Mitä se on, kun kiertää kolme kertaa I-SR2014 vaellusreitin läpi - tai edes yrittää sitä - kuten kuitenkin täytyy nöyrästi asiaa ajatella? Etukäteispullisteluun ei ole varaa eikä sijaa. Yksi kierros on noin 57km, eli kaiken kaikkiaan noin 171km yhteensä. Onnistuessaan saan kohdata suoperäistä sydänmaata myös noin 14h verran pimeän aikaan. Kaikkiaan reissuun menee arviolta 30-36h. Aikataulu on tietysti laskettu intoa täynnä 30h mukaan.
Palaan vastaamaan kysymykseen; mitä se on.
ENNEN kolmea kierrosta
Jännittävää aikaa. Sääennusteita seurataan monta kertaa päivässä. Juoma, eväs ja varustekätköjen sisältöjä mietitään sekä punnitaan kuumeisesti. Suunnittelu on iso osa tätä. Usein kaikkea on aivan liikaa, mutta niin on myös muuttuvia tekijöitä. Kuuluisa toteamus on, että hyväkin suunnitelma voi mennä ensimmäisen ripulin mukana takapuolen pyyhintään. Kaikkeen pitää olla valmis.
Suunnitelma, jolla neste -ja energiatasapaino pysyy. Mies pysyy hereillä ja prosessissa. Suunnitelma, jossa mietitään tarkkaan mitä vaatteita laitetaan päälle, ja minkälaiseen suorituksen aikaiseen vaaterumbaan pitää varautua. Tuohon asiaan voi saada hyvällä lykyllä helpotusta ystävistä. Kuiva paita versus märkä paita.
1.KIERROS
Täynnä euforiaa. Hyvin valmistautuneena kaikki menee vähän helpommin kuin on laskettu. Euforia täytyy hallita. Sitä ei saa tukahduttaa, mutta se ei saa viedä pois tulevilta kierroksilta. Ensimmäinen kierros on samalla ainoa kierros täysin valoisan aikana. Otsalamppua ei vielä tarvita. Kierroksen loppupuolella alkaa valmistautuminen jo toiseen. Valoisan loppupuolella on hyvä ladata kelloa, kenties puhelintakin. Pimeällä kaikki on hitaampaa.
2.KIERROS
Tästä se alkaa. Ei voi sanoa, että moni, mutta jotkut kiertävät yhden kierroksen. Useampaan on lyhempi jono. Toinen kierros tulenee olemaan jo pääosin tiukkaa työstöä. Mikäli ensimmäinen on mennyt ilman lentoripuleita tms. niin toisen kierroksen alkupuoli voi olla toki vielä ensimmäisen kierroksen tuomien upeiden kokemusten kuorruttamaa. Pesänevan eteläpuolella on kuitenkin jo säkkipimeää ja ilmaiset metrit ovat kadonneet. Pää alkaa jo aika ajoin roikkua. Keholla tuntuu läpimeneviä väreitä. Kehon lämpötila laskee kulkijan vaipuessa välillä ajatuksiin. Pieni puistelu ja homma jatkuu. Maistuvien tuotteiden määrä kaventuu. Moni asia voi jo vähän yököttääkin. Aletaan tarvimaan jo henkistä puoltakin. Matka silti jatkuu, onhan kaikki mennyt hyvin tähän asti ja kohta ollaan voitonpuolella.
3.KIERROS
Mitään hyvästä ei tunnu olevan enää jäljellä. Alun positiiviset tunnelmat ja euforia ovat kuin nuoruusmuistoja. Ainut hieno tunne on se, kun on saanut jätettyä pulpetin (lähtöpaikan) taakseen viimeisen kerran. Voittajafiilis. Koko kierros on erittäin raastava. Täynnä ongelmien ratkomista. Pimeää on 25-30km ensimmäistä kilometriä. Väsyttää. Valoisakaan ei piristä niin paljon kuin olisi toivonut - mikään ei piristä. Tuolloin voi muistella jotain hauskaa arjesta. Jos saa itsensä nauramaan, voi seuraava vartti mennä taas paremmin. Nuokkumista ja hidasta tulemista. Viimeisessä kierroksessa voi todella kestää... En näe kunnolla viimeistä 16km. Ehkä juuri sen vuoksi se on sitten mielenkiintoista kulkea ensiviikolla.
Juoksu on tuntunut luonnollisesti pitkän ja raskaan kauden jälkeen voimattomalta ja hieman jäykältä. Hyvältä se ei tuntunut vielä tänäkään aamuna. Silti meno oli vakkari 7km lenkillä parempaa kuin koskaan vauhti - tehosuhteeltaan. 7km 4:38min/km 135 keskisykkeellä katsomatta kelloon. Aikaisempi paras oli 4:42(137) tämän vuoden toukokuulta.
Suomen vanhin polkujuoksutapahtuma, Vaarojen Maraton, juostiin 11:sta kerran Kolin kansallispuistossa, joka rajoittuu Joensuun, Kontiolahden ja Lieksan alueille. Kolmena ensimmäisenä vuonna kisakeskuksena oli toiminut Kiviniemen tila reitin eteläpäässää, mutta osallistujamäärän kasvaessa (v.2006 10hlö, v.2007 49hlö ja v.2008 110hlö) tapahtuma keskukseksi vaihtui Sokos Hotelli Koli.
Muistan, kun aloitin laihduttamisen 107kg:sta v.2007 ja vuonna 2008/2009 luin Juoksija-lehdestä juttua Vaarojen maratonista. Silloin tuo kisa tuntui niin hurjalta, etten ajattellut koskaan uskaltavani kohdata moista haastetta. Nyt kuitenkin tapahtui niin, että tuon mystisen kisan lähtölistalla oli nimeni. Miehet 43km kohdalla. Tapahtumassa juostiin myös samalla matkalla retkisarja, sekä 14km, 87km ja 131km kilpasarjat. Yhteensä tapahtumassa oli 862 juoksijaa.
Reittiä oli muutettu aikaisemmista vuosista niin, että tiepätkät oli minimoitu alusta ja varsinkin lopusta. Itse en tietysti tiennyt mitä se merkitsisi ajoissa. Paikalla oli kuitenkin matkan monta kertaa juosseita ja myös nuo uudistetut pätkät omissa harjoituksissa jo läpi kahlanneita. Yksi heistä oli Henri Ansio, joka voitti nyt Buff Trail Tour Finland toisen kerran peräkkäin. Henriä kätellessäni vaihdoin muutaman sanan. Henri totesi aikatavoitteista väen tivatessa, että hänelle reitinmuutokset vaikuttavat noin 20-30min, joten siitä päättelin omalla tasolla sen olevan noin 40-50min. Ansio oli juossut hänelle tyypillisesti kisan myös edellisenä viikonloppuna sijoittuen maratonin Sm-kisoissa neljänneksi ajalla 2.28.41.
KISA-AATTO
Saavuimme Kolille perjantaina iltapäivällä kahden maissa. Fiilis oli hyvä sekä itselläni että marinoidulla maratonjuoksija kaverillani, Timo Poikkimäellä. Näin kavereiden kesken "Poikki-Timpalla". Meillä on ollut parin vuoden ajan hauska "sekuntisota" maratonilla, joka taitaa olla tällä erää edukseni 18 sekunnin marginaalilla.
Tunnelma oli yhtä-aikaa odottava, kiehtovan jännittävä ja upea. Kisakeskuksesta numerolappuja hakiessamme pääsin moikkaamaan vanhoja tuttuja ja Poikki-Timppa tutustuun heihin. Larivaaran Visa-Pekka hieman nuhaisena hytisi komea Northern Trail Runnersin kollege päällään hotellin edessä. Hän kertoi jännitävänsä muutaman tunnin päästä (Pe klo.22) alkavaa 131km starttia. Turhaan, sillä jännitys kyllä näkyi kertomatta (hah-hah). Myös Maksimaisen Ville vaikutti "hieman" jännittyneemmältä kuin elokuussa Pyssymäellä... Valoja päälle, Cosmos - onhan se selvää!
Yksi jututettavista oli tietysti Jarkko Saksa, joka osallistui 87km:lle (keskeytti 43km kohdalla vaikeiden jalkaongelmien takia). Jarkko jos kuka on ääripositiivinen kaveri, joka on samalla polvesta alaspäin kävelevä sairaskertomus. Hän kertoi meille erittäin puoleensavetävällä intensiivisyydellä kartasta olennaiset kohdat 43km reitiltä. Kertomus realisoitui lopulta niin hyödylliseksi molemmille meistä, että mikäli ensi vuonna saamme pikkubussillisen väkeä kolille, pyydän Jarkkoa pitämään luennon reitistä retkikunnallemme. Kiitos, Jarkko!
Sataman päähän, loppunousun (2,2km) alkuun tutustuessamme pääsin moikkaamaan vielä Partasen Ekaa. Siinä on loistotyyppi. Maisemat puhuttelivat meitä. Kävimme yön nukkumassa ja tulimme maisemia takaisin hengittämään kisa-aamuna. 131km matkalaisten gps-pallukoita tuli seurattua kunnioituksella ja hienoisella kaiholla. Onhan tuo kuitenkin se oma tuleva päämäärä.
Kisa-aamuna paikalla olikin sitten enempi tuttuja. mm. Pyssymäki Extreme Polkujuoksun 57,5km sarjan voittanut Tero Ruokolainen. Itse jännitin pystyisikö Tero laittamaan kampoihin Ansiolle. Yllätyksekseni Tero oli jäänyt sekä Ansiosta että Tomi Halmeesta jo Kiviniemeen (16,6km) tullessa pari minuuttia. Terollahan oli ollut toki sitten 25km:n kohdalta eteenpäin imeytymisongelmia.
