torstai 5. heinäkuuta 2012

NUORISO VALOKEILASSA

                      Tapasin tänään paikallisissa Sisulisäkilpailuissa viime vuoden Onnin kierros -tapahtuman palkinto voittajan, Santtu Sunin, joka pokkasi mennä syksynä "Nuorelle sisukkaalle" ojennetun palkinnon, jonka ultrajuoksuseura Endurance lahjoitti kiertopalkinnoksi. Kiitos Santtu, oli kunnia päästä kuvamaan sankaria!!! Olin viime vuonna ihte niin heikossa hapessa - eikä palkintoakaan tietty oltu silloin vielä voitu kaivertaa - ettei pokaalista ja lupaavasta, ja ennen kaikkea sisukkaasta nuoresta ollut kuvaa. Mutta nyt on, kas tässä:

                                         Nuori sisukas 2011 - Santtu Suni


                Juhlakalu oli tänäänkin sisukkaasti urheilemassa. Lähdettiin heti tyttömme palkintojenjaon jälestä kotia päin, joten en tiedä, miten sankari tänään pärjäsi. Eikä se ole ensinnäkään tärkeintä. Lapset liikkuvat yleensä noissa kekkereissä keskenään paljon enemmän kuin itse lajeissa. Sosiaalinen ja liikunnallinen viikon huipennus lapsille. Tuo kiertopalkinto on jälleen ylihuomenna jaossa Onnin kierroksella, joten sitä vaikkapa tavoittelemaan ja viihtymään liikunnan parissa.  

           Täytyy nyt silti vähän kehaista, kun oma tyttö pääsi kokeilemaan tänään miltä tuntuu seisoa ykköspallilla. Tuumasi kotona, että; "voitti kaikki viis vuotiaijen tyttöjen sarjassa, mutta ei se oo tärkeintä". Kas näin:
                              Tytöt 5.v - 1.Jasmin Vähäaho
                             pallo: 7,95m, 40m: 10,1.
    
           
                Hyvä nuoret!!!!




Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 5.7.2012

2 kommenttia:

  1. Palijo onnia Jasminille, siitä se ura urkenee ;)
    Ja ISOT TSEMPAUKSET huomiseen urakkaan! Ollaan täysillä hengessä mukana ja yritämpä pitää kamerankin valmiudessa ;)

    VastaaPoista