maanantai 24. syyskuuta 2018

PUF2018 - SUOMEN PISIN POLKUJUOKSU

               Suomen pisin polkujuoksu, Pyssymäki Ultra Festival, pidettiin viimeistä kertaa erillisenä tapahtuma, sillä ensi vuonna Suomen pisin polkujuoksu pidetään yhdessä SUPER PEP´in yhteydessä Pe 16.8. - La 17.8.2019 Nivalan Pyssymäellä ja maan kuululla Iso-Sydänmaanreitillä, jonne monella on viharakkaus suhde. Kiehtova sydänmaan taika, joka syö mehut, mutta koukuttaa työntämään nenänsä aina uudelleen sen sielun pauloihin. Se on kuin kaukainen lampi muumilaakson tarinoissa, jossa lumoavasta lammesta nousee jotain joka koukuttaa luokseen aina uudelleen.

               Tämän vuoden kisaan osallistui lopulta seitsemän mullia. Uskallan näin kirjoittaa, sillä yhtään neitoa ei seissyt vielä tänä vuonna lähtörivissä. Jokainen mulli tuli kisaan omista lähtökohdista, omilla taustoilla ja omin tavoittein. Yksi tiesi kiertävänsä "vain" yhden kierroksen, toinen ei tiennyt miten pitkälle omat rahkeet riittäisi, useampi uskoi juoksevansa/kävelevänsä kolme kierrosta, eikä kaikille ollut merkitsevää kierrokset tai tulos vaan se mitä "kilpailussa" sai kokea.

               Hieman ennen lähtölaukausta Keijo Nivala luki vaikuttavan lähtötekstin. Muutaman minuutin teksti sisälsi paljon historiikkiä ja oli mukava pohjustus päivään. Lähdön hetki on aina näin pitkissä (171km) kisoissa hieman omaperäisen tuntuinen. Pitäisikö kyyristyä ja ottaa imukas lähtöasento? Kisassa oli ensimmäistä kertaa gps seuranta, jota pystyy katsomaan myös jälkikäteen haluamallaan nopeudella (oletuksen 10kertainen nopeus, joka aika hyvä).      






               Kisa lähti liikkeelle odotetusti. Mieli oli tyyni ja kaikki lähtivät hyvin rauhallisen tuntuisesti liikkeelle. Tunnelma oli kuin olisi lähdetty erittäin kevyelle yhteislenkille, jossa kaikki muu oli tärkeämpää kuin se mitä jalat vaivihkaa teki - eteni kevyesti hölkäten eteenpäin. Oli jotenkin jopa koomista kahdeksan ja puolen minuutin löysän hölkän jälkeen kävellä yksi ja puoli minuuttia, mutta se oli minun "taktiikka", jota halusin noudattaa heti alusta asti. Moni näytti juoksevan huomattavasti pidempiä pätkiä yhtäjaksoisesti, mutta minä ajattelin, että jalkani kestävät pidempään juoksua, kun kävelen säännöllisesti ja tasaisesti jokaiselle kymmenelle minuutille puolitoista minsaa.


               Osin taktiikastani johtuen minä, Leppälä ja Korpela mentiin pienin sahaliikkein alkukilsat sakissa mukavia jutellen ja ihaillen optimaallista keliä. Paljon uutisoitu Mauri-myrsky oli, mutta metsässä tuskin huomasi edes tuulta, sillä puut antoivat suojan tuulelta. Vain huminasta kuuli, että puiden yläpuolella oli puhuria. Tietysti hakkuu-aukiolla ja vähäisillä aukeammilla paikoilla joutui hieman pitämään tukastansa kiinni, jos halusi sitä kammattavan vielä kisan jälkeenkin. Myrsky ei näkynyt tai tuntunut ainakaan omalla kohdallani kisassa. Toisella kierroksella huomasin jonkun puun kaatuneet, muttei nekään polulle. Poluilla oli vain joitakin irto oksia, ei muita myrskyn merkkejä.

