KOLME DONAA TÄYTEEN

                 Tänä vuonna on tullut jännän paljon kilsoja, vaikka olen yhä enempi hakeutunut poluille tien sijaan, sekä yrittänyt yhä enempi hakea nousuja lenkeilleni. Tänään tuli 3000 (3013,9km) hölkkäkilsaa täyteen tälle vuotta. Samalla nousumetrejä on kasassa nyt vähä yli 20 000. Tosin etenkin tuo nousumetrimäärä on vielä kovin köykäinen. Esimerkiksi menneenä viikonloppuna Ylläs-Pallas-Hetta kisassa 134kilsan matkalaisille näytti tulevan niitä kertaheitolla noin 4000!

                  Hiljalleen tässä marinoidutaan. Kestävyysharrastus on kestävää kuten postimerkkien keräily. Tulokset eivät näy samantien, eikä niiden ole tarkoituskaan. Keskiössä on harrastamisen ilo - ja sitähän piisaa. Tuossa pari päivä sitten kävin kahden kaverini kanssa tuolla Louekalliolla noin kaksi ja puoli tuntia pitämässä seuraa paarmoille. Puolen sataa paarmaa tuli helpostikin listittyä ja toinen mokoma varmaan ehti imaista/puraista. Mutta se ilo kiivetä ja laskea mäkeä on syvällä sisällä. Etenekin alaspäin tuleminen.

                 Juhannusaaton jälkeen en ole varsinaisesti lepopäiviä pitänyt, mutta juoksemisesta toki kaksi päivää vapaata. Toisena päivänä niistä vaelsin tunnin ja eilen kävin vain 8km kevyen fillarilenkin ja muuten vain ilman kelloa käppäileen ja nauttimassa kesän ihmehelteestä. Joskus on hyvä palauttaa muutenkin kuin juoksemalla.

                Tänä vuonna pääsin heinäkuulle asti ennen kuin polvissa oli mitään tuntemuksia. Aikaisempina vuosina polvia on särkenyt herkemmin mäkireeneistä. Nyt runsas mäkisillä reiteillä ja mäissä hurjasteleminen (2:45-3:15min/km vauhdeilla) alamäkeen on tehnyt ajoittain lieviä särkytuntemuksia polviin. Isokokoisuuteni (183/83) on haasteeni. Niin kivaa kuin vauhdikaat rallattelut ovatkin. Paljon on mäkihommien kestävyydessäkin kehittymistä tapahtunut. Etenkin etureidet tuntuvat nykyään kestävän jo runsastakin myllytystä. Samoin vielä keväällä vaivanneet lonkan sivulihakset. Hiljalleen kehitytään kestämään. 

                Lopuksi. Viikonloppuna tosiaankin oli taas iso polkujuoksutapahtuma, kun Ylläs-Pallas-Hetta kisassa oli peräti 1200 osallistujaa. Perusmatkan (eli pisimmän) voitti miehissä Jaakko Eskelinen, parantamalla reittiennätystä peräti yli puolella tunnilla espanjalaisen Hamal Villar Lazaron viime vuotista ennätystulosta! Tulos 15:00:01 134km 3750nousumetriä sisältävällä reitillä oli mm. yli 1,5h nopeampi kuin Juuso Simpasen viime vuoden tulos. Kuuma keli teki monille haasteita, mutta PEP2018 tapahtuman 57km juoksemaan tuleva Jaakko hallitsi haasteet erinomaisesti.

                Trailrunning.fi -sivuston haastattelussa Jaakko kertoi koko polkujuoksukansalle seuraavasta tähtäimestä ja haasteesta, joka on PEP2018 57km matka. NYT JOS KOSKAAN kannattaa tulla osallistumaan PEP2018 tapahtumaan ja näkemään Suomen tämän hetken ykkös polku-ultraaja tositoimissa ja LIVENÄ! ¨

 JAAKKO MAINOSKUVAN OIKEASSA YLÄREUNASSA TREENI PUUHISSA

Onni Vähäaho, Nivalassa 16.7.2018

HARJOITTELUPUTKI

                   Lomalla ollessa jää enempi aikaa myös omaan pohdintaan. Oma olemassa olo selkeytyy itselle paremmin, kun on aikaa pysähtyä ajatuksien kanssa. Ja kun tämä harrastusblogi on niin myös objektiivinen näkemys omasta tilasta tähdentyy. Ja siihen tässä blogissa pureudutaankin, sillä tämä ei ole lifestyleblogi perhe-elämän ruoanlaitto tai kodinaskareista. Ne ovat minun lepoaikaa. Kyllä, luitte oikein, lepo-aikaa. Harrastukseni vahvuus on arjen helppous peruskunnon helpottaessa ponnistuksia arjessa sekä fyysisesti, että psyykkisesti.

                   Muutamia faktoja. Olen 44-vuotias. Olin aina kouluikäisenä hyvä heitto, työntö -ja voimalajeissa silloin, kun kukaan ei harjoittelut vielä mitään vaan katsottiin lasten lahjat vaivihkaa. Sen sijaan 100 metrin juoksussa olin jo korkeintaan keskitasoa ja olin myös aika kankea. 1000 metrin juoksussa olin aina luokkani huonoimpia ja olin kellomiesten kauhu. Kuten kuka tahansa lapsi niin myös minä, aloin pitään vahvuuksistani ja kehittämään niitä. Sain hieman menestystä heittolajeissa. Olin jopa parhaillaan kuudes keihäänheiton halli SM-kisoissa, kun Aki Parviainen voitti.

                  Juoksuharjoitukset olivat inhokkejani keihäänheittoaikoinakin. Mietin usein niiden tarpeellisuutta. Minun pitkälenkki oli kolme kilometriä. Saatoin juosta tuon lenkin hyvänä kesänä jopa kaksi kertaa. Jo edesmennyt rippikoulukaverini kysyikin krapulapäissään vierelläni hetken pyöräillessäni, että kannattaako se käydä edes tuota yhtä kertaa kesässä, jos ei useammin meinaa käydä. Oikeassa kaverini oli ja sille naurettiin, vaikka aataminomena samalla heilahti kurkussa. Tämä sama kaveri juoksi lapsena harjoittelematta tonnin suuvehnäsellä 3:15minuuttiin. Oltiin ehkä 4 tai 5 luokalla. Harmi, että alkoholi oli hänen heikkous. Kaunis muisto ja ajatus Janille.

                 Tässä juoksuharrastuksessa, kuten monessa muussakin pädetään. Jokainen tekee sitä, mutta harvalle se on oman pään sisällä SE juttu. Ei minullekaan. Katson omaa asemaa harrastuksessani humoristisella otteella. 44-vuotias, juoksuun täysin lahjaton, heittäjän raaminen mies juoksee noin 5000km/vuosi vuodesta toiseen. 3000m ylitys Cooperissa vaatii aina keskittymistä yhä yli 36 000 juostun kilometrin jälkeenkin. On selvää, että focus on harrastuksesta nauttimisessa, ei kehityksen optimoimisessa. Tämä on leimannutkin harjoitteluani, koska tätä termiähän sitä käytetään. Harjotellaan, harjotellaan. Eikä koskaan täysin opita valmiiksi. Se on myös tämänkin harrastuksen suola. Tosin en enää siihen pyrikkään, vaikka uskon tiedostavani miten pitäsi harjoitella, jos haluaisi optimoida tulokset. Enemmin nautin ja teen sinnepäin. Jos joku miettii miksi niin voi aloittaa kappaleen luvun uudestaan.

