PUF2018 - SUOMEN PISIN POLKUJUOKSU

               Suomen pisin polkujuoksu, Pyssymäki Ultra Festival, pidettiin viimeistä kertaa erillisenä tapahtuma, sillä ensi vuonna Suomen pisin polkujuoksu pidetään yhdessä SUPER PEP´in yhteydessä Pe 16.8. - La 17.8.2019 Nivalan Pyssymäellä ja maan kuululla Iso-Sydänmaanreitillä, jonne monella on viharakkaus suhde. Kiehtova sydänmaan taika, joka syö mehut, mutta koukuttaa työntämään nenänsä aina uudelleen sen sielun pauloihin. Se on kuin kaukainen lampi muumilaakson tarinoissa, jossa lumoavasta lammesta nousee jotain joka koukuttaa luokseen aina uudelleen.

               Tämän vuoden kisaan osallistui lopulta seitsemän mullia. Uskallan näin kirjoittaa, sillä yhtään neitoa ei seissyt vielä tänä vuonna lähtörivissä. Jokainen mulli tuli kisaan omista lähtökohdista, omilla taustoilla ja omin tavoittein. Yksi tiesi kiertävänsä "vain" yhden kierroksen, toinen ei tiennyt miten pitkälle omat rahkeet riittäisi, useampi uskoi juoksevansa/kävelevänsä kolme kierrosta, eikä kaikille ollut merkitsevää kierrokset tai tulos vaan se mitä "kilpailussa" sai kokea.

               Hieman ennen lähtölaukausta Keijo Nivala luki vaikuttavan lähtötekstin. Muutaman minuutin teksti sisälsi paljon historiikkiä ja oli mukava pohjustus päivään. Lähdön hetki on aina näin pitkissä (171km) kisoissa hieman omaperäisen tuntuinen. Pitäisikö kyyristyä ja ottaa imukas lähtöasento? Kisassa oli ensimmäistä kertaa gps seuranta, jota pystyy katsomaan myös jälkikäteen haluamallaan nopeudella (oletuksen 10kertainen nopeus, joka aika hyvä).      

               Kisa lähti liikkeelle odotetusti. Mieli oli tyyni ja kaikki lähtivät hyvin rauhallisen tuntuisesti liikkeelle. Tunnelma oli kuin olisi lähdetty erittäin kevyelle yhteislenkille, jossa kaikki muu oli tärkeämpää kuin se mitä jalat vaivihkaa teki - eteni kevyesti hölkäten eteenpäin. Oli jotenkin jopa koomista kahdeksan ja puolen minuutin löysän hölkän jälkeen kävellä yksi ja puoli minuuttia, mutta se oli minun "taktiikka", jota halusin noudattaa heti alusta asti. Moni näytti juoksevan huomattavasti pidempiä pätkiä yhtäjaksoisesti, mutta minä ajattelin, että jalkani kestävät pidempään juoksua, kun kävelen säännöllisesti ja tasaisesti jokaiselle kymmenelle minuutille puolitoista minsaa.


               Osin taktiikastani johtuen minä, Leppälä ja Korpela mentiin pienin sahaliikkein alkukilsat sakissa mukavia jutellen ja ihaillen optimaallista keliä. Paljon uutisoitu Mauri-myrsky oli, mutta metsässä tuskin huomasi edes tuulta, sillä puut antoivat suojan tuulelta. Vain huminasta kuuli, että puiden yläpuolella oli puhuria. Tietysti hakkuu-aukiolla ja vähäisillä aukeammilla paikoilla joutui hieman pitämään tukastansa kiinni, jos halusi sitä kammattavan vielä kisan jälkeenkin. Myrsky ei näkynyt tai tuntunut ainakaan omalla kohdallani kisassa. Toisella kierroksella huomasin jonkun puun kaatuneet, muttei nekään polulle. Poluilla oli vain joitakin irto oksia, ei muita myrskyn merkkejä.

               Jossain seitsemän kilsan kohdalla Korpela jäi sääteleen jotain repun kanssa (?) ja jatkoimme Leppälän kanssa matkaa kahdestaan. Jossain kympin kohdalla pidemmällä hakkuu-aukiolla ihmettelin, ettei aukion toisella laidallakaan näy ketään. Tuli hetkeksi huoli, että onko kaikki mullit pysyneet reitillä. Minulla ja Leppälällä kun oli koko ajan sama löysä ote, joten muut ei varmaan jaksaneet vain kuunnella meidän kuivia juttuja. Tuskin me ainakaan vauhdilla muita tiputettiin.

               Ihmeteltiin matkanteon helppoutta ja kilometrejen kulumista. Leppälä oli kyllä huippua seuraa. Ei paljon puhunut, mutta kaikki mitä puhui oli asiaa, eikä tuolla kukaan jaksa koko aikaa hölöttää, kun luonto pitää kaiken aikaa omaa luentoaan. Pesänevan ensimmäisessä ylityksessä huomattiin, että Tölli oli painanut kaasua ja oli saavuttamassa meitä. Tölli olikin aikeissa kiertää "vain" yhden kierroksen, joten varmaan halusi käydä haistelemassa miltä meno tuntui meidänkin kanssa. Siitäpä sitten tultiinkin peräkkäin vajaan 17km huoltoon.

               Näin pitkässä kisassa on olennaista syödä ja juoda tasaisesti - pitää suunnitelmastaan kiinni, sekä osata reagoida mahdollisiin (ja todennäköisiin) muuttujiin. Aika ajoin oikein ajattelin, että onhan tämä nyt varmasti tarpeeksi löysän tuntuista ja aina se tuntu, että on kyllä. Muuten ei ois hoksanu edes juoksevansa, mutta kello ja maisemat kertoi, että maisema vaihtuu ihan hyvää vauhtia.

               Leppälä veti varmaan 90% ensimmäisen 45km aikana eka kiekalla. Pientä hissiliikettä eri tarpeista johtuen tuli tietysti matkan aikana. Puolivälin kyltillä taidettiin olla noin ajassa 3:30h. Se kyllä hirvitti aikana, että ihanko seitsemän tunnin kierros kyytiä tässä on menty, vaikka focus on ollut kaikessa muussa kuin juoksussa. Ehkä sitä jälkimmäisellä puoliskolla pikkusen vielä entisestään himmailtiin (paitsi Tölli) ja saatiin hieman vauhtia alas.

               Juurikkajärven penkalla (n.32km kohdalla) Tölli veti kyllä komealla ravilla ja välillä sitoi kengännauhojaan. Oli ilo nähdä ensimmäisen koko lenkin kierron iloa ja intoa miehessä. Ja mikä debyytti kiertää toi tivoli seitsemään tuntiin! Ei muuten ihan joka talon isännältä onnista tuollanen hölökkä. Ja helpon tuntuista oli tekeminen Töllillä. Rupatteli ja muisteli vanhoja kalareissuja alueilla. Hyvä ote siis.

                Minuutin yli viisi tuntia retkeiltyämme tulimme reitin toiseen huoltoon, joka on noin 40,5km kohdalla. Edellisen huollon vajaan kahden minsan stoppi kasvoi nyt kolmeen minuuttiin, sillä holitonta olutta piti juoda ja suolakurkut maistui. Muutoin napsin eka kiekalla 4-5 suola -ja magnesium tablettia. Elektrolyyttejä, kun pakkaa haihtuun hien mukana. Aineenvaihdunta mylly on kovilla pitkillä retkillä. Ihmetykseksemme kuulimme muiden olevan suorastaan järkyttävän kaukana perässä, vaikka mekin oltiin menty mielestämme niin älyttömän hiljaa. Ensimmäinen ajatus oli, että kamut oli vetäneet jonkun pummin, lisälenkin. Mutta olivat kuulemma olleet koko ajan reitillä.

