tiistai 19. huhtikuuta 2016

FANINA LAJISSA

                      Keihäänheitto-aikoina naurettiin keppi-jätkien kanssa Santtu Mäkiselle & kumppaneille. Nyt hävettää sen aikaiset ajatukset. Santtu voitti urallaan viisi Suomen mestaruutta. Kaksi vitosella ja kolme kympillä. Kympillä Santtu lato parhaimmillaan alle 29minuutin. Sitä pidettiin keppimiesten kesken paskarajana. Enpä pidä enää. Sen sijaan pyydän julkisesti anteeksi ajatuksiani.

                      Pidempään blogiani seuranneet tietävät minun innostuvan toisten hienoista kehityksistä ja suorituksista. Olen fanina lajissa nimeltä juoksu. Buff Trail Tourin viime vuoden voittaja, Henri Ansio, pukkasi SM-Puolimaratonin aikaan 1:10:39. Se on toisin ilmaistuna 3:21min/km 21,1km ajan. Onhan siinä 10-ottelijan kropalla polkujuoksuja Suomessa hallitsevalta polkupedolta melkoinen tieniisto!

                     Taannoin ihailin Helsingin seudun ihmemiehen 2:48h juomaliivimaratonia mäkisellä reitillä koiran päällekarkauksen jälkeisenä päivänä. Nyt meinasi mennä purkka henkeen, kun luin uuden Helsingin seudun nuoren ultratulokkaan puolihuolettomasta 10km ennätyksestä, jossa näkyy olevan rutkasti pelivaraa. Reiluun 17min jälkimmäinen vitonen päälle 38min kympillä ja edellisenä päivänä melkein 35km pitkis alla. Kyllä piti aivan ääneen todeta, että mistä näitä riittää :=)

                    On se kiva olla statistina ja fanina lajissa nimeltä juoksu. Ei oo mitään jakoja, mutta ei sen väliä. Silloin tällöin pystyy haastamaan omia ennätyksiä ja se on aina mieltä nostattavaa. Mutta ihan piiruuttain oon ottanut tavoitteekseni kehittyä polkujuoksijaksi joka pakenee alle nelosta pusikkoon! Se miten kaukana pusikko saa olla lähtövaatteesta jääkööt ilmaan leijumaan. Sopivan epämääräinen tavoite lisää tuolle tavoitteelle sopivaa mystisyyttä.

                   Niin hyvä olet kuin edellinen lenkkisi... pätee usein tässä juoksuhommassa - vaikka ei tietenkään aina. Viikko sitten hehkutin twitterissä, että; -"piti tämäkin päivä kokea kun ei kolota mistään ja juoksu kulkee hyvin. Voiko sitä enempää kuntoilija odottaa?". Viikko tuosta ja en ole enää ihan niin varma tuosta tunteesta. Liekkö yövuorot näkyy hitaan vauhdin sykkeissä tai sitten lievä rasitustila vai sittenkin vain virittynyt kunto, jossa on 5pykälää kierroksia lisää varattuna joka osa-alueelle :=)).

                  Tänään juoksin pari hyvin kevyttä lenkkiä. Aamulla suoraan sängystä 5km ja aamupalan jälkeen 16,5km. Hitaassa vauhdissa oli ehkä 3-5pykälää normaalia enemmän sykettä. Eikö kuulosta jo hifistelyltä? Paljonko juoksee niin päästään tuntemaan atomitkin. Huvin vuoksi halusin varmistaa kropan toimivuuden yläsuuntaan. Nostin 13:sta kilsalla tasaisesti kierroksia noin 150:stä liki yläkynnykselle 165:n. Kilsa meni tasan neljään minuuttiin 156keskisykkeellä varsin helposti. Ei siis ongelmia yläkerroksissa, joten hölkkäsin hymyillen kotiin ja syömään.

                  Tässä on nyt kolmas viikko startannut painon tiputuksessa. Ruokailu on ollut säännöllisempää ja terveellisempää. Myös sitä kautta monipuolisempaa. Myös nestetasapainoa on tullut vaalittua. Jos jotain heikkoa hakee hakemalla niin vaimoa olisi voinut nähdä enemmän. On mennyt vähän työt ristiin. No vartin päästä nähdään - joten se siitä :) Niin... paino on tippunut nyt tasan 2kg. Paino on ollut nyt alimmillaan 80,8kg. 75kg olisi kova sana, mutta mennään nyt kilo kerrallaan. Hyvä on fiilis ja pidetään sitä pinnalla. Se kun on monessa asiassa avain juttu.

