LI COSMOS GO and BEKELE EL´MANKI

             Iso-sydänmaanreitti. Äitienpäivän aatto. Pyssymäki. Vaellusreitin lähtöpaikalla puhelin piippaa. Manki etsii lähtöpaikkaa, Bekelellä ei tule nestettä letkusta priimanoloisesti pakatusta repusta. Ilmassa on sangen tyypillistä hajatapahtumaa. Otan rauhoittavan osan kolmiossa. "-Ei mitään kiirettä, ei me olla jäniksen selässä, eikä tämä ole minuutilleen milloin lähetään". Toimintaan tämä ei näytä vaikuttavan. Tähän olen tottunut viime vuosina muissakin ympyröissä. 

            Edessä 56km suoperäistä vaellusreittiä tai voi sitä isiriksikin kutsua. Manki sitoo kengännauhoja minusta sen näköisesti kuin niillä tarvitsisi siirtyä vain puistonpenkiltä jätskikiskalle. Kerron Mankille yhden ultrapolkujuoksun salan: "-Kengännauhat voi laittaa joko kiinni tai kiinni". Tarkensin sen tarkoittavan, että nauhojen viimeinen solmu on hyvä kiristää varmasti niin lujalle, ettei nauhat voi aueta. Ei päästä kuin tunti pari, kun huomaan jo nauhojen uudelleensitomisen alkaneen. Ne näytettiin siis laittavan vain kiinni. 

            Aiemminkin on tullut oltua tällaisen pidemmän juoksun veturina. Siinä roolissa sitä koittaa skannata, miltä letkan ilme ja kehonviestit näyttävät. Huomaan Mankin jäävän herkästi vähän jälkeen. Himmailemme vähän välillä ja kävelypätkillä Manki sanoittaa kuitenkin kaiken olevan hyvin. Pohdittiin Bekelen kanssa yhdeksi syyksi meidän huonoja juttuja. Moni muukin olisi jättäytynyt taaemmas. 

            Lahnajärventiellä Bekele ja Manki jäävät jotain säätään ja otan tilanteesta pienen ilon irti ja nostan huviksi vähän vauhtia, mutta vain sillä tavalla, että näen miehet aina taaksepäin katsoessani tulossa taustalla matkan päässä. Yksi uusi leveähkö oja 12km kohdalla. Poikastaa. Hyppään ojan yli enempiä miettimättä. Loikka riittää. Tehostan asiaa pinkaisemalla hetken aikaa vähän reippaampaa ravia. Lopulta isolla ja märällä suolla letka on jälleen koossa. 

             Pääasiassa mennään Bekelen kanssa kahden, sillä Manki on liki koko ajan hieman jäljessä. Välillä odotamme ja vaihdamme sanasen jos toisenkin Mankin kanssa. Bekelen kanssa jutellaan monenlaisia asioita. Bekele on idolini jo siitä ajasta alkaen, kun hänet tapasin, muistaakseni vuonna 2012. Bekele tunnetaan miehenä, joka on viettänyt satoja ja taas satoja tunteja reitin eteen uurastaen. En tiedä voidaanko hänelle antaa koskaan tarpeeksi arvostusta. Minusta ollaan velan puolella. 

            Reilun 16km jälkeen päästään eka huoltoon, jossa meitä huoltaa isompiakin huollettavia (Valmet) huoltamaan tottunut ystäväni. Hetki Askon kanssa raatataan ja täytetään vesilötköt. Kotva tämän jälkeen Manki oli sanoittanut vartalonsa keskialueen haasteista. Tämä taas heijastui lisääntyvänä jättäytymisellä tai jäämisellä. Bekele menee jossain kohdassa nurin. Minä olin mennyt jo kerran aiemmin. Mietittiin, ettei kaatumiset ei sais mennä tasan, muuten joudutaan kiertään toinen kierros, jotta saadaan tietää kumpi kaatui useammin. Pian siirryn 2-1 johtoon tuossa. Ja kohta taas 2-2. Niin mennään pitkään kunnes tilanne on minulle 4-3. Palataan tähän myöhemmin.

