KEVÄT TULI MARRASKUUSSA

            Olikohan torstai, kun aurinko paistoi kauniisti, mutta matalalta. Tuli mieleen keväisen aamun kajo. Syksyn rauhaisan harmonisen aikoina luodaan kauniita tavoitteita ja mielikuvia kevääseen sekä kesää kohden. Usein nämä tehdään hyvän kahvin tuoksuessa nenään, istuessamme sohvilla miellyttävän fleecmateriaalin voidellessa mielikuvat. Nyt jo neljättäkymmentä seitsemättä syksyä tarpoessani voin sanoa, että jos jotkut maalaukset ovat yleensä optimistisia niin nuo. Toki, sehän on vain hyvä asia, sillä optimismia ei lienee maailmassa liikaa. Ok, nyt ei Trumpin optimistisuutta lasketa. 

            Marraskuun ensimmäisenä päivänä aloitin uuden luvun elämässäni. Päätin karistaa 5-10 kiloa ja alkaa harjoittelemaan niin kuin olen opettanut. Olen ollut kuin sydänkirurgi, joka luennoi tupakan vaaroista, mutta luentotauoilla nykäseen nortin huulille. Toki tämä vain vertauskuva. En ole kirurgi (ainakaan Valviran vahvistama), enkä ole sauhutellut yli kymmeneen vuoteen. Noin kahden viikon välein on aina tarkoitus ottaa paino ylös, sekä lantio, maha ja vyötärömitat. Lähtölukemat oli 85,3kg 97cm/97cm/88cm. Nyt olen lukemissa 84,8kg 96cm/96cm/87cm. 

            Puoli kiloa kahdessa viikossa. Elämä on ultrajuoksua. Olen tottunut pitkäjänteisyyteen. Yleensä maalit ovat kaukana. Motivaatio ja uuden elämäntyylin sisäänajo on tapahtunut positiivisssa merkeissä. Toki olen sitä makeaa kaivannut. Alkoholia en ollenkaan. Makeat ja alkoholi on kielletty. Ainoat poikkeukset ovat, jos yksittäisellä lenkillä kuluu yli 2500kcal tai yli 4000kcal liikuntasuoritukissa päivän aikana yhteensä. Marraskuussa ei ole tuollaisia päiviä ollut, vaikka olen mm. 30 kilometrin ja yli kolmen tunnin lenkin tehnyt.

            Oikeastaan liki ainoa syy tiputtaa painoa on juoksun. Muutoin paino on tuntunut hyvältä. Jotkut ovat jo nykyiselläänkin minua hoikaksi "moittineet". Ajattelen, että 5-10 kilon tiputus antaisi juoksuun ehkä paremmin kestävät lihakset, kun ei ole niin paljon painoa kannettavana. Toisena ajatuksena on vielä vauhdin kaivaminen. Kymmenen kilometrin ennätykseni on vuodelta 2013 ja viiden kilometrin ennätys vuodelta 2016. Ehken enää ihan noihin (41:33 ja 19:46) pääse, mutta niille huudeille. Leventämällä tehoreserviä harjoittelussa ajattelen sen tehoavan. Ja se on näköjään jo itseasiassa tehonut.

            Laitoin yhdeksi kauden 2020-2021 tavoitteeksi saavuttaa kevääseen mennessä Paja-Hopeatien testijuoksun 1,94km lenkillä kahdeksan minuutin alituksen. Lokakuun 16.päivä juoksin tuon lenkin aikaan 8:25. Toki silloin tuntuikin, että siihen jäi pelivaraa, mutta matkaa kahdeksan minuutin rajaan tuntui silti olevan riittävästi. Hyvä ja tarpeeksi kova tavoite - tuntui se silloin lokakuussa. Tänään oli sitten marraskuun kellotuksen aika. Aluksi oli tarkoitus juosta tämä Nivalan Polun testijuoksussa tänä iltana, mutta kävikin niin, että minulle iski kellomiehen hugi, joten kävin tuon juoksemassa yksin.        

            Vanhoista tämänkaltaisista testeistä oli jäljellä jännitys. Hitsi, sekin hienoa, että on edes se jäljellä, jos ei sitä vauhtia mitä silloin oli. Jostain se on lähdettävä. Tein melko hyvän lämmittelyn, hieman yli viisi kilsaa. Jalkojen lihakset oli vielä krampanneet edellisenä iltana, joten en uskaltanut pidemmästi ottaa avauksia, joita olisi hengityksen vuoksi pitänyt kyllä enemmän saada alle. Minulla on rastitusastma ja usein kovan juoksun alut on siksi tosi hankalia. Huolimatta jalkojen vajavaisesta liikkuvuudesta ja hieman aroista lihaksista, tuntui juoksu rullaavan ihan ok. jo lämmittelyssä ja avausvetojen vauhdit näyttivät luottoa lisäävältä. 

