HETTA - PALLAS 66km (HETTA - YLLÄS DNF 165km)

            On hyvä, jos normaali harjoitusviikolla esiintyy edes yksi 3-4 tunnin lenkki. Usein ne pitkät lenkit on 2-3h lenkkejä, joita voi olla joskus kyllä kaksi kolmekin. Sen sijaan esimerkiksi 7-8 tunnin lenkkejä on yleensä tosi harvoin. Ei likimainkaan edes kerran kuussa. Ok, no kesäkuussa tein niitä kaksi, kun halusin lisää kestävyyttä ja tietoa energiageelejen toimivuudesta, imeytymisestä. Siksi onkin aina enempi kuin arvoitus miten kaikki toimii, kun lähdetään sadan mailin ja noin vuorokauden mittaiseen suoritukseen.

             Niissä 7-8 tunnin harjoituksissakaan ei saa vielä riittävää / lopullista tietoa mitä sata mailia on. Ja edellä kerrotusta syystä johtuen kisasuoritus on liki kaikille täysi arvoitus, koska harjoituksissa jäädään niin kauas siitä, mitä pitää vetää sitten itse kisassa. Itselläni sen sijaan tässä Hetta-Ylläs 165km kisassa matka katkesi käytännössä n.7h15min kohdalle, jossa kaaduin kivikossa kiven iskiessä vasemman etureiden yläosaan. Seurasi puujalka, eli lihaksen normaali refleksi törmäyksessä. Veri pakkautuu suojellakseen itse lihasta vauriolta, josta syntyy verihyytymä. Hyvä näin. Muuten tulisi pidempi vamma.

            Puujalka on aina tapauskohtainen, eikä sen poistumiseen ole aikataulua. Hyvä, ettei verihyytymää ole ulkoisesti. Se on hyvä merkki. Aluksi, kisan ollessa 7h15min ja reilun 56 kilometrin kohdalla, jalka meni eteen ja taaksepäin noin 10cm ennen kuin sattui. Sauvojen avulla sain kammettua itseni viimeisen 10km huoltoon noin 1h40min ajassa. Toivoin, että puujalka olisi ollut lievempi, mutta aika nopeasti valkeni, että sen kanssa oli hankala edetä, kun jalkaa oli vaikea nostaa. Jäljellä oli loukkaantumishetkellä 110km. Pallaksen huollossa Juha-Pekka Konttinen jeesasi minua ja koitti parhaansa mukaan tsempata, mutta toki näin Juupen ilmeestäkin saman mikä oli oman järjen lopputulema. Ei sataa kilometriä voi puujalalla selvitä yli kerojen.

            Päätös keskeytyksestä oli tuskallinen. Kisa oli sujunut tosi helposti ja vaivattomasti kaatumiseen asti. Nesteet ja energiat imeytyi tosi hyvin. Ei ollut mitään ongelmaa. No, 27km kohdalla kaatumisessa loukkasin vasenta olkapäätä, kun olka kävi hetken pois paikaltaan, ja se on edelleen kipeä/hellä nyt kolme päivää kisan jälkeen, mutta kisassa se ei isommin haitannut menoa. Mutta kuten sanottua, 7h helppoa menoa ei ole vielä kuin alku, mutta kello näytti, että helposta alusta huolimatta olin edennyt todella hyvää vauhtia. Olin menossa kohti elämäni juoksua, mutta sitten kaikki mureni tuohon epäonniseen kaatumiseen.

            Kuten yleensä, kaatuminen tapahtuu liki poikkeuksetta helpohkossa kohdassa, jossa keskittyminen herpaantuu hieman. Niin nytkin, ja harmillisesti liki viimeisessä helpommassa kivikko pätkässä ennen Pallakselle kipuamista. Harmitus (lievästi sanottuna) on siksi iso, koska tuo reilu seitsemän tuntia oli tuntunut nautinnolta ja helpon tekemisen ihmettelyssä. Lisäksi liki koko alkumatka taivallettiin YliMartimon Jounin kanssa. Meillä oli hauskaa, kannustettiin 66km matkalaisia niitä ohitellessamme tasaisesti aina kaatumiseen asti. Ja kaatuminenkin tapahtui ohitustilanteen jälkeen. Lisäksi pitkähkön tovin samaa vauhtia juoksi myös 66km matkalaisista jääkiekkopuolelta tuttu tv-kasvo, valmentaja, Juha Juujärvi. Maailma on pieni ja ihmeellinen ja me niitä pienimpiä isojen tuntureiden poluilla.

           Mutta ei auta kuin hyväksyä tämä tapaturma ja sitä seurannut pettymys. Varmaan eniten keskeytyksessä haittaa se, että nyt tuntui juoksu kulkevan ja onnistuvan. Tällä kokemuksella sitä on oppinut jo tunnistamaan milloin on meno sellaista, että on ns. hyvä päivä. Nyt oli erinomainen päivä muun tekemisen puolesta. Tuollaista 24-26h aikaa pidän hyvin realistisena tähän kisaan kohdallani. 24h alitusta pitää lähteä hakemaan ensi kerralla. Toki nyt jäi paljon näkemättäkin, mutta katsotaan milloin tänne tulee palattua. Upea reitti ja kisa. Maisemat oli upeat ja itse tykkäsin monta kilsaa jatkuneista alamäki pätkistä. Sitten Norjan reissun en ollut saanut vastaavia kokea. Pallaksen seudusta löytyy Singaldalenin mittaisia alamäkinpätkiä. Iso suositus. 

Kuva komeista keroista lumikeron ja pallaksen seuduilla (kuva: Poppis Suomela)

            Mutta joo, eteenpäin. Heinäkuun viimeinen päivä on tarkoitus kiertää Vaarojen maratonin 135km kisareitti yhteen kertaan, eli reilu 67km sitten vissiin. Tietysti olettaen, että puujalka helittää siihen mennessä. Vaaroilla tavoite on alittaa 24 tunnin raja ja päästä maaliin. 11+13 tuntia on ajatus. Tuollaista noin 11 tunnin kierrosta lähen nyt heinäkuun lopussa hakemaan ja askelmerkkiä mallaamaan. Samalla näen, onko tuo tavoitteeni realistinen.

           Monet seuraajani ovat kuulostaneet jo tovin tuskaisilta minun DNF-putken vuoksi. Muistuttelinkin tuossa, että 23kk sitten tulin sentään maaliin ja vieläpä voittaen 171km kisan. Mikäs kiire tässä on? Eihän hankittu videopelikään ole hyvä, jos pelataan saman tien läpi? Ja eikö hallituksellakin ole aina se neljä vuotta aikaa yrittää päästä tavoitteisiin? Välikysymyksellä on "uhkailtu", samoin seuraajien mielenterveyden vuoksi juoksemista välillä jonkun lyhemmän kisan maaliin. Hei, minähän juoksin (vaikka viimeisen 10km kinkkasinkin) Hetasta Pallakselle 66km. Se oli tapahtumassa yksi kilpailumatka. Pienellä mielikuvituksella voi nähdä minun juosseeni Hetta-Pallaksen 66km maaliin alle yhdeksään tuntiin. Heh,heh.

         Jatketaanpa sadan mailin opiskelua. Katsotaan paljonko on kursseja seuraavaan maaliin pääsyyn. 

Onni Vähäaho, Nivalassa 13.7.2021