            Pelastuspiste 4 ja takana ei näy kuin Keijo. Huudan Keijolle, että voi mennä edeltä, jos hän jää odottaan Mankia niin lupasin kävellä, kun saavutan edessä matkaavan takalenkinkierto porukan. Kallenlammen jälkeen letkan saavutankin. Ryhmän imukas vauhti yllättää. Siinähän sai kuitenkin ihan tulla kävelemällä, jotta pysyy perässä. Bekele ja Manki saavuttavat meidät reilun kilometrin jälkeen kiinni, hieman ennen Syyryä. Neljä tuntia takana ja morjestetaan kunnolla Syyryntiellä n.25km kohdalla ja otetaan yhteiskuva. Manki manaa jalkojen kipuja. 

Takalenkin viisikon sekaan päästiin kuvautumaan
 

            Lähdetään erittäin hitaalle, reilun viiden kilsan pätkälle ennen isoa huoltoa. Tuohon matkaan meneekin taas yksi tunti lisää. Aika paljon kävellään. Manki jää silti. Minua huolettaa, miten vaikeaa Mankilla näyttää ja kuuluu olevan. Pidän tuossa kohtaa (30,5km pelastuspiste 6) isossa huollossa liki mahdottomana, että Manki pääsisi perille. Loppu on kova, jos jalat on muusina. Helpot pätkätkin on vaikeita, kun esim kova tie on myrkkyä, vaikka ei sitä paljon ole tuolla tarjolla. Ehdotetaan Bekelen kanssa Mankille tulemista perästä omaa vauhtia. Manki käärii sätkää ja pohtii asiaa. On aina kova ratkaisu jättää ketään letkasta, mutta tuossa kohtaa oli oltava Mankille rehellinen, että oma vauhti oli nyt hänelle parempi kuin roikkua jalat muusiksi menneessä ryhmässä. Ajattelin, että hyvällä lykyllä Manki pääsee P7:lle (40km) tai P8:lle (45km). En uskonut, että maaliin saakka.

 Puoliväli Manki, Bekele, Cosmos

            Iso huolto on iso. On valmista paistettua makkaraa jota sponssi tarjoaa tutulla leveällä hymyllään. Hienoa sakkia kaikki tämä. Suklaata, sipsiä, pullaa, kahvia. Näihin pisteisiin voi vaikka kangistua, sillä sisältö on helposti koukuttavaa. Kiitos!

            Manki jää sauhutteleen. Jatkamme Bekelen kanssa matkaa kahden. Ote ja vauhti on ok. Jatketaan keskustelua naisista ja muista keskeisistä asioista elämässä. Eli ns. miesten juttuja. Puhutaan myös reitistä ja Pykyn ukko tervehtii.

Pyky 35km
 

            42km kohdalla Bekele manaa jalkojen olevan jo heikossa kunnossa, mutta usko maaliin pääsyyn hipoo sataa. Tuo on helppo ostaa. Mestari tuntee itsensä. Reitti vie suolle. kävelemme sen yli. Pian tulee seuraava suo ja lopulta P8 ja jälleen Asko. Asko on ollut tänään joka paikassa. Kerron huollossa Bekelelle, että menen kohta puskaan ja tuun sitte perästä. Puskassa kestää ja Bekele karkaa ehkä 600-700m päähän. Saavutan Bekeleä hetken päästä sen verran, että jaksan huutaa: "-Juokse vaan, mulla kulkee hyvin". Ja Bekelehän perhana alko latomaan! Pian alkoi etumatka kasvaa, vaikka minun kello näytti liki koko päivän parhaita kilsa-aikoja. Juoksin 20 minuuttia putkeen, mutta jäin koko ajan lisää. Palasin hölkkä/kävely -rytmiin takaisin. 

            Olin tyytyväinen siihen, että pystyin kiristämään vauhtia ja homma tuntui olevan hyvin hallussa. Minua huvitti, miten Bekele katosikin noin helposti maisemaan. Tuli isoja aukioita, rajalinjoja, mutta missään ei enää näkyny Bekeleä. Mestari...Legenda. Perhereitillä ohitin pari vaeltajaa. Reilu kilsa ennen maalia Bekele käveli yhtäkkiä edessäni. Bekele oli sitten ottanut ilmeisesti maalivahdin pois ja tasoittanut kaatumiset ja sitten karannut vielä 6-4 selvään voittoon. Onnittelen! Lopulta tulimme maaliin Bekelen kanssa yhtäaikaa. Koko homma otti aikaa 9h18min. Tämä meni 11 minuuttia edellistä vuotta nopeammin.

