maanantai 17. syyskuuta 2018

PUF2018 - SUOMEN PISIN (171km) POLKUJUOKSU

PUF2018 - SUOMEN PISIN (171km) POLKUJUOKSU    

LIVE väliaika ja tulosseuranta: TÄSSÄ

  
GPS pallukka-LIVE -seuranta: TÄSSÄ

  
Kisa alkaa La klo.9.00. Maximi aikaraja 36h.

Tervetuloa seuraamaan joko paikan päälle mystistä touhua tai kattavasta liveseurannasta.

lauantai 15. syyskuuta 2018

KETTINKI NITISEE LIITOKSISSAAN - TJ 6 PUF

            Selvisin. Kello on yli yhdeksän illalla. Hieman väsyttääkin, joten taisin päästä tavoitteeseeni - olla juoksematta aamulenkin jälkeen. Kevennys kohti pufia tuntuu vaikealta. Voi kuulostaa hullulta, mutta se on positiivista. Olen latautunut vaivihkaa. Ohjelma on sisään ajettu. Olen valmis. 171 kilometriä Iso-Sydänmaan reittiä.

              Kävin aamulla juoksemassa reilut 13km. Tein ns. huoltavan lenkin eli pakotin itseni epänormaalin hitaaseen vauhtiin. Välillä oli helpompi kävellä kuin juosta. Himpun alle 7min kilsavauhti on jotain kävelyn ja hölkän sekoitusta? Runwalkia? Eikai moonwalkia kuitenkaan? Tuo vauhti on minulle hieman liian hiljaista - aluksi. Liike on niin suppeaa, että energian säästämisen sijaan jalat jäykistyy. Minulle parasta säästävää etenemistä on löysä hölkkä ja säännöllisin välein kävely/juonti/syönti pätkä.

              Pitkät kisat on minun juttu. Minulla ei ole vauhtia, mutta toivon, että kestävyyteni riittäisi. Sillä jos ei ole vauhtia eikä kestävyyttä, ei ole oikein mitään ultrapolkujuoksussa. Uskon jälleen olevani valmis pääsemään maaliin puf 171km kisassa. Niin uskoin viime vuonnakin. Uskon olevani jälleen edellistä vuotta valmiimpi. Niin uskoin viime vuonnakin. Maaliin pääsy olisi hieno asia. Silti se on kaikkea muuta kuin SE juttu.

                SE juttu on kaiken kokeminen. Lähdön hetki on erikoisen tuntuinen. Miten voi hieman jännittääkin, kun edessä on löysää hölkkää ja luonnosta nauttimista. Mitä pidemmälle suoritus etenee, sitä kauemmas todellisuus karkaa. Sitä väistämättä uppoutuu omiin ajatuksiin ja hoitaa samalla suunnitelmaansa. Tunnit kuluvat, aurinko nousee ja laskee - tulee pimeäkin. Ajantaju katoaa. Tulee hauskoja oivalluksia monista asioista, kellosta, ajasta, kuluneesta matkasta ja ympäröivästä luonnosta. Kokemus on aivan ainutlaatuinen, eikä vastaavaa voi saada tuskin murto-osaakaan tietapahtumista. SE on se juttu.

                 Huomenna juoksen löysää hölkkää ehkä noin 20km. Ensi viikko onkin sitten lukitumpaa. Maanantaina 11km, tiistaina 16km, keskiviikkona lepo, torstaina 6km, perjantaina lepo. La-su löysää hölkkää 171km 😎

                 Turhat turinat pois. Uutisten kautta kisaa kohden.



Onni Vähäaho, Nivalassa 15.9.2018

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

PUF2018 - SUOMEN PISIN POLKUJUOKSU - LÄHTÖLISTA

                  Lue esitarina TÄÄLTÄ.

PUF 2018 - LÄHTÖLISTA

22-23.9.2018

Pasi Koskinen, 54, Nellimin Pyry 

 Tausta: Suomen halkijuoksu. 6vrk 554km v.2018. PUF2017 2.kierrosta.


Onni Vähäaho, 44, NIPO 
Tausta: PEP57km voitto v.2017, KK83km 16:s v.2017, 6vrk juoksu 524km v.2015.


5  Veli-Matti Anttila, 40, Hitura Sky Runners 

Tausta: PUF2017 yksi kierros.


Mika Leppälä, 34, Kokkola

Tausta: PEP57km v.2017 kakkonen, KK166km 13:s v.2018 ja YPH finisher.


Janne Korpela, 35, Iso-Hunnari Trailrunners/Forssa

Tausta: Suomen halkijuoksu. KK166km 24:s v.2016 ja YPH134km finisher.


Matias Laakkonen, 35, Helsinki

Tausta: 24h juoksussa 154km tulos


Onni Vähäaho, Nivalassa 12.9.2018

tiistai 4. syyskuuta 2018

YKSI KAKSI NELJÄ

                  PUF. Suomen pisin polkujuoksu. PUF2018 tunkeutuu pään sisälle sopivasti ottaen hallinnan keskusyksiköstä. Viime vuosien pitkissä kisoissa olen päässyt mielestäni aina sopivasti sellaiseen hyvään transsiin, jossa suljen ylimääräisen pois ja nautin siitä, että kilometrit ja tunnit kuluvat. Osa niistä on onnistunut hienosti ja pari on päätynyt keskeytykseenkin. Nyt lähestyy taas se hetki, kun on aika yrittää.

                 Olen käynyt kisan kulkua läpi mielessäni. Miten hoidan minkäkin asian. Mitä laitan repun mihinkin koloon ja sopukkaan. Vaatetusta eri keleille. Pitkän kisan etenemisotteen - vauhdin ja rytmin. Olen kuin tehdaspesukone, johon voi syöttää pitkän, noin 30 tunnin pesuohjelman. Nyt ohjelma alkaa olla syötetty. Kroppa, kun tästä herkistyy niin ohjelmassa on kiva nautiskella. Tunnit ja kilometrit menevät kuin siivillä, mutta silti linkous tulee olemaan varmasti äänekäs ja työläänkin kuuloinen. Ja miksipä ei. Tavoite on kova ja sitä kautta haastava. Tuskin haluan kisan jälkeen hetkeen laskea kolmeen (kisassa juostaan KOLME kierrosta jo legendaarisen maineen saanutta PEP -reittiä).

                 PUF on kaukana formuloista. Itse asiassa liki vastakohta. Silti renkaat kuitenkin ratkaisee myös PUF:ssa. Niiden osalta käyn vielä tunnustelua. Ideaali olisi - päinvastoin kuin formuloissa - ettei renkaita tarvitsisi vaihtaa koko kisassa. Sitä säätelee tietysti ihan sääkin. Kuka kysyi varpaistani? Ehkä ne kestävät. Tämän kaliberin myllyt ovat aina haaste myös niille. Varpaat ovat yhä heikko kohtani tästä syystä. Tässä toinen teksti aiheesta.

                 Pitkät kisat ovat pitkälti jo eri asioiden tunnistamista etukäteen ja kisan aikana. Reagointi on tärkein ja rehellisyys omia tuntemuksia kohtaan. Minulta on kysytty viime viikkoina, että eikö siinä tunnu jossakin vaiheessa pahalta ja vaikealta. Olen vastanut, että ihme olisi jollei ei. Tärkeintä on Marko Forsell´in ohje/ajatus: 15 minuutin päästä tuntuu jo paremmalta. Ja näinhän se usein on. Pitkissä kisoissa pitää pystyä toimimaan. Siellä ei tuskastelu auta kovinkaan pitkälle.

                  Reilu viikko sitten alkanu vasemman lonkanseudun lihasvaiva alkaa olla pian taakse jäänyttä saaga. Ainakin siltä se on nyt muutaman päivän tuntunut. Hyviä singaaleja. Silti se muistutti löysäämään tarpeeksi. Akut pitää ladata kaikin puolin, jotta jaksaa puristaa. Fyysinen puoli ei enää paljoa ehdi muuttua suuntaansa, mutta nälkää voi vielä kasvattaa - niin ihmeelliseltä kuin se voi tuntuakin, etenkin lajin ulkopuolisten ajatuksissa.

                 Starttiin on aikaa 18 päivää. Ilmoittautuminen on auki enää viikon. Seitsemän nimeä listalla. 21 mahtuisi. Kisa on brutaali ja siksi se täyttyy varoen. Moni yllättyisi kokemuksesta, jos uskaltautuisi, sillä PUF täyttää varmasti brutaalisuudessaan monenkin sortin kokemusnälän. Viestin viejiä reitillä on käynyt. Mia Tuoriniemi, Marko Mattila, Pasi Koskinen, Tero Ruokolainen, Visa-Pekka Larivaara, Jyrki Leskelä, Mika Leppälä ja Jaakko Eskelinen - vain muutaman marinoituneen ultrapolkujuoksijan mainitakseni. Rohkaistukaa! Voin taata, että kannattaa, mikäli hakee tivolin possujunan vastakohtaa. PUF on Suomen Barkley Maraton. Kukaan ei ole vielä päässyt maaliin. Haluatko sinä tehdä historiaa?

                 Lopuksi. Julkinen onnittelu Ville Maksimaiselle, joka juoksi kaikkien aikojen nopeimman ajan ja parhmaimma sijoituksen (69:s! yli 2500 kisaan joukossa!) kenties maailman suurimmassa ja kauneimmassa polkujuoksukisassa, Ultra Trail Mont Blanc´illa (UTMB), jossa matka on noin 170km ja noin 10 000 nousumetriä. Lue Villen uskomattomasta suorituksesta tästä. Upea kirjoitus myös, josta huokuu ainakin omalle kohdalle samankaltaiset arvot. Kiitollisuus kotiin päin ja perimään. Tänään katson Villen tavoin ylöspäin. Isä täyttäisi tänään 89 vuotta. 



