PEP2015 KISAVIDEO

                     PEP2015 KISAVIDEO

        

PEP 2015 KULKIJAN SISÄLTÄ KATSOTTUNA

VARSINAINEN KISABLOGINI

                  Ympärillä urheilijoita, toimitsijoita, muita asiasta kiinnostuneita. Kuuluttaja esittelee, luo tunnelmaa - musiikkiakin. Edessä pätkä punaista ruohomattoa, mutta mikä merkittävintä - edessä 56km kaikkea mitä suomalainen maaperä voi tarjota.

                   Vedän syvään henkeä. Olen jo poissa, vaikka olen tässä. Joku siitä mainitseekin - "Cosmos" on nyt keskittynyt. Käsi nousee olalta. On lupa juosta. Lähden ripeästi. Hieman toinen pohje kramppaa. Koskaan et tiedä seuraavaa askelta. Sitä tämä on, joskus alusta asti.

                   Pääsen heti rentoon hyvään vauhtiin. Numero neljä keikkuu aluksi vauhtini etuliitteenä aina ensimmäiselle vetelälle saakka. Sinne ei ole tosin aivan kilometriä. Täällä olisi hyvä ottaa pysäytyskuvia. Mutaan ei olisi temppukaan jäädä kiinni. Tossun on noustava. Aion olla sitkeä pala mitaleille tänään pyrkiville. Uhoa en, mutta saa koittaa.

                    Polvilumpioon asti vettä. Väännän vähän jalkaa - jokainen askel... Kosteiden paikkojen jälkeen jalka alkaa pian laulaa. Maisema vaihtuu. Se tuo hyvänolon. Matkan teko on metsässä mukavaa. Linnut laulaa, purot solisee - autojen ääniä ei kuulu.

                    Krampit seuraa minua. Niitä en tunnu saavan jäämään. Suola tabletti poikineen. Magnesiumiakin - lopulta burana. Pysyy hallinnassa. Rennosti jalka liikkuu silti. Vauhti on hyvää. En ajattele juuri mitään. Metsässä mieli on helppo tyhjentää - ja tarvittaessa täyttää. Hakkuu-aukio. Oho! Täällä on siis aina saunanlauteet. Metsässä helpompaa, viileämpää. Hakkuu-aukioita riittää. Ollaan siis enemmän saunassa kuin jäähtymässä.

                     Väliaikamiehet kannustavat. Täytyy arvostaa talkooväkeä. Kovaa hommaa. Urheiluhenkeä... Menen turvalleen. Täällä  kukaan ei selviä kaatumatta, jos juoksee tosissaan. Metsä on täynnä yllätyksiä. Suolla on taas kuin ajaisi autoa käsijarru päällä. Tehot on kovat, mutta mitään ei tapahdu. Maisema vaihtuu hitaasti. Näkymä on silti upea.

                     Kello tykkää, vaikka joutuu varomaan kramppejen takia. Jotenkin tulee helposti. Ajattelen hetken; kyllä siellä muutkin joutuu vähän juoksemaan, jos meinaavat... Koppelo lehahtaa lentoon. Totean: -"pojat, pojat - koppelon pojat - teeri on ansassa". Terveisiä Soidintielle!

                     Hetkinen, mikäs siellä vilahti. Ensimmäinen selkä, ja samantien toinenkin. Jalka on laulanut. Täällähän on tivolli pystyssä! Vaihdan poikien kanssa muutaman sanan ohittaessani. Helsinki ja Kuopio tulevat ohitetuksi. Huollossa vaihdan reppua. Näen pitkästä aikaa ihmisiä. Reilu 3h yksityisaikaa metsässä rikkoontuu hetkeksi. Terapiassakin pitää hengähtää. Nämä ihmiset ovat mukavia - kaikki täällä. Olen poluilla kuin kotona. Kaikkialla mukavaa.

                     Jottei totuus unohtuisi, taivas tarjoaa yhä lämpimämpiä säteitä. Alusta tarjoaa puolestaan kolme kilsaa kivikkoa. Petri Nygård kysyy laulussaa: -"Onko sulla pokkaa"? Täällä on oltava. Maasto vetää nöyräksi. On oltava kova pokka jaksaa tämän kaiken läpi ja aina vaan. Kauhea prässi kaiken aikaa.

                     Olen juonnut helposti kolmisen litraa. Silti kieli uhkaa kuivua kitalakeen kiinni. Lipaisen kielellä ihoa. Suolainen. Toimii. Pian kymmenen suolatablettia mennyt kitusiin. Silti neste ei tunnu sitoutuvan. Ei tarvi pysähdellä kuseksiin. Täällä kuivuu pystyyn! Aletaan olla homman ytimessä - tämä on pyssymäki EXTREME polkujuoksu. Onhan tuo keskimmäinen nimi bongattu?

                     Tälle reitille on muodostunut lyhyessä ajassa myyttinen maine. Tämän on meidän sademetsä/viidakko ja amazon... Vähän helppoa, sitten taas - ja nurin. Ai, kun lensin pahasti. Nousen silti. Kuulen olevani kiinni podium-paikassa. Kolmen joukossa siis. Vielä on lähdön punaiselle matolle matkaa. Nyt 20 kilometriä. Taas suota. Tätä piisaa. Ja ikävä kyllä tunnen reitin, sitä piisaa vielä tuonnempanakin - moneen otteeseen.

