...Torstai-iltapäivä. Taas alkaa vähän painamaan. Päivän tuoreimmat lenkit ovat eittämättä jälleen takana. Edessä on vielä kolme lenkkiä. On vain jaksettava - ja silti säästeltävä. Tätä on hyvin hankala avata niille, jotka eivät ole näitä kokeilleet. Tämä on kuin syvyyssukellusta(?). Syvälle voi mennä, mutta pinnalle pitää päästä - sitten kun tarvii. Mitä enemmän on kokemusta sukelluksesta, sitä rohkeammin painat pään pinnan alle. Ainakin minulla se toimii silleesti.
Piristyn pian könytessäni surkeaa, mutta eteenpäin vetävää ultramatalaa ja hidasta hölkkääni. Vierelleni sujahtaa ex-huippujuoksija pyörällä.
Veijolta ei tarinat lopu ja kun mies puhuu juoksusta, on korvat höröllä. Intohimoinen urheilumies...Keskustelumme ollessa lopussa, sujahtaa Janne radalle. Tulemme vastakkain. Janne oli vaihtanut monet kisat käyneet siniset verkkarit jalkaansa. Janne kertoo hakeneensa varuste muutoksella lisämotivaatiota. Jonkin ajan kuluttua, jo yksin juostessani, alan saavuttamaan Jannea. Sitten repeän ihan täysin!!! Jannen sinisissä verkkareissa on persauksissa apauttia-rallaa n.15cm viiltomainen reikä. Vaaleat kalsarit ovat hyvin näkösällä. Mahalihakset ovat olleet terveesti kipeät jo muutoinkin, joten nyt ne joutuvat todella koetukselle. Kerroinkin Jannelle, että jos olen jossain vaiheessa 398km kohdalla ja menet seisomaan reitin risteykseen nuot verkkarit jalassa, jää minulta kyllä raja tekemättä.
Torstai taipuu iltaa kohden. Joni käy jälleen moikkaamassa. Olikohan maastopyörällä vai rullilla(?). Nyt en muista. Torstai-iltana koen sellaista, mitä en ole ennen juostessa kokenut. Säären iho tai säärilihas sivulla lepattaa. En jostain syystä halua katsoa alas, miltä se näyttää, mutta selvästi iho on muovautunut siivekkeeksi. En ole varma, siivittääkö tuo siiveke vai jarruttaako. Todella erikoinen tunne.
Illalla lähden kolmea minuuttia vaille 10:n lenkille. Hetken harmittelen, kun ei kymppiuutiset osuneet tauolle. Sitten tajuan, etten ole nähnyt kymppiuutisia muinakaan päivinä, joten enköhän pärjää. Itse asiassa telkkari on käynyt vain pari kertaa päällä. Vihreät ei ilmeiseti ole enää hallituksessa. Politiikkaa toki en ole koskaan jaksanut seurata... Venäjän ja Ukrainan tilanne nähdäkseni rauhallisempi. Pääasia, etteivät ny keksi alottaa mitään päätöntä meidän päättömän suorituksen aikana. Toisaalta meillä on kyllä par´aikaa hyvät pohjakuntoharjoitukset meneillään, joten miten vain.
Torstai-iltana sukellan jo melko syvälle viimeisellä lenkillä. 1,4km:kin voi olla pitkä matka. Edelleenkin olen joiltakin harjoituslenkeiltä tullut heikommassa hapessa kotiin, joten en pelästy vähäenergisyyttäni. Illan viimeisen lenkin viimeisiin 2,5km menee aikaa yli 23minuuttia.
Torstai on päätöksessään. Janne teki muuten sangen pitkän lenkin irvokkailla housuillaan. Paljon katseita, eikä turhaan. Motivaatiota todella tuli - tiedä sitten kelle - ja mihin. Torstai-iltana nukkumaan mennessä saldot näyttää mulla 293,5km, Jannella 171,0km. Unen saanti alkaa olla jo haastavaa suhteellisen kovien jalkasärkyjen vuoksi. Jos jotenkin kuvailee kauttaaltaan särkeviä jalkoja niin sanotaanko niin, etten oo ennen tienny sanasta jalkakipu mitään.
