lauantai 11. heinäkuuta 2020

MITÄ TÄMÄ SITTEN ONKIN

           Päässä vilisee asioita ja kaikki pitäisi muistaa. Koko ajan tulee kirjattua ylöskin, mutta silti häntä seuraa perässä kuin kissalla konsanaan. Muutama askel ja taas desifioidaan käsiä. Hetken päästä työnnän kahvikärryä. Joku puhuttelee, joku pyytää avuksi, muut tehtävät ovat jonossa pään sisällä. Menen avuksi ja minua huudetaan toiseenkin paikkaan. Käsimerkki riittää viestittämään tällä kertaa tilanteen seuraavalle.

           Miehen silmät kertovat olevan paljon asiaa sisällänsä. Kysyn onko teillä kotona kissa vai koira? Sana ei näy irtoavan nyt, mutta minun on mentävä. Kutsu käy, tällä kertaa järjestelmän kutsu. Vaistomaisesti lähtiessä desifiointia. Autan matkalla yhden uupuneen kohteeseen. Otan mittauksia. Nämä oli päivän mittaukset numerot kahdestakymmenestä kolmesta kahteenkymmeneen viiteen. Perus päivä.

          Tuutko kaveriksi? Kolleegan syvä huokaus ja pään kallistus kertoo mahdollisesti eteen tulevasta. Kolmas tulee paikalle sattumalta. -"Eikä"! Ja vartin päästä jo tullaan pois. Välissä on desifioitu muutamaan kertaan käsiä. Dokumentointia. Silti päätä ei tahdo saada tyhjäksi. Ai niin, ja taas pitää palata koneelle. Numeroita ja huomioita. Kellot soi. Nyt kahdesta eri osoitteesta. Yksi yrittää karatakin. Joskus voisi tehdä mieli itsenikin.

          Tilanne laukeaa taas hetkeksi, ikään kuin pallopelissä tuleva pieni suvantovaihe. Kävelen huoneeseen. Desifioin käteni. Lähimmästä sängystä kuuluu: -"Kissa". Ai niin, tätä tuli kysyttyäkin tunti sitten. Vähän pitää huulta purra, mutta järjestelmä hälyttää. Ja toinen kysyy tiedänkö minä - -"tuuppa kahtoon". Kolmestaan pähkäillään ja asia ratkeaa. Hälytyskin loppuu. Joku ehti irrottautua.

         Paikalla näkyy jo uusia kasvoja. Toivoa päästä täältä karkaamatta siis on. Sananlaskut keventää. Ajatukset käyvät jo illassa, mutta ympäristö simuloi äkkiä takaisin hetkeen. Väki menee levottomaksi. Yksi irvistää ja viittoo lahettaan ja toinen puhuu puuta heinää. Näen kolme jotka tarvitsisivat minua juuri nyt, mutta vain yhden luo voin ja ehdin mennä. Perus tilanne. Pian kello on pykälässä. Vielä sammutan lähtiessä yhden hälytyksen tilanteen jo purkautuessa.

        Mitä tämä sitten onkin, olkoot se sinun kuvasi tekstistä, mutta se voi olla muutakin, aivan kuten mekin joka päivä, kun katsomme samaa puuta yhä uudelleen. Tai sitten näemme aina sen saman pienen reiän josta menemme ja tulemme ajattelematta yhtään enempää sitä mistä menimme ja tulimme.


Onni Vähäaho, Nivalassa 11.7.2020

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti