Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koli. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. lokakuuta 2022

KOLILLA VOITTO MOODI

            Puun lehdet ovat värjääntyneet ja maa kuin penselillä taiteiltu. Ihmiset ympärillä ylenkäyttävät ruska sanaa. Lunttaat mapsista olevasi Kolilla. Yövuoro päättyi aiemmin aamulla ja nyt olen täällä. Mitä minä näen, kuulen ja koen täällä, on voitto.

            Matka edelliseen kulkee nauruisasti kahden ystävän kanssa. Kolmas ystävä kolauttaa pahemman kerran päänsä auton keulaan hiekkatiellä ajaessamme mökkiä kohden. Jänis. Palaamme samointein katsomaan, miten sille kävi. Mutta jänis on poissa. Selvisikö mokoma? Jänis on selvästi yhtä taipuisa kuin murre täällä. Tämä oli voitto. Olimme perillä.

            Asetutaan, nauretaan ja pidetään mukavaa iltaa. Sitten nukutaan kaikki hyvä yö. Tämä, jos jokin, oli suuri voitto. Aamulla kahvi tippasee ja puuro valmistuu käden käänteessä. Aamu-tv maustaa, muttei ohjaa keskustelua. Jutusteluu soljuu aiheesta toiseen. Emme mene välikysymyksiin - säilyy konsensus ja harmonia. Voitto moodi.

            Mietitään päivän aikatauluja. Arvuutellaan kenellä maha tarvii missäkin kohtaa lounasta. Tarjoudun michelin kokiksi ja pojat hoitavat muita käytännön hommia, kuten lämmitystä. Syönnin jälkeen meno on hulvatonta ja yhden mielestä jo sekavan oloista. Kaksi valmistautuu juoksemaan 130km matkaa, jossa sylinä on sysitumma ja pimeä Kolin yö. Olen toinen heistä.

            Seurueen lyhin kisamatka on karvan yli maratonin sekin. Toinen nivalainen juoksee 65km matkan ja paras 130km ja yli 5000 nousumetriä. Keskeyttänytkin 81km, vaikka joutui taistelemaan kramppeja vastaan jo ekan kerran 34km kohdalla. Yhteensä neljä nivalaista juoksi Kolilla, vaarojen maraton tapahtumassa herjajärvenkierroksella 320km. Tämä oli iso voitto meille ja kansallispuistolle.

            Kun lenkkarit oli riisuttu vaihtui tekeminen peseytymisen ja syömisen puolelle. Yksi oli juossut karvan yli vuorokauden ja häntä väsytti kovin. Hän uneksi ja muut nauroi niille jutuille, jota uneksinta sisälsi. Yksi lämmitti saunan ja meni uimaan hyiseen veteen. Lopulta tämä toistui niin monta kertaa, ettei enää tiedetty, kummassa paikassa tämä kaveri milloinkin oli. Hauskuus pysyi läsnä kuin noiduttu - tämä oli voitto.

            Lopulta tuli matti, nukkumatti. Reissu oli ollut mukava, mutta raskas. Kahdella jäi perjantai-lauantai yö nukkumatta kokonaan. Eikä siinä kaikki, he myös juoksivat koko yön ja vielä senkin jälkeen. Mietin mille asialle tuo sitten oli voitto. Ehkä eläkejärjestelmälle? Kovaa huutia kropalle, sydämmelle ja aivoille, jättää yöunet väliin ja korvata se juoksemalla vaativissa maastoissa. Selvittiin kuitenkin siitä ja se oli ainakin voitto.

            Olen etuoikeutettu voidessani kokea jotain näin upeaa. Kulkea kansallispuistoissa juomaliivi kannossa juoksujalkaa. Kiivetä korkeimpien vaarojen yli ja nähdä auringon laskut sekä nousut kisasta toiseen. Jakaa nämä kokemukset ja hetket hyvien ystävien kesken. Tämä on yksi muutamista jutuista, miksi elämä on niin hienoa itsessään. Tämä oli voitto.

 

Meidän matkaseurueen tulokset:

M130km (68 osallistujaa)

16. Ville Isoniemi, Nivalan Polku   24:19:59

      Onni Vähäaho, Nivalan Polku DNF (n.81km)

M65km (122 osallistujaa)

13. Pekka Vähäsöyrinki, Nivalan Polku 8:37:34

M43km (290 osallistujaa)

183. Joonas Jyrkkä, Nivalan Polku 6:55:25

 

TULOKSET

 

   Upeaa juosta näissä maisemissa. Kuva: Lauri Kontkanen

Onni Vähäaho, Nivalassa 2.10.2022

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

VAAROJEN MARATON 2021

         Jostakin on lähdettävä ja tuossa otsikossa on vihje siihen. Jälleen sain olla mukana. Lopulta elämässä on kysymys siinä pysymisessä - elämässä. Hautakiveen ei tule tuloksia, mutta pari metriä alemmas menevä voi saada matkallaan pysyviä muistoja. 

         Lähdin taas, tapani mukaan, tapahtuman pisimmälle matkalle. Lähtö kohta oli periharvinainen, sillä jalat oli tuntuneet jo viikon hyviltä - kisavalmiilta. Mistään ei edes kolottanut, kuten monesti keventäessä tapana on. Tässä oli myös siemen sille, että sisälleni alkoi tuon johdosta kasvaa liian kaunis kuva siitä mihin voisin pystyä. 

         Askon ja Villen kanssa tultiin torstaina hieman ennen illankoittoa Kolille mökille. Askon mökki on alle kahden kilometrin päässä kisareitistä. Tänä kesänä olimme käyneet Askon kanssa kahdesti täällä opiskelemassa kisareittiä. Niistä käynneistä hyötyi paljon. Reitti oli tuttu. Lähtö 130km kisaan oli perjantaina klo.18.00. 

         Asko ja Ville veivät minut kisapaikalle puoli viisi. Eka virhe: vettä oli mukana, mutta ei enää energiaa. No, mökillä oltiin syöty vain tunti aikaisemmin. Päädyin kuitenkin syömään vajaa tunti ennen starttia yhden kaurakeksin eka kierroksen (65km/kierros) hätävaraenergioista. Kisajärjestäjien hätävaraenergiat oli tietysti vielä erikseen repussa. 

         Kisan eka kolme kilsaa mentiin eri polkua kuin aikaisemmin. Komeita maisemia, mutta paljon piti keskittyä polun pohjaan, sillä uusi reitti on aina uusi reitti. Kisa lähti käyntiin hyvällä jalalla. Kroppa tuntui lähtevän käyntiin hyvin. Sykkeet nousi normaalisti mm. Mäkrän 110m nousumetrin nousua neljännellä kilsalla rauhallisesti tunkatessa. 150 oli syke. Se on semmonen mäki, että tuo on vielä rauhallinen syke tuohon mäkeen. 

         Mäkrän päällä en jäänyt kävelten sykettä laskeen vaan ajattelin hyvältä tuntuneiden jalkojen ansiosta sykkeiden laskevan juostessakin. No joo, ehkä ne sinne 135-140 välille laski, kun ne heinäkuussa annoin laskea aina sinne 120 tasoon asti. Minulla oman arvion mukaan alakynnys on jossain 136-138 välillä. Jokainen vähänkään kestävyysjuoksua harrastanut tietää, että vaatisi jo melko hurjan kuntoisen kaverin vaatteiden sisälle, jotta jaksaisi alakynnyksellä vuorokauden juosta Kolin vaaroilla. Minunkin. 

         Hullaannuin ja annoin kisan viedä. Olin kuin kekseliään isän tekemä tuohipurje virtaavassa ojassa. Annoin mennä. 6km kohdalla pienelle tiepätkälle tullessa oli Asko ja Ville kannustamassa. Huusivat, että onko mulla gepsi päällä. Perk... olin unohtanut tosiaan käynnistää gepsin. Yrittiköhän Sorvojan Tommikin sitä kertoa(?), kun soitti 2km kohdalla, että oonko kisassa. No siinä gepsiä repusta kaivaessa meni silmälasitkin "vähän" huuruun ja siitä tulikin varsin hauska kuva. 


          9km kohdalla kisajärjestäjä soitti. He sanoivat, ette gepsini näy kartalla. Kerroin laittaneeni gepsin 3km aikaisemmin päälle ja kysyin, että eikö näy, ja kerroin ketä letkassa juoksee. Järjestäjä: -"eikö joo, näkyyhän se". Varottelivat, että kilsan päässä on moni juossut harhaan. Itse odottelin jauholanvaaraa, josta alkaa pidempi myötäinen. Huomasin, että letkassani olevat menivät tosi varovasti alamäkiä ja itelle ne on vahvuus ja tuleva myötäinen tuttu. Niinpä rallattelinkin letkasta irti. Sykkeet liki 140, mutta olin jo omassa sumussa, jossa maisema vaihtuu ja kaikki toimii - siinäkö vaan nakkelee geelin puolen tunnin välein suuhun ja pitää homma rentona. 

