Kevättalvi
vuonna 1986. Olen saanut itsestäni kaikki irti. Veri maistuu suussa ja kovassa
loppu tykityksessä maitohapot suorastaan nousi suuhun. Sain kuin sainkin
ala-asteen viimeisenä vuotena neljännen mestaruuden kaverin kahta vastaan. Se
oli silloin tärkeää ja osa sittemmin mukana kulkenutta luonnettani. Tuona
vuonna hiihdin viimeisen kerran perinteistä hiihtoa, jollei 32 vuoden aikana
käytyjä muutamaa metsäretkeä pertsan hiihdoksi lasketa. Mielestäni ei, sillä
silloin ollaan luonnossa suksilla liikkuen, nautiskellen ja haistellen.
Hiihtäminen koneladulla on sitten jo useimmiten enempi hiihtoa kuin retkeilyä.
Olin pitkään haaveillut suksista. Aina niiden hankkiminen kuitenkin siirtyi ja siirtyi kunnes tänään viimein sain aikaiseksi, ehkä kuuden vuoden aikomisen jälkeen. Liki maapallon ympärysmatkan juostuani 10 vuoden aikana olen mennyt ajattelussani suuntaan, jossa olen päättänyt olla enempi oma itseni harrastuksen kanssa. Aloitin harrastuksen maailmassa, jossa oli tähtäimessä kympin aika, maraton aika ja ennen kaikkea juoksukilometrit. Paljonko tuli juoksua viikossa? Kuukaudessa? Vuodessa? Paljonko aiot juosta ensi vuonna? Vihdoin tajusin, ettei sillä ole väliä. Eikä se ole edes se mittari, joka mittaisi ollaanko menossa oikeaan suuntaan. Jos paras olisi se, joka juoksisi eniten niin olisihan se jo yksinkertaisesta. Suomi on määrän sokaisema juoksumaa. Olen aukaissut oven siinä huoneessa, ja nimenomaan pois päin. Heippa vaan!
Olen myös sulkenut oven takanani suomalaiselle perusjuoksuharjoittelulle. Hidasta määrää, hidasta määrää ja harvoin kovaa, ja liian kovaa, kun ei ole tottunut juokseen kovaa. Mikään määrä ei mielestäni kehitä, jos ei siitä palaudu, eikä lihaksille anna vaihtelevia ärsykkeitä. Esim 3x2-2,5h lenkkiä viikossa 70% teholla voi tehä suomalaisittain aina samalla reitillä, tasaisesti 68-72% toleranssissa viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Minun ajattelutavalla juuri noita lenkkejä voi tehdä myös keskimäärin 70% teholla mutta rikkoen rohkeasti vauhteja ja tehoja, kunhan keskiarvo on tavoitteessa, 70%:ssa. Myös rohkeasti alle 70% (esim.55-65%) ulkoilu on todella tärkeää, jos haluat toleranssia vauhteihisi.
Usein puhutaan harjoittelun puuroutumisesta. Ja usein aiheestakin. Aika moni voi tunnistaa, että kevyen ja reippaan tunteen lenkkien keskivauhdissa on harvalla 45-60sek/km eroa. Ja pahimmillaan reippaasta kovaan nostettaessa ei tapahdu juuri mitään. Syy voi olla liian kovilla keskitehoilla (yli 70%) tehdyt PK (peruskestävyys) lenkit tai sitten laadukkaan reippaan/kovan tehon vähäisyys. Joka viikko pitäisi asua myös anaerobisella kynnyksellä. Autoki karstottuu, jos ei kierroksia muista käyttää. Ei niitä kannata pelätä vaan pitää ne luonnollisena osana harjoittelua, jottei niistä harjoituksista tuu peikkoa. Toki täytyy muistaa, ettei suorittamaan ala, eli kovat pätkät tarpeeksi lyhyinä, rentoina ja hyvällä tekniikalla. Ei hampaat irvessä ja jäykillä jaloilla.
