INNOSTUIN HAASTAMAAN ITSEÄNI - JA VÄHÄN MUITAKIN

             Innostuminen on aidon elämisen merkki. Etenkin, mitä enempi tulee ikää, on kiva nähdä itsensä innostuvan uusista haasteista. Työpaikan vaihto jäi vielä hieman piippuun, mutta olen valmis, heti kun asiat niikseen järjestyy. Urheilupuolella tänään alkoi ns. UTMB -haasteviikko, jossa on tarkoitus kerätä UTMB kisan verran kilometrejä ja nousumetrejä nivalaisella Taunonmäellä (Dan Hill´llä). Kehitin mäkeen noin 390 metrin mittaisen luupin, jossa kertaalleen "huiputetaan" 23 nousumetriä oleva Dan Hill. Kun tuo luuppi kierretään 440 kertaa tulee yhteismitaksi noin 171,6km ja 10 120 nousu -ja laskumetriä. Eli UTMB speksit. Samalla olen tältä osin haastanut muitakin paikallisia mukaan. Esim. puoli haaste on 220 luuppia = 85,8km ja 5060 nousu -ja laskumetriä, sekä vartti haasteessa 110 luuppia = 42,9km ja 2530 nousu -ja laskumetriä. 

            Itselle tuossa haasteessa on tarkoituksena tehdä tuju treeniblokki. Olen huomannut tämän kesän aikana, että reilusti alkuvuonna vähentämäni mäkitreeni laski kuntoani jonkun verran. Elokuussa aloin jo hieman korjaamaan asiaa ja kunto onkin ollut taas mukavassa nousussa. Samalla kunnon noustessani innostuin lisäämään syksyn tavoitteitani. Minullahan oli jo ilmoittautuminen Pyssymäki Päkjaart Ultraan (PPU 2022) sisässä, joka alkaa perjantaina 23.päivä klo.21.00. Eli 18 päivän päästä. Sen lisäksi sain eilen lipun Vaarojen Maratonin 130km kisaan, jonka startti on 30.päivä klo.18.00. Eli PPU:n loppumisen ja VM130km kisan alkamisen väliin jää vain noin reilu viisi vuorokautta. 

             Hullua, tiedetään, mutta jotkut kisatkin kestää 200 mailia ja ne juostaan yhteen kyytiin. No, oikeastihan tuo ei ole millään tavoin järjellä perusteltavissa. Minulla on ollut vain niin iso hinku päästä Isoniemen Villen kanssa samaan kisaan, samalle matkalle, etten voinut vastustaa kiusausta ja nyt pääsen vihdoin Villen kanssa samalle viivalle. Ajatuksena on päästä höpötteleen Villen peesiin - nauttimaan Kolin mutaisesta ja pimeästä yöstä. Tuo on henkisesti kova kombo, sillä molempien kisojen heikoilla hetkillä on helppo nojata tämän kombon tuomaan mahdottomuuteen. Näen tässä henkisen kantin kehittämisen paikan ja aion haastaa itseäni kestämään kaksi pitkää kisaa viikon välein. 

            On myös hienoa kisata peräkkäisinä viikkoina itselleni kahdessa rakkaassa paikassa, Pyssyssä ja Kolilla. Nää on vain lähimpänä sydäntäni. Täytyy kuunnella sydämen ääntä. On jo voitto päästä juoksemaan molemmissa. Mitkä on sitten tavoitteeni? PPU:ssa lähden puolustamaan viime vuotista voittoa. Luulen, että voittoon juostakseni minun täytyy juosta noin 23-27 tuntia. VM130km kisassa tavoite on päästä maaliin. Sieltä on vyöllä kaksi keskeytystä. Eka noin 53km kohdalla, toinen noin 60km kohdalla. Mutta parasta on päästä tuohon kisaan. Sen hienoutta on vaikea edes selittää. Yö, rykiniemen vesistön ylitys, takaosan mörön perse. Voi pojat ja tytöt! Mä niiiiiin odotan.