         Siinä mielessä tuntemus oli jossain määrin oikea, että tuntuma oli helppo, mutta kaivoin samalla itseäni syvempää poteroa tuonemmas. Reilun 19km kohdalla tulin yksin kahlaamoon. Sain täyttää pullot ja jatkaa matkaa. Asko oli kyselemässä fiiliksiä. Sanoin, että hyvältä tuntuu ja ainoastaan sykkeet on vain reilusti yli normaalin. Nopea huolto. Reilu 2min. Pääsin jatkaan reitin takaosastoa kohden toiveideni mukaan yksin. Saisin rytmittää omaa menoa täysin itse. 

         Kaikki oli vähän liian helppoa. Rekisteröin kaiken aikaa, että sykkeet on koholla, mutta annoin vaan mennä. Olin hullaantunut. Ehkä meidän olisi syytä hullaantua useamminkin? Miksi elämässä haetaan optimilinjoja ja vakaata suorittamista? Ehkä elämme vielä maailmassa, jossa asioita mitataan edelleen liikaa tuloksilla ja kokemisen merkitys jää liian vähälle. Tuo luonto, nuo maisemat, kaikki ihmiset ja se tunnelma jonka saat aikaa itse tai koet toisten kautta. 

         Hieman 25km jälkeen tuolla reitillä saavutaan neljän kilometrin mittaiseen "mörön perseeseen". Alan tykätä tuosta ahterista. Ensin eteläinen Kolinvaara, jonka perään ylös-alas rallin jälkeen Moiseenvaaran päälle. Siellä oli järjestäjien puolesta tuoksuroihuja ja kannustajia. "-Hyvä, Onni!". Ehkä sekunnin luulin, että oli tuttuja, mutta toki ne numerolapun nimen perusteella kannustivat. 

         32km kohdalla olin eteläpään laavun purolla. Hetkeä aikaisemmin olin ohittanu pari ja minun ohikin meni pari iloista menijää. Nuorta miestä en tuntenut, mutta Koikkalaisen Saila painoi raikkaalla jalalla ohi, vaikka itsellänikin oli vielä tuossa kevyt jalka. Purosta täytin lisää juomaa ja kävin heittään vettä. Kaikki kunnossa. Jatkoin matkaa hyvillä mielin mielettömän upeassa Kolin yössä. 

         Kiviniemeen saavuin hieman yli 40km ja 6h7min juoksemisen jälkeen. Nopea huolto taas, eli siis kolme lötköä täyteen. Kengät ja sukat tuntuivat hyviltä. Tuosaa kohtaa ajattelin jo toista kierrosta ja ajattelin, että näillä samoilla kengillä ja sukilla jatkan. Ajassa 6h10min lähdin Kiviniemestä kohti Ryläystä. Tämä väli oli ehkä tutuin, sillä Askon mökiltä oli tätä väliä tullu jauhettua molempiin suuntiin. Mutta niin vaan tuli juostua ajatuksisani yli yhden käännöksen. Noin 400m pummi. Hyvät nuolet ja merkkaukset oli siinä. Oma moka siis. No, eipä tuossa menny kuin joku 3min. 

         Kipuaminen Ryläystä kohti tuntui etenevän mukavan ripeästi. Ohittelin siinä pari kaveria, muuten menin yksin. Nautin saadessani juosta yksin upeassa yössä. Joko tuo tuli monennenko kerran mainittua? Noin 48km kohdalla, seitsemän ja puolen tunnin rallatelun jälkeen olin juossut jalat alta. Paikallinen tuolla ois saattanu sanoa: -"mittelöihtin siinä vuoan, jotta eipähän vuan maha tehä ennää mittää näillä tikkuloilla". 

         Hieman elättelin toiveita, että saisin jalat takaisin, kun lähdetään Ryläykseltä tielle laskeutuessa kohti Peiponpeltoa ja Kolia. Vuan eipä nuot mokomat mittään tuumanneet. Juosta niillä ei enää jaksannu. Kävellä kohtuuvella, mutta sekin hidastu tasasesti ja alta juostut jalat alkoi olla kovin voimattomat nousuissa. Aluksi ajattelin sinnitellä nyt tämän eka kierroksen loppuun ja kenties välihuollon keiton jälkeen toiselle kierrokselle nousten.

         Jalat kuitenkin meni sellaista kyytiä täysin juoksukyvyttömiksi ja kävely hankalammaksi, että en nähnyt mielekkäänä lähteä rämpimään toiselle kiekalle vaan oikiaisin lopusta hieman ja kellon näyttäessä 62km päätin tämän retken 10h 18min kohdalle. Kiva reissu silti, vaikka vajaa kolme viimeistä tuntia manasin koko hommaa, kuten asiaan kuuluu, kun kovasti aina haluaisi tavoitteeseen päästä. 

         Asko tuli hakemaan vähän neljän jälkeen Kolin alaparkista. Nämä ihmiset. Kisakeskuksessa talkoolaiset Maksimaisen Ville etunenässä tarjosivat ensiluokkaista keskeyttäneen vastaanottoa. Nämä ihmiset. Sain syödä hieman ja vaihtaa ajatuksia kilpaveljien kanssa, heimolaisten. Nämä ihmiset. Elämä ei ole suorittamista, elämä on kokemista. Tuo luonto, tuo tunnelma ja nämä ihmiset. Useasti keskeyttäneenä sitä on oppinut näkemään paljon laajemmin (rikkaammin) nämä tapahtumat. Liian moni näkee edelleen vain tulokset, eivätkä ymmärrä kokonaisuutta, tuloksia syvempiä näkökulmia. Sain tavata taas monia vanhoja ja uusia tuttuja. 

         Olemme juuri tätä kirjoittaessani kotimatkalla. On sunnuntai. Oli tulopäivä ja on lähtöpäivä. Välissä oli kaksi päivää upeaa elämää. Ville juoksi 65km matkalla hankalsta polvitilanteesta huolimatta uuden upean oman ja Nivalan enmätyksen: 9:47:07. Tulosorientoituneille siis antia tästä ja onhan toki tuloksetkin osata tätä, mutta ei suurin osa. Tästä myös julkiset onnittelut Villelle! 

         Muuta. Kaikki toimi kuin rasvattu. Juoksin vain kuntooni nähden liian korkeilla sykkeillä. Näinkin voisi juosta, mutta pitäisi olla vain paremmassa kunnossa. Vauhtikestävyyttä on harjoiteltava enemmän ja säännöllisemmin. Painopiste on ollut liikaakin perusharjoittelussa, vaikka se kaiken pohja onkin. Mäkeä pitäisi harjoitella myös enemmän. Koskaan ei ole tarpeeksi mäkijuoksuvalmis. Kuten huomaatte, tämäkin reissu poiki taas paljon hyviä harjoittelun kehittämisajatuksia. Emme tule valmiiksi koskaan, eikä ole niin tarkoituskaan, sillä tämä maailma pyörii yhä myös meidän jälkeemme. 

         Ps. Reilu 2.v kestänyt Coros Apex hajosi hieman takuuajan päättymisen jälkeen. Siispä on uuden kellon oston aika. Se pyöritettävä nappi alkoi hurttaan ja kello selaa itsekseen valikoita varmaan tälläkin hetkellä repussa. 

 Onni Vähäaho, 3.10.2021 Kolin ja Rautavaaran välillä kirjoitettuna. 

torstai 23. syyskuuta 2021

8 PÄIVÄÄ STARTTIIN

             Pitkästä aikaa näköjään innostun kirjoittamaan kisan aattotunelmia. Vuosihan on mennyt melko tavalla perseelleen, mutta parasta on tämä into, mikä nyt on päällä. On aina parempi, kun pitää yrittää malttaa kuin sytyttää paloa. 

            Karhunkierrokseen mentäessä olin mielestäni elämäni ultrapolkujuoksukunnossa, ja varmaan sitä olinkin, mutta nolla keli jalkojen voimien loppumisen kohdalla oli liian pahan yhdistelmä. Kesäkuun alussa meni oma psyyke alas. Asiat ei menneet niin kuin olin ajatellut ja askelmerkkini oli pahasti sekaisin. Heinäkuun eka viikonloppuna oli Hetta-Ylläs 166km kisa, joka päättyi jo 66km kohdalla keskeytykseen puujalan vuoksi. Siitä seurasi reilun kahden viikon puujalan parantamisjakso. 

            Oikeastaan on pieni ihme, että nyt tässä into piukkana valmistaudun Vaarojen maratonin 130km ultramatkalle syvästi uskoen tavoitteeseen pääsemiseen. Heinäkuun viimeinen päivä juoksin varsin helponoloisesti puolet tuosta kisasta, eli 65km matkan, 10h29min aikaan. Tuo on linjassa oman 24h kisatavoitteen kanssa. 65,4km jälkeen on huolto ja siitä noin vajaan kilsan siirtymä uuden kierroksen alkuun. Eli 11h eka kiekka ja toinen kierros noin 13 tuntiin. Olen edelleen skeptinen, että se toinen kierros voisi olla yhtä helppo kuin eka, vaikka kuinka iisisti sen ekan ottaisi. 