KISA
Olo on hieman normaalia levollisempi. Jalat tuntuvat olevan ihan ok. Lyhyiden juoksukamppeiden valitseminen hieman hyytävän tuntuiseen ilmaan arvellutti. Turhaan. Hieman tuulta ja 8astetta lämmintä oli optimi keli. Pian torvi törähti ja säntäsin heti kärkimiesten takaa liikkeelle. Nyt oltiin Suomen kovimmassa startissa!!! Ansio, Ruokolainen, Halme ja mm. Buff Trail Tourin sen ensimmäisenä vuonna (2014) voittanut Janne Hietala. Jestas sentään mikä fiilis! Lähtijät oli jaettu 3-4ryhmään ja olin otettu, kun minut kelpuutettiin tuohon ensimmäiseen. Poikki-Timppa lähti yltiövaatimattomana persoonana toisessa ryhmässä n.10min perääni. Slougani ja totuus; Poikki-Timppa tulee aina takaa, oli nytkin mielessä. Löysätä ei siis sopisi.
Kokeneen starttiväen ansiosta lähtö oli hyvin jyvittyvä. Ei poikasmaisia ryntäilyjä tai huohotuksia. En kuullut kenenkään hengittävän raskaasti ensimmäisen 10km aikana! Oma jalka tuntui yllättävän kevyeltä ja koitin vain nauttia rennosta sekä helposta rullauksesta. Kärki meni sellaista nelosen vauhtia, ehkä hieman alle. Itse juoksin ensimmäisen vielä hyvää baanaa olevan kilsan aikaa 4:23min. Tuossa oli ekat 500m lievää nousua ja loput hieman enemmälti laskua. Kisa oli aukaistu upeissa ja toiveikkaissa tunnelmissa Suomen vanhimmassa ja kukaties upeimmassa polkujuoksukisassa.
Alun olis määrä olla helppoa myötälettä. Heh,heh, no olihan se niinkin. Viiden eka kilsan aikana oli paljon alas laskettelua mutta myös 125 nousumetriä. Pääsin näkemään aitiopaikalta, kun yksi Suomen parhaista alamäkijuoksijoista, Janne Hietala, tiputti mäkeä alas. Kyllä siinä on vielä omassa tanssitaidossa kehittämistä. Polkutanssitaidon kehittyessä ilmeisesti rohkeuskin kasvaaa siinä mukana. Alussa oli myös joku muutaman sadan metrin mittainen, hieman kumpuileva tie-osuus. Tiesin siitäkin jalkojen pelaavan hyvin, kun lievässä myötäleessä rullasi helposti alle nelosen vauhtia tunnelmasta nauttien.
Edellisen illan Saksan Jarkon luento oli kaiken aikaa takaraivossa. Siksi toisen käden olisi pysyttävä käsijarrulla kaiken aikaa. Reitti polveili kohti Kiviniemen vesistön ylitystä ja huoltopistettä. Itäpuoli reitistä tulis olemaan se selvästi helpompi. Hieman kuitenkin koin jääväni kaiken aikaa porukoista. Aina joku tuli rinnalle ja sen vauhti oli aavistuksen minulle liaan lujaa, eikä riskillä roikkumiset umpi-oudolla reitillä tulleet kysymykseen. Pyrin kaiken aikaa olemaan 145-160 syke-alueen välissä. Sellaista hieman maratontehoja kevyempää juoksua. Sellaista mukavan reipasta rallattelua.
Jalka tuntui jaksavan tanssia paremmin kuin jalkani olivat koskaan aikaisemmin jaksaneet tansahdella tällaisessa ainakin minulle vaativassa kivikkoisella ja juurakkoisella polulla. Se lisäsi luottoa, vaikka ohi meni kavereita harvakseltaan, heidän vauhdin ollessa liikaa tuossa kohtaa minulle. Halusin pysyä ruodussa.
Olihan siinä ennen Kiviniemen vesistönylitystäkin ihan mukavasti up & down´ia. 16,6km matkalla nousumetrejä tuli 400m verran. Että sellainen myötäle. Lisäksi, vaikka tuo itäpuoli on lastenleikkiä länsipuoleen verraten, tuollakin oli varsinkin kivikkoisia mäkiä, jos kohta vähän juurakkoisiakin pätkiä, joten kyllä sielläkin pääsi jo askartelunkin makuun. Ennen Kiviniemeä oli vielä hieman mutaikkoa. Tyytyväisenä taakse jääneeseen alkupätkään asetuin veneseen. Keskivauhtikin oli vielä alle 6min/km. Olin kyllä siihen hiljaa aika hitokseen tyytyväinen. Kiviniemessä (16,6km) ajassa 1:37:59. Juomaputelot (kaksi kertaa 0,5L) täyteen ja elektrolyyttitabletit perään. Korkit kiinni ja menoksi. Kisa menossa!
Kiviniemen huollon jälkeen oli pieni tiepätkä joka jatkui vielä hieman kärrytienä. Sekin tosin mukavia nousutömpäreitä sisälten. Edelleen tasaisilla/hienoisilla myötäletiepätkillä vauhti oli 4:30min kantimissa ja jalka varsin iloisella tuulella. Mutta tästähän tämä kisa vasta alkoi, kuten Saksan Jarkko ansiokkaalla priiffillä sen oli sangen hyvin tietoomme antanut. 20km korvilla alkoi 7km(!) jatkunut lähes yhtämittainen nousu-osuus. 360nousumetriä 7km aikana.
Puolimaraton täyttyi ajassa 2h10min. Tosin tämän maratonin matka oli n.44km (monilla meni gps-lukema ylikin), joten todellinen puoliväli oli n.2h17min ja eka puolikas reitin selkeästi helpompi osuus. Toiseen puolikkaaseen menikin sitten n.3h4min.
Puoliväli täyttyi Heraniemessä, josta alkoi tasamaamiehen koitinkivet oikein todenteolla, eli jatkuvat nousut, toinen toisensa perään. Yllätyksekseni ja suureksi ihmetyksekseni huomasinkin olevani se, joka ohittaa alkumatkalla minut ohittaneita. Toki joku kolme-neljä kaveria luikahti ohikin. Etenkin kädet-reisissä-mäissä saavutin/ohitin usein edellä meneviä. Lisäksi pystyi ihan kohtuullisesti aina mäen päällä jatkamaan juoksua. Prässi oli silti melkoinen. Sitä on hyvin vaikea pukea sanoiksi. Se oli jatkuvaa askartelua. Jossakin kohdassa tuntui, että katkean keskeltä kahtia sinne mäkeen. Vääntö esim. vatsanseudulle oli paikoin hurja. Vatsa -ja selkälihaksia poltteli, reidet huusi hoosiannaa, eikä mäen huippua edes näkynyt. En vieläkään tiedä miten sain nuo kaikki nousukilometrit kohti Ryläystä leivottua alle kymmeneen minuttiin. Välillä nimittäin piti mennä liki nelinkontin. Osa oli nostanut puista ihtiään ylös.
Oli selvä, että mentiin Heraniemen reittimestarin erikoisia pitkin kohti hiljalleen lähestyvää, kuuluisaa Ryläystä. En tiedä, saatoin tajuta missä se Ryläyksen huippu oli tai sitten en, mutta ainakin sinne päästäkseen joutui raastamaan melkoisesti. Jossain vaiheessa tosiaan alettiin tiputteleen kallioilta alaspäin. Yksi edelläni mennyt kovantuntuinen kaksikko koki melkoisen vaaranpaikan, kun toinen heistä heitti alamäen lopussa katolleen. Ilmat pihalle ja hiljalleen askeleita tapaillen eteenpäin. Hurjaa touhua. Heillä ei ollut nastakenkiä. Ryläykseltä laskettaessa focus oli - kuten kaiken aikaa muutenkin - siinä, että pysyn pystyssä. Jotenkin tuntui, ettei näissä laskuissa ole yksinkertaisesti varaa heittää pannuja. Vauhdikkaammissa, juostavissa alamäissä taas kieli jähmettyi keskelle suuta, kun painettiin alle nelosta alas. Itäpuolella alamäkiä pystyi tiputtaan vielä kolmenminsan kilsavauhdilla alas, mutta länsipuolella ei ollut enää jalkaa eikä kanttia moisiin tiputuksiin.
Jostain 29km:sta 32km rallateltiin aika hyvää baanaa. Itseasiassa kokonainen kilsakin meni vielä alle 6minsan 30km:n osalta. Tuollahan liki jokaiselle myötälekilsalleki tuli aina usiampi kymmenen metriä nousua ja myötälepätkillä oli pikku estettä usein haasteeksi asti, joten kilsa-ajat vähän hämäävät. 31,9km oli huolto numero kaksi. Huoltopisteillähän oli vain vettä! Mukana olleella juomamäärällä piti siis pärjätä karkeasti ottaen ensin 17km, sitten vaativa 15km ja sitten vielä raskaampi 12km.
Edelleen positiivinen huomio siitä, että olin pääasiassa ohittaja, enkä ohitettava, jatkui. Viimeisestä (n.32km) huollosta lähtiessä oli heti vastassa kiipeämistä kiipeämisen perään, sillä 33km:lle tuli 110m nousua! Siis yhdelle kilsalle. Ja edessä olisi vielä kovempaa settiä. Sai siinä vääntää. Sanoinkin taas yhden ohitettuani, että kyllä tässä saa vääntää - ja että jos tästä yrittäisi vielä vääntöä lisätä niin tavarat tulee kyllä alle.
Jalat palutui tietenkin aina vain hitaammin tasaisilla pätkillä. Aloin jopa hieman toivomaan, että tulisipa taas seuraava nousu niin saisi kävellä. Juoksemisen eteen joutui tekemään yhä enemmän töitä. Kuitenkin jaksoin edelleen aina nousun alkaessa juosta nousua jonkun matkaa ennen kävelyksi laittamista. Tällä tavalla sain ainakin omaan mieleeni yliotteen muista kiipiäjistä. Yritin myös nousuissa ottaa aina väliin esim. 10m mittaisen väkisinvääntöhölkän, jolla sain muita kiinni, ja sain samalla siitä jälleen omaan mieleen lisävoimaa. Tämähän on pitkälti psykologista touhua sekä itselle, että toisille, minkälaisen kyvykkyyden kuvan annat itsestäsi. Ja kaikki tämä rakentuu tietysti leikkimieliseen ajattelupohjaan, jossa on keskiössä lystinpito "StandUp -huumori" otteella.