                  Muutama päivä sitten tuli hyvä dokumentti yle teemalta paljosta juoksusta. Ohjelman nimi "juoksukuolemat" oli harhaanjohtava, mutta sisältö oli tosi hyvä. Tuossa kahden reilun maratonin mittaisen päivän jälkeen reisivoimista lähti testihenkilöllä liki 40%. Tulos ei yllätä näin kauan harrastannutta ja asioihin perehtynyttä. Silti se aina muistuttaa, että pitäisi enemmän pitää huolta lihasvoimasta.

                  Vuonna 2017 alkaa minun polkujuoksu painotteinen tähtäys. Tänä vuonna on vielä tuo 24h sileän tuloshaku keikka Kokkolaan. Etenkin, jos saan sieltä hakemani (200km ylitys) niin voi hetkeksi unohtaa nuo sileille tähtäämiset ja kokeilla siipiä polkupuolella, jonne katson paremmin soveltuvan, sekä fyysisesti että mentaalisesti.

                   Laji johon soveltuu mittareiksi: "alle nelosta pusikkoon" ja "alle tunnissa suolle", ei voi olla rakastumatta. Se on tarpeeksi hauskaa ja kovaa - juurikin oikeanlaisen letkeää touhua. Se on polkujuoksua. Metsissä - esi-isiemme sielunmaisemissa, jossa jokainen löytää itsensä jossain vaiheessa hengästyneenä suon laidalta... Olethan muuten tulossa tiputtamaan minua podiumilta pep2016 57,5km matkalle La 13.8.2016 Pyssymäelle? Klikkaahan itsesi sisään! Pidetään hauskaa!

                   White man can´t jump? Vai voiko sittenkin?



Onni Vähäaho, Nivalassa 19.4.2016    

lauantai 16. huhtikuuta 2016

KIITOS!!! NELJÄNNES MILJOONAA KÄVIJÄÄ

                     Aloitin tämän blogin pitämisen 28.3.2012, eli hieman yli neljä vuotta sitten. Sivuillani on käyty keskimäärin noin 170kertaa/pv. 250 000 käyntiä, 1475päivää. Olen otettu pitkäjänteisestä kiinnostuksesta. Kiitän kaikkia lukijoita mielenkiinnosta!

                     Neljännesmiljoona kävijää reiluun neljään vuoteen kuulostaa hienolta. Juonpa kahvit sen kunniaksi. Ilman pullaa, sillä olen nyt 12päivää sitten aloittamassani painontiputus projektissa. Tasan 2kg on nyt paino tippunut. 82,8kg -> 80,8kg. Olo on parempi säännöllisen syömisen ja juomisen ansiosta. Katsotaan mitä lähtee. Nautitaan elämästä tässä ja nyt. Vaikka sitten diettaamalla. :=)

Onni Vähäaho, Nivalassa 16.4.2016

tiistai 12. huhtikuuta 2016

HUHTIKUUN HUMAHDUS

                      Kuu kiurusta kesään ja puolikuuta peipposesta. Liian vähän tunnen edelleen, varsinkin pieniä lintuja, mutta peipposen oon tuntenna kossista asti. Ja siellähän se jo laulaa lentää - Aittoperän aavoilla. Käykääpäs katsomassa, jalan tai pyörällä - miuluummin jalan.

                       Tuo avaus osin perspektiivinä blogihiljaisuudesta. Noin puolikuuta on näköjään mennyt viime kirjoituksesta. Se on terveen merkki, kun on keväällä muutakin tekemistä kuin näpyttää aivojen sekamelskaa näppämistölle. Toki yhteislenkit ovat päivittyneet ja lankkuhaasteeseen on tullut päivittäin merkintää. Samoin lenkkilistaan melkein päivittäin lenkkimerkintöjä - usein kahdestikin päivässä.

                       Lankkuhaastetta seuranneet ovat varmaan poiminneet myös yhden oman "sivuprojektin"? Usein parhaat projektit ovat ihmisen sisältä lähteviä, oman sisäisen tarpeen laukaisevia hyviä asioita, joita ympäröi vahva oma motivaatio, jostain itselle tärkeästä asiasta. Ultrajuoksussa täytyy tietysti olla paljon omaa halua ja motivaatiota - täytyy olla päättäväisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Silti yksi asia on jäänyt minulta luvattoman usein laimeaksi kuin lehmän hännän heilahdus. Nimittäin painon tiputus.


