Juoksen ilta-auringossa Balatonin kisarataa varsin hyvällä fiiliksellä. On menossa uuden setin toinen kierros. Saavun radan kaummiaiseen pisteeseen. Juoksen maton yli hyvällä askeleella - kaikki ei ole kuitenkaan niin kuin kuuluisi. Maton ylityksessä ei kuulunut "piippausta". Chippi on jäänyt kämppään, samoin numerolappu. Kaksi kierrosta turhaan? Huikkaan asiasta vastaan kävelevälle kisan promoottorille, Gyulalle. Osanottava ilme.
Haen chipin ja numerolapun. Gyula huikkaa, että tarkistaa liikkeeni kamerasta. Hetken päästä Gyula on hakkeroinut tulospalvelua ja minulla on taas todellinen määrä kierroksia. Tyytyväisenä jatkan hyväkulkuista juoksua... kunnes alkaa kusettamaan. Heräänkin kotoani unesta. Kisan loppumisesta on aikaa neljä päivää. Näin myös unta, etten ehtinyt saada 500km täyteen. Löysäilin liikaa lopussa. Unissani siis olen vielä ajoittain radalla.
Tätä kokemusta on vaikeaa laittaa paremmaksi, kun tämä nakataan mappiin ja kiikkustuolissa luettavaksi - ja/tai kerrotavaksi muistisairaiden osastolla 40-vuoden päästä. On täytynyt monta kertaa nipistää. Jo pelkästään suomalaiset kilpaveljet ja siskot olivat marinoituneita monilta osin ja oli kunnia seisoa saman viivan takana. Satu-osastoon meneekin sitten jo Joe Fejesin ja William Sichelin tapaaminen. Tämä oli neitseellistä.
...Lähestyn jälleen kierroksen päättävää chip-mattoa. Laitan kävelyksi, sillä mutkassa on ruuhkaa. Bayerin pariskunta, kisan kulttihahmot, kävelee mutkassa käsikädessä. Heidän vierellään hieman Martin Bayeriä muistuttava mies kolmantena. Hän ei toki pidä Martinia kädestä kiinni. Heillä on ilmeisen hyvä juttu menossa ja pian alkaa vallaton naurun remakka. Pian takaani kuuluu lakonisesti imitoiva ääni edessä olevan porukan naurusta. Sveitsiläismies takanani on mairealla ilmeellä. Paljon hauskaa huumoria. Harva jaksaa puristaa 6vrk otsa rypyssä...
Kisa on pitkä. Jonain päivänä ei jaksaisi millään juosta jonkun kanssa yhtämatkaa, toisena päivänä asiaa voi harkita ja kolmantena se voi jopa onnistuakin. Myös mielialat vaihtelee, sekä kisaa edeltävästi, että sen jälkeen. Tämä on "laji" (6vrk), jossa varsinkin mentaalisesti on aivan käsittämättömässä prässissä. Saatat itkeä istuessasi wc:n pöntöllä, eikä se johdu ripulista pöntössä. Saatat hallita tilanteen, mutta olla silti osin hallitsemattomassa tilassa. On kyse miten syvälle kukin uskaltaa antaa mennä. Mielenkiinnosta aloin ottamaan viimeisen kahden vuorokauden aikana riskejä asian suhteen. Oli mielenkiintoinen testi vetää "naamat" ja katsoa miten siitä jaksaa nousta uudelleen "jakkaralle". Hyvin jaksoi.
Kisaa on käyty jo muutama hellepäivä. Saavun radalle puoli kolmen aikoihin yöllä. Radalla on paljon porukkaa. Nämä eivät ole piirikunnalliset. Rata kuluu yölläkin. Nälkästä sakkia... Toiset ovat parempi kuntoisia, mutta kaikki ovat samalla viivalla. Kaikki ovat samanarvoisia. Muistelen jutelleeni lähes kaikkien kanssa jotain. Huomasin myös, että kaikki ollaan ihmisiä. Kaikilla näytti kertyvän kaasuja, joita rupsuteltiin sitten sakilla ulos. Kaikilla. Sekin pitää kestää.
