ULTRAPITKÄ HARJOITUS

 INTRO  (aattopäivän ulkoilua)

                       Maratonin mitta (42,2km) on mielestäni aika osuva mitta sille, jonka yli menevät lenkit alkavat olla riskinottoja ultrajuoksuharjoittelussa. Mutta mikäli tavoitteena on kisamatkat 164-171km välillä, on riskejen ottoakin harkittava. Minulla on mennyt viime vuosina hyvin 43-84km ultrapolkujuoksut. Sen sijaan yli 100km kisoissa olen jäänyt lapaseksi. Ei vain ole riittänyt - syystä jos toisesta. Minulla on seuraavaan isompaan kisaan aikaa lähes 7kk. Niinpä lähdin nyt kokeeksi ottamaan ylipitkää harjoitusta.

                      Noin 80km ja yli 1000 nousumetriä. Noin 20km reitti neljästi. Jokaisella kierroksella noin 260 nousumetriä. Kaikki reitin polku-osuudella, joka on noin 9,5km. Polulla oli paikasta riippuen 1-5cm lähes koskematonta, suht luikasta lunta. Turvallinen kesäpito ei ollut läsnä.

                      Aloitan harjoituksen tasan kello 9. Olen laskeskellut, että harjoituksessa menee aikaa noin 9:50h - 10:00h. Tällaiset laskelmat ovat hieman naurettavia ultrajuoksussa. Ultrajuoksun onnistuu vain aniharvoin viemään exceliin onnistuneesti etukäteen. Muuttuvia tekijöitä on runsaasti, vaikka askelpari on selkeä - vasen ja oikea, ja sama uudestaan.

                     Juoksen 7:30min jaolla. Se on 8km/h, jos kulkee sen ajan myötä yhden kilometrin. Rytmi on 6:10min juoksua ja 1:20min kävelyä = 7:30min. 22:30min välein 50% mustikkasoppaa ja energiaa. Juomaa on mukana joka kierroksella tasan litra. Siitä menee aina noin 8dl.
                    Yksi tarkoitus on totutella geeleihin. Olen käyttänyt niitä vähän viime vuosina. On jäänyt mielikuva niiden öklöttävyydestä. Käytinkin niitä silloin maratooneilla. Siinä mennäänkin eri kovilla tehoilla verraten tällaisiin retkelyihin, jossa ahteri asettuu alemmas ja hengästyminen on vieras käsite.

                   1. kierros  Noin 20km Noin 2:11h 

                   Matka alkaa. Kantamuksia ei ole varmaan kehon ympärillä kuin 1,5kg ja säästöliekki askel. Silti heti ensi kilometreistä lähtien tuntuu jotenkin kankealta ja suppealta. Rajoitin päällä? Kokkola-Kajaanitien osuus ei ole kuin reilu 2km pitkä, mutta sisältää sen sata autoa. Ihmiset menevät töihin yhdeksän jälkeen? Vai ovat töissä tien päällä. Elämä on ihmeellistä. Olo on heti kuin olisin ulkopuolelta tarkkaileva hiippailija tienravissa. Tuttu rekkamies nostaa kättä.

                   Vihdoin polulla. Työmatkajuoksua takana noin 5,5km. Sillä polulla alkaa työpätkä. 9,5km kivikkoisia nousuja, lumisia liukkaita nousuja - ja myös laskuja. Laskut ovat alkaneet kulkemaan. Nousuissa on vielä paljon töitä. Onkin vasta marraskuun toinen päivä. Tilanne tuntuu sopivalta.
                    Aluksi kolme kierrosta lehmilammen up & down 900m kiekkaa. Sitten kivenhakkaajan kansallisestikin tunnettua miljoonankivenpolkua ylös pyssymäelle. Siellä hiihtoväki on aloittanut lumen levityksen "ensilumenladuksi". Käsi nousee taas tervehdykseksi. Minä suuntaan savimäkeen tunkkauskierrokselle. Tuplaportaat aluksi ja lopuksi. Kolme kierrosta siellä ja loppu 7km alamäkeä miljoonankivenpolkua alas kohti kotia. Lopuksi taas se 5,5km työmatkajuoksua autoviidakossa.

                    Pian olen huollossa. Kello 11:11, eli 2h 11min on mennyt aikaa tiu´ussa. Naurattaa, kun katson suunnitelmaa. Olen neljä minuuttia edellä, mutta kuka ajatteli, että huollossa menee vain 5min? Tämä on jäynä? Huollossa menee lopulta 11min ja olen matkalla taas. Kello on 11:22.
 

                  2. kierros  Noin 20km Noin 2:15h

           
                    Jälleen Kokkola-Kajaanitiellä. Se on kaikkea muuta kuin kiitorataa juoksijalle. 5-10 askelparia ja sivuun, jossa on 5-10cm lunta, jonka alla jäätä ja yllätyksiä. Kysyy jaloilta virkeyttä ja päältä sietämistä. Taas sama rekkamies vastaan. Epäuskoinen virne naamalla hänen käsi nousee. Vaihdoin huollossa pipon. Vastaan tulee muitakin tuttuja. Yksi mies aukasee oikein lennosta oven ja puhelee kuin pärnulainen taksimies nopeasti ja aihevapaasti. Onnellisuus.

                    Pieni huokasu, kun saavun töihin polulle. Oli nimittäin jo ensimmäinen kierros yllättävän kovaa työstöä. Syke nousee, kun nousukulma ylittää 20%. Niin se vain on. Pyssymäen tekomäki ei ole pitkä nousuiltaan, mutta jyrkkyys on tuottanut päänvaivaa jopa hiihtoväelle latujen homogolointi vaiheessa. Nousut on liian jyrkkiä FIS:n makuunkin. Ei ihme jos viidennelläkymmenellä olevaa kuntoilijaa hengästyttää.

                    Silmämääräisesti olen jäänyt 300-400m eka kierroksen kävelypätkäkohtia vertaillessani. Vauhti ei ole sittenkään tippunut paljoakaan. Lumiset ja haastavat polut lypsää nopeasti jaloista voimia pois, vaikka menee könkkähölkkää. Rekkamies tulee taas vastaan. Hölmistynyt katse. Käsi ei nouse. Liekö liian pitkiä nuo rekkamiesten päivät?

                    Toinen kierros päättyy kello 13:37. Kierros kesti 2:15h. Huollossa menee nyt 13minuuttia, sillä kaakeli kutsuu ja vessa täyttyy höyryävästä eliöstä.

 

              3. kierros  Noin 20km Noin 2:25h

                     Lähden kolmannelle kierrokselle viisi minuuttia aikataulua jäljessä. 5min huoltotauko oli taas budjetissa. Nämä on niin kuin hallituksen budjetit - ei ne pidä. Aikataulussa on kuitenkin vähän heittoa. Kolmannelle kierrokselle lähtee mukaan alle neljän tunnin maratoonari Jari "Jarru" Jyrkkä.

                    Mukava on saada hölkkäseuraa 40km taivalluksen jälkeen. Jotenkin tuntuu, että vauhti asettuu heti uomiinsa, molemmille sopivaksi. Lunta/Räntää/Alijäähtynyttä vettä tiputtelee hiljokselleen. Keli liukastuu. Työmatka polulle haasteellistuu. Edellisen kierroksen jäljet on ummessa.

                    Juttu luistaa, mutta työt pitää tehä tälläkin kierroksella. Saavutaan polulle. Vielä luistaa ja luistaa. Jarru manaa vähän raskautta. Pitkä ja kova kausi hänelläkin takana. Ehkä polkukin on nyt työläs? Saavutaan taas pyssymäelle. Hiihtoladun teko on edelleen käynnissä. On ne sitkeää sakki nuokin - ajattelen.

                    Sitten kiivetään ja lasketaan. Ensimmäisen ison laskun alaosassa Jarru repeää hulvattomaan nauruun: -"äijjä on niin kuin hirvi liikennevaloissa!" Kaarran ison laskun alaosan poluttomalle osalle hyvässä sivuslaidissa. Jarru tulee takana ja ohjaa suunkin oikeaan asentoon, hieman oikealle päin kääntyäkseen. -"On tämä raskasta, vaikka vain yhden kierroksen menee".

