Tämä oli vain 15 päivää sen jälkeen, kun kesän ensimmäinen pitkä hornantuutti päättyi brutaaleihin rakko-ongelmiin. Ja iho ei todellakaan ollut eheytynyt normaaliksi. Toki hyvin edistynyt, mutta kovin hauras vielä. Tämä asia mietityttä minua paljon. Sitten aattelin, että lähden kokeileen ja kokemaan lisää, sillä halu saada uutta infoa tästä lajista itselleni kiehtoi. Ja ainahan sieltä jotenkin pois pääsisi, koska minuun oli asennettu taas seurantalaite.
Riskikerroin oli siis tapissa ja myös se toi lisää vaativuutta, että olin taas yksin lähdössä. Se, että ainoat rajat oli Suomen rajat, lisäsi vaativuutta luonnollisesti myös. Vakituutittaja, Tuomo, on erittäin kekseliäs löytämään todelliset hornantuutit. Niin nytkin. Itse kuljetuksen perusteella en ois hoksannut, millaiseen soppiin minut työnnettiin. Molemmin puolin oli suota...
Kaikki alkoi torstaina 9.heinäkuuta rakkaan tyttäreni nimipäivänä. Se ei ole vitsiä, että ymmärrän noissa erämaatuutituksissa piilevän riskin niiden olevan elämäni viimeisen. Halusin käyä tyttäreni kanssa pehmiksillä edellisenä iltana. Elämässä parasta on lähellä olevien tunteminen, läsnäolo ja jutustelu. Se on parhautta elämän polulla.
Klo.8.37 siteet on silmillä ja auto lähtee liikkeelle. Aika nopsaa tipahdan kyydistä missä mennään. Matka jatkui ja jatkui. Ajankulun mittaa oli vaikea arvioida. Ja vaikka näissä kyydeissä on tullu oltua jo monesti, on nämä aina jotenkin yhtä koomisia. Tuomo ilmoitti nytkin (ehkä 90min kohdalla?) kesken kuljetuksen, että käy heittään vettä, mutta minun ei kuulema ole suotavaa tässä kohtaa jalkautua (hah,hah). Siis seikkailijat kuljetetaan siteet silmillä! Mitähän olisin voinut tuossa "nähdä". Ehkä tuntea auringon paistavan tietyltä kantilta?
Jälkikäteistiedon mukaan ajomatka kesti noin kolme tuntia! Siis kolme tuntia! Maastoutus päälle hieman yli tunnin. Klo.12.40 pääsin aukaiseen siteet silmiltä. Olin jollain kalliopläntillä ja joka paikkaan oli identtisennäköistä nuorta mäntymetsää. Olin tuntenut käsivarsilla auringon tulleen oikeasta edestä suurimman osan maastoutttamisen aikan. Ja tuntenut sen, että minulla oli pirun kuuma! Oli siis aikas lämmin. Silti täytyi yrittää hahmottaa mielikuvaa, sillä tämä olisi nyt "vähän" rajumpaa yatzia löytää täältä oikeasti pois.
Lähdin tuttuun tapaani päättäväisesti ajattelemani suuntaan. Nyt taktiikka oli kuitenkin sillä tavalla joustava, että aluksi täytyisi päästä sille tielle mistä minut tuotiin. Joten yritin saada nyt maastoutuksen aikana edessä olleen auringon taakseni. Aurinko ja omat intuitiot ovat tuolla erämaassa sinun ainoat avut löytää johonkin. Tärkein kaikista on kuitenkin, että on rauhallinen ja luottavainen siihen, mitä tekee. Kertaakaan ei ole vielä näissä hornantuuteissa pelottanut. Toisaalta nämä on menneet likipitäen kaikki siinä mielessä hyvin, että ovat ruokkineet itseluottamusta selvitä mistä vaan, mutta varmasti vielä joku kerta löydän itseni näitäkin isompien haasteiden edestä. Se on ainoa varma asia.
Jotenkin ajauduin kankaalta soisempaan maastoon ja puron äärelle. Join ja täytin jo vailennutta pulloa. Muistin toki, että emme ylittäneet edes yhtä ojaa saati menneet soisemalta alueelta tai varsinkaan puron yli, mutta joku minua veti puron toiselle puolelle. No ainakin reiden korkuinen suopursuviidakko. 4km kohdalla selvisin jotenkin jollekkin puunajouralle. Tiesin selvinneeni. Niin se on aina, kun selviää koskemattomasta maastosta muokattuun.