Kisan viimeisinä vuorokausina vauhtini sopii usein nuorehkon italialaismiehen kanssa yksiin. Heitän aluksi jotain englanniksi. Claudio kertoo kuitenkin, ettei oikein osaa englantia, surkuttelen samaa asiaa, mutta halu ymmärtää on molemmin puolinen. Haetaankiin hurmosta ja fiilistä tukisanoilla: "Forza, Forza", Ole, Ole!!! Uno momento!!! Velipoikaa ja Polven Teppoa lainaten: "Semillä menee"!
Juoksutyylejä on yhtä monta kuin on osallistujia. Osan juoksutyyli muuttuu kisan aikana, aika monenkin. Yksi nyyhkyttää mennessään ohi, nuhaa tai muuta herkkyyttä? Yksi näyttää aurinkohatussaan ja hieman kasaan painuneessa, nälkäisen näköisessä juoksuasennossaan agentilta, joka on juuri ratkaisemassa ison rikoksen. Yksi on kaiken aikaa yksi radan nopeimmista ja samalla hänelle sana makuupussi on vieras. Yksi mies menee radalla lähes huomaamattomasti sinertävä aurinkohattu päässään. Hänellä on monenlaista tavaraa liiveissään. Näen hänen käsien menevän suuhun päin vain kerran koko kisan aikana. Hän laittaa huulille huulirasvaa.
On yö, yksi viimeisistä. Japanilainen mies horjuu 20metrin päässä kahta puolta rataa. Pää on vain rento hartioiden jatke - holtiton. Kysyn kohdalla onko kaikki ok? Mies herää selvästi unesta ja hymyilee kuin ison riisisadon saanut viljelijä - ja samantien hän pinkaisee varsin kelvolliseen hölkkään.
Jokaisella on oikeus mielipiteeseen, joten annanpa tässä vähän creditiä meidän joukkuuen naisille, Marialle ja Soinnulle. Mielestäni he olivat joukon sisukkaimpia. Heilläkin oli vaikeutensa, mutta he menivät silti lähes valittamatta kaiken aikaa omaa tavanomaista vauhtiaan. Nakkaanpa hattua tälle. Hienoa!
Lopussa skoolataan. Kisa on jo päättynyt muutama tunti sitten. Veto on päällä edelleen, ja kova, nimittäin ruokaa menee alas tolkuton määrä ja silti pitää kapistella heti jääkaapilla. Laskin hyvin rennosti että noin 60 000 - 70 000 kaloria taisi kulua. Ei huolta silti, olen tunnettu mies Nivalan katukuvassa kantamassa isoa määrää ruokaa lähikaupoista.
Olo on nyt erittäin hyvä. Jalat tuntuvat aivan hyviltä normaalikävelyssä. Tänään käyn parin tunnin päästä pari tuntia sauvakävelemässä I-SR2014-perhereitillä. Aion todella nauttia tästä. En kiirehdi juoksemaan. On kiva elää välillä ei ohjelmoitua aikaa ja annan sisäisen kellon johdattaa tulevaan harjoitteluun paluun osalta.
Miehet, Onni Vähäaho: Sijoitus 27:s (62 juoksijaa), tulos: 524,024km.
Saapuminen kisapaikalle kisaa edeltävänä päivänä reilun 13h matkustuksen jälkeen tiistaina n.klo.16. Kaupassa käyntiä, info tilaisuutta,
syöntiä ja pieni pala istumista alas joukkueen kesken.
Sain myös luvan kuvata kisan suurinta ennakkosuosikkia, ystävällisen oloista Joe Fejesiä,
kuten myös kisan promoottoria, Gyula Erdesziä.
Paikallisten sorsien kanssa tehtiin myös pian sinun kaupat.
Lämmintä noin +25 astetta.
Kisaa edeltävä yö meni aivan ok. Unta varamaan 6-7h... Pian huomaan seisovani lähtöpaikan liepeillä. Tapaan vihdoin myös pitkään seuraamani ultrajuoksulegendan, William Sichelin, joka on juossut parhaillaan yli 857km kuudessa vuorokaudessa.
William ei juokse järjin kovaa, mutta hänen makuupussi on lähes kaiken aikaa tyhjä.
