Vuorokausi kuin Joulun odotusta lapsena. Jotain jännää on tapahtumassa. Minut (Onni "Cosmos" Vähäaho) ja Joni "Haba" Hannula oli määrä viedä Keijo "Hietapuolen Bekele" Nivalan ja vielä mystisen "Hekan" toimesta hornantuuttiin jälleen kerran. Edellisilta sisälsi kaikenlaista ajankulua mm. Cosmoksella 100 etunojapunnerrusta ja 100 kyykkyä (miksi?). Haba oli ottanut nousuja kolmanteen kerrokseen huonekalujen kera (miksi?) edellisenä iltana. Bekele oli mystisen rauhallisen kuuloinen iltapuhelussa (miksi?).
YLLÄTYS
Rinkka + muut kantamuksen (mm. lantiovyö) painoi lopulta kaikkien "ai niin tuokin meinas unohtua" lisäysten jälkeen 18kg. Se tuntui kyllä tosi painavalta kokonaisuudelta! Jo lähtötelineissä oli sellainen fiilis, että tää on kyllä liian painava ratkaisu kesän useamman päivän seikkailua.
Toinen yllätys tuli, kun odotimme Bekelen tulevan hakemaan meitä. Paikalle saapuikin Lasse "Paloperän Vireeni" Palola. Se tietää aina omanalaista siirtoa kotoa hornantuuttiin, eikä pettymystä tarvinut nytkään kokea. Lähettiin varmaan alkusäätöjen jälkeen n.klo.9.15 silmät 3-kertaisissa peitteissä ja musat korvilla. Automatkan alkupuolella PP Vireeni lähti autosta (taas) johonkin ja palasi kotvan päästä takaisin. Tuo sekoittaa mielestäni, kun auto pysähtyy ja tilanne seisahtaa. Mennyt alkaa liueta kauemmas ja tulevasta on vaikeampi saada kiinni. En toki ollut kärryillä enää muutoinkaan. Toisessa pysäyksessä vaihdettiin sitten kuljetusautoa Bekelen maasturitykkiin. Jostain syystä se tuntui jopa odotetulta. "Siperiaan" kuljetus jatkui.
HORNANTUUTTI
Lopulta auto pysähtyy. Aluksi kuljetus tuntuu menevän hyvässä/kohtuullisessa maastossa. Sitten maasto vaikeutuu. Tulee myös ojan ylityksiä. Edelleen se on jännä tunne, kun kuulee Haban bolskahtelevan edessä ja sitten tulee oma vuoro. Nytkin pääsin liki kuivin sukin, Haba ei. Kävelytyskin oli ihan pitkän tuntuinen 18kg kantamusten kanssa. Lopulta oltiin perillä. Sääsket inisi korvissa. Oltiin siis selvästi tiheässä kuusikossa. Huhtikuu, sääskiä, miksi ei.
Bekele ja PP Vireeni poistuvat. Jäämme odottamaan heidän soittoaan, jolloin saamme luvan aukaista siteet silmien edestä. Huivipäät metsässä. Etsin Haban käsiini ja loittonen, sekä tyhjennän rakon. Haba pidättää. Lopulta puhelin soi. Voi perhana, että on kirkasta. Kello on 12:19 torstaina. Peli alkaa 10 minuutin ihmettelyllä. Sääskiä on perkeleesti. Päätetään vaihtaa paikkaa ja evästää vasta sitten. Itsekin olin syönyt aamupalan puoli seiskalta, joten jotain teki mieli jo laittaa suuhun.
ALKUMATKA
Jo 9 minuutin kuluttua tulimme tielle, jonka luulimme (väärin) olevan tien, josta meidät oli tuotu. Pidimmme tauon siinä. Olimme päättäneet kulkea luoteeseen niin kauan, että tiedämme missä olemme. Oltiin päätetty Haban kanssa palaverissa tämän jo ennen matkaa, kun mietittiin taktiikkaa. Myös autokuljetuksessa oli ajatusta, että voitais EHKÄ olla jossain Reisjärven ja Haapajärven välisessä leveyssektorissa. Mutta emme toki poissulkeneet olevamme myös esim. Kärsämäen suunnalla. Banaanilastuilla ja elovena kaurakekseillä aloittelin täyttään tankkia. Heti kärkeen piti juua melkein ykkösellä puoli litraa vettä. Jäljellä nestettä 6L siis.