                     Päivävaellusmatkana pidetään 10-15km matkaa. Tällä haasteellisella 56km mittaisella reitillä pitäisi siis kuluttaa aikaa 4-5päivää. Nyt ois tarkoitus kuitenkin selvittää tämän köykäisen työpäivän mittaisessa ajassa, alle kahdeksassa tunnissa. Juomasäiliö tyhjenee, samoin pullot alkavat huveta... kunnes juoma loppuu. Vielä kolme kilsaa juomapisteelle. Suu on kuiva kuin kalalla maalla. Polen lippalakkia suohon. Pää viilenee hieman. Paarmat tykkää. Taas purema olkapäähän. Ohitan neljännen kilpailijan.

                      Soiden yli. Pitkä matka juomapisteelle on ohi. Kiduksiin nestettä. Juomapullot täyteen. Reipasta vauhtia matkaan - taas nurin. Olen juossut jo yli kuusi tuntia. En ole pysähtynyt kuin juomapisteille. Olen pitänyt kiirettä. Krampitkin ovat väistyneet. Jalka laulaa kummasti. Vauhti alkaa kiihtymään. Hassua. Olen juossut pitkin sydänmaan rankkoja taipaleita yli kuusi tuntia ja yli 45 kilsaa. Silti jalka laulaa, vauhti kiihtyy. Tivoli on vielä auki!

                       Ahaa, pari jos ei kolmekin paitaa vilahtaa kaukana suoran päässä. Pian varvaan yhden. Kaksi jää vielä kivenheiton päähän. Sitten krampaa taas. Nyt pahasti. Taas ensiapua suola/magnesium -akselilta. Toinen buranakin. Ei oikein tapaistani, mutta toisaalta tunnen jo itseni, sisäelimenikin.

                       Vauhti palaa pian, ja edellä menevät ohitetaan. Dieselimäisesti lähestyn lajitovereita, ihmisiä, joita on sankoin joukoin musiikin kera odottamassa meitä kilpailijoita - minuakin. Olihan se kivaa ja rankkaa, mutta onhan se aina kiva myös sammuttaa kello. Olin sydänmaan oma 7h47min ja risat.

                      Vain kaksi kiertää reitin nopeammin, joten saan viimeisen pytyn, joka on jaossa. Täytyy sanoa, että joskus pytty on lujassa. Nyt se oli. Vaikka homma oli kaiken aikaa hallittua niin olihan se hittoviekööt rankkaa!!!  
                 Reitti sai myös kilpaveljet puhaltamaan. Näin oli tarkoituskin. Kuvan saa isommaksi klikkaamalla

Onni Vähäaho, Nivalassa 27.8.2015        

PEP2015 - HUIKEA ONNISTUMINEN

ENNEN KISAA


                      Kaikki kisan logistiikan suunnittelu ja toteutus tuntui menevän kaiken aikaa epätodellisen jouhevasti. Tästä täytyy tietysti kiittää idean ostaneita talkoolaisia, sekä hyvällä intohimolla järjestäväksi tahoksi ryhtyneen Nivalan Liikuntakeskus Oy:n innokkuutta ja rohkeutta lähteä toteuttamaan isoa ideaa Nivalan historian ensimmäisestä polkujuoksukisasta koskaan.


KISAN AATTO

                      Reitin kanssa tuli kuin tulikin hieman körö (kiire). Meillä on kuitenkin suhteellisen pieni ydinporukka, joka on jauhanut tuota reittiä kuntoon keväästä alkaen satoja tunteja. Luitta oikein - satoja. Itsekin olin viimeisen viikon aikana ennen kisaa reitin kunnostus/ehostus puuhissa liki 20h. Siis viimeisellä viikolla. Puhumattakaan muiden ydin-aktiivien panoksesta. Kukaan ei varmasti pahastu, jos mainitsen että eräs valkoinen pakettiauto on nähty tänä kesänä enempi sydänmaiden tien poskissa kuin omalla pihallansa.

                      Niin vain kaikki joutui aikanaan ja kävin vielä aatto-iltana morjestamassa ennestään tuttua maraton/ultra/polkujuoksu -ystävääni, Marko "munkkitossu" Mattilaa, sekä hänen sukunimikaimaansa, Ruoveden suunnistajaa, Mikael Mattilaa. Markolla oli alla erittäin vaikea lähestyminen kisaan. Hän näytti hiljaiselta ja vähän väsyneeltä. Tietysti pitkä matka myös Keminmaalta tähdittämään PEP2015 -kisaa. Hänellähän oli alla 6viikkoa aikaisemmin Italiassa 119km ja 5850nousumetrin kisa, sekä kirsikkana päälle 2viikkoa aikaisemmin Ruotsissa 120km ja 2500nousumetrin kisa. Kaupan päälle reilun viikon sääritulehdus. Markon ele kisan tietoiseksi tuomiseksi on ollut mittaamaton.
                      Mikael Mattila oli sen sijaan tulossa sprinttisuunnistusmaailmasta ensimmäiseen ultrajuoksuun. Rennoin ja positiivisin miettein mies tuntui lähestyvän seuraavan päivän kisaa. Ainoaksi neuvoksi annoin sen, että tuli mitä tuli eteen niin älä keskeytä. Tule jotenkin maaliin, vaikka kävelten.