1.vuorokausi - 135kilometriä 203metriä
Kisa lähtee upeasti liikkeelle. Juoksu on todella helppoa ja kevyttä. Juuri tätä olin toivonnut. Pyrin käyttämään mahdollisimman vähän energiaa, olemalla vain jalkojeni päällä, ponnistamatta ollenkaan. Sen sijaan pyrin mahdollisimman luonnollisesti jarruttamaan menoani. Lähdössä lämmintä olikin +23 astetta ja pian lähdön jälkeen lämpötila kohosi peräti +31 asteeseen!
Helle ei ole koskaan sopinut minulle. Pitempään blogiani ja juoksujani seuranneet muistavat v.2011, jolloin aivopaineeni nousi helteessä juostun 24h kisan jälkeen... Pyrinkin jäähdyttämään hanakasti kehoa. Kylmiä saaveja oli kaksi kappaletta 900m reitillä. Viilensin itseäni jokaisella kierroksella. Lisäksi minulla oli huivi suojaamassa kasvojani lakin alla jokaisena päivänä kuumimpana aikana.
Kuivuuko kieli kuvassa???
Pyrin todella tekemään kaikkeni selvitäkseni minulle täysin sopimattomassa kelissä. Suola ja magnesium tabletin otin jokaisen lenkin välissä. Lisäksi otin ylimääräisen suolatabletin, jos jouduin käymään kusella tiheämmin kuin 40min välein. Juomaa otin 1-2 mukia/900m.
Nukuin ensimmäisen vuorokauden aikana 3h. Kaikkiaan yhdeksän huoltostoppia, joista 3h unitaukoa lukuunottamatta kaikki muut menivät pelkästään perushuoltoon. Yhteys ulkomaailmaan katkesi käytännössä välittömästi ja 6 päivän tietämättömyys maailman menosta oli alkanut.
Myös toinen päivä, eli ensimmäisen vuorokauden loppu, alkoi varsin lämpimänä, joten aloin entisestään passaamaan vauhtia ja ottamaan huoltotauot hieman huolellisemmin. Olin aiheellisen huolestunut grillistä, jossa juoksimme. Hölläyksen johdosta ensimmäisen vuorokauden annos rauhoittui tuohon 135km päälle, kun se vielä aamulla näytti siltä, että eka vuorokaudeksi tulee vaivatta 140-145km. Kunto tuntui olevan todella hyvä, jonka yhtenä merkkinä ensimmäisen helle vuorokauden voittaminen.
Yksi Etelä-Amerikkalainen juoksijatar kannettiin torstai-aamupäivänä radalta ensiapumiehen sylissä kuin räsynukke sairasmajaan. Tuo näky pysäytti. Puhuimme vaarallisesta kelistä myös muiden juoksijoiden kesken. Samoin huollossa.
2.vuorokausi - 100kilometriä 805metriä
Suurin virhe tapahtui viimeistään toisen vuorokauden ja toisen hellepäivän alkaessa, kun puskin yhä samalla rytmillä menemään, eli yöllä oli se ajateltu nukkumatauko. Toisaalta ennuste ei ollut luvannut yli +30 asteen lämpöjä, mutta niin vain oli taas +31 astetta mittarissa.
Keskityin runsaaseen viilennykseen, sillä katsoin sen auttaneen minua pysymään leikissä mukana. Rauhalliseen tyyliin ja hyvää huumoria yllä pitämällä...
....sujuttelin toista vuorokautta purkkiin. Joensuulaiset alkoivat suunnitella päivä nukkumista.
Kisakumppanit alkoivat käydä tutuksi. Myös kilpailun johdossa oleva Joe Fejes vaihtoi pari kertaa muutaman sanan. Kaikki olivat yhteydessä. Hyvin vähillä sanoillakin löydettiin puhumista. Ruotsalaisten kanssa se oli "Den Glider In -laulu" ja Japsejen (Tanakan) kanssa sujui "Gangnam-Style". Ja ei tarvi varmaan kertoa oliko hauskaa?
Toisen vuorkauden aikana juoksin aina vain hitaammin, varoen hurjaa lämpötilaa. Silti toisen vuorokauden ensimmäisen illan kynnyksellä, 168km kohdalla ollessani tauolla iski horkka, jonka vuoksi jouduin olemaan tauolla 1,5h ylimääräistä, enkä ollut sen horkan jälkeen enää oma itseni. Olo oli kuin olisi juossut kuumeen jäljiltä. Kirsi auttoi minut horkan yli tuomalla makuupussiini spaghettiruokaa joka 45min unilla höystettynä auttoi minut ulos peitoista.
