Tämä
oli piirretty kalenteriin jo kylminä talvipäivinä – perheen yhteinen mökkiloma.
Ajoituskin oli mietitty tarkkaan. Mökkiloma tulla tupsahti käsille vain viisi
päivää 24h kisan jälkeen. Ehdin parahiksi kuntoon piinaavista pääoireistani,
joka nostatti fiilinkiä. Mikään ei enää puristanna kupolia. Ostin kuitenkin
varulta mökille lähtö aamuna paikallisesta apoteekista laadukkaan Omronin
verenpainemittarin. Sehän täytyi heti testata. Ja mikä ilonhetki siitä
tulikaan!!! 135/71!!! Minulla, kun on pahus ollut hieman toi alapaine vuosia
siinä huulilla, elikkäs aivan siellä rajoilla. Joku kerta se on huidellu yli
90, ollen parhaimmillaankin 85 tietämissä. Ja nyt 71. Ja tuo trendi vaikuttaa
olevan ihan nykytasoa useammankin päivän ja mittauskerran otatuksen
perusteella. Alapaine on nyt asustellut tuossa 68-75 välimaastossa. Mutta eipä
jäädä sutimaan enempiä samaan soppaan.
Kääntäminen kaupunkimiljöön
hektisestä elämästä keskelle ei mitään, ei ole aina niin helppoa. Ei aivan
nytkään. Jotenkin tuntui, ettei aluksi osaa olla mitenkään päin. Vieläkö on
tällainen härrä-pirra-luonne niin entistä haastavampi rasti laskeutua Kinnulan
ja Kivijärven puolivälin, hiirenhiljaiseen järven poukamaan perheineen
kuuntelemaan hiljaisuutta. Lintuja ja elukoitakin tuntuu olevan täällä
aavemaisen kauniissa paikassa ouvon vähäsen. Ei tarttis kovinkaan kaksista
mielikuvitusta, kun tämän voisi kääntää päässään jopa kammottavan rauhalliseksi
aivojen tuuletuskeskukseksi.
Eipä siinä silti kauaa menny, kun
tähän lököilyyn jo tottui. Koht´sillaan takamus melekeen vihersi paikallaan olosta, eikä uusista kiireettömistä kavereistakaan ollunna pulaa
Kaksi kiireetöntä (kuvia klikkaamalla saapi ne isommaksi)
Aivan niin kuin ois aina vaan heittännä lonkkaa ja
puuhastellu näitä ei-niin-usein-toteutuvia mukavia harrasteita. Harvoin sitä
ehtii onkimaan, soutelemaan, järvipolskimaan tai vaikkapa vain nuotiolla
turjusteleen sydeemejä. Pikkasen siinä pääsi muistelemaan vähäisiä erätaitoja, joiden lopputulema oli tämä...
Tulihan tuossa käytyä matojen etsintä retkikin, ihan
hyvin tuloksin. Ensin meinasin laittaa matokuppiin hieman liian isoja
onkimatoja.
Liekö kala tarttuna tollaseen
syöttiin vai syötti kalaan?
Erittäin antoisia ja mieltä
lämmittäviä puuhia. Yksi tähtihetkistä oli nähdä oman tyttären nykäsevän ahdin
valtakunnasta ihan ilman apuja elämänsä eka kalan. Ja ihan ahvenen vieläpä!
Pian samassa imussa poika nykäisi ison lahnan ihan säikähtäen ahdin mojovaa
antia. Melkoisia onkivetoja laiturin nokasta.
Tytön elämänsä eka kala, ahven!!!
Tulihan siinä yks päivä käytyä
Pihtiputaalla putaanportin antimista nauttien. Käytiin mm. keihäsmuseossa.
Tässä kuva Uwe Hohnin ME-keihäästä (104,80)…
Tuo hopeisen värinen keihsä kolmas oikealta
Tämän loman päätin jo kauan
sitten ottaa ihan rennosti, keskittyen vain lököilyyn perheen parissa. Ehkä
olisin ollut vieläkin kirjaimellisempi, jollei nuo jalat olisi päässeet niin
vähällä 24h skabassa. Hieman nuo priima verenpaineetkin morsettivat, jotta ois
valamista poikaa treenaileenkin, jos maistuu. Mutta eipä sitä näin lökölomalla
paljo vihti/kehtaa treenejä veivailla. Aivan pientä jäsenten oiontaa
harvakseltaan.