Onni Vähäaho, Nivalassa 4.9.2018

tiistai 28. elokuuta 2018

VAIVAA PUKKAS

                     Katson harjoituspäiväkirjaani ties monennettako kertaa. En usko silmiäni. Aivan normaalia treeniä, jopa enemmin järkevää ja kohtuullista kuin vaivalle altistavaa. Lonkanalueen/Lonkanpään lihakset sekä reiden, että vatsanpuolella lonkanpäätä ovat arkoina tai jopa hieman jollain tavalla venähtäneet. Jonkinlainen lihassäikkäys on tapahtunut. Ilmeisesti reisilihakset ovat olleet altistavasti jumissa ja jokin nopea korjausliike/epä-edullinen liike ehkä vauhdikkaassa alamäkijuoksussa alusti vaivan.

                     Tein etenkin alaspäin juostuna aika rajun mäkireenin viime tiistaina. Tarkemmin muistellessani se oli aamupäivä, eikä lihakset olleet välttämättä aivan lämpimillään. Juoksin kyllä pari tunkkausrata kierrosta hieman normaalia keveymmin, mutta sitten juoksin jopa 3min/km -vauhtia mäkeä alas. Pyssymäen savitekomäki on lyhyt, mutta jyrkkä. Toisaalta sitä on kyllä tullut sahattua paljon ja joka kuukausi, joten syyttävällä sormella ei mäkeen päin voi viittoa.

                    Mäkireenin jälkeen pidin oikea-oppisesti pari kevyttä päivää. Ei mitään tuntemuksia mistään vaivasta. Tunsin kyllä, että tavanomaista etureisijumia tietysti oli kovasta alamäkijuoksusta, mutta ei muuten mitään ihmeempää. Niinpä viime perjantaina tein suunnitellusti aamupäivällä 16km asfalttilenkin, jossa lenkin keskellä juoksin 12km mukavaa reipasta 4:28min/km keskivauhdilla ja vain maratontehoilla. Tuon lenkin jälkeen tunsin voimakasta arkuutta juurikin kuvaamallani alueella, vasemman lonkanpään ylä -ja alapuolella.

                  Usein ns. säikähdysjumit ovat hellittäneet varovaisella, matalatehoisella hölkällä. Niinpä kävin samana iltana reilun 25km lenkin viemässä heijastinnauhoja puf-reitille. Aluksi kipu oli aivan helvetillistä - niin kuin olisi puukolla työnnetty luun alle. Kipu lievittyi kuitenkin jo ensimmäisen kilsan aikana ja loppulenkistä askel oli jopa rennon tansahtelevaa. Aika luonnollinen tulkinta ajatella tuon edistäneen jumin lähtemistä. Ei ollut siis aihetta isompaan huoleen.

                 Lauantaina kävin palauttavan. Tuntemuksia hieman, mutta seassa myös edellisen päivän yli 41km hölkkä-annoksen tuomaa normaalia harjoitusjumia. Keitossa paljon aineksia, mutta alas meni. Sunnuntaina oli sitten suunniteltu lepopäivä. Ensimmäinen lepo kahteen viikkoon. Eilen (maanantaina) juoksin vain jalkoja tähän päivään herätelläkseni 6km siivun. Hieman tuntemuksia, mutta aina vain vähemmissä määrin. Enempi sellaista lihasjäykkyyden kaltaista.

                Tänään on tiistai ja 28.elokuuta. En ole taikauskoinen, mutta 28.huhtikuuta puhkesi vastaavanlainen vaiva. 6.toukokuuta juoksin jo puolimaratonin, eikä vaiva enää heijastellut. Silloin kivut olivat 28.päivä paljon isommat kuin tänään. Mitä sitten tänään tein?

                 Ajelin aamutuimaan Pyssymäelle herroiksi autolla. Olin aamulla todennut venytysliikkeissä jalat kivuttomiksi, mutta toki jumisiksi, muttei pahasti. Rentoa hölkkää hyvänlaisilla kävelypätkillä ja ohjelmassa koko pep57km lenkin kierto. Kunto on ollut omaan tasooni nähden sen verran kivalla kantimilla, että ajattelin lenkin menevän noin seitsemään tuntiin - kenties vähän allekkin.

                 Lenkki lähti käyntiin kohtuullisesti. Hieman aamujäykkyyttä jaloissa, mutta muuten ei mitään. Keskityin pysymään pystyssä, sillä pienikin jäykkyys herkästi madaltaa askelta, joten polkutanssiin täytyi keskittyä hieman normaalia tarkemmin. Vauhti ei ollut hyvää, jos kohta ei aivan surkeintakaan. Aika lailla tuntemusten mukaista - aamujhäykkää. Aurinko paistoi ikävästi silmiin, eikä normaalit vahvuuksilla olevat aurinkolasit paljoa auttaneet. Oli ajoin kuin olisi huivi silmillä juossut. Pole-pole, hoin vain, kyllä sitä pystys... ja kopsista. Ehkä näin ei kävisi jos olisi fotokromaattiset aurinkolasit vahvuuksilla. Voihan vittu sanon minä, mutta eihän sitten olisi ollenkaan näitä upeita pötkötysasentoja ja geologisia aistimuksia maanpinnan äärellä, kun äyriäinen kutittaa maahan työntynyttä sierainkarvaa koko lenkin vauhtikeskarin etunumeron ollessa vielä viisi!

                  Ehkä lenkkeilen jatkossa aina vain edulliseen suuntaan auringon paistaessa tai sitten jatkan tätä älyttömän varusteltun harrastuksen varustamista vielä noilla laseilla.

                  Pelastuspiste 2:lle (hieman vajaa 12km) saavun hieman alle 70 minuutissa. Keskivauhti peruskestävyys otteella ja puolisokkona juostessa kohtuullinen 5:56min. Jos lukija on juossut isr-reitillä niin voi suhteuttaa. Ihan ok jumista menoa. Mutta askel on muuttunut jo tovi sitten inhottavan varovaiseksi. Lonkanpään lihakset alkaa jäykistyyn ja siellä täällä ns. "huonojen askelten" kohdilla tuntuu hieman kipua. Pesänevan ylityksessä keskivauhdin etunumeroksi vaihtuu kuusi ja samalla tunnen syksyn ihanat tuoksut. Iloitsen olla täällä, mutta mieltäni hieman kaihertaa tämä kohtuuton jäykkyys.

                 Ajassa 1:45h olen Pelastuspiste 3:lla. ns. PUF-huollossa numero yksi, jonne olin eilen vienyt PUF-huoltaja Gugin kyydillä täydennysjuomia. Voi herra paratkoon! En meinnanut löytää omaa kätköäni. Koomista. Sitten löydän vihdoin ja samalla jo 17:s kilsakin tärähtää valmiiksi pulloja etsiessäni. Hieman extrakiemuroita paikallaan ollesssa. Täytän liivin ja haluan vielä leikkiä huollossa lisää; niinpä teen vielä kyykky geo-kätkön, jota en suunnittelekaan etsiväni, ja toivottavasti en koskaan sitä löydäkkään. Kaiken kaikkiaan kässehdin paikallani retkimääreet täyttävän kuuden minuutin ajan. Jos jotain kiinnostaa niin kellossa keskivauhti 6:31, kun nostan housut ylös ja suuntaan reitille. Kukaanhan ei polulle pasko, paitsi metsän eläimet.

                 Jatkan matkaa. Kaiken aikaa juoksu supistuu ja supistuu. Vauhti laskee ja tunnen itseni kaiken aikaa vanhemmaksi, sillä aistin, ettei tämä ole hyvä suunta. Liike on kuitenkin jatkuvaa ja tasaista. Mummut ja papatkin karkaa, kun tarpeeksi pitkäksi aikaa käntää selän. Pienellä Suojärvellä täyttyy 21km ja minä nappaan kuvan. Olenhan retkellä!
                 Matka jatkuu ja näennäisesti kilsa-ajat on ihan ok. mutta entinen tasoni ei ole nykyinen tasoni ja huomaan kyllä miten askel on mennyt vaikeaksi. Jos olisi lonkassa saranat, ne varmaan narisisi kaiken aikaa. Syyry 26km. Melekolailla tasan 3h. Vasemman jalan nostamis liikkeet alkavat tuottaa tuskaa ja kipua. Se tietää, että vasenta jalkaa ei voi juuri nostaa. Hah, meidän reitillä. Ei hyvä. Kun toinen jalka laahaa niin sitten kaadutaankin jo, ja kun kaikki ponnistelu tuo kipua oikean lonkanpään alueelle on tie lohduton. Kipu yltyy ja yltyy, pian se tuntuu joka askeleella enemmän ja enemmän. Sitten päätän, että tämä on tässä tällä kertaa. Jossain 30km kohdalla.

                Kipu ei ollut kuitenkaan läheskään yhtä paha kuin viime perjantaina heijastinnauhoja lisätessäni 25km etulenkillä. Sen sijaan kivun suunta (paheneva) oli se mikä vaikutti, että ainoa järkevä päätös oli lopettaa harjoitus. Viimeinen erikoispitkä jäi lopulta vajaaseen 38kilometriin. Jouduin kävelemään noin 8km kipeällä jalalla, sillä liikkeellä oli oltava. Paikallaan ollessa tulee kylmä, eikä lihas ole parempi jähtyessä muutenkaan.

               Lopulta tuttu mies tulee minut pelastamaan. PEP ja PUF- raatokuski päivystää myös muina aikoina. Keijo "Hietapuolen Bekele" Nivala. Vajaa viisi tuntia ja 38 kilometriä. Retki on paketissa. Lopuksi perinteinen käärmekuva. Tähän liittyy sisäpiirin huumoria kesäkuun takalenkiltä.

               Eli tällasta. Nyt vähän rauhotellaan. En jaksa uskoa, että tässä montaa päivää menee niin vaiva on pois. Yksi hyvä merkki on se, että kipu on jo nyt lieventynyt reilusti siitä, kun tulin kotiin. PUF2018 kisa on 3½ viikon päästä, joten nyt pitää jo olla malttia vaivan kanssa. Hurskasteluun ei ole varaa. Muutenkin ollaan jo niin lähellä kisaa, ettei kunnolle voi juuri mitään enää tehdä. Sen sijaan terveyttä pitää toivoa.