            Lokakuu tulee olemaan sitten lepokuukausi. Silloin annetaan aikaa palautumiselle. Marraskuussa käynnistelen harjoittelua hiljalleen kolme viikkoa, jonka perään ODL:n kynnystesti. Siitä sitten kautta 2023 kohden. Siellä tavoite on UTTF kiertue ja liivi siitä. Eli KK 166km, HPY 160km ja VM 130km. Tuolle kiertueelle ollaan lähdössä valmennettavani Teemun ja ystäväni Villen kanssa. Tulee huikea vuosi. Huikea tavoite, huikeiden ihmisten kanssa. On hienoa innostua. 

Onni Vähäaho, Nivalassa 5.9.2022

ELOKUUN TREENIT 2022

         Hätäisesti voisi ajatella, että lomalla on aikaa treenata. Ei itse asiassa ollut kuin toisella puolella lomaa. Ensimmäinen viikko elokuusta meni tytön rippijuhlien ja pep-tapahtuman järjestelyissä. Toinen viikko meni pep-tapahtuman kimpussa. Elokuun kolmannella viikolla pääsin itsekin liikkumaan enempi. Lopulta treeniä tuli heinäkuun tavanomaista vähäisempään määrään verraten yli 15 tuntia enemmän. Liki 55 tuntia on ihan hyvä määrä. Sainkin laskeneen kunnon nousemaan uudestaan. Hyvä niin, sillä syyskuun 23.päivä on vuoden toinen kilpailuni - Pyssymäki Päkjaart Ultra. 

            Tulee mielenkiintoinen ja kova kisa. Mukana on kovia nimiä ja liuta muutenkin tasokasta sakkia. Tykkään tuosta kisakonseptista ja odotan innolla päästä irti. Ennen sitä on kuitenkin vielä yksi kova viikko treeniä. Ensi viikolla on tarkoitus tehdä ns. UTMB haasteviikko täällä Nivalassa, Nuoliperällä sijaitsevalla Taunonmäellä (Dan Hill). Tuossa mäessähän saa itse asiassa jopa 75 metrin matkalla 23 nousumetriä. Olen kehitellyt tuohon mäkeen 390 metrin mittaisen luupin, jossa noustaan kerran tuo 23 metrin mäki. Olen laskenut, että 440 kierrosta tekee 171,6km ja 10120 nousu ja laskumetriä. Tuo määrä on tarkoitus yrittää saada kasaan ensi viikolla. Aika alkaa maanataista klo.17.00 omalla kohdallani. Eli seuraavan viikon maanantainakin on optio tahkota tuota luuppia, jollei tuota saa ma-su välillä kasaan. Minulla on kuitenkin kolme työpäivääkin, jotka verottaa aikaa.

            Ihan kaikkia hulluja suunnitelmia ei tässä vihti vielä kertoakaan, mutta ehtiipä niistä. Palataan viimeistään ensi kerralla asiaan.

 

    ELOKUUN TREENIT:

* juoksua 431,9km  (+69,8km vrt heinäkuu)

* kävelyä 27,6km (+27,6km vrt heinäkuu)

* pyöräilyä 0,0km  (0,0km vrt heinäkuu)

* nousumetrejä 5 316m (+2 552m vrt heinäkuu)

* harjoittelutunteja yhteensä 54h 43min  (+15h 9min vrt heinäkuu)

* vuosi 2022 yhteensä 406h 1min

* vuosi 2022 nousumetrejä yhteensä  22 788m+

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 1.9.2022

PPU-ULTRAJUOKSUN KULSSIEN TAKAA

            Useimmiten kisasta kerrotaan yleiset huomiot ja kisan kulku. Kuljettu matka, aika ja sijoitus. Vähemmälle jää ne pienet asiat, joita moni ei ehkä osaisi arvatakaan, mitä suorituksien taustalla tapahtuu. Kerron nyt tässä PPU kisan raadollisemmankin puolen toivottavasti paremmin ja myös millaisia tuntemuksia kisan aikana oli.

            Ultrajuoksukisat ovat niin pitkiä, että on enempi sääntö kuin poikkeus kokea monenlaisia tuntemuksia matkan varrella - ja etenenkin tuntemusten isoja vaihteluja. Välillä on helpompaa, välillä joutuu puristaan oikein tosissaan. Ultrakolmio = 1.fyysinen, 2.henkinen, 3.ongelmaratkaisu. Kun fyysisen tankki, sekä lihakset alkaa olla käytetty ja joudut ottamaan pitkään yhä isomman osan rasvavarastoistasi, alkaa henkisen kantin mittaaminen. Sitten voi tulla myös monenlaisia ongelmia, jotka täytyy pystyä ratkomaan, jotta matkasi jatkuu.