            Minun harjoitteluni alkoi tätä VM130km kisaa kohden 22.elokuuta. Nyt on tätä kirjoittaessa 23.syyskuuta. Kahdeksan päivää starttiin. Tänään piti olla kevyt noin parin tunnin mäkijuoksu/kävelytreeni, jossa tulisi 1000 nousumetriä. Eilisen hieronnan jälkeen jalat oli erikoisen kevyet ja kaikki kävi ehkä vähän liiankin helposti. Nousin Louetilla mäet sauvakävelten, kieltämättä paikoin aika ripeästi, ja alamäet varovaisen rennosti juosten. No se 1000 nousumetriä täyttyi jo noin 100min kohdalla. Keskisyke olikin tunteeseen peilaten yllättävän kova, 141. Maksimisyke päänousussa pahimmillaan/parhaimmillaan 157. 

             Kone on herkällä, nyt oisi syytä todella malttaa. Toivotaan, että tämä oli vielä edistävä harjoitus. Ainakin se tuntui helpolta. Jos jalat väsyy vaaroilla niin aina voi kysyä, että miten se Louet meni niin ku omasta mielestä? No, juu onhan tässä kahdeksan päivää. Kyse on ajoituksesta. 130km ja 5000nousumetriä ei mene harjoittelematta. Tämä ei ole mikään pep57km, jossa pitää jaksaa 6-7h suorittaa. Vaaroilla pitää jaksaa vääntää nousuja vuorokausi. Ihan ilman nousujen treenaamista se ei vaan mene. 

            Minulla on ollut Syyskuun 6.päivästä asti hieman ongelmia vasemman polven kanssa. Tuona päivänä vihlasi ja kovasti, kaksi kertaa. Vaiva on kahden hieronnan kautta ollut paremmin hallittavissa. Toiveissa, että se olisi muutenkin poispäin menossa. Vaiva johtunee osittain vasemman puolen etureiden sivuosan (IT) kireydestä. Positiivista eilisessä hieronnassa oli jalkojen lihasten elastisuus ylimalkaan. Ihme kun tuntuukin yleisesti mukavan innokkaalta tuo jalka-osasto. 

            Toinen syy polvivaivalle voi olla ylipainoni. Ja tämä ei ole vitsi. 88-89kg aamupaino. Repikää siitä. Vielä keväällä olin 84-85kg. Silloinkin sen vitosen liikaa. Nyt sitä alkaa olla jo kymppi liikaa. Mutta näillä mennään. Ja tiedän mistä paino on tullut. Katotaan, saanko motivoitua ottamaan sitä talvella pois. Syytä olisi, mutta onko sitä syytä syvällä tarpeeksi, jää nähtäväksi. Olen jo 47 vuotta ja elämä sopivasti nautittuna on alkanut kiinnostamaan. Tunne tasosi, tunnista tilanteesi ja elä. Näin se menee. Olen jopa pohtinut juoksun lopettamista, mutta edelleen se antaa enemmän kuin ottaa. Reilusti, joten juostaan niin kauan kuin maittaa. 

            Oletteko kuulleet kirjailijasta, mietelauseiden tekijästä, nimeltään Jenni Skyttä-Forssell? Hänen mietelauseissa on paljon voimaa, jota on vaikea mitata. Mietelauseet on helppo "ostaa" ja ne tuovat kuulijan ajatuksiin - ainakin minun - paljon arvostusta. Miettikääpä seuraavaa:

                "-Aurinko nousee ja laskee, 

                     loput keksimme itse"

                        -Jenni Skyttä-Forssell


Onni Vähäaho, Nivalassa 23.9.2021

maanantai 2. elokuuta 2021

HEINÄKUU 2021

          Olipas heinäkuu. Ainakin oli hyvin erilainen kesäloma kerrassaan. Olin pelkästään reissun päällä 16 päivää koko lomasta. Tiedän, että osa on koko loman reissussa, mutta nähtäväksi jää, oliko tämä hyvä vai ei niin hyvä asia. 

            Heinäkuu oli myös harjoituksellisesti ja polkujuoksun kannalta hyvin erikoinen ja liki katastrofaalisen huono. Ensin keventelin 10 päivää Hetta-Ylläs-Pallas kisaan, joka päättyi traagisesti kaatumiseen kivikossa. Tuo otti harvinaisen koville ja tuli elettyä sitten siinä puujalan toipumista odotellessa todellakin miten sattuu. Ainoa asia, joka siinä kasvoi, oli elopaino. Olen nyt noin 4-5kg rikkaampi. 

            Kuten aina yleensä, niin tälläkin kertaa, minun täytyy välillä ottaa vähän uutta vauhtia, jotta pääsee taas seuraavalle levelille. Lopulta näköjään kuntoni ei ole kuitenkaan aivan täysin murentunut, vaikka heinäkuu meni heinäseipäille. Siitä osoituksena todella yllättävän helppo vaarojen maratonin 65km kisareitin kierto. Tuo on osittain todella brutaali reitti. Suopelto-Eteläpää välillä on todella vaativa 4km pätkä. Sitä ennen pitää kiivetä niin mäkrälle, vesivaaralle kuin hirvivaarallekin. Eikä elämä eteläpäästä kiviniemeenkään ole silkkiä. Ahvenlammelta kiviniemeen oleva 5km voi helposti tuntua kympiltä. Suosittelen.

           Napsun päälle 40km kun on tultu kiviniemeen niin alkaa se via dolorosa, kärsimysten tie kohti ryläystä. Ja kun on tuo reitin eteläpään karuselli takana on ryläyskin ehtaampi kokemus. Loppu reilu 13km ryläyksen parkkipaikalta maaliin on onneksi teknisesti iisimpää settiä, vaikka äkkinäiselle sekin voi olla kova. Hurja 65km reitti kerrassaan. Sain tuon vedettyä hämmästyttävän helposti. Oli oikeasti lenkin jälkeen yllättävän freesi olo. Sopivan tuntuinen ensimmäisen kierroksen simulaationa syksylle. Aikaa otti 10h 29min. Ja minusta tuntuu, että kuntoni ei ole ollut kymmeneen vuoteen näin huono. Tästä on hyvä aloittaa matka kohti Kolin 130km kisaa. GPS matka lie noin 132-133km, kun välihuollosta siirrytään kuitenkin tietä pitkin ns. lähtöpaikalle, josta vasta alkaa toinen rundi. 

            Eli kuukausi päättyi lopulta nappi onnistumiseen ylipitkässä harjoituksessa, jossa treenasin samalla huoltajani, Asko Kukkosen, kanssa huoltohommia syksyksi. Paljon saatiin vastauksia ja kokemusta. Hauskoja mokiakin sattu. mm. kiviniemessä (+40km) minun piti saada banaani ja alkoholiton olut vaihteluna veden ja geelejen ottoon. No, meiltä molemmilta se toinen kylmälaukku olikin unohtunut mökille, joten en sitten saanut kuin sitä vettä ja geeliä (hah,hah). No, eihän siitä ollut kun 15km seuraavaan huoltoon. Sen ryläyksen kautta. 

            Vaarojen maratonin 65km kisareitistä täytyy sanoa, että sitä ei ihan noviisi osaa harjoituslenkkinä juosta. Ja vaikka on kartankin opiskellut niin pitää olla todella hereillä tietyissä risteyksissä. Siellä ei ole joka paikassa viittoja ja pitää todella tietää mihin on menossa. mm. Vesivaaralle kiipeämisen keskivaiheilla on kyltti vasemmalle "vesivaara", johon voisi helposti langeta, kun ollaan vesivaaralle kerran menossa. Sen sijaan pitää valita oikealle, "rykivaara", jonne ollaan menossa vesivaaran kautta, reitti, joka menee myös vesivaaran kautta, mutta eri kohdasta. Nuo polut ei kohtaa. 

            Ajatus omasta harjoittelutyylistä vahvistuu ja kehittyy. Katsotaanpa minne tämä homma menee. Harmi, että elokuu on todella tukkoisen näköinen, sillä joudun tämän kuukauden oleen 100% työmäärällä. Syyskuun 13. päivä pääsen 87% työmäärään. Katsotaan mitä näissä puitteissa ehtii harjoitella. Minulla menee kuitenkin elokuun kolme ensimmäistä viikkoa 95%:sti pepin kimpussa. 5% jää muulle elämälle. Tuossa ei tietenkään ole pakollisia mukana, vaan vapaa-aika. 

            Alla mitättömän surkeat treenimäärät. Niissä ei oo ees mitään analysoitavaa. Ohi.

 

                               HEINÄKUU        VUOSI 2021 YHTEENSÄ


Ulkoilu tunnit              62,5h                   404,0h
Juoksu                    320,3km              2344,6km
Hiihto                         0,0km                527,1km
Lumikenkäily              0,0km                  96,7km
Kävely                       45,1km                109,6km
Pyöräily                   272,0km              1102,9km

Nousumetrit              8 742m                51
739m

  


                              Here i go again - taas mennään! Sat-ta-naa!