Mutta hiihtoon, jota ajattelin ottaa nyt tänä talvena ohjelmaan, sillä kuten sanottua, juoksukilometrien valvominen on kehittymisen este enempi kuin kehittymisen tae. Kyllä sitä juoksua tarpeeksi tulee. Esim vuodessa 4000km juoksua, 1000km hiihtoa ja 200km lumikenkäilyä jne. on jo paljon moniulotteisempaa.
Ystäväni Mehtä-Make tarjoutui ensin opastamaan hiihtovälineiden hankinnassa. 32 vuoden aikana hiihtomaailma on muuttunut kovasti. Kneisseleitä ei näy hyllyissä ja suksien pohjassa on karvaa tarkoituksella. Hiihtäjät hiihtää liki suorana, kun Juha Mieto aikanaan hiihti niin kuin vanhat mummot kävelee - linkussa eteenpäin. Ystäväni vinkit osui nappiin. Sain erittäin hyvät välineet. Ei puhuta nyt hinnasta, sillä kortti on jo jäähtynyt.
Ja kuten hurmokseen kuuluu, pitihän se lähtiä heti ekana iltana koklaan uusia kapuloita. Ja voi veljet, että ne toimi hyvin. Siteetkin (säädettävät) oli heti liki oikeassa kohdassa. Napsu taaksepäin ensi kerralle, kuului hiihtomestari Mehtä-Maken vinkki, sillä karva meinas välillä tökätä tietyssä asennossa ja pito oli erinomainen. Olin onnekas saadessani kaiken kaupan päälle vielä hyviä tekniikka vinkkejä. Välillä meinasi mennä Mietomaiseen suuntaan ja se äkkiä korjattiin Iivoksi. Letkaan tarttui myös ehkä Nivalan tunnetuin hiihtomestari, Vähäsöyringin Samppa. Kunnioitettava veteraanihiihtäjä, jonka helppoa menoa ja hyväntuulisuutta oli ilo seurata. Hänen hyväntuulisuus ja hangonkeksi hymy ei voi olla tarttumatta.
Olin pitkään haaveillut suksista. Aina niiden hankkiminen kuitenkin siirtyi ja siirtyi kunnes tänään viimein sain aikaiseksi, ehkä kuuden vuoden aikomisen jälkeen. Liki maapallon ympärysmatkan juostuani 10 vuoden aikana olen mennyt ajattelussani suuntaan, jossa olen päättänyt olla enempi oma itseni harrastuksen kanssa. Aloitin harrastuksen maailmassa, jossa oli tähtäimessä kympin aika, maraton aika ja ennen kaikkea juoksukilometrit. Paljonko tuli juoksua viikossa? Kuukaudessa? Vuodessa? Paljonko aiot juosta ensi vuonna? Vihdoin tajusin, ettei sillä ole väliä. Eikä se ole edes se mittari, joka mittaisi ollaanko menossa oikeaan suuntaan. Jos paras olisi se, joka juoksisi eniten niin olisihan se jo yksinkertaisesta. Suomi on määrän sokaisema juoksumaa. Olen aukaissut oven siinä huoneessa, ja nimenomaan pois päin. Heippa vaan!
Olen myös sulkenut oven takanani suomalaiselle perusjuoksuharjoittelulle. Hidasta määrää, hidasta määrää ja harvoin kovaa, ja liian kovaa, kun ei ole tottunut juokseen kovaa. Mikään määrä ei mielestäni kehitä, jos ei siitä palaudu, eikä lihaksille anna vaihtelevia ärsykkeitä. Esim 3x2-2,5h lenkkiä viikossa 70% teholla voi tehä suomalaisittain aina samalla reitillä, tasaisesti 68-72% toleranssissa viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Minun ajattelutavalla juuri noita lenkkejä voi tehdä myös keskimäärin 70% teholla mutta rikkoen rohkeasti vauhteja ja tehoja, kunhan keskiarvo on tavoitteessa, 70%:ssa. Myös rohkeasti alle 70% (esim.55-65%) ulkoilu on todella tärkeää, jos haluat toleranssia vauhteihisi.