Koitettiin pitää sitä luodetta suuntana. Haba oli vaivihkaa ottanu luonosta omat kävelysauvat. Olihan ne, niin, vähän erilaiset kuin omani, Black Diamondin taitettavat huippu kevyet HC sauvat. Pistä tuo HC (HardCore) talteen. Pian Haba viskasi toisen sauvan ja käveli tuolla toisella, jota kehui huolestuttavan paljon. Salamarakkaus utuiseen metsäkeppiin. Tämä oli tarkoitettu! Tultiin tielle.
Mökkiteitä tuli eteen. Arttuwiskareita, kuten Haba sanoitti. Voimalinja, mutta missä me ollaan? Mikä niistä? Enkä kyllä kaikkia linjoja niin hyvin tunne. Yhden kyllä (toinen tarina) liiankin hyvin... Tie kaartaa oikealle, leveä metsähakkuu jatkuu suoraan. Me meemme suoraan. Jälkeenpäin katottuna saatiin lisämatkaa (😂), sillä tie olisi vienyt suorempaa Räisälänmäen opiston risteykseen Reisjärvi-Haapajärvitien varteen.
TRÖMSÖ VAI SUFFELI?
Lähestyttiin ääniä isojen rekkojen. Sitten nähtiinkin kaksi rekkaa ajavan eteen lähestyvällä isommalla tiellä. Poikamainen innostus valtasi tunnelmasektorin. Tää on ihan pöljää hommaa! Toisaalta toivot, että joudut vetään monia tunteja maastossa tietämättä yhtää mistään mitään, mutta samalla oot iloinen, kun saat ainakin jonkin asian ratkaistua. Nyt se oli tuo isompi tie, mutta mikä tie on kysymyksessä?
"Räisälänmäki 3, Kansalaisopisto" luki viitoissa. Huomattiin eka maitolaituri, mutta sitten siellä takana näkyi ikäänkuin joku vanha urheilukentän tapainen. Ja mitä ihmettä! Camping! Siis äly iso kasa pikku lautoja kasassa 100m päässä ja grillipaikka. Siinä grillattiin makkaraa ja chillattiin kokonainen tunti! Tuo oli rehellisesti sanottuna ainoa kohta, jossa reissussa oli ns. "Suffeli" meininkiä, eli pehmoilua. Mutta olihan se vöyhkää! Nokipannukahvit, nuudelit, makkarat ja kaikki.
Kolme tuntia kesti siis löytää ensimmäiseen paikkaan, mistä tiesimme missä olemme. Tunnin suffeli tauon jälkeen teimme helpon, muttei helpoimman päätöksen. Missään nimessä emme valinneet selkeää tien vierusreittiä ja 50 km matkaa Räisälänmäen risteyksestä Haapajärven kautta Nivalaan vaan lähettiin Räisälänmäen kansanopiston suuntaan, joka vei aika ideaalia ja meille kulkematonta reittiä pitkin kohti Nivalaa. Toki järkeni kertoi, että jossain kohtaa tuohon suuntaan kulkiessamme tultaisiin Levonperätielle. Näissä seikkailuissa, ilman kartasta lunttaamista huomaa, miten edelleen on aukkoja eri reiteissä, vaikka itsekin on tullut aika monella tapaa jauhettua Nivalasta katsottuna n.30km säteellä olevia teistöjä.
KUKA ON JUSSI?
Haba oli ihan lennossa sen tauon jälkeen. Alettiin kävellä Räisälänmäen kansanopistoa kohden. Camping keskusteluissa kumpikaan ei muistanu käyneensä siellä aiemmin. Itellä oli mielikuvassa 3km maantietä ja sitten maastoon paluu. Ei se ihan niin mennyt. Räisälänmäen maantiellä kulkiessamme Haba vilkuili kevyesti hätääntyneen näkösenä takapäin. Kysyin mitä siellä näki. Haba tuumas, että ihan ku joku ois tullu takana, mutta arveli sen olevan vain makuu-alustan, joka oli repun yläosassa Haballa kiinni. Mä totesin heti, että niin Jussi se on. Sitten se Jussi jäi elään, että se seuraa meitä. Kun tulee Suorituskuormaa niin tulee luontaista humaltumista psyykkeeseen.