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 2.8.2021

tiistai 22. kesäkuuta 2021

JÄRJETTÖMÄSTI RASKASTA SIETÄEN

             Ultrajuoksu, ultrapolkujuoksu on kansanterveydellisesti katsoen ei-niin-järjellä selitettävää. On kysymys siis jossain määrin järjettömästä harrastuksesta, johon täytyy välillä harjoitella myös ei-niin-helposti-selitettävästi. Mennyt viikko oli sellainen. Ken siinä langan näkee, se näkee ja ken ei näe, on se varsin perusteltua sekin. Hieman rinnastettavissa omaan nykyelämään - leegot on vähän levällään, mutta määrä riittäisi, mutta saako näistä yhtä, jää nähtäväksi. 

            Kun viikko on todella kova, voi se alkaa leuhkasti vapaapäivällä. Sitä se oli maanantaina, sillä olin käynyt edellisenä päivänä ottamassa vauhdikkaita 200 metrin vetoja. Tiistaina oli vuorossa sitten pep 57 kilometrin kisareitin tämän vuoden version läpijuokseminen. Siitä kirjoitinkin taannoin.

            Keskiviikkona tuli tarve käydä testaan, miten paljon edellisen päivän ylipitkä polkulenkki tuntui kintereissä. Tuntui, mutta alus liikkui kohtuu okei. Odotettua kankeutta, mutta kellossa ei näkynyt kuin noin 20 sekuntia /km. 10,7km tosi kevyesti, 5:51min /km ja keskisyke 118. 

            Torstaina oli pitkä aamu töissä. Pääsin töistä vasta neljän jälkeen. Nopeasti kotiin ja loput kamat laukkuun, samalla syöden nopeaa päivällistä. Sitten viideltä olinkin Askon auton kyytillä matkalla kohti Kolia. Sääret oli alkumatkasta todella raskaan ja kipeän oloiset. Koitin siinä niitä hieroa ja vettä killittää. Kiva lähtökohta pidennetelly treeniviikonlopulle, kun jalat on juostu jo pihalle valmiiksi - vai oliko kyse vain hetkellisestä harjoitus ylikuormituksesta? 

            Matkalla jalat kuitenkin alkoi hieman kevenemään, joka on harvinaista ylipäänsä matkoilla. Siinä Juukassa syömään mennessä jalat alkoi tuntua jo juostavan tuntuisilta. Ja niinpä sitä tulikin sitten heti mökille päästyämme puettua lenkkikamat niskaan ja lähdin kohti Ryläystä, jonka parkkipaikalle mökiltä oli noin 1,7km matka. Kävin lopulta kiertään Ryläyksen ns. maisemareitin, josta tuli mökiltä mökille matkaa yhteensä 9,9km. Aikaa meni 82min. 347 nousumetriä, keskivauhti 8:15min/km ja keskisyke 127. 

            Lenkin jälkeen, vähän ennen puoltayötä, mökin rantaan veteen pesulle. Peruskuvio täällä ollessa. Sitten vähän yöpalaa ja nukkumaan.

            Perjantaina aamulla aamupala ja päivän suunnittelua. Asko lupasi ennen omaa työhommaa käyä nakkaamassa minut Kiviniemeen, josta oli määrä juosta Vaarojen maraton reittiä Ryläyksen kautta mökille. Tuo väli tuntui viime syksynä lohduttoman kovalta. Oli aika palata rikospaikalle. Kiviniemen päärakennus oli palanut kolme viikkoa aiemmin. Lohduttoman näköistä. 

         Vaarojen maratonin reitin varrella on joitakin kauniita kalliopätkiä


            Muutama kuva ja kello käyntiin. Ensin tuossa juostaan Kiviniemestä Kolinvaaran kautta Herajärventielle. Tuo matka noin 3,6km. Siitä sitten kohti Ryläystä. Reitti on kyllä mun mielestä tosi brutaali. Vaikka alussa ja lopussa on hieman reilu kilsa tietä, oli keskivauhtini 8:16min/km, vaikka menin 133 keskisykkeellä, eli PK2 alueella komeasti. Nousumetrejä kertyi 578. Monet alamäet ovat kovin kivikkoisia, juurakkoisia ja/tai jyrkkiä. 

            Ilma oli helteinen, mutta metsässä reitillä oli aika varjoisaa ja juomaa meni vain kohtuullisesti.

            Mökillä näitä piisasi, sisiliskoja


            Iltapäivällä juoksin teitä myöten Ukko-Kolille. Vajaa 8km mäkistä tiesettiä. Askon mökkihän on siitä metkalla paikalla, että lähtipä kumpaan suuntaan tahansa niin aina aluksi on myötämaata ja Kolille päin ihan reilua sellaista, eli palatessa saa aina nousta, päästäkseen perille. Ukko-Kolilta menin Vaarojen maratonin reitin alkua Mäkrän yli ja siitä kisareittiä vastapalloon Peiponpellon ja Ryläyksen parkkipaikan kautta mökille. Tämä päivän toinen lenkki oli hyvävauhtinen. 18km, keskivauhti 6:53min/km ja keskisyke 134. Jotenkin jalat vain alkoi toimia paremmin, vaikka ne oli jo ennen reissua piestyt.

         Kuva Mäkrän päältä Pieliselle päin


            Illalla huudeilla retkeilleet Sorvojat (Tommi ja Tapani) tulivat majoittumaan pihalle. Heillä oli menossa 250 kilometrin pyöräretki. Me käytiin vielä Askon kanssa katsomassa hänen kartalta hoksaama uusi reitti. Pyörällä tuo tuntui kyllä mäkiseltä ja kiehtovan kovalta sitä kautta. Heti jäi kyteen, että tuo pitää kyllä käydä aamulla myös juosten. Matkaa kertyi 10,7km ja nousumetrejä 152. Seuraavana päivänä juosten 178. Pyöräilessä nousut ei ehdi summaantua, kun vauhti on kovempi. 

Vasemmalta: Mökin isäntä Asko, sekä vieraat Sorvoja Tapani ja Sorvoja Tommi


            Lenkin jälkeen poristiin vieraiden kanssa ja mentiin taas aika myöhään nukkumaan. Seuraavana päivänä oli vuorossa Juuka-Ralli ja tie oli mökin kohdalta suljettu klo.14-21. Muutenkin oli lähtöajatus, josko ottais kevyemmän päivän. 

            Rallipäivän aamulla läksin tosiaan juoksemaan edellisen illan pyörälenkin juosten. Kuten usein ennenkin niin ei ne nousut juoksemalla tunnu niin kovilta kuin pyörällä. Kivan mäkinen reitti joka tapauksessa ja iloista, että jalat liikkui edelleen tosi hyvin määrään nähden. Tottakai ne jumissa oli, mutta jotenkin semmoinen juoksemisen helppous ja tietty taso tuntui säilyvän. Tästä tuli hyvä mieli. 10,7km matkaan meni reilu 61 minuuttia. Keskisyke oli 128, joka oli hyvä rasitukseen ja reitin mäkisyyteen peilaten. Etenkään harjoituskuormassa ei alamäessä syke tee muuta kuin nousee. Ja alamäen jälkeenhän tulee Kolilla aina ylämäki.

            Alkuillasta katottiin rallia. Olihan se aika jännän näköstä livenä ihan tien vierestä, mutta tommonen parikymmentä minuuttia riitti. Tosi surullista, että rallissa kuoli kartanlukija. Tuon uutisen kuulin vasta myöhäisillan lenkin jälkeen. 

            Pikkasen ennen iltaysiä starttasin taas Ryläystä kohden. Ilma oli tosi kostea ja lämmin. Menin nyt Vaarojen maratonin reittiä vastapalloon Ryläyksen kautta kohti Heraniemen tietä. Tuo väli ei ollut ihan niin alamäkivoittoinen sittenkään kuin mikä mielikuva siitä oli. Eka piti Ryläykselle nousta ja Heraniemen tielle (10,4km matka) saapuessa oli jo 350 nousumetriä. Tuolla lenkillä minulla alko migreeni jo 35 minuutin juoksun jälkeen. Se kesti liki puoli tuntia. Onneksi oli lääkkeet mukana. Loppulenkki sujuikin hyvin, kun näki kunnolla. 

            Tämä oli kova lenkki. 18,4km, 522 nousumetriä ja keskisyke 137. Jaksoin vielä ylämäki voittoisella lopun tieosuudella pitää ihan perushölkällä sellaista noin kuuden minsan kilsavauhtia ja lopun tasaisella jopa viiden ja puolen minuutin kilsavauhtia. Tämä oli pirun kova tehoinen leiri, sillä jos olisi halunut kevyemmän setin, olisi pitänyt kävellä paljon enemmän. 

              Viimeisenä iltana alkoi treeni jo näkymään kuoantalossa!?!


            Vielä sunnuntaina ennen kotiin lähtöä kiersin Ukko-Kolilta lähtien Vaarojen maratonin loppulenkin osion, 13,3km. Tuo lenkki oli matalasykkeisin. Hieman helpompi reitin alkuprofiili ja runsaampi kävely auttoivat. Silti taas yli puoli tonnia nousua. Alla summaus viikosta ja lopussa viikon yhteislukemat.

