PPU-ULTRAJUOKSUN KULSSIEN TAKAA

            Useimmiten kisasta kerrotaan yleiset huomiot ja kisan kulku. Kuljettu matka, aika ja sijoitus. Vähemmälle jää ne pienet asiat, joita moni ei ehkä osaisi arvatakaan, mitä suorituksien taustalla tapahtuu. Kerron nyt tässä PPU kisan raadollisemmankin puolen toivottavasti paremmin ja myös millaisia tuntemuksia kisan aikana oli.

            Ultrajuoksukisat ovat niin pitkiä, että on enempi sääntö kuin poikkeus kokea monenlaisia tuntemuksia matkan varrella - ja etenenkin tuntemusten isoja vaihteluja. Välillä on helpompaa, välillä joutuu puristaan oikein tosissaan. Ultrakolmio = 1.fyysinen, 2.henkinen, 3.ongelmaratkaisu. Kun fyysisen tankki, sekä lihakset alkaa olla käytetty ja joudut ottamaan pitkään yhä isomman osan rasvavarastoistasi, alkaa henkisen kantin mittaaminen. Sitten voi tulla myös monenlaisia ongelmia, jotka täytyy pystyä ratkomaan, jotta matkasi jatkuu.

            PPU:saa tilanne oli sillä tavalla lähtökohdaltaan haastava, että usemman päivän ajan oli satanu lunta, vettä ja räntää, jotka oli sitten sulaneet reitille vedeksi. Hieman tilanne helpotti kisaa edeltävän yön pakkasella, jolloin veden pinta laski mukavasti kauttaaltaan, mutta silti ihan kuivin kengin en ainakaan minä reittiä pääassyt. mm. 12 kierroksen kohdalla kengät ja vedenpitävät sukat oli niin märät ja löllöt, että ne oli pakko vaihtaa kuiviin. Jalkojen iho alkoi tuntuun jo siltä, että pian tulee ongelmia, jollei pian reagoi.

            Ulkona oli siis kisan aikana pakkasta -3 ja -8 välillä. Ulkona vaatteet jäätyivät ja sisällä sulivat. Esim tuubihuivi oli jo kahden kierroksen jälkeen jäärenkula kaulalla. Jäärenkula kaulalla on ilkeä talvipakkasella. Sormien lämpötilatkin vaihtelivat. Välillä oli tarve paksummalle kintaalle, välillä oli kuumempi. Myös paidan vaihtotarve oli usein tuntemuksena. Vaihdoin paidan silti vain kahdesti, eli kolmella paidalla ja kolmella takilla menin. Vaihdoin siis aina myös takin.

            Energiat ja juomat oli minulla kaiken aikaa takin alla. Muuten ne ois jäätyneet tai kohmettuneet. Käytin Salomonin 12L juomaliiviä, sillä se ei paina eikä hierrä ja siinä oli vaivaton kuljettaa aina yhtä 0,5L juomapullolötköä kerrallaan mukana. Join aina yhden lötkön kahden kierroksen aikana ja sitten täytin lötkön. Lisäksi minulla oli kaksi täyttä lötköä valmiina huollossa, jos jossain huollossa tulisi kiire, eikä ehtisi täyttää lötköä. Ajattelin nuo loput lötköt myös kisan ratkaisuhetkille, jolloin voisin keskittyä enempi lepoon, kun juomalötköt on valmiina.

            Juomana mulla oli vesi. Veen seassa 1/2 poretablettia pääasiassa magnesiumia/0,5L lötkö. Välillä myös C-vitamiinia. Huollossa join yleensä vettä noin pari desiä tai colaa ja välillä kahvia lisäksi. Lisäksi liivissä minulla oli yleensä aina neljä geeliä sen varalta, jos unohdan jollain kierroksella täyttää uusia geelejä liiviin. Kaiken aikaa liivissä oli vähintään kaksi geeliä. Söin aina geelin samassa mäessä, n.3,9km kohdalla reittiä. Se ristittiinkin geelimäeksi. Huollossa kierrosten välissä (kisassa ei ole siis muuta huoltoa tässä kilpailumuodossa) söin yleensä muuta energiaa. Karkkia, donitsia, keksejä, ruisleipää, jossa oli paistettua kananmunaa välissä tai käristemakkaraa, sipsiä ja sen sellaista. Kerran myös kakkua, kun sitä tarjottiin ja ihan viereen tuotiin. Kiitos :) 