Nukkuin myös vain noin 2,5h toisena vuorokautena.
Toisen vuorokauden lopussa, eli perjantaina puoleltapäivin lämpötila oli jo +32 astetta!!! Olin tehnyt todella ihmeen, pysymällä kuosissa - vain yksi horkka - jo 48h ja 236km ja 8metrin verran.
3.vuorokausi - 55kilometriä 804metriä
Kolmas vuorokausi alkoi kolmen vartin unilla. Horkan tuoma alavire ja aina vain jatkuva kuumuus sai minua muutamaan pikkuhiljaa unirytmiä, mutta aivan liian hitaasti.
Kaikki oli kuin hidastetusta filmistä. Oletteko koskaan juosseet horkan jälkeen 55km vuorokautta yli 30 asteen helteessä osin? En ollut minäkään, mutta voin vakuuttaa, että henkisesti olin tosi kovilla: Epätoivoa, koko touhun vihaamista, heikkoa oloa, motivaation karkaamista. Tavallisia sairastumisen tuomia tunteita.
Myös huonetoverilla oli ongelmia, Kukkolan Jannella. Hänellä oli mennyt akilles liikuntakyvyttömäksi. Sama vamma kuin itselläni - tai Soikkelilla viime vuonna - edellisen vuoden kesäkuussa omassa 6vrk kokeilussa. Janne sai kasaan ekan 2vrk aikana lähes 153km ja viimeisenä 4vrk vamman vuoksi vain hivenen yli 60km. Oli samalla raskasta seurata hyvän ystävän murenevan.
Kolmannen vuorokauden puolivälin, eli puolen yön lähestyessä eteneminen meni hoiperteluksi. Kaarsin majapaikkaan, jolloin menin nopesti niin huonoon kuntoon, etten päässyt sängystä ylös. Teki pahaa, huimasi, oksetti ja heikotti. Tunnin makuupussista käsin kivennäisvettä välillä lipittäen pääsin raahautumaan yöllä klo.1 sekoittaman itselleni Osmosalia. Istuessani puoli tuntia olohuoneen sohvatuolissa Osmosali kipon kanssa olin kuin parantolan potilas, en ultrajuoksija. Kaiken kukkuraksi Osmosal ei edes auttanut.
Pahoinvoinnin vuoksi unetkin jäi vähiin. Oksentaa ei tarvinnut. Eikä kyse ollut energian sulamattomuudesta vaan elektrolyyttejen kaikkoamisesta. Yön kärsimyksen tunteina koitin asettua ammattirooliini ja ajatella mitä tekisin, jos olisin potilas. Näin pari vaihtoehtoa. 1.Tiputukseen, mutta silloin kisa olisi ohi, sillä säännöt sanovat niin. 2.Lihalientä hiljalleen ja toivoa, että nestetasapaino alkaisi korjaantua. Laitoinkin Kirsille (Pasin puoliso ja huoltaja) heti aamusta viestin tilanteestani. Kirsi saikin hankittua minulle kanalientä, mutta voinnin koheneminen oli silti varsin hidasta. Pääsin kuitenkin jossain vaiheessa hiljalleen kiertämään rataa. Nyt kuin oksennustaudin jälkeen.
Unta ehkä 3-4h ja 8h hukattua aikaa sairasvuoteella kaikkiaan.
4.vuorokausi - 81kilometriä 4metriä
Neljäs vuorokausi alkoi voinnin kohenemisen odotteluna. Lisää suolalientä ja odottelua vielä hieman. Samalla laskin, että jäljellä olevina kolmena vuorokauten voisin vielä TEORIASSA päästä 500km tulokseen kaikkien katastroofien jälkeen, jos toipuisin ja kykenisin toipilaana 70km keskiarvo tuotantoon.
Siitä lähdettiin. Nöyrästi. A-tavoite, 600km oli mennyt horkan ja elektrolyyttikadon ja sitä seuranneen pahoinvointi yön jälkeen viemäristä alas. Kenties sen sinetöi jo sää yleensä. Turhaa pohdintaa. Siihen tähdätään, mikä on vielä otettavissa, eikä etsitä jo menetettyjä asioita.
