JUHANNUS YÖN TAISTELU

Läksin kotvan sivu kasin eilen illalla torstaina Iso-Sydänmaanreitille, aikeissani juosta koko i-sr2014 vaellusreitti ns. pep57km. Suunnittelinkin reissua viemällä mm. 2x1,5L juomatäydennystä optimaallisiin kohtiin käyttäessäni aiempaa kokemusta reitiltä. Mukaan latasin 1,5L vettä, joissa osassa oli magnesium poretta ja osassa elektrolyyttiporetta. Energiat oli kaikki kannossa. Samoin joitakin perustarpeita, joita tapaan reppuuni laittaa liikkuessani juosten tuolla reitillä. Lisäksi laitoin varalta myös ohtalampun reppuun. 

Pistelin helppoa reipasta. Kilsavauhdit oli siinä muutaman sekunnin päälle 5minuutin ekoilla kilsoilla. Perhereitin ulkopuolelle, ns. sydänmaanosuudelle siirtyessäni vauhti pysyi kivan ripeänä, vaikkei askel ollut ihan sitä parasta tällä kertaa, mutta kello tykkäsi. Askel oli/on riskistynyt lisääntyneen mäkiharjoittelun ansiosta, joten se ilmeisesti kompensoi tilannetta vähän huonomman kulunkin päivänä. 

Yhdeksännellä kilsalla homma vaikeutui, kun lorvinlinjan alkaessa polun peitteellisyys lisääntyi äkisti reitille tavanomaisilla pätkillä tälle aikaa vuodesta. Vielä ei oo ehitty alottaa rimmeröintejä. Taitoin nilkan aika kipeästi, mutta lyhyen ontuminen jälkeen pääsin vielä takas liki samaan rytmiin. Seuraavalla kilsalla taas sama uudestaan. Sama vasen nilkka taas. Nyt askel muuttui varovaiseksi, sillä tuolla reilun kilsan pätkällä ei juurikaan nähnyt mihin jalan laitat. Oli koloa ja kiveä jne. 

Mainostyyliin, eikä siinä vielä kaikki. Ilmeisesti parina päivänä nautittu vichyvesi alkoi todella kuplia mahassa ja puskaan huusi äkisti. Ympärillä oli kasapäin sääskiä jo tässä vaiheessa. Pulkkismainen tunnelma, kun 11:sta kilsalla aralla nilkalla laskeuduin kyykkyyn operoimaan. Operaatio oli pitkä (3min) ja tuskallinen mulle ja nautinnollinen sääskille.

Tuskainen ja tekninen parin kilsan pätkä alkoi jäädä taakse. Fenix 5:n ainoa huonopuoli (vai onko sekin lopulta vain kulkijan etu?) on, että paikoin mehtässä se joko oikoo mutkia tai jopa kadottaa gps yhteyden hetkeksi. Kaikki kilsat ei syvemmällä siitä(kään) syystä olleet aivan niin hitaita mitä data näyttää. 

Pesäneva ylittyi ja meno oli kohtuu riskiä kipeähköstä nilkasta viis. Varovaista toki, mutta kohtuullista. Peitteellisyys oli selvästi lisääntynyt ruohoisilla pätkillä. 8kk hukassa ollut hyvä talvihanskani oli nostettu Iso-susilehdossa ystävällisesti kepin nokkaan! Kiitos siitä löytäjälle. ⚘ 

 Pesänevantie ohittui kaikista alkumatkan ongelmista huolimatta liki kisavauhtia. Ihan ei juoksu tuntunut niin hyvältä, mitä kello näytti. 

18:s kilsa. Taimikon loppupää ja taitan nilkan taas. Nyt nilkka on todella arka. Olen kuitenkin muuten hyvissä voimissa, joten päätän mennä kuitenkin polkua pitkin eteenpäin. Liekkö nilkassa hanavipu, sillä vatsa alkaa uudestaan möyriä. Nyt täytyy sanoa, että olin varautunut vain kahteen kyykkyyn paperin puolesta. Ihan koko rullaa ei ollu mukana. Kipeällä nilkalla ja ulospyrkivän tavaran seesteistämällä menolla jatkoin kohti n.23km kohdalla olevaa vesikätköäni. Kummallista, mutta useat kilsan olivat edelleen kaikesta huolimatta erikoisen hyviä. Huomasinkin syytä analysoidessani, että juoksutyylini on aikaisempaa hyökkäävämpi, joka näköjään kuljettaa kulkijaa nopeammin eteenpäin. 