Usein puhutaan harjoittelun puuroutumisesta. Ja usein aiheestakin. Aika moni voi tunnistaa, että kevyen ja reippaan tunteen lenkkien keskivauhdissa on harvalla 45-60sek/km eroa. Ja pahimmillaan reippaasta kovaan nostettaessa ei tapahdu juuri mitään. Syy voi olla liian kovilla keskitehoilla (yli 70%) tehdyt PK (peruskestävyys) lenkit tai sitten laadukkaan reippaan/kovan tehon vähäisyys. Joka viikko pitäisi asua myös anaerobisella kynnyksellä. Autoki karstottuu, jos ei kierroksia muista käyttää. Ei niitä kannata pelätä vaan pitää ne luonnollisena osana harjoittelua, jottei niistä harjoituksista tuu peikkoa. Toki täytyy muistaa, ettei suorittamaan ala, eli kovat pätkät tarpeeksi lyhyinä, rentoina ja hyvällä tekniikalla. Ei hampaat irvessä ja jäykillä jaloilla.
Mutta hiihtoon, jota ajattelin ottaa nyt tänä talvena ohjelmaan, sillä kuten sanottua, juoksukilometrien valvominen on kehittymisen este enempi kuin kehittymisen tae. Kyllä sitä juoksua tarpeeksi tulee. Esim vuodessa 4000km juoksua, 1000km hiihtoa ja 200km lumikenkäilyä jne. on jo paljon moniulotteisempaa.
Ystäväni Mehtä-Make tarjoutui ensin opastamaan hiihtovälineiden hankinnassa. 32 vuoden aikana hiihtomaailma on muuttunut kovasti. Kneisseleitä ei näy hyllyissä ja suksien pohjassa on karvaa tarkoituksella. Hiihtäjät hiihtää liki suorana, kun Juha Mieto aikanaan hiihti niin kuin vanhat mummot kävelee - linkussa eteenpäin. Ystäväni vinkit osui nappiin. Sain erittäin hyvät välineet. Ei puhuta nyt hinnasta, sillä kortti on jo jäähtynyt.
Ja kuten hurmokseen kuuluu, pitihän se lähtiä heti ekana iltana koklaan uusia kapuloita. Ja voi veljet, että ne toimi hyvin. Siteetkin (säädettävät) oli heti liki oikeassa kohdassa. Napsu taaksepäin ensi kerralle, kuului hiihtomestari Mehtä-Maken vinkki, sillä karva meinas välillä tökätä tietyssä asennossa ja pito oli erinomainen. Olin onnekas saadessani kaiken kaupan päälle vielä hyviä tekniikka vinkkejä. Välillä meinasi mennä Mietomaiseen suuntaan ja se äkkiä korjattiin Iivoksi. Letkaan tarttui myös ehkä Nivalan tunnetuin hiihtomestari, Vähäsöyringin Samppa. Kunnioitettava veteraanihiihtäjä, jonka helppoa menoa ja hyväntuulisuutta oli ilo seurata. Hänen hyväntuulisuus ja hangonkeksi hymy ei voi olla tarttumatta.
Liikunnan jälkeistä riemua, jotten sanoisi HURMOSTA!
Nämä mestarit puhui jostaki Pakostanin yli 60km hiihdosta, että semmoseen pitäis kuulemma mennä - ja nauroivat sitten makeasti. Ja sitten joku 95km lappapuuro hiihto jossain pohjoisessa. Kehuivat tekniikkaanikin urakalla. Aloin jo epäillä, että tämä on jo joku käsikirjoitus jostain. Viettelys, kehut ja valmiit tapahtumat. Tämän viikon lauantaina on kuulemma Huhmar cupin toinen osakilpailu perinteisellä (yllättävä sattuma) tyylillä. No ei sentään. Jos keväällä jonkun retkihiihdon? Sellaisen taisin hiihtää viimeksi 1984 tai 1985. Olisi nostalgista.
Koska olen alkanut ottaa oman harrastuksen enempi ilon ja nautinnon kautta niin pitihän tuo huhmarin ensilumenladun mäki aina ottaa Kläebon tavoin juosten, ja mielellään lujaa, ja sitten ahnaasti mäkeen pukaten. Tästä sain kuulla, että heti tuollaista ekalla hiihtolenkillä. Totesin mestareille, että minulla on telkkari kotona. Olen sieltä saattanut jotain nähdä. Lopulta tuli hiihdettyä pertsaa15,7km ja se taisi ottaa vartin yli tunnin.
