POST 4 DAY - NUTS KARHUNKIERROS

         Muistoja Karhunkierros kisasta - samalla sinetöityi ensimmäinen ensi vuoden kisa. KK160km v.2019. 


                 Neljä päivää keskeytykseen päättyneestä Karhunkierroksen 168km kisasta, jossa ehdin 112km paalulle. Etureisilihakset meni niin araksi, ettei tasaisella kävelykään ollut enää kivutonta. Pienessäkin notkelmassa oli mentävä sivuttain/peruuttaa.

                  Kisan jälkeiset päivät ovat jänniä tällaisissa tilanteissa. Mitä minun kroppani kertoisi? Mihin suuntaan on menossa pahiten venähtänyt vasemman käden nimetön? Miten etureisien lihaksisto alkaisi toipua? Miten normaali ultrien jälkeinen turvotuskäyrä etenisi? Miltä mieli tuntuisi?

                 Kisan jälkeen on ollut muutakin purettavaa. Nimittäin minua kannustaneiden tahojen viestit ja ääniviestit. Kisassa keskityin etenemiseen ja kaiken hyvin tekemiseen. Käytin puhelinta vain kolme kertaa. a) Laitoin ääniviestin tukijoukoille, että olen loukannut itseäni, ja ettei minulla ole mitään hätää. b) Vastasin järjestäjän puheluun, jossa he kysyivät voinnistani. c) Soitin vaimolle 65km jälkeen toivottaakseni hyvät yöt ja kertoakseni vointini. Muuten puhelin pysyi taskussa. Kisa on juoksemista varten. Korjaus (4:s puhelimen käyttö): 2km ennen keskeytystä kaveri soitti minulle. Silloin kisa oli jo käytännössä ohi, sillä tein vain raahautumista noutopaikalle.

                 Kiitänkin nyt kaikkia minua viestein ja ääniviestein tukeneita! Kiitos. Viestejä oli kiva lukea ja kuunnella jälkikäteen. Osa niistä oli tarkoitettu heti luettavaksi, joten pahoittelen etten kilpailutilanteen vuoksi niitä voinut tietenkään lukea tuoreeltaan.

                 Mieli on pysynyt positiivisena. Sitä varmaan helpotti se, ettei jäänyt jossiteltavaa.  Toki olen analysoinut miksi etureisilihakset eivät kestäneet maaliin asti tai edes lähelle sitä. Suurin syy lienee 14pv ennen kisaa tehty 40km spesifiharjoitus, jossa oli yli 1000 nousumetriä ja 11km polku Vk-pätkä lenkin loppupuolella. Nimenomaan tuo Vk-pätkä taisi tehdä sen, että meni peräti viisi päivää ennen kuin etureidet toipui tuosta treenistä ja se oli tietysti kaikella tavalla liikaa. Koskaan ei saa yksittäisestä harjoitukseta toipuminen kestää noin pitkään.  Kun palautuminen kehittyy (nopeutuu) ja alkaa kestämään yhä kovempia harjoituksia voi silti käydä joskus näinkin, että erehtyy nostamaan rimaa liikaa kerralla ja se kolisee omille reisille.

                  Toinen syy etureisilihasten ongelmien taustalla saattoi olla kaatuminen 31,5km kohdalla, jossa loukkasin sormia, joista yksi venähti. Juoksu muuttui tuon jälkeen araksi, jolloin sitä tahdosta riippumatta salakavalaa jännittää lihaksia turhaan. Lisäksi kaaduin tuon äksidentin jälkeenkin seuraavan 24km matkalla noin 10 kertaa. Pari kramppiakin niistä tuli, jotka meni suolalla ja magnesiumilla ohi, mutta saattoivat hyvinkin jättää oman jälkensä etureisiin.

               Suurin syy taas kaatuiluun oli tämän kevään vähäinen sulanmaan ajan polkutatsi. Ehdin juosta lumesta paljailla poluilla vain noin kolme viikkoa. Polkutanssitaito oli vielä vähän ruosteessa.

TOIPUMINEN

                Kisa loppui siis la-aamuna. La -ilta meni sumussa. Sunnuntai kotiin paluussa ja jonkinlaisessa sumussa sekin. Blogin sain kuitenkin kirjoitettua. Tykkään tehdä sen mahdollisimman pian, jotta kaikki asiat on tuoreessa muistissa, sekä tuntemukset olisivat välittömiä eikä ajan kultaamia.

                 Maanantaina, toisena päivänä kisan jälkeen, aloin kaivata ulkoilmaa. Kävinkin kiertämässä järven pyörällä. Reilu 23km. Tekipä hyvää. Porraskävely alkoi helpottamaan, mutta edelleen etureisiin sattui.

                 Tiistaina, kolmantena päivänä kisan jälkeen, ajoin pyörällä Pyssymäelle. 7,5km /sivu. Siellä kävelin PEP12km reitin rytmillä 4min kävelyä + 2min rentoa juoksua. Etureisissä tuntui enää normaalia kisan jälkeistä arkuutta. Jalkani olivat siis terveesti kipeät. Jee! Pyöräilin Pyssymäeltä sen jälkeen kotiin (7,5km).

                 Tänään keskiviikkona kävin 13,6km vakio tie/polkulenkin, jossa on noin 190 nousumetriä. Sisältäen siis mm. pari kiekkaa tunkausrataakin, portaat x4 ja teknisiäkin polkuja. Ihan hyvä lihastestimylly siis. Etureisissä tietysti vielä tuntui, mutta ihan kohtalaisesti pystyi jo maltillisempia myötäleitä rullailla alaspäin. Lihaksisto menee kaiken aikaa eteenpäin. Myös lepoa pitää muistaa antaa, mutta pienet kevyet lenkit tekevät ihan gutaa.

                  Vasemman käden nimetön vaivaa edelleen hieman, mutta sen liikkeet on suht normaalit. Tänään heitinkin, että kyllä tässä iässä jo 9 sormellakin vähä aikaa pärjää.  Nimetön vielä siksi turvoksissa, ettei esimerkiksi sormus siihen vielä mahdu likimainkaan.