Noin 7km kohdalla oli mennyt kaksi tuntia. Vaihdoin puhtaat sukat ja puhdistin kengät. Tämän jälkeen puhdistin kengät sisältä joka tunnille ja otin sukat pois antakseeni jaloille ilmakylvyn. Kolmen tunnin kohdalla tulin koko seikkailun ratkaisevimppaan risteykseen. Aavistin oikein, että minut oli tuotu kaakosta, mutta luoteeseen meni valtaosa jäljistä. Ja muutenkin eteläkanttinen ilmansuunta ei jotenkin tuntunut hyvältä. Olin luullut päässeeni Tuomon ajatusmaailmaan kiinni ja minulla oli ajatus, että löytäisin itseni selvästi Nivalan alapuolelta. Olin väärässä.
Joka tapauksessa ratkaisuni lähteä luoteesen päin oli enemmän kuin onnekas. Lähdin tietämättäni suoraan Oulua kohden. Ainoaa lähimpänä olevaaa vilkkaampaa rautatieasemaa. Alkumatka tosin sisälsi hämmennystä. Tulin pian talon kohdalle, jossa oli kulkusuuntaani nähden vasemmalla numero 289. Ajattelin, että siitä oli tien päähän taaksepäin 2,89km. Mutta edessä oli pian uusi talo, joten kävin uteliaisuuttani katsomassa. Siellä oli 285. Numerot siis pienenikin päinvastaiseen suuntaan. Yleensähän parittomat numerot on kulkusuuntaan nimenomaan vasemmalla puolella. Lopulta huomion kyllä vasemmalla puolella olevan tällä tiellä sekä parittomat että parilliset numerot.
Ehkä edellisen vuoksi menetin kiinnostukseni hetkeksi koko tiennumeroihin. Törmäsin kotvan kuluttua paikalliseen asukkaaseen, joka oli etsimässä hilla-alueita. Kerroin hänelle mikä on tää juttu ja pyysin kohteliaimmin, ettei hän paljastaisi missä olemme. Niinpä Jukaksi oman nimensä kertoneen Jukan kommentti oli: " Jos ei täältä julukisia kyllä lähe". Miettikää tuota sanajärjestystä! Ja ei ollu Savosta tää (heh,heh). Mietin, missä ihmeessä oltiin...
Noin 5,5h ja 20,3km taivalluksen jälkeen tulin joenmutkaan jossa näytti olevan virtausta ja pienellä tetsauksella veden saanti mahollista. Niinpä kävin hakemassa noin 1,5L vaalean oluen väristä vettä. Nirso ei voi olla. Ja oli sen verran "ok makuista" etten ees suodattanu vaan join sellaisenaan. Autoja meni harvakseltaan. Peltoläänit oli yhä mittavempia ja pihakujat siistin pitkiä. Vaikutuin, oli kerrassaan kaunista seutua! Kaikessa oli kontrastia - eteläpohjanmaalaisia laajoja peltoalueita ja toisaalta pohjoisia hillamaita. Missä sitä olikaan?
Pian tulin myös komeaan kohtaan, jossa joki virtasi laavun ohi. Täydellinen yöpymispaikka! Mutta kello oli vasta hieman yli kuuden. Jälkiviisaana voi sanoa, että olisihan sitä voinut vaikka tuossa yhet unoset ottaa (hah,hah), mutta kun on ultrauhreilijasielu niin on. Vasta kuus ja tuore meininki. Vaikea kai sitä olisi unta ollut saadakkaan.
Seitsemän tunnin ja 28 kilometrin talsimisen jälkeen pysähdyin jälleen tien raviin tekemään kengien ja sukkien puhdistukset. Tätä tietä jäljellä 11,7km. Eli siis alun 289 olikin tarkoittanut 28,9km! Eikä suinkaan 2,89 kilsaa (hah,hah). Energiat maistui hyvin. Joka tunnilla söin kahta eri makua. Aloitus setissä oli 1) kuivattuja banaani lastuja, 2) kuivattuja aprikooseja, 3) suolattuja taateleita, 4) suolapähkinöitä. Siteiden poisotto soittoa odotellessani söin kaksipuoleisen ruisleivän lisukkeilla. Vettä join 30min välein.