"YOU CAN ALWAYS LOSE WEIGHT - EVEN WHEN YOU ARE OLD MAN" -Joe Fejes


                      Jees, mitä englantia "Cosmos-Englishiä" :=) ... Jotenkinsa noin oli Joe Fejes, viime vuoden Unkarin 6vrk kisan voittaja sanonut ystävälleni Pasi Koskiselle. Itse olen täällä omassa blogissa aikonut ja uhonnut yrittäväni tiputtaa painoa lukuisia kertoja. No, toki usein olen 1-2kg pois saanutkin kunnes olen syönyt itseni jälleen takaisin - ja vähän yli. Olen ollut monta vuotta välillä 82-84kg. Minulla ei siis tietenkään ole paino-ongelmaa 182,5cm mittaisena miehenä, jolla on reidet kuin Rami Hietamäellä. En sinällänsä edes muistuta juoksijaa, mutta juoksempahan silti. Jos joku ei muista, olen vanha keihäänheittäjä. Ai kaikki on? No juu, juu, jokainen on poikassa horsmaa nakannu ja varmaan keihästäkin, mutta ihan kaikki ei oo Matti Närheä (v.2004 Olympialaisissa 10:s, ennätys yli 88m) voittaneet keihäänheittokilpailuissa?

                     Vaikka ruumiinrakenteeni on kaikkeen muuhun sopiva kuin juoksuun, juoksen, koska se on vain niin älyttömän mukavaa. Useimmin. On selvää, kun treenaa reilusti yli 600h vuodessa ja juoksee yli 5000km vuodessa, ei se ihan joka kerta ole helppoa. Mutta melkeestä aina. Ainakin jälestä päin. Päätin nyt kuitenkin vihdoin ostaa "hieman jälkijunassa" Joe Fejesin vinkin - ja pudottaa painoa. Tällä kertaa en yritä vaan PUDOTAN.

                     Painontiputukseni lähti liikkeelle kuin varkain. 25.3. aloitin lankkuhaasteen. Paino keikkui haasteen alkupäivinä 83-84kg välissä, ollen vähimmillään 82,8kg. 2-3.4. vahvistui päätös painon tiputtamisesta. Oma halu nousi kyllin isoksi. Niinpä aloitin Ma 4.4. tiputtamaan painoa. Lähtöpainoksi laitoin tuon edellisen viikon alimman painon. Ensimmäisen tiputusviikon lopuksi minulla oli ollut alin paino 81,4kg, eli eka viikolla lähti 1,4kg pois. Ehkä sitäkin tärkeämpi oli parempi olo ja säännöllistynyt ja terveellistynyt ruokavalio ja rytmi. Motivaatio on kerrankin tapissa, ja se on niin aito ja vahva, että nyt on hyvä imasta äijjä tiukaksi!

                     Su-Ma meni tiiviin koulutusreissun pakeilla Tampereella. Paljon istumista ja vuorokauden sisään Ylivieska-Tampere-Ylivieska väli junassa vielä yht. yli 7h istuen. Taattu höntti olo, joka jatkui vielä tänään tiistainakin, vaikka viime yön nukuin useaan yöhön eka kertaa hyvin. Paljon monenlaista kuormittavaa ohjelmaa arjessa. Tää on nyt pikkasen liian kiireinen tää kuukausi, joka päättyy tuonne toukokuun puoliväliin. Sitten on viikko kevyempää ja sen jälkeen 24h juoksun Sm-kisat Kokkolassa... josta tulikin mieleen taas tänään, kun oli vähän nihkiämpi juoksupäivä korkeiden sykkeiden vuoksi, että kisoissa on paljon kiinni siitäkin, minkälainen päivä osuu kohdalle.

                    Tänään alin paino oli 81,2kg. Joten 1,6kg on tultu alas 9pv:ssä. Varmaan ensi viikolla alkaa paino jo 7:lla. Aina siis voi tiputtaa painoa, jopa vielä näin vanhanakin miehenä. Ja teen tämän lähinnä parempien tuloksien toivossa sillä, kuten kirjoitin, olen ollut jo vuosia normaalipainoinen, mutta nyt halusin kokeilla imaista äijjän kuiviin ja katsoa kuinka se vaikuttaa juoksuvauhtiin.

                  LOPUKSI: Tähän painontiputusaiheeseen liittyen pieni kevennys; Kerroin yhdelle juoksua harrastamattomalle immeiselle, että aion tiputtaa ainakin 5kg. Hän vastasi: -"No, höpsis!". Vastasin: -"Sanoppa muuta, kymppihän se pitäis".

KUVA JOE FEJES UNKARI 6D v.2015
 

Onni Vähäaho, Nivalassa 12.4.2016                

torstai 31. maaliskuuta 2016

VUODEN EKA VUOSINELJÄNNES TAMMI-MAALIS

                     Vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen kaksi viimeistä päivää olivat minulla, reisikuntoutujalla, pienen ryppään aikaa. Kahteen päivään tulikin ihan mukavasti 110km kevyttä nylykkyhölkkää, sitä, mitä sitten Kokkolassa SAA jauhaa sen 24h ajan ihan luvan kanssa. Tuosta 110km ryppäästä ekat 59km olivat samalla nesteiden ja ravinnon nauttimista juoksun lomassa. Puskassakin piti pari kertaa ryppään aikana käydä. Kello kävi tietysti koko ajan, sillä luullakseni ne ei Kokkolassakaan pysäytä minun mennessä kyykkyyn? 110km keskivauhdiksi tuli 5:57min/km ja keskisyke oli lepponen 122. Niin kuin näissä isoimmissa keräyksissä hyväksi onkin.