                 Nautin suunnattomasti juoksemisesta. Sen vapauttava tunne on koukuttava. Samalla tuntuu ja on etuoikeutettua sanoa päivän toisen(!) lenkin jälkeen illalla vaimolle, että olipa niin helppo lenkki niin kuin ei olisi käynytkään. Näin kävi tämän viikon maanantaina. Edellisenä päivänä olin juossut 21,1km. Ja tuona päivänä 30,1km, josta 17,1km tuolloin todetessani. Eli kahteen päivään 51,2km juoksua ja samalla yli 700 nousumetriä. On kiva tunne omasta fyysisestä peruskunnosta, kun tuo kaikki tuntuu nauttivan helpolta. Samalla ymmärrys siitä, ettei se sitä ole monellekaan auttaa arvostamaan harrastuksen tuomaa.

                  Tämänkertaisen blogin otsikkoon: HARJOITTELUPUTKI.

                  Tätä kirjoittaessani on juuri alkanut suuri onnenpäivä, perjantai 13. Varmaan käyn tänäänkin jonkin lenkin. Edellinen täysi lepopäiväni oli Juhannusaattona. Sen jälkeen on mennyt jo 20 päivää putkeen harjoittelun parissa, jos viime lauantain 70minuutin vaellus maastossa mukaan lasketaan. 20 päivän aikana on tullut juoksua 342km. Eli määrää ei nyt mitään mahdottomia ole tullut, mutta minulle kuitenkin ihan hyvää ok-tasoa.

                  Viikot Karhunkierros 166km keskeytys kisan (112km kohdalla) jälkeen ovat menneet seuraavasti:

Vko 21  128,5km (Karhunkierros kisa)
Vko 22   92,5km (palutumisviikko)
Vko 23   75,km (palutumisviikko)

Vko 24   122,5km (harjoitteluviikko 1)
Vko 25   96,0km (harjoitteluviikko 2) Tämän viikon jälkeen alkoi
              tuntua, että voi aloittaa harjoittelun. Myös tämän viikon
              lauantaista alkoi tämä nykyinen harjoitteluputki

Vko 26   104,5km     487nousumetriä
Vko 27   125,6km   1317nousumetriä
Vko 28    Ma-To ekat 4pv  75,0km    852nousumetriä


                 Eilen tultiin mökiltä. Oltiin viikko Kinnulan Markokylässä. Olen harrastuksestani nauttiva harrastelija, enkä elä mitenkään kilpaurheilijan kaltaista kurinalaista elämää vaan uskallan myöntää nauttivani samoista asioista kuin kuka tahansa mattimeikäläinen. Niinpä vähemmän hyödyllisesti myös grillailin joka päivä. Nukuin miten sattuu ja nautin alkoholia lomareissulla kahteen kertaan. Yksi tärkein asia onkin olla sinut oman elämän kanssa, sillä kaikenlainen piilottelu - olkoon se sitten mitä tahansa ikinä - tuo vain itselle estettä elää vapauttavan nautittavaa elämää.

                Jos jollekin on kehittynyt sellainen kuva, että tämä olisi jonkinlainen "näin kannattaa elää ja harjoittella -blogi" niin olet väärällä sivustolla. Kerron vain miten elän oman harrastukseni kanssa. En voi suositella omaa elämäntapani, enkä ota vastuuta, jos joku esim. harjoittelustani ottaa vaikutteita, eikä sitten onnistukaan itse omassa elämässään. Sen sijaan olen otettu, jos voin olla esimerkki täysin juoksuun lahjattoman keski-ikäisen miehen saavuttamasta varsin rautaisesta peruskunnosta, jossa arkiaskareet tuntuu helpolta ja nautittavalta.



Juoksuharjoitteluni Markokylässä Su - To  (5 päivää)

Pe     matkustimme mökille. Juoksin kotona lähtiissäni 6km. Juhlintaa koko ilta.

La     Vaelsin 4,4km/70min Markovuorella.

Su     Aamu: 10km 135m+ @5:26(123keskisyke)

          Ilta: 11,1km  +237m+ @5:36(136) Markovuori

Ma    Aamu: 13km 185m+ @5:34(130) Mekkovuori

          Ilta: 17,1km 178m+ @5:25(129) Mekkovuori

Ti      Päivä:  7,6km@5:31(126) +91m

Ke     Aamu: Juoksua yht. 20,4km sis. 5,3km@4:29(151) 

<-lihakset terveesti jumissa. Perseessä polttelee mukavasti ja astmaatikon henki ei kule. Ei onnistu tällä rasitustasolla laadukkaat reippaatkaan. Syy ensin mainittuun:

Viim. 10pv kovia = perhereitti täysillä, Loekallion mäkireeni, puf kierros ja tuhti annos mäkisillä teillä mökillä. Liian paljon suhteessa kehittävää harjottelua. Toisin katsoen liian vähän palauttavaa. 

Mutta kiva ja helppohan se on ottaa pari päivää iisiä/lepoa. Ei mopolla mahdottomia, mutta välillä pitää koputella reenirajoja. Koko loppupäivä juhlintaa. 

To    Päivä: 17,0km 182m+ @6:32(125) sis. 2,5km suunnistuspätkän umpimetsässä, kallioilla ja ryteikössä.

                                  Markovuori

                 Mekkovuori. Alhaalla Mekkojärvi. Päijänne jäi ensi kertaan.

             5pv / 96km pääasiassa kevyttä letkutusta, mutta tehot jäi keveissä liian ylös. Kävelypätkien olisi pitänyt olla pidempiä tai niitä olisi täytynyt olla tiheämmin. Tosin lämpimät ja paikoin jopa kuumat ilmatkin vaikuttivat tähän asiaan. Vaikka tarkoitukseni ei ole optimoida tuloksiani tai kehitystäni niin on ihan harrastuksellisestikin kiva ottaa tarpeeksi ns. alapölyjä, jotta voi tuntea jalkojen keveyden ja raikkauden reipaammissa rallatuksissa. 

             Sen verran tässä on kuitenkin "normaalista elosta" pois oppinut, että juhlinnat on taas vähäksi aikaa juhlittu ja nyt on kiva taas nauttia muista asioista. On tämä elämä ihanaa! Ja ensi viikon loppupuolella alkaa taas uusi reissu. Ja mikäli olen oikein käsittänyt siellä on edessä sellaisia nousumetrimääriä tiedossa, ettei taida olla tullut monena kuukautenakaan yhteensä. 

VIDEOTA MÖKKILOMAN RETKISTÄ

Onni Vähäaho, Nivalassa 13.7.2018

PUF KIERROS

                    Torstai. 5.heinäkuuta ja kalenterissa vuosi 2018. Järjestyksessään 26.kerta Iso-Sydänmaan koko kierros. Samalla PUF kierros karttajäljeksi. Pouta sää sadepäivien jälkeen. Märkää maasta, märkää puista, pajuista ja heinistä. Joka paikasta. Ennen kuin kastutaan enempi niin katsotaan mistä tänne tultiin.

