I-SR2014 koko(hanki) kierros - dramaattinen kokemus

                  Heti alkuun on varoitettava, että tämä blogikirjoitus sisältää erittäin rajua sisältöä, eikä sovellu nuorille tai herkille ihmisille luettavaksi. Suosittelenkin heitä lukemaan tulevia kirjoituksia tai aikaisempia. Alunperin minun piti kirjoittaa 19:sta I-SR2014 koko lenkin kierrosta vaellussivujen puolelle, mutta kokemukseni oli niin raaka, että katson siinä olevan riskin sen rinnastaa reittiin, josta ei ole tietenkään kyse. Reitti on mainio, vaikkakin haastava, ja vaikeuksia tulee muiden ratkaisujen myötä.

                  Usein vähän liikkuvat suorastaan odottavat pääsevänsä sanomaan tyyliin: -"Kyllähän se tuollainen reuhkaseminen on vaarallista". Elämässä on riskejä, yksi niistä on vaikkapa tv-ruudun katsominen liian pitkään yhtenä päivänä tai istuminen. Niissä on todettu kuolleisuuden lisääntyvän (Aku Kopakkalan -"juokse henkesi edestä" kirjasta poimittua). Samassa kirjassa kerrotaan myös miten joistakin juoksuun liittyvistä tutkimuksista on tuotu vääristyneitä tulkintoja, vaikka himoharjoittelijoiden onkin tutkittu elävän terveemmin jne. Mutta tämä tästä porttikirjoituksesta :)

                   Kaksi asiaa oli päässyt unohtumaan sitten viime hankikokokierroksen. 1)VuVi2014 ja 2)Se, että ilman huoltoa talvella edetessä mukana kannetava lisäpaino kaikkinensa on aika jämpti 10kg. On muuten hieman erilainen hölkätä, ja liikkua ylipäänsä.

                   Lähdin tänään klo.5:34 liikkeelle. 10kg varustus kehoni ympärillä. Pientä säätöä vielä lähdössä. Reppu ei mahtunutkaan takin alle. Tavaraa, nestettä ja evästä oli niin paljon. Pieni virhe - muttei ratkaiseva - sattui siinä, että aloitin sisimmästä säilöstä. Molemmissa säiliöissä oli 2L n.70% tuoremehua. Eli yhteensä 4L. Lisäksi oli hätävarana 500ml SoftFlask pullo. Mukana oli lisäksi mm. varalamppu, vara-akku pääotsalampulle. Kylmyys (tänään -10..-14 ja pohjoinen hönkä) tuo haasteita. Samoin otin sormen/kädenlämmitin geelin, jos puhelin tilttaa kylmyydessä vaikka onkin alimmaisen takin taskussa. Nykyiset litium akut ei kestä kylmää. Täysikin akku menee kylmää saadessaa toimimattomaksi vaikka palautuukin kyllä sitten lämpimään päästessään - siksi lämmitingeeli. Halpa henkivakuutus. Lisäksi tietysti avaruuslakana itsensä lämmittämiseen mahdollisissa ongelma/hätätilanteissa jne.

                    Toissapäivänä oli juossut melko lailla täysillä I-SR2014 Talvietulenkin 26,3km. Tuo ei painanut aivan niin paljoa kuin pelkäsin. Tottakai sen rasitus kulki mukana, mutta lihakset oli mukavan ok. tilanteeseen nähden.

                    Eka vajaa 12km mennään hyvää talvipolkua. Polku on toki paikoin mutkikasta, joten hieman joutuu näpräämään. Tein taivalta hyvin leppoisalla retkiotteella. Hölkkäilin hyvin kevyesti 8min ja kävelin pari minuuttia. Unohtamani iso repun paino hieman näkyi kellossa enempänä aikana, mutta tänään ei oltu kellokaulassa liikkeellä.

                   Pelastuspiste 2:n (P2) jälkeen siirrytään reitin ns. takaosastolle. Takaosaa tulisi olemaan n.34km verran. Ajattelin, että se voisi mennä vähälumisempana talvena n.15min/km -tahdilla kävelten. Jos tulee hyviä paikkoja niin vähän hölkkää lämpimiksi. MUTTA heti ekoilla sadoilla metreillä jouduin toteamaan, että on sitä lunta vain joissakin kohdissa ja paljon. Helposti polviin ja lanttopaikoissa, jossa oli päässy pyryttään niin ihan reiden puoliväliin.

                  P2 ja P3 oli kokonaisuudessaan umpia. n.5,5km. Joitain vähän inhimmillisempiä, vähälumisimpia kohtia, joissa koitin vähän juosta lämpimikseni. Noin 500m ennen P3:sta aika monissa kohdin 1-3viikon takaisia karhunjälkiä. Olen siitä melkoisen vakuuttunut. Jälkijotos oli aika selkeä. Nalle oli touhunut paljon polun ympärillä. Oliko lämpimät ilmat herättäny jalotteleen?