36 kilsa. Nousumetrejä YHDELLE KILSALLE 149m. Ei ihme, että takareisi meinasi pullahtaa ulos. Saadakseni sen sisään, oli vain yksinkertaisesti otettava kisan neljäs suola -ja magnesium sitraattitabletti ja yksi burana (kisan ainoa). Yritin juoda tuossa kohtaa(kin) paljon, jotta munuaiset saisivat armoa kulkijalta. 36 kilsallakin jaksoin hieman yrittää juosta 149:stä nousumetristä huolimatta. Siksi kilsa oli niinkin nopea kuin 12:13min, tosin Ansio oli näemmä vetänyt tuon kilsan 7minuuttiin! Tylyä oli se, että nousut eivät tosiaankaan loppuneet siihen. Tajutakseen miten paljon on 149nousumetriä yhdelle kilsalle niin esim. Karhunkierroksella lopun Rukan vaaroilla oli rajuin kilsa 107nousumetriä. Eikä sielläkään ihan laulellen menty?
Viimeiset viisi kilsaa menin kuin hurmiossa. Tajuisin monista merkeistä ja ohittamistani kanssakilpailijoiden tasosta, että tässä ollaan nyt tekemässä ihan kelpo raastoa. Lopun nousussa ohitin vielä kolme oman sarjalaista. Tuntui, että olin jakanut voimani hyvin. Viimeisellä muutaman sadan metrin tiepätkällä ennen viimeistä loppunousa pystyin vielä näemmä juokseen noin 4:10min/km -vauhtia. Viimeiseen 2,2km satamalta lähdettävään nousuun minulla meni 19:50min. Tuo tavataan tuolla kellottaa, ja pitihän siihen yrittää iskeä. Tuossa tulee n.200 nousumetriä reilun parin kilsan matkalla! Ansion Henri veti tuonkin muuten 12:57min!!! Eli 5:53min/km tahdilla 2,2km matka, joka sisältää 200 nousumetriä. Ja alla 42km raastavaa tanssia Kolin kivisillä, juurakkoisilla, liukkailla ja mutaisilla poluilla.
* Nivalainen ** PEP2016 (57,5km) mukana ollut *** Alle 3h maratoonari
1. Henri Ansio, Salomon-Suunto Racing Team 3:56:22
2. Tomi Halme, Inov-8 Mud Racing Team 4:00:18
3. Sami Vähänen, Sajaniemen Sonnit 4:08:05
....
8. Tero Ruokolainen, Ultra Sisu 4:31:49 **
....
36. Onni Vähäaho, Northern Trail Runners 5:20:55 */**
...
51. Tatu Vanninen, Helsinki 5:35:43 ***
...
114. Timo Poikkimäki, karkkainen.com 6:14:50 *
...
204. Olli Suorsa, Northern Trail Runners 7:04:46 **
(Tästäklikkaamalla voi katsoa kaikkien sarjojen tuloksia enemmänkin)
SISÄPIIRI
Aina pitää muistaa liputtaa omankin tapahtuman puolesta. Tällä kertaa siinä hommassa onnistui Poikki-Timppa minua paremmin. Hän oli kisan jälkeen saunassa yhtä-aikaa istuneelle Saksan Jarkolle velmuillut, että ei tuolla silti ollut aivan yhtä kovaa nousua kuin meidän "Syyryn seinänousu". Jarkko oli ollut heti näppäimillä ja vastannut kutakuinkin näin: -"Siellä teillä ei oo mitään nousuja. Ens kerralla, kun tuun niin tuon teille nousut mukanani laukussa. Tarvittaisiin 25 Syyryn seinänousua ennen kuin päästään edes Mäkrän (Kolin kovin nousu) ensimmäiselle tasanteelle". Arvatenkin saunaväki repesi nauramaan.
Henri Ansion kommentti kisasta: "Vaarojen Maraton 2016 uusitulla reitillä juostu läpi ja oli kyllä rankka
setti. Viimeinen 10 km pelkkää nousua ja laskua. Aikaa meni 30 min
enemmän kuin viime vuonna. Loppuaika 3:56 ja 1. sija ajallisesti hieman
enemmän kuin laskin etukäteen. Juoksuna tähän kohtaan kuitenkin
onnistunut veto. Viime viikon SM-maraton kuitenkin tuntui vielä
kropassa. Ekat 20 km iisisti ja lopussa niin paljon kuin jaloista lähti.
"
YHTEENVETO
Tämä oli hieno päätös toukokuussa alkaneelle kilpailukaudelle. Tästä alkaa noin 2-3viikon siirtymäkausi, jonka lopuksi on ohjelmassa mm. Nivalan Suunnistajien järjestämä mukava 14km polkujuoksu kisa nopealla ja helpolla reitillä. Kannustan kaikkia kokeilemaan tuossa tapahtumassa polkujuoksua! Tuon jälkeen harjoittelen psyykkistä puolta kiertämällä kolme kertaa meidän Iso-Sydänmaan reitin putkeen. ( <<< Tuohon on vielä noin 17-18 paikkaa whatsapp - ryhmään, jos haluat seurata ryhmässä I-SR2014 reitin kolmen kierroksen kiertoa). Siitä sitten pikku levon kautta kohti vuotta 2017 ja Karhunkierroksen 80km matkaa. 2017 elokuussa PEP 57km ja Lokakuussa sitten ehkä jopa se 131km jos sinne onnistun itseni puhumaan.
Kun lähdin harkisemaan salakisan juoksua Kuusaan puolimaratonilla oli minulla kolme asiaa mietittävänä. 1) Ehdinkö palautua pep2016km pitkälle (57,5km) matkalle, joka on tästä tasan 2vko:n kuluttua. 2) Pääsenkö siksi hyvään suorituskykyyn, että voin juosta reilusti alle entisen ennätyksen (1.31.32). 3) Jos juoksen, kelin pitää olla tarpeeksi viileän (mielellään alle +19), jotta voin toteuttaa kaksi ensimmäistä tavoitetta.
Kisa-aamuna ennuste lupaa +25 ja tuntuu kuin +28. Mietin kyllä tovin, että onkohan tässä nyt mitään järkeä!? Olin kuitenkin saanut hyvällä ja tuottavalla harjoittelulla nousseen kunnon muutettua omalle tasolle verraten hyvälle suoritustasolle. Suomeksi kunto oli niin vahva, että en pelännyt edes hellettä.
Aamun verryttelyssä jalka tuntui edelleen olevan lennokas. Kisapaikalla tyydyin vain 1,5km verryttelyyn, sillä ilma oli niin tukala, että koitin pysyä vain varjossa niin pitkään kuin mahdollista salagoutsin neuvon mukaan. Urheilujuomaa join tasaisesti viimeiset 1,5h ennen kisaa, ottaen vain viimeisen 30min aikana ennen starttia pikku naukkuja vettä. Nestetasapainosta vaaliminen on tälläisilla hurjilla keleillä ensiarvoista.
Kisa lähti liikkeelle odotetusti. Pidätellen rullailin ekan kilsan 4:04 ajassa. Olin päättänyt lähteä nimittäin alusta asti puotteleen tasaista 4:05 -tahtia. Hieman jopa huvitti kun hengästyneitä immeisiä oli vasemmalla ja oikealla. Oli kiva pystyä aloittamaan puolimaraton helposti. Toinen kilsa myös 4:04. Kärpäsiä tippui vierestä ja olan takaa - sen sijaan imaisin varttimaratonin 2:n ja 3:n kiinni ja jäin heidän peesiin lasketteleen. Meno oli nautittavan helppoa ja tuossa vaiheessa sykkeetkin alle 160:n. Minulla anaerobinen kynnys on noin 165-166, eli sen yli ei oikein kärsi pitkään mennä niin jalat täyttyy maitohapoista.
Kolmas kilsa tuli 4:07. Join tuolla kilsalla juottopisteeltä, eli edelleen vähintään samaa kyytiä. Aurinko kävi pienen hetken pilvessä, mutta päättikin sitten porottaa täydeltä taivaalta koko loppukisan ajan. Oli kyllä pehemoonen keli. Luvattuja sadekuuroja ei sitten tullut ollenkaan. 3,4,5,6, kilsa mentiin kohtuu hyvää hiekkatietä. Kuitenkin asfaltille palatessa huomasi, että on se vaan asfalilla napakampi askel.
Neljäs kilsa 4:15. Keskari lompsotteli alespäin. Juoksu tuntui yhtä hyvältä ja jalka lauloi helposti. Ilma alkoi vain hiljalleen ottaa omaansa. Viides kilsa 4:10. Sykkeet tulivat pikku hiljaa anaerobisen kynnyksen tuntumaan 164-165 huitteille, joten loppu oli sitten niillä seuduin asumista.
Vauhti hiipui ja hiipui, mutta niin näkyi tekevän suurimmalla osalla muillakin. Juoksu oli kuitenkin edelleen helppoa, rentoa ja lihakset pelasi erittäin hyvin. Samoin nesteet imeytyi. Keli vain otti osansa. Kierroksia ei ollut vara lisätä, sillä silloin maitohapot ottaisivat oman roolinsa.
9km kohdalla nousi takaa vierelleni Jukka Eskelinen. Kyselin, että onko hän mistä sarjasta. Hän tuumasi että samasta ja että sen näkee numerosta. No niinpä näkyi olevan. Manasin hänelle homman järjettömyyttä, ja että aikatavoitteet ovat karanneet. Jukka tuumi, että tällainen keli vaikuttaa hänen mukaan helposti n.5min tulostasoon. Kysyin Jukan tavoitetta. Hän sanoi, ettei hän laita näin kuumille keleille tavoitetta vaan yrittää päästä vain maaliin. Kysyin vielä, että minkälaisia aikoja hän on juossut. Vastaus 1.25-alkuisen keväällä. Samalla tajusin, että juoksen parhaillaan oikeastikkin hyvää juoksua eikä vain tuntemuksellisesti.