            PPU:saa tilanne oli sillä tavalla lähtökohdaltaan haastava, että usemman päivän ajan oli satanu lunta, vettä ja räntää, jotka oli sitten sulaneet reitille vedeksi. Hieman tilanne helpotti kisaa edeltävän yön pakkasella, jolloin veden pinta laski mukavasti kauttaaltaan, mutta silti ihan kuivin kengin en ainakaan minä reittiä pääassyt. mm. 12 kierroksen kohdalla kengät ja vedenpitävät sukat oli niin märät ja löllöt, että ne oli pakko vaihtaa kuiviin. Jalkojen iho alkoi tuntuun jo siltä, että pian tulee ongelmia, jollei pian reagoi.

            Ulkona oli siis kisan aikana pakkasta -3 ja -8 välillä. Ulkona vaatteet jäätyivät ja sisällä sulivat. Esim tuubihuivi oli jo kahden kierroksen jälkeen jäärenkula kaulalla. Jäärenkula kaulalla on ilkeä talvipakkasella. Sormien lämpötilatkin vaihtelivat. Välillä oli tarve paksummalle kintaalle, välillä oli kuumempi. Myös paidan vaihtotarve oli usein tuntemuksena. Vaihdoin paidan silti vain kahdesti, eli kolmella paidalla ja kolmella takilla menin. Vaihdoin siis aina myös takin.

            Energiat ja juomat oli minulla kaiken aikaa takin alla. Muuten ne ois jäätyneet tai kohmettuneet. Käytin Salomonin 12L juomaliiviä, sillä se ei paina eikä hierrä ja siinä oli vaivaton kuljettaa aina yhtä 0,5L juomapullolötköä kerrallaan mukana. Join aina yhden lötkön kahden kierroksen aikana ja sitten täytin lötkön. Lisäksi minulla oli kaksi täyttä lötköä valmiina huollossa, jos jossain huollossa tulisi kiire, eikä ehtisi täyttää lötköä. Ajattelin nuo loput lötköt myös kisan ratkaisuhetkille, jolloin voisin keskittyä enempi lepoon, kun juomalötköt on valmiina.

            Juomana mulla oli vesi. Veen seassa 1/2 poretablettia pääasiassa magnesiumia/0,5L lötkö. Välillä myös C-vitamiinia. Huollossa join yleensä vettä noin pari desiä tai colaa ja välillä kahvia lisäksi. Lisäksi liivissä minulla oli yleensä aina neljä geeliä sen varalta, jos unohdan jollain kierroksella täyttää uusia geelejä liiviin. Kaiken aikaa liivissä oli vähintään kaksi geeliä. Söin aina geelin samassa mäessä, n.3,9km kohdalla reittiä. Se ristittiinkin geelimäeksi. Huollossa kierrosten välissä (kisassa ei ole siis muuta huoltoa tässä kilpailumuodossa) söin yleensä muuta energiaa. Karkkia, donitsia, keksejä, ruisleipää, jossa oli paistettua kananmunaa välissä tai käristemakkaraa, sipsiä ja sen sellaista. Kerran myös kakkua, kun sitä tarjottiin ja ihan viereen tuotiin. Kiitos :) 

            Juomaa ja energiaa meni hyvin ja sopivasti koko ajan. Vain suolat kaikkosi elimistöstä ja nesteet meni sen takia läpi, joka aiheutti 15.kierroksella huippaamista ja hetkellisen maailman mustaksi menon, mutta asia korjaantu kierrosten välissä huollossa. Kierrosten välissä oli yleensä aikaa pääasiassa noin 7-9 minuuttia, sillä juoksin kierrokset pääsääntöisesti 51-53 minuutin väliin. Aika meni liki aina nopeasti, sillä huoltotarvetta oli jatkuvasti. Geeliä lisää liiviin, juoman huolehtiminen, otsavalo pimeällä, vaatteiden vaihto, wc-käynnit. Jatkuvaa arviointia, etenkin kierrosten lopulla, että mitä pitää huollossa ensisijaisesti ainakin tehdä. Muutamalla kerralla ehdin pitää jalkoja ylöspäin vähän paremmin. Kaiken kaikkiaan hektistä hommaa.