                    Tullaan tielle. Se on kuin tulisi raskaan työpäivän jälkeen kotia kohti. Oman kuplan ulkopuolella autojen äänet surraavat kuin kärpäset lantakasan ympärillä. Epätodellinen kontrasti, joka päättyy Olkkosentielle. Jarru kiittää ja poistuu jatkamaan vauhdikasta päiväänsä. Kertoo jalkojen väsyneen mukavasti. Toivottaa tsempit minulle viimeiselle kierrokselle. Kiitän niistä. Ihan hyvälle tuntuu. Kuitenkin jo 60km takana.

                 4. kierros  Noin 20km Noin 2:24h

                   3-4 kierroksen välisessä huollossa menee nyt vain 10 minuuttia. Homma käy selkeästi. Hoksaan vähän huojuvani. Otan sipsejä hiukan. Täytän pullot. Täytän liivit. Kolme geeliä joka kierros ja  hieman joko Snickersiä tai Elovena patukkaa. Nyt myös otsalamppu päähän. On pimeä kierros. Lumisade on yltynyt. Nyt tuodaan kaikki haasteet tarjolle. Otan ne vastaan. Syöksyn pihalle. Kello on 16:25. Sen saman viisi minuuttia aikataulua jäljessä. Aikataulu tähtää 9h 50min aikaan. On jopa hieman koomista olla näin tarkasti aikataulun mukana.

                   Jotenkin on mukavan rento olo. Pystyn yllättäen hieman rentouttamaan oloani ja tunnen, että pääsen nyt pykälää helpommalla. Juoksujaksavuus on parempaa ja kävelypätkillä naurahtelen eri asioille. Sinnikäs pyöräilijä tulee kiitoradalla vastaan. Kiitoradan ravissa on vain nyt jo helposti 10cm lunta. Kasvot kosteina vastaan tuleva kovakuntoisen näköinen nainen tervehtii iloisin silmin ajaessaan pyörällä. Lenkki nollakelissä kiihtyvässä lumisateessa kysyy ponnistusta myös pyörällä.

                   Polulle saapuessa jälleen kerran suljen kuin oven meteliltä takanani. Lehmilammen kivikkoiset nousut tuntuvat nyt edellistä kierrosta helpommilta. Kaikki sujuu jo rutiininomaisesti. Yhdeksän tuntia liikuntaa täyttyy. Aavemaisen hiljaista. Lamppuni on isoimmalla teholla. Ei ongelmia nähdä. Silti täytyy keskittyä. Lyhyt kivikkoinen taimikkopolkupätkä ja taas ollaan pyssymäen purulla. Se on nyt äärimmäisen liukas. Laduntekokoneet ja traktorit ovat liipanneet pururadan lähes luistinradaksi.

                  Työkoneissa on valot. Samoin minulla - otsalla. Olemme yhtä. Nousen savimäelle tekemään viimeiset nousumetrit tähän settiin. Lunta on tullut paljon lisää. Olen paljon ajatuksissa. Kaikki käy aika nopeasti. 73,1km kohdalla jalat lähtee alta pienessä laskussa. Lenkin ainoa kaatuminen. Kaivaudun kiepistäni kuin riekko konsanaan ja lehahdan lentoon, tosin jo aika pahaseen.

                 Tämän lenkin viimeinen työmatka on alustaltaan ylivoimaisesti hankalin - kiitos lumisateen ja nollan tuntumaan nousseen lämpötilan. Silti lenkin lopun tuoma kiima nostaa lantiota ratkaisevan tuuman ja innostun tekemään pienen loppunoston. Pihalla pysäytän kellon aikaan 9h 49min 41sek. Eli 19 sekuntia alle aikataulun. Samalla 1050 nousumetriä.

                  Lenkin jälkeen on ihan ok freesi olo. Otan nopeaa energiaa. Tankki on kuitenkin petollisen tyhjä ja 15min päästä alkaa heikottaan. Äkkiä suolaista kotiruokaa ja vointi kohenee. Tämä kertoo, miten syvälle tällaiset harjoitukset vievät.


                  Tämän tyyliset harjoitukset ovat ns. harkittuja riskejä. Näkisin, että harjoitus oli sopivan kuluttava. Tällaiset harjoitukset ovat aina vähän myös rasittavuudeltaan suorituksenomaisia. On vain annettava tarpeeksi aikaa palautumiselle. 2-3 kevyttä päivää on vielä ok. Mutta jos tällaisesta harjoituksesta menee viikko palautumiseen on se ollut liian kova. Tämä on hieman strapetsitaiteilua. Ultrajuoksussa on kiva yrittää kehittyä. Olkoot tämä taas yksi askel.

Onni Vähäaho, Nivalassa 3.11.2017     

UUDELLA ILMEELLÄ PEP2018

                       Tänään kello 18.00 aukeaa Pyssymäki Extreme Polkujuoksun ilmoittautuminen. Ensi kesänä entistä enemmän koko perheen ulkoilutapahtumaksi muotoutuva PEP2018 tarjoaa kaikille jotakin. Reittiä kunnostetaan mm. uusilla pitkoksilla ja se on entistä ehompana tarjoamassa haasteita ja elämyksiä. mm. Junior Extreme puuharata!

                      Ensi kesästä alkaen kisan järjestää uusi taho - Nivalan polku ry yhdistys. Tutustu uuteen aktiiviseen ja elinvoimaiseen yhdistykseen ja liity vaikka mukaan. Yhdistyksen puheenjohtajana lupaan toiminnan olevan vähintäänkin virkeää :)

                      Yhdistyksemme tarjoaa monipuolisen PEP2018 tapahtuman 11.08.2018. Tutustu lisää TÄSTÄ. Lisäksi tulemme panostamaan muutoinkin poluilla liikkumisen aktivointiin. mm. yhteislenkkejen voimin. Meillä on myös facebook sivusto, jossa tiedottajamme ovat aktiivisina kertomassa kaikesta mitä ikinä järjestämme.

                      Järjestämme ensi syksynä myös Suomen pisimmän polkujuoksukisan, Pyssymäki Ultra Festivalin (PUF2018) 22-23.9.2018, joka pidetään ensi syyskuussa toista kertaa. Tänä vuonna kukaan ei päässyt maaliin. Viidestä osallistujasta kaksi kiersi kaksi kertaa Iso-Sydänmaanreitin, mutta kukaan ei edes jaksanut lähteä kolmannelle, viimeiselle kierrokselle. Ensi syksynä suurena mielenkiintona on, kenestä tulee ensimmäinen, joka ylipäänsä pääsee maaliin. Suomen pisin polkujuoksukisa on nimensä mukainen - haastava. Ilmoittautumaan pääseet TÄSTÄ. Tarkempaa infoa tapahtumasta löytyy toistaiseksi TÄÄLTÄ.


Onni Vähäaho, Nivalassa 9.10.2017

PUF MITÄ SE OLI?

(Aikaisemmin kirjoitettua: minun kisablogi - dnf)

                    Kirjoitin viimeksi "ultrajuoksun ymmärrys" otsakkeella lajin syvimmän olemuksen kulmasta. Nyt voisin hieman kirjoittaa miltä tuntui meininki Suomen pisimmässä polkujuoksukisassa, jossa kukaan ei nähnyt maalia.

                     Viisi varista istui aidalla, silivati seilaa, silivati seilaa... Oikeastaan kolme meistä lähti tosissaan yrittämään "finisher lippistä" jota tarjottiin maaliin pääsystä palkinnoksi. Lippalakit jäävät pölyttymään kaappiini ja odottamaan kyvykkäämpiä yrityksiä.