               Mikäli kävisi niin, että vaiva muuttuisi vammaksi, eli estäisi harjoittelua ja sitä kautta osallistumista PUF:iin niin sitten se olisi niin. Eikä siinä ihmeempää. Oikeastaan aika jännä tämä vaivan ajoitus, sillä muutama päivä sitten pohdin, josko puf2018 olisi viimeinen kisani juoksuharrastuksen puitteissa. Käyn sitä pohdintaa yhä. Kilpaileminen, kun ei itselleni ole ollut enää pitkään aikaan saavuttamista vaan kokemista. Ne pienet perhoset, jotka ilmestyvät vatsan pohjalle lähtöä ennen, vaikkei tiedä miksi ne tulee. Hauskat tilanteet kilpailuissa kilpaveljien ja siskojen kanssa. Muistot kisoista. Ne ovat varmaan ne tekijät, jotka ovat saaneet minut kilpailemaan. Väheksymättä tietysti itsensä voittamista - maaliin pääsemisen tavoittelua uljaasti juosten pitkissä kisoissa.

                Juokseminen on tuonut paljon hyvää oloa, mutta samalla se on vienyt kohtuuttoman paljon aikaa. Siinä on toinen pohdinta jota par´aikaan käyn. Yksi ajatus on vähentää juoksemista ja lisätä muuta elämää. Elämässä on niin paljon muutakin kuin juoksu. Pohdin, ettei saisi jäädä jumittaan. Ultrajuoksu on pitkälti kuin tehdastyötä, jossa laitat hihnalle uuden tavaran ja taas uuden. Tässä juokset uuden lenkin ja taas uuden. Hihnaa katsoessasi ei välttämättä huomaa mitään muutosta. Elämää voisi ajatella rikkaamminkin? Etenkin, kun on vain omaksi iloksi juokseva reilusti jo veteraani-ikäinen ja muutenkin varsin tavallisen tasoinen hölkkääjä. Miksi haaskata näin iso aika elämästä toistamalla samaa liikettä? Näitä on hyvä välillä pohtia.

                Minulla on niin paljon erilaisia inspiraatioita elämässä, etten usko kaipaavani juoksua, jos sen laitan syrjään. Voisin kuvitella olevani ennemminkin innoissani uudesta ajasta. Tykkään niin paljon elämän eri asioista. Olen jopa ihmeissäni, että olen toistanut tuota samaa liikettä 10 vuotta ja yli 37 000 kilometriä. Sen on kaltaiseltanin ON/OFF -ihmiseltä aika hyvä määrä. Ehkä muutan blogini jossain vaiheessa COSMOS LIFETIME:ksi.

                Katsotaan. Nautin siitä, kun en ole riippuvainen mistään. Joskus olen ollut mm. tupakasta. 30 norttia päivässä. Juoksu auttoi nostamaan kuntoani. Ehkä se 5-6 kilometriä kolme kertaa viikossa kuitenkin riittäisi? Tai perhereitti kerran viikossa hieman hengästyen? Mutta katsotaan nyt vielä PUF:iin päin. Siellä on taas perhosia vatsassa, jos starttiviivalle toivun tästä.


Onni Vähäaho, Nivalassa 28.8.2018

tiistai 21. elokuuta 2018

HELLE KÄRPÄSEN SILMIN

                  Helteet hyväilivät ja piinasivat pitkään, riippuen keltä kysyttiin. Osalle helteet olivat niin kovia, etteivät he enää ole vastaamassa. Tunnen olevani adonis kiven päällä, sillä selvisin helteistä ja voin nakella kirjaimia täysin mielivaltaisesti tähän vaalealle alustalle. Välillä täytyy keskittyä, jotta blogi pysyy tarpeeksi kiinnostavana. Täytyy kyetä puolustamaan haaremia kuin Patagonian merillä hylje uros. Olette kaikki minun! Ja minulla on käytössä kaikki aakkoset! Aloitetaan peijjaiset.

                  Ilmassa on odotusta. Kesken ajatuksen voimakas syystuuli lennättää muutaman risun ohitse. Ajatus sekoaa ja nainen kaivaa käsilaukustaan peilin. Hiukset ovat voimakkaassa puuskassa lennähtäneet valtoimenaan, mutta nainen hymyilee. Tuossa hymyssä on samaan aikaan huikea määrä itsevarmuutta ja kenties jotain mystistä. Oikea käsi ujuttautuu taskuun ja hän haukkaa palan omenasta, kävellen kohti auringon kajoa.

                 Toisaalla pinttyneet tennissukat lojuvat tahmaisella parkettilattialla. Sohvalla makaava mies on selvästi ohittanut lakipisteensä. Kaikesta päätellen kenties jopa luovuttanut ja aloittanut norsun matkan kohti viimeistä pysäkkiä vailla sisältöä - näin ulkoapäin katsottuna. Lapset ovat lähteneet maailmalle, mutta soittavat vain marraskuussa. Vaimon lähdöstä on jo niin kauan, ettei miesraunio sohvalla muista oliko hänen nimi Liisa vai Laura. Enemmin mies tykkäsi käydä sorsajahdissa, muttei enää. Ajokortti meni keväällä ja kaislikot eivät aja hänen luokseen. Hiljalleen oksat miehen puusta ovat vähenneet.

                  Mies hakee postin isolla muovipussilla. Edellisestä kerrasta on aikaa. Nainen kävelee omenaa haukaten ohitse. Miehen mielen valtaa valtaisa määrä energiaa. Sisälle tullessaan hän kävelee vessaan ja katsoo peiliin. Likaisin sormin hän sipoo hiuksiaan. Peilikaapista hän ottaa rutikuivan hammasharjan ja harjaa hampaansa. Elävä näky ohi kävelleestä naisesta jäi todella hyrräämään mieleen ja mies villiintyy sohvallaan. Hetken päästä on lisää tahmeaa lattialla. Mies voimaantuu ja siivoaa koko huushollin. Jatkossa hän hakee postin päivittäin ja ostaa kaupasta omenoita. Elämä on sattumaa ja ajoitusta.

                  Elämässä seuraavilla askelilla ja liikkeillä on merkitystä. Kuten myös niiden jättämisillä väliin. Jokaisella pitäisi olla viikko kivi, jonka päälle istua viikottain katsomaan kohti tyhjää lampea vartiksi ajatuksen kanssa. Onko elämä sitä mitä haluat? Jossain vaiheessa voi olla jo hieman vaikeampaa kääntää venettä, kun huomaat kulkevasi kuolon kolmiota edestakaisin. Keittiö, vessa, sohva, keittiö, vessa, sohva...

                  Aikoja sitten eräs kuolemansairas mies unelmoi vielä kerran pääsevänsä katsomaan edes autosta käsin miten hänen ajokoiransa ajaisi jänestä. Muistaakseni se toteutuikin. Joskus aikaisemmin olisi voinut koittaa vaikka toisinkin päin? Koira katsoisi, kun mies juoksee rusakkoa takaa. Olen muuten kokeillut. Kivasti siinä saa veren kiertämään ja elämisen ehdan tunteen.

                  Lopulta usein on kyse siitä mihin ainakin haluat kyetä, vaikka jossain vaiheessa olisit kyvykkäämpi tekemään jotain rajumpaakin. Eräs ultrajuoksu ystäväni totesi minulle haluavansa juoksu vuosien jälkeenkin kyetä vielä kiipeämään veneeseen omin voimin. Kuin myös kyetä mustikkametsään aidosti omin voimin. Nilkka, polvi ja lonkka. Jokainen haluaisi niiden pelaavan, eikä aina ole välttämättä mielekästä olla vain alla valojen sammuttua. Jokaisen mieli halajaa välillä kamuta päällekkin? Siihen tarvitaan toimivaa lonkkaa, eikä terveestä polvestakaan ole haittaa. Hermosäryt on jo sitten aivan oma lukunsa. Olen nähnyt, kun maksimi opiaateista huolimatta hampaat narisee suussa ja irvistys kasvoilla ei hellitä edes naurun puskiessa kivun vierestä. Näky on valitettavasti tragikoominen.

                   Halusin välillä kirjoittaa, enkä vai kertoa omasta tilanteestani. Minulla jalat ja kroppa ovat ehjät. Olen ollut onnekas. Samalla olen hyvilläni, että mieleeni tulee mitä kirjoittaa. Minun pitäisi enempi kirjoittaa ajatuksia ylös, sillä pääni jauhaa kirjoitettavaa lähes kaiken aikaa. Ongelma on, etten millään voi muistaa mitä mielessäni on ollut, kun kaiken aikaa tulee uutta. Olen joutunut paljosta luopumaan voidessani juosta niin paljon kuin olen juossut. Ja luopumisella tarkoitan nyt lähinnä muita harrastuksia, esimerkiksi juuri kirjoittamista, josta pidän.

                   Suhteeni juoksuun on jotenkin muuttunut. Olenko iän mukaan pehmentynyt? Harjoitellessani laitan enää harvoin ihtiäni ahtaalle. Liikun mukavuusalueella. Juoksen yleensä sen verran, kun tuntuu kivalta, enkä sen verran kuin on ollut tarkoitus. Toisaalta joku voi sanoa, että on silti haluttanutkin, sillä esimerkiksi heinäkuussa juoksin noin 555km. Täytyy myös muistaa mitä varten olen viimeisen vajaan vuoden harjoitellut. Olen harjoitellut päästäkseni Karhunkierroksen 166km ja Pyssymäki Ultra Festival 171km matkat maaliin. En onnistunut ensimmäisessä kisassani. Toinen on vielä juoksematta. Kenties onnistun siinä tai sitten en. Kuka tietää? Ja mitä sillä on väliä? Se, että juoksen, sillä on väliä. Nautin elämästä ja usein nimenomaan juosten. Juoksu on minun päihteeni. Se voisi olla sinunkin? Ehkä se onkin. Riippuu kuka lukee, mutta kiva mikäli luit.