             Kolin tyypillistä polkua


            Kolilla meno oli sopivan raskasta, mutta jaksavaa. Hyvää harjoittelua jo valmiiksi rasittuneena. Tätäkin taidetaan tarvita sadan mailin polkujuoksukisojen loppuosan epämukavaa oloa sietääkseen. Lisäksi haastetta antoi päässä vilistäneet monet juoksun ulkopuoliset ajatukset. Elämä on kokonaisuus ja juoksu vain osa sitä. Onneksi :=) 


* Maanantai    Lepo

* Tiistai       polkujuoksua pep 57km reitti     58,0km   7h27min         

                    391 nousumetriä, keskivauhti 7:43min/km ja keskisyke 130

* Keskiviikko   Tiejuoksua 10,7km  63min

                    36 nousumetriä, keskivauhti 5:51min /km ja keskisyke 118

* Torstai            polkujuoksua Kolilla 9,9km 82min

                    347 nousumetriä, keskivauhti 8:15min/km ja keskisyke 127

* Perjantai     Aamupäivä

                    Polkujuoksua Kolilla 14,0km 1h56min

                    578 nousumetriä, keskivauhti 8:16min/km ja keskisyke 133 

* Perjantai     Iltapäivä

                    Polkujuoksua Kolilla 18,0km 2h4min

                    514 nousumetriä, keskivauhti 6:53min/km ja keskisyke 134 

* Perjantai     Myöhäisilta

                    Pyöräilyä Kolilla 10,7km  32min

                    152 nousumetriä, keskivauhti 20,0km/h, rannesyke

* Lauantai        Aamu

                     Tiejuoksua Kolilla 10,7km  61min

                    178 nousumetriä, keskivauhti 5:43min /km ja keskisyke 128   

* Lauantai        Myöhäisilta

                      Polkujuoksua Kolilla 18,4km 2h11min

                      522 nousumetriä,  keskivauhti 7:06min/km ja keskisyke 137

* Sunnuntai      Päivä

                        Polkujuoksua Kolilla 13,3km 1h44min

                        539 nousumetriä, keskivauhti 7:48min /km ja keskisyke 124   

        

 Yhteensä viikon aikana

Juoksua 153km

Pyöräilyä 10,7km

Harjoitustunteja  18h 21min

Nousmetrejä  3257        

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 22.6.2021

sunnuntai 4. lokakuuta 2020

VAAROJEN MARATON PERUSMATKA 2020

             Pettymys. Iso pettymys. Epäuskoinen olo. Olenko nähnyt vain unta, vai onko tämä totta. Yksi yökin nukuttu kisan jälkeen ja muutamat päiväunet. Alkaa näyttään, että huonosti kävi. Miten tässä sitten näin kävi, on hyvä kysymys. En osaa kyllä suoraan vastata, mutta luullakseni tiedän mikä tähän johti, mutten tiedä mikä siihen johti. Tämä jää kaihertamaan. Kuten aina, myös tällä kertaa, tästä jää myös positiivista. Entistä kovempi nälkä näyttää itselleen pystyvänsä tähän. Tässä on hieman samaa kaikua kuin PUF 171 kilometrin keskeytyksissä. Halu näyttää, ennen kaikkea itselleen, että pystyn siihen. En aio siis antaa periksi tällekään haasteelle, vaikka siinä nyt huonosti kävi. 

            Kevensin tähän Vaarojen maratonin 130 kilometrin perusmatkaan poikkeuksellisen paljon. Viimeinen varsinainen juoksulenkki oli maanantaina, kun kisa startti oli perjantaina kello 18.00. Olin silti päivittäin pienessä liikkeessä - kävelyä ja lyhyitä jalotteluja. En jaksa siis uskoa, että kroppa olisi ollut aineenvaihdunnallisesti tukossakaan. Ei mitään merkkejä siitä muutenkaan. 

 

                  Mökillä 90 minuuttia ennen starttia.

                      Startti

             Itse kisaan. Jalat tuntuivat paremmilta kuin aikoihin. Kevään ja kesän reisivaivat eivät enää tuntuneet. Olo oli siksikin erittäin luottavainen ja hyvä-olo siitä sisällä. Fiilis oli hyvä. Uskoin yllättäväni itseni ja seuraajat todella hyvällä kisalla. Lisäksi olin tullut viimeisinä viikkoina kilpailulliseksi. Halusin pärjätä tässä kisassa omalla tasollani. Se tietäisi tuollaista 24 tunnin aikaa, ehkä hieman alle - 23 tuntia ja jotakin. Samalla halusin tehdä vihdoin nousujohteisen kisan. Ja aloitinkin siksi monen (?) yllätykseksi varovaisemmin kuin koskaan. Alku tuntui jopa erikoiselta siksi, että tunsin olevani kisassa, mutta meno oli kuin rupattelevalla yhteislenkillä. 

            Vaihtelin vierelle osuneiden tuttujen kanssa kuulumisia ja tuntemuksia. Samalla join ja otin tuttuja energioita 20 minuutin välein alusta asti. Tuntui kyllä enempi retkeilyltä kuin kisalta, mutta näin olin hieman suunnitellutkin. Toisella kierroksella sitten vilkku päälle ja höökiä. Kirpaisee kirjoittaa noin - kirpaisee todella syvältä. 

            Lyhyen tiepätkän jälkeen, vajaassa seitsemässä kilometrissä siirryttiin polulle ja hiljalleen pimeyteen. Aikaa oli kulunut 50 minuuttia ja matkaa taivallettu 6,8km /240 nousumetriä. Huomattiin Toivasen Jukan kanssa juoksevamme kahden. Takana ei näkynyt lamppuja, eikä edessä. Asetuin Vaarojen maratonin konkarin peesiin ottamaan yötä vastaan. Kuuntelin useita kertoja tapahtumaan osallistuneen veljen tarinoita. Hän oli ollut edellisinä päivinä merkkaamassakin reittiä. Tässä peesissä ei tarvitsisi siis miettiä pysytäänkö reitillä. 

            Aika nopeasti alkoi tuntumaan, että vauhti on minulle liian hidasta, mutta maltoin mieleni, sillä ehkä (?) minulle oli nyt hyvästä aloittaa ylihiljaa. Juoksin minuutilleen tunnin Jukan perässä. Usein jouduin ottamaan kävelyaskelia, sillä vauhti oli niin verkkainen. Sitten tuli väkeä takaa ja se hajoitti meidän yhteismatkan. Aloin menemään omaa kevyttä menoa. Hissukseen kiivettiin Vesivaaran päälle ja siitä lasketeltiin nätisti joen yltitykseen. Kaiken aikaa nestettä ja energiaa 20 minuutin välein. Kahlaamossa ajassa 2:36h. Omassa gepsissä 20 kilsaa, virallinen mitta 19 kilometriä. Nestettä meni liki 1,5 litraa, kuten olin ajatellutkin. Join vähän vielä huollossa ja täytin kolme lötköä seuraavalle pätkälle.

                         19km kohdalla kahlaamossa (Jere Alén (Instagramissa @jerealen). https://www.alenjere.com/)
  

            Ville ja Asko oli kannustamassa. Tuo oli erittäin tunnelmallinen ja eeppinen kohta. Kilikkakellot soi, roihut loimusi ja sai kahlata yllättävän vähän viileän joen yli. Tuossa kohtaa eka kertaa mietin, että olisi voinut tänään mennä lyhyellä asulla, mutta halusin varmistaa menemällä pitkillä, ettei kramppeja tulisi. Ja hihoja pystyi kuitenkin käärimään. Alku oli ollut ylilöysän tuntuinen, mutta jotenkin tuntui, etten halunut sitä moodia muuttaa. Samalla huomasin juoksevani sellaisten kilpaveljien kanssa, joiden kanssa en ollut koskaan enemmin juossutkaan. Olin aloittanut siis todella hiljaa. 

            Matka taittui mm. Lempisen Hannun ja Kauraharju Mikan kanssa jutustellen. Mukavia miehiä, joten mikäpäs siinä. Huollon jälkeen kävin eka kertaa heittämässä vettä ja se kevensi entisestään oloa. Samalla huomasin, että aikaa oli ylikevyestä alusta huolimatta kulunut mukavan vähän, joten siinä jojottelin Hannun ja Mikan kanssa. Minä otin juomaa ja energiaa 20 minuutin välein ja Hannulla ainakin oli puolen tunnin välein oleva taktiikka. Jossain 25 kilometrin kohdalla tuli puskista jalkojen voimien nopea heikkeneminen. Alkoi myös hieman painattamaan perätuutista. Eteläpään laavulla olikin ihan hyyssi, joten annoin pojille latua ja menin itse istunnolle. 

            Olin jossain 32 kilometrin kohdalla. Aikaa kulunut jotain 4h45min. Hetken istuminen vessassa oli taivaallista. Samalla hyyssipuiden välistä huomasin porukkaa lappaavan ohi. Olo helpotti vessa käynnin jälkeen. Täytin purosta pari tyhjäksi juomaani lötköä. Jatkoin matkaa. Seuraavat kolme kilsaa olo oli taas hieman parempi. Lisää energiaa ja nestettä kehoon, entiset kuonat hyyssiin jättäen. Jaloista loppui kuitenkin voimat uudelleen 35 kilometrin kohdalla. Olin ihmeissäni. Enhän ollut vielä edes mielessäni aloittanut kisaa vaan odotellut vain matkan ja ajan kulumista. Mistään ei kolottanut, mikään ei ollut kipeä, ei hölskynyt tai ollut muutenkaan mitään heikkoa. Jaloista loppui vain potku. 