Cosmos ja Bekele maalissa
 

           Päivän kovimman yllätyksen koen jo kotia saavuttuani. Manki teki sen sittenkin!!! Manki oli saavuttanut maalin ajassa 10h20min. Isot onnittelut! Olisiko Suomella isompi maapinta-ala, jos Manki olisi elänyt 80 vuotta aiemmin? Kova soturi. Takalenkin viisikko oli kasvanut kuusikoksi matkalla. Aluksi ajattelin, että siellä oli ultraäänessä löydetty jotain, mutta kyllä kuudes jäsen oli tullut lopulta sivusta.

            Itselleni kierros oli nykykuntoon nähden täydellinen. 45km nöyrästi ja vimppa 11km hieman kiristäen. Tästä jäi hyvä maku suuhun. Tämä oli itselleni 51.kierros tätä reittiä. Viihdyn täällä, etenkin kysyttäessä jälkikäteen.

           Kiitos päivästä. Tämä kaikki tapahtui 10.5.2025.   

Onni Vähäaho, Nivalassa 12.5.2025   

MERKKI PÄÄLLÄ

          Ennen muinoin on ollut tutkimusten sijaan ihmisten arjessa tukena erilaiset merkit, lähinnä luonnonmerkit. Toki niitä kuulutaan vieläkin käytettävän jonkin verran ainakin satunnaisesti. Pohjoisen mahdollisia tulvia tai niiden puuttumista katsotaan kuulemani mukaan harakanpesistä. Jos harakka rohkeaa tehdä jokisuussa pesänsä matalalle pajupensaaseen voidaan olettaa, ettei tulvista ole vaaraa ja päinvastoin. Parranhaivenet puunoksista, eli naavat, kertovat puolestansa puhtaasta ilmasta. Tätä esiintyy mm. meillä Iso-sydänmaan vaellusreitillä.

         Muurahaispesien loivin sivu osoittaa etelään ja yksittäisten puiden vahvimmat ja tuuheimmat oksat niin ikään etelään päin. Ilmansuuntia voidaan määrittää myös kellosta. Esimerkiksi kesällä aurinko on idässä kello seitsemän, etelässä kello kolmetoista ja lännessä kello yhdeksäntoista. Tämä voi auttaa aurinkoisella päivällä vaikkapa suunnistuksessa. Suunnistus onkin metka harrastusmuoto, jossa kaikki merkit sekoaa herkästi hurmostilassa. Tästä on hauskoja muistoja esimerkiksi viime syksyltä, jolloin rastin sijaan tuntien sekoilujen jälkeen löysin lopulta toisen hukassa olleen suunnistajan.

          Sään ennustettavuutta kylmyydestä tai lämmöstä ei ole kuitenkaan voitu menneenä talvena päätellä nilkkojen paljaana olon mukaan. Ne ovat olleet paljaana kelillä kuin kelillä. Sen sijaan talviaikaan lumisateen jälkeen on ollut hauskaa arvuutella ensimmäisenä poluilla kulkeneita. Usein on osunut nimi oikeaan ja joskus pitkällä askeleella kulkeneet ovat jääneet kiehtovasti hämärän peittoon. Viikkokalenteriin pääsee kiinni puolestaan meidän taloyhtiössä, kun naapuri tamppaa mattoja aina torstai-aamuisin. Vuorotyöläiselle tärkeä merkki saada viikonpäivästä kiinni.

         Vuosikymmeniä sitten eräs kaimani oli pitänyt kauppaa kertomalla takillaan onko kauppa auki vai kiinni. Jos takki oli auki, oli tuotetta saatavilla. Jos takki oli kiinni, oli tuote ainakin väliaikaisesti loppunut tahi virkavalta haittasi kaupantekoa. Monenmoisia merkkejä on ollut iäti. Ehkä hauskin luonnon merkki lätkä fanina on ollut katsoa harakan ajaessa vimmatusti rätkää takaa. Silloin tietää rätkän päässeen toden teolla harakan pään sisään. Korona ajan parasta lätkä fanin hupia varsinaisen puutteessa.

