SYVÄSSÄ PÄÄSSÄ

               On marraskuun 23.päivä. Mieli on iloinen, vaikka maa on lumeton, pimeän aika liki maksimissaan. Eikä myöskään harjoittelun käynnistämisen aika näytä tulevan vielä vastaan. Nyt on loppumassa kolmas "lepoviikko". Niillä pyöriästi juoksua 42km, 36km ja nyt tällä viikolla 67km (sunnuntaina tulenee 16km). Tällä viikolla kokeilin antaa viiden päivän juoksemattomuuden jälkeen vuorokauden sisällä normaalin kovan treenimäärä annoksen ja katsoa mitä kroppa sanoo. Lihaksisto leikkasi kiinni oikein huolella. Vielä 12km reipas juoksu meni liki normaali tunteella, mutta sen jälkeen olo oli kuin yliajetulla. Lonkan seudun lihakset ja luutkin olivat arat illan palauttavan kympin alussa. Olin vain vuorokaudessa eksynyt siis syvään päähän, eikä jalat ylettäneet pohjaan.

               Ennen lepojakson alkua minun piti alunperin aloittaa harjoittelu 10.joulukuuta. Jotenkin erehdyin kuitenkin haihatteleen, että voisin kevyemmän PERUS 1 jakson muodossa aloittaakin harjoittelun jo 26.marraskuuta. Nyt on selvää, että ainakin ensi viikko pitää vielä odottaa miten paljon tänään annettu kova, yli kahden tunnin hieronta auttaa. Viime vuosina hierojani on aina onnistunut, joten uskon olevani jo 2-3 päivän päästä paljon positiivisemmassa tilassa. Silti missään nimessä ei löyly kiurua kannata heti tyhjentää kiukaalle vaan antaa lihaksiston palautua rauhassa välittämättä kestääkö se kolme vai kolmekymmentä päivää.

              Toiveita minussa herättää nopeasta tilanteen korjaantumisesta se, että olen aikaisemmin saanut nauttia nopeasta palautumiskyvystä. Olen saanut syytää aika kovaakin harjoittelua ja kisoja, joista olen sitten palautunut hämmästyttävän nopeasti. Nyt on kuitenkin tämän vuoden kakkuun tullu läiskittyä niin monta kropalle kovaa junttausta, että palautumiseenkin on tullut näköjään enempi haastetta.

              Jotenkin nyt on tekemiseen löytynyt mielestäni sopivasti malttia, vaikka into olis kova alottaa kunnon reeni. Vuodet ovat opettaneet, että into ei ole kuntoa vaan pitää jaksaa olla kärsivällinen. Eikä aika minulla tule pitkäksi. Tekemistä riittää ja harjoittelemattomuuden puutetta isompi harmi on lähes alvariinsa ajanpuute, vaikka teen 77,43% työaikaa. Tekemistä siis riittää.

               Ohjelmarunkokin on valmiina ja ohjelma Joulun tienoille asti, johon sitten hypätä, kun kroppa antaa myöden. Tässä ohjelman runko, tähtäimessä Karhunkierroksen 166km kisa toukokuun lopussa.

               Yksi isoimmista muutoksista on, että menen ns. "Bakkenmaisesti" nopeus ja voima edellä vauhtia ja määrää kohden. Malli on kuitenkin toisaalta oma sävellys, sillä esim. alussa olevat kaksi perusjaksoa sisältävät nopeuskestävyyttä ja voimaa rinnan. Harjoituskaudessa on progressiivisuus. Nostan tehoja kevättä kohden. Tämä tarkoittaa esim. testijuoksuja (aluksi 4-7km mittaisina helmikuun loppuun asti ja sen jälkeen 10-11km) siten, että lämää ei laiteta heti tiskiin vaan nostetaan tehoja ja vauhteja hiljalleen kevättä kohden. Sama myös reippaissa lenkeissä.

              Alarekisterissä yritän päästä vielä ylärekisteriä tukevampaan malliin. Eli mm. MÄÄRÄ 1:llä on tarkoitus paljon lumikenkäillä ja näin jättää paukkuja sitten kovempiin avainharjoituksiin. Harjoituskausi on tarkoitus katkaista helmi-maaliskuun vaiheen palauttavalla jaksolla, jolloin on tarkoitus ottaa joku kisa tai kova oma testijuoksu.

               Harjoittelussa ajattelen, että pelkästään pienet harjoitukselliset muutokset jo antavat kropalle uutta ärsykettä ja kenties sitä kautta herättävät kehityskäyrää henkiin. Vuodesta toiseen samaan junnaaminen helposti puurouttaa kehityksen.

               Luvun alla on parhaillaan  "Treenaa tehokkaasti", Janne Kallion kirja. Olen siinä aika alkutaipaleella vasta, mutta iso ihmetys tuli tehojakauma ajattelussa. Kirjassa pidetään Tehoalue kakkosta (n.72%/maksimista - aerobinen kynnys) määrällisesti isoimpana harjoittelualueena peruskestävyyden (Pk) osalta. Itse olen kyllä siinä koulukunnassa, että harjoittelen suurimman osan tehoalue ykkösellä, alle 72% (jopa alle 70%/max) maksimista. Oman kokemukseni mukaan harjoitteluni puuroutuu liiaksi samalle alueelle, jos juoksen Pk-lenkit noin kovilla tehoilla. Tosin en ole nyt muutamaan vuoteen enää niin tehnyt, mutta tuskin kokeilen ainakaan heti. Toisaalta kirjassa kehoitetaan löytämään sellainen harjoittelu, jossa vältetään puuroutumista. Mielenkiintoista tekstiä muutoin tähän asti. Tosin ei vielä yhtään muuten yllättävää kohtaa.



              Odottavin ja rauhallisin mielin, Onni Vähäaho