12,5km kohdalla oltiin Räisälänmäen padolla. Siinä otettin vähä photoa ja Haba muisteli siinä edellistä kesää. Lähettiin kohti Puskaperää, jossa hoksattiin herra pytonin olleen vielä pysyneen luolassaan, ja matka jatkuu omassa kuplassamme, joka oli ollut kestoltaan viisi tuntia siteiden aukaisemisesta. Tykättiin siitä mitä nähtiin, upeaa maalaismaisemaa. Tykättiin siitä mitä koettiin, aikaa, vapautta, hersyvää huumoria ja mielenrauhaa. Trömsö fibaa oli siinäkin, että osu nappiin alusta asti muotoutunut etenemistaktiikka, josta oltiin toki jo muutama päivä aiemmin reissupalaverissa sovittukkin: eli noin puolen tunnin välein juotiin ja jopa joku kerta pysähdyttiin juomaan. Joka noin tunnin välein rinkat ja kantamukset (mulla myös lanneliivissä tavaraa, sekä metsästäjänliivissä päälläni) pois päältä ja vajaasta 10 minuutista lähemmäs 20 minuuttiin huilia. Tätä täytyy tehostaa kesän useamman päivän mittaisessa, sillä tämäkin jäi vähän hutastuksi malliksi. Myöehmmin tässä selviää miksi 😏
LISÄÄ PORUKKAA
Salmelanlammen pienellä jopa romanttisen pienellä sillalla mukaamme liittyi reissun ainoa kolmaspersoona, Matias Petäistö. Ääni-imitaatio tuli minulta ja Habahan on lookiltaan lippalakki päässä hyvin tähän imitaatioon sopiva näös. Ja Matias aloittaa... "siinä on paju nätisti kukas, miten upeet, sit toho Haba painaa tällast settii, siin on monel monttu auki. Voi ottaa mallii, mut hei, upeit pajui, ny ei tee mieli vetää burbei".
Sitte Matka jatkuu ja Matias kulkee mukana loppuun asti. Mutta hei, kuka muistaa vielä tämän kirjoituksen alkukiihdytksestä Haban luonnon kävelysauvan? Se on tässä kohtaa edelleen mukana. Ja miten kauniisti Haba puhuu siitä. Salamarakkautta! Pian tuli seuraava valinnan paikka, kun siirryttiin turhan tutulle Levonperäntielle. MUTTA sitten tuli kyltti: "Korpelantie". Oon vastaavan tienviitan huomannu lukuisia kertoja Iso-Juurikan päässä Syyryntielle mennessäni, joten oli luontaista ehottaa Haballe, josko mennään enemmin tuota vielä molemmille korkkaamatonta tietä kuin molemmille "hoh-hoijjaa tuttua" Levonperäntietä. Niinpä aloitettiin melkoinen elämystie Korpelantien muodossa.
7h tauolla minä istahdin huomaamattani johonkin maastoutettuun muurahaispesään ja kamut ei tykänny yhtää. Purivat kuin piru lappalaista. Haba oli ihan hervottomalla päällä. Matias: "Ny on tiellä mittaa, makeet. Haba on iha himmeenä, tää koettelee, siin on suffelit kaukana hei, makeet setttii". Tuntia myöhemmin tuli vastaan suden jälkiä tovin matkaa...
Suden jälkien jälkeen tuli sitten koirien jälkiä ja sitten jotain vielä pienempiä, chihuahuan jälkiä? Sitten aina välillä koirien jälet loppuivat ja sitten tuli taas susihukan jälet. Meillä oli siis Korpelantien ultimaattisen pitkällä taipaleella melkoinen avaraluonto silmiemme edessä. Nautimme. Seuraavaksi tulikin sitten kliimaksi, kun varmaan yli kilometrin matkan ajan saimme ihastella karhunjälkiä. Siinä oli nähdäksemme ollut sekä ainakin yksi aikuinen, että ainakin yksi pentu.
Haban nuo jäljet näytti herättävän. Valppaannäköisesti Haba vilkuili metsään. Toki näissä täytyy muistaa, että suurpedot liikkuu tosi paljon ja laajalla alueella. Siellä missä niitä on nähty tai niiden jälkiä, ei ne ainakaan siellä silloin enää ole mitä ilmeisemmin. Itseäni ei pedot oo pelottaneet 15 vuoteen. Aika nopeasti alkaessani liikkumaan synkissäkin metsissä, poluilla ja erämaissa, tuli ymmärrys, että pedot kyllä väistää ihmistä. Mielestäni ihmiset turhaa buustaa petokauhua. Se on vain omassa päässä 😇
Matka jatkui ja Korpelantie jatkui ja jatkui. Nallen jälkien loputtua tuli vielä pitkiä suoria. Tie meni välillä mielestämme myös hieman väärään suuntaan. Yhdessä kohtaa oli maaston kohta, joka muistutti pelottavan paljon Syyryn seutua, mutta ei onneksi ollut. Alettiin hoksaamaan, että mielessämme olleet Juurikan laavu ja Mutkalammen kämppä olisivat edessämme vasta alkuyöstä. Meillä oli selvästi moodi päällä. Psyykkasin Habaa, että vedettäis vaan kovalla tsempillä Mutkalammelle asti niin saatais katto pään päälle sen sijaan, että jäätäis 4km aiemmin olevalle laavulle taivasalle. Haba osti tuon ja tempas lippistä syvemmälle. Matias: "tää on huikeet settii, täs on suffeli jäätyny ja burpeet pelkää hilet tän rinnal. Tää höllii, voi että höllii, siistii, jatkoon".