               Jossain seitsemän kilsan kohdalla Korpela jäi sääteleen jotain repun kanssa (?) ja jatkoimme Leppälän kanssa matkaa kahdestaan. Jossain kympin kohdalla pidemmällä hakkuu-aukiolla ihmettelin, ettei aukion toisella laidallakaan näy ketään. Tuli hetkeksi huoli, että onko kaikki mullit pysyneet reitillä. Minulla ja Leppälällä kun oli koko ajan sama löysä ote, joten muut ei varmaan jaksaneet vain kuunnella meidän kuivia juttuja. Tuskin me ainakaan vauhdilla muita tiputettiin.

               Ihmeteltiin matkanteon helppoutta ja kilometrejen kulumista. Leppälä oli kyllä huippua seuraa. Ei paljon puhunut, mutta kaikki mitä puhui oli asiaa, eikä tuolla kukaan jaksa koko aikaa hölöttää, kun luonto pitää kaiken aikaa omaa luentoaan. Pesänevan ensimmäisessä ylityksessä huomattiin, että Tölli oli painanut kaasua ja oli saavuttamassa meitä. Tölli olikin aikeissa kiertää "vain" yhden kierroksen, joten varmaan halusi käydä haistelemassa miltä meno tuntui meidänkin kanssa. Siitäpä sitten tultiinkin peräkkäin vajaan 17km huoltoon.

               Näin pitkässä kisassa on olennaista syödä ja juoda tasaisesti - pitää suunnitelmastaan kiinni, sekä osata reagoida mahdollisiin (ja todennäköisiin) muuttujiin. Aika ajoin oikein ajattelin, että onhan tämä nyt varmasti tarpeeksi löysän tuntuista ja aina se tuntu, että on kyllä. Muuten ei ois hoksanu edes juoksevansa, mutta kello ja maisemat kertoi, että maisema vaihtuu ihan hyvää vauhtia.

               Leppälä veti varmaan 90% ensimmäisen 45km aikana eka kiekalla. Pientä hissiliikettä eri tarpeista johtuen tuli tietysti matkan aikana. Puolivälin kyltillä taidettiin olla noin ajassa 3:30h. Se kyllä hirvitti aikana, että ihanko seitsemän tunnin kierros kyytiä tässä on menty, vaikka focus on ollut kaikessa muussa kuin juoksussa. Ehkä sitä jälkimmäisellä puoliskolla pikkusen vielä entisestään himmailtiin (paitsi Tölli) ja saatiin hieman vauhtia alas.

               Juurikkajärven penkalla (n.32km kohdalla) Tölli veti kyllä komealla ravilla ja välillä sitoi kengännauhojaan. Oli ilo nähdä ensimmäisen koko lenkin kierron iloa ja intoa miehessä. Ja mikä debyytti kiertää toi tivoli seitsemään tuntiin! Ei muuten ihan joka talon isännältä onnista tuollanen hölökkä. Ja helpon tuntuista oli tekeminen Töllillä. Rupatteli ja muisteli vanhoja kalareissuja alueilla. Hyvä ote siis.

                Minuutin yli viisi tuntia retkeiltyämme tulimme reitin toiseen huoltoon, joka on noin 40,5km kohdalla. Edellisen huollon vajaan kahden minsan stoppi kasvoi nyt kolmeen minuuttiin, sillä holitonta olutta piti juoda ja suolakurkut maistui. Muutoin napsin eka kiekalla 4-5 suola -ja magnesium tablettia. Elektrolyyttejä, kun pakkaa haihtuun hien mukana. Aineenvaihdunta mylly on kovilla pitkillä retkillä. Ihmetykseksemme kuulimme muiden olevan suorastaan järkyttävän kaukana perässä, vaikka mekin oltiin menty mielestämme niin älyttömän hiljaa. Ensimmäinen ajatus oli, että kamut oli vetäneet jonkun pummin, lisälenkin. Mutta olivat kuulemma olleet koko ajan reitillä.

                No ei me vihtitty muita jäädä kuitenkaan oottelemaankaan ja niinpä ampaisin ensimmäisenä huollosta liikkeelle ja sain vähemmän yllättäen nopeasti myös Leppälän ja Töllin kannoilleni. Eka maraton täyttyi noin 5h20min kohdalla. Pesänevan ylitys oli Töllin "ratkaisun paikka" ja hän sinkosi teillensä kuin hirvi metsään. Jäimme Leppälän kanssa kahdestaan tamppaan reittiä. Loppumatkasta eka kiekalla olimmekin enemmän ihan peräkanaa ja vaihdoimme ajatuksia, että kuulumisia. Tuossa vaiheessa tekeminen tuli jotenkin mukavasti itestään ja olo oli kuin tämä olisi helppoa kuin Kilian Jornetilla konsanaan! Olin ihanassa flowssa. Kaikki oli helppoa ja vaivatonta.