            Takki pois. Kaulalta tuubihuivi pois. Nyt pitää olla tilaa hengittää. Muutama puhallus ja kello käyntiin. Kuten arvasinkin, happea ei meinannut saada aluksi ollenkaan. No, vauhtikin oli ollut alle 3:30min/km. Jalat oli olleet hitaalla, joten ajattelin asettaa niille heti hyvät lähdöt, saadakseni cadenssin edes jollekin tolalle. Jossain 400 metrin kohdalla tuntui jo, että pitääkö tämä jättää kesken, sillä en meinannut saada henkeä. Tuttu tunne joskus Hietapuolen Bekelen kanssa lumipoluilla takavuosina hurjastellessani. Ja niinhän se rupesi löysäämään taaskin. 

            700 metrin kohdalla vastatuuli osuus oli ohi. Keskari taisi olla jotain 4:02min/km. Kahden minuutin kohdalla muistelen kulunutta aikaa kerran katsoneeni, muutoin seurasin vain keskivauhtia ja kuluvan kilometrin vauhtia sitten toisella kilsalla. Eka kilsa 4:04min/km. Pahalta tuntui, mutta ei ollut mitään ongelmia. Aloin hiljalleen miettimään, etten sanoisi muistelemaan, että tämmöstähän se taisi aina ennenkin olla. Mietin kirin kehittämistä ja samalla huoletti jaksanko perille. Samalla mietin, että alle kaksi kilsaa ja usein on näin pahalta tuntunut jo vitosen kohdalla puolimaratonilla. 

            Mielen jaakobinpainissa vauhti oli liki kuin naulittu. Toisen kilsan keskivauhti taisi olla heikoimmillaan 4:07min/km. Kiriä en tohtinut aloittaa vaikka matka hupeni ja hupeni. Lopulta katsoin vahingossa paljonko oli mennyt. Minulla ei ollut silmälaseja päässä, joten en ensin erottanut täyttyikö juuri 7min vai 8min. Hä! 7min ja maalihan on tuon mutkan jälkeisen lyhyen loppusuoran päässä. Hieman unohduin tyytyväisyyteen ja kiri jäi tosi lyhyeksi. Aika 7:43min alitti kyllä reilusti ja heittämällä koko talvikauden villeimmätkin mielikuvat ja tavoitteet.   

            Tuossa tuloksessa on sellainen virhe, että kelloni ei aluksi löytänyt gps-singaalia vaan alkoi kerätä matkaa vasta, kun olin juossut jo 15 sekuntia. Todellinen matka oli 1,94km tuossa ja todellinen keskari 3:59min/km, 4:04min/km sijaan. 

            Tuo tulos on kaikesta yllättävyydestään huolimatta linjassa viime viikon keskiviikkona tekemieni 500m mattojuoksu (2% nousukulma) vetojen kanssa. Siinä juoksin 10x500m vetoa 500m palautushölkällä. Toiseksi viimeinen veto helposti 3:52min/km ja viimeisen vedon (3:45min/km) jälkeenkin tuntui, että jäi varaa. Eiköhän tuon tavoitteen voisi nyt laittaa kevääksi malliin alle 7:30min.

            Testissä maksimisykkeeni oli 168. Olkoot se päivitetty maksimisykkeeni kunnes toisin todistetaan. Tuntuma, että saattaisin saada irti sen väliin 170-174, mutta tuolla mennään. Yleensä ottaen sykealueiden olisi hyvä olla mieluusti sykkeen-kaksi alakantissa kuin yläkantissa. Etenkin jo tällä iällä, kun palautumisen hitaus on koko homman merkitys.

 

MINUN HARJOITTELU SYKEALUEET (Maksimi 168 lyöntiä/min)

Huoltava  alle 100 (alle 60%)

PK1  100-117 (60-70%)

PK2  118-133 (70-80%)

VK1   134-142 (80-85%)

VK2   143-159 (85-95%)

MK    160-168 (95-100%)     

 

            Suosittelen kaikille laskemaan omat harjoittelualueet näin syksyllä tulevaa harjoituskautta varten oman maksimisykkeen mukaan. Maksimisyke ei ole kuviteltu vaan sen minkä oikeasti saa irti. Siinä vain johtaa itsensä harhaan, jos ajattelee "kyllä se 175:n sais nouseen jos..." 

 

NIPON TESTIJUOKSU 1,94km  17.11.2020 

Naiset 1,94km

1. Virve Närhi  8:39
2. Päivi Lassila 9:35

Miehet 1,94km

1. Tuomas Ahola 6:09
2. Pekka Vähäsöyrinki 7:19
3. Ville Isoniemi 7:44
4. Tuomo Junttila 8:17
5. Kyösti Jokitalo 8:42
6. Jari Jyrkkä 9:53

 

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 17.11.2020