   Tässä viimeisen neljän vuoden ajalta vertailua vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä.





2016








tunnit
kilsat





tammikuu
61
529,3
helmikuu
58
464,8
maaliskuu
54
449





yht.
173
1443,1












2015








tunnit
kilsat





tammikuu
62
476,3
helmikuu
40
356,7
maaliskuu
34
349,4





yht.
136
1182,4












2014








tunnit
kilsat





tammikuu
56
547
helmikuu
46
463,2
maaliskuu
47
454,6





yht.
149
1464,8












2013








tunnit
kilsat





tammikuu
58
504
helmikuu
35
307,9
maaliskuu
36
330,6





yht.
129
1142,5




Vuodet jolloin vuosikilsat ovat olleet yli 4500km/vuosi. Tämä on se neljäs vuosi, joka oletettavasti myös menee kolmen edeltävän vuoden kertymätasolle.

                      En vihtinyt tätä huomiselle päivälle jättää, sillä ette olisi uskoneet kuitenkaan :) #Posea
  
Onni Vähäaho, Nivala 31.3.2016      

tiistai 29. maaliskuuta 2016

MATKA ULTRAPOLKUJUOKSIJAKSI OSA.1

                          Huomasin "yllättäen", ettei ole mitään palaa tiellä, joten siirryin poluille. No oikeasti tietysti kutsumuksesta - siitä, kun kanervan tuoksu löytää hajuntunnistuskeskuksen ja suo laittaa hien virtaamaan ja paarmat kiinnostumaan sinusta.

                          Tiellä ei ole palaa. Olin toissapäivänä 5km testijuoksussa. Juoksin hurmoksessa elämäni parasta vauhtia. Eka kilsa 3:46min. Kärki meni eka kilsan 3:10min. Olin tuossa neljäntenä, jojo oli jo mennyt. On se raakaa? Ei mitään palaa! Miten polulla? Heh,heh... ei se taida olla sen helpompaa! Siellä kärki pakenee puikkelehtivillakin poluilla alle nelosta pusikkoon. Kun käännät oikealla kädellä mutkan takana ensimmäisen pajun oksan huomaat olevasi taas jojossa, poissa kärkikahinoista. Ei se ole helppoa polullakaan - pärjätä siis.

                          Poluilla taso alkaa olemaan aika tajuton. 4min kilsavauhilla ei tee mitään. Se laittaa harjoittelemaan. Miksen minäkin, jos muutkin. Eikös sen pitäisi olla mahdollista, vaikka sitten hieman naivisti uskoen. Aina kun luulee kehittyneensä hieman ja pääsevänsä lähemmäs edes B-osaston massaa, siellä Ansion Henrin takana niin saa vetää itselleen melkoisen hörönaurut. Lukaskaapa tämänkin velikullan harjoitusviikosta!!! Aivan mieletöntä settiä ja lopuksi mara mäkisessä maastossa juomaliivilla 2h49min. Hallelujaa ja viimeksi. Kyllä tässä ollaan ihan taputteluosastoa.

                        Ei ole palaa tarjolla täälläkään. Ainakaan ilmaista. Silti aion ainakin kiusata pep2016 kisaan tulijoita täällä meillä Pyssymäellä :=) Ehkä käyn kastelemassa ne suot vielä varalta. Meillähän on väliaikalähtökisa. Ehkä reitti pehmenee allani kärkimiehille sen verran, että saan siitä hieman tasoitusta. Nyt oon kuullu että on sellaista kaveria tulossa pitkälle, että voittoaika uhkaa alkaa vitosella. Siinä, jos ite saa etunumeron seiskasta kutoseksi. Ei mitään palaa. Mutta onhan tämä vaan eri hauskaa. #posea #posea

                     
Onni Vähäaho, Nivalassa 29.3.2016    

maanantai 28. maaliskuuta 2016

KOHTI KOKKOLAN KISAA OSA.3

                        Kunto on nyt sitä tässä vaiheessa, mitä villeimmissä unissani odotin. Isoin missio kohti Kokkolaa onkin nyt päästä viivalle terveenä. Nyt sitä olen. Ja täynnä luottamusta. Seuraava päiväuni voisi olla vielä hienoinen pk-alueen mikrosolullinen nosto ja suorituskyvyn samanmoinen nosto. Mutta se on vain päiväunta. Nykykuntokin on riittävä. Ei ole asiaa moottoritielle, jos ajaa mopolla.

                       Laadin huikeassa #toivon fiiliksessä viimeisen 8 viikon ohjelman. Kuten hyviin ohjelmiin kuuluu, ne alkavat levolla. Niin minunkin ohjelma. Huomennakin on vain reilu 10km hölkkää. Ke-Su välillä sitten viiteen päivään 160km. Siinä minun isompi määräjakso. Muutoin vain nättiä taikinan pyörittelyä 75-125km välimaastossa. Etsien ikään kuin sisäänpääsy porttia Kokkolan radalle.

                       Se mikä on aina suurin mietintä, kertoo mikä on juoksijan valmiustaso. Minulla suurin "ongelma" Kokkolan kisaa suunnitellesani on se, laitanko musiikin korville heti alussa vai en. Että isot on murheet. Joku voi pian hoksata, että asiat on kohdallaan. On ne. Kerrankin. Mutta fiksusti pitää elää. Ja siitä pitäkööt huoli seuraava ohjelma. Joka on, kuten kaikki, alustavia. Kuten Alex Stubb on sanonut: -"ohjelma on teoriaa, toteutus käytäntöä". Alex on juossut maratonin 3h pintaan, joten on hän jossain onnistunut, jos kohta on moitettakin saanut. Mutta ohjelmaan - en halua sotkeutua poliittisiin nyöreihin.

               



KOHTI KUR24h OHJELMA


VKO 13 Yht.170km
MA Lepo
TI 10km (105-115)
KE 6h ultraharjoitus ~J10min + K1min -rytmillä (115-120)
7km (115-120)
TO Järvenkierto 22km J10min+K1min -rytmillä (~120)
Järvenkierto 22km J10min+K1min -rytmillä (~120)
PE 7km (115-120)
LA Etulenkki 25km (105-120)
SU Alila 16,5km (105-115)
VKO 14 Yht.75km
MA Lepo
TI Perhelenkki 10,5km (~125-130)
KE Alila 16km (3+10+3)  (10km 145-150)
TO 7km (105-115)
PE Lepo
LA Etulenkki 25km J6min + K1min -rytmillä (115-120)
SU Alila 16,5km (105-115) matkustuspäivä
VKO 15 Yht.88km
MA Lepo/matkustuspäivä
TI 5km ennen aamupalaa
Järvenkierto 22km J10min+K1min -rytmillä (~120)
KE Siunattu kymppi 10km (2+6+2)   (3km/3km 145-150/160-165)
TO Lepo 
PE 7km (125-130)
LA Alila + Järvi 37km J10min + K1min -rytmillä (115-120)
SU 7km (125-130)
VKO 16 Yht.124km
MA Lepo
TI 5km ennen aamupalaa
 Alila 16,5km J10min + K1min -rytmillä (~120)
KE Etulenkki 25km (145-150)
7km (105-115)
TO Järvenkierto 22km J10min+K1min -rytmillä (~120)
PE  Alila 16,5km J10min + K1min -rytmillä (~120)
LA  Alila 16km 125-130
SU  Alila 16,5km J10min + K1min -rytmillä (~120)




VKO 17 Yht.77km
MA Lepo
TI 5km ennen aamupalaa
Vauhtileikittely Alila 15km sis. 3x30sek/3x60sek/3x2min/
KE Siunattu kymppi 10km (105-115)
TO Lepo
PE Pirttiranta 12,3km (130-140)
LA Perhelenkki 10,5km (115-120)
SU 5km testi yht.20-25km
VKO 18 Yht.74km
MA Lepo
TI Etulenkki 25km J6min + K1min -rytmillä (115-120)
5km (120-125)
KE 10km (105-115)
TO Lepo
PE Pitkä järvenkierto 27km J10min+K1min -rytmillä (~120)
LA Lepo
SU 7km (130-140)
VKO 19 Yht.85km
MA Alila 16,5km (105-115)
TI Järvi 22km 3+16+3   (16km 145-150)
KE 10km (~120)
TO 5km (~130)
PE 5km (~140)
LA Perhereitti 10,5km (145-150)
SU Alila 16,5km (105-115)
VKO 20 Yht.35km + kisa
MA Lepo
TI Pirttiranta 12,3km (~120)   sis.1km (~150)
KE Alila 16,5km (105-115)
TO 7km (~120)   sis.1km (~140)
PE Lepo
LA Kokkola Ultra Run 24h
SU Kokkola Ultra Run 24h



Tavoite on juosta yli 200km tulos, vaikka sentinkään yli ja nauttia 24h kisan annista.