Vaikeuksia kuului alkavan olemaan yhdellä jos toisella, joten kovat kekkerit nämä tuntuivat olevan.
Lähdin tekemään tutulla reseptillä työtä radalla, pitämällä pilkettä silmäkulmassa. Japanilaiset olivat koko kisan hymy huulilla. Välillä he kävelivät unisssaan ja koputtaessani heitä olkapäähän alkoivat hölkkäämään kuin tyhjää vain. Heidän kanssaan oli aina kivaa. Muutoin monen persoona muuttui kisan aikana. Kisan alussa jotkin mukavat kaverit muuttuivat perin ärsyttäviksi, jotkut toisinpäin. Kaikki olivat kovilla, ja jokainen käsitteli asiat omalla tavallaan. 95% osallistujista oli hyviä tyyppejä.
Lindholmin Tero, yksi kisan hauskimmista kavereista antoi Jannelle hieman palautetta, kun ei ollut lisännyt lippalakkini tekstiin yhtä I-kirjainta sopivaan kohtaan. Lippiksessäni lukee PENS.
Tero säikötti minut myös yhden kerran, kun huusi minulle, että mihin suuntaan olen menossa. Oli kyllä vähän aikaa jännä fiilis, että hetkinen.
Viimeistään neljännen vuorokauden aikana lisääntyi keskustelut myös ulkomaalaisten juoksijoiden kanssa. Joe Fejes, Peter Ledden, Sonia Lutterotti, Claudio Vettorello, Petr Tuma, Jovica Spajic, Charlotte Vasarhelyi, Rotislav Wagner, Alexander Lauterbach, Adam Balogh...jne. Erityisesti Peter Leddenin tarina oli vaikuttava.
Unta n.3,5h
5.vuorokausi - 72kilometriä 904metriä
Viides vuorokausi alkoi 1,5h unilla. Silti juokseminen oli ymmärrettävästi edelleen aika voimatonta tapahtumien vuoksi. Olin kuitenkin 500km vauhdissa ja hyvällä huumorilla liikkeellä. Marian kanssa tuli keskusteltua paljon. Kiitos kaikesta! Samoin Jarilta sai paljon hyvää matkaan.
Viides vuorokausi ja sen alkutunnit. Iltapäivä. Pari päivää alueella liikkunut suomalaispariskunta tuli toistamiseen katsomaan meninkiä. Tosi upea piristys. Olen lähestymässä kävelten Tähkävuorien huoltopöytää, jossa tuo vieraspariskunta, Hannu Tähkävuori (Marian aviomies ja huoltaja) sekä Mika Issakainen istuvat. Perässäni noin 5-10m päässä kävelee Jari Soikkeli. Vieraana oleva vanhempi herrasmies on innostunut urheilumies selvästi. Tämä laji on vain vaikeasti käsitettävissä tavalliselle ihmiselle. Mies kysyy Mikalta: -"Onko jalat pysyny terveenä?". Näen Mikan paljon puhuvan ilmeen ja parin sekunnin mietinnän, enkä mahda mitään, että purskahdan nauruun. Saman tekee Jari takanani ja onneksemme tämä vanhempi herrasmies ymmärtää yskän ja yhtyy naurun remakkaan.
Seuraavalla kierroksella nauramme tapahtuneelle lisää. Paskantaako karhu metsään?
Monilla näyttää olevan vaikeaa. Alan taas olemaan yksi radan pirteimmistä, vaikka energiat loppuvat ajoittain nopeasti, varottamatta. Toipilaisuus näkyy, mutta mielessä se ei enää juurikaan ole. Minulla on oikeasti hauskaa radalla. Rata oli aina mukava paikka, jos ei juoksu kulkenut, siellä oli noin 70 ystävää ja muutama muu siedettävä kaveri.
Neljännen vuorokauden illalla, vähän ennen pimeää täyttyy 400km.
Tunteet on pinnassa. Tuntuu uskomattomalta tarttua tuohon lippuun kiinni kaiken tapahtuneen jälkeen. Tässä vaiheessa olin herkimmilläni. Pari kertaa aloin itkemään radalla ilman mitään syytä. Samoin kävi kämpillä.
