sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

MEIDÄN TAISTELU

             Jo kolmekymmentäviisi maata taistelee eilisen tiedon mukaan koronavirusta vastaan. Ja luku kasvaa. Edellinen lause on tämän viruksen ydin - sen luvut kasvavat. Olemme siinä mielessä onnellisessa asemassa, että meillä on yksi maailman parhaimmista terveydenhuolto tietämyksistä. Täältä ovat jo vuosia, jollei vuosikymmeniä apua hakeneet monet kuuluisuudet. Meillä on paljon tietoa ja osaamista. Suomen hallituksella, eduskunnalla, presidentillä, päättäjillä on paras mahdollinen asiantuntemus takanaan Suomen terveyden ja hyvinvointilaitoksessa, THL:ssä.

           Tämä ei ole silti yhden instanssin taistelu - tämä on meidän taistelu. Meidän kansamme on näyttänyt jo historiassa olevansa poikkeustilanteissa ja oloissa verrattain sinnikäs. Ja kuten sotiemme aikanakin, olemme edelleen sangen vähälukuinen ja vähä varusteinen. Hengityskoneita ja koulutettuja hoitoalan ammattilaisia saisi olla enemmän, mutta kuten sanonta kuuluu: -"näillä mennään". Nyt on entistäkin tärkeämpää, että olemme vahvoja yhdessä!

           Koronavirus on sen verran vieras virus, että tiedemiehet ja tutkijat ovat joutuneet melkoiselle takamatkalle. Siitä syystä asiantuntijat joutuvat vielä tarkistamaan tietojaan tiuhaan. Kaikki tämä on tarpeellista, sillä kyse on saada askelmerkki kohdalleen. Tärkeintä on meidän jokaisen sitoutuminen tähän. Ihan jokaisen.

           Pestään kädet menen, tullen ja palatessa. Se on yhtä tärkeää kuin kestävyysjuoksussa kevyen harjoittelun osuus. Kaiken perusta. Pidetään lajitovereihin mielellään se kahden metrin väli. Ei kyläillä, ei hakeuduta tilanteisiin, jossa on paljon ihmisiä. Nyt on hyvä miettiä jokaista asiaa mitä aikoo tehdä, johon kuuluu muita ihmisiä. Nyt jopa kahden henkilön tapaaminen voidaan nimittää ruuhkaksi tässä tilanteessa. Me voimme todella vaikuttaa. Nyt on sen aika. Vaikuttakaa.

         Viimeisin näkemäni Suomen koronavirus kuolleisuusarvio on jossain 500-3300 ennusteen välillä. Lisäksi selvinneille voi jäädä merkittäviä vajauksia koronataudin sairastamisen jälkeen. Koronaviruksessa tulee pahimmissa oireissa mm. keuhkonkuume, joka voi tehdä jälkeä pysyvästi keuhkoihin. On tietysti muistettava, että ONNEKSI peräti 80% koronavirukseen sairastuneista selviää lievillä oireilla. Lievät oireetkin voivat kuulostaa joistakin kovilta? Lieviä oireita on mm. kurkkukipu, kuume, yskä, nuha ja lievä hengenahdistus. Nämä luettelemani oireet eivät vaadi vielä sairaalahoitoa. Ne parannellaan kotona. Vähintään kahden viikon karanteenissa.

          Miettikää oikeasti jokaista päivittäistä toimintoa. Kaupassa ajatuksella. Pidetään se kaksi metriä väliä lajitoveriin jos vain suinkin mahdollista. Pestään ne kädet lähtiessä ja tullessa. Pidetään yhteyttä puhelimilla ja muilla sosiaalisilla yhteydenottovälineillä. Vältetään kaikkia tapaamisia. Muistetaan kuitenkin pitää yhteyttä ja välittää. Ja jos ei muuten ehdi niin ainakin ajatuksissa.

          Hyvin tämä menee! Suhteellisesti. 


Onni Vähäaho, Nivalassa 22.3.2020 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti