Jotenkin on mukavan rento olo. Pystyn yllättäen hieman rentouttamaan oloani ja tunnen, että pääsen nyt pykälää helpommalla. Juoksujaksavuus on parempaa ja kävelypätkillä naurahtelen eri asioille. Sinnikäs pyöräilijä tulee kiitoradalla vastaan. Kiitoradan ravissa on vain nyt jo helposti 10cm lunta. Kasvot kosteina vastaan tuleva kovakuntoisen näköinen nainen tervehtii iloisin silmin ajaessaan pyörällä. Lenkki nollakelissä kiihtyvässä lumisateessa kysyy ponnistusta myös pyörällä.

                   Polulle saapuessa jälleen kerran suljen kuin oven meteliltä takanani. Lehmilammen kivikkoiset nousut tuntuvat nyt edellistä kierrosta helpommilta. Kaikki sujuu jo rutiininomaisesti. Yhdeksän tuntia liikuntaa täyttyy. Aavemaisen hiljaista. Lamppuni on isoimmalla teholla. Ei ongelmia nähdä. Silti täytyy keskittyä. Lyhyt kivikkoinen taimikkopolkupätkä ja taas ollaan pyssymäen purulla. Se on nyt äärimmäisen liukas. Laduntekokoneet ja traktorit ovat liipanneet pururadan lähes luistinradaksi.

                  Työkoneissa on valot. Samoin minulla - otsalla. Olemme yhtä. Nousen savimäelle tekemään viimeiset nousumetrit tähän settiin. Lunta on tullut paljon lisää. Olen paljon ajatuksissa. Kaikki käy aika nopeasti. 73,1km kohdalla jalat lähtee alta pienessä laskussa. Lenkin ainoa kaatuminen. Kaivaudun kiepistäni kuin riekko konsanaan ja lehahdan lentoon, tosin jo aika pahaseen.

                 Tämän lenkin viimeinen työmatka on alustaltaan ylivoimaisesti hankalin - kiitos lumisateen ja nollan tuntumaan nousseen lämpötilan. Silti lenkin lopun tuoma kiima nostaa lantiota ratkaisevan tuuman ja innostun tekemään pienen loppunoston. Pihalla pysäytän kellon aikaan 9h 49min 41sek. Eli 19 sekuntia alle aikataulun. Samalla 1050 nousumetriä.

                  Lenkin jälkeen on ihan ok freesi olo. Otan nopeaa energiaa. Tankki on kuitenkin petollisen tyhjä ja 15min päästä alkaa heikottaan. Äkkiä suolaista kotiruokaa ja vointi kohenee. Tämä kertoo, miten syvälle tällaiset harjoitukset vievät.


                  Tämän tyyliset harjoitukset ovat ns. harkittuja riskejä. Näkisin, että harjoitus oli sopivan kuluttava. Tällaiset harjoitukset ovat aina vähän myös rasittavuudeltaan suorituksenomaisia. On vain annettava tarpeeksi aikaa palautumiselle. 2-3 kevyttä päivää on vielä ok. Mutta jos tällaisesta harjoituksesta menee viikko palautumiseen on se ollut liian kova. Tämä on hieman strapetsitaiteilua. Ultrajuoksussa on kiva yrittää kehittyä. Olkoot tämä taas yksi askel.




Onni Vähäaho, Nivalassa 3.11.2017