                No ei me vihtitty muita jäädä kuitenkaan oottelemaankaan ja niinpä ampaisin ensimmäisenä huollosta liikkeelle ja sain vähemmän yllättäen nopeasti myös Leppälän ja Töllin kannoilleni. Eka maraton täyttyi noin 5h20min kohdalla. Pesänevan ylitys oli Töllin "ratkaisun paikka" ja hän sinkosi teillensä kuin hirvi metsään. Jäimme Leppälän kanssa kahdestaan tamppaan reittiä. Loppumatkasta eka kiekalla olimmekin enemmän ihan peräkanaa ja vaihdoimme ajatuksia, että kuulumisia. Tuossa vaiheessa tekeminen tuli jotenkin mukavasti itestään ja olo oli kuin tämä olisi helppoa kuin Kilian Jornetilla konsanaan! Olin ihanassa flowssa. Kaikki oli helppoa ja vaivatonta.

                Olin päättänyt panostaa tänä vuonna nopeisiin huoltoihin ja ne onnistuivat etenkin reitin varren huoltopisteillä. Sen sijaan kierrosten välinen huolto oli turhan kaoottinen, vaikka olin laittanut esille eväät ja juomat mitä aion ottaa toiselle ja kolmannelle kiekalle. Sukat vaihdoin ja puhdistin nopeasti kengät. Varusteet oli hieman erillään ja eväsleipä kylmälaukussa, jonne se myös jäi. Olin melkein valmis ja näin Leppälän lähtevän. Perhana, minussahan eli kilpailuvietti! Ampaisin perään ja eväsleipä unohtui. Imuun! Ensimmäinen kierros kesti 7h13min ja huolto 14minuuttia. 

                Paikallinen hiihtäjätähti ja kilpailunjohtaja lähti meille kaveriksi toisen kierroksen alkumatkalle. Pian kävi selväksi, että Leppälän kyyti oli sen verran jäätävää, joten katsoin parhaaksi jäädä edelleen noudattamaan omaa suunnitelmaa. Ensimmäinen kilsa oli 6:01 ja Leppälä oli karistanut minut kannoiltaan yhdessä hiihtäjän kanssa. Kuin havunneulaset olisi olaltaan puistellut pois, hän jätti minut kelkastaan välittömästi. Kilpailunjohtajankin piti palata takaisin hermokeskukseen niinpä pian olin yksin taivaltamassa polkua pitkin auringon komeasti paistaessa. Laakkonen tuli vastaan kevyellä jalalla ja iloisella mielellä. Kättä lyötiin yhteen ja jatkettiin molemmat luonnossa viihtymistämme.

                74km huoltoon tulin vielä hyvästikin valoisan aikana. Edellisenä vuonna olin joutunut sytyttämään otsavalon jo kilsaa ennen huoltoa. Aika nopsa oli tämäkin huolto. Pullot täytin ja makkaran söin. Taisin puoli banskuakin napata mukaan. Kivasti täyttyi energiavarastot. Alaselkäni hankaumaan sain ison laastarin. Iso kiitos siitä huololle. Ei hangannut enää loppumatkasta.

                Jotenkin jännän helposti tuli tähän asti. Leppälään oli ero kasvanut jo 22 minuuttiin. Piti kyllä päivitellä Mikan hurjaa menoa. Kuulin samalla, että toiselle kiekalle oli lisäksemme lähteneet juuri Laakkonen ja Koskinen. Ihan kivasti kyllä, kun neljä mullia selviytyi toiselle kiekalle. Ihan itsestään selvyys edes toiselle kierrokselle selviäminen ei ole Iso-sydänmaa reitillä. Ne jotka ovat tuon reitin kokeneet, tietävät mistä kirjoitan, ja jotka eivät, saattavat ihmetellä miten "vain 57km" voi syödä menohalut ja kalut.

                Valoisaa jatkui liki Varjolankankaille asti. Itse asiassa laitoin lampun päälle Mustajärven jälkeen kankaalle ja metsään noustessani. Meno oli ihan kivan tuntuista. Mietin joitakin kertoja, että mitenköhän Leppälällä on alkanut takaosa maistuun toisella kiekalla. Samat rutiinit toistui kerta toisensa jälkeen. Tosin takaosassa pimeällä ajauduin vaivihkaa kävelemään paljon. Kaikki toimi kuitenkin vielä hyvin. Lisäsin vähän suolanottoa, sillä jouduin laskeen vettä turhan usein. Suolalla sain kuitenkin homman balanssiin. Toisella kiekalla söinkin noin 6-7 suolatabua ja samalla otin aina myös magnesium tabun. Koko kisan aikana ei ollut yhtään kramppia. Enkä kyllä kaatunutkaan kertaakaan. Toisaalta ihmehän tuo olisi ollut, sillä vauhtia ei ollut missään vaiheessa.

                Toisella kierroksella saavuin taasen puolivälin kyltille. Sillä tavalla merkittävää, että kisa oli nyt puolivälissä. Huokasin syvään, sillä työläs takaosa alkoi olla Syyry - Juurikka -akselilta selvitetty. Aikaa oli mennyt tasan 12 tuntia, joten toiseen puolikkaaseen jäi peräti vuorokausi aikaa. Aikaa siis oli, mutta juoksu alkoi hävitä vaivihkaa. Huomasin, etten jaksanut enää juosta sitä kahdeksaa ja puolta minuuttia. Tuo meni vielä takaosan ja pimeän piikkiin.

                Vähä-Juurikassa liki pysähdyin ihailemaan täyden kuun loistoa. Keli oli upea ja lämpötila helppo pukeutumiselle. Paljoa ei ollut vaihdon/lisäyksen tarvetta. Huomasin miettiväni jo mitä muutan kolmannelle kierrokselle vai muutanko mitään. Kehon lämpö tuntui sopivalta.
                Juurikan penkalla vielä juoksin. Sen jälkeen juoksu alkoi loppua asteittain. Siellä täällä hajahölkkä-askelia, muutoin kävelyä. Olin aikatauluani edellä edelleen liki tunnin, eikä sen olisi ollut väliä vaikka olisin siitä jäänytkin. Alkoi vain hiljalleen nyppiä juoksun loppuminen. Olin tullut juoksemaan - en kävelemään. Uskoin pitkään asian korjaantuvan. Energiaa upposi hyvin kaiken aikaa 20 minuutin välein ja juomaa samoin.

                 Pykyn autiotuvalta on 21km kierrosten väliseen huoltoon. Kävelin ja manasin tätä hommaa. Samalla tajusin kuitenkin, että pää nyt syytää väsyessään sontaa ulos. Mieli alkoi ottamaan valtaa tilanteesta. -"Tämä maaliin ja ens kesänä en kisaa ollenkaan". Olin täynnä kävelyä. Alkoi tuntumaan, että olen kävellyt jo monta tuntia, eikä juoksua ole ollut juuri ollenkaan. Tulin kiukkuisena toisen kierroksen toiseen huoltoon. Anteeksi pojat. Tämä on ultra-urheilua. Taisin kuitenkin siivosti käyttäytyä, vaikka pää syyti negaa. Ja kiitos upeasta huollosta kaikille! 97km huollossa söin peräti kaksi makkaraa, sillä energiatasot vaikuttavat usein myös mieleen.  Leppälää olin tuossa vaiheessa jäljessä 47 minuuttia. Mutta sillä ei nyt oikein ollut väliä. Tämä oli kamppailua itsensä kanssa - ei muiden.