                    Kohti hyviä seuraavia askelia ja liikkeitä, 



kannustaen, Onni Vähäaho, Nivalassa 21.8.2018

lauantai 18. elokuuta 2018

37 000 KILOMETRIÄ SITTEN

                     15 päivä elokuuta 2008 ostin uudet Niken lenkkarit. Älkää kysykö mitä mallia. Oisko olleet jotkut Nike Air tai vastaavat. Nike Air Zoomit oli toiset kengät jotka ostin. Ne olivat punaiset. Ensimmäiset olivat vaaleat/harmaat. Tosiaan 10 vuotta tuosta aikaa ja sen jälkeen on tullut juostua noin 37 000 kilometriä. Tosin esimerkiksi ensimmäisenä kalenteri vuonna elo-joulukuu vain rapiat 400km. Nyt se on helppo määrä kuukaudessa, kun usein se on paremminkin yli 500km kuukaudessa.

                  Ensimmäinen päivä syyskuuta 2008 olin noin 10 kiloa painavempi kuin 10 vuotta myöhemmin. Olin jo silti ehtinyt tiputtaa painoa liki 15 kiloa edellisen vuoden keväästä ja tytön syntymästä. Kirjasin tuona syyskuun ensimmäisenä päivänä reilun 11 kilsan lenkillä 6:29min/km keskivauhdin ja perässä lukee "PB" = Personal Best, oma ennätys jollain reitillä, jota en nyt jaksa muistaa. Keskisyke oli ollut myös mukavan reippaan oloinen 150.

                 10 vuotta ja 37 000 kilometriä ovat nostaneet kuntoa. Eilen kävin iltasella päivän toisena lenkkinä 16 kilsan lenkin, josta 12km mukavaa reipasta - vähän kuin 10 vuotta sitten. Nyt oli vain jo aikaisemman viikon harjoituksista - pitkistä polkureippaista ja mäkireeni yhdistelmästä - lihakset terveesti rastittuneet. "Juoksu" rullasi kuitenkin jonkunlaisella reippaan ja rullaavan hölkän koodilla, jos ei sitä aivan juoksuksi osanut leimata. Kahdella ojanpohja kyykyllä keskari 12km osalla 4:46min/km keskimäärin. Ojanpohjakyykky kilsat pois lukien 4:30min/km. Keskisyke sama kuin 10 vuotta sitten reilun 11km lenkillä, 150. Kilsavauhti parantunut noin 2min/km.

                  Kun ikävuodet nousee jo aikuisurheiluliiton määrittelemistä veteraanisarja ikänumeroista 34 kymmenellä vuodella numeroihin 44, ei kehitys ole itsestään selvää. Täytyy siis tyytyväisenä katsoa taaksepäin ja hyvillä mielin sen vuoksi eteenpäin. Täytyy olla tyytyväinen, että voi ja saa. Monelle liikunta on edelleen pitää ja tarvii. Liikunnan riemun sanaa on koitettu kylvää samalla tätä harrastusta (juoksua) harrastellessa. Yhteislenkkejä on tullut pidettyä 357 kappaletta marraskuusta 2012 alkaen. Pyssymäki Extrme Polkujuoksuja neljä kappaletta. Sittemmin jo perustettiin kavereiden kanssa yhdistyskin hieman sitä varten. Nyt sykysllä toista kertaa Suomen pisin polkujuoksu.

                  Hieman vastenmielistäkin luettelointia. Tykkään enempi tehdä kuin kertoa mitä olen tehnyt.

                  Tunne sisälläni on, että olen jo noussut vuoren huipulle. Niin kuin tulikin tehtyä tuossa heinäkuun lopussa, kun monien vuorien päälle ystäväni kanssa juostiin. Määrät ovat tapissa, niiden tarve on mitä ilmeisemmin enemminkin laskutarpeissa kuin nousu. Laskeskelin eilen, ettei ihan 4000 juoksukilsaa ehdi tulla ennen 22-23.9. järjestettävää Pyssymäki Ultra Festival 2018 tapahtumaa. Mutta sitäkin ilmeisemmin juuri tuossa kisassa 4000 juoksukilsaa tulenee täyteen tälle vuotta. On se tällaiselle harrastajalle vähintäänkin hyvä määrä. Tuonkin jälkeen on kuitenkin vuotta vielä jäljellä yli kolme kuukautta, joten ennätysmäärät tulee, jos ei tule isompia sairasteluja. Ehkä korkein määrä mitä tulee koskaan harrastukseni aikana tulemaan. Tietysti vannomatta paras, mutta näin tällä hetkellä tuntuu.

                  Loppuun voisin laittaa eilen ottamani kuvan kengistäni, jotka ovat allani juostessani. 



                  Kuvassa on kahdeksat parit Hoka One One kenkiä, kahdet perus polkunappulakengät (Inov Race Ultra 270 ja Salomon SG 4 ultrat), sekä neljät nastakengät, joista kahdet on tienasturit ja kahdet polkunasturit. Tällä kuvan kavalkaadilla mennään varmasti muutama kuukausi eteenpäin. Ehkäpä jopa ensi vuoden puolelle. Kenkä tilanne on varsin hyvä tällä hetkellä. Ja niin saa ollakkin, sillä teen 1.8.2018 - 31.5.2019 osittaista työaikaa ja rahaakin jää sillä tavoin selkeästi vähemmän käytettäväksi kuin normaalisti. Ehkä tämä on sitä uutta normaalia? Katsotaan miten riittää.

Ja vielä yksi kuva. Vuoden 2009 Kuusaan maratonilta. Ensimmäisen täyden juoksuvuoden toinen maraton. 4:09 ja jotain ehkä? Muistaakseni.

                Sama Penguins lippis löytyy edelleen ja myös käytöstä.


Onni Vähäaho, Nivalassa 18.8.2018     

keskiviikko 15. elokuuta 2018

PEP VIDEOITA JA BLOGEJA

                 Alla PEP2018 videoita ja BLOGEJA. Kirjoita omasi ja ilmoita kirjoituksesi niin julkaistaan niitä täällä ja Nivalan Polku ry sivuilla.


BLOGIT

M57km  Thomas Wihlman, Oulu

Raporttia PEP2018 kisasta Nivalasta.

Olin hyvissä ajoin jo paikanpäällä kuuden jälkeen aamulla, kun lähtö oli puoli kahdeksalta. Mahassa perhoset jylläsi ensimmäisen ultramatkani edessä. Matkana oli siis Pyssymäen extreme polkujuoksun perusmatka 57km Isosydänmaan vaellusreittiä pitkin. 
 
Kun lähtölaukaus pamahti lähdin rauhallisesti etenemään kohti tavoitettani, eli maaliin pääsyä hyvällä mielellä. Olin jo tehnyt suunnitelman etukäteen taktiikastani, eli juoksen 10 minuuttia ja kävelen 5min ns. powerwalkia jossa ripeästi etenen joskin kävellen. 
 
Väliaikalähtö sopi minulle hyvin koska ei tarvinnut ohitella tai tulla ohitetuksi koko ajan kapealla polulla. Tällä taktiikalla ajattelin mennä aina 45km huoltoon asti ja sen jälkeen juoksisin loput jos jaksoin. Matka eteni kivasti ja kun saavuin 26km huoltopaikalle jossa dropbagini odotti jalat tuntuivat edelleen erittäin hyvävoimaisilta. Tankkasin, lastasin reppuni täyteen geelejä, karkkia sekä juotavaa ja jatkoin taivalta. Nk. takalenkki oli erittäin teknistä polkua kivineen ja juurineen. Välillä piti katsetta nostaa, että näkisin reittimerkit koska polku oli kasvanut umpeen. Kapeana etenevä polku teki että potkin omiin nilkkoihini niin että päästin kovia karjaisuja. Kerran potkaisin kiveen jolloin kipu oli suunaton, mutta onneksi hellitti hetken päästä. 
 
35km kohdalla huomasin juomapulloni pillin tippuneen hetki sitten ja jouduin kääntymään takaisin. Onnekseni se löytyi 100m päästä joten lisämatkaa tuli vain pari sataa metriä. Puolen päivän jälkeen lämpö nousi ja nesteenkulutus kasvoi, joten juotava loppui n. 2km ennen 45km huoltoa. Tässä kohtaa päätin kävellä huoltoon asti vähentääkseni nesteen tarvetta. Muutenkin alusta oli hyvin pitkälti suota joka teki juoksemisen entistä työläämmäksi. Huollossa join, söin ja tankkasin juomapullot täyteen. Tästä eteenpäin aina maaliin asti tiesin että polku muuttui enemmän juostavaksi, joten matka jatkui mukavasti askeltaen. 
 
Noin 5km ennen maalia jalkani alkoivat olemaan ihan tyhjät. En kyennyt nostamaan polviani juostessa, joten päätin vain juosta kaikki tasaiset kohdat ja kävellä juurakot ja kivikot. Lopulta maali näkyi edessäni ja nostin käteni ilmaan tyytyväisenä selvitettyäni elämäni enimmäisen ultramatkan ehjin nahoin. 
 
PEP2018 oli mieletön kokemus. Järjestelyt ja huollot oli huippuluokkaa. Reitti oli hyvin merkitty ja lihakeitto suihkun jälkeen maistui taivaalliselle. 
 
Tulen taatusti myös ensi vuonna ja suosittelen tätä myös muille!


VIDEOT

Jari Jyrkkä

Keijo Nivala

Onni Vähäaho



Onni Vähäaho, Nivalassa 15.8.2018

sunnuntai 12. elokuuta 2018

PEP2018 TAIANOMAISTA HUUMAA

                     Iloinen, lämmin ja erittäin tuulinen tunnelma oli läsnä Pyssymäki Extreme Polkujuoksu 2018 tivolin auettua lauantai aamuna jo aamu kuuden jälkeen. Paikka täyttyi vaivihkaa iloisista elämysseikkailijoista kuin kesäketo kukista. Kaikkien suunta oli päivän aikana metsäisille poluille ja tivoliväki oli sonnustautunut liikunnallisiin kuteisiin ja kopukoihin. Kenkäkauppa kävi hyvin paikalle tulleilla myyjillä ja esittelijöillä. Hoka One One oli kuuma kenkävalinta poluille turvaksi. Kioskilla oli jonoa ja Poni ilahdutti Junior radalla.