                  Kisan jälkeinen normaali jalkojen turvotus on aikalailla jo sulannut. Paino normalisoitunut. Se on luokkaa peruslihava edelleen.

PALAUTUMINEN

                  Minulla ei ole mitään aikataulua, koska sitä ei voi olla. Kroppa sitten kertoo, kun se on palautunut. Ensin täytyy saada lihakset normaaliin tilaan ja vasta sitten voidaan puhua palautumisesta. Se ei tule kuitenkaan estämästä minua lenkkeilemästä kevyesti. Aion ottaa seuraavat kolme päivää erittäin kevyesti, osan ihan leväten ja juosta kaverin kanssa pep57km lenkin retkeily otteella sunnuntaina. Samalla näkee vähän mitä huoltotoimia reitti vaatii. Huomenna olen jo lähdössä perhereitti osuudelle kunnostamaan normaalisti märkiä paikkoja yhdessä Hietapuolen Bekelen kanssa. Nythän perhereitillä ei ole missään märkiä paikkoja, sillä pitkä kuiva jakso on kuivattanut reitin täysin.

                   Luulen, että ensimmäiset tehoja sisältävät harjoitukset tulevat vasta noin kahden viikon päästä tai jotain sinnepäin. Nyt ei ole kiire mihinkään vaan tärkeintä on saada jalkoihin takaisin se keveä tunne, joka oli ennen kisaa. Uskon sen tulevan, ei vielä tällä viikolla, mutta seuraavan viikon aikana. Ja jos ei tule niin tulee sitten, kun tulee. Nou hätä.

                 Lukijathan voi tässä tanakampia uusia juttuja ootellessa käydä ilmoittatumassa joko peppiin tai puffiin tai molempiin :=)

PEP 2018


PUF 2018


Onni Vähäaho, Nivalassa 30.5.2018

USKALLUS

                   "Sepporädyn maassa" sana uskallus on kirosanojen sävyttämä, tuskainen ja jopa kaikessa suuruudessaan hölmö. Onko uskallusta harjoitella niin paljon kuin kroppa kestää - ja ehkei sitten lopulta kestäkkään, saati tuota kehitystä? Olen keihäänheitto ajoilta asti elänyt suomalaista urheilukulttuuria. Olen "saanut" todistaa "uskalluksen kiimaa" niin keihään, painonnoston, voimannoston, voimamiesurheilun kuin nyt ultrajuoksun parissa. Mikäli katsotaan asiaa "sepporätymäisesti" niin olen uskaltanut, läpi urheilu elämän.

                   Aloitin kauteen 2018 harjoittelun marraskuussa. Marraskuussa 7 lepopäivää. Joulukuussa neljä. Tammikuussa yksi ja nyt helmikuussa tämä päivä on ensimmäinen lepopäivä, joka sekin pitää keski -ja ylävartalojumpan. Olen "uskaltanut" harjoitella. Tiedän käyneeni pari kertaa äärirajoilla. Tunne siitä, kun ei tunnu mitään muuta ehtivän kuin palautua harjoituksesta toiseen.

                  Parikymppisenä urheilua harrastavat palautuvat nopeasti; huuhtovat verenmakuiseen suun suullisella hopeasompamehua ja ovat taas valmiit kirmaamaan. Vaikka olen syntynyt hyvin nuorena, olen silti jo pian 44 vuotta. Magnumimainen ikänumero ei ole etu palautumisessa.

                 Laittaessani itseäni taas tiukalle tänä talvena ultrajuoksuharjoittelun osalta, olen alkanut pohtimaan paljon harjoitteluani näkökulmasta: Voisiko "vähempi olla enempi"? Moniko on uskaltanut kokeilla panostaa laatuun määrän sijaan? Moniko on uskaltanut satsata palautumisen asioihin määräkiiman sijaan? Moniko on uskaltanut hakea parasta mahdollista tulosta hieman vähemmällä määrällä? Tähän, kun lisätään vielä sana monipuolisuus harjoittelussa niin voin nähdä mielikuvan luentosalissa tätä kysyttäessä Angry Birds klaanista. "Vähempi on enemmän" on vieraampi "uskalluksen" alue.

                 Olen ajatellut uskaltaa harjoitella tulevan maratonin jälkeen pelkästään täysin määristä välittämättä, hakien vain harjoituksia, jotka näen vievän eteenpäin. En pelkää levätä ja valita täysin määrämääreistä vapaata tapaa hakea parempaa kuntoa että tulosta. Tottakai, kun pääkilpailumatkani ovat tulevallla kisasesongilla 160-171km välillä, on harjoittelun myös sisällettävä määräryppäitä. Harjoittelussani koitan kuitenkin päästä pois määrän päälle määrän tekemisestä. Pitkien lenkkejen perään pitkien lenkkejen tekemisestä.

                Pohdinta alkoi jalostumaan, kun levitin ajatukseni paperille, koskien aikaa Vaasan maratonin (4.3.2018) jälkeisessä harjoittelussa. Sen jälkeen Karhunkierroksen 160km polku-ultralle on aikaa 12 viikkoa. Siitä ensimmäinen viikko menee palautumisessa maratonista. Kolme viimeistä virittämisessä itse kisaan. Keskelle jää 8 viikkoa parhaaseen mahdolliseen tulokseen tähtäävää harjoittelua. Tuon 8 viikkoa jaan neljään kahden viikon pätkään. Jokaiselle 2 viikon pätkälle laitan 4-5 avainharjoitusta ja kaikki muut harjoitukset ovat palautumista palvelevaa kevyttä juoksua. Ei pitkiä harjoituksia pelkästään päästäkseni joihinkin pinttyneisiin kilometrimääriin. Kaikki avainharjoitusten välinen harjoittelu palvelee vain lihaksiston ja kropan valmistamista seuraavaan avain harjoitukseen.  

               Yhdellä viikolla tulen tekemään kolme 60-70km lenkkiä. Sillä haen määrän kestämistä, mutta en tule toistamaan tuota elementtiä sen enempää, sillä haen uuden "vähemmän on enemmän" harjoittelun myötä näkökulmaa, jossa tulen juoksemaan isoimman lenkin kisassa.  Enkä epäile yhtään, etteikö tuleva harjoittelu olisi määrällisesti riittävää, vaikka siitä en tule enää välittämäänkään. Vain tuloksesta, ja siitä, että olen tapeeksi freesinä silloin, kun pitää niin olla.