KISA

                    Ennen omaa tarinaa täytyy muistaa mainita, että kisojen suurin tähti oli maajoukkuejuoksija Rami Oravakangas.

                     Kisapaikalla oli välitön tunnelma. Muutamia tuttuja siinä ehti vähä jututtaa ennen omaa starttia. Kisan juontaja, Heikki Uusitalo, veti tivolia mallikkaasti koko pitkän päivän. Minullakin oli ihan kohtuulliset reilut 4h unta alla. Olo oli latautunut. Tunsin sisälläni valtavaa paloa - NYT mennään niin että kanervikko huutaa apua! Ensimmäiset 56km kisaajat lähtivät matkaan kello.8.00. Oma starttiaikani oli klo.10.00.

                     Lähtö koitti viimein. Se on aina vapauttava tunne kun pääsee juoksemaan pitkän odottelun jälkeen. Tosin nyt jo lähtösuoralla tuli ensimmäinen pieni kramppi vasemmassa pohkeessa. Siitä lähdettiin. Olin harjoitellut aika rajusti, vaikkakin vähän, viime aikoina, ja kevennyksen ajoitus kisaan on aina vähän arpapeliä. No, kramppeja oli tämän tästä, mutta ne pysyivät hallinnassa. Aloitinkin hyvin varhain nakkeleen suola -ja magnesiumtabuja suuhun.

                     Reilun 3km kohdalla väänsin vähän jalkaani kosteassa kohdassa. Perskuta, minunhan pitäisi tietää nämä kohdat. Olenhan kotikentällä. Muutaman ontuvan askeleen jälkeen juoksu löytyi taas. Juoksu tuntui muutoin hyvin helpolta. Selvästi olin saanut paljon vauhtikestävyysharjoittelun ansioista helppoutta maratontehoiseeen hölkkään. Maratontehoilla siis paukuteltiin sydänmaan polkuja eteenpäin.

                    Krampit alkoivat lisääntymään siinä 6km kantturoissa ja niinpä otin buranan. Tuolla meidän vaativalla reitillä kun krampit kiipeävät polven alapuolen alueelta reisien tasolle niin sitten alkaa olla myöhästä reagoida. Niinpä päätin lieventää hommaa hyvissä ajoin.

                    Tämä 56km meidän reitillä on raaka matka. Juoksijasta riippuen noin 7-10h kutakuinkin maratontehoilla isr2014 -reittiä on jotain jota ei voi selittää.

                    Homma oli kaiken aikaa hallinnassa, vaikka pieniä kramppeja siellä täällä tulikin. Meno alkoi olla jopa nautittavaa. Tunsin olevani kunnossa. Maratontehoilla hölkkääminen oli kuin olisi istunut pendolinossa jalat penkillä. 11,1km 1:13h. Varsin letkeä aloitus. Olin kuulema kuuden minuutin johdossa. Ei tietoa, kuka oli toisena. No, eipä sen väliäkään. Takaa oli neljä etukäteen minua parempaa tulossa. Väliaikalähdöllä siis mentiin. Mikael Mattila lähti 20min minun perään, Samuli Nieminen 30min, Heikki Uusivirta 50min ja Marko Mattila 60min.

                    Suon ylitys meni helponoloisesti. Matka taittui tasaisesti. Ei vielä pannutuksia (kaatumisia). Pesänevantielle (16,2km) saavuin ajassa 1:51h. Taas menin keulaa. Tilanne oli siis muutoin aika hämärä kokonaisuuden kannalta. Se toi oman salaperäisyyden kisaan. Hyvä niin.

                    Seuraava 9km olikin sitten jo raaempi maastoltaan. Ja niinhän sieltä löytyi ensin yksi teepaita, ja sitten vielä toinen ennen Syyryn DropBag-huoltopistettä. 25,1km aikaan 3:12h. Ohitin hieman ennen tuota pistettä 20min edellä lähteneen Petri Nietulan, sekä Kuopion Arto Vartiaisen, joka oli lähtenyt 40min minua aikaisemmin. Miehet kehuivat ;) reitin tarjonneen mukavasti haastetta.

                    Syyryn pisteellä sain infoa, että Heikki ja Marko menevät tasoissa ja ovat minua 15min edellä. Tuohon totesin: -"Aika odotettua". Sitten kuulin vielä, että oon kolmantena...tai ainakin neljäntenä - ei ihan varmaa. Olipas huikea aloitus! Olin omaa enkkaväliaikaa edellä tuossa kohtaa jo 25min!

                    Syyryyn mennessä minulla meni kaikki 1,8litraa urheilujuomaa ja sitä tuntui olevan sopivasti. Syyryn pisteellä join ja söin mm. banaania ja suolakurkkuja, sekä merisuolaa, kun alkumatkan ottamani 6 suolatablettiakaan ei tuntunu karkottavan kramppeja. Vaihdoin myös ykkösreppuun. Inovin ultra vest 10:n. Siihen olin ladannut 1,8litraa, jonka ajattelin riittävän seuraavat 20km, jossa olisi seuraava huoltopiste.