                Aamutuimaan kiisivät 57km perusmatkalaiset väliaikalähdöllä metsän siimeksiin. Kaikki, myös kokeneimmat tuntuivat hieman jännittävän ja se lisäsi ainutlaatuisuutta matkaan lähettäjän sisälläkin. Ensimmäiset lähtivät aamu seitsemältä ja viimeinen aamu kymmeneltä. Hurjan reittiennätyksen (5:16:45) tehnyt Jaakko Eskelinen söi vielä aamupuuroa, kun ensimmäiset olivat jo 12km väliaikapisteellä.

               Käsin kosketeltava tunnelma valtasi koko alueen. Uskomaton yhdistelmä iloa, vapautta ja jännitystä samaan aikaan. Läsnä olleella energiamäärällä pyörisi melkoinen turbiini, sillä niin oli upeaa seurata metsään hölkkäävien ja kävelevien kepeää menoa. Suoritusten jälkeen parasta oli kaikilla itsensä voittaminen ja voimavara pankin täyttyminen.

              Kisan jälkeen kaikki saivat mitalin kaulaan ja tuoreeltaan juomaa ja energiaa. Saunan ja suihkun jälkeen maistui niin liha kuin kasviskeittokin. Suosituimpia kommentteja olivat: "-Mukavan kuivaa". Pidemmällä käyneet: "-Olipa haastava ja tekninen reitti. Ensi vuonna uudestaan ehdottomasti".

              Kisassa tehtiin kaikkiaan viisi reittiennätystä.


PEP2018 tapahtuman  REITTIENNÄTYKSET


 VIISI UUTTA REITTIENNÄTYSTÄ!!!

Tytöt 5km  Veera Vähäkangas 23:00 (v.2017)
Pojat 5km  Aapo Heiskanen  20:38 (v.2018)

Naiset 12km  Tiina Männikkö 1:02:41 (v.2018)
Miehet 12km  Erkki Vähäsöyrinki 51:29 (v.2017)

Naiset 26km  Josefin Sandvik  2:28:17 (v.2018)
Miehet 26km  Matti Myllylahti 2:07:23 (v.2016)

Naiset 57km  Mia Tuoriniemi 7:16:08 (v.2018)
Miehet 57km  Jaakko Eskelinen 5:16:45 (v.2018)


 Miehet 57km



  Naiset 57km

  Miehet 26km

 Naiset 26km

  Miehet 12km

 Naiset 12km

 Tytöt 5km

 Pojat 5km




 TULOKSET KOKONAISUUDESSAAN LÖYTYY

TÄÄLTÄ


               Ajanotollisissa sarjoissa oli 84 osallistujaa, Ilman aikaa halusi kirmata 17 osallistujaa, sekä junioriradalla viihtyi 10 henkilöä. 

               Kisavideo valmistuu lähiaikoina. Samoin kuvagalleria linkki. Tässä niitä odotellessa yksi video.


Onni Vähäaho, Nivalassa 12.8.2018

lauantai 11. elokuuta 2018

PEP2018 ALKUPALAA

                       Tässä ensi hätään jotain PEP 2018 tapahtumasta, josta virallinen anti luonnollisesti antaa odottaa. Tapahtumassame oli mukana 111 liikkujaa, joka on upea asia! Yes!

                Kilpasarjojen tulokset löydät täältä: TÄSTÄ
                Kilpasarjoissa oli yhteensä 84 osallistujaa. Hupisarjassa 17 ja Junior radalla 10.

                      Pikkasen kuva -ja videokoosteen tein omista materiaaleista ensi hätäänne. Kiitos talkooväellä ja kisaajille. Aivan greisi upeat päivät tämän tapahtuman kanssa takana.


PEP2018 tapahtuman  REITTIENNÄTYKSET


 VIISI UUTTA REITTIENNÄTYSTÄ!!!

Tytöt 5km  Veera Vähäkangas 23:00 (v.2017)
Pojat 5km  Aapo Heiskanen  20:38 (v.2018)

Naiset 12km  Tiina Männikkö 1:02:41 (v.2018)
Miehet 12km  Erkki Vähäsöyrinki 51:29 (v.2017)

Naiset 26km  Josefin Sandvik  2:28:17 (v.2018)
Miehet 26km  Matti Myllylahti 2:07:23 (v.2016)

Naiset 57km  Mia Tuoriniemi 7:16:08 (v.2018)
Miehet 57km  Jaakko Eskelinen 5:16:45 (v.2018)


Onni Vähäaho, Nivalassa 11.8.2018

perjantai 3. elokuuta 2018

MENNYTTÄ JA TULEVAA

NORJAN UPEASTA VUORISEIKKAILU matkasta 
tässä pieni videokooste. 


 
                     Joskus puolitoista tuntia on lyhyt, joskus pitkä aika. Juna on juuri lähdössä taas asemaltaan. Känninen ääni saapuu vaunuun. -"Jaa, missä se minun paikka..ööö.. no-niin. Terve, piti lähtiä Helsinkiin asti kahtoon lasten-lasta, kun ne niin pappaa ootti". Voimakas tuoksu meinaa sekoittaa kerrotun sisällön. Loman piti loppua vasta päivien päästä, mutta työ suorastaan istuu viereeni. Koitan olla lomalla ja katsoa enempi ikkunasta näkyviä maisemia. Näkymää kuorruttaa oikealta tuleva minttuviinan maku, joka ei sinällänsä paha ole, mutta tässä on jo suoritus kestänyt tovin ja haju on saanut sävyjä.

                  Pian selviää vajaa kuuskymppisen koko elämä. Saan saman kertomuksen arviolta kuuteen kertaan. Kaikki kerrat samalla kielellä. Tämä oli helppo ymmärtää ja jo kuuden kerran jälkeen pystyin muistamaan tarinan; Elämä täynnä kovaa töitä. Paljon töitä. Paljon pois kotoa. Ero. Kallis ero.. vältellessäni tekemästä yhtään kysymystä jäi ainoastaan hieman epäselväksi alkoiko alkoholin nauttiminen ennen vai jälkeen ongelmien. Veikkaan enemmin. Raskas työ, raskaat huvit, raskaat seuraumukset ovat monen suomalaisen miehen ongelma. Sekä puhumattomuus. Moottorillisia vehkeitä osataan rapata ja kädet sotkea autotallissa, sekä väkijuoma nauttia, mutta sosiaalisuus ja vuorovaikutus näyttää olevan sukupuolemme heikkous. Sen mitä olen tulkinnut elämää seuratessa. 

                 Mies junassa on reppana. Hyvänluontosen oloinen ja kohtelias, vaikka lajilleen tyypillisen köyhäpuheinen, jos ymmärrätte. Mies, joka tarvihtis kolme asiaa. Terapian, oma motivaation ja sen jälkeen tarpeeksi jämäkän naisen. Mutta minä en edusta nyt apua ja loikkaan lopulta pois junasta pääteasemalle. Matkani jatkuu.


                 Heinäkuu ja loma on taakse jäänyt. Ahh, miten hieno kuukausi. Paljon aikaa perheen parissa. Parasta mitä voi olla. Myös 555 juostua kilometriä, liki 12 000 noustua metriä ylöspäin ja kaikkiaan 74 harjoittelutuntia. Tuo upea kuukausi antaa pohjan tulevaan - niin arkeen kuin tavoitteisiin harrastuksen puolellakin. Reilun viikon päästä lauantaina on Pyssymäki Extreme Polkujuoksu 2018, iloinen koko perheen tapahtuma, jossa olen toimitsijana ja kilpailujohtajana tällä kertaa. Kannustan teitä mukaan tulevia iloiseen fiilikseen ja hyviin tuloksiin. Toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi koko kesän urheilulliseen kohokohtaan Nivalassa.

               Tässä pieni vinkki pep2018 tapahtumaan tuleville:
"Nyt kannattaa ilmottautua ennakkoon vältääksesi ruuhkaa kisa-aamuna kisapaikalla. Huomiothan, että paikan päällä ilmottautuessasi meillä käy valitettavasti vain käsiraha. Retromeininki. 😊 🏃


Ennakko-ilmoittautuminen päättyy siis Ma 6.8. Ilmoittautumalla ennakkoon säästät myös rahaa. Perusmatkalle (57km) ilmoittautuminen päättyy kokonaan jo Ma 6.8. ja Ti 7.8. klo.18.00 julkaistaan väliaikalähdön lähtöjärjestys perusmatkalle. Muilla matkoilla yhteislähtö.

Ps. Vinkkinä pakollisissa varusteissa 12, 26 ja 57km matkalla olevaksi MUKIksi. Sen voi tehdä helposti leikkaamalla joko Maitopurkin yläosan pois tai jos haluaa vielä pienemmän niin trip-mehusta leikkaa yläosan pois.

Hyviä viimeistelyjä kaikille"!


PEP2015 kisavideo
PEP2016 kisavideo
PEP2017 kisavideo



                    Oma urheilullinen katse osoittaa syyspäiväntasaus viikonlopulle, jolloin yö ja päivä ovat yhtä pitkiä. Hetkeen, jolloin kysytään äärimmäistä kestävyyttä ja sitkeyttä. Kyseessä on "Suomen Barkley Maraton", Pyssymäki Ultra Festival 2018, PUF2018 22-23.9.2018, jossa taas yritetään päästä maaliin kisassa, jossa ei kukaan ole vielä päässyt maaliin. Yritys tehdä "mahdottomasta" mahdollinen. Se on se juttu.