                     Aika monelle tuo 57km reitti on melkoinen mysteeri ylipäänsä. Minkälainen se on ja mitä kaikkea se pitää sisällään. Ensimmäinen 18km on pääosin ok. polkua, myötämaavoittoista. Toki Pesänevan ylitys ja pientä teknistä kosteikkoa siellä täällä, mutta pääosin juostavaa polkua. Väli 18-30km on niin sanotun reitin takaosan sydän ja helvetti samaan aikaan. Monella on sinne viha-rakkaus-suhde. Se on kuin syvä kuilu jossa on kultaa, mutta paljon rottia. Siellä käynyt on voittaja, mutta ei ilman hintaa. Siellä on myös kaikki hirvikärpäset joihin saattaa tiikeribalsami tehota. Toisena vaihtoehtona, että villisiat innostuvat hajusta ja saat seuraa. Myös hirvillä on syksyllä kiima-aika. Kaikki saman 12km sisällä. Kuka kaipaa vielä tivolia?

                     Väli 30-43km on mukavaa alustaa pääosin, mutta mukana on myös muutama yllätysnaru, jossa vauhti laskee ja on aikaa nostella housuja.  Viimeinen 14km on vastamaavoittoista ja osuus alkaa suolla ja se jatkuu suomaisena aina Lahnajärventielle saakka, aina parin kilsan verran. Loppu 12km on kangasmaata joo, mutta ahteria voi painaa alaspäin jo koettu 45km matka.

                    Tämä kaikki kertaa kolme oli Pyssymäki Ultra Festivaleeilla juhlan menu. Kukaan ei selvinnyt maaliin. Kaksi selvisi kaksi kertaa läpi koko tivolin. Itse jäin viiden kilsan päähän toisen kierroksen lopusta avaruuslakanan alle. Juuri sen vuoksi kisan konsepti on kiehtova. Maaliin pääsy on kaikkea muuta kuin itsestään selvyys. Tämä opettaa myös ultarjuoksun syvintä ominaisuutta, kärsivällisyyttä. Pikavoittoja ei ole tarjolla. On harjoiteltava kärsivällisesti ja pitkäjänteisesti, jotta voi saavuttaa jotain suurta. Näinhän se on elämässäkin - ainakin pitäisi olla.

                   Jokaisella kierroksella tarjottiin noin 17 ja 40 kilometrin kohdalla neste -ja energia huoltoa ja sosiaalista kontaktia, sekä kannustusta. Kaikesta muusta piti selvitä itse. Ei ihan "Non Support", mutta kisan hengen mukaista. Yhdeksän hengen talkooporukasta lähes kaikki olivat koko ajan paikalla joka paikassa! Kannustajia ja fasiliteetit kisakeskuksessa tasoa huiput. Kisaa edelsi esipuhe, jonka Veijo Mursu oli valmis lausumaan tarvittaessa vaikka Ranskan kielellä. Uskomatonta, ja kaikki tämä Nivalan Pyssymäellä. Tehtiin historiaa. Suomen pisin polkujuoksukisa.

                   Matkan varrella oli sammakoita, hirviä, hirvikärpäsiä, hämähäkin seittejä, metsälintuja ja mikä hienointa, varmaan ainakin sadan kurjen konsertti pesänevalla myöhään lauantai-iltana. Emme etukäteen tieneet mitä tiketti piti sisällään. Tässä oli enempi kuin paljon bonusta. 

                   Loppuun. Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka sinne. Tärkeintä ei ole tulos vaan matka sinne. Kukaan ei päässyt tällä kertaa päämäärään, saatika tulokseen, mutta matka sitä kohti oli ikimuistoinen kaikille läsnä-olleille ja siitä kuulleille. Lopulta tämä kaikki on meillä verissä - Suomen kansalaisilla, jotka lauantai-iltaisin tarkistavat tiistaina veikatun loton. Olemme sinnikästä kansaa. Menemme aina kohti seuraavaa lauantaita.

Onni Vähäaho, Nivalassa 25.9.2017

ULTRAJUOKSUN YMMÄRRYS

                       Ultrajuoksu. Käsite, joka kelluu hyvin vapaana viivana vedessä. Käsite, josta kuulee enempi kysymyksiä kuin vastauksia. Ja paradoksaalisesti siinä on sen ydin ja vetovoima. Urheilulaji, jota Suomen urheiluliitto ei ole edes tunnustanut urheilulajiksi täysin.  Esim. virallisia Sm-kisoja ei ole olemassa. Jälleen paradoksaalisesti ultrajuoksukilpailut ovat erittäin suosittuja ja trendikkäitä. 1000-2000 osallistujan ultrapolkujuoksukisat myydään loppuun muutamassa minuutissa yli puolivuotta ennen tapahtumia.

                      Ultrajuoksu. Virallisesti määritellään, että kaikki yli maratonin mittaiset juoksukilpailut ovat ultrajuoksua. Maraton on 42 kilometriä ja 195 metriä pitkä matka. Ultrajuoksun suosituin muoto on tällä hetkellä ylivoimaisesti ultrapolkujuoksu. Kun maratoneilla on tyypillisesti huoltopiste vähintään 5km välein, voi ultrapolkujuoksuissa huoltopisteiden väli olla helposti yli 30 kilometriäkin. On olemassa jopa yli 100 kilometrin ultrapolkujuoksukilpailuja, joissa ei ole huoltopisteitä ollenkaan! Lajiin kuuluu siis nesteiden ja energioiden kuljettaminen. Tavanomaista on myös, että turvallisuuden vuoksi kilpailijat kantavat lisäksi niin sanottuja pakollisia varusteita. Kilpailut kestävät joskus yli vuorokauden ja näin ollen mm. yön yli.

                     Olen itse ultrapolkujuoksun himoharrastaja. Luonnossa liikkuminen voimaannuttaa ja auttaa oppimaan itsestään uusia asioita. Äärisuorituksissa kaikki rooliasut valuvat pois. Jäljelle jää vain ajatukset – kysymykset ja vastaukset. Ollaanko vaateiden alla alasti? Rooliasussa leimataan hulluksi tuollaisia kirjoituksia ja paetaan kysymystä. Yksin pimeässä, suon laidalla, polvia myöden mudassa, joudut vastaamaan. Et voi paeta. Joudut kestämään pään tuottamaa raakamateriaalia. Tämä kaikki voi tuntua sivilisaatiosta katsottuna kärsimykseltä. Koska ollaan roolissa; ollaan isiä, äitejä, työntekijöitä tai rakastajattaria. Leimataan asiat kokematta, koska ei uskalleta kokea – ollaan roolissa.

                      Mikäli ymmärtää edellä kirjoitetun, voi aavistaa miksi ultrapolkujuoksijat ovat usein henkisesti vahvoja. Eivät stressaa ja tyyneys on läsnä. Vastaus on yksinkertainen: he ovat saaneet vastata kysymyksiin ilman rooliasuja. Ultrapolkujuoksijoita on vaikea käsittää. Ne on helpompi ohittaa vaikka sanomalla ”kova” tai ”hullu” se on. Voin sanoa, että kaikki ovat pehmeitä pehmeän äärellä. Yhtä lailla työtä pursuavan konttorin pöydän takana kuin Soten puristuksessa hoitotyössä tai horjahtaessasi puolittain suonsilmäkkeeseen otsalampun kohdatessa sumuvaipan. Ihminen on ihminen kaikkialla – sisällään, mutta onni on se, kun voi olla sitä ilman rooliasujen kireyttä ja puristusta. 

                    Ensi lauantaina kisaan hyvin pienessä ultrapolkujuoksukisassa. Osallistujia on vain viisi. Siihen tosin loppuukin kisan kaikki pienuus. Matka on 171km. Tiettävästi kyseessä on pisin Suomessa koskaan järjestetty polkujuoksukisa. Kisa on Nivalan pyssymäellä. Kisassa kierretään kolme kertaa Iso- sydänmaan vaellusreitti niin sanottu I-SR2014. Yksi kierros on 57km. Suoperäinen reitti. Kukaan ei ole koskaan kiertänyt reittiä edes kahta kertaa yhteen kyytiin. Nyt viisi kilpailijaa yrittää saavuttaa ihmeen ja kiertää reitin kolme kertaa yhteen soittoon. Aikaa tehtävään on annettu 36 tuntia.