                    Ilma oli lämmennyt kuin hyvä kivitakka. Varsinkin hakkuu-aukioilla oli kuin saunan läpitte ois juossu. Juomaa alkoi kulua ja silti kieli meinasi jäädä suun limakalvoille kiinni. Ohitin kisan nuorimman, 18-vuotiaan lukiolaistytön, Petra Aitto-Ojan Sikojärvellä, noin 26,5km seutuvilla. Hyvävoimaisen oloisena hän oli, tutkien karttaa. Kenties tarkasti(?) mikä järvi oli kyseessä. Niitähän (tai lampia) tuolla reitillä on 11kpl.

                     En jaksanut laskea paljonko kello oli. Lämpötila jotenkin pehmensi ajatusta. Mietin Petran ohittaessani, että a) pääseeköhän hän perille ja b) tarviiko hän tänään vielä otsalamppua... Kivikko-osuus meni kumman helposti. Se on yksi tämän reitin haasteellinen osuus. Aloin myös pannutella. Pari pahaa kaatumista takamaastossa. Onnea oli mukana, ettei käynyt pahasti.

                    Koitin vähän passaillakkin tuolla hankalalla osuudella, kunnes vihdoin olin Juurikan penkalla vajaan 32km juoksun jälkeen. Penkalla näyn datan mukaan juosseen parhaimmillan noin @5:30 -vauhtia ja muutoin noin 6min/km. Juoksu tuntuikin ihan kohtuulliselta ja olinkin aika hyvä vauhtinen tuolla Syyry-Juurikka -osuudella väliaikavertailussa.

                    Juurikantieltä Pykyn autiotuvalle käännyttäessä Uusivirran Heikin vanhemmat olivat ajan(sään)tasalla ja taisivat pelastaa monen kisan tarjoamalla ylläri-extrana 33,3km kohdalla juomaa ja energiaa. Ainakin ihtellä oli valtava jano kaiken aikaa. Silti minullakin oli hieman nestehukan merkkejä, sillä sormet alkoi hieman turvota. Suolatabletteja otin koko kisan aikana noin 10-11tbl ja magnesiumia noin 6-7tbl.

                  Tilanteeksi kerrottiin, että oon edelleen kolmantena, eikä lähellä ole uhkaajia. Aloin miettimään, että onko joku keskeyttänyt. Olin omissa papereissa 4-5 sijan mies...

                  Lähin lykkäämään varsin hyvää ravia kokonaisuuteen nähden kohti Pykyn autiotupaa, josta olisi enää vajaa 21km maaliin. Sitten vedin reissun kovimmat pannut ja löin vähän polvea kiveen. Taas pääsin säikähdyksellä kuin koira veräjästä. Tämä taitaa olla minun päivä - ajattelin. Löylyä tuntui tuleva auringon muodossa. Ilma oli erittäin haasteellinen. Alettiin mennä siihen vaiheeseen jolloin jyvät erotellaan akanoista. Eli fyysiset voimat alkoi vähetä, jolloin oli kurkistettava reppuun, mitä löytyy psyykkiseltä puolelta.

                  Pesänevantien ylityksessä kysyin Lenolta ja Pumpilta, että onko kukaan keskeyttänyt. Ei ollut siinä kohtaa. No johan nyt on jännää touhua. Selvä kolmospaikka, mutta ketään ei näy edessä eikä takana. Salaperäisen jännää!

                   Raskasta ja vaikeaa oli, mutta ajattelin että kyllä siellä valuu hiki kavereidenkin paidan alla. Täällä ei vedellä tänään kuivalla tukalla. Nyt oli raaka peli! Tiesin, että vielä on hyvästi varaa psyykkeen puolella. Silti piti säätä kunnioittaa. Juoma putelot tyhjeni uhkaavaa kyytiä. Ohitan Tuoriniemen Mian. Täytyy arvostaa miten hänkin selvisi ensimmäistä ultrastaan upeasti!
                  Viimeinen suullinen hieman ennen pesänevan suota paluureitillä. Matkaa huoltopisteelle n.3km. Kieli tuntui tarttuvan suuhun kiinni. Silloin muistin vanhan ala-asteen opettajan joskus kokeilleen juoman loputtua pelkkää suolaa, joten laitoin suolatabun suuhun. Lisäksi painoin jalalla lippalakin suohon ja sain näin kuravetisen lakin vähän oloa viilentämään. Minuutiksi. Kisan voittanut Heikki oli ollut nokkelampi ja juonut ojasta. Heikki on sissi. Täytyy arvostaa miestä korkealle. Täytyy katsoa ylöspäin vaikka ääni kuuluu alempaa. :)

                    Suolla käytiin syvimmällä henkisesti. Laskin että juoksen noin 7:50-8:00. Ja sitten pään sisältä kaveri sanoo, että sinähän tiesit tämän jo etukäteen!? Mitä syytä sinun on enää juosta koskaan mitään, kun rajat on selvillä? Nuo ovat aitoja ajatuksia, joita pään sisältä tarjoillaan heikoilla hetkillä. Kulkija päättä, miten ne sitten suhteutetaan.

                    Viimeinen huoltopiste 11,5km ennen maalia. Aikaa on kulunut 6:13h. Tankkaan, tankkaan ja vielä kerran tankkaan. Litra juomaa pulloihin ja menoksi - ja heti reilut pannutukset. Taaskaan ei käynyt kuinkaan. Juoksu lähtee kulkemaan. Tiedän, että alle 8h heilahtaa. Jopas se nostatti mielialaa!

                    Nostan kaiken aikaa vauhtia ja tehoja. Edessä vilahtaa pari paitaa. Se tuo aina lisäponttta. Koppelokankaan laskussa ohitan Käräjäojan Sannan. Sannalla kuuluu olevan vaikeuksia jalkapohjan kanssa. Tässä vaiheessa ei tahdo löytyä enää kilpailijaa, jolla ei olisi jotain vaikeuksia. On ollut pitkä päivä saunassa!

                   Oma vauhti kiihtyy. Alan olla hurmiossa. (itsensä)Voittaja olo. Taas kaksi paitaa vilahtaa edessä. Vedän hyvällä ravilla rajalinjaa, kunnes reisi kramppaa rajusti. Kokemuksesta tiedän, että ripeällä toiminnalla voin pelastaa itseni pysymään liikkeessä. Kävellessä otan taas suolaa, magnesiumia ja kisan toisen buranan. Lihaksisto ei ollut valmis kisaan, mutta näitä tulee joskus. Kova vuosi takana... Niinpä taas hokkus-pokkus-temppu onnistuu ja ohitan pian sekä Vierimaan Millan että Jarmo "Hönky" Honkalan.

                   Menen vajaan kilsan "Hönkyn" perässä. Hyvä tyyppi. Hänellä ei ole mitään kelloa. Aiko kahtoa päivän kulkua auringosta. Lähti 50min minua aikaisemmin. On tulossa 2h ennätysparannus kaverille. Omakin fiilis nousee tuosta. Jarmo: -"Jaa, paljoko se kello sitten on". Jarmo kertoo miten oli saanut osin tuurillakin hoidettua yhden krampin. Tuskin hän on saanut kerrottua tarinansa loppuun, kun hänellä tulee erittäin raju kramppi. Samantien hän sanoo, että mene vaan, kyllä minä tämän selvitän. Myös Milla näkyy kysyvän Jarmon vointia. Kaikki jatkavat matkaa, myös Hönky pian. Pikkusen naurattaa mielessä... Ennen kisaa vitsailtiin kuukausi tolkulla siitä, ettei tulis pepissä vaan sitä viimeistä kramppia... Nii-in.

                    Loppu menee upeissa tunnelmissa. Olen tehnyt elämäni parhaimman kisajuoksun koskaan. Loppusuoralla soi "Eye of Tiger" ja punaista mattoa pitkin läpi keltaisen maalinauhan ajassa 7:47:50!!! Kukaan ei mennyt ohikaan.

                   Hetken kuluttua Heikki tulee maaliin ajassa 7:04:18. Kotvan kuluttua Marko ylittää maalilinjan ajassa 7:19:20.

klikkaamalla saat kuvan isommaksi 

Hitsi, pääsin näinkin lähelle - jos uskallan sanoa - Suomen kakkoskorin polkupetoja. Wau.

VOITTAJAN HAASTATTELU

                   Polku pisti tietysti osin säänkin vuoksi taas erittäin nöyräksi, mutta samalla se veti minut henkisesti puoleensa. Eli tämä päivä vie minut viimeistään mennessään polkujuoksun omaksi. Toki käyn vielä juoksemassa ensi toukokuussa Kokkolan kamuille lupaamani 24h juoksun, mutta sen jälkeen keskityn ainakin toistaiseksi polkujuoksu puolelle. Se on mielekkäämpää ja siellä olen vahvempi suhteessa tiejuoksuun.

                    Olkoot tämä ultrapolkujuoksu-urani siloiteltu alkutaipaleeni. 


                  Lopuksi haluan kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita täydestä sydämestäni! Tämä jää minun mieleeni ikuisena valona, jota en tule unohtamaan koskaan. Ja ensi vuonna, mikäli saadaan tuplamatka (112km) niin tavoite on pysyä podiumilla ja alittaa 20h.


                  Kisasta tuloksia, väliaikoja, kuvia, videoita ja jopa elokuva nähtävillä kisasivuilla.      Lisää videoita tulee kisasivulle aikanaan. :)

