tiistai 1. joulukuuta 2020

MARRASKUU 2020

             Marraskuu 2020 on ollut alku uuden. Ehkä enempi kuitenkin orientoitumista, uuden opettelua kuin suoraa toimintaa. Toki treenit on sujuneet yläkanttiin, mitä tässä vaiheessa ajattelin. Marraskuun olisi voinut ottaa kevyemminkin. Lihaksissa näkyy, ettei ne ole kestäneet aivan tarjottua. Menneen ja tulevan kauden väliin olisi ollut hyvä pitää vielä selvempi kevyt jakso. Tosin hiljattain jäätyneiden teiden vuoksi on jalkojen lihaksilla paljon taas uutta ihmeteltävää - suttaavia askelia, nastakenkien armottumuutta, sekä hiihtolihasten uudelleen herättelyä. Mutta eiköhän nuo lihakset ja jänteet tästä hiljalleen opi talven vaateisiin. 

             Kun vuotta on jäljellä vielä yksi pitkä kuukausi on treenitunteja jo nyt takana 674. Olen menossa toista kertaa perätysten yli 700 tunnin harjoitusvuoteen. Ehkä tulevina vuosina määrä voi laskea laadun muuttuessa. Katsotaan. En tykkää tarkkaan laskea tulevaa. Menen aina sen hetkisen tarpeen mukaan. Taustalla kuitenkin iso sapluuna, johon on tarkoitus hypätä, kun tässä pääsen kunnolla alkuun. 

            Painon tiputusta on nyt kuukausi takana. Alla taulukko edistymisestä. Kuten vaimoni sanoi, hyvähän se on, että joku arvo menee aina edes johonkin suuntaan. No, tulosta tulee hiljalleen. Olen kestävyysurheilija ja jaksan odottaa. Uskon edelleen tähän systeemiini ja sehän riittää.  




PAINON TIPUTUS SEURANTA
















jakson









alin 





PVM
paino
paino
lantio
maha
vyötärö











1.11.2020
85,3
85,3
97
97
88
17.11.2020
84,8
84,6
96
96
87
1.12.2020
84,8
83,3
95
97
87


            Taulukossa joulukuun ensimmäisen päivän paino oli siksi noinkin korkea, kun tuli juhlittua vaimon pyöreitä syömällä ja juomalla. Vieläkin on kropassa nestettä ja aineenvaihdunnan hitautta sen jäljiltä. Joulukuun puolivälin painokontrollissa 14.päivä olen toivottavasti ainakin 83-alkuisessa painossa. Eikä haittaa vaikka jakson alin aamupaino noteeraus olisi 82-alkuinen.


MARRASKUUN SUMMAUS ALLA


                                       MARRASKUU        VUOSI 2020 YHTEENSÄ


Ulkoilu tunnit                 51h                     674h
Juoksu                    346,7km              4444,7km
Hiihto                       79,4km                276,7km
Lumikenkäily              0,0km                    9,0km
Kävely                       36,7km                339,8km
Pyöräily                     15,0km              1852,7km

Nousumetrit              7 366m                89
633m 

Pullopantteja                0,00e                    46,7e
(tavoite 183e/vuosi)

Onni Vähäaho, Nivalassa 1.12.2020

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.