                 Lähtiessäni P3:lta huomasin ihmetyksekseni, että vasemman jalan varpaat on tosi jäässä. Niitä ei pystynyt kunnolla liikuttamaan. Olin yllättynyt, sillä minulla oli vedenpitävät sukat, joissa on merinovillaa sisällä, sekä ajattelin hangessa vaelluksen/tarpomisen pitävän jalan lämpimänä. Kenties hanki oli kuitenkin sisältä märkää ja kengän tullessa hangen päälle pakkaseen ja pohjoishönkään jalka jäätyi? Mietin asiaa tarpoessani. Pitäisikö huolestua? Tässä vaiheessa jo tällainen ongelma? Eniten pelkäsin, että jokin/jotkut varpaat ehtisi mennä kuolioon pitkällä vaelluksella. Sitten päädyin uskomaan, ettei jalat voi täysin jäätyä, koska kylmä ei pääse sukan sisälle ja onhan siellä merinovillaakin. Kengätkin ovat oikein Inova Arctic Talonit, nastalliset, ja hieman normaalia isomman kokoiset, joten eivät pitäisi ahtaatkaan olla. Olen näillä juossut jo yli 500km.  

                P3-P4 väli on noin 7km. Suurimmaksi osaksi siellä oli geokätköilijät vaeltaneet kätköltä toiselle. Joitakin umpihankipätkiä oli silti. Kuitenkin kokonaisuudessaan hieman helpompi pätkä.

               P4-P5, eli Varjolankangas-Syyry. Nyt oikean jalan kenkä kastui, kun astuin kosteikkoon. Nyt myös oikean jalkaterä oli jäässä. Vasen oli hetkellisesti vähän sulempi, ja varpaita pystyi hieman liikuttamaan. Aloin uskomaan siihen, että kylmyys on aina vain hetkellistä ja sukka lämpenee siitä. Olin pahasti väärässä.

             Vielä väli P5-P6 sisälsi paljon kätköilijöiden apuja. Edelleen oli myös umpipätkiä, mutta matka joutui ja pystyi aina välistä vähän juoksemaan, joka tuntui olevan elinehto varpaille, joista alkoi tulla riesa. Yksi virhe oli jättää pitkä vaellussäärystin pois. Vettä sukat eivät päästäneet, mutta turhaa sukan varsi pääsi ulkopuoleltakaan jäätymään ja kylmettämään sitä kautta jalkaa. Jopas nyt oltiin kiusallisen ongelman äärellä.

              P6 sijaitsee Vähä-Juurikan tiellä. Aikaa oli kulunut n.6h20min. Sitä edelsi noin kilsan umpihankipätkä ja siitä alkoi lähes yksinomaan 15km mittainen umpihankipätkä. Tuosta voi miinusta korkeintaan kolme hyvää tai kohtuullista kilometria. Umpihankipätkillä varpaan jäätyivät entisestään, etenkin, kun kenkä pääsi jossain välissä pinnalle kylmään ja pohjoishönkään.

               Manasin kulkemattomia polkuja. Tuo väli kasvatti psyykkistä lujuutta, sillä olisihan useissa kohdissa ollut syvähankisten umpihankien vaihtoehdoiksi polun liki menevää tietä tai muuta ajo-uraa. Mutta ei, luonto ei antanut periksi. Metrin poikkeaman hyväksyin, mutta yli 2m poikkeamia en, ja kärsin siitä paljon monessa kohtaa. Olen kenties tullut siihen tulokseen, että tarvitsen lisää psyykkistä lujuutta. Ei sitä tainut tänäänkään puuttua, päinvastoin, sitä taisi olla nyt liikaa...

               Varpaat oli olleet jäässä monta tuntia. Olin kuitenkin hyvilläni hupenevasta matkasta. Enää 3,5km Lahnajärventielle, ja loppu olisi hyvää polkua 12km verran. Yhtään ei tullut polulta apuja. Eikö tänä talvena metsästäjät ole käyttäneet ollenkaan polkua välillä Vähä-Juurikka-Lahnajärventie. Yhdessä kohtaa oli vähän suksilla menty, ei muuta. Edellisinä talvina on ollut jonkun verran kulkua. Kaikki tuo manaaminen omaa turhautumista alati jatkuneeseen tarpomiseen. Kevyet pätkä oli kortilla, ja kun niihin lyhyisiin pätkiin pääsi, oli varpaaat niin jäässä, ettei juoksemista meinannut tulla mitään.

                Vihdoin Lahnajärventiellä. Ahaa, menee vähän yli 12h. Aika tarkkaan kuitenkin meni arvio noin 12:sta tunnista. Siitä alkoi loppumatka kohti Pyssymäkeä. Ekat 2km varpaat oli tosi jäässä, mutta pikku hiljaa jaloilla pystyi jollain tapaa juokseen vähän normaalimmin. Jalat olivat kuitenkin kipeät särystä. Se saattoi olla hyvä signaali. Olikohan varpaissa vielä eloa?