                    Tiistaina alkoi sateet. Tiistai-iltana tutustuminen Sievin Louekalliolle. Pääsin Joni "Jonte-Costa-Konde" Laakkosen kyytillä. Pian alkaa käymään kateeksi Jonten kansainvälinen habitus. Kaikki tummapartaiset maailmantähdet muistuttavat meidän Jontea! Diego Costa ja Pascal Dupuis etunenässä. Kuin yhdestä puusta. Tumma parta, charmi ja lutuinen katse. Enempää ei uskalla revitellä, ettei mene Pride sävyiseksi.

                   Eilen keskiviikkona lorvailin niin kuin lomalainen konsanaan. Ensin kuitenkin kävin viemässä puf- huoltopisteille täydennysjuomaa tämän päivän lenkkiä varten. Sitten kävin frendillä kylässä ja parturissakin tuli käytyä. Pikku palauttava oli koko päivän mielessä. Se siirty ja siirty kun oli kaikkia mukavaa ohjelmaa. Iltaa kohden edellisen päivän mäki alkoi kuitenkin hiipiä jäykkyystuntemuksena etureisiin ja kävin tollasen noin 5km hyvin kevyesti.


I-SR2014 KOKO KIERROS - 26.KERTA - ns. PUF KIERROS

                   TORSTAI

                  Aamulla heräilin ihtekseni hieman ennen kuutta. Toki pian ois herätyskin piipannut. Normikuviot ja Pyssymäkeä kohti. Pikkusen jäi maha jännän herkän tuntuseksi - sitä se oli ollut jo edellisenä päivänä. Liian vähän lomakaljaa?

                   Pian oli hetki pykälässä ja klo.7.30. Laitoin yhdistyksen ja ultraajien whatsapp -ryhmään, sekä vaimolleni gps-seurannan. On samalla omanakin turvana, sillä tuo 57km reitti sydänmaalla ei ole täysin vaaraton. Ja nyt tarkoitan tietysti kiviä, juuria, oksia, koloja ja kantoja, joissa voi itsensä loukata mikäli kaatuu pahemmasti. Eläinten kanssa ollaan aina sinut.

                  Kello käyntiin ja menoksi. Heti alussa tuntuu reisissä kahden päivän takainen mäkirallattelu (ja miksei kolmen päivän takainen maksimitinttaus perhereitilläkin). Eka kilsahan mennään melko hyvään myötämaahan PUF:ssa. Kilsa kestää peräti 5:16min, kun se esim. viime vuoden PUF:issa jossa ote oli selkeästi kevyempi se kesti 5:00. Reisistä kinnasi, etenkin alussa.

                 Pian kuitenkin menon tuntui esteettömämmältä ja pian alkoi tuntua jalat jopa iloisilta. Ja kun tämä kerran on iloinen harrastus niin eihän sellaista iloa passaa tukehduttaa. Antaa jalkojen olla iloisina, jos niin haluavat olla. Kaikki alkoi käydä oudon vaivattomasti. Sellaista mukavaa perushölkkää sykkeitä väkisin peekoo-ykkös-kevyeen vääntämättä vaan annoin olla peekoo-kakkospuolella. Perusjuoksua, mutta ei millään tavoin reipasta tietystikkään. Olinhan luontoretkellä. Juoksemassa vain PUF reittijälkeä muistiin. Hyvän matkaa alle alakynnyksen olin kaiken aikaa. Voitanee puhua jopa "mehtäkevyestä". Mehtässä, kun on vaikea päästä 120sykelukemiin.

                 Lahnajärventien (P2) ylitin ajassa 1:12h. Ei mitään erikoista. Jännän jaksava ja helppo askel. Ja aika hyvää vauhtiakin, vaikka tietysti kaukana jostain kisavauhdeista, mutta tällaisiin tarpeisiin kovinkin hyvää. Ensimmäiseen PUF huoltoon (16,5km) saavuin ja nopeat pullon täytöt. Huolto plus kilsa aikaan 9:33min. "Jättäessäni" oman kätköhuollon oli aikaa mennyt 1:52h.

                Keskivauhti tipahti 7:lla alkavaksi vasta hieman ennen Mustajärvi - Saarinen kohtaa, hieman ennen 22km:a. Jotenkin vain jalka ei tuntunut väsyvän ollenkaan. Toisaalta jalat oli jo lähtiissä jumissa, mutta sehän on vain tervettä, kun ne on mäkiharjoittelulla tarkoituksella jumitettu. Vatsa oli välillä 20-26km hieman rauhaton Snickersin jälkeen, kun se piti nopsaa syyä, ettei sulais taskuun. Ilma lämpeni. Nappasin kuvan Kallenlammella, jolla on myös toinen nimi; Nimetön:

                Syyryntien (pep57km huoltopaikka) ohitin noin ajassa 3:03h. Jälestäpäin katoin, että pepin voittojuoksussa olin ollut viime vuonna tuossa ajassa 2:45h. Se mikä yhteys tuolla on, selviää tässä kirjoituksessa myöhemmin. Meno jatkui ja vaikean pätkän kilsat oli oudon hyviä kaiken aikaa. Kummallista. Aikaisemmin oli Syyry - Vähä-Juurikka välillä joutunut puhkimaan, että saa 9min alle kilsat ja nyt ne tuli kuin itestään 7:lla alkavia pääosin. Maisema vaihtui tasaisesti koko ajan.

               Puolivälin kyltillä olin ajassa 3:26h. Melkoinen väliaika tämäntyyliselle helpolle lenkille. Hieman hitaammilla lenkeillä saattaa toisen puoliskan päästä samaa vauhtia kuin ensimmäisen, jos on jakanut voimat oikein, mutta ei yleensä koskaan tämän luokan vauhdeissa. Samalla aistin merkillistä tuoreutta, joka toi hyvää oloa ja retkinautintoa.

              Laihakankaan jälkeen lyhyt suo ja sitten hieman myötämaavoittoista kohti Vähä-Juurikkaa ja Iso-Juurikkaa. Kaiken aikaa askel oli kevyesti kiviltä ja juurilta hypähtelevä. Tasaisesti otin kuitenkin ikään kuin varalta magnesium ja suolatabletin. Yhteensä koko lenkillä 5-6tbl molempia.

              Juurikka jäi nopsaa taakse ja helpolla polulla vauhti nousi luontaisesti. Paras kilsa jopa 6:05. Kaiken aikaa sykkeet asui 130-140 välillä. Ei mitään tempoilua. Tasaista menoa. Meno tuntui hämmästyttävän samalta kuin lenkin alussa. Olin kuitenkin lopsotellut jo yli neljä tuntia. Pykyn autiotuvan ohitin n.4:20h kohdalla.   

              Pian oli Juurikan seutukin taputeltu ja alkoi matka kohti Pesänevaa. Jälleen, kuten viime koko kiekallakin kesäkuun alussa, välillä Suvannon mökkitie - Pesänevantie tuli vaeltajia vastaan. Kivaa. Morjestukset ja kantapäät nousi edelleen polvitaipeen korkeuteen. Pesänevantiellä toinen PUF -huolto. Jälleen oma juomakätkö. Huolto + juostu kilsa 9:26min. Kaikki kävi siis vielä eka huoltoakin nopeammin. Ehkä siihen vaikutti, että sain seuraavan 6km ajaksi melkoisen paarmakompanjan seuraksi.

               Aurinko porotti (+20 oli ollut), mutta onneksi tuuli ja haittasi hieman paarmojen aikeita ja helpotti omiani. Niin tuli Pesäneva ja se on paljon sitkeämpi ylittää palatessa kuin menessä. Pidempi ja upottavampi. Tuon suon jälkeen tuli vielä se Lahnajärven tahmainen ranta, jonka jatkona reilun 3km pätkä vastamaata. Jotenkin siinä alkoi minunkin juoksu hieman kangistua, eikä ihan enää jalat iloisena heilahdelleet. Kellossa se ei kuitenkaan edelleenkään näkynyt vain tulin kuin virtuaalijänis, tasaisen varmasti.

               Ajassa 5:32h ylitin P8:n. Viime vuonna pepin 57km voittojuoksussa ajassa 5:26h. Ahaa. Olin tullut Syyrystä tämän 19km pätkän 12minuuttia nopeammin kuin viime vuonna pep57km kilpajuoksussa! Oh-hoh! Ilmankos kilsa-ajat tuntui niin oudon hyviltä.

              Matka jatkui kohti Koppelokangasta. Hieman jalat alkoi mennä jäykemmiksi, mutta vauhti pysyi edelleen erikoisen hyvänä (siis kilsa-ajat) ja sykkeet oli kuin naulittu samaan väliiin. Ei muutosta. Vain hienoinen kankeus, joka lienee inhimmillistä liki 6h suopolkujuoksun jälkeen.

             Koppelokankaan jälkeen alkoi minulle vahva myötämaa. Ihan paras jalkojen iloisuus oli tosiaan poissa, eikä myötämaat menneet ihan niin lennokkaasti kuin ne kuplana pääni päällä olin ajatellut. Teljolammen seudussa kilsat, joissa ei ollut kävelyä mukana menivät vielä noin 6:30min. En ole aikaisemmin tuohon kyennyt edes kisassa. Ehkä harjoittelu on tosiaan tehonnut?

            5-6km ennen maalia lasken, että voisin juosta Nivalan ennätyksen, jos otan kirin. Mietin asiaa hetken ja kysyin itseltäni miksi? Olin juossut Pk-lenkkiä, enkä aikaa. Miksi nyt pilaisin hyvän tasaisen lenkin ja ehkä tekisin jalat huonommin palautuneeksi jollain kunnianhimoisella kirillä? Ehtiihän tuon juosta. Tiedän nyt kuitenkin suurinpiirtein mihin aikaan tuon reitin pystyn tässä kunnossa juokseen, kun aikaa juostaan. Se on jotain 6:25-6:35h väliin. Riippuu miten voimienjako onnistuu.

            Niinpä sujuttelen samaa tasaista vauhtia aivan siihen asti, kun sammutan kellon: 57,02km. 6:53:02.  Keskivauhti 7:15min/km. Keskisyke 136. Viime vuonna juoksin pepin voittoon 14 sekuntia nopeammalla ajalla. Juoksin siis tänään viimeisen vajaan 12km P8:lta kuusi minuuttia nopeampaa ja Syyrystä Pyssymäelle jopa 18 minuuttia nopeampaa kuin viime vuoden pepin voittojuoksussa. Hauskaa tästä tekee sen, että tänään vain lopsottelin perusjuoksua. Ehkä kisaan pepissä ensi vuonna. Tänä vuonna olen kilpailunjohtajana ja autan kisaajia kohti mukavaa kisaa. Muistakaapa ilmoittautua.

             Tänään eka puolikas 3:26h. Toinen 3:27h. Aika tasaista? 

             Juoksussa meni 4 litraa juomaa. 3 litraa Lidlin urheilujuomaa ja 1 litra vettä. Iso kaksipuoleinen Snickers. Kaksi Elovenan kaurakeksiä. Kolme geeliä. 1dl suolasalmiakkeja. 1dl suolapähkinöitä. Täydennyspullot kannoin repussa pois, sillä en halunut niitä lähteä enää erikseen hakemaan. Hyvin tulivat repussa. Salomonilla on hyvä reppu.


              Juoksun data GARMIN    STRAVA

 Onni Vähäaho, Nivalassa 5.7.2018

1. LIFETIME TAVOITE SAAVUTETTU

                     LIFETIMETAVOITE

I-SR2014 ajat reitin alkupisteestä ns. "pulpetilta" mitattuna

I-SR2014 Perhereitti 10,5km  sub50min




                       Karhunkierroksen kisastani on nyt aikaa 37 päivää. Olen "palautellut" juoksemalla samassa ajassa 512km. Kyllä. Olen harrastelija. Kehityksensä maksimoivat kilpaurheilijat olisivat palautelleet eri tavalla. Sillä tavalla minut voi rinnastaa kilpaurheiluun, että luulen tietäväni miten olisi järkevin treenata. En vain jaksa innostua niuhottamaan, sillä olen tasoa nönnön-nöö. Olen kuitenkin itse harrastuksesta nauttiva addikti, joka tykkää vain juosta. Forrest Gump. Tämä yhtälö näyttäytyy harjoittelussani. Se voi välillä näyttää viisaalta ja välillä hurmosmaiselta. Keskiössä on into. Ja kaikki tähtää juuri nyt vain tässä kisassa maaliin pääsyyn. Teen sen eteen parhaani, ja vain sillä on merkitystä.

                   Olen onnistunut jotenkin hiljalleen palautumaan Kuusamon kisasta, vaikka olen siis myös juoksutkin. Esim. viimeisenä 10 päivänä 163km omaa nylkkyhölkkääni. Joko olen vielä palautumaton tai sitten tällainen määrä aiheuttaa palautumattomuutta, kenties juuri Kuusamosta (tai vanhuudesta) johtuen. Yhtä kaikki. Jalat ovat tuntuneet vielä vähemmän keveiltä, mutta sitten juoksemaan lähtiessä tuollainen normaali kevyt on tuntunut kivan helpolta. Vauhteja kokeillessa huomaa, ettei jalat ole ottaneet sitä vielä oikein vastaan. Hermotus. 


                   Aina silloin tällöin on tullu reipasta ja jopa kovaa juoksua kokeiltua. Vajaa kolme viikkoa sitten juoksin I-SR2014 Perhereitin "tunnustelevaa reipasta" aikaan 50:46. Silloin meno oli melkoista epälaukkaa. Tuon jälkeen askeleeseen on tullut hieman lisää ryhdikkyyttä ja vakautta. Tosin nyt muutamana päivänä jalkojen normaalia isompi kankeus on häirinnyt. Ainakaan vielä ei hierontakaan ole sitä kokonaan pois vienyt tai sitten olen palautumassa vielä hieronnastakin. Apua, ottakaa minut pois täältä! Koko ajan kankiaa tai jostakin palautumassa. Se on poika kuule vanhuutta se.

                   Yhtä kaikki. Tuli tuossa parina edellisenä iltana tahkottua 2-3h kerrallaan reittiä kunnostamassa. Ai niin, siitäkin pitäis palautua. Kottikärryillä jorpakossa sujuttelu ei ole keveintä puuhaa? Hah,hah... Kauhiaa kankeuksiin johtaneiden syiden etsimistä!

                   Kaikkia kovia suorituksia pitää aina arvioida OIKEIDENKIN juoksijoiden osalta mitä on tehnyt viimeisen 48h aikana. Minulla tämän päivän rykäsyä edeltävä 48h sisälsi: Kevyttä juoksua 12km. 5 ampiaisen pistoa. Kottikärryilyä reitillä 3h. Kevyttä juoksua 21,5km. Kottikärryilyä reitillä 2h. Kevyttä juoksua 9,5km. Pyöräilyä 7,3km. Verryttelyä 1,5km ja PAM!

                  Aika päätön idea taas. Toisaalta ajattelin, että kun ei kevyt juoksu poista kankeutta niin pyyhkästäänpä sitten YLÄPÖLYT. Ja hurskaana ideana HYÖKÄTÄ I-SR2014 Perhreitin LIFETIME tavotteen (alle 50min) kimppuun. Kaiken kukkuraksi (selittelyt jatkuu!) olin syönyt kaksi päivää kaalikeittoa ja päivän mansikoita. Turvotti, lievästi ilmaistuna. Viisi täysistuntoa wc:ssä ennen Pyssymäelle lähtöä. Vaimolta varmistin vielä lähtiissä, että mitkä kengät laitoin jalkaani. En mahan yli itse nähnyt jalkateriäni. Siksi kengännauhani täytyy laittaa tiukkaan, sillä en näe niitä välttämättä solmia kesken hapokkaan menon.

                  Ei kun Pyssymäkeä kohden - pyörällä. Se yleensä kangistaa minua. Sitä nyt kaipasinkin. Perillä 1,5km pyöräilystä verryttelyä nylkkyhölkäten. Aina jostakin pitää verrytellä jotakin varten. Milloin tämä loppuu? Viivalle. Olen yksin. Tämä on minun oma testi. Tulee mieleen Mattilan Markon jutut miten hän on viime kisoissa suoristanut selkänsä, kun sijat ovat selvät (heh,heh). Ehkä kuitenkin yritän hieman, vaikka yksin olenkin tai sitten suoristan selkäni jossain kohtaa (hah,hah...)

                 Pääsen hieman yllättäen kuitenkin hyvään vauhtiin. Pian hoksaan, että on myötämaavoittoista. Juoksuhiekka kohtaan tyssää vauhti ja koitan päästä takas rytmiin seuraavassa myötäisessä. Vielä onnistuu. Keskari tippuu 4:06:sta, 4:03 helposti. Matka on alussa. Eka kilsa minulle hyvää vauhtia 4:08. Jatkan siitä innostuneena kohtuu hyvää menoa, mutta ehkä tästä jotain puuttuu. Kilometrit takana opettaa tunnistaan milloin kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Toinen kilsa 4:32. Ok, mutta liikaa tippuu.

                 Näennäisesti ok. meno jatkuu. Kello on koko ajan ok, mutta jotenkin tuntuu, että jotain tästä puuttuu. Tuliko oikeat kengät mukaan? Vai onko syy siinä, etten näe mahani yli? Kolmas kilsa 4:39. Keskari tuossa kohtaa vaihtelee 4:26 ja 4:27 välillä. Se oli sitä mitä ajattelin, mutta ei tämä tunne. Missä on se lennokkuus ja helppous, jotenkin tekniikkakin meinaa kallistua takakenoon? Missä on imu? Alan toivomaan ruuhkaa polulle, että saan lopettaa tämän tasapaksun vauhtilenkin.

                  Neljännen kilsan lopulla tulen hyvälle neulaspolulle ja löydän rytmin. Neljäs kilsa 4:36. Tässä oli vähä askarteluakin, mutta kovempaa pitäis päästä. Olen vielä kaukana siitä mihin uskon pääseväni. Liian kaukana. Onneksi ei ole muita, ei tarvi kuin itse hävetä omaa huonoa kulkua. Neulaspolulla vauhti on kuitenkin alle 4:30min/km. Se on tunteeseen nähden ihan jees. Kulku on paskaa tänään. Se on tajuttu, mutta ruuhkaa ei tule ja joudun kestämään tätä. Keskenkään ei vihti jättää, koska näyttää, että menee HEITTÄMÄLLÄ alle 50minuutin. Tässä vaiheessa ei tule mieleen, että reitin raskain pätkä on edessä. Koko suhurainen osa ja vitosen keskaria huutais.

                  Viides kilsa täyttyy. 4:45 kestää se. Olen ravikielellä todella valmis. Jalat tuntuu samalla kankeilta, mutta vahvoilta. Käytän jälkimmäistä ja pusken, sekä koitan keskittyä tekniikaan, ehkä selviän? Keskari tippuu joka mutkassa ja välillä suorallakin. Kaiken aikaa. Yhtäkkiä tajuan, että 4:45min/km keskari lähestyy! Se on se mitä kutakuinkin tarvii 50min aikaan. Helvata ja niin paljon konstikkaitakin kohtia jäljellä ja vastamaata. Kuudes kilsa kuitenkin vielä 5:04. Se on ok, vaikka toivon voivani pudottaa tuosta vielä joskus sen 10-15sekuntia. Voima puhuu vielä, vaikka kangistuu. Tuo on jo pirullinen kilsa juosta. Jatkuvasti rytmi rikki jne.

                  Sitten tulee geissin hitain, seiska kilsa. Reittiennätysmiehellä se kesti 4:13, minulla tasan minsan enempi. Heh, heh... Tasoero. Toisaalta tuossa jää herkästi "sujutteleen", eikä muista olla tarpeeksi aggressiivinen ja vauhti laskee. Hankala kohta reitissä. Keskari kuitenkin laskee. Ohitan vaeltajia.

                  Kasi kilsa pitää juosta alle viiden minsan. Tuntuukin hyvältä, mutta kankistuminen tuntuu ja ryötti se näkyy nyt jo myös kellossa! Se kestää 5:00. Aivan liian hidas, nyt ei hyvä heilu. Seuraavan kilsan (9:s) puolivälissä luovutan hetkeksi, mutta katson kellosta, että tämäkin kilsa on 5:11 vauhdissa, joten aloitan potkimaan uudestaan vauhtia. Painetaan nyt loppuun, vaikka tuntuu, että oon ollut jo kauan aivan loppu. Tämä ei ole viisasta, mutta minä oon harrastaja, hoen itselleni ja annan vain mennä. Samalla toivon, että jospa tämä sittenkin aukasis.

                 Ysi kilsassa kestää 5:13. Selkä suorassa kilsa, nauran Markon kirjoituksille toistamiseen. Onneksi olen polulla ja tämä on armollisempaa? Voi tätä itsesääliä. Raukka. Käännän hiljalelleen kellon siihen tilaan, jossa näen mitä on aikaa mennyt. 43:30. Häh? Apua! Enää 6:30min 50min rajaan olen ikuisuuden päässä maalista ja "1km jäljellä kivestä". Koitan kuitenkin tehdä vielä jonkun ihmeen. Minä?