Kätköllä pikkasen yli 2:30h. Varjolankangas. Ei mitään pysähtymismahdollisuutta. Kaikki on tehtävä kaiken aikaa edeten, myös lötköpullojen täytöt. Sääskiä on niin paljon, ettei niiden husiminen näy oikeastaan mitenkään omassa olossani. Koko kroppa alkaa olla nyt myös huolella kupattu. Eka kertaa tulee mieleeni: Ristus mikä reissu - ja todellakin, soijjaa meinaa taas pukata ja nyt muuten sitten kuulostaa olevan Juhannus ajasta huolimatta sellainen nopeampi toimitus tyrkyllä. Pidätän minkä pystyn, sillä en halua ajatella uusintaa jonka koin 11:sta kilsalla. 

Syyryssä on ulkovessa. Mutta kuinka ollakaan mahaväänteet katoaa yllättäen puolikilsaa ennen käymälää ja kaaran erittäin eläneen lippalakkini kanssa katsomattakaan Syyryyn päin kohti mäyrän ja laihan kivikkoa. Nuo vatsanveto-ongelmathan meinaa sitä, ettei nesteet ole imeytyneet. Eikä kunnolla energiatkaan. Ihminen ei ole tällaisten ongelmia kanssa kaikki voipa vaan laskua on alettava lyhentämään. 

Vauhti tippuu. Gps:kin katoaa välillä. Osa kisoista venyy. Muillakin on ollut tässä kuussa gps:n kanssa ongelmia takaosan kivipätkillä. Se on jo melko herranjeera-aluetta se. On kokeiltu venäläistenkin gps:ää. Vielä heikompaa. Jaloista alkaa tosiaankin loppumaan uskalluksen lisäksi myös voima. Kaadun mäyrän kivikossa juuri siitä syystä. Piesty rätti. Ja vääntelee taas kuin merkiksi, mutta menee ohi. Ja pakko täältä on päästä poiskin. Puolivälin kyltillä ajasta 3:22h. Laskin jossain vaiheessa meneväni tasan kolmeen tuntiin. Minulla ei ole ollu sama meno enää hetkeen. Se näkyy nopeasti kellossa. 

Tuntuu, että kaikki metsän sääsket ovat kanssani, ja kiihkeästi. En tiedä voisiko lippalakkini olla enempi märkä. +21 oli lähtiessä, eikä kylmä oo vieläkään. 33:s Kilsa tulee 6:10. Eli jalat oli tuossa kohtaa vielä ehkä enempi vain maastoarat kuin tyhjät. Tuossa kuitenkin puolet metsääkin. Paasinlinjalta käänteessäni Pykylle päin säikähtää astetta isompi kaveri pusikossa ilmeisesti yllättävää tuloani. Olen nähnyt joitakin kertoja miten hirvet lähtee. Sanoisin, ettei tämä ollut hirvi. Tämä puisteli pajukoita mennessä. Molempien puoleisesta kunnioituksesta johtuen en jäänyt puhutteleen ilmeistä yön nallea. Vaikuttava hetki. Jos joku pohtii niin ei pelottanut tietenkään, mutta hetki oli täynnä erilaisia tunteita; reitin piiskaama, omien virheiden piiskaama, uteliaisuus ja kunnioitus. 

Hieman Pykyn jälkeen voimani alkavat ehtyä. En ole enää hetkeen pystynyt noudattamaan auttavastikkaan energianottoani mahaväänteiden vuoksi. Juomaa on mennyt ihan suunnitellusti. Ehkä energiavajeestakin johtuen minulla alkaa olemaan kova jano. Tuntuu, etten jaksa enää juosta ollenkaan soisimmilla, sinällänsä ok. pätkillä. Kangaspätkillä kylläkin. Voimat vähenee kovaa vauhtia ja on käytettävä aikaisempien tuntemusten tulkintaa. 