                   Siellä on aikaa vastata kysymyksiin. Siellä kysymyksiin myös saadaan vastauksia. Ollaanko vaatteiden alla alasti? Näytkö ollessasi alasti kokonaan vai onko puu edessäsi ja kurkistat puun takaa, kenties vasemmalta? Onko edelläsi kulkeva kilpailija hetken kuljettuasi sittenkin männyn taimen, joka nyökkää sinulle ohittaessani Hänet? Asiat selviävät. Vyötiäisiäkin on Nivalassa nähty. Tämä sen mahdollistaa. Ultrapolkujuoksu.

                 Toivoa, iloa, juhlaa, onnea, elämyksiä, väsymystä, kipua, tuskaa, voimattomuutta, vahvaa kokemista, itsensä löytämistä, naurua, itkua, tuoksuja, hiljaisuutta, valoa, kipinää, masennusta, pelkoa, unelmia, ääniä, eläimiä, maisemia, värejä, kysymyksiä ja vastauksia – kaikkea mitä voi kuvitella elämän pitävän sisällään ilman esteitä sen ulkopuolelta – sivilisaatiosta. Sitä on ultrapolkujuoksu. Voittajia ovat ne jotka uskaltavat. Ja jokainen voi odottaa itseltään voittoa. Täyttä elämää – elämää ilman rooleja.  

PUF TULOSSEURANTA
 

Onni Vähäaho, Nivalassa 21.9.2017

KISAVIIKOLLE

                     Fiilis tapissa. Näyttää vahvasti siltä, että palautuminen ja kropan tilan ajoitus on taas onnistumassa. Se on samalla yksi hienoimmista ja vaikeimmista osa-alueista tässä lajissa, ultrajuoksussa.

                    Pyssymäki Extreme Polkujuoksun harvinaisen kuluttavan kilpailun jälkeen palautuminen on ollut hitaampaa kuin aikoihin. Tähän löytyy tietysti syy tämän vuoden alun paleltumissaagasta - siitä, että jouduin tähän kisakauteen ohuemmalla harjoittelupohjalla kuin vuosiin. Kestävyysurheilussa pohjakunto on oikeasti tärkeää. Sitä ei tehdä vain mantran vuoksi. Siksi reilun kuukauden lovi kevättalvella näkyy pitkään. Mutta sen kanssa on pärjätty, vaikka se on syönyt tämän vuoden kisoista osansa.

                   PEP 57km jälkeen juoksukilsat/harjoitustunnit ovat menneet neljän viikon osalta seuraavasti: 
Viikko 34: 76km / 8:24h
Viikko 35: 92km/ 11:23h
Viikko 36: 76km/ 12h
Viikko 37: 68km/ 6:44h

                  Todella matalia määriä minulle. Olenkin mennyt tämän välin vain ja ainoastaan palautuminen ja kropan normalisoitumine edellä. Kaikki ns. avainharjoitukset ovat loistaneet poissa-olollaan.

                  Kisaviikolla juoksen noin 29km ennen lauantain PUF2017 171km kisaa. Noiden kilometrejen tarkoitus on puhtaasti pitää vain aineenvaihduntaa yllä ja antaa vielä yksi vajaa viikko aikaa kropalle palautua. Palautuminen on edelleen aliarvostetuin tuloksenteon osa-alue. Sen laiminlyönti voi maksaa pahimmillaan aika pitkän ajan.

                 Reitti oli pitkään tosi kuiva. Nyt on kuitenkin vettä tullu harvase päivä muutaman viikon ja kaksi viimeistä viikkoa ovat olleet lähestulkoot yhtä tuhnusadetta/sadekuuroja tai muuten vain pilvistä. Kisaviikonlopulle ja ehkä aattopäivälle on luvattu aurinkoa tai puolipilvistä, sekä lämpenevää. Näin ollen avonaiset ja korkeammat paikat, että kankaiset peruspolut ovat varmasti ihan hyvin juostavia ja nopeita. Sen sijaan suojaiset ja katteiset kohdat ovat varmasti erittäin märkiä. Reitti näyttänee hyvin monenlaiset kasvot. Varmaa on, että keli on nyt hieman hidas. Se antaa pikkaisen lisähaastetta.

                PUF2017 Osallistujat julkaistaan myös kisasivuilla. Tässä kuitenkin myös lista tämän blogin lukijoille (Yksi kuva tulee myöhemmin):


KISAA VOI SEURATA NETISTÄ TÄSTÄ LINKISTÄ!!!


numero 27   Tuomas Remes, Suojärven Ankkurit

                        Kuva tulee myöhemmin...

numero 45   Veli-Matti Anttila, Hitura Sky Runners

numero 61   Onni Vähäaho, Northern Trail Runners

numero 77  Pasi Koskinen, Endurance/Nellimin Pyry

numero 94  Jouni Knuuti, Kälviän Tarmo

PUF2017 171km - MITÄ SE ON?

FAKTA:

- Vuosina 2013 ja 2014 uudelleen etsitty ja merkattu Iso-Sydänmaan vaellusreitti on Pyssymäen pihalta noin 57km mittainen.  I-SR2014.
- Sen on vajaan neljän vuoden aikana kiertänyt 55 henkilöä. Monen matka on päättynyt jo n.26km kohdalla olevalle Syyryntielle. Reitti on suhteellisesti Suomen hitain polkujuoksureitti. 
- Reittiä ei ole kukaan kiertänyt kahta kertaa yhteen kyytiin.
- Pyssymäki Ultra Festival 2017 (PUF2017) tapahtumaan osallistujilla on 36 tuntia aikaa kiertää reitti kolme kertaa yhteen kyytiin. Tehtävä kuulostaa herkästi huugolta, mahdottomalta.

                  On ennakkokäsityksiä. On arvailuja. On laskelmia. Kaikki spekulaatioita. Kukaan ei oikeasti tiedä. Ei voi tietää, sillä kukaan ei ole tulevaa haastetta koskaan kokenut. Haaste vertautuu, ja ei vertaannu. Vertaaminen ei ole helppoa. Kolme kierrosta suoperäisellä 57km vaellusreitillä on mitä mystisin tehtävä. Kisa on tiettävästi Suomen polkujuoksuhistorian pisin.

                  Mitä enemmän kertyy kokemusta erilaisista haasteista ja kisoista, kehittyy suhteellisuudentaju. Tieto lisää tuskaa, sanotaan. Samalla kokemukset kartuttavat myös itseluottamusta.

                  PUF2017 171km ei ollut aluksi minullekaan ajatuksena selvä. En nähnyt huoneen perälle. Liian pimeää, liian sumuista. Ajatus ymmärtää ei riittänyt. Nyt olen löytänyt tuohon huoneeseen katkaisijan. Huone on saanut valot. Huone ei ole edelleenkään helponnäköinen tapaus, mutta takaseinä näkyy. Se on pääasia.

                  Tällaisen haasteen kohtaaminen ei voine onnistua vain sitomalla kengät ja nakkaamalla repun selkään. Täytyy uskaltaa käydä itsensä kanssa mitä rehdimpiä keskusteluja. Ja nimenomaan etukäteen. Kuten kaikki kestävyysurheiluponnistajat tietävät - kisan aikana, saati sen heikoilla hetkillä, on myöhäistä aloittaa rakentamaan kestävää ajatusta maaliin pääsemisestä. Ne asiat on pitäny päättää jo paljon aikaisemmin. 

                  Kun julistan uskovani, että kierrän Iso-Sydänmaan vaellusreitin (I-SR2014) kolme kertaa yhteen kyytiin, on minulla oltava jokin mihin nojaan asiani. Se on aikaisemmat kokemukset ja rehti pohdinta omasta kyvystä. Edelleenkään kolme kierrosta ei ole selvää kauraa, mutta pidän sitä kohdallani täysin mahdollisena. Miksi näin? Vastaus ei ole yksiselitteisesti minun kunnossani. On ja ei.