Samalla aloin ottaa muutenkin riskejä. Tulin kämpille muutaman kerran aivan "naamat". Virkosin kuitenkin aina takaisin. Olin voittanut niin paljon päästessäni takaisin, että se vahvisti minua. Tuntui, ettei minua kaataisi enää mikään. Silti oli pakko tulla yötauolle, kun heräsin radalta törmätessäni aitaan.
Yötauolta heräsin vasta herätyskelloon, joka oli tunnin kännykän herätystä myöhemmin. Olisiko voinut olla univelkaa? Ei kai...
Loppuvuorokausi meni tavanomaisesti nauttien siitä, että olin mukana.
Unta 5h.
6.vuorokausi - 78kilometriä 304metriä
Viimeisen vuorokauden päivälämpötila on "enää" 25 asteen luokkaa, joten päätän olla pitämättä mitään extrataukoja ja taonkin ennen yötaukoa jo 485km tauluun. Tosin olen taas aika ihmisraunio illalla hortoillessani yöhuoltoon ja tauolle.
Viimeisenä aamuyönä juoksu kulkee kuitenkin kuin unelma - tilanteeseen nähden - ja juoksen saman tien yli 500km, aina yli 502km asti. Janne on vähän vihainen, kun en herättänyt häntä ottamaan kuvaa 500km taulusta. 500km juhlat olivat 400km juhlia hillitymmät eritoten sisälläni. Olin jaakobinpainini käynyt jo aiemmin.
Nyt sitten nautin lopusta ajasta. Keskustelin juostessani muiden juoksijoiden kanssa. Vaihdoin ajatuksia. Kisan tuleva voittajakin joutuu jo ottamaan muutamia kävelyasekelia. Lähes 140h juoksua olemattomilla unilla oli tehnyt Joe Fejesistäkin ihmisraunion. Pyrin ohittamaan Fejesin kunnioittavasti jossain huoltoalueella huomaamattomasti.
Aivan loppuajan sekä fiilistelin, että varmistelin pysymistäni suomalaisten sisäisessä tulosliuskassa top3 sakissa. Ja niin kävikin. Lopussa juhlin saavutustani - juosten - mm. Hyvän ystäväni Pasi Koskisen kanssa,
jonka merkitys ultrajuoksu-urallani on ollut merkittävä.
Monista kisoista sanotaan, että tapahtuneen tajuaa vasta jälestäpäin. Omasta mielestäni tämä oli (tietysti kisan kaarenkin vuoksi) niin pitkä kisa, että ehdin käsitellä kisan oikeaseen suhteeseen jo kisan viimeisen vajaan kahden vuorokauden aikana. Tajusin tehneeni melkoisen tempun kaikki huomioon ottaen. Samalla hoksasin, että minulla on todella mahdollisuuksia saada joskus hieno tulos 6vuorokauden juoksussa.
Kiitos kaikille mukana elänneille. Kiitettävien määrä on niin suuri ja laaja, että olisi liian uskaliasta alkaa nimeämään ketään, mutta paikalla olijoita on pakko kiittää erityisesti. Suomen team pelasi koko ajan saadakseen kaikille mahdollisimman hyvän tuloksen. SILTI, ILMAN KIRSIÄ JA HANNUA OLISIN OLLUT EHKÄ 415KM MIES? HUOLTO ON TÄRKEÄ!!! KIITOS!!!
Kuuden vuorokauden aikana olin radalla "vain" noin 75h 45min, eli reilu 12,5h/vrk, eli noin tunti/vrk vähemmän kuin oli tarkoitus. Tämä kaikki selittyy noilla sairasteluilla jo ihan konkreettisestikin ja niiden jälkivaikutuksina.
Mukana alla olevassa taulukossa kisan voittaja, paras suomalainen mies ja nainen, sekä me Nivalan pojat, minä ja Janne.
