Pidin lepopäivän juoksusta. Ne päivät ovat erilaisia. Aikaa on kosolti. On myös kiva tavata ihmisiä vaikka edes ohi mennen. Sukulaisia, tuttuja ja vaikkapa naapureita. Lepopäivänä ultrajuoksija ikäänkuin laskeutuu laaksoon, omien lajitovereidensa luokse aistimaan oman heimonsa kertomaa. Lomarento naapurini kertoi hauskan tapauksen 90-vuotiaan neiti-ihmisen elämän oivalluksesta. Sisälläni voimistui ajatus miten omalla tajunnanvirralla voi omaan hyvinvointiinsa vaikuttaa. Kuuntelemalla ja kertomalla rikastutaan. Välillä jopa sivilisaatiossa, vaikka luonto tarjoaa kaiken aina vähintään triplana.
"Satu meni saunaan - laittoi laukun naulaan". Joskus sitä pysähtyy ajattelemaan vanhojenkin sananlaskujen kertomaa. Ehkä se laukku ois kannattanu ensin laittaa naulaan ja mennä vasta sitten saunaan? Se mikä käsitys naisten laukkujen sisällöstä on, ei vastaa sitä ajatusta, jossa saunassa riippuessaan naisen laukun sisältö kestäisi sitä perus kuuttakymppiä lämpöä. Voi mennä kesä vähällä häneksi fazerin sinisen valuessa laukun saumasta. Vai olisiko siinä syy alennusostoksille? Positiivisen kautta. Mitenkäs hiilijalanjälki. Ei lähdetä nyt siihen.
On 16 päivää siitä, kun karhunkierroksen 111km taival päättyi. 55 kilometriä jäi vajaaksi. Ja nyt mietin voisinko olla jo jotenkin palautunut. Jotenkin tuntuu, että tuskinpa. En ole oikein edes yrittänyt. Vedin viime viikollakin surutta reeniä. Liki 100kilsaa juoksua ja yli 3300 nousumetriä. Toisaalta eilen tuntui palauttavalla lyhyellä lenkillä jalat pitkästä aikaa aika lailla omilta. Tämän päivän lepäilyn jälkeen ajattelin huomenna hieman selvittää missä mennään. Kuten taannoin vlogissa YouTuben puolella kerroin; lopullinen palautuminen alkaa selviämään vasta, kun tarjotaan esim 60min reipasta juoksua. Ja ne tuntemukset nimenomaan. Ei pelkästään data. Aina on tärkeintä omat tuntemukset. Aina.
Miten sinun kesäsi? Miten näet ajan, onko se lyhyt vai pitkä? Loppuuko kesä käsiin vai onko se mahdollisuuksia täynnä. Reilun kahden kuukauden päästä on jo Super PEP2019 koko perheen polkutapahtuma. Vai vasta kahden kuukauden päästä? Miten se itse kustakin tuntuu. Muistellessani menneitä kesiä ja pep -tapahtumia en voisi unohtaa "Ruokolaisuutta". Suomessa on Ansion ja Eskelisen kaltaisia vauhti ja kestävyyskoneita, mutta on vain yksi Ruokolainen. En voi unohtaa sitä kaurismaisen tanssahtelevaa askelta Sikojärven soisella ja kivenkoloisella rannalla. Se miten askel voi olla kevyt ja taidokas iso-sydänmaan perukoilla on jotain taianomaista. Eikä se ole keltään pois vaan kaikkien yhteinen ilo ja ihmetys.
Muistetaan nauttia kesästä. Otetaan omaa aikaa, ollaan yhdessä, ollaan yksin, jutellaan lajitovereille ja ollaan välillä hiljaa. Eletään täysillä ja istutaan välillä pienen puron äärellä katsellen miten sinne tipahtanut tuohen pala menee virran mukana. Annetaan kesän viedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.