                   Juoksin viime vuonna huviksi karhunkierroksen vain 9 päivää PEP2016 57km tulvakelikisan jälkeen. 84km karhunkierrosta. Palautumattomana tietysti. Tuolla kierroksella on noin 1900 nousumetriä. Reitti on paikoin myös tekninen. Lenkki meni sangen helposti, vaikka välillä kyllä ihan juostiinkin, eikä vain retkeilty. Aikaa meni 13h 6min. Jaksamisen raja on siis paljon kauempana.

                  Tänä vuonna juoksin tuon saman reitin kilpaa. Kilpaa kelloa vastaan, en jaksamista vastaan. Vauhti loppui/hiipui, mutta tulin varsin hyvävoimasena maaliin. 84km polulla tuntui juoksemiselta kelloa vastaan, ei jaksamista. Aikaa meni noin 10h 55min. Olin  16:sta yli 160 osallistujan joukossa.

                 Kolme kierrosta I-SR2014 reitillä on ultrajuoksua, jossa ei juosta kelloa vastaan vaan jaksamista. Tehtävää helpottaa juuri tuo funktio. Voi juosta lepposaa kevyttä hölkkää, kun kelloa vastaan mennään vauhtikestävyysalueella, jolloin lihaksisto on aivan erilailla äärirajoilla kuin kevyessä hölkässä. Sopivilla kävelypätkillä höystettynä jalat pysynevät juostavampana pidempään. Luotan hyvin vahvasti siihen, että kaksi ensimmäistä kierrosta menee kohtuullisen vähin tuskin. Silloin ollaan juostu noin 114km.
                  Viimeisellä kolmanneksella tuskan sietää paremmin kuin keskimmäisellä kolmanneksella. Näin ollen maaliin selviäminen tuntuu varsin ilmeiseltä vaihtoehdolta. Maalin läheneminen on aina psykologisesti kannustavaa. On hienoa lähteä kääntämään liki mielipuolista tehtävää todeksi. Kaikki, jotka ovat tuon reitin kerran kiertäneet, tietävät realiteetit.

                   Tehtävä on siis mahdollinen, mutta kaikkea muuta kuin selvä. Henkselit ei pauku, eikä balalaikka soi. Se tärkein on kuitenkin läsnä - luotto itseensä.

                   Ultra Trail Mont Blanc UTMB 170km ja 10 000 nousumetriä kisa oli syyskuun alussa. Uskomattoman rankka kisa. Seurasin kisaa hyvin tiiviisti ja olen katsonut tajuttoman määrän eri videoklippejä. Olen soittanut kahdelle tämän vuoden finishereistä. Visa-Pekka Larivaaralle ja Marko Mattilalle. Tuon kisan seuraaminen auttoi minua ajatustyössä kohti puffia. Tuo kisa teki kaikista inhimmillisennäköisiä. Jopa Kilian Jornetista.

                   Loppuun kolme videoklippiä:

                   Ehkä paras urheiluselostus koskaan (kuuntele isolla, ja loppuun asti!)

                  Minun kenkäni

                 Minun lankkutreeni julki

Onni Vähäaho, Nivalassa 16.9.2017

JOKO NYT?

                    Hoksasin tuossa ihan vasta, että minulla ei ole oikein kunnon onnistumista yli 20h ultrista. Hyvin on mennyt viimeisen 2-3 vuoden aikana kilpailut hieman lyhemmillä matkoilla. Alla on myös onnistunut 24h perhereitti-ultra 2,5v sitten tammikuussa Pyssymäellä. Lähes 150km lumisella polulla oli hyvä setti. Silti minulla on ollut paljon vaikeita kisoja, kun aiheena on ollut 24h tai enemmän. No tietysti Unkarin 6vrk kisa meni hyvin, mutta se taas oli hyvin toisen luontoinen.

                   Tuleva haaste, PUF2017 171km otetaan vastaan siten erittäin suurella nöyryydellä. Olen mielestäni nyt riittävässä kunnossa, jotta jaksan tuon matkan mennä määräajassa, 36 tunnissa. Henkseleiden paukutteluun ei ole varaa yhtään. Silti pitää uskaltaa ja osata olla oma itsensä kisassa, mentävä sillä kokemuksella ja opilla mikä on mieleen jäänyt. Monenlaiset kokemukset vahvistavat liikkujaa. Luotan tietäväni millä tavalla menen parhaiten ja helpoimmalla mahdollisimman pitkälle.

                   Kunto ja itseluottamus menevät käsikädessä. Toisaalta mitä enemmän tulee mittariin kilometrejä harrastuksen aikana, tulee ymmärrys mikä on minkäkin kokoinen haaste. Juuri nyt PUF2017 tuntuu sopivan maukkaalta haasteelta. Minulla on kuva miten sen piirrän valmiiksi. Aion nauttia siitä. Ilman raastoa ja tuskaa tuota taideteosta ei kuitenkaan valmiiksi tehdä. Se on selvää jo nyt tässä sisälämmössä kirjoittaessani tuntemuksiani. Myös säällä on iso merkitys. Tosi iso merkitys. Se voi lisätä tehtävän haasteellisuutta.

                   Mikä sitten on tuollaisessa kolme kertaa I-SR2014 vaellusreitin ja 171km suorituksessa haasteellisinta? Ehkä tavan kulkijoille tai jopa hieman aktiivisemminkin harrastaville voi tulla yllätyksenä, että haasteet ovat aivan jotain muuta kuin mitä esim. PEP 57km matkalla. Kolme kierrosta on kuin toinen laji. Tehot ovat matalat, joten esim. kramppeja ei tule likimainkaan niin herkästi kuin 57km kisassa. Ei myöskään imeytymishäiriöitä niin herkästi. Matalat tehot tekevät kaikesta helpompaa - aluksi.

                  KUNNES matkaa on tehty tarpeeksi pitkään, alkaa tapahtua; alkaa ultrajuoksu. Jaloista loppuu voimat. Se on yksi todella iso juttu. Kokemus auttaa siinäkin. Silloin ei pidä puskea väkisin etenkään, jos matkaa maaliin on vielä kymmeniä kilometrejä, kuten hyvin todennäköisesti on. On vain otettava hetki hieman kevyemmin ja tankattava energiaa nassuun. 15min päästä voi olla erituntuista tai vähän myöhemmin. Tuntemukset vaihtelevat ja mukana leikissä alkaa olla vahvasti myös PÄÄ. Jaloista loppuu voimat ja pää alkaa syöttään negaa. Pään hallinta on monesti vaikein juttu. Siihen voi auttaa esim. valmiiksi mietityt ajatusleikit. Aletaan vaikka laskeen montako maalimerkkiä on seuraavalla kilsalla tai jotain muuta. Viedään ajatusta pois huonosta tunteesta. Mikä kellekkin sopii.

                  Kolmas juttu on iho. Pitää tietää miten iho toimii. Mihin pitää laittaa rasvaa. Yksilöllistä, mutta ehdottoman tärkeää tunnistaa. Kierrosten välissä on mahdollisuus vaihtaa vaatteita ja PUHDISTAA ihoa, joka on tärkeää, jos sille on tarvetta. Veikkaan, että voi hyvinkin olla.

                 Yksi peikko on PYSÄHTYMINEN. Liian pitkäksi aikaa ei kannata pysähtyä, sillä liike on lääkettä. Myös profylaksisesti, eli ennen haasteita. Yleensä ongelmat vain pahenevat pysähtyessä. Joskus on tarkoituksenmukaista pysähtyä, mutta aina kannattaa miettiä milloin se on ja milloin se vie vain huonompaan suuntaan.  

                  SALAINEN aseeni. No paljastan sen. Olen hyvin positiivinen ihminen. Aion alusta asti huolehtia hyvän nesteytyksen ja energianoton lisäksi siitä puolesta, että NAUTIN saadessani olla mukana tällaisen haasteen kohtaamisessa. Aion keskittyä paljon luonnon seuraamiseen ja ottaa tästä PUF2017 tapahtumasta kaiken irti. On myös HUIPPUA nähdä aina huoltopisteillä ystäviä. On mitä odottaa. Siitähän ihmiset nauttii!? Toivottavasti myös kilpakumppanit onnistuvat mitä parhaimmin. On mukava aina kuulla huoltopisteillä miten sielunveljillä ja sisarilla on mennyt. Kaikilla on kuitenkin sama maali ja mieli - 171km Iso-Sydänamanreitillä.