                Jatkoin matkaa synkin mielin. Pesänevalla halusin lopettaa koko kilpailuissa käynnin. Olin henkisesti tiukilla siis. Olin ollut jäljestäpäin ajateltuna sitä jo parin tunnin ajan. Matka taittui kuitenkin tasaisesti. 11-12minuutin kävelykilsoja. Mutta kävely ei ole minun juttu. Hiljalleen aloin olla väsynyt koko harrastukseen. Henkinen kuoppa siis syveni. Tässä vaiheessa yritin ottaa omia keinoja käyttöön ja alkaa miettimään järjestelmällisesti positiivisia asioita. Toinen puoli minussa oli kuitenkin jo niin vahva, että se vastasi: Vittu mitä paskaa!

                 Hauskinta koko vaeltamisessa oli se, ettei mielen mustuminen vaikuttanut vauhtiini. Vaikka jalat ei enää halunneet juosta ei kävelyvauhti hidastunut. Ajattelin ystäviäni ja tuttujani, jotka olivat uskoneet minun kiertävän kolme kierrosta. Pitäisikö heidän takia uhrautua kävelemään viimeinen kierros? Pitikö minun kävellä vain siksi, että muut odottaa minulta kolmea kierrosta, vaikken halua itse kävellä vaan juosta, johon en enää tunnu pystyvän? Miksi olen täällä? Itseni vuoksi vai muiden? No sehän on päivänselvää. Jokainen juoksee ja kävelee vain itselleen, mutta voi tuntea ulkopuolisia paineita.

               Kura päässäni musteni yhä enemmän. Ja samalla koko ajan tajusin sen vain johtuvan siitä, että olen niin tiukilla henkisesti. Yleensä positiivisuus on yhtä kanssani, joten hieman ironista kyllä niin nautin saada ulos itsestäni näin paljon pois paskaa. Kaikki nuo jäivät kutakuinkin ns. ladulle. Sain siis ilmaista terapiaa! Hieman ennen Vinnurvajärven pitkoksia näin Mikan rientävän otsalampun kanssa kolmannelle kierrokselle.

               Mika eteni hyvännäköistä vauhtia ja olin iloinen hänen puolestaan. Näyttää finisherin menolta. Samalla oli hieman kaiho itsellänikin kolmannelle, mutta ei sittenkään kävelten. Tämä kaikki oli vaikeaa. Lopulta Pyssymäelle löntysti koko juoksemiseen ja siihen liittyvään toimintaan kyllästynyt retkeilijä. Toiseen kierrokseen meni silti vain kaksitoista minuuttia yli kymmenen tuntia. Se oli tunnelmaan peilaten suorastaan hämmästyttävän hyvä kierrosaika. 

               Halusin Pyssyhoviin mennessä kertoa rehelliset ajatukseni. Olin keskeytys mielentilassa, mutta uskoin samalla, että keiton syöminen ja muu tankkaus voisi muuttaa mielen ja virkistää jalat. Harmi, että mieli ei ollut mukana, sillä jalat oli kävellessä sen verran vielä freesit. Jälkeenpäin hieman skitsofreenin olotila keskeytyksen suhteen. Olisiko pitänyt sittenkin kokeilla käydä kävelemässä? Olisinko tankin täytön ja pienen alkukävelyn perään noussut uudestaan juoksun päälle? Pää loppui tällä kertaa. Rehellinen pitää olla. En heti muista milloin olisi näin päin käynyt. Joskus pää on ollut liiankin vahva ja melkein menetin varpaita. Nyt iho kesti loistavasti joka oli kuitenkin yksi voitto monesta voitosta tässä kokemuksessa.

               Toisaalta olin jo kävellyt edellisestä 35 kilometristä liki 30 kilometriä. Jotenkin kovin epätodennäköistä, että parempaa olisi ollut luvissa. Se tunne millä tulin siihen asti, kun juoksu loppui, en muuttaisi siitä mitään. En tiedä miten voisin vielä kaiken tehdä kevyemmin.

              Nivalaisen ultraurheilun, ja ennen kaikkea sen henkisen kestävyyden mestarin, Janne "Jay Leno" Kukkolan toteamus on yhtä omien ajatusteni kanssa Mika Leppälän jäätävästä voitosta ajalla 27h 14min: 
-" Kyllä sen meno puoltaa sitä et vauhtia on oltava tai aika syö mehut.." -Janne Kukkola-


              Vauhtia vauhtia - ei sitä kyllä ollut, mutta suorituskyky taisi osua niin nappiin, että kello tykkäsi. Eka kierros oli arvioni mukaan noin 115-125 sykkeillä retkeilty. Sykevyötä en käytä noin pitkissä hankauksien vuoksi, eikä sillä ole mitään lisäarvoa jos menee niin kevyesti kuin mahdollista. Mitä sillä syketiedolla tekee siinä tapauksessa? En ainakaan minä mitään.

              Tulos; kaksi kierrosta 17 tuntiin ja 39 minuuttiin. Noin 8h 50min kierroskeskarilla. Se kuulostaa jopa hyvältä? Joo, tottakai kolmea kierrosta haettiin, mutta pitää muistaa myös, että se on aika hurja juttu. Aika nopeasti on finisherit laskettu. Vielä minä joku vuosi onnistun. Ehkä jo seuraavana? Mutta mielellään juosten. Vai pitäiskö päättää jo etukäteen, että kolme kierrosta mennään vaikka kävelten? Sellaisia päätöksiä ei kannata ainakaan kolmen aikaan yöllä tehdä kahden kierroksen jälkeen. Ne pitää olla jo valmiiksi päätettynä. Nyt olin päättänyt, että juosta pitää pystyä myös viimeisellä kierroksella. En pystynyt.

             Viime vuonna kierrosajat oli selkeästi hitaampia ja minut haettiin raatobussilla rimpinevan laidasta pois tuntia myöhemmin kuin nyt olin Pyssymäellä kaksi kierrosta kiertäneenä ja hyvävointisena manaamassa vain sitä etten saa enää juoksua käyntiin. Edistytty siis on. Kolmen kierroksen mieheksi ei kasveta kuitenkaan välttämättä hetkessä. Minulla on aikaa odottaa. Onko teillä?

             Onnittelut vielä Mika Leppälälle jäätävästä voitosta, ensimmäisestä finisheristä ja käsittämättömästä ajasta. Mikan kierrosajat: 1) 7:13  2) 8:43  3) 10:48... Lyhyet huollot kierrosten väleissä. Huh, huh...

             Ja kiitos kaikille osallistujille! Voitte olla ylpeitä itsestänne. Kaikki juoksi vähintään yhden kierroksen. Tämä on kisa, jossa on vain voittajia.

             Kiitos myös ykkösluokan talkooporukalle! Olen ylpeä teistä! Kiitos.