Ensimmäisen kierroksen täyttyä kuulin myös kuulutuksesta, että olimme M40 sarjan kaksi ensimäistä. Jopas nosti fiilistä ja syytä juosta taas jostakin - eli ajan sijaan juostiin sitten pytystä. Hauskaa ja humoristista, että ylipäänsä kisoista pitää jakaa palkintoja. Jokainen kuitenkin juoksee ensisijaisesti itseään vastaan, mutta antaahan nuo rihkaman tavoittelut oman hauskan syyn pinnistellä ja ponnistella kohti maalivaatetta.
9-20km kilsa menivät kaikki muuten väliin 4:31-4:39, joten tasaista helepon reippaan vauhtia Vk-kovan sykkeillä, joten kyllä tuo oli ainakin minulle aivan tappokeli. Kuitenkaan ei tullu mitää totaalista kanttausta, kun jalat pelasi loppuun asti tosi hyvin.
12km näkyi juottopiste. Minä: -"Varmaan pitää juua tällä kelillä vähä joka pisteeltä". Jukka: -"Mulla hölskyy niin mahassa, että taidan jättää väliin". Sen jälkeen Jukka oli noin 40-50m edellä enkä saanut eroa kiinni ilman harakiririskiä, joten tyydyin seuraamaan tilannetta 164-166 sykkeillä saallistusetäisyydellä.
Toinen kierros oli tosi helppoa juoksua tavallaan. Hengitys oli tasoittunut ja toimi tosi hyvin. Jalat pelasivat nätisti. Kierrokset oli vain koneessa tapissa, joten olin vain ikään kuin reippaalla hölkällä. Kyllä se on helppoa kun on pohjat kohdallaan :)
Olo oli siksi hyvä mm.5km ennen maalia että jaksoin helposti kannustaa kansakisaajia. Osalla oli vähän tiukemmannäköistä, ja osalla oli myös hymy yhä huulilla. Kolme kilometriä ennen maalia aloin ottaa omasta pienestä koneesta, mutta isosta korista hieman riskillä kierroksia. Kenties Jukalla oli peruutuspeilit, sillä jokainen tiukempi pätkä tuntui valuvan hukkaan, kun ero ei supistunut. Toisaalta hienoiset riskitehonlisäykset ei liikuttaneet koria kuin muutamman sekunnin/kilsa ripiämpää, joten enempi näennäistä kaiketi.
Halusin kuitenkin juosta maksimit piruuttani loppuun asti. Onhan se tämä hellekelikin käännettävä ja katsottava loppuun asti. Suunnitelmat noin 50-100m etäisyydellä Jukasta oli kaiken aikaa villit, mutta toteus jäi enempi valjun puolelle. Tiesin kuitenkin, että aina kannattaa yrittää loppuun asti, sillä tällaisilla pikamatkoillakin voi alkaa kaverillakin perna pullistuun ja pistosta pukkaamaan.
Iskin ja iskin, ja sain jopa Jukan kaksi kertaa kurkkaamaan taakseen. Kuulinkin sitten, että minun 6vrk kisajutut oli pistäneet miehen jonkin sortin valppauteen :) Meinasi Jukka jälestäpäin, että oli pelännyt minun hiipivän kuitenkin eron jossain vaiheessa kiinni. No ei hiivitty vaikka tykitin lopussa hyvää haipakkaa ja syötin menemään oikein toden teolla mitä tossuista lähti. Loppuaika 1:32:55 ja eroa voittajaan 13 sekuntia. Kiitos, Jukka! Teit tästä hienon kokemuksen.
Kuvassa vasemmalta: Kirsi Anias(3.), Aino-Maria Jääskeläinen(2.) ja Eija Hartikainen(1.)
NAISET 40v PUOLIMARATON
Kuvassa vasemmalta: Katri Hautakangas(2.), Mervi Vähäkangas(1.) ja Tarja Lyytinen(3.)
MIEHET PUOLIMARATON
Kuvasssa vasemmalta: Joni Holmström(3.), Naveen Kohtaniemi(1.) ja Kalle Ervasti(2.)
MIEHET 40v PUOLIMARATON
Vasemmalta: Jukka Kitinprami (3.), Jukka Eskelinen (1.) ja minä (2.)
SELFIE KUVA YHDESSÄ NAVEEN KOHTANIEMEN KANSSA
JUOKSIJAT SAIVAT RUOAN KISAN JÄLKEEN
Vasemmalta: Raimo Aho ja Mervi Vähäkangas N40 1.sija!
Kisan jälkeen tuli juotua kopollakourin urheilujuomaa ja nestettä, sekä tehtyä heti parin kilsan verkka. Kisan jälkeen huolellinen ravinnon saanti ja nesteytys ovat jatkuneet. Vielä tästä lähden pian pienelle verryttelylenkille, joten tänään tulee tälle vuodelle täyteen myös 3000 juoksukilsaa. Ensi viikko on palauttava viikko, etenkin viikon alkupuolisko. Viikon loppupuolella aletaan hieman jo käynnisteleen jalkoja, sillä seuraava jalkojen lauluesitys pienellä koneella ja isolla korilla on La 13.8.2016 Pyssymäki Extreme Polkujuoksu. Muistakaahan ilmoittautua! Tästä.
Jokainen päivä on erilainen. Emme tule koskaan tietämään miksi. Ultrajuoksijakin on ihminen. Päivät ovat erilaisia, eikä mekään tiedä miksi. Vuodessa on 365 päivää. 2-5päivänä juostaan ehkä kovaa ja pitkästi. Toisina päivinä se onnistuu paremmin kuin toisina, emmekä tiedä aukottomasti miksi. Elämä on yllätyksellisyydessään kiehtova... Jos asiaa vie samalla ajatussektorilla "vähän" kauemmas niin ei kalakaan aina syö.
Ultrajuoksukilpailuissa suurin osa on asettanut itselleen jonkun tavoitteen. Iso osa myös suunnitelman. Siitä huolimatta iso osa pitää lajista myös sen sosiaalisuuden vuoksi. Voidaan puhua jopa perhe-efektistä. Ultrajuoksuun on selvästi hakeutunut hyvin samanhenkisiä ihmisiä - ymmärtäen lajin luonteen. Tälläkään kertaa ei tarvinut pettyä. Uudet tuttaavuudet ennätyslistojen molemmista päistä saivat kasvot ja sisällön. mm. Tomppo, Honkala, Kullberg ja Valido tekivät vaikutuksen tekemisen ammattimaisuudessa, mutta myös jalojen persoonien muodossa. Unohtaa ei sovi muitakaan uusia tuttavuuksia, Larivaaraa & kumpp... kävelevää leppoisaa pariskuntaa. Kaikki olivat "samalla viivalla" - myös niin, ettei kukaan voinut tietää minkälainen tuleva kisa tulisi olemaan. Esim. Jari Tomppo joutui toteamaan, ettei ollut hänen päivänsä, eikä sitäkään voi aukottomasti tietää miksi. Tottakai hän oli palautumaton, mutta että nihkeyttä alusta asti, kuten hän j-foorumilla kirjoitti.
ULTRAYSTÄVYYS
Vasemmalta huoltoa Jorma Kurittu, Janne Kukkola, sekä kisaajat vasemmalta: Jyrki Leskelä, Minä ja Visa-Pekka Larivaara
Ihimisiä on myös radan sivulla, huoltopöytien takana. Oman ja tuttujen huoltajien lisäksi sain tutustua mm. Teemu Takkulaan. Todella ammattimaista huoltamista JayLenon vanavedessä vasta 28-vuotisesta iästään huolimatta. Synnytäänkö tähän lajiin?
KISA
TUNNIT 1-3
Suunnitelmana oli pysyä mahdollisimman pitkään noin 9-10km/h etenemiskykyisenä, eikä mälläillä upeilla kertymillä, jossa kusetaan vain omiin muroihin. Tarkoitus oli pidättäytyä noin 10,3-10,6km/h maksimissa, vaikka kuinka olisi syönnillään. No, syönnillään oli ja juoksu oli herkkää ja helppoa. Sivullisten jälkikäteen kertoma arvio tuki omaani - jouduin juoksemaan pidättelevästi, vaikka meno oli retkeilymäisen kevyttä. Kolmena eka tuntina juoksin jokaisena aika prikulleen 12kierrosta, eli 10,36km/h. 3h saldo oli 31,1km.
Ilma oli yllättävän lämpimäntuntuinen ja useat lisäsivät juomista - myös minä. Kaikki sujui hienosti ja vaivattomasti, kuten tuossa kohtaa tietysti pitääkin. Olin 200km aikataulusta edellä 1,1km. Upea tilanne.
TUNNIT 4-6 Meno jatkui alunalkaen samanlaisena. Neljäs tunti 10,36km/h. Viidennellä tunnilla kävin eka kerran vessassa monitoimiasialla. Kaikki vaikutti olevan hyvin myös sillä puolen. Kaikki pelasi tässä vaiheessa hyvin. Viidennellä tunnilla tein päätelmiä yhä jatkuvasta aurinkonpaisteesta ja hyvää vauhtia kertyvästä kilometrikasasta. Aloin ottamaan enemmän varman päälle ja kävelemään joka kiekalla pienen pätkän huoltopöytien kohdalla joka toisen sijaan. Samalla saatoin alkaa(?) huomaamatta juomaan vettä liikaa, kun sitä oli aina sopivassa juonti vauhdissa tarjolla joka kiekalla.
Kuusi tuntia täyttyi wc-reissu mukaanluettuna kertymän ollessa 60,4km. 200km aikataulusta olin edellä jo 2,4km. Aikataulu oli vielä tarkoituksella tehty takapainotteisesti reilusti särkymävaraa sisältäväksi, joten olo oli enempi kuin luottavainen, tyytyväinen ja rauhallinen.
