maanantai 26. lokakuuta 2015

HAASTE JA TAULUKKO

                    Nivalan suunnistajat järjestää tulevana Sunnuntaina Pyssymäen helpoimmilla poluilla mukavan 12km polkujuoksukisan. On hienoa, kun suunnistajat ovat niin aktiivisia sekä osallistumaan että järjestämään, puuhaamaan juoksukulttuuria tuonne meidän upeisiin metsiin. Osallistumismaksuna on hyvin vaatimaton 5 euroa. Aion omalta osaltani maksaa osallistumisestani 20 euroa ja tehdä tällä tavoin kannustavan eleen järjestäjiä kohtaan. Haastan kaikki muutkin osallistujat hyväntahdon eleeseen. Olen niin innoissani, että paikallinen suunnistusseura on ollut kaiken aikaa niin aktiivinen polkujuoksutapahtumien tiimoilla.

                    Myös oma kuntoviisari näyttää aika upeita parametrejä. Huolimatta selkeän harjoittelunosteen tuomasta jumista ja tukkoisuudesta juoksin tänään järven ympäri suhteellisesti selkeästi kovempaa vauhtia kuin koskaan enemmin. Aluksi jopa alle 5min/km alle 130 sykkeillä.



JÄRVENKIERTO VERTAILUT













HEINÄKUU PIDISJÄRVI  KESÄKUU

TÄNÄÄN 14.PÄIVÄ PIIKKI 2014






5:19min/km 5:47min/km 5:39min/km 5:29min/km





Keskisyke 132 129 131 130






juoksu/ juoksu/ Juoksu Juoksu

kävely kävely



                Hyvältä näyttää Joensuun 12h hallikisaa silmällä pitäen. Lähden hakemaan sieltä minulle kovaa 125km tulosta. Tietysti ennätykseni on "vain" 116,099km, joten sieltä kehdannee tulla pienemmälläkin ennätysparannuksella, mutta isoa kalaahan sitä aina lähdetään hakemaan!?

                  PUTOUS SKETSI MINUN MIELEEN
 

Onni Vähäaho, Nivalassa 26.10.2015

2 kommenttia:

  1. Nyt tosiaan suurta kalaa saalistamaan Joensuuhun. Nyt sinulla on nousukunto ja se tietää hyvää! Mukana kisassa ollaan ajatuksin ja netistä seuraten. Tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kalevi! On innostavaa kuulla, että vanhat mestarit seuraavat. :) Terveyttä ja terveisiä!

      Poista

Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.