Perjantai-aamu. Teen taas ensimmäisen lenkin yksin. Lähden voimistelemaan jalkoja. säikähdän pari kertaa otsalampun heijastamia oksia. Posti kulkee tänäkin aamuna. Samoin minä. Perkele, aina vaan! 8 lenkkiä joka vuorkausi. Keksimäärin yli 12km per. lenkki. Tekemisen meininkiä. 300km raja tulee täyteen ajassa 66h 15min.
Jälleen ollaan palauduttu jonkin verran yön aikana. Aamupäivällä samoja koiran ulkoiluttajia. Ystävällisiä tsemppauksia, huomenen ja päivän toivotuksia. Olo on tosiaan kuin jossain kuplassa - kuin isolla näyttämöllä, jossa näytelmän aihe on sangen yksoikonen. Yksi juoksee, toinen kävelee, jotkut taluttavat koiraansa. Jotenkin koko muu maailma on jähmeännäköistä. Koulukkaatkin ajavat pyörillään kouluun kuin suolapatsaat. Vika ei ole heissä, vaan meidän pään sisällä. Olemme syventyneet osaksi maisemaa. Emme enää kulje Kydöntietä pitkin vaan olemme osa sitä.
Kolme vuorokautta täyttyy. Toivo nousee. Milloin kuvan miehet ovat nukkuneet? Koiran unta ei lasketa.
Kolmen vuorokauden jälkeiset numerot ovat vasta jonkinlainen pohja. Tämä on siitä "hauska" matka (100h), että juosten 300km asti on aivan "no-niin-mutta-entäs-sitten-kamaa". 300km jälkeen vasta aletaan punnita, onko miehestä vai eikö ole. Kävelijällä tuo raja lienee 200km huitteilla? Vähän sama homma kuin maratonilla, on ensimmäisen 30km juokseminen lähes merkityksetöntä, jollet juokse hyvin viimeistä 12km.
4.VRK
Neljäs vuorokausi alkaa. Heti ensimmäisellä lenkillä ottaa vasempaan akillekseen. Selkeästi poikkeava tunne. Vaiva pahenee toisella lenkillä. En kerro kovinkaan monelle akillestuntemuksista. En halua mitään isoa ihmetyksen kehää ympärilleni. Tämä on kuitenkin itse junailtu kipu. 5. ja 2.viikkoa ennen tätä maratonit. Jälkimmäinen loppuun asti niistäen. Viikko sitten samassa akilleksessa tuntemuksia. Oli suoranainen ihme, että selvisin näinkin vähällä, näinkin pitkälle.
Koitin 4.vrk:n toisen lenkin jälkeen laittaa jäitäkin. Aluksi se tuntui auttavan, mutta alkoi kääntyä vastaan. Tilanne näytti pahalta. Nyt täytyy muistaa, että olen juossut paljon kuluttavaa tänä vuonna. Keväällä Iisalmesta - Nivalaan 128km alle 15 tuntiin. Kesäkuussa 6vrk hommassa kuitenkin erittäin intensiivisesti ekat 50h. Se söisi eliittisakin pohjaakin. Kukaan ei ole loputon. Jokainen joutuu hankkimaan aina jossain vaiheessa tielle syötettyjä lihaksiaan ja voimiaan takaisin. Saati minä, märkäkorva, jolla on vasta vajaat 18000 juoksukilsaa.
Olin joka tapauksessa jo hämmästyttävän pitkällä. Myös jalkojen ihon suhteen. Ihonkin täytyy tottua. Se on osa jalkojen kestävyyttä. Kaikki kestävyyden alueet tarvii harjoitusta. Pelkät hyvät varusteet ei riitä. On juostava, on liikuttava - paljon ja pitkään, jotta jalat ovat valmiit esimerkiksi juoksemaan +420km/100h. Saati sitten enemmän...
...Kipu katoaa välillä. Se on huojentavaa. Yhdellä kierroksella reitin risteyspaikalla seisoo nuoripari. Ehkä arviolta 18-20 -vuotiaita. Hiljaa, lähes kuiskaamalla he toteavat hyvin minulla menneen ja toivottavat tsemppiä loppumatkalle. Hienoa nähdä nuoria kannustamassa vanhempaa setää. Sukupolvi on kuitenkin tässäkin tapauksessa minun ja nuorenparin välissä.
Iltaa kohden mennään. Janne on palannut ehjiin housuihin. Hyvä niin, sittenkin. Taistelu-ilme näyttää hyvältä. Olemme myös jo kuin humalaiset - nauramatta ei voi vastakkain tulla, housut kuin housut. Hauskaahan tämän pitkikin olla. Myös Jani käy taas illalla, kuten muinakin iltoina, nauramassa ja liikkumassa kanssamme. Mahtavaa eläytymistä häneltä tilanteeseen! Pumppi olkoot unkariksi "pämstölöy", vai mitä Janne?
Perjantai-illan viimeisellä lenkillä vaivun ensimmäistä - ja viimeistä kertaa - ns.tiloihin. Harmi, ettei Joni päässyt tätä tilaa näkemään, kun siitä kyseli päivittäin, että joko ollaan "tiloissa". Tuli nimittäin muutaman minuutin ajaksi tunne, että voisin juosta loputtomiin. Maa ei tunnu jalkojeni alla. Tunnen vain tuulen vireen poskipäissä. En edes tiedä vauhdista, enkä välitä. Nautin vain tilastani. Surkeaa, ettei flow-tila kestänyt ehkä 7-8minuuttia kauempaa. Varmasti akilleskipu toi minut takaisin maallisten joukkoon. Akilles oli nimittäin perjantai-illan viimeisen lenkin jälkeen niin kipeä, ettei sillä kärsinyt kunnolla kävellä iltahommia majapaikassa tehdessä.
16h ennen loppua minulla oli kasassa 380,3km ja Jannella 231,7km. Mietin kuumeisesti, mikä olisi paras ratkaisu. Päätin ottaa jäähoidot ja nukkua 2-3h. Heräsin puolen tunnin(!) torkuttelun jälkeen VASTA kello 4.17. Aluksi vähän harmitti, että oli niin unettanut. Huojennus kuitenkin tuli, kun kävelin hampaiden pesuun kivutta! Silloin tiesin, että teen sen - juoksen sen 400km - ja hankin itse asettamani rajan Unkariin.
Jannella oli matkaa omaan tavoitteeseen (250km) 18,3km. Jannekin oli ollut kovilla, äärirajoilla. Janne oli ilmeisen poikki, sillä hänen liikkumistauko venyi lähelle 7,5h. Ehkä hän luotti olevansa nopea lauantai-aamuna. Ainakin uninen hän oli, kun tulin aamun ensimmäiseltä siinä vähän kuuden jälkeen. Se ei pelaa, joka pelkää.
9,5h ennen loppua oltiin siis numeroissa: Janne 231,7km ja minä 391,0km. Magia tilanne. Akilleksessa ei tuntunut juuri ollenkaan - tai jos vähän tuntuikin, jäi se euforian alle. Kello oli vain 37minuuttia pysähdyksissä. Olin nälkäinen. Halusin mahdollisimman mojovan annoksen 4.vrk päättymiseen mennessä. Ensin tietysti sen 400km, mutta sitten - aina vaan lisää, miten paljon vain jalka kestää. 400km täyttyikin aamun toisella lenkillä. 300m ennen täyttymistä Jani tulee autolla vastaan. Näytän kolmea sormea, kun en muutakaan improvisaatiota nopeasti keksi. 40m ennen 400km täyttymistä saavutan Jannen. Olin itse asiassa vähän kiristänyt, saavuttaakseni Jannen ennen tasaluvun täyttymistä. Tuntui tärkeältä päästä heittämään ylävitoset tuoreeltaan.
-"Paljo jäljellä neliäänsataan", kysyy Janne. -"Otetaanpa aivan rauhassa, malta nyt hetki vielä...NYT! ..Se on saatana siinä"! 400km täyttyy ajassa 92h 2min. Yksi läpsäytys, pari sanaa, ja jatketaan. Jannella on vielä matkaa omaan tavoitteeseen ja minulla nälkää kerätä lisää. Lopulta tuon lenkin jälkeen olen saldossa 402,5km ja Janne noin saldossa 240km, lenkin ollessa vielä kesken...
Tässä kuvassa on kasassa n.400,6km...
Osa 3/3 lähiaikoina... Miten Jannen tavoite täyttyi ja miksi Veijoa nauratti lauantaina aamusella?
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 22.9.2014