TUNNIT 7-9
Meno menee aavistuksen nihkiämmäksi, mutta edelleen helppo puhdas hölkkävauhti, kun oikein rentoutti oli noin 6:10-6:20min/km, joka oli tässä vaiheessa enemmän kuin tarpeeksi, joten en ottanut stressiä pienestä nihkeydestä. Samalla myös kuulin ja näin nihkeyttä alkaneen esiintyä muillakin. Tälle kolmen tunnin setille suurimmat aikasyöpöt oli kaksi isompaa normi wc-reissua, sekä ainakin yksi kenkien perusteellisempi putsailu. Muutenkin tässä vaiheessa huoltoon alkaa kulumaan hieman enempi aikaa ainakin näin keskeneräisillä ultraharrastajilla. Huollossa Janne ja Teemu hätistelivätkin minua liikkeelle... -"No niin, sulla on nyt kaikki - sinne, sinne - ja minua viitottiin radan suuntaan". Kaikki mitä tässä vaiheessa puhuttiin, tähtäsi vielä suoritusta edistävään toimintaan. Pojat kyllä aisti millon meni lässytyksen puolelle ja sillon tuli komento radalle :) 9h kohdalla oli kasassa 85,6km. Eli olin 200km aikataulua edellä 0,6km.
TUNNIT 10-12
Jaksoa leimasi tasan kaksi asiaa. 10:s ja 11:s tunti teki pahaa. Lihalientä ja osmosalia. Kävelyä reilusti enemmän. Vaatetta lisää. Tunnilla 11 myös satoi vettä jatkuvasti. Ilma viileni reilusti. Päivällä oli ylimmillään +19, yöllä alimmillaan +7. Toinen asia oli kenkien vaihto ja päkiän alusen alkavan rakon tarkistus. Jalassa ei ollut vielä rakkoa, joten emme tehneet muuta kuin vaihdoimme kuivat sukat ja vähän isommat hokat. Olisi pitänyt myös rasvata lisää. Se unohtui. Pahoinvointi alkoi hiljalleen hellittää ja sain heitellä takkia pois taas päältä ja lisätä juoksua. Kisan ensimmäisen puolikon viimeinen kolme tuntia oli kuitenkin lyönyt jo hieman siiville, mutta mikään ei tuntunut vielä turhan merkittävältä, että olisin huolestunut. Tällaiset aaltoilut kun tahtovat kuulua lajiin.
Sen sijaan 11h kohdalta eteenpäin alkanut pyöryttäminen vei toimintakykyä alas. Nesteet alkoivat mennä läpi. Tehostin ja tehostimme huollossa suolan syöntiä. Myös Mangnesiumia olin syönyt säännöllisesti.
12h tulos 105,4km. Olin tipahtanut 4,6km 200km aikataulusta. Ei siinä mitään, mutta olo alkoi olla sen kaltainen, että jo ajatus 180km alkoi olla riittävän kova maali. Huollossa tuollaiset pehmoilut tietysti tyrmättiin, mutta tässä kohtaa kulkijalla oli tuntemukset sisällään.
TUNNIT 13-15
Koko kolmituntinen meni samaa rataa. Suolaa sisälle. Hieman selällään makaamista, jalat ylhäällä. Hiilaria samalla tankkiin ja pienen tauon jälkeen uudestaan. Siitä aina heti takasuoralla koivikkoon ja tuollanen vähintään litra kirkasta kusta pihalle ja siitä alkoi pian heikotus ja pyöryttäminen. Tulkitsin sen enempi verenpaineen laskuna oireiltaan. Suolat ei pysyneet sisällä, joten ei ollu nesteen sitojaa, joten verenpaineet laski alas. Lähemmäs 15h rajaa mennessä homma meni jo jos mahdollista vielä sairaammaksi. Suolaa sisälle. Noin 10min tauko ja noin 15min/864m hoipertelua vain saadakseen pyöryttävän olon. Tällä välillä kertyi noin 12km. Ymmärrettävistä syistä datan laskenta ei ollut päällimmäisenä mielessä. Tästä kohtaa myös päätimme ottaa reilumman tauon, sillä 4h ja 16km hoipertelua ilman olotilan kohentumista ei ollut millään tavalla perusteltua yrittämistä.
Samalla hoidimme päkiän rakon, joka oli hankalalla paikalla, ja erittäin kipeä. Jossain kohtaa otin yhden buranankin, mutta siitä ei ollut taikaa. Myös kofeiini tabletteja otin jossain kohtaa hoiperteluja yhteensä 3kpl.
TUNNIT 16-18
Noin tunti meni yhteensä pukuhuoneelle siirtymisessä, hoitotoimenpiteissä ja reilun puolen tunnin nokosissa. Palasin radalle. Pystyin pitämään helpohkosti sinällänsä ns.24h juoksun "purkitus vauhtia", eli 6-7km/h. Pikku pätkä aina juoksua ja heti kun kilsan keskivauhti rupesi läheneen 10min/km niin hölkkää taas tovin matkaa. kilsa-ajat vaihtelivat noin 8:30min-10:00min/km. Tuolla lyhyellä välillä - vajaa 2h radalla, en ehtinyt kokea keskiyön ongelmia uudelleen, mutta päkiän rakko alkoi hiljalleen tehdä minusta liikuntakyvyttömän. Lits-lots oli ensin äänet. Sitten tuntui kuin olisi kiviä kengässä ja lopuksi kuin astuisi tukun nauloja päälle. Data oli sivu seikka. Joutsenlaulua tämän kisan osalta.
TUNNIT 19-21
Radalla viimeiset reilu puolituntia. Päkiän ongelmat teki menosta mahdotonta nilkuttamista. Reilu 5h "yhdellä jalalla" ei houkuttanut. Lisäksi olin taas viimeisen tunnin kussut tolkuttoman määrän kirkasta kusta. Tosin kenties ainakin osa turvotuksista siinä poistui.
TUNNIT 22-24
Kotimatkalla/kotona
Mikäli tätäkin kisaa katsoisi pelkästään tuloksena - 133km - ainoana asiana, joka olisi merkinnyt viimeisen 6kk harjoittelujaksossa, olisi ilmoittauduttava mielenterveysklinikalle. Siksi onkin tärkeää, että harrastus - vaikka on tuloshakuistakin - on terveellä pohjalla. Näen menneeni eteenpäin juoksijana ja se on sittenkin tärkeintä, vaikka kisapettymyksetkin kuuluvat aitoina kokemuksina koettaviksi, eikä niitä voi sysätä syrjään. Silti on osattava katsoa asiaa laajemmin, sillä jokainen päivä on erilainen, ja se koetaan aina tietämättä siitä etukäteen.
Kiitos erityisesti henkilökohtaiselle huoltajalle, Jannelle ja muille kisassa lähellä olleille! Ja onnittelut SE-tuloksen tekijöille ja muille onnistujille! Teitä oli paljon. Olen aidosti iloinen ja ylpeä puolestanne.
TULOKSET
Tästä.
Huom! Noissa myös viestijoukkueet samassa, eli ne voi ajatella eri kastiin.
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 22.5.2016
17 asteen sää ja kevyt tuuli. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Olipas upea sää kirmata pyörätietä, haastaa omaa kuntoaan, nähdä samanhenkisten etsivän omaa parasta vauhtiaan 5km vappujuoksussa.
Paikalle oli intoutunut kuusi hölkkääjää. Juoksijoita ei tällä kertaa tullut paikalle. Leikkisästi olemme laittaneet hölkkääjän ja juoksijan rajan sille, kykeneekö juoksemaan alle 4minuutin kilsavauhtia. Ajat ovat vain lisämauste, sillä sittenkin tärkeämpää on itsensä voittaminen.
Paikalle oli tulleet tietysti myös kaksi ajanottajaa ja kuvaaja. Kiitos heille siitä! Olipa tien varrella muutama kannustamassakin. Se lisäsi aina kohdallansa kulkijoiden vauhtia. Tästä oli hyvä rientää munkin syöntiin!
Miesten sarjan kakkonen, Jussi Mökkönen loppukiri aikeissa.
TULOKSET
Naiset
Aika
Keskivauhti
1
Heta Jauhiainen
*22:01
4:24min/km
Miehet
Aika
Keskivauhti
1
Onni Vähäaho
*20:00
4:00min/km
2
Jussi Mökkönen
*20:18
4:04min/km
3
Teemu Isoaho
*23:11
4:38min/km
4
Teemu Korpela
*27:14
5:27min/km
Pojat 11-vuotta
Aika
Keskivauhti
1
Joonas Isoaho
*24:50
4:58min/km
Naisten sarjan voittajan, Heta Jauhiaisen, maalintulo.
Teemu Isoahon uljasta askelta.
Teemu Korpelan loppukuroitus. Kellomies Jarmo "Hönky" Honkala tarkkana
Allekirjoittaneen loppu kellotus.
Harmi, että 11-vuotiaiden poikien voittaja, Joonas Isoaho, ennätti kuvauksen alta liukaseen. Oli niin nopea poika!
Ps. Itellä puolikkaat menivät seuraavasti. Menomatka 9:57min ja Paluumatka 10:03min. Ihan ok. vauhdinjako.
Tarkoitus oli pitää hauskaa juosten Unkarin 6päivän MM-kisojen jälkeen. Ja onhan tässä ollu melkoiset markkinat pystyssä. Ensin tuli hilipastua parit kympin polkujuoksun harjoitus kisat. Sitten pari kertaa tuo meidän vaativa vaellusreitti läpi kunnon nosto mielessä. Sitten olikin jo PEP2015, joka meni ihan hyvin, vaikka tunsin olevani jollain tapaa kisan ulkopuolinen tarkkailija kisan sisällä. Eli ei mikään täysi isku ollut tuolloinkaan - mutta ei ollut oletuskaan - vaan mukavata hubailua kauden päätavoitteen (Unkari) jälkeen.
Päätavoite... onhan ne nuo "kauden" päätavoitteet aina vähän sellaista focusta tarkentavaa sälää. Isompi juttu on mennä kaiken aikaa eteenpäin asiassaan. Eli minun tapauksessa harrastuksessani - juoksemisessa.
Syyskuussa aloin puskeen reeniä maratonmaisesti - ihan vaan piruuttani. Itse juhliin (maratonille) menin kuitenkin ilman kunnoitusta matkaa kohtaan ja sainkin melkoisen elämyksen polttelevin pakaroin. Mutta myös ennätyksen. Yksi hauska detalji paljastui juoksun jälkeen. Olin TÄYSIN vahingossa juossut yhden juoksututun mara-enkan alle 18sekuntia. Onneksi asianomainen ei vaipunut synkkyyteen vaan aikoi parantaa ennätystään ensi vuonna jostain syystä 20 sekunnilla.