                 Tulen vihdoin kivelle, josta on varmasti kilsa maaliin. Minulla on aikaa 50minuuttin 4min 29sek. Vastamaata pääosin. Alusta kyllä hyvää polkua. Nyt taistellaan. Jotenkin näen vielä tämän olevan  mahdollista. Sairasta minun tasolle? Alan kehittämään kiriä. Nostan lantiota, keskityn tekniikkaan. Riittääkö? Vastamaata näkyvissä. Kangistaa. Ei hyvä.

                 Muistelen kohdan, josta menee minuutti maaliin. Olen noin 5m päässä siitä, kun minulla on vielä minsa aikaa. Siinä vaiheessa luulen tehtävän olevan helpon, mutta lopun vastamaa haastaa todella. Lopulta kello pysähtyy aikaan 49:54! Tein sen. Päällimmäinen tunne ei ole riehakas tai ylpeä. Se on häpeä. Näin huonolla juoksulla. Vajaa 5km asiallista. Loput kankeaa puskemista. Väkisin makaamista. Hyi! Mutta meni se kuitenkin. Lupaan korjata tämän ennätyksen vielä tänä vuonna komeammaksi, mutta LIFE TIME TAVOITE meni kuitenkin rikki juuri tänään.

GARMIN
STRAVA

                 Tämäkin "kova" raasto teki taas oman luvun omaan rajallisuuteeni. Olen aika keskinkertainen, vaikka virheellisesti luullaan, että olen hyväkin polkujuoksija. Kyllä meikäläinen on ihan niin kuin kuka tahansa - niin kuin ovat kaikki huiputkin. Tämä on siitä kiva laji, että kaikki ovat niin yhtä. Toiset on vain mielenkiintoisempia niiden menestymisen vuoksi, mutta mitenkään se ei näy. Tässä lopuksi vielä hyvän kaverini HYVÄ KIRJOITUS.


Onni Vähäaho, Nivalassa 2.7.2018

2018 - VUODEN EKA PUOLISKO

                 "Minkä taakseen jättää sen edestään löytää". "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan". Kuuluu vanhat sananlaskut. Yksi on myös "Työ tekijäänsä neuvoo", jonka voisi kääntää tähän omaan harrastukseen muodossa: -"Harjoittelu totetuttajaansa opettaa".

                 Jos tekee virheitä harjoittelussa niin tässä harrastuksessa jää siitä herkästi kiinni. Sen huomaa yleensä viimeistään sitten, kun aletaan suorittaan, mutta kokemuksen karttuessa siitä voi tehdä päätelmiä jo ilman täyttä suorittamistakin. Nyt moni lukija varmaan ajattelee, että mitäköhän virheitä se Cosmos nyt on tehnyt. No en tällä kertaa mitään, mutta tulipahan vaan tuollanenkin mieleen. On sitä pitänyt minunkin jossain vaiheessa kävyt puusta kerätä.

                Niin sitä tuli aika mojova määrä harjoittelua vuoden ensimmäiseen kuuteen kuukauteen. Enempi kuin koskaan aikaisemmin. Ei ollu mitenkään tarkoitus, mutta onpahan tullu harjoteltua. Ja tuntuu, että ihan hyvin tuloksin, vaikka en ole niitä hedelmiä vielä pystynyt kisoissa esittelemään. Kisamatkat ovat tänä vuonna niin pitkät, että niissä onnistuminen vaatii superonnistumisia. Pelkkä kunto ei riitä. Aina kun suoritusten pituus menee luokkaan 27-33 tuntia, ei voi katsoa asiaa enää millään tavoin yksioikoisesti. On nähtävä myös tuloksen sisälle.


                Harjoittelu v.2018 tammi - kesäkuu (6kk): 

* Juoksu 2730km

*Muut;  Kävely(37km), Lumikenkäily(110km),
               Pyöräily(126km), Hiihto(23km)

* Harjoittelutunteja 319h


                Kuusamon kisasta on nyt viisi viikkoa. Sanoisin, että olen jo liki palautunut. Ihan varma en asiasta vielä ole, sillä en ole uskaltanut vielä tehdä sellaisia harjoituksia, joissa se sitten kyllä selviää. Niidenkin aika tulee kyllä. Kesäkuunkin aikana tuli kuitenkin juoksua 444km. Se on ihan hyvä määrä pitkän kisan jälkeiseksi kuukaudeksi. Juoksin kuitenkin Kuusamon kisassa noin 112km ja 18 tuntia - muistaakseni. Joukossa on ollut ihan hyviäkin treenejä. Osa treeneistä on ollu jopa niin kovia, että en ole aivan suunnitelmien mukaan ehtinyt niistä palautua seuraaviin avaintreeneihin. Toisaalta niin on kyllä käynyt joskus palautuneenakin. Monet treenini ovat aika mojovia, eikä niistä palautuminen mene aina niin kuin ajattelisi. Joskus saa joihinkin lihasryhmiin paremmin treenin kohdennettua ja sitten siitä ottaa enempi aikaa palautua.

                 Olin tuossa Juhannuksena kellomiehenä, kun jo IV kertaa pidettiin Juhannuspolkujuoksut. Kisasta tuli varsin huikea tasoinen. Tuli reitti-ennätys ja kaikki tekivät muutoinkin oman ennätyksensä. Lisää aiheesta voi lukea TÄÄLTÄ. 

                 Eilen minulla alkoi kesäloma. Seuraavat neljä viikkoa olen lomalla. Kiva nähdä miten kesäloman harjoittelu onnistuu. Ainakin aikaa on kosolti - ja myös palautumiseen, kun voi nukkua melkein joka aamu niin pitkään kuin silmät aukeaa.

                 Nyt on jo siis heinäkuu. Ja sitten tulee elokuu. Näin se menee nopsaa tämä aika. Nyt on hyvä aika ilmoittautua vaikka PEP2018 polkujuoksutapahtumaan, josta on tulossa kiva perhetapahtuma - varsinainen polkutivoli :=) INNOSTUPPA MUKAAN! TSEKKAA LISÄÄ TÄSTÄ!

                  Hyviä treenejä kaikille ja tulkaapa yhteislenkeille aina kun sopii. Kiva vaihtaa aina juttuja muiden harrastajien kanssa.

                  Loppuun vielä yksi hauska sananlasku: "-Ei hullulla huolta ole". Sopii mulle :=)


Onni Vähäaho, Nivalassa 30.6.2018

RASKAS MATKA MAALIIN

                    Olen taas tässä niin kuin monta kertaa aiemminkin. Tavallaan tiedän mitä minun pitäisi tehdä. Samalla kamppailen lujasti itseni kanssa, sillä se kaikki kysyy niin paljon. Välilllä vajoan lähes uneen, ajatellen jo maalia, vain havahtuakseni taas todellisuuteen. Siihen, että se kaikki on vielä edessä. Huomaan painivani omien ajatusteni kanssa. Onko haaste niin kova, etten saa edes itseäni liikkeelle? Kun hengitän sisään tuntuu, että pyörryttää, ja uloshengityksen aikana tuntuu kuin kaikki valuisi alle. Tekeekö ajatus kaikki nämä tepposet vai olenko satimessa?