            Klo.22-23 välisellä kierroksella, eli siis öö... 14.kierroksella otsavalo tökki, eikä siinä vaiheessa ollut varalamppua liivissä mukana. Päähine oli märkä ja lamppu sai tuulen kiristämää pakkasilmaa. Tuli ilmeisesti jonkinlainen kondesaatiohäiriö ja valo pätki tämän tästä. Onneksi juoksin tuossa kohtaa Pekan kanssa ja Pekan valo auttoi aina siinä kohtaa, kun lamppu meni hetkeksi pimeäksi. Kierroksen jälkeen vaihdoin akkupatterin ja laitoin edellisen kuivumaan ja otin varalampun. Pitkässä kisassa sattuu ja tapahtuu välillä odottamatonta.

            Vessakäynnit oli yksi ajoitettava asia. Pari kertaa meni tiukille ehtiä sieltä lähtökarsinaan. Lähtömerkin tullessa oli oltava karsinassa. Yhtään sekuntia ei saanut myöhästyä. Likimpänä oli itellä, kun hyppäsin karsinaan kuusi sekuntia ennen lähtöä. Pekka yhdellä kiekalla kaksi sekuntia ennen lähtöä. Tuo karsinaan paluu oli aina vähän koomistakin. Siinä aina silmäili ketä on vielä mukana. Sama toistu 18 kertaa ennen kuin olin yksin.

            Reitillä ehti myös jutella paljon. Kiersin Pekan (kisan kakkonen) kanssa ehkä seitsemän kahdeksan kierrosta ihan yhtä matkaa. Siinä käytiin läpi monenlaista asiaa ja ihan höpö-höpö-läppääkin. Sillä kyllähän tuolla tulee semmosta tavallista väsymistäkin ja välillä jopa haukotellaan ja huudellaan ääneen että hohhoijjaa jne. Dippa,dippa,dappa,dappa, sano Pekkakin monesti. Ihan menisi psykiatrisen osaston väestä yön kähämässä. Itse lauloin jossain vaiheessa "kolme varista istui aidalla", kun väki väheni.

            Kisan edetessä sitä alkaa tietysti arvioida omaa menestys mahdollisuutta. Itellä oli ainoa tavoite voitto. Monet puhuivat tunti tai kilometrimääristä. Lähdin siksi alussa niin äärimmäisen hiljaa, että jäisi vielä jalkoja, jos oikeasti joku tulisi kaveriksi vielä viimeiselle (30:s) kierrokselle, sillä meillä oli 30h maksimiaikaraja. En tietenkään voi tietää oisinko sinne itekkään päässy, mutta yritin paljolla kävelyllä säästää alussa jalkoja. Muutenkin tämä kilpailumuoto on jonkin sortin pokerinpeluuta juosten. Tässä pitää osata reagoida oikein ja peittää tiettyjä asioita itestä, sekä kyetä reagoimaan oman kehon viesteihin.

            PPU:ssa piti etenkin pakkasen kiristyessä sietää aika julmetusti kylmää oloa kierrosten alussa. Melkosta tutinaa kuulu kaikilta, kun koettiin noin 30 asteen yhtäkkinen kylmeneminen aina kääntää siedettäväksi oloksi tullessamme sisältä ulos. Osalla näky jo jalatkin kankottuvan kisan loppupuolella. Justiin tuollaisia asiota sitä tarkkailee, kun hakee voittoa. Ja yrittää pitää huolen, että jalat pysyis freesinä. Osalla oli kärkimiehistä vaivaa jo ennestään. Isoja kilsoja menivät silti. Hattua päästä. Tai... eikai meillä oo lääkitys ihan kohdallaan.