Nyt ollaan menossa lokakuun puolivälin huitteilla kovaa kyytiä kohti marraskuuta ja Joensuun 12h hallikisaa, JNR2015 -kisaa. Toistaiseksi kisaan ei ole ilmoittautunut kuin meitä hölkkääjiä, joten tuolla kokoonpanolla täytyy lähteä voitolla yöhön.
Joensuun kisaan olen nostanut rimaa 125km tavoitelukemiin. Joten nyt ei olla enää vahingossa tekemässä ennätyksiä, sillä tiedän, että Keski-Pohjanmaan piirinennätys kaikki alustat huomioon otettuna on 123,7km ja Marko Forsellin nimissä. Sitä lähdetään siis kohentamaan. Toki olen kuullut huhuja, että Kokkolasta on tulossa iskukykyisiä juoksijoita, joilla voi olla hyvinkin minun kellistäminen mielessä. Tämä on siis takuulla huippu hauskaa.
125km askartelun olen ajatellut seuraavasti: Eka 6h noin 66km. Varmaan aluksi jolkottelen vähän yli 11km/h, ehkä lähempänä 6h paalua vähän alle. Väli 6-9h on tarkoitus kerryttää noin 31km ja viimeiselle 3h on varattu hyytymisen mahdollisuus 28km kilpailuhypyllä, ketterästi kokeillen. B-tavoite on 120km ja C-tavoite oman enkan parantaminen (116,099km).
Näiltä huudeilta on lähdössä muitankin, joten lähiajat näyttää minkälaisella kokoonpanolla lähetään ihmetteleen Joensuun sinistä mondoa. Tiiä vaikka se aamutunneilla näyttää vaikka punaiselta. Pää tulee nimittäin saamaan jumppaa. Korvien välissä kiertää paljon asian tynkää. Voitaneekin todeta, että korvien väliseen kutsuun on oltava valmis. YOUTUBE PÄTKÄ VUODEN 2012 KISASTA:
Pohdin vakavasti maratonia edeltävänä iltana ja vielä kisa-aamuna starttaamista kisaan. Olin maanantaina todennut vauhtikestävyyden riittävän noin 3:18-3:20 -aikaan. Sekä etu että takareidet tulivat kuitenkin hieman jälkijättöisesti vk-treeneistä lihasaroiksi kaksi päivää ennen starttia - eikä se arkuus poistunut lihaksista.
Tiesin kuitenkin - ja monien kanssa oli viestiteltykkin - että paikalle tulee paljon tuttuja, joten aloin kääntyä SITTENKIN elämysmaratonin puolelle. En enää vakavasti uskonut pääseväni aikatavoitteeseen lihastilanteen vuoksi. Ajattelinkin lähteä juoksemaan rentoa kovaa ja hölkkäileväni sitten loput jos ja kun jalat eivät kuitenkaan kestäisi loppuun asti. Itsetuntemuksen tuomaa realismia.
Pukukopilla nostin katsettani. Mies katsoo tuttavallisesti... Ei perkele, sehän on Pertti! 90-luvun alun keihäänheittäjäpiireistä tuttu mies. Änäkkälän Pertti on heittänyt nykymallia lähes 72metriä ja vanhaa rapiat 77m. Vanha huumori löytyi välittömästi. -"Ollaanko me nyt Pertti eksytty vähän väärään pukukoppiin?". Siinä naurettiin me, joiden napaan saa nopan piiloon. Pertti oli valmistautumassa puolimaratonille ja minä koko hoitoon.
Ulkona oli +9 ja tuuli ihan nättiä, joskin ennen kisaa aika puuskaista. Lyhyet trikoot ja t-paita. Niinpä startti tuli, mutta vähä kuin varkain, sillä koko maraton porukka jäi lähettämättä! Huomattiin vain 3-4sekendin viiveellä, että 100m etempää lähteneet puolimaratoonarit olivat liikkeellä. Muutoinhan kisajärjestelyt olivat upeat, joskin tapahtuma vaikuttaa edelleen pieneltä - lyhyestä reitistä huolimatta.
Alku lähti yllättäen vaivattomasti. Reidetkin vielä pelasivat. Sykkeet jauhoi 151 keskarissa. Eka kympillä tasasta 4:22-4:29 kilsaa yhtä kilsaa lukuunottamatta. Eka kymppi aikaan 44:26. Jopas tämä menee helposti.
Toisen kympin alkajaiseksi alkoi peesien noin 4:25 -kyyti nostattamaan sykettä jo lähemmäs 160 tienoota, joten jättäydyin hieman peesien taa. Olin kuitenkin kaiken aikaa alle 100m päässä. Laskin, että minulla oli tasaisempi tahti, eikä tuulikaan juuri haitannu. Niinpä tein omaa juoksua ja peukkuja näyteltiin puolin ja toisin vastaantulijoiden kanssa. Vanhoja ja uusia tuttuja oli taasen mukavasti. Toisen kierroksen päätyttyä (14km) minulla oli vain jo pakaralihakset aivan tulessa ja reidet huusi hoosiannaa. Joo-o, pitkä tulee kisasta... kierros kerrallaan sinnittelyä... ja nythän kannattaa sinnitellä, kun on ollut näin notkea vauhtinen alku.
Kolmannen 7km kierroksen puolivälissä sain naisten puolimaratoonin kakkosen kiinni ja sain hyvää peesiapua jonkun kilsan, kunnes jäin juottopisteellä kelkasta. Puolimaratonin väliaika oli noin 1:36:30 - aika tarkalleen. Toinen kymppi meni 46:01. Asko Häkkilä ja Tuomas Ahola kannustavat... ja monet muut...
Neljäs kiekka oli tällä kertaa minun kuoleman kierros numero yksi. Hieman ennen 26km juottopistettä tuli kramppia enteilevä esinykäisy. Tietoisena reisien jo kisaa edeltäneestä lihasarkuudesta olin varannut hiaan yhden buranan. Sen paikka oli tuossa. Ei ollu paljon muuta vaihtoehtoa, sillä reisikrampeilla ei kyllä 15-16km juosta maaliin, ei eikä varsinkaan kävellä. Sairasta touhua, mutta tämä oli valinta keskeytyksen sijaan.
Krampit alkoivatkin vain kilsa buranan oton jälkeen, eli n.27km:sta eteenpäin. Onneksi burana lievitti kramppeja ja pelkät askeleen alasotot ja takaheilautuksien supistamiset ja yleinen varovaisuus riittivät pitämään minut jatkuvassa liikkeessä. Toki jalat oli aikalailla "El Finitto"!
Toinen kuoleman kierros alkoi, eli viides ja toiseksi viimeinen kierros. Anssi Koirikivi kannustaa. Mp3 soittimesta kuuluu Cheekin "Äärirajoille". Muistan kiittää Anssia. 19-vuotias mies juoksi tänään 1:17 ja risat puolikkaan. Että löytyy näiltä huudeilta juoksijoitakin minun kaltaisten hauskuuttajien lisäksi. Eihän tässä kannustuksessa voi kuin yrittää tehdä parhaansa - perhana soikoot - niin tein!
En tiedä miten taas jaksoin. Kausi on ollut pitkä. Mutta kun on mukava kokea... Kolmas kymppi 48:32... 31:s kilsa oli viimeinen alle 5min kilsa. Sen jälkeen yritin vain pitää sykkeitä saavutetussa 155 keskarissa. Ja onnistuin, eikä vauhtikaan näin paljoa yli 5min lipunut.
Luonnollisesti viimeisellä kierroksella alkoi jo krampit olemaan herkemmässä ja jouduin hieman muuttamaan ja säätämään askelta kaiken aikaa vähemmän kramppaavaan suuntaan. Näillä jaloilla ei siis juuri loppakirejä otettu! Viimeisillä sadoilla metreillä otin sen verta riskiä, että pääsin alle 3:23:n. Loppa-aika 3:22:55. Keskisyke 155. Keskivauhti 4:47min/km. Lohtuna vaikealle maratonille oman ennätyksen paraneminen 99sekunnin marginaalilla.
Kellon pysäytyksen jälkeen minulla on lyhyt musta hetki. Taisi olla tajunlähtö lähellä. Mutta käsittääkseni "palasin tähän maailmaan " aika pian. Onhan se aika hurjaa touhua. Kuitenkin aika isoilla kiekoilla yli 3h20min!
Kisan jälkeen oli noin 3h aika höntti olo. Pikku tirsat kuitenkin palautti miehen ruotuun ja kävin illasta vähän verkkaan. Päivään mahtui 51,7km juoksua. Olihan se ikimuistoinen päivä.
Kiitos kaikille ystäville, tutuille ja tuntemattomille! Olipahan hyvät geimit!
Miehet 40 kärkikolmikko.. Vasemmalta: Teuvo Kuusela(toinen), Kemi Jarmo Liedes(voittaja), Kokkola ja Onni Vähäaho(kolmas)
Kaikki kisan logistiikan suunnittelu ja toteutus tuntui menevän kaiken aikaa epätodellisen jouhevasti. Tästä täytyy tietysti kiittää idean ostaneita talkoolaisia, sekä hyvällä intohimolla järjestäväksi tahoksi ryhtyneen Nivalan Liikuntakeskus Oy:n innokkuutta ja rohkeutta lähteä toteuttamaan isoa ideaa Nivalan historian ensimmäisestä polkujuoksukisasta koskaan.
KISAN AATTO
Reitin kanssa tuli kuin tulikin hieman körö (kiire). Meillä on kuitenkin suhteellisen pieni ydinporukka, joka on jauhanut tuota reittiä kuntoon keväästä alkaen satoja tunteja. Luitta oikein - satoja. Itsekin olin viimeisen viikon aikana ennen kisaa reitin kunnostus/ehostus puuhissa liki 20h. Siis viimeisellä viikolla. Puhumattakaan muiden ydin-aktiivien panoksesta. Kukaan ei varmasti pahastu, jos mainitsen että eräs valkoinen pakettiauto on nähty tänä kesänä enempi sydänmaiden tien poskissa kuin omalla pihallansa.