Näillä kengillä menin 114km Iso-sydänmaan reitillä. Eli ns. työkalukuva

Kierros ja huoltoajat

PUF 2018 yksi kierros 57km. (171km)

    1.kierros                    Kierrosajat        huoltoaika
Veli-Matti Tölli             7:01                  keskeytys
Mika Leppälä               7:13                  13min
Onni Vähäaho              7:13                  14min
Matias Laakkonen       8:16                  34min
Pasi Koskinen               8:47                  33min
Janne Korpela              8:52                keskeytys
Veli-Matti Anttila        10:12               keskeytys

    2.kierros                    Kierrosajat      huoltoaika
Mika Leppälä                8:43                  17min
Onni Vähäaho             10:12                 keskeytys
Pasi Koskinen              12:10                 keskeytys

       3.kierros           kierros aika
Mika Leppälä              10:48

Media:

Keskipohjanmaa kpk24
Ultrajuoksu fi
Facebook
Muut facet

Maalintulovideo


Juoksunarkomaani, Onni Vähäaho, Nivalassa 24.9.2018

PUF2018 - SUOMEN PISIN (171km) POLKUJUOKSU

PUF2018 - SUOMEN PISIN (171km) POLKUJUOKSU    

LIVE väliaika ja tulosseuranta: TÄSSÄ

  
GPS pallukka-LIVE -seuranta: TÄSSÄ

  
Kisa alkaa La klo.9.00. Maximi aikaraja 36h.

Tervetuloa seuraamaan joko paikan päälle mystistä touhua tai kattavasta liveseurannasta.

KETTINKI NITISEE LIITOKSISSAAN - TJ 6 PUF

            Selvisin. Kello on yli yhdeksän illalla. Hieman väsyttääkin, joten taisin päästä tavoitteeseeni - olla juoksematta aamulenkin jälkeen. Kevennys kohti pufia tuntuu vaikealta. Voi kuulostaa hullulta, mutta se on positiivista. Olen latautunut vaivihkaa. Ohjelma on sisään ajettu. Olen valmis. 171 kilometriä Iso-Sydänmaan reittiä.

              Kävin aamulla juoksemassa reilut 13km. Tein ns. huoltavan lenkin eli pakotin itseni epänormaalin hitaaseen vauhtiin. Välillä oli helpompi kävellä kuin juosta. Himpun alle 7min kilsavauhti on jotain kävelyn ja hölkän sekoitusta? Runwalkia? Eikai moonwalkia kuitenkaan? Tuo vauhti on minulle hieman liian hiljaista - aluksi. Liike on niin suppeaa, että energian säästämisen sijaan jalat jäykistyy. Minulle parasta säästävää etenemistä on löysä hölkkä ja säännöllisin välein kävely/juonti/syönti pätkä.

              Pitkät kisat on minun juttu. Minulla ei ole vauhtia, mutta toivon, että kestävyyteni riittäisi. Sillä jos ei ole vauhtia eikä kestävyyttä, ei ole oikein mitään ultrapolkujuoksussa. Uskon jälleen olevani valmis pääsemään maaliin puf 171km kisassa. Niin uskoin viime vuonnakin. Uskon olevani jälleen edellistä vuotta valmiimpi. Niin uskoin viime vuonnakin. Maaliin pääsy olisi hieno asia. Silti se on kaikkea muuta kuin SE juttu.

                SE juttu on kaiken kokeminen. Lähdön hetki on erikoisen tuntuinen. Miten voi hieman jännittääkin, kun edessä on löysää hölkkää ja luonnosta nauttimista. Mitä pidemmälle suoritus etenee, sitä kauemmas todellisuus karkaa. Sitä väistämättä uppoutuu omiin ajatuksiin ja hoitaa samalla suunnitelmaansa. Tunnit kuluvat, aurinko nousee ja laskee - tulee pimeäkin. Ajantaju katoaa. Tulee hauskoja oivalluksia monista asioista, kellosta, ajasta, kuluneesta matkasta ja ympäröivästä luonnosta. Kokemus on aivan ainutlaatuinen, eikä vastaavaa voi saada tuskin murto-osaakaan tietapahtumista. SE on se juttu.

                 Huomenna juoksen löysää hölkkää ehkä noin 20km. Ensi viikko onkin sitten lukitumpaa. Maanantaina 11km, tiistaina 16km, keskiviikkona lepo, torstaina 6km, perjantaina lepo. La-su löysää hölkkää 171km 😎

                 Turhat turinat pois. Uutisten kautta kisaa kohden.

Onni Vähäaho, Nivalassa 15.9.2018

PUF2018 - SUOMEN PISIN POLKUJUOKSU - LÄHTÖLISTA

                  Lue esitarina TÄÄLTÄ.

PUF 2018 - LÄHTÖLISTA

22-23.9.2018

3  Pasi Koskinen, 54, Nellimin Pyry 
 Tausta: Suomen halkijuoksu. 6vrk 554km v.2018. PUF2017 2.kierrosta.


4  Onni Vähäaho, 44, NIPO 
Tausta: PEP57km voitto v.2017, KK83km 16:s v.2017, 6vrk juoksu 524km v.2015.


5  Veli-Matti Anttila, 40, Hitura Sky Runners 
Tausta: PUF2017 yksi kierros.


6. Veli-Matti Tölli, 46, Nivala
Tausta: mm. Puolimaraton tänä vuonna 1:35h.


7  Mika Leppälä, 34, Kokkola
Tausta: PEP57km v.2017 kakkonen, KK166km 13:s v.2018 ja YPH finisher.


8  Janne Korpela, 35, Iso-Hunnari Trailrunners/Forssa
Tausta: Suomen halkijuoksu. KK166km 24:s v.2016 ja YPH134km finisher.


9  Matias Laakkonen, 35, Helsinki
Tausta: 24h juoksussa 154km tulos


Onni Vähäaho, Nivalassa 12.9.2018

YKSI KAKSI NELJÄ

                  PUF. Suomen pisin polkujuoksu. PUF2018 tunkeutuu pään sisälle sopivasti ottaen hallinnan keskusyksiköstä. Viime vuosien pitkissä kisoissa olen päässyt mielestäni aina sopivasti sellaiseen hyvään transsiin, jossa suljen ylimääräisen pois ja nautin siitä, että kilometrit ja tunnit kuluvat. Osa niistä on onnistunut hienosti ja pari on päätynyt keskeytykseenkin. Nyt lähestyy taas se hetki, kun on aika yrittää.

                 Olen käynyt kisan kulkua läpi mielessäni. Miten hoidan minkäkin asian. Mitä laitan repun mihinkin koloon ja sopukkaan. Vaatetusta eri keleille. Pitkän kisan etenemisotteen - vauhdin ja rytmin. Olen kuin tehdaspesukone, johon voi syöttää pitkän, noin 30 tunnin pesuohjelman. Nyt ohjelma alkaa olla syötetty. Kroppa, kun tästä herkistyy niin ohjelmassa on kiva nautiskella. Tunnit ja kilometrit menevät kuin siivillä, mutta silti linkous tulee olemaan varmasti äänekäs ja työläänkin kuuloinen. Ja miksipä ei. Tavoite on kova ja sitä kautta haastava. Tuskin haluan kisan jälkeen hetkeen laskea kolmeen (kisassa juostaan KOLME kierrosta jo legendaarisen maineen saanutta PEP -reittiä).