            Samalla vauhti hiljeni sitä kautta rutkasti. Otin silti samalla tahdilla energiaa ja vettä. Lisäksi koitin piristää itseäni parilla suolatabletilla, vaikka mitään kramppituntemuksia ei ollutkaan. Pakko oli jotain yrittää. Olin ihmeissäni. Toisaalta ei ollut mitään hätää. Pärjäsin vauhdin tippumisen kanssa. Voimathan voisi vaikka palatakin. Samalla Huuhkajavaaran jälkeen alkoi pieni pätkä myötämaata (harvinaisuus tällä reitillä) kohti Kiviniemen huoltoa. Tällä välillä oli mennyt 5 lötköllistä (2,5L) vettä ja energiaa 20 minuutin välein. Huollossa tyhjentelin roskia join vähän vettä lisää ja koitin rauhoittaa tilannetta. Söin myös repusta hieman leipää lisää. Täytin kolme lötköä ja lähdin matkaan.

            Omassa gepsissä oli Kiviniemessä 40,6 kilometriä. Virallinen matka 39 kilometriä. Huollosta alkoi jatkuva ylämäki Ryläykselle asti. Noin 10 kilometriä. Voimattomilla jaloilla yhtä tuskaa. Uskokin alkoi loppua, kun jalat meni vain koko ajan heikompaan suuntaan. Etenkin askeleiden vastaanotto oli hankalaa, kun jalkojen voimat ei tahtoneet enää riittää siihen. Vanha tuttu Korpelan Janne otti minut jossain vaiheessa kiinni ja menin sitten hänen kanssa jutustellen joitakin kilometrejä. Vauhti oli kuin vaivaiskerhon kokouksessa, mutta se oli toissijaista sen rinnalla, että aloin kompuroida, kun jalkojen voimat ehtyivät ja ehtyivät. 

            Jossain kohdassa oli hetkellinen (ehkä kilometri) parempi hetki, mutta sitten sukelsin vielä syvemmälle. Totuus valkeni. Tämä oli tässä. Energiat ei ilmeisesti imeytyneet. Mitään muuta selitystä en keksi. Majoituksen isäntä, Asko kysyi hyvin, että onko minulle käynyt näin koskaan pitkillä harjoituslenkeillä. Itse asiassa ehkä 1-2 kertaa vuodessa. Niihinkään ei ole löytynyt mitään muuta syytä. Paska tuuri, että tämmöisen päivän piti sattua Kolille. Jos nyt kirjoitan suoraan niin vituttaa ja raskaasti, mutta se ei auta asiaa. Asia on ja pysyy - niin kauan, että saan seuraavan mahdollisuuden. 

           Asko nouti minut 53 kilometrin ja yhdeksän tunnin yrityksen jälkeen Ryläyksen parkkipaikalta. Käytiin viemässä gepsi kisakeskukseen. Vaihdoin kuivaa päälle ja söin kisakeittoa riskisti. Mökillä suihkuun ja lisää ruokaa. Silti kohta alkoi horkka ja heikotus. Merkkejä juuri arvellusta energiavajeesta, imeytymishäiriöstä. Kouvan Markun sanoin: -"eipä se muuta tarvi". Ilman energian imeytymistä matka ei vain jatku. Ei ole sellaista hokkuspokkusta. 

            Reissu oli silti mukava sillä saman seurueen Mika Leppälä (viides 130 km matkalla) ja Isoniemen Ville (47:s 65km matkalla) onnistuivat erinomaisesti. Onnittelut pojille vielä näin julkisestikin. Mökin isäntä Asko taas oli yötäpäivää hengessä mukana. Kiitos myös siitä. Hetken sain myös raatata uusien tuttavuuksien, Ruotsalaisen Teron ja Kaurasen Pekan kanssa. Kiitos pitkästä viikonlopusta kuplassa. Emme käyttäneet Kolin seudun palveluja vaan ostimme kaiken lähtiissä.  Kisan turvaohjeet oli jämäkät ja olo oli siten erittäin turvaisa tänä korona-aikana. Hienoa, että urheileminen on edes jokseenkin mahdollista tänä poikkeusaikana.

            Mitäpä tässä enempää lätiseen. Tämä oli tämmönen kisa. Ens kerralla taas toisenlainen. Pieni hengähdys ja matka jatkuu.

            130 kilometrin kisan voitti Tomi Mikkola (16:53:24) parantaen entistä reittiennätystä liki tunnilla. Alla video hänen menosta 116 kilometrin kohdalta. Huikea kaveri! 


            Edit: Lihakset on aika vähän käytetyn tuntuiset reilu vuorokausi kisan jälkeen. Eli sekin kielii, etten ehtinyt edes päästä itseäni haastaan energioiden imeytymishäiriön vuoksi. Vieläköhän tässä jonkun rankasu tempauksen/kisan keksis?


Onni Vähäaho, Nivalassa 4.10.2020

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

KOHTI KOLIA, OSA 5. - PÄIVÄNKAKKARA

             Juupas, eipäs, juupas, juupas - onneksi näyttää, että todellakin juupas, sillä niin oli menneen viikon aikana tärpillä Vaarojen maraton tapahtuman järjestämisen laita. Korona pesiytyi siellä Pielisen vastarannan sahan työntekijöihin ja aiheutti samassa altistuksen noin sadalle ihmiselle. Onneksi positiiviset ja altistuneet oli saatu jopa odotettua nopeammin navigoitua ja asetettua karanteeniin, pois muun väen seasta. Näin ollen Kolin seutu on taas yhtä puhdas kuin muutkin koronan normaalitilassa olevat paikat. Etelä-Suomessahan on alueita, joissa korona on asiantuntijoiden mukaan kiihtymässä. Tässä Vaarojen maratonin kattava koronaohjeistus.

            Itse olen havaitsevani koronaluvuissa uutta piirrettä. Noin sataa tartuntaa / päivä, mutta kovin pieni määrä sairaalahoitoa vaativia, eikä tehohoitoa ole tarvittu juuri ollenkaan. Kantokyvystä tuskin tarvitsee nyt syksyllä koronan suhteen keskustella kevään malliin. Enemminkin vaikuttaa, että koronaviruksen teho olisi lieventynyt. Tämä on oma henkilökohtainen näkemykseni, eikä edusta mitään yleistä näkemystä. 

            Tämä on nyt viides viikko ja kirjoitus kohti kolia -"sarjassa".  Osa.1.. Osa.2.. Osa.3.. Osa.4..

            Tuleva viikko on kisaviikko, jossa liikutaan vain sen verran, että valmius ja vire säilyy. Lepoa tulee olemaan kosolti, sillä maanantaina loppuu yövuorot, jonka jälkeen alkaa yhdeksän päivän vapaa/loma. Katsotaanpa sitten mitä viimeinen täysi viikko piti sisällään.

 

Maanantai    -    Aamuvuoro töissä

Pyssyssä mutka. 15,3km tielenkki. Keskivauhti 5:32min/km. Keskisyke 121. Juoksu 9:15min / Kävely 0:45min -rytmillä.  Energiat jotenkin vähissä ja mieliala tuohtunut. 


Tiistai    -    Iltavuoro töissä

60min hieronta Lätsällä - jalat. Lepopäivä.


Keskviikko    -    Vapaapäivä töistä

Sauvakävelyä 92min Keijon kanssa. 9,3km. 367nousumetriä. Keskivauhti 9:55min/km. Keskisyke 93. Todella vahvan ja helpontuntuista mäissä. Lenkin jälkeen tuli tieto Lieksan sahan koronavyyhdistä, joka oli alkanut alkuviikosta. Tässä vaiheessa näytti, että kisa perutaan. Mieliala meni  aika nopeasti alas.

Pyöräilyä 15,4km/55min osin poluilla. Pään tuuletusta. Otti pattiin raskaasti ajatus, jos ei pääsekään kilpailemaan. Huomasin todella syttyneeni tähän VM130km kisaan!


Torstai    -    Vapaapäivä töistä 

Mäkitreeni liki täysillä Dan Hillillä (Taunon mäki Nuoliperällä). Dan Hill x22 kertaa ylös-alas. 3,6km. 506nousumetriä. Keskivauhti 10:46min/km. Keskisyke 150. Kesto 39:23min. Ylös vedin käytännössä niin kovaa kuin kärsi, hapottamasta liikaa, että pääsi alaskin. Alaspäin oli jo kisan läheisyyden vuoksi varovaisempaa otetta, etten loukkaisi itseäni.

Perään Pyssymäessä vielä napakkaa mäkijuoksua 6,1km ja 140nousumetriä.  Keskivauhti 5:44min/km. Keskisyke 134. 

Illalla palauttavaa Juoksu/Kävelyä 10,1km. Keskivauhti muikea 5:35min/km, kun keskisyke oli vain 117. Hyvä singaali. 