            Kisan aikana ei väsy vain jalat vaan myös esimerkiksi kädet, hartiat, selkä, vatsa ja niskat, tai ainakin osa noista. Harva ultrajuoksua kokeillut saattaa ymmärtää miten paljon tuossa joutuu voittaan haasteita. Yksi iso haaste on iho. Rakot ovat yleisiä. Etenkin, kun reitillä kengät kastuu ja jalka on sitten märässä kengässä eräänkin työpäivän verran. Hiertymää voi tulla myös mm. nivusiin ja persauksiin. Ja jos on sykevyö niin rinnan alle. Jos pitää kuvailla niin oot yhtäaikaa PowerParkin buusterissa ja pesulan pesukoneessa ilman pesu- ja huuhteluainetta. Olo on vähintään pesty ja puisteltu.

            Moni taistelee kipujen kanssa. mm. kisan kakkonen polven kanssa. Siinä joutuu arvioimaan aina kuinka pitkälle on valmis menemään. Kisan kutosella oli säärivaivaa. Kukaan vaivoja kärsineistä ei jälkituntojen perusteella keskeyttäneet ainakaan yhtään liian aikaisin. Ite pääsin yhdellä keskikokoisella rakolla, josta ei ehtinyt kisan aikana haittaa olla. En edes tiennyt siitä ennen kuin otin kengät pois.

            Yleistä on, että kynsiä lähtee. Mulla ei taida olla yhtään normaalia kynttä varpaissa. Ei ne pysy tässä "harrastuksessa". Jos kaikesta näistä kuitenkin selviää, ei homma ole vielä ohi. Kaikki vaatteet ja varusteet haisee elänneiltä. Joka paikka on täynnä sotkua ja osin juotuja ja syötyjä eväitä. Lopuksi, kun saat autokyydin noin 20 tuntia startin jälkeen kotiin, on samaan aikaan hissiin tulossa tuhannen kännissä oleva mies, joka haluaisi olla avuksi, mutta ei ole varmaa pysyykö itekkään pystyssä. Fiksusti selviän tilanteesta asiallisesti hänen kanssa kommunikoiden. Koitan ymmärtää vanhaa tuttua ja lopulta ehkä muutaman minuutin tunkkaisen tapaamisen jälkeen pääsen sujahtamaan asuntooni, yksin. Lopulta: kumpi meistä haisi enemmän. En ole varma.

            Kisa on ohi. 127,49km. Gepsissä 135,04km. Aikaa meni 18h47min. Kisa alkoi lauantaina klo.9.00 aamulla ja nostin sormen pystyyn voiton merkiksi sunnuntaina klo.3.47. Yksi pokaali. Paljon väsyä. Sitten, kun ei enää tarvi niin väsy tulee yleensä pian. Vaikka olin kisan kolmena viimeisenä kierroksena vauhdikkaana ja voimien tunnossa, kelpasi minullekin lepo, kun muilla loppu matkanteko. Ihminen on semmoinen.

            Siinäpä se. Ei näitä lopulta tehdä menestyksen takia vaan kokeakseen. Mukavinta on, kun pystyy harrastamaan. Toki menestys aina piristää, mutta ei isosti muuta mitään. Ehkä tuo vähän intoa ja uskoa lisää omaan tekemiseen. Alla kuva varpaasta, johon se ainoa rakko tuli. Tuo ei oo haitannu ny kisan jälkeenkään. Tänäänkin tein 20,3km juoksulenkin. 

 Onni Vähäaho, Nivalassa 27.10.2021

PYSSYMÄKI PÄKJAART ULTRA (PPU) 2021

             Mikä on Päkjaart Ultra? Oikeastaan se on Backyard Ultra, takapiha-ultra. Siinä juostaan 6,71km lenkkiä tasatunnein tapahtuvalla yhteislähdöllä. Niin kauan pysyy mukana, kun ennättää aina seuraavaan starttiin. Startin hetkellä on oltava ennalta piirretyssä karsinassa, muuten on ulkona.

            Reitin vaikeudelle tai helppoudelle ei ole olemassa määreitä. Useimmissa Backyard Ultrissa käytetään erikseen helpompaa yöreittiä ja päivällä sitten usein enempi polkuvoittoista reittiä. 

            Meillä oli konseptista poiketen käytössä maksimiaikaraja (30h), joten emme voineet käyttää aitoa nimeä (Backyard Ultra), koska alkuperäisessä konseptissa ei tunneta maksimiaikarajaa. Mutta myös pelkästään yksi reitti. Myös yöllä sama reitti, jossa oli samat polut ja teknisyydet.