Unkarin 6vrk MM-kisojnt tulosten kehittyminen
6h
sykleissä. Mukana Kisan voittaja, paras
suomalainen
mies ja nainen plus TeamNivala
1.VUOROKAUSI
1-6h
7-12h
13-18h
19-24h
1.vrk
Yhteensä
Fejes
61,203
62,104
42,302
54,903
220,512
Soikkeli
52,076
44,102
32,402
34,202
162,782
Tähkävuori
44,102
35,102
15,301
39,602
134,107
Vähäaho
48,798
37,802
15,301
33,302
135,203
Kukkola
29,458
24,101
8,301
20,701
82,561
2.VUOROKAUSI
1-6h
7-12h
13-18h
19-24h
2.vrk
Yhteensä
Fejes
38,702
36,902
34,202
49,503
159,309
379,821
Soikkeli
31,502
31,501
32,402
33,302
128,707
291,489
Tähkävuori
26,102
32,204
10,8
36,2
105,306
239,413
Vähäaho
33,302
20,701
15,301
31,501
100,805
236,008
Kukkola
25,201
23,402
0,9
20,201
69,704
152,765
3.VUOROKAUSI
1-6h
7-12h
13-18h
19-24h
3.vrk
Yhteensä
Fejes
35,102
43,202
31,502
52,203
162,009
541,83
Soikkeli
13,501
22,501
7,2
36,002
79,204
370,693
Tähkävuori
18,001
32,402
15,301
33,302
99,006
338,419
Vähäaho
23,402
18,901
2,7
10,801
55,804
291,812
Kukkola
14,401
4,5
0
0,9
19,801
172,566
4.VUOROKAUSI
1-6h
7-12h
13-18h
19-24h
4.vrk
Yhteensä
Fejes
31,502
46,802
32,402
43,203
153,909
695,739
Soikkeli
18,001
43,203
32,402
36,902
130,508
501,201
Tähkävuori
16,201
31,501
15,301
30,602
93,605
432,024
Vähäaho
14,4
22,502
18,001
26,101
81,004
372,816
Kukkola
0
0
0
0
0
172,566
5.VUOROKAUSI
1-6h
7-12h
13-18h
19-24h
5.vrk
Yhteensä
Fejes
32,401
40,503
29,701
43,203
145,808
841,547
Soikkeli
7,2
41,402
22,502
36,902
108,006
609,207
Tähkävuori
22,501
27,002
7,2
29,702
86,405
518,429
Vähäaho
17,101
23,401
9,001
23,401
72,904
445,72
Kukkola
0
8,1
2,701
0
10,801
183,367
6.VUOROKAUSI
1-6h
7-12h
13-18h
19-24h
6.vrk
Yhteensä
Fejes
32,402
35,102
31,501
35,102
134,107
975,654
Soikkeli
18,001
38,702
22,501
21,601
100,805
710,012
Tähkävuori
26,101
26,101
25,201
12,202
89,605
608,034
Vähäaho
23,401
16,201
17,101
21,601
78,304
524,024
Kukkola
4,5
6,3
0,9
18,001
29,701
213,068
NAISET TOP 10 + SUOMALAISET 1.Silke Gielen, GER 744,489km 2.Sumie Inagaki, JPN 706,601km 3.Sonia Lutterotti, ITA 692,232km 4.Gabriela Cotugno, ARG 687,660km 5.Nagyne Bakucz Krisztina, HUN 653,511km 6.Mimi Chevillon, FRA 640,936km 7.Lena Jensen, SWE 613,949km 8.Maria Tähkävuori, FIN 608,434km (50-54.v 48h SE 239,41km) 9.Charlotte Vasarhelyi, CAN 571,762km 10.Chantal Tougne, SUI 522,129km 11.Sointu Hyttinen, FIN 515,016km MIEHET TOP 10 + SUOMALAISET
1.Joe Fejes, USA 975,654km 2.Eoin Keith, IRL 816,345km 3.Andreas Michalitz, AUT 784,006km 4.Ricardo Luis Umanti, ARG 780,422km 5.Jean-Bernard Pierquin, FRA 737,141km 6.Didier Sessegolo, FRA 736,857km 7.Masayuki Otaki, JPN 735,730km 8.Thomas Frunzke, GER 730,649km 9.Marc Etiembe, FRA 715,640km 10.Jari Soikkeli, FIN 710,012km ... 27.Onni Vähäaho, FIN 524,024km 34.Pasi Koskinen, FIN 504,150km 35.Mika Issakainen, FIN 504,028km 55.Tero Lindholm, FIN 280,280km 56.Janne Kukkola, FIN 213,068km
Kuvassa olen tullut kotiin tuntia aikaisemmin 12h matkustuksen jälkeen. Kisa oli päättynyt kuvanotto hetkeen verraten 33h aikaisemmin. Toisessa kuvassa kuva hieman alempaa minusta.