Pesänevantiellä tulee täyteen 40km. 4h57min. Noin 7-7:15h vauhissa. Nuo on katsottu jälestäpäin. Tuossa vaiheessa focus oli selviytymisessä. Pitkissä reissuissa kyse on paljon selviytymisen arvioinnista. Kokonaisvaikeassa tilanteessa teen järkiratkaisun ja otan täydennys nesteiden täytön vauhdissa (sääskiä tulee koko ajan lisää! Mistä niitä riittää?) sääskien kipatessa nyt myös naamaani intohimoisesti. 

Liki viiden tunnin Sydänmaa tanssin jälkeen tiellä juoksu on yleensä kovin hankalaa ja vaivalloista. Niin nytkin, mutta yllättäen pystynkin pitämään varsin hyvää vauhtia. Paikoitellen jopa alle 6min/km. Onko sääsket noin nopeita lentämään? Ne ei tippuneet vauhdista missään vaiheessa. Olen mennyt siksi harvoin täällä teitä pitkin, etten ole aluksi varma onko tietä pitkin enempi, vähempi vai samanverran. Mutta suopolkua pitkin tällä vaikeustasolla ei juomatkaan ois riittäneet. 

Sääskiä alkaa olemaan ajoittain sakeina parvina myös. En jaksaisi kaivaa repusta hyönteismyrkkyä jota laitoin lähtiessäni mielestäni muidenkin puolesta. Lopulta noin 4km ennen Pyssyä on hyönteismyrkky kaivettava repusta. Ja se auttaa, ehkä reilun kilsan verran. Olen arvatenkin jo houkutteleva tuoksuinen. Edes alle kutosen kilsat ei sääskiä lannistaneet. Tulipahan tämäkin nyt tietoon 45-vuotiaana. Oppia ikä kaikki. 

Lopulta selviän Pyssyyn. Matkaa kertyi 55,9km, eli ehkä kilsan vähemmän kuin polkua pitkin olisi tullut. Aikaa meni 6h39min. Datat: Garmin, Strava. En uskalla edes arvailla paljonko sitä olisi menny polkua pitkin. Nesteen -ja energian vetohommat saattoi tosiaanki johtua minulle sopimattoman kivennäisveden nauttimisesta parina edellisenä päivänä. Peitteellisyydelle ja siitä seuranneille nilkan vääntämiselleni en toki voinut mitään. Palautumattomuus oli tiedossa ja se saattoi osaltaan vaikuttaa etenkin vatsa - ja aineenvaihdunta-ongelmiin. 

Hyvää oli silti paljonkin. Kolhuista ja vaikeuksista huolimatta tekeminen oli pitkään edistynyttä. Ominaisuudet on parantuneet vauhtia lukuun-ottamatta. Pystyn helpommin pitämään tasaista ja jaksavaa vauhtia parantuneen voiman ja sitä kautta askelkontaktin edistyksen kautta. Pehmeän polun voimattomuudesta huolimatta jaksoin juosta minun tasolleni varsin hyvää tie juoksua välin 40-56km. Jalat on nyt ehjät. Nilkka vähä jäykempi, mutta ei mitään estävää. Varsin kova reissu. Joka ei jäänyt pelkästään tuohon suoritukseen vaan heijastui vielä kotiin. 

Suihkussa meinasi lähtä taju. Se piti tehä osissa. Vaje oli suuri, sillä en ollu pystyny juurikaan nauttimaan energiaa viimeiseen kolmeen tuntiin suorituksen aikana. Toki vähän, muttei likimainkaan riittävästi. En ollu varma oksettiko vai mitä, mutta lopulta sain osittaista helpotusta istuttani kaakelilla. Ainoa jota sain alas oli puolikas banaani ja pari kulausta Colaa. Vaimon hoiva kuitenkin rauhoitti oloa ja lopulta pienen vessarallin jälkeen pääsin jokseenkin uneen. Herättyäni viisi tuntia myöhemmin pahaa teki edelleen. Nyt sain kuitenkin pienissä erissä jotain alas ja olo on alkanu helpottaan. 

Ristus mikä reissu! Näin minä tieosuudella yhden metsäpeurankin. Ja muistinko mainita myös sääskiä. Jokainen reissu opettaa ja vahvistaa. Ja edelleen on tältä vuodelta isr-kokoreitti kiertämättä. Olenko tullut vanhaksi? Reitin olemassa-olon aikana tämä on historiallista, etten ole reittiä kerta pyyhkäisyllä kiertäny jussiin mennessä. 

