Pian neljä viikkoa kesälomaa takana ja viikko vielä edessä. Kesäloma on ollut positiivisella tavalla pitkän tuntuinen. Monenlaisia mukavia juttuja on ehtinyt kokea. Ja kolme reissuakin on tullut tehtyä. Ihan kaikkea lomalla tehtyä en halua avata julkisesti, mutta joka päivästä olen nauttinut. Yli kolme vuotta yksin asuttuani ja liki kaksi vuotta pelkkää yötyötä tehneenä huomaan pitäväni yhä enemmän asioita vain itselläni, sekä viihdyn myös enemmän vain yksikseni. Voisiko sitä kutsua vähän erakoitumiseksikin? Ehkä niin ja positiivisemmin viihdyn vain paremmin itseni kanssa.
Lomalla oleminenhan on tavallaan hämäystä siitä, mitä noin 11 kuukautta 12:sta on. Lomalla ehtii tehdä paljon sellaisia juttuja, joita ei ainakaan niin paljon ehtisi työarkena. Työarkena tekeminen on erilaista, mutta toisaalta myös mukavaa. Loma on ikään kuin mukava piristys vuosittain ja vaihtelua justiinsa tekemisien sisältöön.
Juoksin heinäkuussa jonkin matkaa yli 200km. Ihan tarkkaan en muista, kun en kilometrejä laita mihinkään ylös, mutta esimerkiksi Stravasta nään vuosikertymän, joka on tällä hetkellä juoksukilsojen osalta 1 189,4km. Pyöräilyä on tullut 2 132km. Heinäkuussa ajallisesti on tullut näköjään juostua 22h29min, joten ei se kokonaismäärä tainuta ainakaan paljoa yli 200km olla.
Juoksukunto on noussut hieman taannoisen Kolin minileirin myötä. Lisäksi olen tehnyt tiiviimmin juoksuohjelmaa yhdelle kaverille, jonka kehitys on motivoinut itseänikin hieman juokseen. Tai lähinnä olen alkanut tekemään entisiin vuosiin verraten vähät lenkkini kehittävästi. Ainakin toistaiseksi se on ollut kivaa pitkästä aikaa. Keskiössä on kuitenkin hyvä olo elämässä, joten itselleni tuo juoksu tuskin tulee enää koskaan tavoitteelliseksi, mutta välillä voi kokeilla pikku jaksoja, miltä tuntuu juosta muutoinkin kuin mukavuusalueella.
Mietin kesken tämän kirjoituksen, että mitä oikein koitan viestittää. Ehkä sitä, että tärkeintä elämässä on sisäinen hyvinvointi, eikä sitä mitata millään kympin ajoilla tai alati muuttuvilla juoksukilometreillä. Ja ehkä sitä, että ihminen kehittyy ja muuttuu iän myötä, viihtyy paremmin itsensä kanssa ja tietää mitä asioita haluaa elämässä pitää ja mitä ei. Elämästä tulee ikään kuin henkilökohtaisempi. Vähän hauskasti ilmaistu, mutta kiva, jos saat tuosta kiinni.
Ehkä tästä kaikesta johtuen tuntuu, että tämä kesä on ollut riittävä sisällöltään. Aiemmin on tuntunut ehkä, ettei ole ehtinyt tehdä niin paljoa kuin olisi halunnut tai luullut ehtivänsä. On puhuttu lyhyestä kesästä. Tuo on pitkälti läsnäolo kysymys. Oletko läsnä kesässä kesällä? Vai murehditko sen menevän nopeasti, unohtamalla siitä nauttimisen?
Syyskesässä ja syksyssä alkaa hiipimään tietty taianomaisuus. Samalla tulee ainakin itselläni tunne, että alan enempi pohtiin, haluanko muuttaa jotain elämässä. En tarkoita mitään isoja juttuja välttämättä, mutta sellaista itsensä sisälle katsomista. Kesän antaessa virtaa taas syksyyn ja talveen, osaa sitä taas nauttia talven jutuista, kuten esim. NHL jääkiekon seuraamisesta, joka on ehkä se kaikkein mieluisin ajanviete itselläni. Samalla ehkä ajattelen jo nyt, että voisin juosta hieman enemmän myös talvella, jos vain aikaa jää. Elämässä on niin paljon kivaa. On hyvä elää hetkessä, eikä kiinnittyä liiaksi mihinkään tekemiseen, jottei se sido elämää liikaa.
Näihin filosofisiin tunnelmiin, hyvää loppukesää!
Alla muutama kuva Helsingin reissulta heinäkuun lopulta.
Onni Vähäaho, Nivalassa 5.8.2024