               Kannustankin tällä kirjoituksella pohtimaan jokaisen tykönään voiko nostaa omaa tasoaan harjoittelemalla vähemmän ja laadukkaammin. Kannustan uskaltamaan. En perinteisesti, vaan todellista uskaltamista. Mielestäni runsaat hurjat harjoittelumäärät eivät ole uskaltamista - se on normaalia suomalaista tapaa hakea tulosta. Kulttuurissamme on aina vannottu työn nimeen myös harjoittelussa. Huono tuloskin hyväksytään, jos on harjoitellut perkeleesti ja ollut tukossa. Joskus kuulee paljon harjoitelleidenkin harkitsevan vaisuhkosti menneiden kisojen jälkeen jopa suunnittelevansa harjoittella jatkossa vielä enemmän. Uskallukselle on kulttuurissamme ollut aina vain yksi suunta. Olen kerran ajanut autoa, jossa vilkku toimi vain oikealle.

                Kolmisenkymmentä vuotta suomalaista "uskalluksen kulttuuria" kokeneena päätän siis uskaltaa toisin. Katsotaan mihin se johtaa. Tulokset puhuvat aikanaan puolestaan.

Onni Vähäaho, Nivalassa 13.2.2018

HIUSTENLÄHTÖ

                      Nelisen viikkoa siinä meni, kun palauduin täyteen harjoittelutilaan. Häkkini on tyhjä ja ovi auki. Se on nyt menoa ja meininkiä. Harjoittelumoodin käynnistyessä pitää olla rohkea molempiin suuntiin. Pitää uskaltaa harjoitella isonkin kuorman kanssa. Ultrajuoksuharjoittelussa ei ole tarkoitus, että kaikki lenkit menevät ns. kevyellä jalalla. Jokaiselle kehittyy henkilökohtainen tuntemus siitä kuinka syvälle kuorman kanssa voi mennä. Etenkin harjoittelukauden juuri alkaessa täytyy olla myös rohkeutta laittaa rastia harjoitusten päälle.

                    Talviharjoittelussa ohjelmaa noudatetaan selvästi kisakautta tarkemmin, mutta sekään ei saa koskaan olla kiveenhakattu. Suunnittelussa ei voi aavistaa kaikkia vaikutuksia ja elämäntilanteita esimerkiksi neljän viikon päähän. On viisautta käydä dialogia itsensä kanssa tarvittaessa. Tähän kaikkeen oppii kokemuksen kautta. Olen esimerkiksi ite vetänyt monesti aikaisempina vuosina - ja etenkin harrastuksen alkupuolella - itseni kanveesiin kehittymättömän itsearvioinnin vuoksi.

                   Tällä viikolla huomasin ilokseni harjoittelun lähteneen käyntiin jopa ennakoitua vähemällä yskällä. Keskiviikkona oli kova mattotinttaus vertikaalitonnin muodossa. Seuraavan aamun palauttavalla 7km lenkillä olin hämmästynyt kuinka vähän edellisen illan kova harjoitus painoi työkaluissa. Myös kroppa oli hyvin palautunut. 117 keskisyke kertoi siitä. Tämä kertoo siitä, että olen palautunut erittäin hyvin ja myös siitä, että palautuminen on nopeaa, koska ei ole vielä mitään kuormaa pidemmältä ajalta. Silti lenkki oli hämmästyttävän raikas. Hyvä niin.

                   Nyt mennään niin, että tukka lähtee! Hyvän ystäväni hurmosmaista kannustusviestiä mukaillen. Tärkeintä mielestäni ladulla pysymisessä on realistinen ohjelma ja sen hyvä rytmi. Alla esimerkki omastani. Nyt ollaan jälkimmäisessä lauantaissa.

LA   Pitkät vedot (3x3km). Kova harjoitus kategorisesti, jos ajatellaan lihaksistoa.

SU    Rauhallista harjoittelua. Osa mäessä.

MA   Lyhyt puistelu ja hieronta. Palautumista siis.

TI     Perusharjoitus. 7km kävelyä ja reilu 10km kevyttä hölkkää. Kropan normalisointia. Valmistautumista seuraavaan kovaan harjoitukseen

KE   Kova harjoitus. 14km mattojuoksu, jossaa 1000 nousumetriä. Erittäin kova rasitus sekä lihaksistolle, että kropalle

TO  Palauttavaa 7km

PE  Pitkä lenkki (35km) harjoituskuormassa (kts. KE). Illalla 5km rauhoittelua.

LA  Palauttavaa 7km   (Tässä nyt)

SU   Lepo. Valmistautuminen seuraavaan avainharjoitukseen.

MA   10km reipasta plus verkat. Tästä pitäisi kohtuu hyvin pystyä jatkamaan harjoittelua. Ei niin rasittava harjoitus.

TI    Palauttavaa 7km

KE   Lepo/huoltavaa

TO   Ultrapitkä harjoitus 76km

PE   Palauttavaa 5-10km

LA  Lepo  jne.

Tutustu yhteislenkkitarjontaan ja lähde mukaan lenkeille!


                         Palataanpa asiaan. Ei mulla muuta.

Onni Vähäaho, Nivalassa 28.10.2017.

PALAUTUMINEN

                    Sana, jota käytetään eri merkityksissä. Voi olla palautumista edellisestä lenkistä, harjoituskisasta, kovasta harjoituksesta, kovasta jaksosta, arkiruuhkasta tai vaikkapa koko kaudesta. Käsittelen itse nyt tuon listan jälkimmäistä aihetta. Olen yrittänyt nyt neljä viikkoa palautua kaudesta 2017. Jotkut ovat sitä mieltä, että kannattaisi olla kokonainen kuukausi kokonaan juoksematta. Nostaa puntteja ja tehdä muuta. Systeemejä ja tapoja on monenlaisia, eikä varmasti hullumpi tuokaan. En ole koskaan kokeillut. Enkä ole varma tulenko koskaan kokeilemaan. Ei suljeta ovia :)

                   Kerron nyt tässä kovasti tyypillisestä omasta tavastani jättää edellisen kauden rasitus taakseni. Olen edennyt seuraavasti - askel, askeleelta:

1. Olin ensin muutaman päivän täyslevossa. Pientä arkikävelyä.

2. Sitten kävin hölkkä kävelyä. Huomasin olevani kaudesta 2017 terve, mutta täysin puhditon. Kävin loppuviikosta vain kahtena päivänä lenkillä. Kolmena päivänä eka viikolla.