                Olin päättänyt panostaa tänä vuonna nopeisiin huoltoihin ja ne onnistuivat etenkin reitin varren huoltopisteillä. Sen sijaan kierrosten välinen huolto oli turhan kaoottinen, vaikka olin laittanut esille eväät ja juomat mitä aion ottaa toiselle ja kolmannelle kiekalle. Sukat vaihdoin ja puhdistin nopeasti kengät. Varusteet oli hieman erillään ja eväsleipä kylmälaukussa, jonne se myös jäi. Olin melkein valmis ja näin Leppälän lähtevän. Perhana, minussahan eli kilpailuvietti! Ampaisin perään ja eväsleipä unohtui. Imuun! Ensimmäinen kierros kesti 7h13min ja huolto 14minuuttia. 


                Paikallinen hiihtäjätähti ja kilpailunjohtaja lähti meille kaveriksi toisen kierroksen alkumatkalle. Pian kävi selväksi, että Leppälän kyyti oli sen verran jäätävää, joten katsoin parhaaksi jäädä edelleen noudattamaan omaa suunnitelmaa. Ensimmäinen kilsa oli 6:01 ja Leppälä oli karistanut minut kannoiltaan yhdessä hiihtäjän kanssa. Kuin havunneulaset olisi olaltaan puistellut pois, hän jätti minut kelkastaan välittömästi. Kilpailunjohtajankin piti palata takaisin hermokeskukseen niinpä pian olin yksin taivaltamassa polkua pitkin auringon komeasti paistaessa. Laakkonen tuli vastaan kevyellä jalalla ja iloisella mielellä. Kättä lyötiin yhteen ja jatkettiin molemmat luonnossa viihtymistämme.

                74km huoltoon tulin vielä hyvästikin valoisan aikana. Edellisenä vuonna olin joutunut sytyttämään otsavalon jo kilsaa ennen huoltoa. Aika nopsa oli tämäkin huolto. Pullot täytin ja makkaran söin. Taisin puoli banskuakin napata mukaan. Kivasti täyttyi energiavarastot. Alaselkäni hankaumaan sain ison laastarin. Iso kiitos siitä huololle. Ei hangannut enää loppumatkasta.

                Jotenkin jännän helposti tuli tähän asti. Leppälään oli ero kasvanut jo 22 minuuttiin. Piti kyllä päivitellä Mikan hurjaa menoa. Kuulin samalla, että toiselle kiekalle oli lisäksemme lähteneet juuri Laakkonen ja Koskinen. Ihan kivasti kyllä, kun neljä mullia selviytyi toiselle kiekalle. Ihan itsestään selvyys edes toiselle kierrokselle selviäminen ei ole Iso-sydänmaa reitillä. Ne jotka ovat tuon reitin kokeneet, tietävät mistä kirjoitan, ja jotka eivät, saattavat ihmetellä miten "vain 57km" voi syödä menohalut ja kalut.

                Valoisaa jatkui liki Varjolankankaille asti. Itse asiassa laitoin lampun päälle Mustajärven jälkeen kankaalle ja metsään noustessani. Meno oli ihan kivan tuntuista. Mietin joitakin kertoja, että mitenköhän Leppälällä on alkanut takaosa maistuun toisella kiekalla. Samat rutiinit toistui kerta toisensa jälkeen. Tosin takaosassa pimeällä ajauduin vaivihkaa kävelemään paljon. Kaikki toimi kuitenkin vielä hyvin. Lisäsin vähän suolanottoa, sillä jouduin laskeen vettä turhan usein. Suolalla sain kuitenkin homman balanssiin. Toisella kiekalla söinkin noin 6-7 suolatabua ja samalla otin aina myös magnesium tabun. Koko kisan aikana ei ollut yhtään kramppia. Enkä kyllä kaatunutkaan kertaakaan. Toisaalta ihmehän tuo olisi ollut, sillä vauhtia ei ollut missään vaiheessa.