            Juomaa ja energiaa meni hyvin ja sopivasti koko ajan. Vain suolat kaikkosi elimistöstä ja nesteet meni sen takia läpi, joka aiheutti 15.kierroksella huippaamista ja hetkellisen maailman mustaksi menon, mutta asia korjaantu kierrosten välissä huollossa. Kierrosten välissä oli yleensä aikaa pääasiassa noin 7-9 minuuttia, sillä juoksin kierrokset pääsääntöisesti 51-53 minuutin väliin. Aika meni liki aina nopeasti, sillä huoltotarvetta oli jatkuvasti. Geeliä lisää liiviin, juoman huolehtiminen, otsavalo pimeällä, vaatteiden vaihto, wc-käynnit. Jatkuvaa arviointia, etenkin kierrosten lopulla, että mitä pitää huollossa ensisijaisesti ainakin tehdä. Muutamalla kerralla ehdin pitää jalkoja ylöspäin vähän paremmin. Kaiken kaikkiaan hektistä hommaa.

            Klo.22-23 välisellä kierroksella, eli siis öö... 14.kierroksella otsavalo tökki, eikä siinä vaiheessa ollut varalamppua liivissä mukana. Päähine oli märkä ja lamppu sai tuulen kiristämää pakkasilmaa. Tuli ilmeisesti jonkinlainen kondesaatiohäiriö ja valo pätki tämän tästä. Onneksi juoksin tuossa kohtaa Pekan kanssa ja Pekan valo auttoi aina siinä kohtaa, kun lamppu meni hetkeksi pimeäksi. Kierroksen jälkeen vaihdoin akkupatterin ja laitoin edellisen kuivumaan ja otin varalampun. Pitkässä kisassa sattuu ja tapahtuu välillä odottamatonta.

            Vessakäynnit oli yksi ajoitettava asia. Pari kertaa meni tiukille ehtiä sieltä lähtökarsinaan. Lähtömerkin tullessa oli oltava karsinassa. Yhtään sekuntia ei saanut myöhästyä. Likimpänä oli itellä, kun hyppäsin karsinaan kuusi sekuntia ennen lähtöä. Pekka yhdellä kiekalla kaksi sekuntia ennen lähtöä. Tuo karsinaan paluu oli aina vähän koomistakin. Siinä aina silmäili ketä on vielä mukana. Sama toistu 18 kertaa ennen kuin olin yksin.

            Reitillä ehti myös jutella paljon. Kiersin Pekan (kisan kakkonen) kanssa ehkä seitsemän kahdeksan kierrosta ihan yhtä matkaa. Siinä käytiin läpi monenlaista asiaa ja ihan höpö-höpö-läppääkin. Sillä kyllähän tuolla tulee semmosta tavallista väsymistäkin ja välillä jopa haukotellaan ja huudellaan ääneen että hohhoijjaa jne. Dippa,dippa,dappa,dappa, sano Pekkakin monesti. Ihan menisi psykiatrisen osaston väestä yön kähämässä. Itse lauloin jossain vaiheessa "kolme varista istui aidalla", kun väki väheni.

            Kisan edetessä sitä alkaa tietysti arvioida omaa menestys mahdollisuutta. Itellä oli ainoa tavoite voitto. Monet puhuivat tunti tai kilometrimääristä. Lähdin siksi alussa niin äärimmäisen hiljaa, että jäisi vielä jalkoja, jos oikeasti joku tulisi kaveriksi vielä viimeiselle (30:s) kierrokselle, sillä meillä oli 30h maksimiaikaraja. En tietenkään voi tietää oisinko sinne itekkään päässy, mutta yritin paljolla kävelyllä säästää alussa jalkoja. Muutenkin tämä kilpailumuoto on jonkin sortin pokerinpeluuta juosten. Tässä pitää osata reagoida oikein ja peittää tiettyjä asioita itestä, sekä kyetä reagoimaan oman kehon viesteihin.