Perjantaina pihalla
käyskennellessäni sätkyttelin 80 loikkaa huvikseni. Lauantaina muun väen vedellessä
päiväunosia kävin vähän haukkaan happea ja ihaileen mäkisiä maisemia. Sellaista
juoksun tapaista jolokottelua taisi tuossa tulla sen 12,4km verran. Eli just
sopivasti sai veren kiertämään ja ajatuksen kulkemaan. Lauantai-ilta menikin
sitten saunoessa ja monenlaisessa fiilistelyssä. Monenlaisia antimia ja juomia
suuntasi ääntä kohden. Sunnuntain liikunnalliset osuudet oli perheen yhteinen
löydä-matoja-retki, sekä tietty reippaan kilsan souturetki Markojärven laitamia
kierrellen.
Maanantai oli taasen samaa
peruskomiaa päivää, eli n.+20 ja puolipilivistä. Nappasin siinä saunan päälle
muun perheen sutiessa jos jonnilaista aamutointa. Käpäsin reippaan viijen
kilsan verkan ja notkistelin 150 vuoroloikkaa ”mökkimäkeen”.
Kävin tuon reippaan vitosen vielä
heti loikkien jälkeen jamittamassa, tällä kertaa aika lailla urku auki. Kyllä
siinä sai tuolla ylös-alas-hiekkatiellä aika makiasti jalat hapolle.
Keskarivauhtikaan ei tippunna kuin jotain 4:50 tietämille, vaikka kuin suti
menemään täpöllä. Tai ihmekkös tuo, tällaisesta etanasta kun kyse on.
Keskiviikko-aamuna muu väki oli
vielä aamu kympin maissa joko untenmailla tai disneyn ihmeellisessä maailmassa,
joten sauna taasen lämpenemään ja mäkisiä maisemia ihaileen. Tuolla kerralla sutkin puolet hiekka ja puolet asfalttiteitä sen 20,3km. Mukana oli puoli
litraa vettä, joka oli liian vähän mulle +20 keliin. Minua ei ole selvästikään
tehty lämpimien ilmojen juoksijaksi. Nuot on kuiten-niin hyviä harjoituksia
(hetkinen, harjoittelinko mökillä?), totuttelua ”lämpimällä” juoksuun.
Jepulis-jee, kyllä tuon lenkuran perään vesi, järvessä polskiminen + saunominen
maistui – ja sit huomenen toivottelut perheelle :)
Määrä oli luovuttaa mökki pe:na
klo.12. Aloittelimme torstaina siinä vähän keräilleen iltamassa tavaroita ja
siivouksia laitettiin aluille. Pian oli jo into toimissa sitä luokkaa, että
tempastiin mökki saman tien luovari kuntoon ja heitettiin pikku kiekuran kautta
Nivalaan yötä vasten. Eli poika vietiin äidin luo Perhon mökille jatkamaan
mökkeilyä, meidän suunnistaessa kotia kohti. Oli se vaan jo vähä koti-ikäväkin
;)
On se vaan eri kivaa tällainen
huoleton elo. Voi että nautin tästä. Kyllä tämän jäläkeen taas jaksaa veivata
treeniä ja jatkaa loppu lomaa leppoisin mielin. Täytyy myös olla iloinen, ettei
24h skabasta jäänynnä mittään vammoja. Ois nimittäin tarkoitus vielä joitain
kisoja rykiä tässä loppukesästä ja syksystä. Oon jopa tiiraillut ihan
ratakisoja, aina 800m:stä ylöspäin. Harmi, ettei ainakaan tästä läheltä
löytynnä yhtään 3000m esteiden kisaa. Pääsisköhän sitä alle 14min? Loppulomasta
ois tarkoitus myös joku vähän pidempi retkijuoksu tai vastaava elämänkokemus
naatiskella. Puntteja ja loikkia/hyppyjä on myös suunnitteella nytkytellä.
Täytyis nimittäin saada noihin kinttuihin vähän ruutia. Ovat niin voimattomat
kapulat, kun ei oo tullu niille tarjottua voimaa kehittäviä harjoitteita
paljoakaan.
Tulevat ajat, jos menneet ja
meneilläänkin olevat, näyttävät herkullisilta ja sopivan haasteellisilta, joten
kelpaa tässä ellää ja nauttia täysin rinnoin tästä elosta.
Kesälomaterveisin Suomen yksi
huonoimmista ultrajuoksijoista!
Onni
Vähäaho, Nivalassa ja maailmalla, 20.7.2012