lauantai 26. heinäkuuta 2014

TURBOJUOKSIJA

                       Oikiastaan voisin jo asettua kiikkustuoliin muisteleen kaikkea tapahtunutta, sillä olen alkanut miettimään, etten ehdi välttis kaikkea fundeerata sitten vanhana. Tuloo nimittäin sellaisella vauhilla tapahtumaa levylle ettei mitään rajaa. Luonnonlapsi kun olen. Aina ei jaksa ajatella, kunhan menee vaan, ja joillekin osuu kohdalleen muutenkin enempi kaikenlaista.

                       Oltiin tässä eilettäin marjassa tytön kanssa. Mennessä jo mietin, jotta vois olla hyvät mahkut nähä eläviäkin kyykäärmeitä, kun oli +30 keli niin se aktivoi matelijat paistatteleen. Reipas tunti rämmittiin metsissä enempi luonnosta nauttien kuin marjoja poimien. Lopussa vähän mustikoita innostuttiin enempikin yrittään poimia ja reilu litra saatiin kasaan.
klikkaamalla saat kuvan isommaksi 
                      Siitäpä olikin sitten hyvä lähtiä ainakin rahkaa tekemään kotia kohden... Ja kappas, törmättiin autolla Nakkauksentieltä Pyssymäelle käännyttäessä pitkään kyykäärmeeseen. n.60cm luikeretelija saatiin aika hyvin kuvattua. 
 
                    Rahkaa mustikoista tosiaan touhuttiin. Tyttö tuumas, että oiskohan meillä mustikkapiirakkavärkkejä? Saishan näistä semmostaki, eikö saiski, iskä? Oli vain sellainen "pieni" perustavanlaatuinen puute, ettei iskä ollut koskaan ennen tehnyt mustikkapiirakkaa, mutta ei-kaith-shiinä, ku yrittämään vaan!!! Netistä ohje ja toimeksi. Ja niinhän siinä kävi, että maukas piirakka tulikin ja ohjeen mukaan sitä piti nauttia vielä vaniljajäätelön kanssa. Ja pitihän sitäkin käyä vielä ostaan. Että kaikkea sitä näköjää osais, ku vihtis yrittää ja kokeilla.
klikkaamalla saat kuvan isommaksi 


                     Eilen yksi mummo pysäytti minut ja kysyi: -"Etkös sinä ole se turbojuoksija...vai miksi ne sinua sanoo". Siitä alkoi erittäin kiintoisa keskustelu. Ei siksi, että olisi puhuttu turbo tai ultrajuoksusta vaan siksi, että tämä mummopa oli asunut lapsuuden kodin lähellä olleessa n.10 asuntoisessa rivitalossa, joiden pihoilla tuli lapsena 6-vuotiaaksi asti melkein kaiket päivät leikittyä ja ravattua. Olen jälkeenpäin miettinyt, että ketähän kaikkia siinä mahtoi asua, sillä en aikuisena muistanut kuin yhden papan, jolla sitten kävin joskus parikymppisenä kerran kylässäkin. No, kaikki muut olivat jo poisnukkuneita siltä ajalta, mutta monta tuttua nimiä mummon kertomassa nimiluettelossa vilahti. Mukava hetki.

                   Jotenki nämä ultra ja turbojuoksija nimitykset ovat vähän mielestäni hassuja. Ei tässä sen kummempia juoksijoita olla kuin muutkaan. Varsinkin nimityksen antama mystillisyys on harhaanjohtavaa versus se ero, mikä on "tavallisella juoksijalla" ja ultrajuoksijalla. Uskoisin monen juoksukaverinikin laittavan esim. kaikki ultra-noteeraukseni mennen-tullen paremmiksi niin halutessaan. Oikeastaan olisin varmaan itsekin "tavallinen juoksija", jos olisin lahjakkaampi. Hoksasin jo hyvin varhain, että vaikka kuinka junttaisin reeniä niin minun lahjoillani ei kummoisia puoli tai maratonaikoja saisi aikaan, joten oli luontevampaa keskittyä himmailemaan ultrapitkille matkoille. Luonteva valinta. Toki meininki maailman huipulla on hurjaa myös lajissamme, turbojuoksussa. Yannis Kouros, Wolfgan Schwerk, Pekka Aalto ja kumppanit. Tosin Aaltoa lukuunottamatta nuo herrat ovat jo ehtoopuolella ja Pekkakin varmasti aallon korkeimman harjan ohittanut. Yhtä kaikki, harrastus antaa paljon ja sehän on elämässä yleensäkin tärkeää, että saa paljon siitä mitä tekee, oli kyse työstä tai harrastuksesta.

                    Aamulla oli hieno yhteislenkki, kun meitä oli kaikkian kuusi päätä suuntaamassa "hiekkatiepuolikkaalle" klo.4.59 alkaen. Tytöt (Virve ja Tuulia) piti vauhtia ja pojat iski tarinaa. Sillä rytmillä mentiin. Oli kyllä niin hyviä tarinoita, että tuli samalla tehtyä vatsalihas(one-pack)harjoituskin. Varsinkin kylmäkonekauppias-Timppa pisti solkenaan tarinaa tulemaan. Eikä Sale-El-Hassan paljoa huonommaksi jäänyt. Met Gebre-Boltin kanssa keskityttiin sitten enempi naurupuolelle. Porukassa juostessa focus onkin usein rupattelussa niin tulee huomaatta lenkistä erittäin kevyt, kuten pitkien kuuluu ollakin. 2h8min/21,2km @6:04 saatiin taputeltua. Hyvin oli maltilliset sykkeet, sillä keskari oli 115lyöntiä. Elimistön ja jalkojen lihaksiston harjoitteluvalmius alkaisi olla jo kohdallaan. Sen sijaan akillekset ärtyy vielä ajoittain, joka estää vielä täyspainoisen turboilun. Mutta mikäpä kiire tässä on valamiissa maailmassa, ja etenkin harrastelijalla - ei mikään. On mukava vain miettiä, olisiko tänään ultrajuoksija, turbojuoksija vai "vain" huvikseen juoksija".

                    Tuosta aamulenkistä vielä sen verran, että olipa mukava juoksukeli - viijentoista huitteilla lämmöt. Kiekontiellä nähtiin isohko fasaanipesue. Aika lähelle ne päästää, mutta kyllä siinä matkaa kiinniottoon jää.


                    LOPPUKEVENNYS


                    "Lääkäri astelee miehen luo, jonka päätä on juuri kuvattu ns. "Pään CT" kuvauksella. Hiki virtaa hieman mahakkaan miehen kasvoilla. Jokainen odotettu sekunti on pitkä. Sitten lääkäri katsoo konettaan ja toteaa: -"Tästä pään kuvasta... kuuleppa...ei täällä näy mitään". Mies huokaisee helpotuksesta. Pään sisällä ei siis ole mitään? Iloista? Iloinen standarti on tyhjä pää... "ei siellä mitään oo". Great-think.


Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 26.7.2014             

2 kommenttia:

  1. Turbojuoksija, on siinä kyllä mummo sopivan nimen sulle löytänyt. Pitäis yrittää tämän viikon jollekkin aamulenkille minunkin selviytyä. Tiistain lenkki näyttäis mukavalta (jos ei nyt sitten se ukkonen ala tuollon kolisteleen)

    VastaaPoista