Hyvää Juhannusta itse kullekin taholle! Ja tervetuloa reitille!

Onni Vähäaho, Nivalassa 21.6.2019

ONKO KIIRETTÄ?

          Yleensä, kun joku unohtuu syystä tai toisesta, laitetaan se kiireen piikkiin. "-En oo vielä ehtiny, on ollu kiirettä". Monesti jopa itsestä tuntuu, että on kiire, mutta arjen tilanteet laittaa usein asiat perspektiiviin. Istuin kerrattain tässä koneella. Tuli äärimmäinen wc-hätä. Ajattelin, että pinnistän vielä tulipalo kymmen sekuntisen ja sitten ryntään vessaan. Samalla hetkellä huomaan tyttären juoksevan vessaan ja napsauttavan oven nopeasti kiinni. Klik! Eipä minulla oikiasti sitten tainutkaan olla niin kovaa hätää kuin kuvittelin, sillä selvisin aikanaan puhtain housuin kaakelille.

          Eilen tuli kaupan tuulikaapissa vanha herra vastaan. Tervehdin häntä. Hän katsoi hitaasti muutaman kerran perääni. Ei tervehtinyt. Hänellä on jo sairauksia. Mahdottoman iloinen urheilumies ja puuhamies menneiltä vuosikymmeniltä. Kaupan kassan kotvan päästä selvittäessäni mies onkin palannut kauppaan. Hän oli miettinyt ja päätti palata jututtamaan minua. Koskettavia hetkiä vuosien takaa hän toi esille yhteisistä kokemuksistamme. Nopea liikkeisenä vaihdoin jossain vaiheessa nopeasti asentoani ja se huippasi vanhaa herraa. Toivottelin parasta mahdollista eloa sairauksien kanssa. Veljellisesti taputtelin häntä olalle, vahvistaakseni myötätuntoani. Kiire katosi tuossakin tilanteessa. Kiire katoaa, kun tulee oikeita asioita eteen.

          En tunne Markus Rannankaria. Hän juoksi polkujuoksun MM-kisoissa viikko sitten. Edusti Suomea lajin MM-kisoissa. 44km ja reilut 2000 nousumetriä. Rankka reitti ja kisa. Noin 5km kohdalla hän oli antanut lääkärinä pitkään ensiapua Norjattarelle kesken oman kisan. Norjan kisajoukkue oli lähestynyt Markusta kisan jälkeen. Jalo teko lääkäriltä. Kiire katosi jopa kesken MM-kisojen. Hieno kaveri. Ken tuntee niin voi vinkata terveiset.

         Jokainen kiire on ihmisen omaa tekemää illuusiota jostakin pakosta. Ei maailmassa ole yhtään kiirettä, jos ei auttamista lasketa kiireeksi. Ei yhtään. Olen yrittänyt jalostaa vapaaherra ajattelua. Olen lopettanut kaiken tarpeettoman ressamisen, sen vähäisenkin. Kaikki pyörii vaikken hypi yhtään tasajalkaa. Ei minun tarvi kaikkiin asioihin vaikuttaa. Riittää, kun teen oloni mahdollisimman mukavaksi itselleni, jolloin olen enemmän lähimmäisille ja ystäville. Pyrin välttämään mitään kiirettä. Etsin päiviä, jolloin voin mennä pelkän tuntemuksen, en kellon mukaan. Eilen oli sellainen päivä. Toki yhden kelloajan otin lennosta, mutta siihenkään ei tullut kiirettä.

         Tänään kävin Huhmarkallion pururadoilla ja poluilla tekemässä tasaisen tappavaa mäkijuoksua. Hain vähän tuntumaa. Vois hieman palautuneempana koittaa puristaa tuon tivolin läpi ilman kävelypätkiä. Noin 6,45km reitti (oma sävellys), jossa noin 250 nousumetriä. Tuo on rankkareitti, jos meinaa juosta reitin kaikki kohdat. Pahimmilaan laskettelurinteen alajyrkässä yli 30% kulma. Voisi olla nimenomaan harjoituksellisesti mielenkiintoinen. Nopein tyyli ei ole yrittää juosta yli 30% kulmassa, mutta sillä voi saada maitohappojen sietokykyyn omanlaista ärsykettä.