                Toisella kierroksella saavuin taasen puolivälin kyltille. Sillä tavalla merkittävää, että kisa oli nyt puolivälissä. Huokasin syvään, sillä työläs takaosa alkoi olla Syyry - Juurikka -akselilta selvitetty. Aikaa oli mennyt tasan 12 tuntia, joten toiseen puolikkaaseen jäi peräti vuorokausi aikaa. Aikaa siis oli, mutta juoksu alkoi hävitä vaivihkaa. Huomasin, etten jaksanut enää juosta sitä kahdeksaa ja puolta minuuttia. Tuo meni vielä takaosan ja pimeän piikkiin.

                Vähä-Juurikassa liki pysähdyin ihailemaan täyden kuun loistoa. Keli oli upea ja lämpötila helppo pukeutumiselle. Paljoa ei ollut vaihdon/lisäyksen tarvetta. Huomasin miettiväni jo mitä muutan kolmannelle kierrokselle vai muutanko mitään. Kehon lämpö tuntui sopivalta.
                Juurikan penkalla vielä juoksin. Sen jälkeen juoksu alkoi loppua asteittain. Siellä täällä hajahölkkä-askelia, muutoin kävelyä. Olin aikatauluani edellä edelleen liki tunnin, eikä sen olisi ollut väliä vaikka olisin siitä jäänytkin. Alkoi vain hiljalleen nyppiä juoksun loppuminen. Olin tullut juoksemaan - en kävelemään. Uskoin pitkään asian korjaantuvan. Energiaa upposi hyvin kaiken aikaa 20 minuutin välein ja juomaa samoin.

                 Pykyn autiotuvalta on 21km kierrosten väliseen huoltoon. Kävelin ja manasin tätä hommaa. Samalla tajusin kuitenkin, että pää nyt syytää väsyessään sontaa ulos. Mieli alkoi ottamaan valtaa tilanteesta. -"Tämä maaliin ja ens kesänä en kisaa ollenkaan". Olin täynnä kävelyä. Alkoi tuntumaan, että olen kävellyt jo monta tuntia, eikä juoksua ole ollut juuri ollenkaan. Tulin kiukkuisena toisen kierroksen toiseen huoltoon. Anteeksi pojat. Tämä on ultra-urheilua. Taisin kuitenkin siivosti käyttäytyä, vaikka pää syyti negaa. Ja kiitos upeasta huollosta kaikille! 97km huollossa söin peräti kaksi makkaraa, sillä energiatasot vaikuttavat usein myös mieleen.  Leppälää olin tuossa vaiheessa jäljessä 47 minuuttia. Mutta sillä ei nyt oikein ollut väliä. Tämä oli kamppailua itsensä kanssa - ei muiden.

                Jatkoin matkaa synkin mielin. Pesänevalla halusin lopettaa koko kilpailuissa käynnin. Olin henkisesti tiukilla siis. Olin ollut jäljestäpäin ajateltuna sitä jo parin tunnin ajan. Matka taittui kuitenkin tasaisesti. 11-12minuutin kävelykilsoja. Mutta kävely ei ole minun juttu. Hiljalleen aloin olla väsynyt koko harrastukseen. Henkinen kuoppa siis syveni. Tässä vaiheessa yritin ottaa omia keinoja käyttöön ja alkaa miettimään järjestelmällisesti positiivisia asioita. Toinen puoli minussa oli kuitenkin jo niin vahva, että se vastasi: Vittu mitä paskaa!

                 Hauskinta koko vaeltamisessa oli se, ettei mielen mustuminen vaikuttanut vauhtiini. Vaikka jalat ei enää halunneet juosta ei kävelyvauhti hidastunut. Ajattelin ystäviäni ja tuttujani, jotka olivat uskoneet minun kiertävän kolme kierrosta. Pitäisikö heidän takia uhrautua kävelemään viimeinen kierros? Pitikö minun kävellä vain siksi, että muut odottaa minulta kolmea kierrosta, vaikken halua itse kävellä vaan juosta, johon en enää tunnu pystyvän? Miksi olen täällä? Itseni vuoksi vai muiden? No sehän on päivänselvää. Jokainen juoksee ja kävelee vain itselleen, mutta voi tuntea ulkopuolisia paineita.