3. Toisella kokonaisella viikolla edistyin siihen tilaan, että pystyin juoksemaan kohtuu normaalilta tuntuvan yksittäisen lenkin. En kahtena päivänä peräkkäin. Lihakset tuntuivat olevan edelleen vetäytyneet, eivätkä palautuneet normaalimittaan.

4. Toisen viikon lopussa jaksoin yllättäen juosta jo 35km lenkin varsin jaksavalla jalalla. Alkoi olla viitteitä kahden päivän harjoittelukombinaation onnistumisesta.

5. Kolmas viikko kisan jälkeen juoksin 100km. Hyvää monipuolista lenkkeilyä. Yksi 14km tie/polku reipastelukin. Silti päivästä päivään juokseminen ei vielä tuntunut hedelmälliseltä. Luontevinta oli jaksaa 2-3päivää, mutta ei jatkuvuutta. Selviytymistä, ei kehittävää harjoittelua. Kokonaisuus 100km viikolla kuitenkin sopivan kevyt ja vaihteleva.

6. Neljäs palautumisviikko. Tarkoituksella tehdyn 100km viikon jälkeen selkeästi kevyempi viikko. Tästä viikosta (viikko on juuri päättymässä) tuli määrällisesti selkeästi kevyempi. Vain 70km juoksua + 1-2h sauvakävelyä mäessä. Rytmitys auttoi kuitenkin ja jalka keveni loppuviikkoa kohden ja lihakset alkoivat saavuttaa normaalimitan. Keventyneen askeleen ja normalisoituneen lihasmitan ansiosta vauhti kasvoi parissa päivässä kuin keväällä leskenlehti kerrassaan ojanravissa.

Tänään tehdyt 3x3km vedot olivat itse asiassa vauhdikkaimmat mitä olen koskaan tehnyt samalla tavalla tehtynä. Eli eka veto maratehoilla. Toinen vähän tehoja lisäten ja viimeinen noin puolimaratontehoilla, pienellä loppunostolla peräti 4:09min/km keskarilla. 


                   Olen nyt siis kiivennyt perunakellarini katolle. Palautumattomuuden jäänteitä oli kuitenkin vielä menneellä viikolla ajoittain. Juuri umpeutuneen haavan iho ei ole heti vetolujuudeltaan 100%. Parempi ottaa vielä viikko kevyesti ja varmistaa, ettei joudu palautunut-palautumaton-jojoon. Lisäksi ensi maanantaina alkaa 9 päivän jakso, jossa on 8 työpäivää. Kokonaiskuormitus on hyvä noteerata - varsinkin, kun ollaan aralla alueella - juuri jättämässä kauden 2017 rasitukset.

                   Marraskuun 23:sta ensimmäisestä päivästä on sen sijaan vain viisi työpäivää ja silloin aletaan rakentaa jo pohjaa kaudelle 2018. On hienoa laittaa sitten hanskat käteen, kun lähtökohdat ovat ennätyshyvät. Ensi kauden kahdessa pääkisassa (toukokuu 160km karhunkierroksella ja syyskuussa 171km puffissa) ei tarvi hengästyä. Silti katson, että harjoittelun ei tarvitse silti liiaksi yksipuolistua. Vauhtiakin vaalitaan sopivasti ja tuodaan toleranssia harjoitteluun. Alamäkijuoksussa tarvii lihaksen olla täydessä mitassa, muuten voi alkaa askel jarruttamaan, joka johtaa turhiin rasitusongelmiin. Kaikki on mietitty. Niin kuin aina. Ainakin yritetään miettiä niin, että kehitystä tapahtuisi. Toistaiseksi näin on käynytkin, vaikka kehitys ei mitään räjähdysmäisen nopeaa ole ollutkaan :)


                  Kertaus vielä palautumispuustani:

1. Lepää muutama päivä
2. Tunnustele hölkäten ja kävelten
3. Saavuta ensin yksittäinen normaalituntuinen lenkki
4. Seuraavana kaksi normaalintuntuista lenkkipäivää peräkkäin
5. Kova harjoitus ja palautuminen siitä normaalisti.
6. Tuntuuko lihasmitta (askel) normaalilta. Keveys?
7. Kun nuo on kunnossa niin siihen viikko vielä noin 70-80% määrällä lenkkeilyä ja lihashuoltoa.
8. Sitten kaasua. Tietysti harjoitustausta huomioiden.


Yksi huikeimmista urheiluselostuksista koskaan sarjasta yksi helmi:

Onni Vähäaho, Nivalassa 21.10.2017

KEHO NORMALISOITUMASSA

                   Kun haava menee kiinni, ei ihon vetolujuus ole heti entisensä. Sama on hyvä muistaa myös palautumisen osalta. Jos viime viikolla et ollut palautunut, ja tällä viikolla jo sujuu kohtuu kivasti, ei kannata silti vielä heti seuraavalla viikolla nakata kaikkia puita pesään.

                   Palautumiseni tila on aika lailla tuossa kohtaa menossa. Nyt on alkanut jo yksittäisten lenkkien jälkeen palautuminen olemaan normaalia. Samoin sykekäyttäytyminen on ollut MUUTAMAN päivän normaalia. Olen siis hyvää vauhtia palautumassa kaudesta 2017. Sen viimeisimmästä kisasta on aikaa nyt 18 päivää.