                    Kello käy...

            Vielä pari viikkoa sitten reitti oli kesäisessä ja nopeassa kunnossa. Päiväkin oli hieman pidempi. Viimeisen viikon sateet ja kylmennyt ilma, sekä lyhentynyt päivä saivat näyttämään reitin kisan alla lohduttoman raskaalta. Kisaa edeltävänä yönä pakastunut ilma ja voimistunut pohjoistuuli oli kuivattanut maastoa mukavasti, mutta ei ollut aivan kaikkia kosteikkoja jäädyttänyt. Muutamassa kohdassa piti taiteilla mm. pienen koivun ja pihlajan välistä. Ainakin minulla kastui sukat pitkin kisaa.

 

               PPU 2021 - KUN LAMPI KUIVUU

             Kun oletusarvona on lähtökohtaisesti, että voitto ratkeaa hieman vuorokauden yli tai ali kestävässä suorituksessa vaihtelevan alustan juoksukisassa, jossa on pakkanen ja pohjoistuuli, ei voi ajatella voiton ratkeavan tavanomaisen juoksukilpailun mukaisesti. Kyse on kolmesta asiasta. 1) fyysinen kunto, 2) henkinen kantti, 3) ongelmien ratkaisutaito = Ultrakolmio.

            Tykkään verratan ihmisiä eläimiin. Ja tässä, jos missä tämä toteutuu. PPU:ssa lauantai-aamuna lähti lammelle viisitoista eläintä. Aluksi vettä oli lammessa kosolti ja puheensorina täytti reitin. Moni tiesi taistelevansa oman maksimikierrosmäärän kanssa jo hyvin varhain. Ilolla seurasin heidän ultrakolmiota...

            ... Kasvot kosteassa huurussa, hengitys vielä hieman raskaanoloista. Alle viisi minuuttia seuraavaan lähtöön. Mies pohtii vieläkö menisi. Siinä ollaan ultrakolmion äärellä. Siitä on kyse. Lopulta mies jaksaa vielä kierroksen, mutta tulee seuraavalta kierrokselta lopulta liian myöhään ja ehkä jo matkalla luovuttaneelta. Ultrakolmio.  

            Tiesin jo ennalta, että voitto ratkaistaan meidän kuuden henkilön kesken. Lopulta ei ollut yllätys, että kierrokselle numero 10 (samalla eka kierros pimeällä) lähti juuri me kuusi. Laskin siis myös itseni siihen. Itseasiassa osallistuin tähän voittaakseni ja toisasiallisesti kokeakseni mitä tämä on. Mitä oli tapahtunut yhdeksän ensimmäisen kierroksen aikana?

            Menin kaksi ekaa kierrosta todella hitaasti peräpäässä kierrosaikoihin 55:00 ja 55:17. Sitten siitä hiljalleen niin, että kierrosajat seilasivat 51 minuutin molemmin puolin, parhaan ollessa 49:57. Suhteellisuuden ymmärtämiseksi juoksen normaalisti tuon kierroksen  noin 41 minuutin aikaan alle 120 sykkeillä (70% maksimista). Eli juoksin tuota normaalia kevyttänikin 10 minuuttia hitaampia kierroksia kaiken aikaa. Osa ihmetteli miten voi juosta niin tasaisia kierroksia niin syy on tuossa = kun on niin kaukana edes normaalista kevyestä niin tuo ei ole vaikeaa. 

                                Ehkä 10 tuntia takana tai jotain semmoista

            Energiaa kuitenkin kuluu myös ultrakevyessä juoksussa. Energiatasot elävät ja huollon tarve kasvaa. Ainakin minulla sukat ja kengät kastui läpimäriksi ekan yhdeksän tunnin aikana. Ensimmäinen yhdeksän tuntia tuli tosi helposti. Ei vaivoja, ei haasteita.. no kengän pohja hajosi osittain, mutta saksilla leikkasin ison repaleen pois ja eikä siinä ihmeempää. 

 

                                11 tuntia takana. Focus kohdallaan.