Kun kisani ovat onnistuneet, on niitä edeltänyt positiivista hermoilua. Niin nytkin. Aikaisemmin myös jotain vamman poikasta. Ei nyt. Tosin vähän... Ainahan se jostakin vähän. Yksi sylkästy klimppi katoaa äkkiä balatonjärveen tarvittaessa.
Keräämäni harjoitusdokumentit kertoivat minulle kaiken aikaa menneinä viikkoina, että suorituskykyni putkahtaa esiin juuri sopivasti Unkarin kisan aattona. Tavanomainen hermoilu asian suhteen oli kuitenkin kaiken aikaa hektistä sisälläni. Samalla tiedostin suorituskyvyn ajoituksen merkityksen olevan kovin vähäpätöistä 6vrk juoksussa, jossa tulos tehdään syväkestävyydellä ja henkisellä kantilla, ei herkkyydellä. Mutta tuo kaikki hermoilu (lue: intohimo) on juuri se ansio, jonka tähden olen noussut tälle tasolle missä nyt olen ultrajuoksijana.
Tänään ...Urheilun ulkopuolinen kohtalo astui yllättäen kuvaan. Se kääntyi kuitenkin raskaan koettelemuksen ja purkauksen kautta lopulta lisä laastiksi seinääni, johon nojaan. Olen kääntänyt kaiken kokemani voimaksi - myös kyyneleet. Toisin kuin uskotaan, kyyneleet poskella eivät pehmennä miestä - vaan päinvastoin. Miettikääpä mitä tapahtuu maalle sateen jälkeen.
Tänään myöhemmin ...Vedän syvään ilmaan pihallamme. Juoksukamppeiden tuoksu on tuttu. Katson hetken lähtösuuntaan. Puristan starttinappia ja vapaudun liikkeelle. Olen yhä syvemmällä juoksussa kiinni. Jalat hieman painavat, mutta se ei tunnu paljoa haittaavan, kun menee rennosti matalalla askeleellä - pehmeästi. Kaksi harakkaa istuu hiekkatiellä. Melkein ehdin niiden ohitse ennen kuin ne huomaavat minut. Askel alkaa olla todella huomaamaton? Hiottu juoksuasento, vaihtuvat maisemat - helppous. Reilu 12km. 5min23sek/km. Keskisyke vain 128. Jalat kevenevät vielä tulevan 5vrk aikana. Tiedän sen näinkin vähäisestä kokemuksesta. Samalla suorituskyky nousee. Se tekee juokusta entistä helpompaa. Lujempaa ei tarvi päästä, mutta mitä helpommin, sen parempi.
Täällä Nivalassa monet ihmiset tuntuvat olevan aidosti kiinnostuneita tästä projektista. Tunnen vastuuta. Olisi hyvä onnistua. Niin minun kuin Jannenkin. Voisimme(?) saada hieman intoa ihmisiin kenties. Muistetaan myös penkkiurheilijat.
Olen ollut kieltämättä viime päivinä jo varsin keskittynyt. Joku voisi kenties kokea: sulkeutunutkin. Ei ole ollut tarkoitus olla epäkohtelias, olen vain jo niin syvällä. Olen erittäin keskittynyt... Yksi keskittymistäni on ihailla lahjakkaita ihmisiä, jotka tekevät asiansa upeasti. Niitä on tietysti lähipiirissänikin. Ladatessani uutta musiikkia mp3-soittimelle Unkariin, olen saanut taas pohtia musiikintekijöiden suuruutta. Joskus joku ei-niin-miellyttäväkin persoona saattaa ottaa paikkansa arvostuksesta ja silloin se on todella vaikuttavaa. Näin täytyy todeta Jari Sillanpäästä. Esimerkkini tulee kuitenkin toisaalta. 37-vuotias Vantaalainen reggaeartisti ja -tuottaja, Antti Hakala.
Harjoittelu Unkariin. Viimeiset 16kk reilu 6600km.