         Olen ollut kesäkuun eläin. Mennyt täysin tuntemusten mukaan. Lähes kaikki lenkkini ovat olleet puolikovia. Molemmin puolin alakynnystä - siis myös yli. Keveitä ei juuri ollenkaan! Olen ajatellut ihan huviksi, että kaikki muu aika on huoltavaa, jolloin lepään, syön ja nukun. Ainakin niin kauan kunnes alkaa tuntuun puurolta. Ehkä huominen pitkä huoltava harjoitus tulee paikalleen. Kyllä keveitä, tosi löysiä tarvitaan - myös juosten. On kiva testailla eri asioita, kun oma taso on kuitenkin luokkaa nönnönnöö. Eli ei mitään merkitystä kilpailullisesti, mutta omaksi iloksi paljonkin. On ihanaa voida liikkua. Ajattelen lämmöllä tapaamaani vanhaa herraa. Elämä on julmaa. Olkaamme onnellisia niin kauan ainakin, kun meillä on terveyttä. Vähästä ei kannata narista, eikä kiireellä verhota omaa elämää.

             Vesimelonit ovat hyviä nesteen lähteitä. Ostin eilen liki viiskiloisen.

Onni Vähäaho, Nivalassa 15.6.2019     

10 VUOTTA SITTEN

             13. kesäkuuta 2009 heräsin nukuttuani vain tunnin, jonka senkin totaalisessa euforiassa. Pittsburgh Penguins oli juuri voittanut seurahistorian kolmannen Stanley Cupin (1991,1992,2009,2016 ja 2017). Päivä oli merkittävä muutenkin, sillä juoksin elämäni ensimmäisen maratonin Julman Juhan juoksussa, Piippolan 1km mittaisella raviradalla. Joskus tuntuu, että menipä 10 vuotta nopeasti, mutta toisaalta, kun tuota muistelee niin onhan siitä aikaa. Huh, heijjaa!

             Maraton taittui tuolloin aikaan 4.18.28. Enpä nyt kovin montaa varsinaista maratonia ole juossut, vaikka useamman pidemmän kylläkin, jossa tavallaan myös maraton on tullut juostua. Ja jos lasketaan vähintään maratonin mittaiset harjoituslenkit niin onhan niitä toki kosolti. Tänäkin vuonna jo useampi.

             Suurin muutos 10 vuoden takaiseen on sen lisäksi, etten ole enää 35-vuotta vaan 45-vuotta on se, että harrastus on muuttunut kasvaneen peruskunnon ansiosta nautittavammaksi. Tavalliset lenkit on enempi ja oikeasti päivän piristyksiä, eikä enää ota sillä tavoin voimille. Toki välillä, mutta suurin osa on lepposta ulkoilua isossa kuvassa.

             En usko, että tuleva 10 vuotta tuo enää ainakaan samanlaista kuntosteppiä ylöspäin. Olen tyytyväinen, jos jaksan yhtä hyvin liikkua 10 vuoden päästä kuin tänä päivänä - ja että olen ylipäätä vielä täällä nauttimassa, enkä mullan alla. Elämänhalua on vielä jäljellä.

             Liikunnan iloa kaikille! Ei mulla tämän kummempaa.

             Tän päivän kevyt liikuntani: 10,8km polku/pururatajuoksua, jossa 320 nousumetriä. 70 minuutin lenkki. Hyvä nälkä tuli, sillä lähdin vähän vähillä syömisillä ja vain vettä oli mukana. Kiva ulkoilu joka tapauksessa. Perus normaali kevyt lenkki, jonka suurin vaikutus oli piristys päivään.

Onni Vähäaho, Nivalassa 13.6.2019

KESÄN ÄÄRELLÄ

          Kesä. Havahdun. Ensi viikolla on jo Juhannus. Miehenä yllätyin myös kuullessani kesävaate-alennuksien alkavan pian. Helposti voi tulla mielikuva: kesä tuli, kesä meni. Kaikki tapahtuu kuitenkin omassa mielessä. Siellä joko on tilaa tai sitten ei. Otsavaloa tarvii kunnolla vasta Aleksis Kiven päivän jälkeen. Se ei ole kuulkaa vielä hetkeen. Saa tarkastaa. Uteliaisuus on elämäniloa.

