sunnuntai 13. toukokuuta 2018

100 MAILIA KUUSAMOSSA - OSA.1

               Urheilutermistö voi olla välillä vaikeaselkoista ja harhaanjohtavaa. Esimerkiksi yleisurheilussa 5000 metrin juoksija on "pitkänmatkanjuoksija". Suoritus huipulla kestää 13-14 minuuttia. Hiihdossa 50km on "kuningasmatka". Suoritus huipulla kestää noin kaksi tuntia. Omassa lajissani, polkujuoksussa, pisimmästä matkasta käytetään termiä "perusmatka". Minun seuraava kisamatkani on Kuusamon karhunkierroksella "perusmatka". Kaksi kertaa karhunkierros. Huoltokoukkuineen 168km. Reittiennätys on vähän päälle 20h.

               On selvää, että haaste on äärimmäinen. Karhunkierroksen suositeltu kesto on 3-7 vuorokautta retkeilijän kunnosta riippuen. Siis yhteen kierrokseen. Minun kisamatka on kaksi kierrosta. Normaali kulkusuunta karhunkierroksella on Hautajärveltä Rukalle. Nyt juostaan ensin Rukalta Hautajärvelle ja sitten takaisin.

               Olen juossut kahtena viime vuonna yhden karhunnkierroksen. Viime vuonna 84km kisa meni siksi hyvin (16:sta, 185 miesjuoksijan joukossa), että innostuin nostamaan tavoitetta tälle vuotta ja pyrkiä "perusmatkan" läpäisyyn. Viimeisen puolen vuoden aikana olen juossut lähes 3000 kilometriä ja kerännyt noin 17 000 nousumetriä. Harjoittelun uskon riittävän maaliin pääsyyn, joka on kisan ykköstavoitteeni. Maaliin pääsy tietäisi minulle ensimmäistä vähintään 100 mailin (minimissään 161km) polkukisan suorittamista. Tieultrissa pisin suoritukseni on ollut kolmen vuoden takainen kuuden vuorokauden MM-kisan tulokseni 524 kilometriä, jonka juoksin Unkarissa.

               Ultrajuoksijoita kiinnostaa usein se, ettei edes maaliin pääsy ole ennen suoritusta itsestään selvyys alkuunkaan. Se kiehtoo ja usein jo pelkkä maalin pääsy tuntuu voitolta. Se on matka pois mukavuusalueelta. Ja nuo matkat saavat tuntumaan arkiset haasteet varsin keveiltä. On vaikea samaistua muiden lajitovereiden haasteisiin arkielämässä. 168km ja noin 4000 nousumetriä yhteen kyytiin on sitä kansallispuistossa.

                Tuo on siis tavoitteeni. En ole juossut siitä vielä yhtää metriä eteen enkä ylös, joten palataan tähän asiaan kakkososassa, kun olen palannut Kuusamon reissulta takaisin kotiin.


Kisaa edeltäviä lenkkejäni voit seurata STRAVASSA.


Onni Vähäaho, Nivalassa 13.5.2018     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.