            Pimeän aika klo.18.00 eteenpäin. "KUUSI VARISTA - ISTUI AIDALLA". Lammesta alkoi vesi kadota. Mukana kuitenkin yhä kaikki kisan kuusi potentiaalista voittajaehdokasta. Yhä sulassa sovussa, mutta tieto alitajunnassa, että vesi vähenee lammesta joka imasulla. Vielä ei tapahdu ainakaan omalla kohdalla tarkempaa "vastustajien" skannaamisia, mutta kiinnitän jo hieman huomiota miltä nämä näyttävät. 

            Jo hetken on jatkunut joka kierros muutama sama kuvio. 1. alussa on aina tauon jälkeen hyvät energiat ja lopussa joutuu aina vähän työstään. 2. Lähdemme Pekan kanssa reilusti muista irti, sillä meidän juoksu näyttää helpoimmalta. 3. Vedämme Pekan kanssa vuorotellen tietyt kohdat reitistä ja kävelemme tietyt kohdat. On tullut rutiinit. 4. Joka kerta, kun käyn kusella (aika usein) niin joudun laskeen vettä noin minuutin. Kusta tulee paljon. En huomio tätä tarpeeksi vaan jatkan samalla tavalla.

            13.kierros: Starttaa illalla klo.21. On sillä tavoin merkittävä, että tämä on Villen viimeinen kierros ja samalla minun ensimmäinen todella tahmea kierros, vaikka olen vaihtanut uudet kengät ja sukatkin yhdeksän tunnin kohdalla. Edelläänkään ei missään tuntunut. Lihaksisto oli hyvä jaloissa, mutta aina loppu-osuuden vastamaa-osuus tuntui jotenkin nihkeältä. Ei mitään ongelmaa, mutta tuo nihkeys koitteli ultrakolmion kakkoskohtaa - henkistä kanttia.  

            14.kierros: Tämä oli Thomas Wihlmanin viimeinen. Thomas joutui pitkään tekemään lyhyitä huoltoja ja ilmeisesti tuo alkoi syödä ultrakolmiolta kulmat pois. Itselläni tuo oli taas samanalainen kuin edelliset. Huollon jälkeen oli tekeminen helppoa ja lopun kolme kilsaa kusetti ja oli nihkeää. Tuo meni ihon alle. Olin uppoamassa, mutta en älynyt vielä toimia. 

            15.kierros: Taas sama malli. Nyt uutena juttuna tuli kolmen kilsan kohdalla polulla alkananut huimaus ja ajoittaiset heikotukset. Juoksu oli paikoin huojuvaa. Tunne oli hetken pois, mutta palasi taas kierroksen viimeiselle kahdelle kilsalle. Loppulenkki oli kisan nihkein. Ei mihinkään. Olin syvällä. Onneksi tajusin, että olin kussu aivan älyttömästi juotuun nähden ja otin heti huoltoon tullessa kaksi suolatablettia plus muuta suolasta, sekä join kahvit piristääkseni aivotoimintaa. 

            16.kierros: Lammelle lähti edelleen neljä biisonia, mutta lammessa olisi tuskin enää vettä neljälle. Alkoi olla jo arvioinnin aika. Ite en ollut varma pitääkö pää, mutta niin vain raahasin ihteni karsinaan. Kaverit alkoivat näyttää jo aika huonoilta ilmeiltään. Ite jättäydyin pitkään aikaan hieman rauhallisempaan alkuun ja Pekka lähti painamaan yksin kärkeen sitä meidän normaalia, selvästi muita vauhdikkaampaa alkua. Reitillähän eka kaksi kilometriä tullaan reiluun alamäkeen. Yllätyksekseni vain 500m juoksun jälkeen oloni piristyi tosi paljon ja ohitin ensin Teron ja sitten oksentamaan jääneen Timon. Hiljalleen saavutin Pekkaa, mutta saavutin hänet lopulta vasta jossain vajaan viiden kilsan kohdalla, mutta painoin samantien ohi, sillä olimme ilmeisesti jo hieman eri vaiheissa. Pekalla vaivasi polvi ja minun juoksu alkoi kulkea uuden tulemisen, flown, ansiosta. Tuosssa samassa rytäkässä Timo meni meidän molempien ohi sanoen, että tämä olisi viimeinen kierros ja juoksee siksi tämän nyt vain äkkiä pois. Ei ilmeisesti tuntenut oloaan enää jatkamiskelpoiseksi?