Perjantai    -    Iltavuoro töissä

Aamulla kevyt 10km juoksulenkki tiellä ennen hierontaa. Keskivauhti 5:32min/km. Keskisyke 118. Lenkin jälkeen 70min hieronta Lätsällä. Hengityslihakset ja lymfapisteet. 


Lauantai    -    Yövuoroon meno päivä

Lepo. Venyttelyjä ja rullauksia pitkin päivää ja paljon vanhojen Jopet-Show jaksojen kahlausta. Harvinainen joutopäivä. Tuli toki parveke siivottua perinpohjin. Nukuin 10,5h yöunet.


Sunnuntai    -    Yövuorojen välipäivä

Nukuin vain 4,5h yövuoron jälkeen. Heti kostautui, kun nukkui "liian pitkään" edellisenä yönä. Kahden kaverin kanssa 15,4km lenkki jossa noin 3km polkuhöystö. Juoksu 14min / Kävely 1min -rytmillä. Keskivauhti 5:40min/km. Keskisyke 120. Lepponen lenkki. Hyvä fiilis. Pitkästä aikaa ei ollenkaan takareisituntemuksia.

 

Viikon saldo

Treenitunnit    8h 24min

Juoksukilsat    60,5km

Kävelykilsat    9,3km

Pyöräilykilsat  15,4km

Nousumetrit    1345m

 

            Ensi viikolla, kisaviikolla, on ohjelmassa seuraavaa. Maanantaina noin 10km lenkki, jossa 4,6 ja 8:s kilsa helppoa reipasta. Tällä haetaan kevyttä rytminvaihtoa ja jalkojen valmiuden ylläpitoa. Tiistaina noin tunnin sauvakävely. Ehkä perhereitti Vinnurvasta 7km. Keskiviikkona ennen matkustusta 3km verryttelylenkki. Matkustus Kolille keskiviikkona. Torstaina oleskelua/lepäilyä Kolilla. Ehkä pientä kävelyä. Perjantaina klo.18.00 startti.  

  Onni Vähäaho, Nivalassa 27.9.2020

tiistai 8. syyskuuta 2020

KOHTI KOLIA OSA.2

                Edellisessä tekstissäni tulin paljastaakseni uudelleen puhjenneen tavoite ja kilpailuviettini. Kyllä se vaikuttaa näköjään samantien myös fysiikkaan, kun pää on mukana niin kaikki toimii paremmin. Sattumaa tai ei, myös vaivat on lieventyneet tai menneet osin kokonaan pois kuin innon huuhtomana. Hieman olen hämilläni, missä vaiheessa tulin vääntäneeksi tätä vipua, joka nyt ohjaa minua. Super PEP -tapahtuman jälkeisellä viikolla kuitenkin nokkani oli jo uudessa asennossa. 

                Viisi viikkoa ennen (24-30.8) Vaarojen maratonin (VM) 130km kisaa liikuin kaikkinensa yli 244 kilometrin verran. Tuosta määrästä juoksua oli hieman yli 131 kilometriä. Nousumetrejä vähän yli 1300. Eli edelleen varsin varovainen määrä. Kenties tuossa vielä hapuilin tämän uuden tunteen kanssa. Hyvä viikko. Sisälsi mm. Iso-Sydänmaan reitin kierron kotoa asti. Hieman yli 70 kilometriä, rapiat kahdeksan ja puoli tuntia. Viikon tehotreeni oli 25 kilometrin mäkisen reitin juoksu. Varsin hyvää tekemistä tuolla viikolla.

                Neljä viikkoa ennen (31.8-6.9) VM kisaa liikuin 115km, josta juoksua oli 91 kilometriä. Ensimmäistä kertaa 11 viikkoon kertyi yli 2000 nousumetriä. Lisäksi viikko sisälsi paljon tärkeitä vastauksia antaneita lenkkejä. mm. perjantain pimeän lamppulenkillä valkeni mitkä kengät voisivat toimia parhaiten Kolin epäilemättä märällä ja liukkaalla reitillä. Lisäksi pääsin sinuksi uuden repun kanssa. Jalat tuntuivat parhaalta, mitä ne on tuntuneet koko kesänä. Jännä, että väistelin mäkeä yli 10 viikkoa, jotta reisivaivat helpottaisivat. Ei helpottuneet. Sitten, kun palasin mäkeen, alkoi reisivaivatkin helpottaa. Mäestä vaiva ei lienee siis peräisin. 

                Kolme viikkoa (7.9. eteenpäin) VM 130 km kisaan. Tämä viikko alkoi eilen Iso-Sydänmaanreitin sauvakävelyvaelluksella. Neljä minuuttia sauvakävelyä ja yksi minuutti rentoa/helppoa juoksua. Tällä rytmillä lähdin päivää viettämään. Kävelten mennessä ehtii havainnoida polun ympärillä olevia maisemia. Paljon uusia yksityiskohtia tuli bongattua. Reissu meni noin kaksi tuntia odotettua nopeammin. Laskin että 11 tunnin huitteille menee, mutta menikin vain 8h 53min. Matalan sykkeen tekeminen on hallussa. 

                 Edellisen kappaleen hyvää viestiä ei parane väheksyä, mutta varustekokemukset ja vastaukset olivat vielä tärkeämpiä. Salomonin uusi reppumalli on kyllä tsemihuippu. Sinne mahtuu uskomaton määrä tarpeellista. Lisäksi pääsin sauvojen kanssa hyvin sinuiksi. Eilisellä 56 kilometrin lenkillä meni yksi iso Snickers, 3 kaurakeksiä, 2dl karkkeja, kaksi kaksipuoleista juusto+makkaravoileipää, joista otin haukkuja jokaisella täydellä tunnilla. Lisäksi kaksi geeliä. 

                Kolille voisi olla hyvä kattaus 5 geeliä, 2dl karkkeja, kaksi kaksipuoleista leipää, viisi kaurakeksiä ja joku suklaapatukka. Kierros Kolilla kestää pidempään ja energiaa on tarkoitus ottaa 20min välein. Eilen 30min välein. Nämä muistiksi. Vettä meni reilu kolme litraa. Lopussa ilma lämpeni ja enempikin olisi voinut juoda. Kolilla ei ole tuota ongelmaa (hah,hah...).

                Tänään on hieronta. Ja korkeintaan hyvin kevyttä liikuntaa/lepo. Huomenna ehkä pari kevyttä peruslenkkiä. Huomenna, kun alkaa yöhugit. Yöhugejen välissä ehkä käyn vain pyssyssä mutkan. Heti yöhugejen jälkeen onkin sitten noin neljän tunnin lenkki teknisillä poluilla, josta reilu puolet lampun kanssa pimeässä. Erittäin rauhallista menoa. Lauantaina venytellään lihakset lamppulenkin jälkeen uomiinsa ja viikon tehotreeni jäänee siten sunnuntaille. 

                Viimeiset kaksi viikkoa on tarkoitus varmistaa, että pääsen viivalle vaivoitta, levänneenä ja nälkäisenä. Olen kuin uudesti syntynyt. Hitsi, mistä tämä tällainen into nyt tähän kilpailemiseen tuli? Super PEP tapahtuman kisafiiliksen vahva aistiminen ennen kisaa ja kisan aikana sai vanhan sotaratsun katsomaan kenkiään hieman tiiviimmin. 

                Yksi mielenkiintoisin juttu tässä harrastuksessa on suunnittelu  ja valmistautuminen tavoitteeseen. Asioiden loksahtaminen uomiinsa tuo isoa tyydytystä. On uskomaton, miten paljon sitä voi tehdä vielä uusia oivalluksia vielä näinkin monen vuoden jälkeen. Elämä on jatkuvaa uuden oivaltamista. Eilen juostessani viiden minuutin välein yhden minuutin tulin huomanneeksi, että moni aiemmin sitkeältä pitämäni kohta menee pääsääntöisesti minuutissa ohi ja jää taakse. Iso-Sydänmaanreitilläkään ei ole montaa sitkeää kohtaa Pesänevaa lukuunottamatta, joka kestäisi yli minuutin, juoksemalla mentäessä. 

                Tänä aamuna minulle selvisi, että ison lisämausteen VM130 kilometrin kisaan tekee se, että Nivalan Polun ultradebyytin tehnyt Ville Isoniemikin sai kuin saikin kisaan lipun. Ville starttaa lauantai aamuna kello seitsemän 65 kilometrin matkalle. Kiehtovaa, sillä olen ehkä viiden kuuden välillä kierrosten välisessä huollossa. Ottaakohan Ville minut kiinni? Matkaseurueen kolmas juoksija, Mika Leppälä menee omia menojaan ja on varmaan jo liki kahlaamon vaijereissa kiinni toisella kiekalla, kun minä vasta hapuilen kierroksen alkumetreillä. Mika on minun papereissa jopa mustahevonen podiumille asti VM 130 kilometrin kisassa. On siinä seurueemme isännällä, Kukkosen Askollakin, paljon seurattavaa. 

                Muutama kuva eiliseltä kävelyretkeltä

 Konstansaari n.19,5km pulpetilta
                               Iso-Syyryn järvi n.25,5km pulpetilta

    Iso-juurikalle lähestyminen (Sieväkangas) n.31,5km pulpetilta

         Iso-Juurikan pohjoispenkka, liki 38km pulpetilta
8h53min ja 40 hirvikärpästä iholle/vaatteisiin kerännyt kulkija.