               Kura päässäni musteni yhä enemmän. Ja samalla koko ajan tajusin sen vain johtuvan siitä, että olen niin tiukilla henkisesti. Yleensä positiivisuus on yhtä kanssani, joten hieman ironista kyllä niin nautin saada ulos itsestäni näin paljon pois paskaa. Kaikki nuo jäivät kutakuinkin ns. ladulle. Sain siis ilmaista terapiaa! Hieman ennen Vinnurvajärven pitkoksia näin Mikan rientävän otsalampun kanssa kolmannelle kierrokselle.

               Mika eteni hyvännäköistä vauhtia ja olin iloinen hänen puolestaan. Näyttää finisherin menolta. Samalla oli hieman kaiho itsellänikin kolmannelle, mutta ei sittenkään kävelten. Tämä kaikki oli vaikeaa. Lopulta Pyssymäelle löntysti koko juoksemiseen ja siihen liittyvään toimintaan kyllästynyt retkeilijä. Toiseen kierrokseen meni silti vain kaksitoista minuuttia yli kymmenen tuntia. Se oli tunnelmaan peilaten suorastaan hämmästyttävän hyvä kierrosaika. 

               Halusin Pyssyhoviin mennessä kertoa rehelliset ajatukseni. Olin keskeytys mielentilassa, mutta uskoin samalla, että keiton syöminen ja muu tankkaus voisi muuttaa mielen ja virkistää jalat. Harmi, että mieli ei ollut mukana, sillä jalat oli kävellessä sen verran vielä freesit. Jälkeenpäin hieman skitsofreenin olotila keskeytyksen suhteen. Olisiko pitänyt sittenkin kokeilla käydä kävelemässä? Olisinko tankin täytön ja pienen alkukävelyn perään noussut uudestaan juoksun päälle? Pää loppui tällä kertaa. Rehellinen pitää olla. En heti muista milloin olisi näin päin käynyt. Joskus pää on ollut liiankin vahva ja melkein menetin varpaita. Nyt iho kesti loistavasti joka oli kuitenkin yksi voitto monesta voitosta tässä kokemuksessa.

               Toisaalta olin jo kävellyt edellisestä 35 kilometristä liki 30 kilometriä. Jotenkin kovin epätodennäköistä, että parempaa olisi ollut luvissa. Se tunne millä tulin siihen asti, kun juoksu loppui, en muuttaisi siitä mitään. En tiedä miten voisin vielä kaiken tehdä kevyemmin.

              Nivalaisen ultraurheilun, ja ennen kaikkea sen henkisen kestävyyden mestarin, Janne "Jay Leno" Kukkolan toteamus on yhtä omien ajatusteni kanssa Mika Leppälän jäätävästä voitosta ajalla 27h 14min: 
-" Kyllä sen meno puoltaa sitä et vauhtia on oltava tai aika syö mehut.." -Janne Kukkola-


              Vauhtia vauhtia - ei sitä kyllä ollut, mutta suorituskyky taisi osua niin nappiin, että kello tykkäsi. Eka kierros oli arvioni mukaan noin 115-125 sykkeillä retkeilty. Sykevyötä en käytä noin pitkissä hankauksien vuoksi, eikä sillä ole mitään lisäarvoa jos menee niin kevyesti kuin mahdollista. Mitä sillä syketiedolla tekee siinä tapauksessa? En ainakaan minä mitään.

              Tulos; kaksi kierrosta 17 tuntiin ja 39 minuuttiin. Noin 8h 50min kierroskeskarilla. Se kuulostaa jopa hyvältä? Joo, tottakai kolmea kierrosta haettiin, mutta pitää muistaa myös, että se on aika hurja juttu. Aika nopeasti on finisherit laskettu. Vielä minä joku vuosi onnistun. Ehkä jo seuraavana? Mutta mielellään juosten. Vai pitäiskö päättää jo etukäteen, että kolme kierrosta mennään vaikka kävelten? Sellaisia päätöksiä ei kannata ainakaan kolmen aikaan yöllä tehdä kahden kierroksen jälkeen. Ne pitää olla jo valmiiksi päätettynä. Nyt olin päättänyt, että juosta pitää pystyä myös viimeisellä kierroksella. En pystynyt.