Niin vain kaikki joutui aikanaan ja kävin vielä aatto-iltana morjestamassa ennestään tuttua maraton/ultra/polkujuoksu -ystävääni, Marko "munkkitossu" Mattilaa, sekä hänen sukunimikaimaansa, Ruoveden suunnistajaa, Mikael Mattilaa. Markolla oli alla erittäin vaikea lähestyminen kisaan. Hän näytti hiljaiselta ja vähän väsyneeltä. Tietysti pitkä matka myös Keminmaalta tähdittämään PEP2015 -kisaa. Hänellähän oli alla 6viikkoa aikaisemmin Italiassa 119km ja 5850nousumetrin kisa, sekä kirsikkana päälle 2viikkoa aikaisemmin Ruotsissa 120km ja 2500nousumetrin kisa. Kaupan päälle reilun viikon sääritulehdus. Markon ele kisan tietoiseksi tuomiseksi on ollut mittaamaton. Mikael Mattila oli sen sijaan tulossa sprinttisuunnistusmaailmasta ensimmäiseen ultrajuoksuun. Rennoin ja positiivisin miettein mies tuntui lähestyvän seuraavan päivän kisaa. Ainoaksi neuvoksi annoin sen, että tuli mitä tuli eteen niin älä keskeytä. Tule jotenkin maaliin, vaikka kävelten.
KISA
Ennen omaa tarinaa täytyy muistaa mainita, että kisojen suurin tähti oli maajoukkuejuoksija Rami Oravakangas.
Kisapaikalla oli välitön tunnelma. Muutamia tuttuja siinä ehti vähä jututtaa ennen omaa starttia. Kisan juontaja, Heikki Uusitalo, veti tivolia mallikkaasti koko pitkän päivän. Minullakin oli ihan kohtuulliset reilut 4h unta alla. Olo oli latautunut. Tunsin sisälläni valtavaa paloa - NYT mennään niin että kanervikko huutaa apua! Ensimmäiset 56km kisaajat lähtivät matkaan kello.8.00. Oma starttiaikani oli klo.10.00.
Lähtö koitti viimein. Se on aina vapauttava tunne kun pääsee juoksemaan pitkän odottelun jälkeen. Tosin nyt jo lähtösuoralla tuli ensimmäinen pieni kramppi vasemmassa pohkeessa. Siitä lähdettiin. Olin harjoitellut aika rajusti, vaikkakin vähän, viime aikoina, ja kevennyksen ajoitus kisaan on aina vähän arpapeliä. No, kramppeja oli tämän tästä, mutta ne pysyivät hallinnassa. Aloitinkin hyvin varhain nakkeleen suola -ja magnesiumtabuja suuhun.
Reilun 3km kohdalla väänsin vähän jalkaani kosteassa kohdassa. Perskuta, minunhan pitäisi tietää nämä kohdat. Olenhan kotikentällä. Muutaman ontuvan askeleen jälkeen juoksu löytyi taas. Juoksu tuntui muutoin hyvin helpolta. Selvästi olin saanut paljon vauhtikestävyysharjoittelun ansioista helppoutta maratontehoiseeen hölkkään. Maratontehoilla siis paukuteltiin sydänmaan polkuja eteenpäin.
Krampit alkoivat lisääntymään siinä 6km kantturoissa ja niinpä otin buranan. Tuolla meidän vaativalla reitillä kun krampit kiipeävät polven alapuolen alueelta reisien tasolle niin sitten alkaa olla myöhästä reagoida. Niinpä päätin lieventää hommaa hyvissä ajoin.
Tämä 56km meidän reitillä on raaka matka. Juoksijasta riippuen noin 7-10h kutakuinkin maratontehoilla isr2014 -reittiä on jotain jota ei voi selittää.
Homma oli kaiken aikaa hallinnassa, vaikka pieniä kramppeja siellä täällä tulikin. Meno alkoi olla jopa nautittavaa. Tunsin olevani kunnossa. Maratontehoilla hölkkääminen oli kuin olisi istunut pendolinossa jalat penkillä. 11,1km 1:13h. Varsin letkeä aloitus. Olin kuulema kuuden minuutin johdossa. Ei tietoa, kuka oli toisena. No, eipä sen väliäkään. Takaa oli neljä etukäteen minua parempaa tulossa. Väliaikalähdöllä siis mentiin. Mikael Mattila lähti 20min minun perään, Samuli Nieminen 30min, Heikki Uusivirta 50min ja Marko Mattila 60min.
Suon ylitys meni helponoloisesti. Matka taittui tasaisesti. Ei vielä pannutuksia (kaatumisia). Pesänevantielle (16,2km) saavuin ajassa 1:51h. Taas menin keulaa. Tilanne oli siis muutoin aika hämärä kokonaisuuden kannalta. Se toi oman salaperäisyyden kisaan. Hyvä niin.
Seuraava 9km olikin sitten jo raaempi maastoltaan. Ja niinhän sieltä löytyi ensin yksi teepaita, ja sitten vielä toinen ennen Syyryn DropBag-huoltopistettä. 25,1km aikaan 3:12h. Ohitin hieman ennen tuota pistettä 20min edellä lähteneen Petri Nietulan, sekä Kuopion Arto Vartiaisen, joka oli lähtenyt 40min minua aikaisemmin. Miehet kehuivat ;) reitin tarjonneen mukavasti haastetta.
Syyryn pisteellä sain infoa, että Heikki ja Marko menevät tasoissa ja ovat minua 15min edellä. Tuohon totesin: -"Aika odotettua". Sitten kuulin vielä, että oon kolmantena...tai ainakin neljäntenä - ei ihan varmaa. Olipas huikea aloitus! Olin omaa enkkaväliaikaa edellä tuossa kohtaa jo 25min!
Syyryyn mennessä minulla meni kaikki 1,8litraa urheilujuomaa ja sitä tuntui olevan sopivasti. Syyryn pisteellä join ja söin mm. banaania ja suolakurkkuja, sekä merisuolaa, kun alkumatkan ottamani 6 suolatablettiakaan ei tuntunu karkottavan kramppeja. Vaihdoin myös ykkösreppuun. Inovin ultra vest 10:n. Siihen olin ladannut 1,8litraa, jonka ajattelin riittävän seuraavat 20km, jossa olisi seuraava huoltopiste.
Ilma oli lämmennyt kuin hyvä kivitakka. Varsinkin hakkuu-aukioilla oli kuin saunan läpitte ois juossu. Juomaa alkoi kulua ja silti kieli meinasi jäädä suun limakalvoille kiinni. Ohitin kisan nuorimman, 18-vuotiaan lukiolaistytön, Petra Aitto-Ojan Sikojärvellä, noin 26,5km seutuvilla. Hyvävoimaisen oloisena hän oli, tutkien karttaa. Kenties tarkasti(?) mikä järvi oli kyseessä. Niitähän (tai lampia) tuolla reitillä on 11kpl.
En jaksanut laskea paljonko kello oli. Lämpötila jotenkin pehmensi ajatusta. Mietin Petran ohittaessani, että a) pääseeköhän hän perille ja b) tarviiko hän tänään vielä otsalamppua... Kivikko-osuus meni kumman helposti. Se on yksi tämän reitin haasteellinen osuus. Aloin myös pannutella. Pari pahaa kaatumista takamaastossa. Onnea oli mukana, ettei käynyt pahasti.
Koitin vähän passaillakkin tuolla hankalalla osuudella, kunnes vihdoin olin Juurikan penkalla vajaan 32km juoksun jälkeen. Penkalla näyn datan mukaan juosseen parhaimmillan noin @5:30 -vauhtia ja muutoin noin 6min/km. Juoksu tuntuikin ihan kohtuulliselta ja olinkin aika hyvä vauhtinen tuolla Syyry-Juurikka -osuudella väliaikavertailussa.
Juurikantieltä Pykyn autiotuvalle käännyttäessä Uusivirran Heikin vanhemmat olivat ajan(sään)tasalla ja taisivat pelastaa monen kisan tarjoamalla ylläri-extrana 33,3km kohdalla juomaa ja energiaa. Ainakin ihtellä oli valtava jano kaiken aikaa. Silti minullakin oli hieman nestehukan merkkejä, sillä sormet alkoi hieman turvota. Suolatabletteja otin koko kisan aikana noin 10-11tbl ja magnesiumia noin 6-7tbl.
Tilanteeksi kerrottiin, että oon edelleen kolmantena, eikä lähellä ole uhkaajia. Aloin miettimään, että onko joku keskeyttänyt. Olin omissa papereissa 4-5 sijan mies...
Lähin lykkäämään varsin hyvää ravia kokonaisuuteen nähden kohti Pykyn autiotupaa, josta olisi enää vajaa 21km maaliin. Sitten vedin reissun kovimmat pannut ja löin vähän polvea kiveen. Taas pääsin säikähdyksellä kuin koira veräjästä. Tämä taitaa olla minun päivä - ajattelin. Löylyä tuntui tuleva auringon muodossa. Ilma oli erittäin haasteellinen. Alettiin mennä siihen vaiheeseen jolloin jyvät erotellaan akanoista. Eli fyysiset voimat alkoi vähetä, jolloin oli kurkistettava reppuun, mitä löytyy psyykkiseltä puolelta.
Pesänevantien ylityksessä kysyin Lenolta ja Pumpilta, että onko kukaan keskeyttänyt. Ei ollut siinä kohtaa. No johan nyt on jännää touhua. Selvä kolmospaikka, mutta ketään ei näy edessä eikä takana. Salaperäisen jännää!
