Lokakuu on takana. Kuukaudet menevät ja tulevat. Elämä menee liiankin vauhdilla. Hienoja vuosia takana ja hyvä vuosi on ollut pysähtyä miettimään elämää eteenpäin. Menneissä vuosissa on ollut paljon hyvää ja siitä pitää olla kiitollinen. Paljon ollaan tekemisissä edelleen tyttären äitin kanssa. Erillään asuminen on ollut mielenrauha molemmille, sillä meidän eri valveilla olorytmi ja yhteisten harrastusten/tekemisen puuttuminen ohjasi meidät eroon arjen mahdottomuuden vuoksi, mutta muuten viihdymme hyvin yhdessä. Edelleen. Silloin harvoin, kun ehdimme ja pystymme näkemään.
Jotenkin minäkin olen löytänyt itsestäni sisäisen yksineläjän moodin. Se on uutta minullekin. Viihdyn tällä hetkellä hyvin yksin ja samalla ollaan voitu jakaa kokemuksia ex-vaimon kanssa yksinelosta kaksin. Aika hienosti, vaikka avioeron harkinta-aika päättyy vajaan parin viikon päästä ja meistä tulee virallisesti eronneita. Lapset ovat onnelisia ja koen löytäneeni itse tasapainon tässä yksin asustellessani. Kulunut vuosi on kuitenkin muuttanut paljon elämääni, joten en tiedä mihin tämä lopulta on menossa. Mutta näin on ollut nyt hyvä elellä. Ehkä elämä on arvaamattomuudessaan juuri se, miksi tätä on niin kiva (jännä) elää.
Mennyt kuukausi alkoi hurlumhei kisalla Vaarojen maratonilla. Keskeytyshän siitä tuli. Kuukauden loppupuolella puolestaan voitin historian ensimmäisen Pyssymäki Päkjaart Ultran. Näistä molemmista olen kirjoittanut jo tähän blogiin. Olen myös aloittanut valmentamaan lahjakasta juoksijan alkua. Alkua siksi, että hän on vasta juuri aloittanut juoksun, vaikka on jo mm. Nivalan ennätysmies PEP57km matkalla. Tuo kuvio on innoittanut omaakin harjoitteluani ja olenpa mm. menossa ensi kuun lopussa kynnystestiin ODL:n. Hyvä pöhinä.
Marraskuu tulee olemaan eräänlainen siirtymäjakso uuteen harjoitteluun, jonka aloitan vasta 6.joulukuuta. Ruuvia alan kiristään vasta ensi vuonna viikolla 13. Ensimmäinen tähtäin on 21-22.5.2022 järjesttävä 24h juoksu SM-kisa Kokkolassa. Siellä tavoitteena on tuommoinen noin 200km tulos. 24h tiejuoksu on ollu minulle aina hankala. Katsotaan onko se edelleen sitä. Harjoittelussa pidän mielessä myös, että ensi vuonna on syys-lokakuun vaiheessa kolmas yritys Vaarojen maratonin 130km kisassa. Eli mäkeäkään ei sovi unohtaa, mutta se pitää nähdä harjoittelun monipuolisena mahdollisuutena.
Alla lokakuun kertymät.
LOKAKUU VUOSI 2021 YHTEENSÄ
Ulkoilu tunnit 63,5h 553,0h
Nousumetrit 7 004m 67 680m
Onni Vähäaho, Nivalassa 31.10.2021
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.