            PPU:ssa piti etenkin pakkasen kiristyessä sietää aika julmetusti kylmää oloa kierrosten alussa. Melkosta tutinaa kuulu kaikilta, kun koettiin noin 30 asteen yhtäkkinen kylmeneminen aina kääntää siedettäväksi oloksi tullessamme sisältä ulos. Osalla näky jo jalatkin kankottuvan kisan loppupuolella. Justiin tuollaisia asiota sitä tarkkailee, kun hakee voittoa. Ja yrittää pitää huolen, että jalat pysyis freesinä. Osalla oli kärkimiehistä vaivaa jo ennestään. Isoja kilsoja menivät silti. Hattua päästä. Tai... eikai meillä oo lääkitys ihan kohdallaan.

            Kisan aikana ei väsy vain jalat vaan myös esimerkiksi kädet, hartiat, selkä, vatsa ja niskat, tai ainakin osa noista. Harva ultrajuoksua kokeillut saattaa ymmärtää miten paljon tuossa joutuu voittaan haasteita. Yksi iso haaste on iho. Rakot ovat yleisiä. Etenkin, kun reitillä kengät kastuu ja jalka on sitten märässä kengässä eräänkin työpäivän verran. Hiertymää voi tulla myös mm. nivusiin ja persauksiin. Ja jos on sykevyö niin rinnan alle. Jos pitää kuvailla niin oot yhtäaikaa PowerParkin buusterissa ja pesulan pesukoneessa ilman pesu- ja huuhteluainetta. Olo on vähintään pesty ja puisteltu.

            Moni taistelee kipujen kanssa. mm. kisan kakkonen polven kanssa. Siinä joutuu arvioimaan aina kuinka pitkälle on valmis menemään. Kisan kutosella oli säärivaivaa. Kukaan vaivoja kärsineistä ei jälkituntojen perusteella keskeyttäneet ainakaan yhtään liian aikaisin. Ite pääsin yhdellä keskikokoisella rakolla, josta ei ehtinyt kisan aikana haittaa olla. En edes tiennyt siitä ennen kuin otin kengät pois.

            Yleistä on, että kynsiä lähtee. Mulla ei taida olla yhtään normaalia kynttä varpaissa. Ei ne pysy tässä "harrastuksessa". Jos kaikesta näistä kuitenkin selviää, ei homma ole vielä ohi. Kaikki vaatteet ja varusteet haisee elänneiltä. Joka paikka on täynnä sotkua ja osin juotuja ja syötyjä eväitä. Lopuksi, kun saat autokyydin noin 20 tuntia startin jälkeen kotiin, on samaan aikaan hissiin tulossa tuhannen kännissä oleva mies, joka haluaisi olla avuksi, mutta ei ole varmaa pysyykö itekkään pystyssä. Fiksusti selviän tilanteesta asiallisesti hänen kanssa kommunikoiden. Koitan ymmärtää vanhaa tuttua ja lopulta ehkä muutaman minuutin tunkkaisen tapaamisen jälkeen pääsen sujahtamaan asuntooni, yksin. Lopulta: kumpi meistä haisi enemmän. En ole varma.

            Kisa on ohi. 127,49km. Gepsissä 135,04km. Aikaa meni 18h47min. Kisa alkoi lauantaina klo.9.00 aamulla ja nostin sormen pystyyn voiton merkiksi sunnuntaina klo.3.47. Yksi pokaali. Paljon väsyä. Sitten, kun ei enää tarvi niin väsy tulee yleensä pian. Vaikka olin kisan kolmena viimeisenä kierroksena vauhdikkaana ja voimien tunnossa, kelpasi minullekin lepo, kun muilla loppu matkanteko. Ihminen on semmoinen.

            Siinäpä se. Ei näitä lopulta tehdä menestyksen takia vaan kokeakseen. Mukavinta on, kun pystyy harrastamaan. Toki menestys aina piristää, mutta ei isosti muuta mitään. Ehkä tuo vähän intoa ja uskoa lisää omaan tekemiseen. Alla kuva varpaasta, johon se ainoa rakko tuli. Tuo ei oo haitannu ny kisan jälkeenkään. Tänäänkin tein 20,3km juoksulenkin. 

 Onni Vähäaho, Nivalassa 27.10.2021