                  KILPAILUUN ILMOITTAUTUMISTA ON JÄLJELLÄ TASAN VIIKKO. ROHKAISTU JA LÄHDE MUKAAN TEKEMÄÄN HISTORIAA. KENTIES SUOMEN ENSIMMÄINEN YLI 170km POLKUJUOKSUKILPAILU.

Onni Vähäaho, Nivalassa 8.9.2017

KOHTI PUFFIA - OTSAKKEEN KAIKU

                       Kuulin pitkästä aikaa lausuttavan blogini otsikon ääneen: "Cosmos juoksee ja kirjoittaa". Se hieman pysäytti. On mennyt aika lailla juoksu edellä. Kirjoittaminen on ollut liiaksi tiedottamis tyyppistä. Kun juoksee tarpeeksi, ei jää aina voimia eikä aikaa kirjoittaa.

                     Nyt elän aikaa, jossa olen tiputtanut airot veneestä reilu kaksi viikkoa sitten ja odotan niiden palaavan virran mukana vajaan kolmen viikon päästä.. Edes melan. Veneeni on jänyt kellumaan Pyssymäelle. Sinne saavuin maaliin Pyssymäki Extreme kisan voittajana ja sieltä on määrä startata myös seuraavaan kisaan - Pyssymäki Ultra Festival 2017. Molemmat - PEP ja PUF - on teknisesti määriteltävissä ultrapolkujuoksukisoiksi, sillä olihan pepin matkakin ultramääreet täyttävä 57km. PEP oli kuitenkin vauhdikas kisa. PUF taas tulee olemaan puhtaasti kestävyyskoe, mutta juoksu kisa kuitenkin, kel jalkoja piisaa loppuun asti.

                      PUF on siis siirtynyt selvästi työpöydälle. Mitä pidempi kisa, sen pidempään on matkan teko nautinnollisella alueella, sillä liekin on pysyttävänä maltillisena, jotta ei mene homma liian nopeasti vaeltamiseksi. Minun mittapuulla ja reitin tuntemuksella määrittelisin, että kaikki alle 11h reitin kierrot on juostuja. Jos ajatellaan, että huoltoihin menee koko kisassa maksmissaan 1h (nukkuminen on sitten jo jotain muuta luxusta, jota en laske huolloksi) niin 34 tuntiin tai sen alle selviytyneet ovat JUOSSEET PUF:n läpi. 36h on aikaraja, joten on inhimmillisyyden nimissä sallittu/tehty mahdolliseksi, pieni vaeltaminenkin :) Reitti on kävelty kohmeisen maan aikana 11h kahden erittäin hyväkuntoisen urheilijan toimesta. Reitti on toisaalta monesti juostu 10-11h väliinkin otteella, jossa on juoksu ollut hyvinkin keskiössä. Reitti on raskas ja keliherkkä. Sateet jäävät herkästi polulle muutamaksi päiväksi. Kovin vastustaja voikin tulla ylhäältä, itsensä lisäksi.

                      Meitä on kolme ilmoittautunutta. Aika tasaveikkaista sakkia. Tunnistan olevani ehkä vauhdikkain, mutta sillä ei nyt tässä kisassa ole juurikaan merkitystä. Kisassa on kokemusta Suomen halki juoksusta aina erittäin sinnikkäisiin vaelluksiin ja pitkällä aika välillä tehtyihin hyviin maraton että kestävyyssuorituksiin. Kisa on avoin. Ja toivotaan sinne lisää väkeä. Kenties ainutlaatuinen mahdollisuus kokeilla mahdottomana tavan väen pitämää tehtävää - kolmea kierrosta Iso-Sydänmaanreitillä. Kilpailijat ajattelevat tietysti vain ja ainoastaan, että kolme kierrosta mennään. Tietystikään ei voi tietää mitä voi tapahtua matkalla, mutta tuskin kukaan epäilee ainakaan etteikö jaksaisi. Sellainen olisi housut nilkoissa starttaamista.

                      Tässä olisi tekijämiehillekin saumaa testata itseään. Oikein hyväkuntoinen kilpaurheilija voisi tehdä ajan jonnekkin 23-25h seuduille. Täytyy muistaa, että kovienkin kuntourheilijoiden ja kovien kilpaurheilijoiden välinen ero on valtava. Tästä hyvänä esimerkkinä eilen päättynyt ULTRA TRAIL MONT BLANC, eli UTMB ja sen 170km matka, joka tänä vuonna oli sään vuoksi "typistetty" 168km mittaiseksi. 10 000 nousumetriä. Maailman kärki juoksi sen noin 19 tuntiin. Historiallisen kovaan aikaan. Paras suomalainen oli Markus Juvala 147:s, huippuajalla n.30,5h. Eli eroa kärkeen yli 11tuntia! Toiseksi paras suomalainen oli 313.  PEP2015 kisasta tuttu n.2:50h maratoonari, Marko Mattila, jonka aika oli vähän päälle 34h. Eroa kärkeen käsittämättömät 15tuntia! Ja Marko on siis jo kuitenkin tekijämies Suomen mittapuussa.

                      Tällä tahdon sanoa, että mitä rankempi kisa, sen isompia ovat erot. Kun taso nousee niin erot on valtavia. Eikä sillä väliä. Minusta jokainen maaliin päässyt on oman elämänsä ja harrastuksena sankari. Tämä siis vain puhtaasti perspektiivinä.

                      Oma taktiikka ei ole salaisuus PUFFIIN. Hölkkään hieman korostetun kevyesti omien keveimpien harjoituslenkkien tavoin ja kävelen ehkä noin pari minsaa jokaisella kymmenminuuttisella. Minusta on tärkeää yrittää säästää energiaa ja yrittää pitää jalat ja koko kroppa hartioita myöden mahdollisimman rentona. Kaksi ensimmäistä kierrosta koitan ajatella yhtenä kierroksena. Eli eka kiekan jälkeen teen vain välttämättömät huollot ja evästykset. Tottakai vaihdan vaatteita sään mukaan, sillä yöselkään lähdetään toiselle kiekalle. Eka kiekka vie ehkä 8-8,5h. Ehkä 9h kohdalla olen lähtenyt viimeistään toiselle kierrokselle.

                      Tuntemusten mukaan lisään kävelyä. Pääasia, että homma olisi mahdollisimman helppoa ekat kaksi kierrosta. Jossain vaiheessa kävelyä pitää ottaa jokaiselle viiden minsan setille. Kaikki tuntemusten mukaan. Kello käy, mutta se ei ohjaa. Kaikki tulee päästä ja jaloista. Höyryt nenästä ja vaikut korvista. Kolmannella kiekalla voi sitten aloittaa jo loppukirin :)

                      PE 15.9.2017 asti voi ilmoittautua mukaan. Palkintoa komea PUF -lippis. Maaliin saakka päässeiden lippiksen lipassa on vielä teksti FINISHER.

 Ja huoltopisteillä on hauskaa.

                       Alla pari videota valmisteluista.

Ps. Isäni syntyi tasan 88-vuotta sitten. Lepää rauhassa isä. Isäni kuoli v.2000.


Onni Vähäaho, Nivalassa 4.9.2017

TOIPUMISTA PEP2017 57km KISASTA

                          7 päivää Pyssymäki Extreme Polkujuoksun 57km kisasta. Jotka eivät ole kisastani lukeneet niin linkki siihen tässä. 

TÄSSÄ kaikki pepin kolmen vuoden historian aikana 57km matkalla 37 läpi päässyttä juoksijaa.