Onni Vähäaho, Nivalassa 28.3.2016 

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

5KM TESTIJUOKSU

                    5KM TESTIJUOKSU, NIVALA 27.3.2016



 TULOKSET

1. Tuomas Ahola           16:40    keskivauhti 3:20min/km
2. Lasse Raudaskoski    18:51    keskivauhti 3:46min/km
3. Juha Jokikuona          19:02    keskivauhti 3:48min/km
4. Onni Vähäaho            20:21    keskivauhti 4:04min/km
5. Jussi Mökkönen         21:09    keskivauhti 4:14min/km
6. Teemu Korpela          29:40    keskivauhti 5:56min/km



                     ARMON VUODESTA TOIVON VUOTEEN


                    Vuosi 2013 oli lähipiirissäni hurja, armon vuosi. Hämeenkyröläinen, syövän voittanut taksikuski juoksi Unkarissa yksin ja yhdessä henkien kanssa rapiat 545km... Eniten juoksuystävistäni vierelläni juossut eläkeläinen(!) nousi korkeimmalle korokkeelle niin Maratonin Sm-kisoissa kuin 5000m ratamatkallakin pojat 60-vuotta sarjassa... Aamulenkkejeni jakaja, katsastusmies ja tietopankki, juoksi puolimaratonin hyvän matkaa alle 2h saaden ojan ravissa ikimuistoisen silityksen päälaelle rakkaimmaltaan... Pascaldupuisin näköinen mies, työpisteessään hallista rappusia pitkin toimistoon kiivennyt terveyseläjä juoksi myös ikimuistoisen puolimaratonin, pitäessään reilusti alle 5min km-vauhtia... Puhekone ja rekkakuski luojan armosta, kykeni amazonmaisissa olosuhteissa Vierumäellä huikeaan vuorokauden kisaan... Itsekin juoksin 5km ennätysken 20:35 ja puolimaratonin ennätyksen 1:31:32.

                   Kaksi pitkää vuotta meni 6vrk juoksuun tutustuessa. Nyt päätin pitkästä aikaa katsoa, saisinko vielä ultraharjoittelun ohella hieman kasvatettua vauhtia. Pitkin alkuvuotta merkit ovat olleet lupaavia ja monet testilenkit ovat sujuneet selvästi vauhdikkaammin kuin koskaan. Ainoana peikkona oli tässä kevättalvella lievä ylikunto ja etureisien tilttaaminen äkkiseltään liian kovasta tunkkaamisesta.

                   5km edellisen ennätykseni (GPS:n mittaama vitonen) olin juossut siis armon vuonna 2013. Nyt on toivon vuosi. Aina pitää toivoa parempaa huomista, maailmaa.  Varaa pitäisi olla parempaan. Viime aikaiset tapahtumat Brysselistä Ylivieskaan viestivät ihmisten pahasta olosta. Siihen parasta lääkettä on toivo, ja halu parempaan huomiseen, maailmaan.

                    Kuusi pääsiäisen marinoimaa miestä (nyt ei naiset osuneet paikalle) tuli haastamaan itseään 5km testijuoksussa. Lähtöviivalla paljon toivoa helpotuksesta vajaan puolen tunnin päästä. Paljon jännitystä, ja toivoa lähtömerkin kuulemisesta - ja sitten Tarmo, nuorempi kellomies, lähetti uroot auringon alle. Katsojia, huoltajia ja kellomiehiä. Paljon upeaa historiaa radan laidallakin. Alle 3h maratoonaria, kaksinkin kappalein alle 15min vitosen juoksijoita. Ilmassa oli paljon toivoa ja esimerkkiä.

                   Juoksu lähtee rullaamaan helposti ja vaivattomasti. Kello tykkää. Vauhti on enempi kuin hurja! Ensimmäinen kilsa helposti aikaan 3:46min. Voi veikkonen - toivoahan siinä heräsi - eikä silti turhaan. Olihan tämä antoisa juoksu - ja toivoa täynnä! Toinen kilometri: 4.09min. Hieman empimistä. Sykkeet olivat kovat. Varomista. Maitohapot pysyivät kuitenkin kurissa. Kolmas kilometri 4.06min. Puolivälin ylitys, toivo loppusuoran auringosta, valosta. Juoksu hieman kankeampaa, mutta ei väkinäistä. Kaksi päivää aikaisemmin vauhtileikittelyssä oli jalat vielä melkoisen paskat etureisien sisäosista. Nyt oli paljon toiveikkaampaa. Neljäs kilometri 4.07min. Matkavauhtia, ylilyönnin varomista. Yritystä rentouttaa hapuilevassa sivumyötäisessä. Viimeinen gps-kilometri: 4.01min. Testosteronia ilmassa! Hormonaalista himoa takoa jalkaa asfalttiin. Ei kuitenkaan ylenpalttista itsensä raiskaamista, sillä tajusin 20min rajan menneen. Sen aika ei ollut vielä, mutta tämä antoi toivoa yhä paremmasta.