         Mikä onkaan sitten merkki hyvästä juoksijasta? Siihenkin on tehty varsin sutjakka määritelmä. Nimittäin sanotaan, että ”siihen ei kauaa mene, kun nuori mies tunnin juoksee”. Ja varmasti sitä silloin on riittävän hyvässä kunnossa.

    Naava kertoo ilman puhtaudesta. Kuva Iso-Sydänmaan perhereitiltä (Onni Vähäaho)

Onni Vähäaho, Nivalassa 20.5.2020

ELÄMÄN SUOLA

        Elämän suola on henkilökohtainen kiinnekohta johonkin kestävään. Mututuntumalla on helpohko arvata, että ainakin oman ja edellisen sukupolven elämän suola on ollut urheilu ja hyvänä kakkosena huumori. Parhaassa tapauksessa nämä kaksi taitavasti yhdistettynä. Kalpea aavistus nykyisessä poikkeustilassa on, että ihmiset kaipaavat urheilua ja huumoria.

        Kuten yleisesti liikkumista julkisilla paikoilla myös henkihieveriin liikkumista tulisi välttää. Itse harrastan ultrapolkujuoksua ja olen joutunut miettimään muutamaan kertaan miten paljon minun pitää muistaa jättää varaa omilla lenkeilläni. Toistaiseksi koen onnistuneeni. Tuossa muutama päivä sitten juoksemallani maratonin mittaisella lenkillä en hengästynyt, ei yskittänyt tai silmälasit menneet huuruun. Lienee tarpeeksi kevyttä liikuntaa, eikä vastaantulijoita tullut. Oli räntäsade. Hyvä karanteeni sää.

        Yle näytti taannoin vanhoja urheilun klassikkoja. Katsojaluvut oli isot. Tämä vahvistaa olettamusta niin sanotusta yhdeksännestätoista mineraalista - "elämän suolasta". Onneksi sitä voi saada ja sitä voi nauttia katsomalla, kuuntelemalla ja lukemalla. Kuuntelin eilen radiosta pätkän vanhasta jääkiekko klassikosta Pyssymäen perhereitin lähtöpaikalle autolla ajaessani. Legendaarinen MM-kisaselostus vuodelta 99, jossa Suomi tasoittaa pelin Venäjää vastaan tilanteeseen 3-3 vain kaksi sekuntia ennen pelin loppua. Mertaranta oli tuossa selostuksessa liekeissä ja julisti jopa Venäjän lyödyksi.  Meni vieläkin, nyt kaksikymmentäyksi vuotta myöhemmin muutama minuutti tunnekuohusta selvittyäni ennen kuin kykenin aloittamaan lenkin.

       Joskus 70-80 luvun tietämillä oli muutama paikallinen kestävyysurheilija ollut viikonlopun pitkällä lenkillään. Tuolloin he tekivät usein päivän mittaisia lenkkejä. Paluumatka Maasydämenjärven metsistä kulki imatran voimalinjaa pitkin kohti haikaperää. Paluumatkaa oli vielä hyvä huikonen jäljellä. Päivän mittaisten lenkkien tapaan jutut alkoivat loppupuolella laantumaan. Silloin lenkin vetäjä oli todennut vain lakonisesti muille mukana olleille lähtevänsä jo saunan lämmitykseen. Samalla vetäjä oli alkanut latomaan jo eväistä tyhjentyneellä repullaan melkoista haipakkaa kohti haikaperää. Tuntia myöhemmin, aivan jo haikaperän kankaita edeltävillä vainiolla yksi joukosta sanoi vetäjälle: -"Ethän sinä sitten lähtenytkään".

       Kaupassakin pitää välillä käydä. On jopa ajoittain koomisenkin tuntuista, kun pitää yrittää välttää joutumasta liian lähelle lajitoveria. Yhdellä poikkeusajan kauppareissulla kahden hyllyn päästä kuului tutun miehen puhe. Hän kysyi hieman epäuskoisenäköisenä oliko hän nähnyt oikein nähdessään vaimonsa kanssa minut juoksemassa Reisjärven ohi reppu selässä edellisellä viikolla. Jouduin vahvistamaan näyn. Kanssakäyntiä varoetäisyydeltä siis. Tämä aika tullaan muistamaan niin kauan kuin sitä on.

Elämän suola saattaa löytyä Iso-Sydänmaanreitin syövereissä. 

Onni Vähäaho, Nivalassa 17.4.2020