                 PUF on kaukana formuloista. Itse asiassa liki vastakohta. Silti renkaat kuitenkin ratkaisee myös PUF:ssa. Niiden osalta käyn vielä tunnustelua. Ideaali olisi - päinvastoin kuin formuloissa - ettei renkaita tarvitsisi vaihtaa koko kisassa. Sitä säätelee tietysti ihan sääkin. Kuka kysyi varpaistani? Ehkä ne kestävät. Tämän kaliberin myllyt ovat aina haaste myös niille. Varpaat ovat yhä heikko kohtani tästä syystä. Tässä toinen teksti aiheesta.

                 Pitkät kisat ovat pitkälti jo eri asioiden tunnistamista etukäteen ja kisan aikana. Reagointi on tärkein ja rehellisyys omia tuntemuksia kohtaan. Minulta on kysytty viime viikkoina, että eikö siinä tunnu jossakin vaiheessa pahalta ja vaikealta. Olen vastanut, että ihme olisi jollei ei. Tärkeintä on Marko Forsell´in ohje/ajatus: 15 minuutin päästä tuntuu jo paremmalta. Ja näinhän se usein on. Pitkissä kisoissa pitää pystyä toimimaan. Siellä ei tuskastelu auta kovinkaan pitkälle.

                  Reilu viikko sitten alkanu vasemman lonkanseudun lihasvaiva alkaa olla pian taakse jäänyttä saaga. Ainakin siltä se on nyt muutaman päivän tuntunut. Hyviä singaaleja. Silti se muistutti löysäämään tarpeeksi. Akut pitää ladata kaikin puolin, jotta jaksaa puristaa. Fyysinen puoli ei enää paljoa ehdi muuttua suuntaansa, mutta nälkää voi vielä kasvattaa - niin ihmeelliseltä kuin se voi tuntuakin, etenkin lajin ulkopuolisten ajatuksissa.

                 Starttiin on aikaa 18 päivää. Ilmoittautuminen on auki enää viikon. Seitsemän nimeä listalla. 21 mahtuisi. Kisa on brutaali ja siksi se täyttyy varoen. Moni yllättyisi kokemuksesta, jos uskaltautuisi, sillä PUF täyttää varmasti brutaalisuudessaan monenkin sortin kokemusnälän. Viestin viejiä reitillä on käynyt. Mia Tuoriniemi, Marko Mattila, Pasi Koskinen, Tero Ruokolainen, Visa-Pekka Larivaara, Jyrki Leskelä, Mika Leppälä ja Jaakko Eskelinen - vain muutaman marinoituneen ultrapolkujuoksijan mainitakseni. Rohkaistukaa! Voin taata, että kannattaa, mikäli hakee tivolin possujunan vastakohtaa. PUF on Suomen Barkley Maraton. Kukaan ei ole vielä päässyt maaliin. Haluatko sinä tehdä historiaa?

                 Lopuksi. Julkinen onnittelu Ville Maksimaiselle, joka juoksi kaikkien aikojen nopeimman ajan ja parhmaimma sijoituksen (69:s! yli 2500 kisaan joukossa!) kenties maailman suurimmassa ja kauneimmassa polkujuoksukisassa, Ultra Trail Mont Blanc´illa (UTMB), jossa matka on noin 170km ja noin 10 000 nousumetriä. Lue Villen uskomattomasta suorituksesta tästä. Upea kirjoitus myös, josta huokuu ainakin omalle kohdalle samankaltaiset arvot. Kiitollisuus kotiin päin ja perimään. Tänään katson Villen tavoin ylöspäin. Isä täyttäisi tänään 89 vuotta. 

Onni Vähäaho, Nivalassa 4.9.2018

VAIVAA PUKKAS

                     Katson harjoituspäiväkirjaani ties monennettako kertaa. En usko silmiäni. Aivan normaalia treeniä, jopa enemmin järkevää ja kohtuullista kuin vaivalle altistavaa. Lonkanalueen/Lonkanpään lihakset sekä reiden, että vatsanpuolella lonkanpäätä ovat arkoina tai jopa hieman jollain tavalla venähtäneet. Jonkinlainen lihassäikkäys on tapahtunut. Ilmeisesti reisilihakset ovat olleet altistavasti jumissa ja jokin nopea korjausliike/epä-edullinen liike ehkä vauhdikkaassa alamäkijuoksussa alusti vaivan.

                     Tein etenkin alaspäin juostuna aika rajun mäkireenin viime tiistaina. Tarkemmin muistellessani se oli aamupäivä, eikä lihakset olleet välttämättä aivan lämpimillään. Juoksin kyllä pari tunkkausrata kierrosta hieman normaalia keveymmin, mutta sitten juoksin jopa 3min/km -vauhtia mäkeä alas. Pyssymäen savitekomäki on lyhyt, mutta jyrkkä. Toisaalta sitä on kyllä tullut sahattua paljon ja joka kuukausi, joten syyttävällä sormella ei mäkeen päin voi viittoa.

                    Mäkireenin jälkeen pidin oikea-oppisesti pari kevyttä päivää. Ei mitään tuntemuksia mistään vaivasta. Tunsin kyllä, että tavanomaista etureisijumia tietysti oli kovasta alamäkijuoksusta, mutta ei muuten mitään ihmeempää. Niinpä viime perjantaina tein suunnitellusti aamupäivällä 16km asfalttilenkin, jossa lenkin keskellä juoksin 12km mukavaa reipasta 4:28min/km keskivauhdilla ja vain maratontehoilla. Tuon lenkin jälkeen tunsin voimakasta arkuutta juurikin kuvaamallani alueella, vasemman lonkanpään ylä -ja alapuolella.

                  Usein ns. säikähdysjumit ovat hellittäneet varovaisella, matalatehoisella hölkällä. Niinpä kävin samana iltana reilun 25km lenkin viemässä heijastinnauhoja puf-reitille. Aluksi kipu oli aivan helvetillistä - niin kuin olisi puukolla työnnetty luun alle. Kipu lievittyi kuitenkin jo ensimmäisen kilsan aikana ja loppulenkistä askel oli jopa rennon tansahtelevaa. Aika luonnollinen tulkinta ajatella tuon edistäneen jumin lähtemistä. Ei ollut siis aihetta isompaan huoleen.

                 Lauantaina kävin palauttavan. Tuntemuksia hieman, mutta seassa myös edellisen päivän yli 41km hölkkä-annoksen tuomaa normaalia harjoitusjumia. Keitossa paljon aineksia, mutta alas meni. Sunnuntaina oli sitten suunniteltu lepopäivä. Ensimmäinen lepo kahteen viikkoon. Eilen (maanantaina) juoksin vain jalkoja tähän päivään herätelläkseni 6km siivun. Hieman tuntemuksia, mutta aina vain vähemmissä määrin. Enempi sellaista lihasjäykkyyden kaltaista.

                Tänään on tiistai ja 28.elokuuta. En ole taikauskoinen, mutta 28.huhtikuuta puhkesi vastaavanlainen vaiva. 6.toukokuuta juoksin jo puolimaratonin, eikä vaiva enää heijastellut. Silloin kivut olivat 28.päivä paljon isommat kuin tänään. Mitä sitten tänään tein?