                     Kisan voitti eliittijuoksijaksi kehittynyt Tuomas. Askeleessa näkyy paljon hyviä asioita, mutta ennen kaikkea harjoittelun uppoamisen voima. Raudaskosken Lasse, elikkäs "Emppu", oli hienosti toinen. Vasta 15-vuotias juoksijalahjakkuus näyttää aivan maailmanluokan teinitähdeltä, mutta on hyvin vaatimattoman oloinen, ja ennen kaikkea lahjakas askellus paistaa ultrakonin silmään. Kelloa tarkkaillen ja lopussa toiseksi kirien. Vielä hiomaton, ja siksi niin potentiaalinen. Kolmanneksi tuli aikoinaan 1.12 seuduille puolikkaan juossut, perhe-elämään enempi keskittynyt Autiorannan mies, Juha Jokikuona. Eihän se ole hullummin nakata vitosta 19minuuttiin pääsiäisaskareiden lomassa. Oli kunnia olla neljäs itseään paremmassa seurassa. Viideneksi tuli SievinAshtonEaton. Mies on vahva kuin härkä ja auringon lämmittäessä hänen jalkojaan, on toivoa paremmasta edelleen. Kuudenneksi tuli mies, joka on menettänyt kevään aikana läheltä enemmän kuin moni koko elämänsä aikana. Hattu nousee Teemulle, upeasti alle puolen tunnin taas. Olit monen mielessä päivän voittaja. Kaikki on niin suhteellista. Teemu on löytänyt juoksusta toivon.

                      Aikani 20:21min on siis oma ennätys. Aikaisempi oli raakana gps-matka vitosena 20:35. Nyt gps vitosen kohdalla oli aikaa mennyt 20:09. Joten parannus oli hieman isompi kuin miltä se näyttää. Mutta päälle 20minuutin kuitenkin. Hieman kutkuttais vielä noin kuukauden päästä kokeilla uudelleen. Katsotaan. Onhan täällä intoa, ja toivoa.


Onni Vähäaho, Nivalassa 27.3.2016   

perjantai 25. maaliskuuta 2016

LANKKU HAASTE 30 PÄIVÄÄ

                       Hieman motivointia oman keskivartalon tiivistykseen. 30 päivän lankkuhaaste. 25.3 - 23.4.2016. Joka päivä vähintään 5min lankkuja. Saa tehdä sarjoissa ja vaikka pitkin päivää. Messiin vaan. Aina se kannattaa. Ne jotka eivät tiedä, mikä on lankutus, tässä kuvia.

1.PÄIVÄ: Tänään tein 15,3km vauhtileikittelyn perään lankkuja 2x2min ja 1x1min.  Paino 82,9kg.

2.PÄIVÄ: Tänään juoksua polulla 11km ja perään lankkuja jälleen 2x2min ja 1x1min. Ja eiku iltahugiin duuniin :) Paino 82,9kg.

3.PÄIVÄ: Tänään juoksua yhteensä 25,7km. Sisältäen 5km ennätysjuoksun. Lankkuja pitkin päivää 2x2min ja 1x1min. Paino 83,2kg. Mämmi maistuu. :)

4.PÄIVÄ: Tänään lepoa juoksusta. Paino 84,1kg (Yöhugit, seli, seli). Lankut 3min + 2min.

5.PÄIVÄ: Yövuorojen jälkeen eri syistä unet jäi liian vähiin. Paino 83,1kg. Juoksua I-SR2014 reitillä 11km. Lankut jäi kaupoissa käyntejen jälkeen. Väsytti ja v... Siis teinkin vähän ekstraa. 3x2min = 6min lankkuja. Hä-hää, itelle!

6.PÄIVÄ: Lankut tuli tänäänkin tehtyä mallia 2min+2min+1min. Jalkoja tuli liikuteltua aamuyöstä hieman takkuisesti, mutta kuitenkin 59km. Iltapäivällä oli jo peruskepeä koipi ja 7km ruikkaus. Paino 83,4kg (muistaakseni). Jämäköitä lankkuja haasteen ottaneille!

7.PÄIVÄ: Tänään nylykkyhölkkää 44km (2x22km järvenkierto). Välissä ja lopuksi 5min lankkuja (2+2+1min). Paino 82,8kg. Piisalle asti.

8.PÄIVÄ: Palauttelevaa hölkkää kahdessa (10+7) erässä yhteensä 17km. Lankut tänään 2min + 2x1.30min. Paino 83,7kg. Ei vaaraa laihtumisesta.

9.PÄIVÄ: 3h Polkujuoksua (I-SR2014 Etulenkki 25,1km) ja lankut 3x2min = 6min. Paino 83,9kg.