                          Miten meni? Oletko tyytyväinen? Täytyikö tavoitteesi? Näitä kysytään, kun syke voi olla vielä kolminumeroinen. Niin pikkukisoissa meiltä hölkkääjiltä kuin isoissa kisoissa huippu-urheilijoiltakin. Ensinnäkin tavoite on aina kuin budjetti - hyvä arvaus. Ja se miten kisa meni, nähdään usein vasta päivien päästä - ei näyttämön vielä höyrytessä. Niin nytkin. Silloin vasta mitataan myös se, miten tyytyväinen on aikaansaamaansa.

                         Olen pahus vieköön vähän ärsyttävän tavoitteellinen ja kova itselleni. Harvoin nostan kisan jälkeisinä päivinä kympin kylttiä omasta suorituksesta. Nyt pääsin sitä lähelle. Mutta se virhe, joka laski arvosanaa oli anteeksiantamaton. Kenkävalinta.

                         Kisa oli siis viikko sitten lauantaina. Sunnuntaina olin kuin krapulassa. Samaten maanantaina. Lisättynä sillä, että teki pahaa ja olin töissä. Raskas päivä. Kroppa joutui ennätyksellisen kovalle. Kaksi päivää menivät täysin levätessä. Silti ne olivat harvinaisen rankan tuntuisia aikaisempien kisojen jälkituntemuksiin verraten.

                         Lihaksisto ei sen sijaan joutunut tavoiteltuun rasitukseen, sillä jo 28km kohdilla alkaneet krampit jättivät tehot alas. Porraskävely alaspäin oli kaksi päivää kisan jälkeenkin vain hieman erilaista kuin normaalisti. Olen miettinyt mikä johti kramppeihin ja koko kisaviikon vaivanneeseen jalkalihasten tilaan, jossa lihaksisto oli koko ajan kramppiherkkä. Tulin siihen tulokseen, että kaksi kovaa hierontaa tuli liian lähelle kisaa yhdistettynä siihen, että tein niiden lomassa kovia lyhyitä vetoja. Vaikkakin hyvinkin varoalueen päässä hieronnoista. Joskus se on pienestä kiinni. Toinen krampit laukaissut tekijä oli jo aikaisemmin manaamani kenkävalinta. Vaimentamattomat kilpanasturit olivat liikaa jaloilleni kallio ja kiviosuuksilla.

                        Tulosurheilu on ollut aina kaikille vaikeaa - ja siksi se onkin niin kiintoisaa. On vain kokeiltava ja opittava virheistä, sekä osattava korjata ne. Jokainen tekee virheitä. Ne pärjää, jotka oppivat niistä. Yritetään siihen ryhmään.

                        Kolme päivää kisasta olo oli jo aika normaali ja kävin pienen lenkin. Reilu 12km aivan kevyesti. Vauhti oli yllättävän lähellä (n.10sek/km päässä) normaalia. Ei vammatuntemuksia. Normaalia lihasväsymystä, mitä kisan jälkeen tapaa olla. Tiistai-iltana alkoi tuntua hieman kurkussa flunssaa enteileviä tuntemuksia.

                        Kurkku tuntemukset jatkuivat keskiviikkona, mutta pysyivät lievinä. Kroppa selvästi reagoi. Nyt olin joutunut koville. No kyllä sitä tuli kaikki reitillä tehtyäkin, että aika olisi paras mahdollinen vaikeuksiin nähden. Keskiviikkona kävin höntsään kavereiden kanssa poluilla reilu 13km. Jalat tuntui paremmalta kuin edellisenä päivänä.

                       Torstaina kurkkukipu oli poissa ja flunssa oli noussut ns. nokkaan. Edelleen flunssa oli siksi lievä, että kävin varovaisesti pep12km reitin jalotteleen. Tekee mielellekin hyvää käydä tekemässä rauhallista lenkkiä metsän siimeksissä kisan jälkeen. Samalla palautuu sekä kroppa että mieli.

                      Torstaina alkoi myös yövuorot. Menneiden päivien rasitus (kisa ja flunssa-oireet) löi kroppaan ja yöllä oli kauhea olo olla töissä. Perjantai-aamuna burana ja nukkumaan. Toinen yöhugi oli vielä edessä.

                      Perjantai päivällä olo oli jo parempi, mutta pidin lepopäivän, koska se olisi nyt paras harjoitus. Toinen yö (pe-la) olikin jo lähes normaalia oloa.

                      Lauantai-aamuna heitin vielä buranan flunssan loppuoireisiin ja otin unet. Sen jälkeen heräsin jo selvästi edellistä päivää paremmalla ololla ja kävin kevyesti pep26km lenkin väärinpäin kiertäen. Eli siis tänään. Ihan kivasti jaksoi, eikä ensimmäisen reilun 2h aikana huomannut juuri mitään eroa normaaliin. Lopussa jalat väsyi normaalia nopeammin, joka tässä vaiheesssa toipumista/palautumista on ihan normaalia.

                      Eli toipuminen ja palautuminen on hyvässä vauhdissa. Ensi viikko menee vielä varsin kevyesti liikkuen. Tällä viikolla on kasassa vain reipas 70km kevyttä hölkkää, joten viikko on ollut hyvin lepovoittoinen. Ehkä ensi viikolla määrä vähän kasvaa, mutta tehot pysyvät vielä melkoisella varmuudellla lähes täysin hyvin kevyenä.

                     Neljän viikon päästä on PUF2017  171km kisa. Johon valmistautumisesta ja ajatuksista tulee varmasti tässä lähiaikoina vielä kirjoitettua.

                     Mukavaa syksyn alkua lukijoille!

Onni Vähäaho, Nivalassa 26.8.2017

POLKULIIKUNTATAPAHTUMAN SATOA

 KISAN TULOKSET NÄET TÄÄLTÄ

OMA KOKEMUS TÄÄLLÄ

                     Viime lauantaina järjestettiin kolmatta kertaa Pyssymäki Extreme Polkujuoksutapahtuma pyssymäellä. Reitti alkaa olla monille tuttu, sillä reitillä on liikuttu viime vuosina kymmeniä tuhansia kilometrejä pelkästään virallisten ilmoitusten mukaan.

                    Tapahtuma jäi tänä vuonna hieman pienemmäksi, sillä samaan aikaan maassamme oli 20 muutakin juoksutapahtumaa, sekä mm. seuraavana päivänä alueen isot suunnistusviestit. Tunnelmassa sitä ei kuitenkaan huomannut, sillä ihmisten ilo tuplasi helposti paikalle tulleiden määrän. Tapahtuman positiivinen aura sai jatkoa. Lähes sanattomana kuuntelinkin saunan lauteilla, kun pitkin Suomea kisaan mukaan tulleet olivat vielä työpäivän mittaisen kisaurakan jälkeen valmiita levittämään tietoa kiehtovasta tapahtumasta ja reitistä.

                    Tapahtumassa liikuttiin isolta osalta pelkästään lauantaipäivästä nauttien, mutta toki kilpasarjojen palkinnoistakin oteltiin osin tiukasti, vaikkakin pilke silmäkulmassa.

                    Nuorten poikien voittotaisto oli nivalalaisten jäsenten välinen, jossa Jaakko Niemimäki voitti ja Aleksi Peltosaari sujutteli hopeakipon itselleen.

                   Tyttöjen sarjassa voitto meni rakkaan naapurikaupungin tytölle, Veera Vähäkankaalle. Hopeapytyn nappasi Liinu Tiainen ja palkintokaappi täyttyi myös Anni Nikulla. Huomattavaa on, että tyttöjen voittoaika oli poikien voittoaikaa parempi. Lenkille kossit (hymiö).

                        Meidän tulevaisuus

                                 kuva: Päivikki Turunen

                    Naisten 12km voiton nappasi uudella reittiennätyksellä Haapajärven Tiina Männikkö. Roosa Juuskan edellisenä vuonna juoksema reittiennätys parani 1:44min. Kokkolan Marika Myllylä juoksi hienosti toiseksi ja Kärsämäen Eveliina Lintula nappasi kolmannen sijan. 