           Pidin lepopäivän juoksusta. Ne päivät ovat erilaisia. Aikaa on kosolti. On myös kiva tavata ihmisiä vaikka edes ohi mennen. Sukulaisia, tuttuja ja vaikkapa naapureita. Lepopäivänä ultrajuoksija ikäänkuin laskeutuu laaksoon, omien lajitovereidensa luokse aistimaan oman heimonsa kertomaa. Lomarento naapurini kertoi hauskan tapauksen 90-vuotiaan neiti-ihmisen elämän oivalluksesta. Sisälläni voimistui ajatus miten omalla tajunnanvirralla voi omaan hyvinvointiinsa vaikuttaa. Kuuntelemalla ja kertomalla rikastutaan. Välillä jopa sivilisaatiossa, vaikka luonto tarjoaa kaiken aina vähintään triplana.

         "Satu meni saunaan - laittoi laukun naulaan". Joskus sitä pysähtyy ajattelemaan vanhojenkin sananlaskujen kertomaa. Ehkä se laukku ois kannattanu ensin laittaa naulaan ja mennä vasta sitten saunaan? Se mikä käsitys naisten laukkujen sisällöstä on, ei vastaa sitä ajatusta, jossa saunassa riippuessaan naisen laukun sisältö kestäisi sitä perus kuuttakymppiä lämpöä. Voi mennä kesä vähällä häneksi fazerin sinisen valuessa laukun saumasta. Vai olisiko siinä syy alennusostoksille? Positiivisen kautta. Mitenkäs hiilijalanjälki. Ei lähdetä nyt siihen.

          On 16 päivää siitä, kun karhunkierroksen 111km taival päättyi. 55 kilometriä jäi vajaaksi. Ja nyt mietin voisinko olla jo jotenkin palautunut. Jotenkin tuntuu, että tuskinpa. En ole oikein edes yrittänyt. Vedin viime viikollakin surutta reeniä. Liki 100kilsaa juoksua ja yli 3300 nousumetriä. Toisaalta eilen tuntui palauttavalla lyhyellä lenkillä jalat pitkästä aikaa aika lailla omilta. Tämän päivän lepäilyn jälkeen ajattelin huomenna hieman selvittää missä mennään. Kuten taannoin vlogissa YouTuben puolella kerroin; lopullinen palautuminen alkaa selviämään vasta, kun tarjotaan esim 60min reipasta juoksua. Ja ne tuntemukset nimenomaan. Ei pelkästään data. Aina on tärkeintä omat tuntemukset. Aina.

          Miten sinun kesäsi? Miten näet ajan, onko se lyhyt vai pitkä? Loppuuko kesä käsiin vai onko se mahdollisuuksia täynnä. Reilun kahden kuukauden päästä on jo Super PEP2019 koko perheen polkutapahtuma. Vai vasta kahden kuukauden päästä? Miten se itse kustakin tuntuu. Muistellessani menneitä kesiä ja pep -tapahtumia en voisi unohtaa "Ruokolaisuutta". Suomessa on Ansion ja Eskelisen kaltaisia vauhti ja kestävyyskoneita, mutta on vain yksi Ruokolainen. En voi unohtaa sitä kaurismaisen tanssahtelevaa askelta Sikojärven soisella ja kivenkoloisella rannalla. Se miten askel voi olla kevyt ja taidokas iso-sydänmaan perukoilla on jotain taianomaista. Eikä se ole keltään pois vaan kaikkien yhteinen ilo ja ihmetys.

          Muistetaan nauttia kesästä. Otetaan omaa aikaa, ollaan yhdessä, ollaan yksin, jutellaan lajitovereille ja ollaan välillä hiljaa. Eletään täysillä ja istutaan välillä pienen puron äärellä katsellen miten sinne tipahtanut tuohen pala menee virran mukana. Annetaan kesän viedä.