                   Ideologiaani kuuluu edellisen kauden lopun ja uuden harjoituskauden alun välissä kasvattaa sopiva harjoitusnälkä. On saatettava kaikki kolme pääfunktiota palautuneeseen tilaan: Lihaksisto/jänteet, elimistö ja pää. Tuntosarvien pitää olla kuusaalla juuri omasta tilanteesta, ei siitä, miten toiset palautuu tai alkavat hönkimään hurjaa lenkkiä toisensa perään. Maltti on valttia. Motivoituneet harrastajat eivät koskaan lepää liikaa, mutta liian aikaisella täydenhöngyn höyryllä voi viedä harjoittelun väärille raiteille - tilaan, jossa ei tule kehitystä, mutta rasitusta kylläkin.

                  Aloitan ohjelmoiduman harjoittelun noin viikolla 44, eli noin reilun kahden viikon päästä. Siihen asti yritän tehdä hyviä harjoittelun palasia, mutta vielä ilman ohjelmaa. Pääfunktiot ovat vasta valmistumassa. Siitä alkaakin sitten toivottavasti kunnon rytinä. Olen järjestänyt nimittäin asiat niin, että marraskuun ensimmäisen 23 päivän aikana teen vain viisi työvuoroa.

                  Ensimmäinen isompi päätähtäin tulee olemaan ensi toukokuun 25-26.päivä käytävä NUTS karhunkierros 160km. Todellisuudessa noin 168km kisa, jos kisareitti on linjoiltaan tämän vuoden toisinto. Halu selättää ensimmäinen yhtämittainen sadan mailin kisa motivoi kovasti. Olen intoa täynnä tuon tavoitteen kanssa. Samalla on hienoa nähdä miten tasokkaiden nimien kanssa pääsen samalle viivalle. Spontaanisti tulee mieleen ainakin Juha Jumisko, Visa-Pekka Larivaara, Antti Itkonen ja Ville Maksimainen. Unohtamatta montaa muuta tuttua ja tuntematonta nimeä.

                  Menneenä viikonloppuna oli Vaarojen maraton Kolilla. Siellä tutut nimet voittivat sarjansa. Alla yhden suurimmista idoleistani, Juuso Simpasen kisavideo.

Onni Vähäaho, Nivalassa 12.10.2017

TERVEYSTARKASTUS

                      PUF2017 171km kisan 109 kilometristä on aikaa nyt yksi viikko. Ensimmäiseen viikkoon kuuluu yleensä kohdallani levon lisäksi myös terveystilanteen tunnustelua. Onko kisa jättänyt vammoja? Ja mikä on rasitustaso jaloissa ja kropassa? Samalla se toimii mittarina, kuinka paljon on kisassa saanut irti.

                      Kisa loppui äkisti kuin kananlento - ennen kuin jalat, joten jalkojen vauriot ovat onneksi kohtuu vähäiset. Akilleksien ympäröivät lihakset ovat hieman arat niitä rasittaessa, ei levossa. Muuten jaloissa on vain tavanomaista lihasten toimintasuppeutta ja rasituskiristystä, ei mitään vammaa.

                      Tämä ensimmäinen viikko meni tietysti hyvin vahvasti levätessä. Kävin vain kolmena päivänä jalotteleen. Yhteensä neliä lenkkiä ja noin 47km. Viikon aikana tila edistyi, mutta kuitenkin sunnuntain vajaan 18km lenkin jälkeen tietää, että ollaan vielä hyvin kaukana siitä, missä pitäisi olla, jotta voisi aloittaa harjoittelun. Toki siihen laskinkin menevän noin 4-6 viikkoa, joten tuntemusten kuuluukin olla tällä hetkellä tässä tilassa.

                      Juuri käynnistynyt lokakuu näyttää työlistaltaan aika kovalta. Tosin lokakuun jälkeen alkaa uusi kuu neljän päivän vapaalla. Jossain niillä main voisi käynnistää kunnolla omankin harjoittelun. Siihen asti voisi lepäilyn lisäksi käydä sen verran ulkoileen, että harjoittelun aloittaminen olisi noin neljän viikon päästä realistista.

                     Vauhti tuntumaan ja tilaan nähden on tällä hetkellä parempi kuin koskaan aikaisemmin kauden jälkeen. Työnteon aloituspisteessä on siis mukava ja rauhaisa seistä. Tämän siirtymäjakson tärkein tehtävä on saattaa kroppa sellaiseen levättyyn tilaan, jotta se on valmis taas vastaanottamaan, ehkä kovinta harjoittelua koskaan. Mutta ei paukutella siitä enempää ennen kuin nähdään, mikä on kulkijan valmius.

                      Nivalassa on kiva juosta ja harjoitella. Tämä on oikea juoksuharrastuksen kaupunki. Ja useat vielä polkujuoksevat. Ja järjestettiinhän tänä vuonna Nivalassa ennätyksellisest kolme polkujuoksukisaa, joista viimeisimpänä eilettäin lämminhenkisen raikas Trail Run Nivala -tapahtuma, joka myötäili Pyssymäen itä -ja pohjoispuolen kuivia neulaspolkuja, kärryteitä ja sorateitä. Mukavan vauhdikkaita polkuja, joissa ainakin aloittelijoille mukavasti korkeuseroja, sekä teknillisyyttä. Kokeneemmille huippunopeaa baanaa, jossa on oivaa pintaa kehittää mm. askelrekvfenssiä ja polkunopeutta. Tästä on ilo jatkaa, mahdollistamalla ihmisille liikunnan ja yhteenkuuluvuuden riemua.

                      Into on piukassa kohti vuotta 2018. Pääkilpailut tulevat olemaan ensi vuonna omalla kohdallani Karhunkierros 160km toukokuussa ja PUF2018 171km, Suomen pisin polkujuoksukisa syyskuussa. Joitain lyhempiä harjoituskisoja voi mukaan mahtua, mutta ne kaikki näiden kisojen ehdoilla.

                      Ilolla olen myös seurannut uusien innokkaiden polkujuoksijoiden mukaantulon harjoittelurinkiimme. Tervetuloa lämpimästi myös muille empiville. Tasosta riippumatta yhteistä mukavaa keksitään ja sävelletään!