Raskasta ja vaikeaa oli, mutta ajattelin että kyllä siellä valuu hiki kavereidenkin paidan alla. Täällä ei vedellä tänään kuivalla tukalla. Nyt oli raaka peli! Tiesin, että vielä on hyvästi varaa psyykkeen puolella. Silti piti säätä kunnioittaa. Juoma putelot tyhjeni uhkaavaa kyytiä. Ohitan Tuoriniemen Mian. Täytyy arvostaa miten hänkin selvisi ensimmäistä ultrastaan upeasti! Viimeinen suullinen hieman ennen pesänevan suota paluureitillä. Matkaa huoltopisteelle n.3km. Kieli tuntui tarttuvan suuhun kiinni. Silloin muistin vanhan ala-asteen opettajan joskus kokeilleen juoman loputtua pelkkää suolaa, joten laitoin suolatabun suuhun. Lisäksi painoin jalalla lippalakin suohon ja sain näin kuravetisen lakin vähän oloa viilentämään. Minuutiksi. Kisan voittanut Heikki oli ollut nokkelampi ja juonut ojasta. Heikki on sissi. Täytyy arvostaa miestä korkealle. Täytyy katsoa ylöspäin vaikka ääni kuuluu alempaa. :)
Suolla käytiin syvimmällä henkisesti. Laskin että juoksen noin 7:50-8:00. Ja sitten pään sisältä kaveri sanoo, että sinähän tiesit tämän jo etukäteen!? Mitä syytä sinun on enää juosta koskaan mitään, kun rajat on selvillä? Nuo ovat aitoja ajatuksia, joita pään sisältä tarjoillaan heikoilla hetkillä. Kulkija päättä, miten ne sitten suhteutetaan.
Viimeinen huoltopiste 11,5km ennen maalia. Aikaa on kulunut 6:13h. Tankkaan, tankkaan ja vielä kerran tankkaan. Litra juomaa pulloihin ja menoksi - ja heti reilut pannutukset. Taaskaan ei käynyt kuinkaan. Juoksu lähtee kulkemaan. Tiedän, että alle 8h heilahtaa. Jopas se nostatti mielialaa!
Nostan kaiken aikaa vauhtia ja tehoja. Edessä vilahtaa pari paitaa. Se tuo aina lisäponttta. Koppelokankaan laskussa ohitan Käräjäojan Sannan. Sannalla kuuluu olevan vaikeuksia jalkapohjan kanssa. Tässä vaiheessa ei tahdo löytyä enää kilpailijaa, jolla ei olisi jotain vaikeuksia. On ollut pitkä päivä saunassa!
Oma vauhti kiihtyy. Alan olla hurmiossa. (itsensä)Voittaja olo. Taas kaksi paitaa vilahtaa edessä. Vedän hyvällä ravilla rajalinjaa, kunnes reisi kramppaa rajusti. Kokemuksesta tiedän, että ripeällä toiminnalla voin pelastaa itseni pysymään liikkeessä. Kävellessä otan taas suolaa, magnesiumia ja kisan toisen buranan. Lihaksisto ei ollut valmis kisaan, mutta näitä tulee joskus. Kova vuosi takana... Niinpä taas hokkus-pokkus-temppu onnistuu ja ohitan pian sekä Vierimaan Millan että Jarmo "Hönky" Honkalan.
Menen vajaan kilsan "Hönkyn" perässä. Hyvä tyyppi. Hänellä ei ole mitään kelloa. Aiko kahtoa päivän kulkua auringosta. Lähti 50min minua aikaisemmin. On tulossa 2h ennätysparannus kaverille. Omakin fiilis nousee tuosta. Jarmo: -"Jaa, paljoko se kello sitten on". Jarmo kertoo miten oli saanut osin tuurillakin hoidettua yhden krampin. Tuskin hän on saanut kerrottua tarinansa loppuun, kun hänellä tulee erittäin raju kramppi. Samantien hän sanoo, että mene vaan, kyllä minä tämän selvitän. Myös Milla näkyy kysyvän Jarmon vointia. Kaikki jatkavat matkaa, myös Hönky pian. Pikkusen naurattaa mielessä... Ennen kisaa vitsailtiin kuukausi tolkulla siitä, ettei tulis pepissä vaan sitä viimeistä kramppia... Nii-in.
Loppu menee upeissa tunnelmissa. Olen tehnyt elämäni parhaimman kisajuoksun koskaan. Loppusuoralla soi "Eye of Tiger" ja punaista mattoa pitkin läpi keltaisen maalinauhan ajassa 7:47:50!!! Kukaan ei mennyt ohikaan.
Hetken kuluttua Heikki tulee maaliin ajassa 7:04:18. Kotvan kuluttua Marko ylittää maalilinjan ajassa 7:19:20.
klikkaamalla saat kuvan isommaksi
Hitsi, pääsin näinkin lähelle - jos uskallan sanoa - Suomen kakkoskorin polkupetoja. Wau.
VOITTAJAN HAASTATTELU
Polku pisti tietysti osin säänkin vuoksi taas erittäin nöyräksi, mutta samalla se veti minut henkisesti puoleensa. Eli tämä päivä vie minut viimeistään mennessään polkujuoksun omaksi. Toki käyn vielä juoksemassa ensi toukokuussa Kokkolan kamuille lupaamani 24h juoksun, mutta sen jälkeen keskityn ainakin toistaiseksi polkujuoksu puolelle. Se on mielekkäämpää ja siellä olen vahvempi suhteessa tiejuoksuun.
Olkoot tämä ultrapolkujuoksu-urani siloiteltu alkutaipaleeni.
Lopuksi haluan kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita täydestä sydämestäni! Tämä jää minun mieleeni ikuisena valona, jota en tule unohtamaan koskaan. Ja ensi vuonna, mikäli saadaan tuplamatka (112km) niin tavoite on pysyä podiumilla ja alittaa 20h.
Kisasta tuloksia, väliaikoja, kuvia, videoita ja jopa elokuva nähtävillä kisasivuilla.Lisää videoita tulee kisasivulle aikanaan. :)
Tässä sitä ollaan. Mamma-mia, mikä fiilinki päällä PEP2015 -kisasta. Olen niin innoissani kisasta, etten tiedä mistä päin söisin valuvan jäätelön. Sen sijaan tämä kisa ei valunut käsille vaan se näyttää lyövän iloisesti ja reippaasti läpi heti ensimmäisenä vuonna. Kisahan käydään reilun viikon päästä lauantaina ja jo nyt on mukavat 34 ennakko-ilmoa.
Kuten itselleni, myös kisalle, on asetettu kunnianhimoiset tavoitteet. Kisaa ollaan tehty nimenomaan kaikille ihmisille - aidosti. Ollaan tehty paljon töitä hyvän brändin eteen. Mainostettu ollaan ympäri Suomea ja lähes kaikista mahdollisista tuuteista. Ollaan tavoitettu ihmiset, ja saatu erittäin hyvää palautetta jo tässä vaiheessa. Lisäksi tavoitellaan rohkeasti jopa kolminumeroista osallistujajoukkoa. Tietysti ei olla pettyneitä, jos jää alle, sillä tämä on ollut jo niin antoisaa näinkin.
Minkäpä sitä kukaan itsellensä voi? Tässä sitä tosiaan taas ollaan. Tähdätään täysillä polkujuoksukisaan, jonka mitta on 56km. Reitillä ei ole nousumetrejä kuin yhteensä rapiat 200m, mutta sen sijaan reitti on paikoin raskas liikkujan alta. Olen laskenut, että 56km tuolla reitillä vastaa päivän kelistä riippuen noin 75-85km tiellä. Aika lailla saa oman maratonennätyksen tuolla tuplata ja pitääpä siihen päästäkseen vähän taitaa teknisellä reitillä juoksua.
Olen taas onnistunut viimeistelyssä. Suorituskyky lähti nousuun, kun poikkesin rohkeasti normaalista viikkorytmistä, vetämällä reiluun viikkoon kolme-neljä aika reipastehoista lenkkiä, joista osan kisareitillä. Samalla tiputin määriä ja annoin harjoitukselle ajan mennä lihaksiin ja hermotuksiin. Samalla juoksin kevyet vain erittäin keveinä, jotta tehoharjoitukset uppoaisi paremmin. Lihakset ovat vielä hieman jäykät, mutta suhteellinen (vauhti vs syke) vauhti nousi noin 20sekuntia parissa viikossa. Näistä harjoituksellisista onnistumisista tulee itseluottamusta omaan tekemiseen. On tärkeää löytää itselleen sopiva tie kehitykselle.
En muista olenko koskaan ollut mihinkään kisaan näin valmis. Kisassa ei tunnu olevan ainaista I-SR2014-reitin (pep2015 kisareitti) kramppiuhkaa lukuunottamatta mitään epävarmuustekijää tai pohdinnan paikkaa. Kaikki tuntuu selvältä pässin lihalta. Sen kuin vain pääsisi vetämään! ...Minun liiteriin on siis kertynyt taas hyvä kasa kuivaa puuta... Ensimmäiset 13km laitetaan vain sen verran puita kaminaan, ettei nyt ihan kuivalla tukalla tarvi juosta. Väli 13-32km juostaan vain missä se on järkevää, muutoin passaillaan ja varotaan riisumasta itseään aseista. Juurikan penkalla sitten aletaan nakkeleen hiljolleen puita pesään ja sitten alkaa hiljalleen sellainen löyly, jotta vesi tippasee nokan päästäkin. Kantapäätä pakaraan ja kiireenvilikkaa Pyssyhovin saunaa kohden. Yhtään puuta ei jätetä konttiin, kun tipahdan punaisella maalisuoran matolla maalivaatteen alle. Riittääkö tuo taktiikka aikaan 7:45h jää nähtäväksi. Nälkää ja uskoa ainakin on!
Sittenkin kaikkein tärkeintä on tietenkin monien ystävien ja samanhenkisten tapaaminen. Jokainen haluaa voittaa itsensä. Toisille se voi olla läpi pääsy. Joillekkin joku aika. Minulle se on onnistunut suoritus, jossa tankki näyttää: FUEL END.
Muistakaa laittaa ilmottautumisia jo ennakkoon. 56km matkan ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina, joten sille matkalle haluavien kannattaa täräyttää jo ilmoja tulemaan. :) Ja kuten moni on jo tehnytkin, myös 10,5km ja 25km matkoille kannattaa ilmoittautua hetimmiten. Tsekkaa kisasivut ja sieltä ohjeet.
Eiköhän rokata poluilla reilun viikon päästä tähän tyyliin?