            17.kierros: Tero tulee vain 15 sekuntia ennen starttia 16:sta kierrokselta yli maaliviivan. Ottaaa uuden juomapullon ja lähtee 15 sekunnin päästä seuraavalle kierrokselle! Ultrakolmion kohta kaksi - henkinen kantti timanttinen! Itseasiassa Teroa pidin alunperin ehkä kaikkein kovimpana "vastustajana". Teron luonne ja tausta perusteluna. Ja kuten tuo kappaleen alussa mainittu kuvastaa niin Tero on todella kova kaveri. Itselläni oli flow päällä ja juoksin kisan oman nopeimman kierroksen, jotain 48,5min luokkaa. Pekka tuli myös hyvällä ajalla huoltoon, noin 51min, mutta pohti jo lähtöä seuraavalle. Tuossa kohtaa tiesin voittavani, sillä tunsin, että minulla oli jaloissa vielä monta kierrosta pelivaraa. Kuinka monta, en osaa sanoa, muuten valehtelisin, mutta melko monta. 

                                Jalat ylös aina, kun ehti. 17.kierros takana tässä.
 

            18.kierros: "KOLME VARISTA ISTUI AIDALLA" Tero tuli edelliseltä vain 40 sekuntia ennen lähtöä. Pekka kyseli ennen lähtöä, että lähteekö Tero. Ilmeisesti(?) Pekka halusi olla vähintään toinen, vaikka tässä konseptissa toki vain voitosta juostaan, mutta henkistä syytä on löydettävä jostain. Ultrakolmion kohta kaksi. Tero lähti myös tälle kierrokselle, mutta sanoi heti ensimetreillä, että saattelee vain meidät matkaan ja palaa takaisin. Toivottelin Pekasta irrotessani Pekalle tsemppiä ja kerroin, että "jännä ettei tunnu missään". No, oli se Pekkakin tuon ymmärtänyt henkiseksi peliksi. Karkasin hyvän eron päähän ja pidin tarkoituksella vähintään hyvää otetta. Tämä oli näin jälestäpäin jo peliä. Lammesta vesi vähentyi ja halusin jäädä viimeisenä lammelle. Yhdessä oli menty pitkään, mutta asia oli ratkaistava. Toki (onneksi) en tiennyt miten pahana Pekan polvi oli oikeasti niin tulin yrittäneeksi näinkin tosissani. Pekan polvi oli kertomuksen mukaan jo sinertävä. Muutama kierros siinä tuli ilmeisesti Pekallakin ekstraa sijoitusten vuoksi. Kova kaveri. Hattua päästä!

            19.kierros: Yksin karsinassa. Yksin lammella. Kaikki vesi olisi minun. Juoksin kisan nopeimman kierroksen. 46:20min. Nostin maalissa sormen pystyyn. Kuten kirjoituksesta voi yhteen laskea, asia ei ole aivan näin yksinkertaista. Ultrakolmio.

            Meidän NIPO:n ydinporukan talkootiimi hoiti tapahtuman huikean hienosti. Palaute on ollut kermaista että kirsikkaista. Olemme otettuja. Kiitos huoltoon ja kannustajille! Kiitos kaikille osallistujille myös!             

 

                        Maaliintulo video

 

     Palkinnonjako. Voitot nyt PEP2017 57km... PEP2019 171km... PPU2021 19h/127,49km... 2023???
 

TULOKSET

 

            POHDINTA

            Pohdin jopa matkan varrella vaikeuksien äärellä, että puristinko itseni loppuun voittaessani pep2019 171km matkan, muttan näköjään sitä vielä löytyy vanhastakin ihan voittoon asti. Virallinen matka oli 127,49km ja gepsiin tuli 135,04km. Itse asiassa reittiin nähden "ihan hyvä" mitta 18h46min20sek juoksuksi, jos aattelee vaikka 24h juoksua. Tämä oli näin hetken purekseltua oikeastaan aika hyvä juoksu. Talvikeli, eikä reittikään pumpulia. Kuinka moni tuntee tuon reitin? Vai mitä mieltä on lukijat?