NIVALAISTA OSAAMISTA

Onni Vähäaho, Nivalassa 1.10.2017

TOIPUMISTA PEP2017 57km KISASTA

                          7 päivää Pyssymäki Extreme Polkujuoksun 57km kisasta. Jotka eivät ole kisastani lukeneet niin linkki siihen tässä. 

TÄSSÄ kaikki pepin kolmen vuoden historian aikana 57km matkalla 37 läpi päässyttä juoksijaa.

                          Miten meni? Oletko tyytyväinen? Täytyikö tavoitteesi? Näitä kysytään, kun syke voi olla vielä kolminumeroinen. Niin pikkukisoissa meiltä hölkkääjiltä kuin isoissa kisoissa huippu-urheilijoiltakin. Ensinnäkin tavoite on aina kuin budjetti - hyvä arvaus. Ja se miten kisa meni, nähdään usein vasta päivien päästä - ei näyttämön vielä höyrytessä. Niin nytkin. Silloin vasta mitataan myös se, miten tyytyväinen on aikaansaamaansa.

                         Olen pahus vieköön vähän ärsyttävän tavoitteellinen ja kova itselleni. Harvoin nostan kisan jälkeisinä päivinä kympin kylttiä omasta suorituksesta. Nyt pääsin sitä lähelle. Mutta se virhe, joka laski arvosanaa oli anteeksiantamaton. Kenkävalinta.

                         Kisa oli siis viikko sitten lauantaina. Sunnuntaina olin kuin krapulassa. Samaten maanantaina. Lisättynä sillä, että teki pahaa ja olin töissä. Raskas päivä. Kroppa joutui ennätyksellisen kovalle. Kaksi päivää menivät täysin levätessä. Silti ne olivat harvinaisen rankan tuntuisia aikaisempien kisojen jälkituntemuksiin verraten.

                         Lihaksisto ei sen sijaan joutunut tavoiteltuun rasitukseen, sillä jo 28km kohdilla alkaneet krampit jättivät tehot alas. Porraskävely alaspäin oli kaksi päivää kisan jälkeenkin vain hieman erilaista kuin normaalisti. Olen miettinyt mikä johti kramppeihin ja koko kisaviikon vaivanneeseen jalkalihasten tilaan, jossa lihaksisto oli koko ajan kramppiherkkä. Tulin siihen tulokseen, että kaksi kovaa hierontaa tuli liian lähelle kisaa yhdistettynä siihen, että tein niiden lomassa kovia lyhyitä vetoja. Vaikkakin hyvinkin varoalueen päässä hieronnoista. Joskus se on pienestä kiinni. Toinen krampit laukaissut tekijä oli jo aikaisemmin manaamani kenkävalinta. Vaimentamattomat kilpanasturit olivat liikaa jaloilleni kallio ja kiviosuuksilla.

                        Tulosurheilu on ollut aina kaikille vaikeaa - ja siksi se onkin niin kiintoisaa. On vain kokeiltava ja opittava virheistä, sekä osattava korjata ne. Jokainen tekee virheitä. Ne pärjää, jotka oppivat niistä. Yritetään siihen ryhmään.

                        Kolme päivää kisasta olo oli jo aika normaali ja kävin pienen lenkin. Reilu 12km aivan kevyesti. Vauhti oli yllättävän lähellä (n.10sek/km päässä) normaalia. Ei vammatuntemuksia. Normaalia lihasväsymystä, mitä kisan jälkeen tapaa olla. Tiistai-iltana alkoi tuntua hieman kurkussa flunssaa enteileviä tuntemuksia.

                        Kurkku tuntemukset jatkuivat keskiviikkona, mutta pysyivät lievinä. Kroppa selvästi reagoi. Nyt olin joutunut koville. No kyllä sitä tuli kaikki reitillä tehtyäkin, että aika olisi paras mahdollinen vaikeuksiin nähden. Keskiviikkona kävin höntsään kavereiden kanssa poluilla reilu 13km. Jalat tuntui paremmalta kuin edellisenä päivänä.

                       Torstaina kurkkukipu oli poissa ja flunssa oli noussut ns. nokkaan. Edelleen flunssa oli siksi lievä, että kävin varovaisesti pep12km reitin jalotteleen. Tekee mielellekin hyvää käydä tekemässä rauhallista lenkkiä metsän siimeksissä kisan jälkeen. Samalla palautuu sekä kroppa että mieli.

                      Torstaina alkoi myös yövuorot. Menneiden päivien rasitus (kisa ja flunssa-oireet) löi kroppaan ja yöllä oli kauhea olo olla töissä. Perjantai-aamuna burana ja nukkumaan. Toinen yöhugi oli vielä edessä.

                      Perjantai päivällä olo oli jo parempi, mutta pidin lepopäivän, koska se olisi nyt paras harjoitus. Toinen yö (pe-la) olikin jo lähes normaalia oloa.

                      Lauantai-aamuna heitin vielä buranan flunssan loppuoireisiin ja otin unet. Sen jälkeen heräsin jo selvästi edellistä päivää paremmalla ololla ja kävin kevyesti pep26km lenkin väärinpäin kiertäen. Eli siis tänään. Ihan kivasti jaksoi, eikä ensimmäisen reilun 2h aikana huomannut juuri mitään eroa normaaliin. Lopussa jalat väsyi normaalia nopeammin, joka tässä vaiheesssa toipumista/palautumista on ihan normaalia.

                      Eli toipuminen ja palautuminen on hyvässä vauhdissa. Ensi viikko menee vielä varsin kevyesti liikkuen. Tällä viikolla on kasassa vain reipas 70km kevyttä hölkkää, joten viikko on ollut hyvin lepovoittoinen. Ehkä ensi viikolla määrä vähän kasvaa, mutta tehot pysyvät vielä melkoisella varmuudellla lähes täysin hyvin kevyenä.

                     Neljän viikon päästä on PUF2017  171km kisa. Johon valmistautumisesta ja ajatuksista tulee varmasti tässä lähiaikoina vielä kirjoitettua.

                     Mukavaa syksyn alkua lukijoille!