PUF2017 kisavideo


Onni Vähäaho, Nivalasa 3.8.2018

perjantai 27. heinäkuuta 2018

ELÄMYS SEIKKAILU POHJOISMAIDEN VUORILLA

                    Vuosia sitten minulle näytettiin kuvia tuntureilta ja vuorilta. Silloin ne tuntuivat mukavan etäiltä haaveilta. Kuvia näyttänyt ystäväni Pasi Koskinen jaksoi säännöllisin välein muistuttaa, että hän voisi auttaa haaveen toteuttamisessa lähtemällä oppaaksi. Lopulta aika kypsyi ja oli elämysseikkailun aika. Ajankohdaksi valikoitui kesäloman loppupuoli. Vahvasti perhe-orientoituneena miehenä ja isänä ajatus 8 päivän irtaalla olosta perheen luota loi sisälleni ristiriitaa. Täytyi lopulta vain uskaltaa lentää epämukavan kauas pesästä.

                   Lähtöä edeltävä päivä oli ennätys kuuma, kuten jo monta viikkoa on ollut. Nukkuminen ennen junan lähtöä ei onnistunut ja seuraus oli, että Pasi sai noutaa Kolarin asemalta zombin, jolla oli tukka liimaantunut hiestä päähän ja silmät katsoi jonnekkin kaukaisuuteen. Karmeinta oli, että vielä vuorokauden valvomisen päälle täytyi jaksaa matkustaa asuntoauton kyydillä liki 300km Kilpisjärvelle. Matkalla haettiin ruokaa viikoksi ja sen semmoista. Perillä asetuttiin ja liikkeet tuntui yhä kohmeisimmilta. Oli kuitenkin määrä lähteä jaloittelemaan. Ohjelma alkoi heti - ei armoa. No mercy!

                  Lenkkinä oli Saanan huipulle (vähä yli 1000m korkeuteen) juokseminen, käveleminen ja kiipeäminen - jota tuli tyylilajina toistumaan eri suhteissa muinakin päivinä. Keskiössä oli maisemien ihailu ja vuoriopas Koskisen loputon info tulva. Maisemat salpasi, vaikka muuten tietoisuus valvomisen vuoksi oli niin ja näin. Pysyin yllättäen koko lenkin kuitenkin pystyssä ja selvisin kai(?) vähintään välttävästi päivän haasteista. Saanan päälle kiipeämisen haasteellisuuden koin omassa viisi pykäläisessä asteikossa 2/5 tasolle. Lenkkien kestot ja sen semmoiset tiedot laitan tämän raapustuksen loppuun. Malttamattomat voivat sieltä niitä tiirailla. Jossain vaiheessa ilmestyvään matkavideoon tulee sitten kuvia ja videoita enempikin näkyviin. Keskiössä on maisemat, joten koitan välttää jo turhankin monta kertaa nähtyjen herrojen jatkuvaa esille nostoa.

        Kuva Saanan huipulta, jossa tapasimme mm. Rami Oravakankaan.

                 Toisena päivänä heräsin jo puoli kuudelta. Olisi tyylitöntä kuitata univelat samantien. Edessä oli koko reissun pisin lenkki. Paljon minulle uusia kivi -ja maa elementtejä. Tunturialustojen juostavuus oli pääasiassa yllättävän hyvää. Toki ajoittain oli hitaampaakin varvikkoa. Kolmen valtakunnan (Suomi, Ruotsi ja Norja) alueella kulkenut lenkkimme oli kokemusrikas. Ylivoimaisesti laajin kattaus eri maa ja polkutyyppejä. Aika kului nopeasti, eikä perille päästyä meinannut millään uskoa, että olimme olleet lenkillä normaalin työpäivän mitan. Tällä lenkillä ei ollut oikeastaan juurikaan kiipeilyhaasteita. Olkoot kiipeilyhaasteellisuus tässä lenkissä 1/5.

                                 Maisemat olivat kohdallaan kaiken aikaa.


                 Kolmantena päivänä hurautettiin Pasin asuntoautolla pitempi siivu ja aina Signaldaleniin saakka. Maisemat oli henkeä salpaavat - aavemaisen korkeat vuoren huiput näyttivät välillä itseään pilviverhojen takaa. Tunnelma oli paikoin epätodellisen hieno. Lopulta sujuttelimme vuorten väliin Signaldalenin laaksoon, jossa olimme vain 100 metriä merenpinnan yläpuolella kylmävetisen joen varrella. Ideali leiripaikka. Samalla olimme myös kaikkien verkko -ja puhelinyhteyksien ulottumattomuudessa. Pitkä etäisyys kotiin ja pitkä perheestä irrallaan olo oli kaikkein vaikeinta reissun alkupuoliskolla.

                 Vielä samana iltana kävimme ns. "Zig-Zag" polulla, joka johti likellä olleen vuoren juurelle. Siellä menimme jo hieman kiipeilyäkin vaativia baanoja aina noin 1000 metrin korkeuteen. Sieltä löytyi puhelinkentät pienen etsinnän jälkeen ja saimme soitettua päivittäiset nallepuhelut kotiin. Suurin yllätys oli, että noinkin korkealla sai tosissaan listiä jättipaarmoja. Kiva lenkki, jossa takaisin tullessa tuli harjoiteltua hieman suunnistusta polun ulkopuolellakin. Kiipeilyvaativuus tuntui itsestä olevan luokkaa 2/5. "Zig-Zag" polut olivat upeita ja tuli huikea alppitunnelma. Wau!

                        Zig-Zag polku kiemurteli rinteessä.

                  Neljäntenä päivänä oli etukäteen ajateltuna haastavin huiputus. Barras, paikallisesti ilmaistuna "Paras". Sen huippu näkyi jo Kilpisjärvelle, jolloin se näytti jopa mahdottomalta. Hieman jännitti lähteä lähestymään. Vuoriopas Koskinen tuntui olevan puolestaan täpinöissään ja syvänä vuorimiehenä häneltä tuli loputon tietotulva valtaisalla intohimolla artikuloituna. Kerroinkin hänelle jo edellisenä päivänä, että täytyy ihailla hänen paloa asiaan. Vuorioppaan diipissä opastuksessa tulimme vallan vaivihkaa viimeisen edettävän kilometrin juurelle. Edessä oli enää yksi kilometri, mutta 300 metriä nousua (30% keskikulma) kohtisuoraa ylöspäin. Maisema oli kuitenkin yllättäen lempeä ja tunsin olon kaiken aikaa turvalliseksi. Olin jännittänyt turhaa. 30% on lopulta aika ok. kiivetä, toki aina keskittyä täytyy. Viimeisen kilsan juurella oli yhden pariskunnan parempi puolisko kyynel silmässä, kun rohkeus ei riittänyt ottaa tuota viimeistä kilsaa. Lohdutimme häntä, sillä lopulta kyse on vain siitä, mikä kenestäkin parhaalta tuntuu. Täällä vain saa, ei pidä. Kiipeilyvaativuus 3/5.

                  Barraksen huipulle pääseminen oli lopulta paljon helpompaa kuin mitä olin kuvitellut. Suurin yllätys oli, että paarmoja sai listiä Barraksen huipullakin! Sen sijaan maisemat päällä oli vielä ajateltuakin upeammat. Maisema-ähkyä pukkasi tällä reissulla.

                   Pilvien yläpuolella. Barras. 1419m merenpinnan yläpuolella.

                  Illalla paistoimme makkaraa. Ja taisipa olla, että myös tuona iltana jouduimme käymään ainakin kertaalleen alueen amoniakkihuoneessa, jossa istumistekniikkamme kehittyi valtavasti leirin aikana. Jätän tarkemman kuvailun lukijoille mielikuvaksi.



                  Viides päivä. Kestollisesti pisin lenkki ja nukuimme aamulla vielä kaiken lisäksi pidempään, joten edessä oli todella pitkä päivä. Olin positiivisesti yllättynyt, ettei runsaat nousumetrit tuntuneet ollenkaan jaloissa. Edellisen päivän yksi hieman reippaampi (4:37) kilsa tuntui vain vetristäneet jalkoja. Tehot olivat kävelylenkkejen luokkaa (kolmella lenkillä keskisykkeni oli alle sadan), mutta ei sillä ollut väliä. Tämän reissun pääasia oli nähdä upeita maisemia ja se toteutui enempi kuin paremmin ja erittäin hyvässä seurassa. Yritinkin muistaa kiittää Pasia joka lenkillä saamastani tilaisuudesta.

                 Juoksimme viidentenä päivänä ns. Gabbohytan vanhaa sotatietä kohti Peltsania. Nousimme siis Norjassa sijaitsevasta Signaldalenin laaksosta aina helpostikin Ruotsin valtion puolella sijaitsevalla Peltsanin huipulle. Tämän deltajin (Peltsan Ruotsin puolella) tajusin vasta kotona Garminin kartasta. Nyt ei nuoltu enää rajoja vaan oltiin heittämällä Ruotsissa! Heissan vaan.

Peltsan on päältä kuin lentokenttä, jossa on laattakiveä. Huippu 1442m wikipedia.


                Peltsanin retki oli leppoinen lukuunottamatta yhtä hetkellistä myräkkää, jonka aikana sai kaivaa repusta niihin olosuhteisiin tarkoitetut varusteet päälle. Ilma kuitenkin tyyntyi nopeasti ja Ruotsissa (Peltsanilla) paistoi aurinko. Ja leivät maistui, sillä olimmehan nelisen tuntia jo taivaltaneet ja naureskelleet. Matka oli ollut upea, sillä tamperelainen vaellusporukka teki meille sauvoista kunniakujan menomatkalla.  Myös noin 1100 metrin korkeudessa meitä ohjannut poron vasa oli upea näky.
                     Vasa vuoren rinteellä.


                Palatessa erehdyin maatahipovan kevyellä hiipimis askelluksella keskittymään maisemien kahteluun ja vedin pienet pannutukset. Pari nirhaumaa ja matka jatkui. Hyvä muistutus, ettei miehen kannata yrittää liiaksi keskittyä moneen asiaan yhtä-aikaa. Tuon jälkeen otin keskittymistä jalostavan kahden kilsan kiihtyvän pätkän tekniseen myötämaahan 4:35..4:07 kilsavauhdein. Nuo pienet pyrähdykset tuntui aina kuin retkien loppuverryttelyiltä. Tuntui sopivan minun lihaksistolle. Kiipeilyvaativuus 2/5.