                    Kesken ajatusten huomaan lähteneeni liikkeelle. Lähtövaate näkyy toki vielä takanani - oletan, jaksamatta (pystymättä?) sinne katsomaan, mutta matka on vasta alussa. Ensimmäiset minuutit ovat lopulta pirteimpiäni. Maisema on tuttu, eikä se vaihdu vauhdilla. Silti olen taas matkalla. Tuntuu hyvälle. Vasen, oikea - lonkkaa särkee ja olkapääkään ei ole äänetön. Mitäpä pienistä, sillä kuulen minua kannustettavan. Se tuntuu hyvälle - ainakin seuraavan henkäyksen ajan.

                    En ole pitkään aikaan edennyt vauhdikkaasti. Enempikin nämä ovat olleet hiljalleen hiipuvia reissuja. Harvoin olen edes selvinnyt perille, ainakaan omin voimin. Ei ihme, että hirvittää aloittaa aina kaikki tämä alusta. Tämä on minun tyylini, minun tasoni. Tärkeintä on sittenkin yrittäminen, ei aina tulos? Joskus tunnen, että minulta odetaan enemmän kuin mihin voin pystyä vai estänkö itse sinne pääsemistä, ajatuksin?

                  Huomaan tuijottavani samaa kohtaa. Heikko hetki. En ole edennyt enää hetkeen. Maali on vielä ties missä. Ei ole edes mitään hajua kuinka pitkästi sinne on. Onnekseni huomaan vain ajatusten olleen niin syviä, että ne ovat pysäyttäneet liikkeeni. Jatkan tämän oivaltaessani matkaani. Näen mutkan. Siitä vasemmalle? En ole varma, ehkä siellä on jokin opastamassa? Uteliaisuus mutkan takaisesta kasvaa ja tuntuu, että vauhtini kasvaa. Hyvä hetki.

                  Juuri ennen mutkaa muistan menneeni tästä eilenkin. Valitettavasti samalla muistan, että siitä alkoi tuskien taival edellisellä kerralla. Liekö ajatusten luomaa, mutta taas alkaa heikottamaan ja vauhti hiipuu. Asento tipahtaa melkoisesti ja huudan isosti! Vaivun epätoivoon, jossa keskiössä on huuto, jota toistan. Haen sillä armoa itseltäni ja muilta. Samalla olen tosi pettynyt siihen, että jäin taas samaan mutkaan.

                  Saan heti empatiaa. Voisi olla toisinkin. Olen itse pettyneempi kuin luokseni rientänyt auttaja. Auttaja huikkaa ohi menneelle toiselle toimitsijalle: -"Pitkälle se Aune taas ehti, vaikka on jo yli yhdeksänkymmenen". Karvainen käsi kannattelee minua. Se tuo muistooni ajan, jolloin samanlainen oli minun "oma". Paavo onkin saanut levätä jo liki kakskymmentä vuotta. Nyt minun pitää tyytyä satunnaisiin karvakäsiin.

                  Lopulta huomaan maalissa, että olin tullut valmiiksi jo matkalla. Saan uudet pehmukkeet housuihini ja taas tuntuu mukavalta. Se on minun päivän tähtihetkiä - niitä harvoja... Nyt puhun höpöjä. Onhan täällä paljon hyvää. Ja illan kruunaa vaalea puikulatabletti, jonka avulla pääsen aina matkalle, jossa näen Paavon niittävän heinää sarkahousuissaan ja paitapuserossaan. Heinä suussa ja aijastunut lierihattu. Tuosta kuvasta on aikaa. Se on iältään muistona kohta eläkeiässä. Yli kuudenkymmenen.

                   Ehkä huomenna jaksan taas yrittää uudestaan. Nyt en jaksa. Odotan vain iltaa ja puikulatablettia. Ristin kädet ja toivon pääseväni joskus tältä radalta. Minun ratani on lyhentynyt. Siinä on enää yksi mutka, enkä pääse yli siitäkään. Muistelen vielä aikoja, jolloin ensimmäisen mutkan jälkeen vasta päivä alkoi. Nyt se usein päättyy sinne.

Onni Vähäaho, Nivalassa 20.6.2018 

ELÄMÄN YMMÄRTÄMINEN

                     Tuntuu mitä vanhemmaksi elää, sitä enempi näkee useammissa asioissa politiikkaa. Asiat hidastuvat, kun tarvitaan moniin päätöksiin tarpeeksi vankka poliittinen tuki. Toiminta ei ole aina dynaamista. Toisinaan se voi olla tosin hyvä asia, että vatuloidaan ennemmin kuin hutkitaan. Pitkässä juoksussa, miten tuon Suomen kielen rikkaudessa haluaa kukin mieltää, on tärkeintä syvä focus. Aina se ei välttämättä ole mikään maailman ihmeellisin innovaatio.

                     Alex Ovechkinin nimen taitaa aika moni kuulleensa, tiesipä tai halusipa hänet tietää tai ei. Yksi maailman parhaista jääkiekkoilijoista viimeisen 15 vuoden aikana. Ovechkin ehti pelata pelkästään maailman parhaassa jääkiekkosarjassa, NHL:ssä, 1124 ottelua ja 13 vuotta ennen kuin onnistui voittamaan sarjan himotuimman palkinnon - Stanley Cupin, joka annetaan sarjan parhaalle joukkueelle. Alku mantra oli tuttu; iso ja valtavan painava kannu suorille käsille pään päälle. Illalla sitten paljastui mikä oli Ovechkinin 13 vuoden odotuksen kohokohta innostuksesta päätellen. Vesilähde allas, jossa ehkä 15 senttimetriä vettä. Siellä sitten pulikointia ja enkeleiden tekoa (kts.videon kohta 1:55min eteenpäin). Kyllä kannatti odottaa.

                     On kesä. Tuntuu, että on ollut jo pitkään. Tovi sitten olin menossa illalla nukkumaan. Yhtäkkiä puhelimeeni alkoi sataa viestejä, että Pyssymäellä oli nähty karhu. Huvituin. Ihanko totta? Asuvatko karhut Suomessa ja vielä Pyssymäellä, luonnossa? Oh-hoh. Varmaan jokainen tämänkin tekstin lukija tietää, että Suomen luonnossa on karhuja. Ehkä osa kuitenkin haluaisi sen vain olevan satua, sillä usein asian todentaminen ei onnistu kauhistumatta. Että ne jättää jäljetkin!? Itse laittaisin loton vetämään, jos karhun näkisin. Ovat taitavia pysymään isosta koosta huolimatta pois näkyvistä. Viimeisen sadan vuoden aikana karhu on tappanut vain yhden ihmisen, ja senkin hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa. Karhut väistävät ja pakenevat ihmistä, se on heidän, kuten muidenkin petojen focus. Esimerkiksi itse olen kulkenut tuolla sydänmailla päivisin ja öisin varovaisen arvion mukaan  15 000 kilometriä viime vuosina enkä ole kertaakaan nähnyt yhtään petoa. Yhtä paljon juossut kaveri oli nähnyt kerran ahman, mutta tapaaminen oli ollut vaisu tuhnu, sillä ahma oli luikkinut äkkiä pakoon omalla huonolla juoksutekniikallaan. Enemmin pelkäisin täällä urbaanilla alueella autojen alle jääntiä kuin tuolla luonnossa petoja. Liikunnan iloa!