25km jälkihaastattelu kisan 2.Sauli Päivärinta

Onni Vähäaho, Nivalassa 25.8.2015             

Pyssymäki Extreme Polkujuoksu 56km esittely

		NAISET 56KM ja		TILASTO-
		MIEHET 56KM		TULOKSIA
			synt.
1		Janne Piippo	??	v.2014 maraton 4.09.09                                                              v.2015Kokkola Ultra Run 12h 104,142km
2		Petra Aitto-Oja	-97	v.2015Puolimaraton 1.55.37
3		Tiina Aitto-Oja	-89	v.2011Ruskamaraton3.48.39                                                             v.2015Puolimaraton 1.50.37
4		Mia Tuoriniemi	-79	v.2014 puolimaraton 1.40.50                                             v.2015BodomTrail 12km 1.28.17
5		Sanna Käräjäoja	-79	v.2015maraton3.44.47                                                                        v2015Vuokatti Trail 75km voitto ajalla 13.27.06
6		Milla Vierimaa	-75	v.2015 TransgranCanaria Trail 84km 17.22.32                              v.2015 Kokkola Ultra Run 24h 184,849km
7		Seppo Korkiakangas	-67	v.2008 maraton3.15.09                                                                 v.2015 Hetta-Pallas 55km 7.16.29
8		Jarmo Honkala	-81	v.2014 maraton 3.53.31                                                                   v.2015Puolimaraton 1.37.04
9		Arto Vartiainen	-72	v.2013Vaarojen Maraton 5.05.37
10		Saara Päätalo	??	v.2015 maasto maraton Rokua 4.26.20                                          v.2015Hetta-Pallas125km 18.39.25
11		Petri Nietula	-76	v.2012 maraton 3.33.16                                                              v.2015 Vierumäki Trai 43km 4.34.25
13		Onni Vähäaho	-74	v.2014 maraton 3.24.24                                                                v.2015 6vrk juoksu 524,024km
15		Mikael Mattila	-77	v.2011 maraton 3.37.15                                                            v.2014PirkanHölkkä 33km 2.39.04@4:49/km
16		Samuli Nieminen	-81	v.2015 maraton 3.04.30                                                                     v.2010Vaarojen tuplamaraton 86km 12.08.53
18		Heikki Uusivirta	-81	v.2014 maraton 3.09.17                                                                    v.2015 puolimaraton 1.23.00
19		Marko Mattila	-76	v.2015 maraton 2.55.41                                        2015LavaredoUltraTrail119km/5850m+ 19.29.21

PEP2015 56KM LÄHTÖLISTA JULKAISTU!!!

                      Tsekkaa TÄSTÄ.

LIITERISSÄ ON KUIVAA PUUTA

                        Tässä sitä ollaan. Mamma-mia, mikä fiilinki päällä PEP2015 -kisasta. Olen niin innoissani kisasta, etten tiedä mistä päin söisin valuvan jäätelön. Sen sijaan tämä kisa ei valunut käsille vaan se näyttää lyövän iloisesti ja reippaasti läpi heti ensimmäisenä vuonna. Kisahan käydään reilun viikon päästä lauantaina ja jo nyt on mukavat 34 ennakko-ilmoa.

                        Kuten itselleni, myös kisalle, on asetettu kunnianhimoiset tavoitteet. Kisaa ollaan tehty nimenomaan kaikille ihmisille - aidosti. Ollaan tehty paljon töitä hyvän brändin eteen. Mainostettu ollaan ympäri Suomea ja lähes kaikista mahdollisista tuuteista. Ollaan tavoitettu ihmiset, ja saatu erittäin hyvää palautetta jo tässä vaiheessa. Lisäksi tavoitellaan rohkeasti jopa kolminumeroista osallistujajoukkoa. Tietysti ei olla pettyneitä, jos jää alle, sillä tämä on ollut jo niin antoisaa näinkin.

                        Minkäpä sitä kukaan itsellensä voi? Tässä sitä tosiaan taas ollaan. Tähdätään täysillä polkujuoksukisaan, jonka mitta on 56km. Reitillä ei ole nousumetrejä kuin yhteensä rapiat 200m, mutta sen sijaan reitti on paikoin raskas liikkujan alta. Olen laskenut, että 56km tuolla reitillä vastaa päivän kelistä riippuen noin 75-85km tiellä. Aika lailla saa oman maratonennätyksen tuolla tuplata ja pitääpä siihen päästäkseen vähän taitaa teknisellä reitillä juoksua.

                       Olen taas onnistunut viimeistelyssä. Suorituskyky lähti nousuun, kun poikkesin rohkeasti normaalista viikkorytmistä, vetämällä reiluun viikkoon kolme-neljä aika reipastehoista lenkkiä, joista osan kisareitillä. Samalla tiputin määriä ja annoin harjoitukselle ajan mennä lihaksiin ja hermotuksiin. Samalla juoksin kevyet vain erittäin keveinä, jotta tehoharjoitukset uppoaisi paremmin. Lihakset ovat vielä hieman jäykät, mutta suhteellinen (vauhti vs syke) vauhti nousi noin 20sekuntia parissa viikossa. Näistä harjoituksellisista onnistumisista tulee itseluottamusta omaan tekemiseen. On tärkeää löytää itselleen sopiva tie kehitykselle.

