Elämän suola on henkilökohtainen kiinnekohta johonkin
kestävään. Mututuntumalla on helpohko arvata, että ainakin oman ja edellisen
sukupolven elämän suola on ollut urheilu ja hyvänä kakkosena huumori. Parhaassa
tapauksessa nämä kaksi taitavasti yhdistettynä. Kalpea aavistus nykyisessä
poikkeustilassa on, että ihmiset kaipaavat urheilua ja huumoria.
Kuten
yleisesti liikkumista julkisilla paikoilla myös henkihieveriin liikkumista
tulisi välttää. Itse harrastan ultrapolkujuoksua ja olen joutunut miettimään
muutamaan kertaan miten paljon minun pitää muistaa jättää varaa omilla
lenkeilläni. Toistaiseksi koen onnistuneeni. Tuossa muutama päivä sitten
juoksemallani maratonin mittaisella lenkillä en hengästynyt, ei yskittänyt tai
silmälasit menneet huuruun. Lienee tarpeeksi kevyttä liikuntaa, eikä
vastaantulijoita tullut. Oli räntäsade. Hyvä karanteeni sää.
Yle näytti
taannoin vanhoja urheilun klassikkoja. Katsojaluvut oli isot. Tämä vahvistaa
olettamusta niin sanotusta yhdeksännestätoista mineraalista - "elämän
suolasta". Onneksi sitä voi saada ja sitä voi nauttia katsomalla,
kuuntelemalla ja lukemalla. Kuuntelin eilen radiosta pätkän vanhasta jääkiekko
klassikosta Pyssymäen perhereitin lähtöpaikalle autolla ajaessani. Legendaarinen
MM-kisaselostus vuodelta 99, jossa Suomi tasoittaa pelin Venäjää vastaan
tilanteeseen 3-3 vain kaksi sekuntia ennen pelin loppua. Mertaranta oli tuossa
selostuksessa liekeissä ja julisti jopa Venäjän lyödyksi. Meni vieläkin,
nyt kaksikymmentäyksi vuotta myöhemmin muutama minuutti tunnekuohusta
selvittyäni ennen kuin kykenin aloittamaan lenkin.
Joskus 70-80 luvun
tietämillä oli muutama paikallinen kestävyysurheilija ollut viikonlopun
pitkällä lenkillään. Tuolloin he tekivät usein päivän mittaisia lenkkejä.
Paluumatka Maasydämenjärven metsistä kulki imatran voimalinjaa pitkin kohti
haikaperää. Paluumatkaa oli vielä hyvä huikonen jäljellä. Päivän mittaisten
lenkkien tapaan jutut alkoivat loppupuolella laantumaan. Silloin lenkin vetäjä
oli todennut vain lakonisesti muille mukana olleille lähtevänsä jo saunan
lämmitykseen. Samalla vetäjä oli alkanut latomaan jo eväistä tyhjentyneellä
repullaan melkoista haipakkaa kohti haikaperää. Tuntia myöhemmin, aivan jo
haikaperän kankaita edeltävillä vainiolla yksi joukosta sanoi vetäjälle:
-"Ethän sinä sitten lähtenytkään".
Kaupassakin pitää
välillä käydä. On jopa ajoittain koomisenkin tuntuista, kun pitää yrittää
välttää joutumasta liian lähelle lajitoveria. Yhdellä poikkeusajan
kauppareissulla kahden hyllyn päästä kuului tutun miehen puhe. Hän kysyi hieman
epäuskoisenäköisenä oliko hän nähnyt oikein nähdessään vaimonsa kanssa minut
juoksemassa Reisjärven ohi reppu selässä edellisellä viikolla. Jouduin
vahvistamaan näyn. Kanssakäyntiä varoetäisyydeltä siis. Tämä aika tullaan
muistamaan niin kauan kuin sitä on.
Elämän suola saattaa löytyä Iso-Sydänmaanreitin syövereissä.
Onni Vähäaho, Nivalassa 17.4.2020
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.