                    Usein kuulee muidenkin lajitovereiden valittavan nykymaailman kiireellisyyttä. Ennen käytiin kylässä ja pidettiin yhteyttä paljon enemmän kuin nykyään. Samalla aistin sekä itsestäni, että muista halun olevan yhteydenpidon nostoon yhä vähintään yhtä voimakkaan. Katsoin varsin oman puhelimen yhteistieto koontia. 375 puhelinnumerollista yhteistietoa. Eipä enää ihmetytä. Miten kyläilet ja pidät yhteyttä tiiviisti, kun vuodessa on 365 päivää ja yhteistietojakin on enemmän? Elämä on nykyään sosiaalisempaa, mutta eri tavalla. Kuitenkin ne parhaat ystävät tulee ainakin yritettyä tavoittaa useammin kuin kerran vuodessa. Ja mikä parasta, monet heistä näkee tuolla luonnossa - sovitusti tai spontaanisti. Sekin on miettimisen arvoinen piirre, että samojen ihmisten kehonkieli on erittäin paljon iloisempi ja rennompi tavatessa luonnossa kuin täällä sivilisaatiossa.

                    Elämän ymmärtäminen. Helppoa ja vaikeaa, mutta jokainen saa itse sen päättää, miten sen ymmärtää. Positiivisuuden kautta täältä saa enemmän.

Onni Vähäaho, Nivalassa 12.6.2018   

PALAUTUMINEN

                    Mitä on palautuminen. Tiedätkö sinä? Vai oletko vain lukenut mitä kuuluu palautumiseen vai oletko tunnustellut itse itseäsi? Kenties lyödäksesi päätä seinään tai onnistuaksesi? Netti on pullollaan yhtälailla harjoitusohjelmia kuin ohjeita palautumisesta. Etenkään palautumiseen ei vai ole olemassa mitään ohjetta joka sopisi yleispätevästi mihinkään tilanteeseen, jollei se ole, että lepää kisan jälkeen kesä ja aloita syksyllä sitten hissukseen. Mikäli olet harjoittanut kuntoasi kenties 500-700h vuodessa, on palautuminenkin erilaista kuin vaikka harjoittelemalla 200-300h vuodessa. Yksilöllisistä eroista puhumattakaan. Emme ole Ford ja Opel.

                   Kyse on aina kokonaisuudesta. Mistä palaudutaan? Palaudutko kovasta harjoituksesta, kovasta viikosta vai palaudutko kisasta, ja minkälaisesta kisasta? Kisamatkakaan ei aina kerro, miten tulet palautumaan vaan suorituksesi ja millä tavoin sait itsestäsi irti mitäkin. Mikä kului ja mikä ei.

                   Minä palaudun parhaillaan 16 päivää sitten loppuneesta Karhunkierroksen 166km kisasta, jossa juoksin 112km ja keräsin noin 2300 nousumetriä. Olin kisan loputtua tietysti "hieman" voipunutkin, mutta kisan varsinaisesti lopetti etureisilihaksiston loppuminen. Ei tällä kertaa riittänyt. Kuten varmaan moni on huomannut, en ole palautunut pelkästään vain lepäämällä. Olen pyöräillyt, kävellyt ja hölkännytkin noin 145km kesäkuun kymmenen ensimmäisen päivän aikana. Se on 14,5km/päivä, eli n.435km kuukausi tahti, joka on minulle vielä maltillista harjoittelua - palautumista. Rima on noussut. Olen kuunnellut kehoani, tunnistanut monia merkkejä. Kaikki on sujunut ongelmitta. Olen hyvää vauhtia palautumassa. Myös voima-arvoni ovat palautumassa. Itse asiassa keveillä tehoilla Kuusamon vaaroilla kilimuaminen saattoi jopa hieman tuoda potkua jalkohin kunhan ne ensin palautuvat kunnolla.

                    Juoksu alkaa tuntua jo melko normaalilta. Tunnen kuitenkin, etten ole vielä valmis jatkuvaan päivittäiseen harjoitukseen. Sitä ei kroppa vielä kestäisi. Askel kerrallaan. En seuraa mitään taulukkoa vaan omia tuntemuksia. Lenkkieni suhteelliset vauhdit alkavat olemaan jo niillä nurkilla mitä ne oli ennen kisaa - ainakin ennen ihan sitä viimeistä kevennystä. Olen siis ns. perustilassa. Hiljalleen alan ripotella normaaleja harjoitteita. Tähän mennessä olen juossut käytännössä vain peruskestävyysalueella keveitä lenkkejä. Eilen juoksin kilsan helpolla vauhtikestävyysalueella lyhyen lenkin loppupuolella 4:19min 145 keskisykkeellä. Ihan jees tässä kohtaa. Ehkä juoksen ensi viikolla jonain päivänä 10-12km tuota helppoa reipasta ja katson miten siihen kroppa reagoi, mikäli tuntuu siltä. Myöskään mäkitreeniä en ole vielä tehnyt. Sen sijaan peruslenkeillä en ole mäkiä väistänytkään.

                    Olen harjoitellut vasta noin kaksi vuotta enemmän mäkitreenejä hakien ja kaiken aikaa hieman nousumetrejä lisäten. Tasoni ei vielä riittänyt tällä kertaa Karhunkierroksen 166km kilpailussa, mutta ensi vuonna riittää. Siitä lähdetään. Osa lihaksiston loppumisesta saattoi tietysti johtua myös 31,5km kohdalla tapahtuneesta pyörtyilystä, jonka jälkeen aloin turhan päiten vaistomaisesti varoa askelta, joka varmasti ainakin jonkin verran jäykisti ja ehkä myös kulutti etureisiäkin.

                   Hyvältä siis näyttää. Henkisesti olen tilassa; innoissani. Olen intoa täynnä! On hienoa nähdä palautuvansa ja taas pääsee hiljalleen reenaamaan vähän paremmin. Mikäpä sen parempaa? Seuraava pääkisa on 22-23.9.2018 Pyssymäki Ultra Festival (PUF2018), Suomen pisin polkujuoksukisa (171km). Se on huikean hieno haaste. Viime vuonna pääsin tässä kotikisassa 109km saakka. Nyt uskon vakaasti pääseväni maaliin. Tunnen olevani taas valmiimpi ja tässä on vielä mukavasti aikaa treenatakkin ja opiskella reittiä muistiin. Kisa saattaa tulla hyvinkin täyteen (21 paikkaa), sillä jo nyt on ilmoittautuneita kuusi kappaletta. Kilpailussahan on gps pallukka seuranta, joka lienee nostaa osaltaan kisan kiinnostavuutta.

                    Sitä ennen on La 11.8.2018 jo neljättä kertaa järjestettävä Pyssymäki Extreme Polkujuoksu tapahtuma. Ilmoittauneita on alkanut virrata jo kivasti ja näyttää siltä, että pääsemme pian arpomaan gps sykekellon! Jee!

                     Oikein mukavaa kesän alkua kaikille!

Onni Vähäaho, Nivalassa 11.6.2018