                 Ajelin aamutuimaan Pyssymäelle herroiksi autolla. Olin aamulla todennut venytysliikkeissä jalat kivuttomiksi, mutta toki jumisiksi, muttei pahasti. Rentoa hölkkää hyvänlaisilla kävelypätkillä ja ohjelmassa koko pep57km lenkin kierto. Kunto on ollut omaan tasooni nähden sen verran kivalla kantimilla, että ajattelin lenkin menevän noin seitsemään tuntiin - kenties vähän allekkin.

                 Lenkki lähti käyntiin kohtuullisesti. Hieman aamujäykkyyttä jaloissa, mutta muuten ei mitään. Keskityin pysymään pystyssä, sillä pienikin jäykkyys herkästi madaltaa askelta, joten polkutanssiin täytyi keskittyä hieman normaalia tarkemmin. Vauhti ei ollut hyvää, jos kohta ei aivan surkeintakaan. Aika lailla tuntemusten mukaista - aamujhäykkää. Aurinko paistoi ikävästi silmiin, eikä normaalit vahvuuksilla olevat aurinkolasit paljoa auttaneet. Oli ajoin kuin olisi huivi silmillä juossut. Pole-pole, hoin vain, kyllä sitä pystys... ja kopsista. Ehkä näin ei kävisi jos olisi fotokromaattiset aurinkolasit vahvuuksilla. Voihan vittu sanon minä, mutta eihän sitten olisi ollenkaan näitä upeita pötkötysasentoja ja geologisia aistimuksia maanpinnan äärellä, kun äyriäinen kutittaa maahan työntynyttä sierainkarvaa koko lenkin vauhtikeskarin etunumeron ollessa vielä viisi!

                  Ehkä lenkkeilen jatkossa aina vain edulliseen suuntaan auringon paistaessa tai sitten jatkan tätä älyttömän varusteltun harrastuksen varustamista vielä noilla laseilla.

                  Pelastuspiste 2:lle (hieman vajaa 12km) saavun hieman alle 70 minuutissa. Keskivauhti peruskestävyys otteella ja puolisokkona juostessa kohtuullinen 5:56min. Jos lukija on juossut isr-reitillä niin voi suhteuttaa. Ihan ok jumista menoa. Mutta askel on muuttunut jo tovi sitten inhottavan varovaiseksi. Lonkanpään lihakset alkaa jäykistyyn ja siellä täällä ns. "huonojen askelten" kohdilla tuntuu hieman kipua. Pesänevan ylityksessä keskivauhdin etunumeroksi vaihtuu kuusi ja samalla tunnen syksyn ihanat tuoksut. Iloitsen olla täällä, mutta mieltäni hieman kaihertaa tämä kohtuuton jäykkyys.

                 Ajassa 1:45h olen Pelastuspiste 3:lla. ns. PUF-huollossa numero yksi, jonne olin eilen vienyt PUF-huoltaja Gugin kyydillä täydennysjuomia. Voi herra paratkoon! En meinnanut löytää omaa kätköäni. Koomista. Sitten löydän vihdoin ja samalla jo 17:s kilsakin tärähtää valmiiksi pulloja etsiessäni. Hieman extrakiemuroita paikallaan ollesssa. Täytän liivin ja haluan vielä leikkiä huollossa lisää; niinpä teen vielä kyykky geo-kätkön, jota en suunnittelekaan etsiväni, ja toivottavasti en koskaan sitä löydäkkään. Kaiken kaikkiaan kässehdin paikallani retkimääreet täyttävän kuuden minuutin ajan. Jos jotain kiinnostaa niin kellossa keskivauhti 6:31, kun nostan housut ylös ja suuntaan reitille. Kukaanhan ei polulle pasko, paitsi metsän eläimet.

                 Jatkan matkaa. Kaiken aikaa juoksu supistuu ja supistuu. Vauhti laskee ja tunnen itseni kaiken aikaa vanhemmaksi, sillä aistin, ettei tämä ole hyvä suunta. Liike on kuitenkin jatkuvaa ja tasaista. Mummut ja papatkin karkaa, kun tarpeeksi pitkäksi aikaa käntää selän. Pienellä Suojärvellä täyttyy 21km ja minä nappaan kuvan. Olenhan retkellä!

                 Matka jatkuu ja näennäisesti kilsa-ajat on ihan ok. mutta entinen tasoni ei ole nykyinen tasoni ja huomaan kyllä miten askel on mennyt vaikeaksi. Jos olisi lonkassa saranat, ne varmaan narisisi kaiken aikaa. Syyry 26km. Melekolailla tasan 3h. Vasemman jalan nostamis liikkeet alkavat tuottaa tuskaa ja kipua. Se tietää, että vasenta jalkaa ei voi juuri nostaa. Hah, meidän reitillä. Ei hyvä. Kun toinen jalka laahaa niin sitten kaadutaankin jo, ja kun kaikki ponnistelu tuo kipua oikean lonkanpään alueelle on tie lohduton. Kipu yltyy ja yltyy, pian se tuntuu joka askeleella enemmän ja enemmän. Sitten päätän, että tämä on tässä tällä kertaa. Jossain 30km kohdalla.

                Kipu ei ollut kuitenkaan läheskään yhtä paha kuin viime perjantaina heijastinnauhoja lisätessäni 25km etulenkillä. Sen sijaan kivun suunta (paheneva) oli se mikä vaikutti, että ainoa järkevä päätös oli lopettaa harjoitus. Viimeinen erikoispitkä jäi lopulta vajaaseen 38kilometriin. Jouduin kävelemään noin 8km kipeällä jalalla, sillä liikkeellä oli oltava. Paikallaan ollessa tulee kylmä, eikä lihas ole parempi jähtyessä muutenkaan.

               Lopulta tuttu mies tulee minut pelastamaan. PEP ja PUF- raatokuski päivystää myös muina aikoina. Keijo "Hietapuolen Bekele" Nivala. Vajaa viisi tuntia ja 38 kilometriä. Retki on paketissa. Lopuksi perinteinen käärmekuva. Tähän liittyy sisäpiirin huumoria kesäkuun takalenkiltä.

               Eli tällasta. Nyt vähän rauhotellaan. En jaksa uskoa, että tässä montaa päivää menee niin vaiva on pois. Yksi hyvä merkki on se, että kipu on jo nyt lieventynyt reilusti siitä, kun tulin kotiin. PUF2018 kisa on 3½ viikon päästä, joten nyt pitää jo olla malttia vaivan kanssa. Hurskasteluun ei ole varaa. Muutenkin ollaan jo niin lähellä kisaa, ettei kunnolle voi juuri mitään enää tehdä. Sen sijaan terveyttä pitää toivoa.

               Mikäli kävisi niin, että vaiva muuttuisi vammaksi, eli estäisi harjoittelua ja sitä kautta osallistumista PUF:iin niin sitten se olisi niin. Eikä siinä ihmeempää. Oikeastaan aika jännä tämä vaivan ajoitus, sillä muutama päivä sitten pohdin, josko puf2018 olisi viimeinen kisani juoksuharrastuksen puitteissa. Käyn sitä pohdintaa yhä. Kilpaileminen, kun ei itselleni ole ollut enää pitkään aikaan saavuttamista vaan kokemista. Ne pienet perhoset, jotka ilmestyvät vatsan pohjalle lähtöä ennen, vaikkei tiedä miksi ne tulee. Hauskat tilanteet kilpailuissa kilpaveljien ja siskojen kanssa. Muistot kisoista. Ne ovat varmaan ne tekijät, jotka ovat saaneet minut kilpailemaan. Väheksymättä tietysti itsensä voittamista - maaliin pääsemisen tavoittelua uljaasti juosten pitkissä kisoissa.