             Viime vuonna kierrosajat oli selkeästi hitaampia ja minut haettiin raatobussilla rimpinevan laidasta pois tuntia myöhemmin kuin nyt olin Pyssymäellä kaksi kierrosta kiertäneenä ja hyvävointisena manaamassa vain sitä etten saa enää juoksua käyntiin. Edistytty siis on. Kolmen kierroksen mieheksi ei kasveta kuitenkaan välttämättä hetkessä. Minulla on aikaa odottaa. Onko teillä?

             Onnittelut vielä Mika Leppälälle jäätävästä voitosta, ensimmäisestä finisheristä ja käsittämättömästä ajasta. Mikan kierrosajat: 1) 7:13  2) 8:43  3) 10:48... Lyhyet huollot kierrosten väleissä. Huh, huh...

             Ja kiitos kaikille osallistujille! Voitte olla ylpeitä itsestänne. Kaikki juoksi vähintään yhden kierroksen. Tämä on kisa, jossa on vain voittajia.

             Kiitos myös ykkösluokan talkooporukalle! Olen ylpeä teistä! Kiitos.







Näillä kengillä menin 114km Iso-sydänmaan reitillä. Eli ns. työkalukuva

Kierros ja huoltoajat


PUF 2018 yksi kierros 57km. (171km)

    1.kierros                    Kierrosajat        huoltoaika
Veli-Matti Tölli             7:01                  keskeytys
Mika Leppälä               7:13                  13min
Onni Vähäaho              7:13                  14min
Matias Laakkonen       8:16                  34min
Pasi Koskinen               8:47                  33min
Janne Korpela              8:52                keskeytys
Veli-Matti Anttila        10:12               keskeytys

    2.kierros                    Kierrosajat      huoltoaika
Mika Leppälä                8:43                  17min
Onni Vähäaho             10:12                 keskeytys
Pasi Koskinen              12:10                 keskeytys

       3.kierros           kierros aika
Mika Leppälä              10:48


Media:


Keskipohjanmaa kpk24
Ultrajuoksu fi
Facebook
Muut facet

Maalintulovideo


Juoksunarkomaani, Onni Vähäaho, Nivalassa 24.9.2018

8 kommenttia:

  1. Tätä raporttia jo odotin, mutta ihailtavan nopeasti olet saanut ajatuksesi kasaan ja olet kyennyt kirjoittamaan tarkkanäköisen raportin omasta suorituksestasi. Iso kiitos tästä, tässä meille kaikille oppia! Ja ei tarvitse (kiertää kolmea kierrosta); loppupeleissä olemme aina vastuussa vain itsellemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Antti! Ultraurheilu opettaa itserehellisyyttä. Sitä tarvitsisi moni muutenkin elämässään. Liian monella on se "virkarooli" ja ahdistus itsensä kanssa. On hienoa, jos voi olla avuksi omilla kokemuksillaan. Oli lopulta hyvää oppia käydä syvällä, vaikka en sitäkään loppuun asti mitannut tällä kertaa - edellä kirjoitetuista syistä johtuen :)

      Poista
  2. ens vuonna sitten vaikka kontaten viimeinen kierros maaliin. sovittu?
    -järvelä-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Järvelä mukaan kanssa niin kontataan porukalla !

      Poista
    2. maksimikunnossa voisin ajaa sen ojamopolla kerran läpi, mutta tätä ei ole sovittu.
      -järvelä-

      Poista
  3. "Juoksunarkomaani" ? - Ei kun hallittu käyttäjä tässä tapauksessa.

    Älä huoli, se vaan pahenee iän myötä.

    Kiitos vielä kerran !

    t. Pasi Koskinen, Opus K numero 7 ja Veljesliitto 2.

    VastaaPoista
  4. -Jörvelä, ja muut reitistä kiinnostuneet. La 13.10. on mahdollista lähteä tutustuun reittiin kävelten. Lähtekääpä mukaan!

    https://nivala66.blogspot.com/2018/06/yhteislenkkilista-vol10.html?m=1

    VastaaPoista
  5. kävelen tuolloin vantaan maran läpi, jos kotoa päästetään.
    -järvelä-

    VastaaPoista