                                                Naisten 12km podium  

 

                                             Kuva: Janne Kaarlela

                  Miesten 12km nähtiin hurja kamppailu, jota oli alustettu jo viikon verran sisäpiireissä. Oli jo viikkoa ennen kisaa selvää, että Erkki Vähäsöyrinki tulisi lähtemään veturiksi ja Matti Myllylahti iskisi kantaan. Lopulta kävi niin, että loppusuoralla Erkki näytti isännän mallia ja tarjosi vain Matille kantapäitään katseltavaksi. Lempinimi ”Fly-Erkki” vahvistui. Erkin omissa nimissään ollut reittiennätys parani minuuttitolkulla.  

                         Erkki Vähäsöyrinki esittelee kantapäitään Matti Myllylahdelle

                                kuva: Päivikki Turunen

                      Naisten 26km sarjassa nähtiin kolmen tunnin haamurajan alitus, kun ex-nivalalainen, Tuula Jakovuori, onnistui pitämään suoperäisessä maastossa reilusti alle seitsemän minuutin kilometrivauhtia. Haapaveden ilopilleri ja suuri reittimme ystävä, Sanna Käräjäoja, onnistui nousemaan kisassa toiseksi. Koivula Ski Teamin Piia Saukko juoksi lähes täsmälleen edellisen vuoden ajan ja nappasi kolmannen pokaalin itselleen.

                                          Tuula Jakovuori

                                  Kuva: Janne Kaarlela

                      Miesten 26km matkaa hallitsi Nivalan kuntohirmu, Päivärinnan Sauli, joka tyylitteli voittoon yli 47 minuutin marginaalilla Koivula Ski Teamin Tapani Saukkoon nähden. Voitto-aika ei jäänyt kuin 14 sekuntia Matti Myllylahden reittiennätyksestä. Liekö jäi voimia varastoon, kun voittotaistelu oli ohi jo ensiaskelten jälkeen?

                          kuva: Päivikki Turunen

                 Kolmanneksi juoksi upean (elämänsä?) juoksun tehnyt Markku J. Kumpula, joka näytti nuoremmille mallia ja juoksi nousujohteisesti. Kerrassaan lämmittävä saavutus moniosaajalta!

  

                                 Markku J. Kumpula

                           Kuva: Janne Kaarlela

                      PERUSMATKA

                      Polkujuoksu ”kielessä” perusmatkalla tarkoitetaan pisintä tarjolla olevaa matkaa. Se oli meillä 57km. Täkäläiset puhuvat kuninkuusmatkasta. Yhtä kaikki. Kun lähdetään Pyssymäeltä ja käydään liki maasydänjärvellä, on siinä rastia yhtä soittoa taivallettavaksi. Iso-Sydänmaan vaellusreitin eteläisin kärki on Syyryssä. Reitti kulkee Nivalassa, Sievissä, Reisjärvellä ja Haapajärvellä – tai ainakin niiden rajamaastoissa. Melkoinen maakuntamatkailu siis. Suoperäinen polku ja Syyryn seudun 5km kivikko/kallio-osuus antavat vastinetta kovimmillekin vaatimuksille.

                      Tänä vuonna onnettomien loukkaantumisten ja sattumuksien vuoksi perusmatkaa lähti haastamaan vain 10 osallistujaa. Yksi nainen ja yhdeksän miestä. Tarina oli siis jo valmiiksi vahva. Vähän porukkaa ja paljon tahtoa.

                      Naisten sarjan yksinvaltias, Mia Tuoriniemi on ollut kisassa nyt joka vuosi mukana. Eka vuonna 10h, viime vuonna viisi minuuttia päälle 8 tuntia ja nyt reilu 20minuutin parannus Saara Päätalon viime vuonna tekemään kovaan reitti-ennätykseen. Aika 7:29:25 olisi riittänyt miestenkin sarjassa kolmanteen sijaan! Jäätävän kova suoritus jätti sydänmaille taian omaisen lumon. Tätä aikaa tullaan huokailemaan ainakin tuleva vuosi.

                            Mia Tuoriniemi ennätysjuoksun kimpussa

                             kuva: Päivikki Turunen

                                Kuva: Jani Jyrkkä

                      Miesten sarjassa oli etukäteen luvassa edellisiä vuosia tasaisempi kärki, sillä ihan eliittitason menijöitä ei tänä vuonna kisaan saatu, sillä tiukka kalenteri ja jopa omien lasten ristiäiset estivät muutaman eliittitekijän matkan tapahtumaamme. Tai hetkinen – olihan meillä eliittiä, jos ei alasta olla nuukia. Nimittäin upean oman ennätyksen juossut Jari Kaukua (oli mukana myös edellisenä vuonna) on kansainvälisesti tunnustettu keskiajan filosofian professori, josta on netissä pitkästi tekstiä wikipediassa. Tätä vauhtia Jarin kohdalle tulee mainintaa myös polkujuoksu saavutuksista.

                           Jari Kaukua, kansainvälisesti tunnetuin

                            Kuva: Jani Jyrkkä

                     Yhdeksästä kisaajasta oli mukana kolme ensikertaista ja kaksi heistä joutui nöyrtymään reitin edessä. Toivotaan, että miehet näkevät kesken jääneen matkan haasteena tulevaan. Sen sijaan pössimetsän isäntä, Ylimäen Lasse, niisti nenänsä vasta pyssymäellä, ja varsin hyvällä ajalla, 8:22:40. Hieno debyytti. 

                              Lasse Ylimäki

                        Kuva: Jani Jyrkkä

                     Varsinaista alkukantaista raastamisen ilmettä piti yllä Jarmo ”Hönky” Honkala, joka oli jokaisella videon pätkällä nopeimman näköinen kisaaja. ”Hönky” hönkäsi itsensä neljänneksi ennen lupsakkaa Kuopion miestä, Arto Vartiaista.

                              Jarmo "Hönky" Honkala

                                kuva: Päivikki Turunen

                   Velmut huoltopisteen miehet tarjosivat 45km huollossa Artolle olutta, mutta hän kieltäytyi, koska kertoi olevansa autolla liikkeellä. Hetkonen. Polulla ajokunnossa. Eipä mittään. No toki oluset tarjolla olivat alkoholittomia. 

                       Arto Vartiainen 

                       Kuva: Päivi Tölli

                      Seurakaveri, puolen Suomen polkujuoksujoukkueen, Northern Trail Runnersejen, Regis Rouge-Oikarinen onnistui alittamaan 8 tunnin rajan ja pokkasi kolmannen palkinnon. Puhelias kaveri, jolla into reitistä vain kasvoi kisan jälkeen jälkilöylyissä saunanlauteilla. 

                    
                                                           Regis Rouge-Oikarinen

                           Kuva: Eila Kiviniemi

                      Löysin jo kisan alkuvaiheilla itseni voittokamppailusta Mika Leppälää vastaan. Joensuun Ultra Sisua edustava Leppälä oli sisuuntunut viime vuoden keskeytyksestä ja oli nostanut tasoaan selvästi edellisestä vuodesta ja oli minun papereissa vahva voittajasuosikki. Olin kuitenkin ankea isäntä ja korjasin voiton ja näin ollen Leppälälle taisi jäädä hopea pokaali kädessä sopivasti nälkää ensi vuodelle. 

                                    Mika Leppälä maaliin

                            kuva: Päivikki Turunen

                         Voittomarginaali oli 12 minuuttia. Voitto aika 6:52:48 jäi vajaa viisi minuuttia Tuomas Järviluoman Nivalan ennätyksestä. Joku roti jäi siis voimaan.

                               Onni Vähäaho

                        kuva: Päivikki Turunen

                          Perusmatkan podium kolmikko taistelun tauottua, mutta niiden merkkien vielä näkyessä heissä.

                   Vasemmalta: Leppälä, Vähäaho, Rouge-Oikarinen

                                kuva: Päivikki Turunen

                         Iso kiitos kaikille tapahtumassa mukana oleville tahoille. Liikkujille, talkoolaisille, katsojille ja vaikuttajille. Ensi vuonna taas maistuu.


                                 Joonas Jyrkkä 12km (debydantti)

                               Kuva: Katja Jyrkkä

Onni Vähäaho, Nivalassa 20.8.2017