                9km maaliin. Juoma loppuu säiliöstä. Väärinpäin juotujen säiliöiden ulomman säiliön loppu oli jo hilseisen kylmää. 7,5km ennen maalia kaivoin varapullon, sen SoftFlaskin. Se oli paikallaan. Reppu takaisin selkään ja menoksi. Vauhti kiihtyi hiljalleen lämpenemisen ansiosta, ei sykkeiden nousun. Oli pakko koittaa juosta, että saisi verenkierron pelastettua. Tässä oltiin nyt julmassa leikissä. Tämä ei ollut enää leikkiä ollenkaan. Tavoite oli selvitä hengissä Pyssymäelle. Otin energiaa, join ja koitin saada varpaisiin verta kiertämään.

               Koko loppumatkan oli kuin olisi ollut kapula hampaiden välissä. Kipu oli kova - varpaissa, muuten oli ihan kohtuu helppoa kaikean aikaa. Vihdoinkin. 12h ja vajaa 6minuuttia sekä 58,5km myöhemmin pysäytän kellon. Olen perillä, autolla. Auto on tietysti aivan jäässä. Ovet aukeaa nippa nappa. Auto myös käynnistyy. Vanha auto. Vaimon auto. Hyvä auto. Hyvä vaimo. Auto ei ala lämpeneen. Rapaan ja puhallan lämmittimillä. Ehkä tällä uskaltaa ajaa kotiin. Tai on oikeastaan pakko, sillä alan jäätyä jo muutenkin. Tutisen kylmästä.

                  Tullessani sisälle olen jo horkassa. Perhe auttaa kenkiä pois. "-Varovasti!" -"Varpaat on tosi kipeät..." Ja kun jalat paljastuu, on näky hurja! 

                   Jalkaterät ja varpaat on monesta kohtaa violetin väriset laajalti. Ensimmäinen ihmetys: Violetin. Yleensä kun tulee paleltuma niin ovat vaaleat tai jos entiset niin mustat. Nyt Muutama varvas on myös huolestuttavan kova ja takaa hieman tumman puhuva. Aloitamme ensihoidon. Tai vaimo aloittaa. Siinä välissä vaatteita vaihtaessani jotenkin kuiviin menee myös taju. Ehdin toki sänkyyn. Vaimo on tiitterä, samoin tytär. He ovat tottuneet, että ultrajuoksijalle voi joskus käydä pahastikin - kaikille voi.

               Arvioimme, ihmettelemme, konsultoimme. Kiitos myös ystäville, erityisesti Katjalle! Koleagillista apua on hyvä saada hädän keskellä. Arvon sairaalaan lähtöä. Lähdön mutkikkuutta ei pitäisi asettaa argumentiksi, mutta sitä se nyt osittain on, ja kun varpaissa alkaa olemaan elon merkkejä, eikä ääripäävaihtoehdon merkkejä niin päädyn odottamaan aamuun. Mikäli varpaissa olisi tai tulee pahenevia merkkejä nyt tulleiden elon merkkejen sijaan niin tottakai sitten pitää jollain tapaa päästä lääkäriin ensitilassa. Eniten minua kiinnostaa varpaiden verenkierrosta ja sen arvioinnista lääkärin toimesta. En ole ihan varma onko nuo varpaat ok.

                Ehkä sukat kostui siinä määrin, että laajenevat ja laittoivat varpaat puristuksiin. Ulkoa päin tullut kylmä hohki sukan sisälle saakka ja jälki oli sen mukaista. Katsotaan aamulla miltä näyttää. Pahimmalta näyttäneeseen varpaaseen alkoi nyt muodostua rakkoja. Useampia. Ehkä se sen osalta oli sitten paleltumista. Tuo on jo kuvaan sopivaa jatkumoa. Ja kellukoita tulee kaiken aikaa lisää kuin sieniä sateella ja jo tulleet laajenevat. Ja niitä onkin nyt jo paljon. Ei ihme, että olikin niin kipeää.

              Harmittaa tietysti, mutta ihminen on erehtyväinen. Nyt ei auta kuin mennä tämän yli, ja ottaa tarvittava aika iisisti. Tämä oli kyllä poikkeuksellinen tapaus. Olen ennenkin tehnyt pitkiä, jopa vuorokauden suorituksia kovemmissakin pakkasissa (mm. Perhereitti-Ultra v.2014). Nyt vain pääsi lumen laatu yllättämään. Ei mahda mitään.

             Lenkistä juoksua oli noin 28,5km ja kävelyä noin 30km. Alustasta tietä oli noin 7,5km, Umpihankea 18km, Hyvää talvipolkua 18km, osittain kuljettua, ei aivan umpihankea 15km.
             Lenkin data tässä.

             VAELLUSVIDEO

Ps. Plastiikkakirurgit jäivät siihen tulokseen, ettei laskimonsisäistä liuotushoitoa tarvittu. Vasemman jalan ykkösvarpaan heikkotuntoisen alueen ympärillä on selkeää verenkierron merkkiä. Ehkä saan pitää kaikki varpaat.

Onni Vähäaho, Nivalassa 24.1.2017