10.PÄIVÄ: 7km huoltavaa hölkkää ja lankut 1x3.30min ja 1x1.30min. Paino 83,3kg.

11.PÄIVÄ: Lepopäivä juoksusta. Kevyt viikko alkaa. Eilen päätös painon tiputtamisesta ainakin vappuun asti. Paino nyt 82,9kg. Lankut 3+1+1min.

12.PÄIVÄ: Huoltavaa polkujuoksua 10,6km. Lankkuja reilu 5min kolmessa osassa. Paino 82,9kg. Alkaa syöntirytmi löytyä ja ruokailut säännöllistyä, sekä olo parantua. Paino alkaa laskemaan pikapuolin :) Nyt ei aiota tiputtaa, vaan tiputetaan.

13.PÄIVÄ: Vähän reippaampaa 10km pätkä 16km lenkillä. Lankut 2+2+1min. Paino 82,6kg. Non-niin, eka nitkaus vähän alaspäin painon suhteen.

14.PÄIVÄ: Pitkä päivä töissä. 7km palauttelua. Lankut 3+2min. Paino 82,5kg.

15.PÄIVÄ: Pitkä päivä töissä. 7km kevyttä hölkkää fiilistellen, huvin vuoksi, ajan kuluksi. Lankut 3+1+1min. Paino 81,8kg. Paino tippunut nyt 1,0kg edellisen viikon alimmasta. :)

16.PÄIVÄ: Juoksua tänään 30km. Aamulla polulla 25km ja illalla tiellä verryttelyä 5km. Lankkuja tänään yht.6min. 3x2min. Paino 81,4kg. Hyvin tippuu.

17.PÄIVÄ: Aamulla nihkiää ja energiavajeisena 16km huoltavaa hölkkää. Lankut 4x1,5min = 6min. Paino 81,5kg. Illalla matkustus Tampereelle koulutukseen.

18.PÄIVÄ: Lepopäivä juoksusta. Koulutuspäivä Tampereella. Illalla matkustus kotiin. Lankut tänään 2+3min. Ei painolukemaa. Vyö meinaa mennä reikää tiukemmalle, joten hyvin on lähtenyt keskivartalosta :)

19.PÄIVÄ: Juoksua 27km (5+22). Lankkuja tänään yht. 7min (3+2+2). Paino 81,2kg.

20.PÄIVÄ: Juoksua 15km (10+5). Lankkuja tänään 5min. 2+ 2x1:30min. Paino 82,6kg.

21.PÄIVÄ: Juoksua 7km. Lankkuja tänään 3+2min. Paino 82,0kg. Tämähän tulee kohta tavaksi - lankuttaa. Ehkä 30pv jälkeen on kuitenkin hyvä ottaa hieman lepopäiviä.

22.PÄIVÄ: Juoksusta lepopäivä. Lankkuja tänään yht. 6min. 3x2min. Paino 82,1kg.

23.PÄIVÄ: Juoksua rapiat 37km. Lankkuja tänään 5min. 3:30min + 1:30min. Paino 80,8kg.

24.PÄIVÄ: Yövuoropäivä. Näkyy taas heti painossa. 82,3kg. Palauttelevaa hölkkää tänään 7km. Lankkuja 3+2min.

25.PÄIVÄ: Yövuorojen päättymispäivä. Jalkapohjan jänteisiin särkylääke. Nostaa yleensä seuraavan vrk ajaksi painoa. Tänään lankut 2x2:30min. Paino 82,5kg.

26.PÄIVÄ: Juoksua yhteensä 21,5km kahdessa osassa (5+16,5). Lankut tänään 3+2min. Paino 81,1kg.

27.PÄIVÄ: Juoksua yhteensä 32,3km, josta heti aamusta I-SR2014 etulenkki Vk1 Reipasta Hietapuolen Bekelen kanssa alle 6min/km tahtia. Aika maukas sipasu :) Lankut 3:30min + 1:30min. Paino 82,0kg.

28.PÄIVÄ: Juoksua 22km. Kropassa turvotusta edellisien päivien rasituksista (yövuorot ja sen jälkeen paljo harjoittelu). Paino 82,3kg. Tänään vielä Burana pää -ja olkapääkipuun, eli huomenna todennäköisesti paino vielä korkeampi. Lankut tänään 3+2min.

29.PÄIVÄ: Juoksua 16,5km. Lankut 2min + 2x1:30min. Paino 82,6kg. (Buranan vaikutus + kova reeniviikko vieny kropan turvotustilaan)

30.PÄIVÄ: Juoksua 16km. Tänään yksi lankutus (5min). Meni ihan ok. Kiitos kaikille haasteeseen ryhtyneille. :)


Onni Vähäaho, Nivalassa 25.3.2016