Onni Vähäaho, Nivalassa 8.9.2020

tiistai 1. syyskuuta 2020

ELOKUU 2020 - TULEVAAN KATSOMINEN

            Jälleen on yksi kuukausi takana. Nyt elokuu merkkinen. Kuukauteen lähdin hiljalleen eskaloituneen takareisien vaivan saattelemana. Vasen takareisi oli juuri heinäkuun viimeisenä päivänä krampannut ja tilanne oli hieman huolestuttava. Elokuun alussa minusta tuntui, etten kisaa tänä vuonna ollenkaan, sillä Vaarojen maratonin 130 kilometrin ja yli viiden tuhannen nousumetrin kisaan ei vain lähdetä keskenkuntoisena, etenkään vammafocuksen osalta. 

            Kiitos Super PEP 2020 tapahtuman järjestelykiireiden elokuusta tuli siksi kevyt, että takareisien vaivat ovat lieventyneet merkittävästi. Olen pystynyt tekemään kivuttomia lenkkejä. Toki se kiristys edelleen tuntuu, mutta olen nyt toiveikas Vaarojen maratonin 130 kilometrin matkan suhteen. Nokka on sitä kohden. Haaste on mielestäni tosi kova, sillä kävin kesäkuun puolivälissä tutustuun sinne takaosaan ja hitto vie se on tosi raskas maasto. Iso-Sydänmaan reitin takaosa on rollaattoribaanaa siihen verrattuna. Syvästi kisan reittiä kunnioittaen lähden hakemaan ensisijaisesti läpi pääsyä. 

            Vaarojen maratonin 130 kilometrin matkan startti on pe 2.10. klo.18.00. Ensimmäinen kierros täytyy olla selvitettynä la 3.10. klo.7.30 mennessä. Kolmetoista ja puoli tuntia aikaa ensimmäiseen 65 kilometriin. Viisi kilometriä per tunti vauhti siis riittää. Kuulostaa naurettavan kevyeltä, mutta sitä se ei ole. Juuri tuossa niinkin kovan polku-ultraajan kuin Antti Rönkön kanssa keskusteltiin viestitse, että kelloa täytyy seurata, että ollaan ajoissa perillä. Toisaalta ensimmäisellä kierroksella täytyy vain varmistaa, että jaksaa toisen kierroksen. Yhtään - ei yhtään - saa höntyillä. Kiviniemen 39 kilometrin huollossa ei parane vielä irvistellä. Koko urakkaan on annettu aikaa 30 tuntia. Maali sulkeutuu la 3.10. klo.24.00

            Katsotaan innostuisinko kirjoittamaan jossain vaiheessa matkasta Vaarojen maratonin 130 kilometrin kisaan. Miten siihen valmistaudun ja mitä otan huomioon matkalla minulle uutta haastetta. Alla kuitenkin elokuun varsin kevyt määräinen ja tehoinen kuukausi. Etenkin nousumetrit lähes loistaa poissaolollaan. Varovaista lisäystä havittelen syyskuulle. Luotan kuitenkin, että alkuvuoden reilu nousutreenejen lisäys näkyy parantuneena valmiutena selvittää Vaarojen maratonin 130 kilometrin haaste.  

 

ELOKUUN SUMMAUS ALLA


                                       ELOKUU        VUOSI 2020 YHTEENSÄ


Ulkoilu tunnit              60,5h                  508,5h
Juoksu                    370,3km              3309,4km
Hiihto                         0,0km                197,3km
Lumikenkäily              0,0km                    9,0km
Kävely                       53,9km                179,1km
Pyöräily                   133,4km              1779,8km

Nousumetrit              3 856m                64
943m 

Pullopantteja                0,00e                    46,7e
(tavoite 183e/vuosi)
 
 
 

 
 Onni Vähäaho, Nivalassa 1.9.2020

tiistai 16. kesäkuuta 2020

ROHKEAA VAI HULLUA

        Siitä saa valita, eikä välttämättä kauas heitä kumpikaan totuudesta. On nimittäin ollut reipasta määrää ja mäkeä tämä minun kesäkuun eka puolikas, ensimmäiset viisistoista päivää. Oon lomalla ja on aikaa treenata. Hullua tästä tekee se, että toukokuu päättyi yli kuudentoista tunnin lenkkiin Koirasalmesta Iso-Juurikkaan.

        Ultrajuoksussa on tärkeää nähdä kokonaisuus. Se mistä on tullut ja mihin on menossa. Jos haluaa siirtää omia rajojaan, on pakko ottaa järjenkin vastaisia riskejä. Olen niitä nyt ottanut todella. Olin juuri kolmen päivän harjoitusleirillä Kolilla. Yksi seudun yrittäjistä kävi yksi ilta leirikahvilla. Hän aikansa kuunteli meidän juttuja ultrahommista. Hän totesi minun suorituksia kuunnellessa, että et taida olla pitkä-ikäinen. Hieman se pysäytti, sillä juuri sensuroimattomia kommentteja sitä kaipaa oman harrastuksen vastapainoksi.

         Ultrajuoksua on hankala ymmärtää ja harrastaa. Aika usein sitä juostaan noin kuudesta tunnista aina yli vuorokaudenkin kerrallaan. Sitten on vielä monipäiväjuoksijat, joista ei aina tiedä ovatko he hereillä vai unesssa, mutta matka taittuu. Olen itse nyt treenannut viidentoista ensimmäisen päivän aikana kesäkuussa 45 tuntia. Kyllä, se on siis reilusti yli 20 tuntia / viikko. Samalla on kertynyt hulppeat 10 148 nousumetriä. Toukokuussa tuli vähän yli seitsemän tuhatta nousumetriä. Enkä nousuja vältellyt silloinkaan. Nyt on siis oltu todella mäessä.

Kolilla olin kolme päivää. Kutakuinkin homma meni näin:


Perjantai: Saapuminen mökille. Iltakävelyä 2,1km
Lauantai: Tutustumista paikkoihin ja vesikätköjen viemisiä. Pyöräilyä 42,3km ja Juoksua 9,6km. Liikuntaa liki viisi tuntia. Vertikaalitonni hoitu siinä sivussa.
Sunnuntai: Liki kahdeksan tuntia treeniä. Kuuden tunnin lenkki Kolin 65km kisareitillä. Nestehukka, josta toivuin valveutuneen huoltajan avulla. Illalla vielä pyörälenkkiä 26,1km ja hieman kävelyä. Nousuja kertyi liki kaksi tuhatta.
Maanantai: Aamulla vajaan tunnin ja 17,5km pyörälenkki. Perään perusjuoksua 6,1km mäkisellä lenkillä. Hyvä kulku tilanteeseen nähden. Alamäkeen 3:06min/km vauhtia. Iltapäivällä paluumatkalla Tahkovuoren päälle kuusi kertaa. 9,5km juoksua ja 1102 nousumetriä. Kiihtyvä vauhtikestävyys treeni. Hyvin jaksoi puristaa treenimäärään suhteutettuna.


       Otan omia steppejäni tällä tavoin. Kyse on riman suhteuttamisesta. Suomen kärki on valovuoden edellä. Sitä ei tarvi miettiä, mutta toisaalta verrattuna suomalaisiin normaalia kovakuntoisimpiin ihmisiin on lähes epäreilua kyetä moisiin lenkkeihin. Juoksin ystäväni kanssa 42,3km pyörälenkin jälkeen Kolin kisareitin alkua 9,5km verran. Heti alussa ystävällä oli vaikeuksia pysyä 160 sykkeen alapuolella. Nousut ahdisti. Alamäessä sykkeet ei laskeneet tarpeeksi. Sitten tuli teknistä ja kaiken kukkurana neljännellä kilsalla Mäkrä, jossa kilsalle tuli 105 nousumetriä!

       Ystävällä syke nousee 180:n. Minullakin yli 140:n. Kävellään molemmat. Ollaan Mäkrän jyrkällä. Teknistä ylämäkeä yli 30 asteen kulmassa silmiinkantamattomiin. Kaverin lihakset menee hankalaan kramppiin ja tielle pääsy vaatii muutaman suolanoton ennen kuin krampit hellittää lopullisesti. Itse jatkan lenkkiä polkuja tutkien. Seuraavana päivänä tuntuu hieman häpeällisen helpolta juosta samoja maisemia. Ainoa virhe tapahtuu nesteiden arvioinnissa ja kuuden tunnin jälkeen lopetan retkilenkin. On etuoikeutettua kyetä tekemään tällaisia lenkkjeä. Samalla voi kuitenkin nähdä miten järisyttävän lujaa Suomen kärki näitä lenkkejä menee. On ollut hienoa nähdä monen heistä juoksevan samassa kisassa.

        Kolilla nousumetrit tuli itsestään

       Tahkolla vain kuusi nousua riitti reilusti yli verttitonniin

Ps. Kiitos Askolle treenileirin mahdollistamisesta!


Onni Vähäaho, Nivalassa 16.6.2020