9h ja 20min kohdalla kättelemme vihdoin Korpelantien viittaa myös Juurikan päässä. 12km mittainen hiekkatie antoi ja otti. Ilma hieman viileni, mutta Cosmos jatkoi t-paidalla Haban vetäessä lämpimällä varustuksella. 10h tauolla Habakin iskee ohtalampun valmiuteen. Sinne puoli 11 saakka oli valosaa tai sen tapaista. Klo.23 sitten jo täys pimeä ja Juurikan penkkapolkua vedettiin. Itse otin yhden edestakaisen 200m setin, kun 1L minigrip pussi oli tippunu kädestä, joka oli suojana puhelimelle. Sitä ei löytyny.
YÖPYMISTÄ KOHDEN
11h kohdalla pidimme tauon Juurikkajärven pohjoispuolen komealla kalliopaikalla. Tein suden huutoja, hieman outoja sellaisia, sillä olin kuullut, että Pykylle olisi mennyt aiemmin päivällä/illalla majoittujia. Liekö kuulleet (😂). Pikkukivaa siis jaksoi edelleen harrastaa. matkaa oli taivallettu n.33km. Jalat alkoi olla jo aika hellät pohjista. Haballa oli jo rakkoja. Tuosta oli kilsa Juurikan laavulle ja siitä vielä 4km Mutkalammen kämpälle. Hieman mutkalammen oikaisu suoraa suon yli kävi mielessä, mutta haluttiin nyt olla vähä tuossa kohtaa suffeleita ja kiertää lampi.
Klo.0.21 oltiin perillä. 12h4min. 38,18km. Eka päivä pulkassa. Lopulta yllätys oli, ettei kummallakaan ollut ainakaan heti vilu. Haba sanoitti kotvan oltuamme, että hällä meinaa hiipiä kylmä puseroon. Kaminassa oli jo tulet. Aaa että, molemmat paistettiin kolme makkaraa kaminan tulessa ja vesi kiehui niin saimme pikakahvit juotua päälle.
Klo.2 tietämillä aloimme olla valmiita sukeltamaan makuupusseihin. Maria Veitola ei ollut meillä yökylässä, eikä herra pytonit olleet tulleet vieläkään tuuteistaan. Syöty oli kuitenkin melkoisesti. Sekin debaatti kävi unimyssypuheissa 💩 ...
TOINEN PÄIVÄ ALKAA
Koska halusimme olla HC team, avasimme silmät jo klo.4.02. Ehkä unta tuli noin 90min. Levottomia unia, joissa tulin aina mitä ihmeellisempiin outoihin paikkoihin. Meillä oli aluksi älytön vilu. Tyyliin melkein kaikki niskaan ja kuselle. Parit kuvat.
Mutkalammen kämppä
Aamutoimia ja lämpö alkoi nousta. Myös molemmat sai ne pytonihommat pulkkaan, joten oli "kevyt olo" nakata rinkat niskaan. Kuvat ja videot otettiin puoli kuuden kantturoissa. Kakkospäivä käynnistettiin klo.5:32. Eli kokonaisajassa 17h13min siteiden aukaisusta. Kello käyntiin.
Esitin vaihtoehdon mennä suoraa suon yli ja oikaista ehkä kilometrin reittiä pitkin, mitä en ollut mennyt 14 vuoteen. Pistettiin hylkyyn. Haballa oli rakkoja jaloissa, mutta mies oli huikean palautunut mieleltään ja hervottoman hauskalla hassuttelu tuulella. Hyväntuuliset vaeltajat lähti Pitkänevantietä (tutummin Telakontie). Hetken kuluttua tuli vielä toinen vanha oikaisukohta vuodelta 2013, mutta oli niin puskittunut, ja myöskään senkään kulkua en täysin muistannut enää joten jatkettiin Pitkänevantietä.
Puolivälissä maasturihonda pysähtyi ja aukaisi fönärin. Mies jutteli ystävällisesti ja aamuisen pehmeällä äänellä. Kyseli olimmeko olleet jossain yöpymässä ja sanoi itse tulleensa kuunteleen linnunlauluja. Luontomiehen HC fibaa hänessä. Ja linnut lauloikin komeasti.