Onni Vähäaho, Nivalassa 10.6.2019

RUKAN LOMAREISSU VIDEO - KESÄKUU 2019

Onni Vähäaho, Nivalassa 9.6.2019

LAAVU I-SR2014 PERHEREITILLÄ

                   Lue lisää TÄÄLTÄ








Onni Vähäaho, Nivalassa 6.6.2019

TOUKOKUUN ULKOILUT 2019

         Kuukausi oli erilainen. Innostuin "tähtäämään" NUTS Karhunkierroksen 166km suorituskykyäni ylemmäs. En jatkanut vapaata ulkoiluhäröilyäni, jota olin harrastanut tammi-huhtikuun. No, se oli semmonen kuukausi. Polttelee palata päättömään ulkoiluhäröilyyn. Ainakin kaksi päätöntä suunnitelmaa mielessä, joista kumpikaan ei tue puf171km kisaa. Päinvastoin on kovastikin haitaksi ja harjoitteluviikoista pois, mutta entä sitten? Minusta on mukava vain antaa palaa. Tuloksilla ei ole enää minulle väliä. Pääasia, että saa kokea ja kokeilla kaikenlaista. Eli ei siis kannata ainakaan ottaa vaikutteita minun kesä-heinäkuun ulkoiluista. Niissä ei todennäköisesti tule olemaan tippaakaan järkeä. Jännä nähdä miten heikosti sitten aikanaan menee puf171km matkalla. Ehkä jaksan edelleen kaksi kierrosta (hah,hah..). Aika näyttää.

                             TOUKOKUU        VUOSI 2019 YHTEENSÄ

Ulkoilu tunnit              49h                     283,5h

Juoksu                   353,1km               1759,3km

Hiihto                            0km                 487,1km

Lumikenkäily              0km                 178,5km

Kävely                     10,5km                   35,3km

Pyöräily                 117,4km                 201,5km

Nousumetrit           5518m                  26 425m

        Palatuminen NUTS Karhunkierroksen 111km ja 17h30min suorituksesta on alkanut suotuisasti. Toki, kuten edellisestä kappaleesta pystyi lukemaan niin taitaa kesä mennä palautuessa - eikä reenatessa - niin kuin olisi järkevämpi. Tykkään kuitenkin enempi kokea kuin optimoida. Joten se on go, go -tilanne. Lupaan kuitenkin kirjoitella hullutuksista. Ja kaikki hullutukseni kuitenkin käsittelee kestävyyttä, joten jännä nähdä mitä se tekee kropalle ja kunnolle. Ehkä kaikkein hulluimpia "kisaan lähestymisiä" ei ole vielä kunnolla testattukaan.


        Kaikille terveellistä ja järkevää harjoittelua!

Ps. Huomenna (1.6.2019) päättyy 57km ja 171km halvempi hintaporras Super PEP 2019 -tapahtumaan. Joten hopi, hopi.

Onni Vähäaho, Nivalassa 31.5.2019

PALAUTUMISEN MYSTINEN MATEMATIIKKA

        PALAUTUMISEN MÄÄRE / OHJE

         On sanottu ammattijuoksijoilla olevan kaksi maratoonia vuodessa maksimi. Heillä on harjoittelu tarkoin valvottua, eikä leipätyö rasita. Lihashuoltoa on saatavilla tarpeen, ei lompsan mukaan. Kaikki tukee sitä, että olisi mahdollista juosta kaksi hyvää maraton tulosta vuodessa. Ensimmäinen keväällä, toinen syksyllä. Sekin on lukemani mukaan tarkkaa puuhaa, jotta ehtii palautua kevään maratonista niin, että on tikissä syksyn maratonilla. Maraton on ns. kuningasmatka. 42km 195m.

          KAAVA SULAA

         Ultrajuoksujen harrastajat saattavat kiertää koko kotimaisen Tourin. Karhunkierros 166km, Ylläs-Pallas 160km ja Vaarojen maraton 131km. Kolme kisaa, joiden kaikkien yksittäinenkin mitta on vähintään kolme maratonia. En ole vieläkään ymmärtänyt miten matemaattinen palautumiskaava taipuu tuohon, mutta osa näyttää siinä todellakin onnistuvan. Viime vuonna parikymmentä selvitti koko Tourin. Hurjaa porukkaa.

           ONKO KAIKKI IHMISEN NÄKÖISET IHMISIÄ?

