ULTRAHÄPEÄÄ

                Kaukana Alaskan koilisosassa elämä on ankaraa. Kylmällä talvella on puolensakin, sillä vuonojen järvet jäätyvät ja osa karaistuneista asukkaista lähtevät tuolloin huskyvaljakoiden kanssa hakemaan puutavaraa ja kalaa. Ilma on hyinen, mutta koiravaljakot helpottavat, sillä huskyt jaksaa - ovat koirarotujen ultraajia. Avaraluonto ohjelmassa kerrotaan, että hurjimpina päivinä päivämatkaksi saattaa tulla jopa 50km sitkeällä huskyvaljakolla isäntineen. Kunnoitettavaa touhua ja raakaa hommaa kulkea noin pitkä matka elannon eteen. Silti, päivämatkana 50 kilometriä... No se on 50 kilometriä.

                Tänään on tullut kuluneeksi kuusi viikkoa, kun Suomen pisin polkujuoksu, kutakuinkin kahden ja puolen työpäivän mittainen juoksu suoperäisellä reitillä päättyi osaltani 114 kilometrin huoltoon. Sen jälkeen tuli kolme viikkoa otettua kevyemmin. Alle 100km juoksuviikkoja reilusti. Nyt kaksi edellistä noin 122km ja 131km. Jo harjoittelua minulle. Tällä viikolla olen juossut vasta noin 30km ja on sunnuntai-aamu. Siihen on syynsä.

                Reilun tunnin päästä seison hiljaisen tien päässä. Todennäköisesti sunnuntaipäivänä on muutoinkin hiljaista, sillä kello tulee olemaan 8, kun käynnistän Garmin connect sykekelloni. Tarkoituksena on juosta 100km tiellä. 27 kierrosta noin 3,71km luuppia. Aivan - kaverini totesi: -"Ei sinulta ainakaan ideat lopu - 100 kilsaa marraskuussa". Hieaman silti hävettää ilmoittaa juoksevansa näin pitkiä matkoja tiellä, kun Alaskassakin 50km koiravaljakoilla on tv-kamaa. Nämä tempaukset tahtovat mennä paikoin yli ymmärryksen? 

               Tunnelma on hyvä. Toissapäivän viimeinen verryttelylenkki tuntui hyvältä. Tuntuu, että ole jälleen kerran saanut nostettua suorituskykyä parin edellisen hyvän viikon ansiosta. Nopeasti treeni tarttuu ja se on innostavaa. Mutta katsotaanpa kuinka käy. 100km marraskuussa ei ole lastenleikkiä. Monenlaista pitää ottaa huomioon. Illalla ollaan viisaampia miten siinä onnistuin. Kolme tuntia sain nukuttua, senkin unilääkkeellä. Minulla on nykyään harvoin vaikeuksia saada unta. Olinko noin latautunut?  No, oikeastihan yhdellä lyhemmällä yöllä ei ole juurikaan merkitystä. Ehkä se johtui eilisen illan liian pitkistä päikkäreistä.

               Jatketaan aiheesta illan suussa tai huomenna.


              Kun juna on porskuttanut höyryveturin lailla pufinkin jälkeen poluilla, tuli harha-illuusio, että alusta-ku-alusta niin ennätyksen paukkuu ja juhlat jatkuu. Tämän(kin) harrastuksen karmanlaki on vain se, että jossain vaiheessa monet kovat suoritukset ottavat hintansa. Tänään oli maksun aika.

              Minä, Hietapuolen Bekele ja Ylimäen iloiset veljekset, Lasse ja Arttu, olivat kanssani luuppia kiertämässä. Yksi luuppi oli 3,71km. Ylimäen veljekset veteli omaa harjoitustaan hissukseen ja veistelivät mukavia aina vastaan tullessa tai minun ja Bekelen heidät ohittaessa. Alku lähtikin suunnitellun lupsakkaasti liikkeelle. Rennon helppoa perusjuoksua. Eka kymppi 50:36.

             Aluksi oli pari kierrosta tien pinta paikoin jäinen ja joitakin suttaavia askelpareja tuli siellä täällä, mutta se oli niin vähäistäja lyhyaikaista, ettei siitä tuntunut haittaa olevan. Tien pintaan tuli pian pitoa ja selkein jako reitillä oli, että aina viimeinen vajaa kaks kilsaa puskettiin 4-5m/s olleeseen syksyiseen vastatuuleen. Siinä panin merkille, että vaikka tunteen ja tehot pidin samoissa kuin myötätuulessa, tuntui reisissä jäykkyyttä vastatuuli pätkällä. Myötätuulipätkällä reidetkin aina rentoutui ja meno oli tosi kivaa. Toinen kymppi kesti 52:21. Siinä oli mukana jo jonkun verran eväslaukulla kapisteluakin. Yhteensä oli mennyt aikaa 1:42:57 20 kilsaan.