31,5km kohdalla hiekkatie vaihtui yllättäen asfalttiin ja nopeusrajoitus 80km/h. Ja pian näkyi KOLME sinivalkoista tienviittaa!!! 8 tunnin kohdalla olin risteyksessä tilanteessa, jossa minulla oli kolme suunta kylttiä, sinivalkoista! Se, mistä olin tullut vaikka ja kuinka pitkästi, luki "KYLMÄLÄNKYLÄ 34KM" ja luoteeseen "TYRNÄVÄ 9KM" ja KESKIKYLÄ 5KM joka näköjään olikin kaartunut samaan suuntaan kuin Tyrnävä. Valihin suunnaksi Tyrnävän. Olin pälyillyt aikani asukkaiden pihoja, josko jossain olisi pihalla ihmisiä, joilta voisi kysyä raikasta hanavettä. Monet olivat esim. ruohoa leikkaamassa tai heitä ei näkynyt ollenkaan,
10 tunnin lähestyessä näin kahden auton kaartavan yhteen pihaan. Olin jo liki Tyrnävän keskustan liepeillä. Toinen autoista lähtikin pian pihalta. Kuljettaja katsoi minua, minä huidoin minulla olevan asiaa. Kuski vastasi painamalla kaasua! Huomasin pian, että pihalla oli pariskunta grillinuotion äärelllä. Lähdin rohkeasti, mutta nöyrästi kysymään, saisinko heiltä vettä. Vastaanotto oli ystävällinen ja avulias. Vesi tuossa kohtaa oli minulle tärkeä, sillä en tiennyt paljonko oli matkaa ja puhdasta vettä oli jäljellä enää litra ja kulaus jokivettä.
Pariskunta antoi minulle vettä 1,5L ja hakipa talon daami vielä täyteen juomani puolen litran vesipullon. Oli kyllä mieltä ja sydäntä lämmittävä vierailu tuolla. Lupasin heille hornantuuttiin hellelakit reissuni tukemisesta. Ensi viikollla nuo hoidan postiin!
Jatkoin matkaa. Alkoi tulla pesiskenttää, terveyskeskusta ja vireän kuuloinen baarikin. Jatkoin matkaa. Tuli viitta, jossa kerrottiin Tupokselle olevan 15km (siellähän on kuuluisa 24h huoltsikka) ja Ouluun 31km. Tämän jälkeen eteneminen sai uuden käänteten. 11 tunnin breikistä alkaen alkoi totuus, jossa en päässyt kunnolla istuun maahan. Toiminto vaati melkoisia sirkusliikkeitä, samoin ylös nousu maasta joka tuntisilta huoltotauoilta. Samalla tunti alkoi tuntua jopa hieman liian pitkältä ajalta vaeltaa ilman taukoa. Muuten olo oli yllättävän freesi, joten tiesin selviäväni ennen pitkää Tupokselle ja perille sitä myöden tämän kertaisessa hornantuutissa.
14 tunnin kohdan laskeutuminen ei meinannut onnistua enää ensinnäkään. En siinä vaiheessa tiennyt, että Tupoksen ABC:lle olisikin enää noin kahden kilsan matka siitä. 55 kilsan ja noin 14,5 tunnin taivalluksen jälkeen sain tehdä juustoateria tilauksen. Tupoksella työskennellyt nuori mies oli kyllä erinomainen asiakaspalvelija ja oli valmis auttamaan kaikissa kysymyksissä, kuten esim mihin bussit todellisuudessa pysähtyvät. Oma singahtamiskyky kun ei mahdollistanut tässä hapessa isompia kimuroita.
Aamuyöllä oon siis hieman ennen puolta neljää Tupoksella. Päivä alkoi edellisenä aamuna heräämällä joskus puol kuus. Burgerin jälkeen join munkkirinkulakahvit. Ostan OSL:n kertalipun. Damn! Ostin jo klo.4 jälkeen ja se on voimassa vain 90min, joten jouduin ostaan lähempänä bussimatkaa seuraanvan. On hausakaa toimia, kun on liki vuorokauden valvonut. No, tämä mulle normia töissä, mutta ny mä oon lomalla (hah,hah).
Lopulta koittaa hetki, jolloin hiivun bussipysäkille, jonne matkaa on 1,4km. Eli lisää vaellusta vielä. Ja 0,7km vielä ennen rautatieasemaa. Yhteensä n.57,1km ja 15h. Juna-asemalla käyn wc:ssä asioilla ja vaihtamassa freesimpää paitaa. Tunnin päästä (klo.7.47) juna lähteekin kohti Ylivieskaa. Penkki edempänä istuva nuori nainen hakee katsekontaktia tasaisin välein, vaikka istuu minuun selin. Ehkä kummaksuu seikkailijaa, eihän muusta voi olla kysymys... Meinaan nukahtaa pari-kolme kertaa. Ryhdistäydyn. Lopulta pääsen äitini kyydillä kotiin Nivalaan!
Absurdia, että hieman yli vuorokauden jälkeen olen taas takaisin kotona. Olipa seikkailu! Tämä on laillansa huono esimerkki kuvaamaan tätä konseptia. Jos olet kokematon seikkailija, voi kokeilla vaikka esim. 3-6km linnutiematkalla, jolloin voi jo päästä kivoihin fiiliksiin. Ooppa yhteydessä, jos haluat, että JUURI SINUT viedään hornantuuttin. Katsotaan palvelulle sopiva hinta juuri sinulle.
Onni Vähäaho, Nivalassa 10.7.2026