                       En muista olenko koskaan ollut mihinkään kisaan näin valmis. Kisassa ei tunnu olevan ainaista I-SR2014-reitin (pep2015 kisareitti) kramppiuhkaa lukuunottamatta mitään epävarmuustekijää tai pohdinnan paikkaa. Kaikki tuntuu selvältä pässin lihalta. Sen kuin vain pääsisi vetämään!
                      ...Minun liiteriin on siis kertynyt taas hyvä kasa kuivaa puuta... Ensimmäiset 13km laitetaan vain sen verran puita kaminaan, ettei nyt ihan kuivalla tukalla tarvi juosta. Väli 13-32km juostaan vain missä se on järkevää, muutoin passaillaan ja varotaan riisumasta itseään aseista. Juurikan penkalla sitten aletaan nakkeleen hiljolleen puita pesään ja sitten alkaa hiljalleen sellainen löyly, jotta vesi tippasee nokan päästäkin. Kantapäätä pakaraan ja kiireenvilikkaa Pyssyhovin saunaa kohden. Yhtään puuta ei jätetä konttiin, kun tipahdan punaisella maalisuoran matolla maalivaatteen alle. Riittääkö tuo taktiikka aikaan 7:45h jää nähtäväksi. Nälkää ja uskoa ainakin on!

                       Sittenkin kaikkein tärkeintä on tietenkin monien ystävien ja samanhenkisten tapaaminen. Jokainen haluaa voittaa itsensä. Toisille se voi olla läpi pääsy. Joillekkin joku aika. Minulle se on onnistunut suoritus, jossa tankki näyttää: FUEL END.

                        Muistakaa laittaa ilmottautumisia jo ennakkoon. 56km matkan ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina, joten sille matkalle haluavien kannattaa täräyttää jo ilmoja tulemaan. :) Ja kuten moni on jo tehnytkin, myös 10,5km ja 25km matkoille kannattaa ilmoittautua hetimmiten. Tsekkaa kisasivut ja sieltä ohjeet.                       

                       Eiköhän rokata poluilla reilun viikon päästä tähän tyyliin?

Onni Vähäaho, Nivalassa 12.8.2015  

ELÄMÄNKAARI

                          Juoksu vapauttaa. Se antaa tilan syvemmille ajatuksille. Paljon juoksevat katsovat maailmaa, ympäristöä ja asioita ajatuksella. Pintaa syvemmälle. Toki voi joskus "revitellä" ja todeta vain parin sekunnin ajan nähneensä hienot kengät jollakin jalassa tai hatun päässä.

                        Kyetäkseen juoksemaan yhtämittaa tuntitolkulla, on kyettävä myös ajattelemaan syvemmin, sillä silloin ei riitä vain hetken kestävät kiimaiset ajatukset. Olen pohtinut mm. juoksemista meidän I-SR2014 koko reitillä. Onhan se hurjaa hommaa pusertaa siellä noin 8h. Pitkissä suorituksissa on mukana aina ripaus myös masokismia.

                       Kirjoitin pari päivää sitten juoksun löytyneen. Tunne ei ole ollut katovaista vaan se on suorastaan riehaantunut. Tuntuu, että voisin "juosta vaikka kuuhun". Toisin sanoen on hienoa löytää omat jalat kolmen kuukauden kadoksissa olon jälkeen. On selvää, että hyytyy se Cosmoskin, kun juostaan tarpeeksi monta tuntia (tai päivää), mutta se voimaantumisen tunne, se on harvinaista tässä harrastuksessa ja siksi siitä pitää osata nauttia. Jumia, väsyä, kipuja ja dille-dongia on tässä +5000km/vuosi -tahdissa muutoinkin tarpeeksi.

                       Kannustan kaikkia mukavuusalueella (1000-3000km/vuosi) juoksua harrastavia altistamaan itsensä likoon ja lisäämään määriä +4000km ja siitä ylöspäin. Mitä muuta sen aidan takaa löytyy kuin jumia, väsyä, kipua ja dille-dongia? Moni sanoo/kirjoittaa, että se pitää itse katsoa. Totta sekin, mutta tänään kuunnellesani Juice Leskisen kappaletta kaksoiselämää, löysin vastauksen edelliseen: -"TIEDÄN MITÄ HALUAN, TIEDÄN MITEN VÄHÄÄN KYKENEN".  Paljot kilometrit opettavat tuntemaan itsensä upealla tavalla. Tiedät rajasi, tunnet voimasi ja näet elämäsi voiman.

                       Harvinaista kyllä, olin taannoin tv:n ääressä, josta tuli retrohelmet -ohjelma. Siinä näytettiin Kake Randelinin ikivihreitä kappaleita. Sitten haastateltiin Kakea. Hyvä kun miehen enää tunnistaa. Elämä on raadollista. Täällä ollaan vain tietty aika. Saati puhumattakaan elämän tähtihetkistä; kuten juoksuharrastuksen parhaat vuodet - ne ovat kiitävää hetken hurmaa.

                       Kuten juoksussa, myös elämässä alku ja loppu on helppoa - välillä on vähän vaikeaa. Sitähän se elämä on. Se alkaa usein vaipat jalassa - ja siihen se monesti myös loppuu. Vauvana ja vaarina kaikki tulee alle, eikä itse tarvi/voi tehdä mitään. Rehellisesti sanoen se on raadollista. Vanheneminen on väistämätöntä. Silti se on julmaa. Ihmisen vanheneminen näkyy 99% myös juoksussa. Kun katsoitte kenties eilen Alisa Vainion (17) upeaa askelta Kalevan Kisojen 10000m juoksussa niin onhan siinä kontrastia kun otetaan joku 70-vuoden ikäinen koukkuselkä/polvi juoksemaan siihen perään. Eikä kyse ole kunnioituksen puutteesta vaan raadollisesta faktasta, joka on hieman tabu. Mutta juoksemalla paljon, voit nähdä itsessäsi myös asian itseironista, humoristista katsantaa. Juoksu vapauttaa, se ei anna puristaa pään sisältä.