Aivan kakkospäivän alussa pohdimme, tarviiko joka tunnille edes rinkkoja laskea. Eikä oltu menty kuin 50minuuttia niin rinkat piti laskea jo etuajassa alas. Kengät ja sukatki piti käyttää pois jaloista. Tämä oli erilainen tauko, sillä Haba hoksasi kotvan päästä tauolta lähettyämme unohtaneensa jo hänelle tärkeäksi muodostuneen kävelykeppinsä taukopaikalle. Haban jalat alkoi kuitenkin huutaa hoosiannaa ja paluu ei tuntunu hyvältä vaihtoehdolta. Ehdotin, että Haba vois hakea rakkaansa illalla autolla. Huomioitavaa kuitenkin, että Haba puhui kepistä "Se", eikä "Hän", mikä saattaa pitää hierarkian ennallaan perhe-elämässä 😍
Taas samannäköinen Honda meni ohitsemme ja vilkutti villisti ikkunastaan ajaessaan. Haban muistikuvan mukaan sama lintumies. Minä en ollut varma, sillä pää teki jo välillä tepposia ja suorastaan kepposia. Mutta alkoi vaikuttaa jo lavastetulta tämä loppu. Mitähän seuraavaksi?
12km ennen maalia pidetyssä tauossa oli kontrastia. Ensimmäinen fani pysäytti autonsa ja jututti meitä. Hänen nimensä oli muuten Jussi! Muistatteko mikä aave meitä seurasi Räisälänmäellä? Aivan, Jussi, oliko tässä jokin yhteys? Haban jalat oli uhkaavasti enteilevän DNF:ää. Seurava 3km pätkä oli tuskaista katseltavaa, kun näki kaverin tuskan.
Ponnikanmäellä kuvaushymyt irtosi, mutta Haba oli kovan edessä, mutta päätti vielä yrittää tehä toimenpiteitä jaloilleen. Tuossa kohtaa, kun matkaa on 9km, on matka perille äärimmäisen pitkä, kun näki millaisessa kunnossa kamun jalat oli. Sitä ei voi tietää näissä ulkopuoliset, miten pitkä voi olla esim. jopa viimeinen kilometri, jos jaloissa ei ole enää eväitä ottaa askeleita. Matka voi keskeytyä vaikka vain 400m ennen maalia.
Matka jatkui. Myös itselläni jalkapohjat oli jo arat. Olimme olleet liikkeellä jo yli 20 tuntia vain parin tunnin yöpaussilla. Aittoperän tiellä tarjottiin kyytiä useammankin toimesta. Soiteltiin perään, aukaistiin fönäriä. Olimme kuin julkkiksia, joista haluttiin saada palanen 😅 Toiseksi viimeinen breikki pidettiin Aittoperän sillan jälkeen olevalla laavulla. 5,5km maaliin. Haban jalat 😕
Hiljaisen kuuloista menoa askel kerrallaan. Matiaskin oli hiljaa. Arolantilan kohdalla, 2,5km ennen päätyä vimppa tauko. Oltiin aika "naamat" 😩 Mutta toisaalta fiilis oli huikea. Viimeinen taistelu oli edessä!
Klo.10.58 oltiin perillä MOLEMMAT. 58,61km siteiden aukaisu paikasta. 22h39min meni aikaa kokonaisuudessaan siteiden aukaisusta päästä takaisin pihalleni, josta lähdettiin aamulla seikkailuun ja autokyytiä kohden. Linnuntie matka oli ollut n.38km. Se selvisi vasta tietysti reissun jälkeen.
Iso kiitos maastoon piilottajille, HP Bekelelle ja PP Vireenille! Ja lukuisille matkassamme elänneille lähinnä somessa. Koska puhelinta ei saanut käyttää kuin materiaalin jakoon, joten olin varovainen katsomaan mitään kommenttia ennen kuin tiesimme missä olimme. Näissä joutuu keskittymään täysin siihen mitä ollaan tekemässä niin väkisinkin viesteihin vastaaminen jää aina reissun jälkeiseen aikaan. Mielellään niihin kuitenkin aina vastaan reissun jälkeen ja tosiaankin suuri kiitos kaikista viesteistä ja reaktioista!
Ja niin... Haba oli hakenut salarakkaansa illalla kotiin. Haba harkitsi kaivertavansa siihen 30.4-1.5.2026 seikkailu kaiverruksen. Nähdäänköhän tuo sauva myös ensi reissulla?
Onni Vähäaho, Nivalassa 2.5.2026