               Aamupalan jälkeen seuraavaa ateriaa nautittiin ilta kahdeksan tienoilla! Ruokaa menikin sitten aina lenkin jälkeen ämpäri kaupalla. Vuoriopas Koskinen on myös mainio Kokki-Koskinen.


               Kuudes päivä. Edessä jännittävä seikkailu ikuisen jäätikön vierelle, jos vain päästäisiin. Pasikaan ei ollut tuolla asti käynyt, joten ilmassa oli todellisen seikkailun tuntua. Maisemat oli taas omalla tavallaan huikeat ja Vuorioppaan into huikea. Menomatkalta ei löytynyt kiveä, jonka päälle opas ei olisi kamunut.

                  Opas tähyää suuntaa kiven päällä.


              Mielestäni koko seikkailun vaativin kiipeäminen ja pitkä keskittyminen ennen perille pääsyä. Läpi huikeiden vuoripahtojen. Kiipeilyvaativuus 4/5...

              Etsi kuvasta Pasi ja funtsi suhteellisuutta.


               ... lopulta löysimme lumen ja jään. Kivaa vaihtelua taas. 

                   Jäätikkö. Salaperäisiä näkyjä vuorten välissä.

                     Palatessa innostuin taas rallateleen sotatiellä aina 3:30min/km vauhteihin saakka. Kiihtyvä kilsa kapuloita rentouttaen 4:17minuuttiin.

                     Lenkin jälkeen tuttuun tapaan peseydyimme ja söimme. Eli ihan peruseloa. Sitten siirsimme leirimme noin 30 kilsan päähän Suomen rajasta, Heligskogeniin. Sieltä löytyi tosi idyllinen paikka ja saimme totaallisen oman rauhan jälleen. Mukava tuuli piti itikat hiema loitompana. Paistoimme makkarat. Olo tuntui jopa hieman hoikemmalta. Olimme myös terveitä molemmat.

                   Seitsemäs päivä ja maisemamatkailu jatkui jalkaisin. Pasi johdatti meidät upealle hiekkatielle, jossa nousu tuntui jatkuvan loputtomiin. Pasi kannusti juoksemaan minua omia menojani mäen päälle. No, juoksin sitten omaa rentoa tahtia alakynnyksen tuntumassa. Kilsaan tuli 71 nousumetriä (7% keskimääräinen nousu) ja se otti aikaa 6:25minuuttia. Tuntupa mukavalta.

                 Nousumetreillä ei nyt enää täysin hulvattomasti mässäilty, mutta tulipahan niitä tällekkin retkelle yli 600 metrin edestä. Ylimmästä paikasta näki aika kivasti mm. tuon ylös kapuavan hiekkatien. Kiipeilyvaatimus 1/5.
              Heligskogenin maisemia.

      
                 Lenkin jälkeen peruskuviot ja siirsimme leirin Suomen puolelle Ropin pirttiin, jossa oli tosi idyllinen leirialue. Matkalla satoi vettä ku aisaa ja ukkonen pauhasi. Lämmintä oli perillä 12 astetta. Hurjat viestit kotiseuduilta kielivät yli 30 asteen lämpötiloista. Takki päällä niitä mietin ja jopa niitä odotin.

                Ropin pirtissä kävimme saunomassa ja Vuoriopas uimassa (hengähtämässä raskaan opastuksen hikiänsä raikkaaseen veteen). Pian oli taas iltavellin aika ja nukkumatti. Tosin meitä alkoi jo reissu niin naurattaan, että taidettiin naurun remakassa nukahtaa.


                 Kahdeksas ja viimeinen päivä. Heräsin Pasin huomenten toivotuksiin. Hyvä yö jälleen takana. Asuntoautossa tuli nukuttua kauttaaltaan hyvin. Pikainen aamupala ja nyt jo varsin kotoisen tuntuisille, soisille alustoille. Lenkissä oli vieläkin enemmän jo palauttelun makua ja siitä jäi kiva loppufiilis. Enää ei ollut ohjelmassa kiipeilyä vaan puhdasta juoksua/kävelyä. Rento ja kiva elämysseikkailu oli juoksujen osalta pulkassa.

                   Olin Lapissa - eihän uskois?

                 Enää olisi kotimatka, joka kestikin sitten liki kellon ympäryksen verran. Pasi vei minut Kolarin asemalle. Matka meni mukavasti, mutta liki seitsemän tunnin junamatka oli sitten jo toinen luku. Kuuba oli suhteellisen sekaisin, kun laitoin aamulla viiden jälkeen vasta nukkumaan ja heräsin jo puoli yhdeksän. Voidaan melkein sanoa, että ympyrä sulkeutui. Nukkumatta reissuun ja nukkumatta takaisin.

                  Miltä nyt tuntuu? Kokemus oli odotetun upea. Kiitollisuus näkemästä on monitavoin suuri. Opastus, sää ja terveys tulee ensimmäisenä helposti mieleeni. Kiitos vielä kerran Pasille! Fyysisesti reissu oli paljon helpompi kuin ajattelin. Huolimatta runsaasta ulkoilusta (yli 36 tuntia ulkoilua, josta tehokasta menoa yli 28 tuntia),vähää unta lukuunottamatta tunnelma kropassa on varsin vetreä. Jalkaterät heilahtelee iloisen vaivattomasti kohti pakaroita. Tästä on kiva jatkaa turvallista peruseloa kotimaisemissa ja mukavaa arkea perheen kanssa.


Alla lenkkien datat, joita ne kiinnostaa.













(liik-
(oma










keellä)
max.








liik-
keski
177)




nousu
koko
keellä-
vauhti
keski
päivä
matka
metrit
kesto
oloaika
min/km
syke













1
16,6
761
2:51
2:32
9:10
117
2
43,5
1231
7:16
6:18
8:42
109
3
18
1010
3:41
2:54
9:41
114
4
16,9
1338
4:11
2:56
10:23
105
5
36,4
1603
7:22
5:46
9:30
101
6
20,4
1019
5:16
3:38
10:41
92
7
18,6
631
3:13
2:45
8:54
98
8
14,5
247
2:14
2:01
8:23
99













Yht.
184,9km
7840m
36h4min
28h50min







           Tässä olen matkalla kohti Peltsania Ruotsin puolelle.

Onni Vähäaho, Nivalassa 27.7.2018    

maanantai 16. heinäkuuta 2018

KOLME DONAA TÄYTEEN

                 Tänä vuonna on tullut jännän paljon kilsoja, vaikka olen yhä enempi hakeutunut poluille tien sijaan, sekä yrittänyt yhä enempi hakea nousuja lenkeilleni. Tänään tuli 3000 (3013,9km) hölkkäkilsaa täyteen tälle vuotta. Samalla nousumetrejä on kasassa nyt vähä yli 20 000. Tosin etenkin tuo nousumetrimäärä on vielä kovin köykäinen. Esimerkiksi menneenä viikonloppuna Ylläs-Pallas-Hetta kisassa 134kilsan matkalaisille näytti tulevan niitä kertaheitolla noin 4000!

                  Hiljalleen tässä marinoidutaan. Kestävyysharrastus on kestävää kuten postimerkkien keräily. Tulokset eivät näy samantien, eikä niiden ole tarkoituskaan. Keskiössä on harrastamisen ilo - ja sitähän piisaa. Tuossa pari päivä sitten kävin kahden kaverini kanssa tuolla Louekalliolla noin kaksi ja puoli tuntia pitämässä seuraa paarmoille. Puolen sataa paarmaa tuli helpostikin listittyä ja toinen mokoma varmaan ehti imaista/puraista. Mutta se ilo kiivetä ja laskea mäkeä on syvällä sisällä. Etenekin alaspäin tuleminen.

                 Juhannusaaton jälkeen en ole varsinaisesti lepopäiviä pitänyt, mutta juoksemisesta toki kaksi päivää vapaata. Toisena päivänä niistä vaelsin tunnin ja eilen kävin vain 8km kevyen fillarilenkin ja muuten vain ilman kelloa käppäileen ja nauttimassa kesän ihmehelteestä. Joskus on hyvä palauttaa muutenkin kuin juoksemalla.

                Tänä vuonna pääsin heinäkuulle asti ennen kuin polvissa oli mitään tuntemuksia. Aikaisempina vuosina polvia on särkenyt herkemmin mäkireeneistä. Nyt runsas mäkisillä reiteillä ja mäissä hurjasteleminen (2:45-3:15min/km vauhdeilla) alamäkeen on tehnyt ajoittain lieviä särkytuntemuksia polviin. Isokokoisuuteni (183/83) on haasteeni. Niin kivaa kuin vauhdikaat rallattelut ovatkin. Paljon on mäkihommien kestävyydessäkin kehittymistä tapahtunut. Etenkin etureidet tuntuvat nykyään kestävän jo runsastakin myllytystä. Samoin vielä keväällä vaivanneet lonkan sivulihakset. Hiljalleen kehitytään kestämään. 

                Lopuksi. Viikonloppuna tosiaankin oli taas iso polkujuoksutapahtuma, kun Ylläs-Pallas-Hetta kisassa oli peräti 1200 osallistujaa. Perusmatkan (eli pisimmän) voitti miehissä Jaakko Eskelinen, parantamalla reittiennätystä peräti yli puolella tunnilla espanjalaisen Hamal Villar Lazaron viime vuotista ennätystulosta! Tulos 15:00:01 134km 3750nousumetriä sisältävällä reitillä oli mm. yli 1,5h nopeampi kuin Juuso Simpasen viime vuoden tulos. Kuuma keli teki monille haasteita, mutta PEP2018 tapahtuman 57km juoksemaan tuleva Jaakko hallitsi haasteet erinomaisesti.