                       Tunnen erittäin hyvin erään paljon juosseen ja vanhenemisen teoriaan iloisen poikkeuksen tekevän juoksijan. Mies, jonka juoksutekniikka ihailee moni nuoruuden kiimassa harjoittelevakin. Vai mitä tuumitta pian 64-vuotiaasta juoksijamestarista joka pistelee tonnin vetoja aamu seitsemän jälkeen parhaimmillaan 3:35min aikaan? Tässä kohtaa voidaan palata Juicen tekstiin: "tiedän mitä haluan, tiedän miten vähään kykenen". Haluaisin itsekin juosta 23 vuoden päästä tonnin yhtä mojovaa kyytiä, mutta samalla tiedän miten vähän kykenen. Realismi on pystyä ottamaan tuolloin muutamakaan juoksuaskel ja elää ylipäänsä.

                       Kyvykkäät nuoret juoksijat voisivat tehdä RENTOJA tonnin vetoja alla olevan kappaleeen nousevan kiihkon mukaisesti KIIHTYVÄNÄ aikaan 2:55min.     

Onni Vähäaho, Nivalassa 3.8.2015 

KOLME VIIKKOA STARTTIIN

                      PEP2015 kisan piti olla itselleni osallistumisen puolesta hyvällä lykyllä "ehkä-kamaa". Unkarin 6vrk juoksun MM-kisojen jälkeen ei ollut realistista asettaa vakavia tavoitteita suomaisessa maaperässä kiemurtelevaan, reilun 56km, Iso-Sydänmaan vaellusreitin kiertoon. Oikeastaan koko loppuvuodelle jätin tilan palautumiselle. Silti ovi on ollut raollaan avoimesti, sillä eihän minulla ollut aikaisemmin noin pitkistä suorituksista palautumis kokemuksia. Kaikki ovat kuitenkin yksilöllisiä, ja jokaisesta kisasta palautuminen on yksilöllistä.

                      Uskomaton on tapahtunut. PEP2015 kisaan on aikaa tasan kolme viikkoa. Olen tuntenut juoksussa vahvoja piirteitä viimeisen reilun viikon ajan. Olenkin ällistyksekseni huomannut palautuneeni. Reilun viikon takainen I-SR2014 koko lenkin (eli pep2015 56km lenkki) kierto oli sen verran vahvaa tekemistä, ettei epäilyille jäänyt enää sijaa. Kaikki tapahtui sittenkin sangen pian. Olen myös henkisesti voimaantunut - palautunut. Olen nälkäinen. Janoan pep2015 -kisasta kovaa tulosta, joka kohdallani on 8h alitus. Merkit viittaavat jopa 7h45min -aikaan, jos tulkitsen itseäni oikein. Siitä kovemmista ajoista ei uskalla ainakaan ääneen haaveilla.

                      Nautin tulevasta tilaisuudesta täysin rinnoin. On aivan sanoinkuvaamatonta päästä raastamaan meidän talkoovoimin tehdyllä, voitanee sanoa, rakkaalla reitillä. Tunnen suurta tarvetta niistää itsestäni kaiken ulos. Tunnen vieläpä, että kropassa on vara lypsää. On vain oltava valmiina I-SR2014 -reitin haasteisiin. Väli 13-30km. Se pitää päästä ilman kramppeja. Veikkaan, että 56km matkalaisten suurin haaste on krampit. Kisaan täytyy tulla vetreänä. Rajut lähestymiset on aika lailla tuhoon tuomittuja. Ainakin omalle tasolle kovien aikojen suhteen.

                      Ennakko-ilmoittautumisa on alkanut tippua. Nyt jo 17 ja tahdin odotan kiihtyvän. Sunnuntaina 16.elokuuta täytyy ilmoittautua viimeistään 56km matkalle. 10,5km ja 25km matkoillekkin voi ilmoittautua ennakkoon, mutta niihin voi ilmoittautua myös vielä kisapaikalla. Kisa sivuihin voi tutustua lisää tästä.

                      Syksy pepin jälkeen on vielä auki. Todennäköisesti yritän maltillisesti kaivella vähän Vk-aluetta parempiin kuosiin. Se ei ole helppoa todella pitkän matalatehoisen jakson jälkeen, joten ylilyönteihin ei ole varaa. Katsotaan mitä kivaa Syksyltä löytyy. Joensuun 12h hallijuoksukin on mielessä. Yksi vaihtoehto. Myös Karhunkierros ois kiva käydä kierasemassa. Entä Vaarojen tuplamaraton. Ohjelmaa on tarjolla. Mennään tuntemusten mukaan.  Ensin kuitenkin PEP2015.

                       Hyviä treenejä kaikille ja toivottavasti nähdään Pyssymäellä La 22.8.2015 :=)

Onni Vähäaho, Nivalassa 1.8.2015