torstai 26. helmikuuta 2015

UNKARI TJ69

                         Juoksu harrastuksena on oiva tapa kehittää kuntoa. Samalla juoksemalla pidempään, pitämällä korvat ja silmät auki, tarkkailemalla muita, kehittyy jokaiselle oma tapa harrastaa juoksua. Olen kirjoittanut joitakin kertoja viime vuosien aikana oman harjoittelun ajattelutyylin muutoksesta. Alussa katsoin - kuten niin monet tekevät - kilometrejä, mutta sittemmin katse on kääntynyt harjoittelutunteihin. En ole saavuttanut kuitenkaan täyttä konsensusta sen suhteen. Edelleen olen löytänyt itseni tuijottamasta kilometrejä, kun pitäisi katsoa tunteja. Nyt olen oivaltanut, mistä se johtuu. Ohjelmasta.

                        Vaikka olen kirjoittanut ajattelevani tuntipohjaisesti, on harjoitukseni merkattu ohjelmaan kilometripohjaisina. Kilometrejä tulee aina riittävästi, turha niitä on tuijottaa, sen sijaan kilometreihin tuijottaminen, niiden kautta eläminen voi viedä harjoittelua sen herkissä kohdissa jopa kohtalokkaaseen suuntaan. Mikä sitten on sopiva määrä tunteja kellekkin? Mielestäni vastaus löytyy jokaisen vuosikertymistä ja tulevista määrä tavoitteista.

                        Esim. itse harjoittelin viime vuonna 616h. Se on minulle perheellisenä ja kolmivuorotyöläisenä aika lähellä maksimia, ajattelisin. Kun tuo luku jaetaan 52 viikolla, tekee se viikkoa kohden hieman vajaa 12h. Olen ajatellut, että 600h on sopiva "tavoite", muttei ehdoton pakkomielle. Se on taas n.11,5h/vko. Tästä saadaan jo hyvät pohjat rakentaa harjoittelua. Omassa harjoittelussa 11,5h käännettynä tiellä juostuihin kilometreihin tarkoittaa - eli keskiarvona - noin 120-130km/viikko. Jos harjoittelisin vain juoksua tiellä, olisi vuosimääräni siis pitkästi yli 6000km. On selvää, etten tässä vaiheessa harrastusta hyötyisi moisesta, joten sen vuoksi minulle kertyy mm. maastossa tehtyä harjoittelua, jolloin kilometrikertymät jäävät huomattavasti maltillisemmiksi. Tämä vain avaamaan, mitä on 11,5h/vko. Se on todella paljon jo minunkin tasoiselle (suhteellinen vauhti) harraste hölkkääjälle.

                       Itse käytän aika paljon käytettyä kolmen viikon rytmitystä, jossa kaksi viikkoa harjoitellaan joko keskimääräisesti tai sitä enemmän ja kolmas viikko on sitten kevyt. Omalla kohdallani se tarkoittaa käytännössä 26-29h kahteen viikkoon ja kolmannella sitten 6-8h.

                       Tässä alla ohjelma edellisen pohjalta. Tässäkin, kuten kaikissa, ohjelmassa näkyy tietysti vahvasti mukanana muu elämä. Meillä päin hiihtoloma on viikolla 10, jolloin itselläni focus on perheelle ajan antamisessa. Harjoitukset "alta pois" vähiten perhe-elämää häiritsevissä raoissa ja sitten yhdessä-olosta nauttimaan. Toki se voi olla vaikka tytön kanssa hiihtämistä. ;=)   





                 HARJOITUSOHJELMA                2.3.2015-5.4.2015


VIIKKO 10                  2.3-8.3.2015               =n.13h

Ma             4,5h (”Kylämaraton” n.42,5km) Kevyt
                 Ilta: 0,5h Huoltava

Ti-Ke         Max.2-3h Huoltava (1-2h ja toinen lepo?)

To              1h (Reipas?)
Pe              Aamu: 1h Huoltava, iltapv: 3h Kevyt
La              1h Huoltava
Su             Lepo


VIIKKO 11                  9.3-15.3.2015             =n.6-8h

Ma             +2h Kevyt/Huoltava (järvenkierto?)
Ti               1,5h (Alila?) Kevyt
Ke             lepo
To              45min Huoltava
Pe              ap. 1h Kova (perhereitti/10km)
                 ilta: 0,5-1h Huoltava
La              lepo
Su             lepo/1h Huoltava


VIIKKO 12                  16.3-22.3.2015           =n.13h

Ma-Ti         Yht.6h Kevyt/Huoltava

Ke             1h Huoltava
To              Lepo
                 ↨↨↨ <-Päivät voi vaihtua
Pe              +2h (Järvi) Kevyt/Reipas

La-Su        Yht. 4h Kevyt/Huoltava
                

 VIIKKO 13                  23.3-29.3.2015           =n.15-16h

Ma             lepo
Ti               1,5h-2h (Alila/ Järvi?) Kevyt/Reipas

Ke             2h Huoltava
To              1,5h Kevyt/Reipas (Esim. 1h kevyt+15min reipas+Vr15min)

Pe              lepo

La              n.5,5h sis. a)Kevyt/b)Kevyt-Reipas/c)Huoltava
                 a)aamu 8,5km + b)maraton Toholampi + c)Ilta 8,5km

Su             3h lähdöllä kolme kertaa 16km Huoltava
                 (Esim. klo.9/12/15)


VIIKKO 14                  30.3-5.4.2015             =n.6h

Ma-Ti         Yht. n.1,5h Huoltava

Ke             lepo

To              1,5h Kevyt/Huoltava

Pe              2h Huoltava

La-Su        Yht.1h Huoltava


VIIKKO 15                  6.4-12.4.2015             =n.11-12h

                 Tarkempi ohjelma myöhemmin
                 Erityistä: 10km kisa harjoituksena Kova

VIIKKO 16                  13.4-19.4.2015           =n.12-13h

                 Tarkempi ohjelma myöhemmin
                 Erityistä: 27km spesifi (osittain Reipas )

VIIKKO 17                  20.4-26.4.2015           =n.8h

                 Tarkempi ohjelma myöhemmin

VIIKKO 18                  27.4-3.5.2015             n.6h

                 Tarkempi ohjelma myöhemmin

VIIKKO 19-20             6.5-12.5.2015             6vrk juoksu Unkari


Onni Vähäaho, Nivalassa 26.2.2015        

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti