sunnuntai 2. joulukuuta 2018

JOULUKORTTI - TEILLE KAIKILLE

               Tykkään olla rohkea elämässäni. Teen asioita, jotka tuntuu hyvälle, mutta voivat näyttää joskus sivullisista hieman omituiselta. Usein moni haluais itsekin, muttei kehtaa tai uskalla. Kannustan olemaan rohkeasti oma itsensä.

               Juoksuharrastus on muuttanut minua ihmisenä. On arvioijan asia, miten hän muutokset näkee. Itse tykkään, että mieleni on rauhallisempi. Toki tykkään paljon fiilistellä ja tuuletella elämässäni. Voisin kuulemma siinä mielessä vielä rauhoittua, mutta kun hyvä olo pursuaa yli kattilasta. Edes lantion / lonkanalueen lihasten palautumattomuus ei ole vähentänyt hyvää oloani, joka tulee innosta elämään. Se on suurin juoksusaavutukseni. Aluksi muutoinkin olin tulostavoitteellisempi. Oli joku 5km, 10km, puolimaratonin tai maratonin aika mielessä ja niiden omien ennätysten parantaminen. Elämä poluilla on muuttanut suhteeni juoksuun ja kilpailemiseen. Kaikki otetaan mitä annetaan, ja sitä mitä ei saada, ei tarvi jäädä murehtimaan, sillä juokseminen on kuin jäätelöä, joka syödään saadakseen hyvän olon.

              Viimeisimpänä hassutteluna olen alkanut joko pyöräillen tai hölkkäileen keräileen pantteja, jos on sattunut pejantai - lauantai - sunnuntai -akselille vapaata. Näin oli mm. eilen. Kävin reilun 15km jalottelemassa ja samalla keräsin pantteja 9,4euron edestä. Saattaahan se vähän olla koomisen näköistä, mutta pokka pitää (heh,heh).



             Toisena uutena ajatuksena olen ajatellut keventää hiilijalanjälkeäni lopettamalla Joulukorttejen lähettämisen. Tämä siis jo näin varhain ystävilleni ja sukulaisilleni tiedoksi, ettei kannata odottaa enää joulukortteja, sillä HYVÄÄ JOULUA voi toivottaa ilman korttiakin. Minulla on varmaan satakunta ystävää, sukulaista tai tuttua, joille on tullu toivotettua Hyvää Joulua joka tapauksessa, vaikka on aikaisemmin kortinkin lähettänyt. Kortti on menettänyt merkityksen. Tykkään muutenkin Joulusta enempi tunnelmaltaan, en siitä, mitä kaikkea hössötystä ja ylimääräistä hommaa ja rahan tuhlaamista siihen liittyy. Tärkeintä on pysähtyminen oman perheen kanssa.  


TÄSSÄ ON MINUN JOULUKORTTI TEILLE KAIKILLE!
 

 HYVÄÄ JOULUA 2018
 JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2019

TOIVOO VÄHÄAHON PERHE



Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 2.12.2018 

1 kommentti:

  1. Kiitos kortista.
    Tuo jäätelövertaus oli mainio.
    Saatte meiltä paperisen kortin, perinne elää.

    Upeaa huomata että seestyt kilometrien myötä, se ei toki tarkoita intohimon puutetta juoksuun tai elämään yleensä.

    Silloin kun on terve ja on hyvä syy, niin juosta voi loputtomasti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.