             21km kohdalla remmiin liittyi Gebre-Bolt, joka kiersi pari rundia mukana. Meno oli kaiken aikaa samanlaista, niin kuin sadalla kilsalla hyvä onkin olla. Tuuli vähän navakoitui ja vastatuulessa piti enempi keskittyä, ettei turhaa nojaa siihen vaan koittaa rullata rennosti. Silti aina reisi kiristyi - ja myötäleellä löysäsi. Noin 28 kilsan kohdalla, kun alettiin lähestyä kahdeksannen kierroksen vastatuulipätkää alkoi reisiä jumittaa, mutta jotenkin hammasta purren kaikki meni niin, ettei tehoja tarvinnut lisätä, eikä vauhtikaan juuri pudonnut - vielä.

             Yhdeksännellä (Hietapuolen Bekelen viimeinen kierros) jumituska oli jo melkoinen. En kovin isoa numeroa siitä vihtinyt kanssajuoksijoille tehdä, sillä en viitsinyt kitistä, kun olivat hyvänhyyvvyyttään tulleet tsemppaan ja juokseen mukana. Kolmas kymppi 53:17. Kokonaisaika 2:36:14. Eli edelleen todella tasaista, kun huomioi, että tällä kympillä jo viimeiset kaksi kilsaa oli melkoista tuskaa.

             Bekelen lähdettyä mukaan tuli saman tien Jarru ja Korpeedo. Korpeedo juoksi omaan tahtiin ja Jarru mukanani. Harmitti omien jalkojeni tilanne, mutta ei auttanut. Yritin rentouttaa, mutta ei. Sykekkin alkoi hiljalleen laskia, kun vauhti laski jalkojen jäykistyttyä yhä laajemmasti joka paikasta. Reidet, sääret, lonkka/lantio. Pohkeet oli koko ajan hyvät. Täällä ei ollu soita. Kymmenes kierros oli melkoista tuskaa. Koitin isoimmat tuskat pitää sisällä. Vaihdoin kokeeksi viellä vaimennetummat kengät, mutta meinasi nauru päästä pian niillä liikkeelle lähtiessäni. Oli kuin olisi maratonkisan jälkeisenä iltana lähtenyt puujaloilla verrytteleen. Kuin piestyt. Peli poikki 11 kierroksen ja 40,8 kilsan jälkeen. Neljäs kymppi oli jo paljon kävelyä sisältävää ja kenkien vaihtelua yms. retkityyppistä toimintaa kuin juoksua. Neljäs kymppi 62:24 kaikkineen taukoineen päivineen. Koko 40,8km testi 5:31min/km keskivauhdilla ja suht iisillä 134 keskisykkeellä.

             Gebre purkitti homman mielestäni hyvin. -"oli hyvä testi ettei tullu nyt ruvettua palautumattomana salakavalasti hivuttaan tehoja ylös". Ja monet muutkin, totesivat samoilla linjoilla. Että hyvä, kun tuli testattua. Ja olisihan se ollut ihme, jos olisi tämäkin vielä mennyt kaiken kukkuraksi kunnialla. Pufin jälkeen kuitenkin mm. 15h sauvakävelyvaellus ja perään hurja I-SR2014 koko reitin kierto ennätysaikaan. Raja se tuli vastaan, ja ennen kaikkea nyt minulle tällä haavaa oudolla alustalla. Ei hirvetkään viihdy asfaltilla kuin hetken.

            Nyt otan ns. lepojakson. Eli ihan lepoa. Sauvakävelyä alle 110 tehoilla, eli tunkkausradalla kevyesti jossain vaiheessa. Sen lisäksi salia voisi kokeilla ottaa ja matolla ylämäkikävelyä. Eli rauhoitusta juoksusta. Lepoa paljon ja 2-3 kertaa viikossa jotain matalatehoista. Sellaista se on lepokausi. Katsotaan miten kauan sitä nyt on hyvä pitää, mutta ainakin kaksi-kolme viikkoa. Katselin jo eilen, että tiistai 11.12. on minulle se päivä, kun aloitan ohjelmoidumman harjoittelun. Silloin lopetan yövuorot maanantaina, joten tiistaista on hyvä aloittaa, kun ollaan ns. joululistalla ja töitä on vähemmän. On kiva aloittaa harjoittelu, kun on paljon vapaata.

            Iloista talven odotusta kaikille! Pitäkää huolta toisistanne!

Onni Vähäaho, Nivalassa 4.11.2018