                Juokseminen on tuonut paljon hyvää oloa, mutta samalla se on vienyt kohtuuttoman paljon aikaa. Siinä on toinen pohdinta jota par´aikaan käyn. Yksi ajatus on vähentää juoksemista ja lisätä muuta elämää. Elämässä on niin paljon muutakin kuin juoksu. Pohdin, ettei saisi jäädä jumittaan. Ultrajuoksu on pitkälti kuin tehdastyötä, jossa laitat hihnalle uuden tavaran ja taas uuden. Tässä juokset uuden lenkin ja taas uuden. Hihnaa katsoessasi ei välttämättä huomaa mitään muutosta. Elämää voisi ajatella rikkaamminkin? Etenkin, kun on vain omaksi iloksi juokseva reilusti jo veteraani-ikäinen ja muutenkin varsin tavallisen tasoinen hölkkääjä. Miksi haaskata näin iso aika elämästä toistamalla samaa liikettä? Näitä on hyvä välillä pohtia.

                Minulla on niin paljon erilaisia inspiraatioita elämässä, etten usko kaipaavani juoksua, jos sen laitan syrjään. Voisin kuvitella olevani ennemminkin innoissani uudesta ajasta. Tykkään niin paljon elämän eri asioista. Olen jopa ihmeissäni, että olen toistanut tuota samaa liikettä 10 vuotta ja yli 37 000 kilometriä. Sen on kaltaiseltanin ON/OFF -ihmiseltä aika hyvä määrä. Ehkä muutan blogini jossain vaiheessa COSMOS LIFETIME:ksi.

                Katsotaan. Nautin siitä, kun en ole riippuvainen mistään. Joskus olen ollut mm. tupakasta. 30 norttia päivässä. Juoksu auttoi nostamaan kuntoani. Ehkä se 5-6 kilometriä kolme kertaa viikossa kuitenkin riittäisi? Tai perhereitti kerran viikossa hieman hengästyen? Mutta katsotaan nyt vielä PUF:iin päin. Siellä on taas perhosia vatsassa, jos starttiviivalle toivun tästä.


Onni Vähäaho, Nivalassa 28.8.2018

HELLE KÄRPÄSEN SILMIN

                  Helteet hyväilivät ja piinasivat pitkään, riippuen keltä kysyttiin. Osalle helteet olivat niin kovia, etteivät he enää ole vastaamassa. Tunnen olevani adonis kiven päällä, sillä selvisin helteistä ja voin nakella kirjaimia täysin mielivaltaisesti tähän vaalealle alustalle. Välillä täytyy keskittyä, jotta blogi pysyy tarpeeksi kiinnostavana. Täytyy kyetä puolustamaan haaremia kuin Patagonian merillä hylje uros. Olette kaikki minun! Ja minulla on käytössä kaikki aakkoset! Aloitetaan peijjaiset.

                  Ilmassa on odotusta. Kesken ajatuksen voimakas syystuuli lennättää muutaman risun ohitse. Ajatus sekoaa ja nainen kaivaa käsilaukustaan peilin. Hiukset ovat voimakkaassa puuskassa lennähtäneet valtoimenaan, mutta nainen hymyilee. Tuossa hymyssä on samaan aikaan huikea määrä itsevarmuutta ja kenties jotain mystistä. Oikea käsi ujuttautuu taskuun ja hän haukkaa palan omenasta, kävellen kohti auringon kajoa.

                 Toisaalla pinttyneet tennissukat lojuvat tahmaisella parkettilattialla. Sohvalla makaava mies on selvästi ohittanut lakipisteensä. Kaikesta päätellen kenties jopa luovuttanut ja aloittanut norsun matkan kohti viimeistä pysäkkiä vailla sisältöä - näin ulkoapäin katsottuna. Lapset ovat lähteneet maailmalle, mutta soittavat vain marraskuussa. Vaimon lähdöstä on jo niin kauan, ettei miesraunio sohvalla muista oliko hänen nimi Liisa vai Laura. Enemmin mies tykkäsi käydä sorsajahdissa, muttei enää. Ajokortti meni keväällä ja kaislikot eivät aja hänen luokseen. Hiljalleen oksat miehen puusta ovat vähenneet.

                  Mies hakee postin isolla muovipussilla. Edellisestä kerrasta on aikaa. Nainen kävelee omenaa haukaten ohitse. Miehen mielen valtaa valtaisa määrä energiaa. Sisälle tullessaan hän kävelee vessaan ja katsoo peiliin. Likaisin sormin hän sipoo hiuksiaan. Peilikaapista hän ottaa rutikuivan hammasharjan ja harjaa hampaansa. Elävä näky ohi kävelleestä naisesta jäi todella hyrräämään mieleen ja mies villiintyy sohvallaan. Hetken päästä on lisää tahmeaa lattialla. Mies voimaantuu ja siivoaa koko huushollin. Jatkossa hän hakee postin päivittäin ja ostaa kaupasta omenoita. Elämä on sattumaa ja ajoitusta.

                  Elämässä seuraavilla askelilla ja liikkeillä on merkitystä. Kuten myös niiden jättämisillä väliin. Jokaisella pitäisi olla viikko kivi, jonka päälle istua viikottain katsomaan kohti tyhjää lampea vartiksi ajatuksen kanssa. Onko elämä sitä mitä haluat? Jossain vaiheessa voi olla jo hieman vaikeampaa kääntää venettä, kun huomaat kulkevasi kuolon kolmiota edestakaisin. Keittiö, vessa, sohva, keittiö, vessa, sohva...

                  Aikoja sitten eräs kuolemansairas mies unelmoi vielä kerran pääsevänsä katsomaan edes autosta käsin miten hänen ajokoiransa ajaisi jänestä. Muistaakseni se toteutuikin. Joskus aikaisemmin olisi voinut koittaa vaikka toisinkin päin? Koira katsoisi, kun mies juoksee rusakkoa takaa. Olen muuten kokeillut. Kivasti siinä saa veren kiertämään ja elämisen ehdan tunteen.

                  Lopulta usein on kyse siitä mihin ainakin haluat kyetä, vaikka jossain vaiheessa olisit kyvykkäämpi tekemään jotain rajumpaakin. Eräs ultrajuoksu ystäväni totesi minulle haluavansa juoksu vuosien jälkeenkin kyetä vielä kiipeämään veneeseen omin voimin. Kuin myös kyetä mustikkametsään aidosti omin voimin. Nilkka, polvi ja lonkka. Jokainen haluaisi niiden pelaavan, eikä aina ole välttämättä mielekästä olla vain alla valojen sammuttua. Jokaisen mieli halajaa välillä kamuta päällekkin? Siihen tarvitaan toimivaa lonkkaa, eikä terveestä polvestakaan ole haittaa. Hermosäryt on jo sitten aivan oma lukunsa. Olen nähnyt, kun maksimi opiaateista huolimatta hampaat narisee suussa ja irvistys kasvoilla ei hellitä edes naurun puskiessa kivun vierestä. Näky on valitettavasti tragikoominen.