Onni Vähäaho, Nivalassa 26.8.2017

POLKULIIKUNTATAPAHTUMAN SATOA

 KISAN TULOKSET NÄET TÄÄLTÄ

OMA KOKEMUS TÄÄLLÄ

                     Viime lauantaina järjestettiin kolmatta kertaa Pyssymäki Extreme Polkujuoksutapahtuma pyssymäellä. Reitti alkaa olla monille tuttu, sillä reitillä on liikuttu viime vuosina kymmeniä tuhansia kilometrejä pelkästään virallisten ilmoitusten mukaan.

                    Tapahtuma jäi tänä vuonna hieman pienemmäksi, sillä samaan aikaan maassamme oli 20 muutakin juoksutapahtumaa, sekä mm. seuraavana päivänä alueen isot suunnistusviestit. Tunnelmassa sitä ei kuitenkaan huomannut, sillä ihmisten ilo tuplasi helposti paikalle tulleiden määrän. Tapahtuman positiivinen aura sai jatkoa. Lähes sanattomana kuuntelinkin saunan lauteilla, kun pitkin Suomea kisaan mukaan tulleet olivat vielä työpäivän mittaisen kisaurakan jälkeen valmiita levittämään tietoa kiehtovasta tapahtumasta ja reitistä.

                    Tapahtumassa liikuttiin isolta osalta pelkästään lauantaipäivästä nauttien, mutta toki kilpasarjojen palkinnoistakin oteltiin osin tiukasti, vaikkakin pilke silmäkulmassa.

                    Nuorten poikien voittotaisto oli nivalalaisten jäsenten välinen, jossa Jaakko Niemimäki voitti ja Aleksi Peltosaari sujutteli hopeakipon itselleen.

                   Tyttöjen sarjassa voitto meni rakkaan naapurikaupungin tytölle, Veera Vähäkankaalle. Hopeapytyn nappasi Liinu Tiainen ja palkintokaappi täyttyi myös Anni Nikulla. Huomattavaa on, että tyttöjen voittoaika oli poikien voittoaikaa parempi. Lenkille kossit (hymiö).

                        Meidän tulevaisuus

                                 kuva: Päivikki Turunen

                    Naisten 12km voiton nappasi uudella reittiennätyksellä Haapajärven Tiina Männikkö. Roosa Juuskan edellisenä vuonna juoksema reittiennätys parani 1:44min. Kokkolan Marika Myllylä juoksi hienosti toiseksi ja Kärsämäen Eveliina Lintula nappasi kolmannen sijan. 

                                                Naisten 12km podium  

 

                                             Kuva: Janne Kaarlela

                  Miesten 12km nähtiin hurja kamppailu, jota oli alustettu jo viikon verran sisäpiireissä. Oli jo viikkoa ennen kisaa selvää, että Erkki Vähäsöyrinki tulisi lähtemään veturiksi ja Matti Myllylahti iskisi kantaan. Lopulta kävi niin, että loppusuoralla Erkki näytti isännän mallia ja tarjosi vain Matille kantapäitään katseltavaksi. Lempinimi ”Fly-Erkki” vahvistui. Erkin omissa nimissään ollut reittiennätys parani minuuttitolkulla.  

                         Erkki Vähäsöyrinki esittelee kantapäitään Matti Myllylahdelle

                                kuva: Päivikki Turunen

                      Naisten 26km sarjassa nähtiin kolmen tunnin haamurajan alitus, kun ex-nivalalainen, Tuula Jakovuori, onnistui pitämään suoperäisessä maastossa reilusti alle seitsemän minuutin kilometrivauhtia. Haapaveden ilopilleri ja suuri reittimme ystävä, Sanna Käräjäoja, onnistui nousemaan kisassa toiseksi. Koivula Ski Teamin Piia Saukko juoksi lähes täsmälleen edellisen vuoden ajan ja nappasi kolmannen pokaalin itselleen.

                                          Tuula Jakovuori

                                  Kuva: Janne Kaarlela

                      Miesten 26km matkaa hallitsi Nivalan kuntohirmu, Päivärinnan Sauli, joka tyylitteli voittoon yli 47 minuutin marginaalilla Koivula Ski Teamin Tapani Saukkoon nähden. Voitto-aika ei jäänyt kuin 14 sekuntia Matti Myllylahden reittiennätyksestä. Liekö jäi voimia varastoon, kun voittotaistelu oli ohi jo ensiaskelten jälkeen?

                          kuva: Päivikki Turunen

                 Kolmanneksi juoksi upean (elämänsä?) juoksun tehnyt Markku J. Kumpula, joka näytti nuoremmille mallia ja juoksi nousujohteisesti. Kerrassaan lämmittävä saavutus moniosaajalta!

  

                                 Markku J. Kumpula

                           Kuva: Janne Kaarlela

                      PERUSMATKA

                      Polkujuoksu ”kielessä” perusmatkalla tarkoitetaan pisintä tarjolla olevaa matkaa. Se oli meillä 57km. Täkäläiset puhuvat kuninkuusmatkasta. Yhtä kaikki. Kun lähdetään Pyssymäeltä ja käydään liki maasydänjärvellä, on siinä rastia yhtä soittoa taivallettavaksi. Iso-Sydänmaan vaellusreitin eteläisin kärki on Syyryssä. Reitti kulkee Nivalassa, Sievissä, Reisjärvellä ja Haapajärvellä – tai ainakin niiden rajamaastoissa. Melkoinen maakuntamatkailu siis. Suoperäinen polku ja Syyryn seudun 5km kivikko/kallio-osuus antavat vastinetta kovimmillekin vaatimuksille.

                      Tänä vuonna onnettomien loukkaantumisten ja sattumuksien vuoksi perusmatkaa lähti haastamaan vain 10 osallistujaa. Yksi nainen ja yhdeksän miestä. Tarina oli siis jo valmiiksi vahva. Vähän porukkaa ja paljon tahtoa.

                      Naisten sarjan yksinvaltias, Mia Tuoriniemi on ollut kisassa nyt joka vuosi mukana. Eka vuonna 10h, viime vuonna viisi minuuttia päälle 8 tuntia ja nyt reilu 20minuutin parannus Saara Päätalon viime vuonna tekemään kovaan reitti-ennätykseen. Aika 7:29:25 olisi riittänyt miestenkin sarjassa kolmanteen sijaan! Jäätävän kova suoritus jätti sydänmaille taian omaisen lumon. Tätä aikaa tullaan huokailemaan ainakin tuleva vuosi.