          Sitten on vielä ihmisennäköinen robottijuoksija, joka tottelee nimeä Henri Ansio. Viikko toisensa perään hurjia ultramatkan ennätyksiä. Ja menipä sivussa maratonkin ennätysaikaan. 2.27 on jo melko kova maratonaika. Siinä top 3 tietämissä koko maassa. Ihan vain kaiken keskellä. Ultramatkojen Suomenennätyksiä ja polkukisojen uusia reittiennätyksiä viikosta toiseen. Kukaan ei vieläkään tiedä miten tuo kaikki on mahdollista. Miten ihminen voi palautua viikottaisesta pitkien matkojen kisailuista tehden laadukkaita kisasuorituksia viikosta toiseen? En ymmärrä. En ole onneksi ainoa.

  MITEN ITSE MUKAUDUN PALAUTUMISEN MATEMATIIKKAAN?

         Itsekin koen palautuvani kohtuu hyvin. Etenkin, jos verrokkina on miten ammattijuoksijat. Eikä robotti Henri Ansio. Tänä vuonna minulla on ehkä vain kaksi kisaa. Karhunkierroksella juoksin 17 ja puoli tuntia, sekä 111 kilometriä. Elokuussa yritän juosta Super PEP2019 tapahtumassa 171km. Kisojen välissä on vajaa 3kk aikaa. En tiedä ehdinkö parempaan tai edes samaan kuntoon kuin mitä olin ennen karhunkierrosta. Jokainen pitkä kisa romuttaa laillansa kunnon ja varsinkin suorituskyvyn.

            KISA = RAKENNUKSEN (KUNNON) RÄJÄYTYS

         Elän zombi aikaa. Viikko ennen kisaa liikutaan ärsyttävän vähän. Koko ajan on olo, että voi kun pääsisi juoksemaan pidemmästi. Sitte päästään itse kisaan, jossa juostaan sairas määrä tunteja ja tullaan liki liikuntakyvyttömäksi. Sen jälkeen menee ainakin viikko, jotta pääsee edes vähän liikkumaan hölkkäämällä. Jalat eivät ole vielä omantuntuiset ja olo alkaa olla jo tuskastunut pitkältä ajalta tuntuneeseen juoksemattomuuteen. Eikä sitä helpota, että ruoan nauttiminen ei ole löysän kahden viikon aikana ainakaan vähentynyt, jota kautta oma olo alkaa olla möhköfanttimaisen kömpelö.

             FENIX LINTU

         Kaikki kuitenkin korjaantuu kuin luonto konsanaan, kun pääsee taas liikkumaan. Samalla tavalla hiljalleen ja välillä aaltoillen, mutta suunta on parempaan päin. Suuri riippuvuus liikkumista ja kesällä eritoten juoksua kohtaan innostaa moiseen ralliin. Kenenkäänhän ei ole pakko juosta saati käydä kilpailuissa murskaamassa kuukausien reenillä hiottu suorituskyky. Siitä huolimatta omaa kestävyyttä on kiva kokeilla. Joskus jopa ilman kilpailua. Monenlaista on taas mielessä, joten kahden kilpailun kalenteri on ainakin minun kohdalla täysi feikki. Aika näyttää mitä kaikkea kivaa tulee taas tehtyä.

              COSMOS VERSIO 50?

          Miten se palautuminen? En minä tiiä. Niinhän tuota on vain aina jotenkin tullut palauduttua, vaikka ei sen pitäisi olla mahdollista. Lopulta juoksupiireissä tulee mielestäni yllättävän vähän loppuun palamisia. Niitä on, mutta kun ammattijuoksijoiden palautumisopilla meidän jokaisen täytyisi olla joka vuosi ihan pihalla. On jopa jotenkin kiinnostavaa, ettei kaikkiin asioihin ole keksitty mitään selitystä. Minulla on sivupalkin mukaan 49 kunnon tuhoamista takana. Olenko nyt versio 50. Miten muutun 49.versioon verraten. Onneksi näytän kehittyneemmältä kuin aivan ensimmäiset. Mutta onko tulevat versiot enää kehittyviä vai joko vedetään lukijoita nenästä?


Palautumista aloitellen,

Onni Vähäaho, Nivalassa 29.5.2019