                   Halusin välillä kirjoittaa, enkä vai kertoa omasta tilanteestani. Minulla jalat ja kroppa ovat ehjät. Olen ollut onnekas. Samalla olen hyvilläni, että mieleeni tulee mitä kirjoittaa. Minun pitäisi enempi kirjoittaa ajatuksia ylös, sillä pääni jauhaa kirjoitettavaa lähes kaiken aikaa. Ongelma on, etten millään voi muistaa mitä mielessäni on ollut, kun kaiken aikaa tulee uutta. Olen joutunut paljosta luopumaan voidessani juosta niin paljon kuin olen juossut. Ja luopumisella tarkoitan nyt lähinnä muita harrastuksia, esimerkiksi juuri kirjoittamista, josta pidän.

                   Suhteeni juoksuun on jotenkin muuttunut. Olenko iän mukaan pehmentynyt? Harjoitellessani laitan enää harvoin ihtiäni ahtaalle. Liikun mukavuusalueella. Juoksen yleensä sen verran, kun tuntuu kivalta, enkä sen verran kuin on ollut tarkoitus. Toisaalta joku voi sanoa, että on silti haluttanutkin, sillä esimerkiksi heinäkuussa juoksin noin 555km. Täytyy myös muistaa mitä varten olen viimeisen vajaan vuoden harjoitellut. Olen harjoitellut päästäkseni Karhunkierroksen 166km ja Pyssymäki Ultra Festival 171km matkat maaliin. En onnistunut ensimmäisessä kisassani. Toinen on vielä juoksematta. Kenties onnistun siinä tai sitten en. Kuka tietää? Ja mitä sillä on väliä? Se, että juoksen, sillä on väliä. Nautin elämästä ja usein nimenomaan juosten. Juoksu on minun päihteeni. Se voisi olla sinunkin? Ehkä se onkin. Riippuu kuka lukee, mutta kiva mikäli luit.


                    Kohti hyviä seuraavia askelia ja liikkeitä, 

kannustaen, Onni Vähäaho, Nivalassa 21.8.2018

37 000 KILOMETRIÄ SITTEN

                     15 päivä elokuuta 2008 ostin uudet Niken lenkkarit. Älkää kysykö mitä mallia. Oisko olleet jotkut Nike Air tai vastaavat. Nike Air Zoomit oli toiset kengät jotka ostin. Ne olivat punaiset. Ensimmäiset olivat vaaleat/harmaat. Tosiaan 10 vuotta tuosta aikaa ja sen jälkeen on tullut juostua noin 37 000 kilometriä. Tosin esimerkiksi ensimmäisenä kalenteri vuonna elo-joulukuu vain rapiat 400km. Nyt se on helppo määrä kuukaudessa, kun usein se on paremminkin yli 500km kuukaudessa.

                  Ensimmäinen päivä syyskuuta 2008 olin noin 10 kiloa painavempi kuin 10 vuotta myöhemmin. Olin jo silti ehtinyt tiputtaa painoa liki 15 kiloa edellisen vuoden keväästä ja tytön syntymästä. Kirjasin tuona syyskuun ensimmäisenä päivänä reilun 11 kilsan lenkillä 6:29min/km keskivauhdin ja perässä lukee "PB" = Personal Best, oma ennätys jollain reitillä, jota en nyt jaksa muistaa. Keskisyke oli ollut myös mukavan reippaan oloinen 150.

                 10 vuotta ja 37 000 kilometriä ovat nostaneet kuntoa. Eilen kävin iltasella päivän toisena lenkkinä 16 kilsan lenkin, josta 12km mukavaa reipasta - vähän kuin 10 vuotta sitten. Nyt oli vain jo aikaisemman viikon harjoituksista - pitkistä polkureippaista ja mäkireeni yhdistelmästä - lihakset terveesti rastittuneet. "Juoksu" rullasi kuitenkin jonkunlaisella reippaan ja rullaavan hölkän koodilla, jos ei sitä aivan juoksuksi osanut leimata. Kahdella ojanpohja kyykyllä keskari 12km osalla 4:46min/km keskimäärin. Ojanpohjakyykky kilsat pois lukien 4:30min/km. Keskisyke sama kuin 10 vuotta sitten reilun 11km lenkillä, 150. Kilsavauhti parantunut noin 2min/km.

                  Kun ikävuodet nousee jo aikuisurheiluliiton määrittelemistä veteraanisarja ikänumeroista 34 kymmenellä vuodella numeroihin 44, ei kehitys ole itsestään selvää. Täytyy siis tyytyväisenä katsoa taaksepäin ja hyvillä mielin sen vuoksi eteenpäin. Täytyy olla tyytyväinen, että voi ja saa. Monelle liikunta on edelleen pitää ja tarvii. Liikunnan riemun sanaa on koitettu kylvää samalla tätä harrastusta (juoksua) harrastellessa. Yhteislenkkejä on tullut pidettyä 357 kappaletta marraskuusta 2012 alkaen. Pyssymäki Extrme Polkujuoksuja neljä kappaletta. Sittemmin jo perustettiin kavereiden kanssa yhdistyskin hieman sitä varten. Nyt sykysllä toista kertaa Suomen pisin polkujuoksu.

                  Hieman vastenmielistäkin luettelointia. Tykkään enempi tehdä kuin kertoa mitä olen tehnyt.

                  Tunne sisälläni on, että olen jo noussut vuoren huipulle. Niin kuin tulikin tehtyä tuossa heinäkuun lopussa, kun monien vuorien päälle ystäväni kanssa juostiin. Määrät ovat tapissa, niiden tarve on mitä ilmeisemmin enemminkin laskutarpeissa kuin nousu. Laskeskelin eilen, ettei ihan 4000 juoksukilsaa ehdi tulla ennen 22-23.9. järjestettävää Pyssymäki Ultra Festival 2018 tapahtumaa. Mutta sitäkin ilmeisemmin juuri tuossa kisassa 4000 juoksukilsaa tulenee täyteen tälle vuotta. On se tällaiselle harrastajalle vähintäänkin hyvä määrä. Tuonkin jälkeen on kuitenkin vuotta vielä jäljellä yli kolme kuukautta, joten ennätysmäärät tulee, jos ei tule isompia sairasteluja. Ehkä korkein määrä mitä tulee koskaan harrastukseni aikana tulemaan. Tietysti vannomatta paras, mutta näin tällä hetkellä tuntuu.

                  Loppuun voisin laittaa eilen ottamani kuvan kengistäni, jotka ovat allani juostessani. 

                  Kuvassa on kahdeksat parit Hoka One One kenkiä, kahdet perus polkunappulakengät (Inov Race Ultra 270 ja Salomon SG 4 ultrat), sekä neljät nastakengät, joista kahdet on tienasturit ja kahdet polkunasturit. Tällä kuvan kavalkaadilla mennään varmasti muutama kuukausi eteenpäin. Ehkäpä jopa ensi vuoden puolelle. Kenkä tilanne on varsin hyvä tällä hetkellä. Ja niin saa ollakkin, sillä teen 1.8.2018 - 31.5.2019 osittaista työaikaa ja rahaakin jää sillä tavoin selkeästi vähemmän käytettäväksi kuin normaalisti. Ehkä tämä on sitä uutta normaalia? Katsotaan miten riittää.

Ja vielä yksi kuva. Vuoden 2009 Kuusaan maratonilta. Ensimmäisen täyden juoksuvuoden toinen maraton. 4:09 ja jotain ehkä? Muistaakseni.

                Sama Penguins lippis löytyy edelleen ja myös käytöstä.


Onni Vähäaho, Nivalassa 18.8.2018