JUHANNUS YÖN TAISTELU

Läksin kotvan sivu kasin eilen illalla torstaina Iso-Sydänmaanreitille, aikeissani juosta koko i-sr2014 vaellusreitti ns. pep57km. Suunnittelinkin reissua viemällä mm. 2x1,5L juomatäydennystä optimaallisiin kohtiin käyttäessäni aiempaa kokemusta reitiltä. Mukaan latasin 1,5L vettä, joissa osassa oli magnesium poretta ja osassa elektrolyyttiporetta. Energiat oli kaikki kannossa. Samoin joitakin perustarpeita, joita tapaan reppuuni laittaa liikkuessani juosten tuolla reitillä. Lisäksi laitoin varalta myös ohtalampun reppuun. 

Pistelin helppoa reipasta. Kilsavauhdit oli siinä muutaman sekunnin päälle 5minuutin ekoilla kilsoilla. Perhereitin ulkopuolelle, ns. sydänmaanosuudelle siirtyessäni vauhti pysyi kivan ripeänä, vaikkei askel ollut ihan sitä parasta tällä kertaa, mutta kello tykkäsi. Askel oli/on riskistynyt lisääntyneen mäkiharjoittelun ansiosta, joten se ilmeisesti kompensoi tilannetta vähän huonomman kulunkin päivänä. 

Yhdeksännellä kilsalla homma vaikeutui, kun lorvinlinjan alkaessa polun peitteellisyys lisääntyi äkisti reitille tavanomaisilla pätkillä tälle aikaa vuodesta. Vielä ei oo ehitty alottaa rimmeröintejä. Taitoin nilkan aika kipeästi, mutta lyhyen ontuminen jälkeen pääsin vielä takas liki samaan rytmiin. Seuraavalla kilsalla taas sama uudestaan. Sama vasen nilkka taas. Nyt askel muuttui varovaiseksi, sillä tuolla reilun kilsan pätkällä ei juurikaan nähnyt mihin jalan laitat. Oli koloa ja kiveä jne. 

Mainostyyliin, eikä siinä vielä kaikki. Ilmeisesti parina päivänä nautittu vichyvesi alkoi todella kuplia mahassa ja puskaan huusi äkisti. Ympärillä oli kasapäin sääskiä jo tässä vaiheessa. Pulkkismainen tunnelma, kun 11:sta kilsalla aralla nilkalla laskeuduin kyykkyyn operoimaan. Operaatio oli pitkä (3min) ja tuskallinen mulle ja nautinnollinen sääskille.

Tuskainen ja tekninen parin kilsan pätkä alkoi jäädä taakse. Fenix 5:n ainoa huonopuoli (vai onko sekin lopulta vain kulkijan etu?) on, että paikoin mehtässä se joko oikoo mutkia tai jopa kadottaa gps yhteyden hetkeksi. Kaikki kilsat ei syvemmällä siitä(kään) syystä olleet aivan niin hitaita mitä data näyttää. 

Pesäneva ylittyi ja meno oli kohtuu riskiä kipeähköstä nilkasta viis. Varovaista toki, mutta kohtuullista. Peitteellisyys oli selvästi lisääntynyt ruohoisilla pätkillä. 8kk hukassa ollut hyvä talvihanskani oli nostettu Iso-susilehdossa ystävällisesti kepin nokkaan! Kiitos siitä löytäjälle. ⚘ 

 Pesänevantie ohittui kaikista alkumatkan ongelmista huolimatta liki kisavauhtia. Ihan ei juoksu tuntunut niin hyvältä, mitä kello näytti. 

18:s kilsa. Taimikon loppupää ja taitan nilkan taas. Nyt nilkka on todella arka. Olen kuitenkin muuten hyvissä voimissa, joten päätän mennä kuitenkin polkua pitkin eteenpäin. Liekkö nilkassa hanavipu, sillä vatsa alkaa uudestaan möyriä. Nyt täytyy sanoa, että olin varautunut vain kahteen kyykkyyn paperin puolesta. Ihan koko rullaa ei ollu mukana. Kipeällä nilkalla ja ulospyrkivän tavaran seesteistämällä menolla jatkoin kohti n.23km kohdalla olevaa vesikätköäni. Kummallista, mutta useat kilsan olivat edelleen kaikesta huolimatta erikoisen hyviä. Huomasinkin syytä analysoidessani, että juoksutyylini on aikaisempaa hyökkäävämpi, joka näköjään kuljettaa kulkijaa nopeammin eteenpäin. 

Kätköllä pikkasen yli 2:30h. Varjolankangas. Ei mitään pysähtymismahdollisuutta. Kaikki on tehtävä kaiken aikaa edeten, myös lötköpullojen täytöt. Sääskiä on niin paljon, ettei niiden husiminen näy oikeastaan mitenkään omassa olossani. Koko kroppa alkaa olla nyt myös huolella kupattu. Eka kertaa tulee mieleeni: Ristus mikä reissu - ja todellakin, soijjaa meinaa taas pukata ja nyt muuten sitten kuulostaa olevan Juhannus ajasta huolimatta sellainen nopeampi toimitus tyrkyllä. Pidätän minkä pystyn, sillä en halua ajatella uusintaa jonka koin 11:sta kilsalla. 