                Trailrunning.fi -sivuston haastattelussa Jaakko kertoi koko polkujuoksukansalle seuraavasta tähtäimestä ja haasteesta, joka on PEP2018 57km matka. NYT JOS KOSKAAN kannattaa tulla osallistumaan PEP2018 tapahtumaan ja näkemään Suomen tämän hetken ykkös polku-ultraaja tositoimissa ja LIVENÄ! ¨




 JAAKKO MAINOSKUVAN OIKEASSA YLÄREUNASSA TREENI PUUHISSA

Onni Vähäaho, Nivalassa 16.7.2018

perjantai 13. heinäkuuta 2018

HARJOITTELUPUTKI

                   Lomalla ollessa jää enempi aikaa myös omaan pohdintaan. Oma olemassa olo selkeytyy itselle paremmin, kun on aikaa pysähtyä ajatuksien kanssa. Ja kun tämä harrastusblogi on niin myös objektiivinen näkemys omasta tilasta tähdentyy. Ja siihen tässä blogissa pureudutaankin, sillä tämä ei ole lifestyleblogi perhe-elämän ruoanlaitto tai kodinaskareista. Ne ovat minun lepoaikaa. Kyllä, luitte oikein, lepo-aikaa. Harrastukseni vahvuus on arjen helppous peruskunnon helpottaessa ponnistuksia arjessa sekä fyysisesti, että psyykkisesti.

                   Muutamia faktoja. Olen 44-vuotias. Olin aina kouluikäisenä hyvä heitto, työntö -ja voimalajeissa silloin, kun kukaan ei harjoittelut vielä mitään vaan katsottiin lasten lahjat vaivihkaa. Sen sijaan 100 metrin juoksussa olin jo korkeintaan keskitasoa ja olin myös aika kankea. 1000 metrin juoksussa olin aina luokkani huonoimpia ja olin kellomiesten kauhu. Kuten kuka tahansa lapsi niin myös minä, aloin pitään vahvuuksistani ja kehittämään niitä. Sain hieman menestystä heittolajeissa. Olin jopa parhaillaan kuudes keihäänheiton halli SM-kisoissa, kun Aki Parviainen voitti.

                  Juoksuharjoitukset olivat inhokkejani keihäänheittoaikoinakin. Mietin usein niiden tarpeellisuutta. Minun pitkälenkki oli kolme kilometriä. Saatoin juosta tuon lenkin hyvänä kesänä jopa kaksi kertaa. Jo edesmennyt rippikoulukaverini kysyikin krapulapäissään vierelläni hetken pyöräillessäni, että kannattaako se käydä edes tuota yhtä kertaa kesässä, jos ei useammin meinaa käydä. Oikeassa kaverini oli ja sille naurettiin, vaikka aataminomena samalla heilahti kurkussa. Tämä sama kaveri juoksi lapsena harjoittelematta tonnin suuvehnäsellä 3:15minuuttiin. Oltiin ehkä 4 tai 5 luokalla. Harmi, että alkoholi oli hänen heikkous. Kaunis muisto ja ajatus Janille.

                 Tässä juoksuharrastuksessa, kuten monessa muussakin pädetään. Jokainen tekee sitä, mutta harvalle se on oman pään sisällä SE juttu. Ei minullekaan. Katson omaa asemaa harrastuksessani humoristisella otteella. 44-vuotias, juoksuun täysin lahjaton, heittäjän raaminen mies juoksee noin 5000km/vuosi vuodesta toiseen. 3000m ylitys Cooperissa vaatii aina keskittymistä yhä yli 36 000 juostun kilometrin jälkeenkin. On selvää, että focus on harrastuksesta nauttimisessa, ei kehityksen optimoimisessa. Tämä on leimannutkin harjoitteluani, koska tätä termiähän sitä käytetään. Harjotellaan, harjotellaan. Eikä koskaan täysin opita valmiiksi. Se on myös tämänkin harrastuksen suola. Tosin en enää siihen pyrikkään, vaikka uskon tiedostavani miten pitäsi harjoitella, jos haluaisi optimoida tulokset. Enemmin nautin ja teen sinnepäin. Jos joku miettii miksi niin voi aloittaa kappaleen luvun uudestaan.

                 Nautin suunnattomasti juoksemisesta. Sen vapauttava tunne on koukuttava. Samalla tuntuu ja on etuoikeutettua sanoa päivän toisen(!) lenkin jälkeen illalla vaimolle, että olipa niin helppo lenkki niin kuin ei olisi käynytkään. Näin kävi tämän viikon maanantaina. Edellisenä päivänä olin juossut 21,1km. Ja tuona päivänä 30,1km, josta 17,1km tuolloin todetessani. Eli kahteen päivään 51,2km juoksua ja samalla yli 700 nousumetriä. On kiva tunne omasta fyysisestä peruskunnosta, kun tuo kaikki tuntuu nauttivan helpolta. Samalla ymmärrys siitä, ettei se sitä ole monellekaan auttaa arvostamaan harrastuksen tuomaa.


                  Tämänkertaisen blogin otsikkoon: HARJOITTELUPUTKI.

                  Tätä kirjoittaessani on juuri alkanut suuri onnenpäivä, perjantai 13. Varmaan käyn tänäänkin jonkin lenkin. Edellinen täysi lepopäiväni oli Juhannusaattona. Sen jälkeen on mennyt jo 20 päivää putkeen harjoittelun parissa, jos viime lauantain 70minuutin vaellus maastossa mukaan lasketaan. 20 päivän aikana on tullut juoksua 342km. Eli määrää ei nyt mitään mahdottomia ole tullut, mutta minulle kuitenkin ihan hyvää ok-tasoa.

                  Viikot Karhunkierros 166km keskeytys kisan (112km kohdalla) jälkeen ovat menneet seuraavasti:

Vko 21  128,5km (Karhunkierros kisa)
Vko 22   92,5km (palutumisviikko)
Vko 23   75,km (palutumisviikko)

Vko 24   122,5km (harjoitteluviikko 1)
Vko 25   96,0km (harjoitteluviikko 2) Tämän viikon jälkeen alkoi
              tuntua, että voi aloittaa harjoittelun. Myös tämän viikon
              lauantaista alkoi tämä nykyinen harjoitteluputki

Vko 26   104,5km     487nousumetriä
Vko 27   125,6km   1317nousumetriä
Vko 28    Ma-To ekat 4pv  75,0km    852nousumetriä


                 Eilen tultiin mökiltä. Oltiin viikko Kinnulan Markokylässä. Olen harrastuksestani nauttiva harrastelija, enkä elä mitenkään kilpaurheilijan kaltaista kurinalaista elämää vaan uskallan myöntää nauttivani samoista asioista kuin kuka tahansa mattimeikäläinen. Niinpä vähemmän hyödyllisesti myös grillailin joka päivä. Nukuin miten sattuu ja nautin alkoholia lomareissulla kahteen kertaan. Yksi tärkein asia onkin olla sinut oman elämän kanssa, sillä kaikenlainen piilottelu - olkoon se sitten mitä tahansa ikinä - tuo vain itselle estettä elää vapauttavan nautittavaa elämää.

                Jos jollekin on kehittynyt sellainen kuva, että tämä olisi jonkinlainen "näin kannattaa elää ja harjoittella -blogi" niin olet väärällä sivustolla. Kerron vain miten elän oman harrastukseni kanssa. En voi suositella omaa elämäntapani, enkä ota vastuuta, jos joku esim. harjoittelustani ottaa vaikutteita, eikä sitten onnistukaan itse omassa elämässään. Sen sijaan olen otettu, jos voin olla esimerkki täysin juoksuun lahjattoman keski-ikäisen miehen saavuttamasta varsin rautaisesta peruskunnosta, jossa arkiaskareet tuntuu helpolta ja nautittavalta.



Juoksuharjoitteluni Markokylässä Su - To  (5 päivää)




Pe     matkustimme mökille. Juoksin kotona lähtiissäni 6km. Juhlintaa koko ilta.



Su     Aamu: 10km 135m+ @5:26(123keskisyke)


Ma    Aamu: 13km 185m+ @5:34(130) Mekkovuori
Ti      Päivä:  7,6km@5:31(126) +91m

Ke     Aamu: Juoksua yht. 20,4km sis. 5,3km@4:29(151) 
<-lihakset terveesti jumissa. Perseessä polttelee mukavasti ja astmaatikon henki ei kule. Ei onnistu tällä rasitustasolla laadukkaat reippaatkaan. Syy ensin mainittuun:
Viim. 10pv kovia = perhereitti täysillä, Loekallion mäkireeni, puf kierros ja tuhti annos mäkisillä teillä mökillä. Liian paljon suhteessa kehittävää harjottelua. Toisin katsoen liian vähän palauttavaa. 
Mutta kiva ja helppohan se on ottaa pari päivää iisiä/lepoa. Ei mopolla mahdottomia, mutta välillä pitää koputella reenirajoja. Koko loppupäivä juhlintaa. 




                                  Markovuori

                 Mekkovuori. Alhaalla Mekkojärvi. Päijänne jäi ensi kertaan.


             5pv / 96km pääasiassa kevyttä letkutusta, mutta tehot jäi keveissä liian ylös. Kävelypätkien olisi pitänyt olla pidempiä tai niitä olisi täytynyt olla tiheämmin. Tosin lämpimät ja paikoin jopa kuumat ilmatkin vaikuttivat tähän asiaan. Vaikka tarkoitukseni ei ole optimoida tuloksiani tai kehitystäni niin on ihan harrastuksellisestikin kiva ottaa tarpeeksi ns. alapölyjä, jotta voi tuntea jalkojen keveyden ja raikkauden reipaammissa rallatuksissa. 

             Sen verran tässä on kuitenkin "normaalista elosta" pois oppinut, että juhlinnat on taas vähäksi aikaa juhlittu ja nyt on kiva taas nauttia muista asioista. On tämä elämä ihanaa! Ja ensi viikon loppupuolella alkaa taas uusi reissu. Ja mikäli olen oikein käsittänyt siellä on edessä sellaisia nousumetrimääriä tiedossa, ettei taida olla tullut monena kuukautenakaan yhteensä. 


VIDEOTA MÖKKILOMAN RETKISTÄ


Onni Vähäaho, Nivalassa 13.7.2018