Onhan se kivaa touhua ja tämä tulee ehdottomasti mukaan tähän omaan ulkoiluun. Sillä itse en välitä enää niin harjoittelu termiä käyttää, sillä otan ennemminkin nykyään irti liikunnan harrastuksen ilosta, ulkoilu nimityksellä. Tykkään toki edelleen filosifoida harjoittelusta, mutta samalla ymmärrän, että minun juna on ulkoilusta nauttimisen juna, ei tuloksen teon juna. Ne on eri tason kaverit, jotka niissä junissa kahvinsa juovat. Uskon, että suoremmalla otsanahallakin voi päästä jopa varsin hyviin kokemuksiin pitkissä polkujuoksuissa. Säännöllinen ulkoilu yhdistettynä harrastuksen alun kilometrien keräilyyn luonee ihan kivat lähtökohdat nauttia tulevista ultrapolkujuoksutapahtumista. Tulokset olivat ja menivät. Nyt on aika nauttia saavutetusta kunnosta ja liikkumisen mahdollisuudesta.
Hyvää Joulun odotusta kaikille! Saitko jo Joulukorttini? Jos et niin se on TÄÄLLÄ
Nämä mestarit puhui jostaki Pakostanin yli 60km hiihdosta, että semmoseen pitäis kuulemma mennä - ja nauroivat sitten makeasti. Ja sitten joku 95km lappapuuro hiihto jossain pohjoisessa. Kehuivat tekniikkaanikin urakalla. Aloin jo epäillä, että tämä on jo joku käsikirjoitus jostain. Viettelys, kehut ja valmiit tapahtumat. Tämän viikon lauantaina on kuulemma Huhmar cupin toinen osakilpailu perinteisellä (yllättävä sattuma) tyylillä. No ei sentään. Jos keväällä jonkun retkihiihdon? Sellaisen taisin hiihtää viimeksi 1984 tai 1985. Olisi nostalgista.
Koska olen alkanut ottaa oman harrastuksen enempi ilon ja nautinnon kautta niin pitihän tuo huhmarin ensilumenladun mäki aina ottaa Kläebon tavoin juosten, ja mielellään lujaa, ja sitten ahnaasti mäkeen pukaten. Tästä sain kuulla, että heti tuollaista ekalla hiihtolenkillä. Totesin mestareille, että minulla on telkkari kotona. Olen sieltä saattanut jotain nähdä. Lopulta tuli hiihdettyä pertsaa15,7km ja se taisi ottaa vartin yli tunnin.
Onhan se kivaa touhua ja tämä tulee ehdottomasti mukaan tähän omaan ulkoiluun. Sillä itse en välitä enää niin harjoittelu termiä käyttää, sillä otan ennemminkin nykyään irti liikunnan harrastuksen ilosta, ulkoilu nimityksellä. Tykkään toki edelleen filosifoida harjoittelusta, mutta samalla ymmärrän, että minun juna on ulkoilusta nauttimisen juna, ei tuloksen teon juna. Ne on eri tason kaverit, jotka niissä junissa kahvinsa juovat. Uskon, että suoremmalla otsanahallakin voi päästä jopa varsin hyviin kokemuksiin pitkissä polkujuoksuissa. Säännöllinen ulkoilu yhdistettynä harrastuksen alun kilometrien keräilyyn luonee ihan kivat lähtökohdat nauttia tulevista ultrapolkujuoksutapahtumista. Tulokset olivat ja menivät. Nyt on aika nauttia saavutetusta kunnosta ja liikkumisen mahdollisuudesta.
Hyvää Joulun odotusta kaikille! Saitko jo Joulukorttini? Jos et niin se on TÄÄLLÄ
Onni Vähäaho, Nivalassa 10.12.2018
Pakostani.. Pogostan -hiihto. :D
VastaaPoistaNäin ymmärsin :) #pitisollajärvi #huumorimuunnoksia
Poista