                            Mia Tuoriniemi ennätysjuoksun kimpussa

                             kuva: Päivikki Turunen

                                Kuva: Jani Jyrkkä

                      Miesten sarjassa oli etukäteen luvassa edellisiä vuosia tasaisempi kärki, sillä ihan eliittitason menijöitä ei tänä vuonna kisaan saatu, sillä tiukka kalenteri ja jopa omien lasten ristiäiset estivät muutaman eliittitekijän matkan tapahtumaamme. Tai hetkinen – olihan meillä eliittiä, jos ei alasta olla nuukia. Nimittäin upean oman ennätyksen juossut Jari Kaukua (oli mukana myös edellisenä vuonna) on kansainvälisesti tunnustettu keskiajan filosofian professori, josta on netissä pitkästi tekstiä wikipediassa. Tätä vauhtia Jarin kohdalle tulee mainintaa myös polkujuoksu saavutuksista.

                           Jari Kaukua, kansainvälisesti tunnetuin

                            Kuva: Jani Jyrkkä

                     Yhdeksästä kisaajasta oli mukana kolme ensikertaista ja kaksi heistä joutui nöyrtymään reitin edessä. Toivotaan, että miehet näkevät kesken jääneen matkan haasteena tulevaan. Sen sijaan pössimetsän isäntä, Ylimäen Lasse, niisti nenänsä vasta pyssymäellä, ja varsin hyvällä ajalla, 8:22:40. Hieno debyytti. 

                              Lasse Ylimäki

                        Kuva: Jani Jyrkkä

                     Varsinaista alkukantaista raastamisen ilmettä piti yllä Jarmo ”Hönky” Honkala, joka oli jokaisella videon pätkällä nopeimman näköinen kisaaja. ”Hönky” hönkäsi itsensä neljänneksi ennen lupsakkaa Kuopion miestä, Arto Vartiaista.

                              Jarmo "Hönky" Honkala

                                kuva: Päivikki Turunen

                   Velmut huoltopisteen miehet tarjosivat 45km huollossa Artolle olutta, mutta hän kieltäytyi, koska kertoi olevansa autolla liikkeellä. Hetkonen. Polulla ajokunnossa. Eipä mittään. No toki oluset tarjolla olivat alkoholittomia. 

                       Arto Vartiainen 

                       Kuva: Päivi Tölli

                      Seurakaveri, puolen Suomen polkujuoksujoukkueen, Northern Trail Runnersejen, Regis Rouge-Oikarinen onnistui alittamaan 8 tunnin rajan ja pokkasi kolmannen palkinnon. Puhelias kaveri, jolla into reitistä vain kasvoi kisan jälkeen jälkilöylyissä saunanlauteilla. 

                    
                                                           Regis Rouge-Oikarinen

                           Kuva: Eila Kiviniemi

                      Löysin jo kisan alkuvaiheilla itseni voittokamppailusta Mika Leppälää vastaan. Joensuun Ultra Sisua edustava Leppälä oli sisuuntunut viime vuoden keskeytyksestä ja oli nostanut tasoaan selvästi edellisestä vuodesta ja oli minun papereissa vahva voittajasuosikki. Olin kuitenkin ankea isäntä ja korjasin voiton ja näin ollen Leppälälle taisi jäädä hopea pokaali kädessä sopivasti nälkää ensi vuodelle. 

                                    Mika Leppälä maaliin

                            kuva: Päivikki Turunen

                         Voittomarginaali oli 12 minuuttia. Voitto aika 6:52:48 jäi vajaa viisi minuuttia Tuomas Järviluoman Nivalan ennätyksestä. Joku roti jäi siis voimaan.

                               Onni Vähäaho

                        kuva: Päivikki Turunen

                          Perusmatkan podium kolmikko taistelun tauottua, mutta niiden merkkien vielä näkyessä heissä.

                   Vasemmalta: Leppälä, Vähäaho, Rouge-Oikarinen

                                kuva: Päivikki Turunen

                         Iso kiitos kaikille tapahtumassa mukana oleville tahoille. Liikkujille, talkoolaisille, katsojille ja vaikuttajille. Ensi vuonna taas maistuu.


                                 Joonas Jyrkkä 12km (debydantti)

                               Kuva: Katja Jyrkkä

Onni Vähäaho, Nivalassa 20.8.2017

KEVENTELYÄ JA REITIN LISÄMERKKAUSTA

                      PEP2017 kisaan aikaa 21 päivää, eli tasan kolme viikkoa. Tämä viikko on mennyt kevennellessä. Välillä tuntui jo, että jalka on todella kevyt. Eilen taas oli niin pahasen tuntuista juoksua sekä aamulla, että illalla. Monesti näin onkin, kun alkaa keventämään. Juoksu aaltoilee ja tahmaisuus on monesti läsnä juurikin kevyellä viikolla. Lihaksisto on ihmeissään, kun kuorma tippuu merkittävästi ja on lihashuoltona hierontaakin.

                      Kovat viikot on tehty. Ensi viikko on varsin normaali. Siihen kuuluu lyhyet vedot, yksi yli 3h todella rauhallinen lenkki, sekä muutoin lisäksi noin 40km kevyttä hölkkäilyä 7-12km kerta-annoksina. Kaikki tämä rytmittäminen tähtää siihen, että La 19.8. on kroppa virkeä ja sopivan levännyt.

                     Tosiaankin reitin merkkaus PEP2017 kisaan on hyvällä mallilla. Ensi lauantaina pep26km osan merkkaus ja sitten lähempänä kisaa vielä kisa-alue ja lyhyimmät reitit.

Tässä kuva 26km ja 57km reitiltä noin 10,5km ennen maalia. 

     Tässä video 26km ja 57km reitiltä n.12km ennen maalia:

      Tässä video 26km ja 57km reitiltä n.17km ennen maalia:

Onni Vähäaho, Nivalassa 29.7.2017