Syyryssä on ulkovessa. Mutta kuinka ollakaan mahaväänteet katoaa yllättäen puolikilsaa ennen käymälää ja kaaran erittäin eläneen lippalakkini kanssa katsomattakaan Syyryyn päin kohti mäyrän ja laihan kivikkoa. Nuo vatsanveto-ongelmathan meinaa sitä, ettei nesteet ole imeytyneet. Eikä kunnolla energiatkaan. Ihminen ei ole tällaisten ongelmia kanssa kaikki voipa vaan laskua on alettava lyhentämään. 

Vauhti tippuu. Gps:kin katoaa välillä. Osa kisoista venyy. Muillakin on ollut tässä kuussa gps:n kanssa ongelmia takaosan kivipätkillä. Se on jo melko herranjeera-aluetta se. On kokeiltu venäläistenkin gps:ää. Vielä heikompaa. Jaloista alkaa tosiaankin loppumaan uskalluksen lisäksi myös voima. Kaadun mäyrän kivikossa juuri siitä syystä. Piesty rätti. Ja vääntelee taas kuin merkiksi, mutta menee ohi. Ja pakko täältä on päästä poiskin. Puolivälin kyltillä ajasta 3:22h. Laskin jossain vaiheessa meneväni tasan kolmeen tuntiin. Minulla ei ole ollu sama meno enää hetkeen. Se näkyy nopeasti kellossa. 

Tuntuu, että kaikki metsän sääsket ovat kanssani, ja kiihkeästi. En tiedä voisiko lippalakkini olla enempi märkä. +21 oli lähtiessä, eikä kylmä oo vieläkään. 33:s Kilsa tulee 6:10. Eli jalat oli tuossa kohtaa vielä ehkä enempi vain maastoarat kuin tyhjät. Tuossa kuitenkin puolet metsääkin. Paasinlinjalta käänteessäni Pykylle päin säikähtää astetta isompi kaveri pusikossa ilmeisesti yllättävää tuloani. Olen nähnyt joitakin kertoja miten hirvet lähtee. Sanoisin, ettei tämä ollut hirvi. Tämä puisteli pajukoita mennessä. Molempien puoleisesta kunnioituksesta johtuen en jäänyt puhutteleen ilmeistä yön nallea. Vaikuttava hetki. Jos joku pohtii niin ei pelottanut tietenkään, mutta hetki oli täynnä erilaisia tunteita; reitin piiskaama, omien virheiden piiskaama, uteliaisuus ja kunnioitus. 

Hieman Pykyn jälkeen voimani alkavat ehtyä. En ole enää hetkeen pystynyt noudattamaan auttavastikkaan energianottoani mahaväänteiden vuoksi. Juomaa on mennyt ihan suunnitellusti. Ehkä energiavajeestakin johtuen minulla alkaa olemaan kova jano. Tuntuu, etten jaksa enää juosta ollenkaan soisimmilla, sinällänsä ok. pätkillä. Kangaspätkillä kylläkin. Voimat vähenee kovaa vauhtia ja on käytettävä aikaisempien tuntemusten tulkintaa. 

Pesänevantiellä tulee täyteen 40km. 4h57min. Noin 7-7:15h vauhissa. Nuo on katsottu jälestäpäin. Tuossa vaiheessa focus oli selviytymisessä. Pitkissä reissuissa kyse on paljon selviytymisen arvioinnista. Kokonaisvaikeassa tilanteessa teen järkiratkaisun ja otan täydennys nesteiden täytön vauhdissa (sääskiä tulee koko ajan lisää! Mistä niitä riittää?) sääskien kipatessa nyt myös naamaani intohimoisesti. 

Liki viiden tunnin Sydänmaa tanssin jälkeen tiellä juoksu on yleensä kovin hankalaa ja vaivalloista. Niin nytkin, mutta yllättäen pystynkin pitämään varsin hyvää vauhtia. Paikoitellen jopa alle 6min/km. Onko sääsket noin nopeita lentämään? Ne ei tippuneet vauhdista missään vaiheessa. Olen mennyt siksi harvoin täällä teitä pitkin, etten ole aluksi varma onko tietä pitkin enempi, vähempi vai samanverran. Mutta suopolkua pitkin tällä vaikeustasolla ei juomatkaan ois riittäneet. 

Sääskiä alkaa olemaan ajoittain sakeina parvina myös. En jaksaisi kaivaa repusta hyönteismyrkkyä jota laitoin lähtiessäni mielestäni muidenkin puolesta. Lopulta noin 4km ennen Pyssyä on hyönteismyrkky kaivettava repusta. Ja se auttaa, ehkä reilun kilsan verran. Olen arvatenkin jo houkutteleva tuoksuinen. Edes alle kutosen kilsat ei sääskiä lannistaneet. Tulipahan tämäkin nyt tietoon 45-vuotiaana. Oppia ikä kaikki. 

Lopulta selviän Pyssyyn. Matkaa kertyi 55,9km, eli ehkä kilsan vähemmän kuin polkua pitkin olisi tullut. Aikaa meni 6h39min. Datat: Garmin, Strava. En uskalla edes arvailla paljonko sitä olisi menny polkua pitkin. Nesteen -ja energian vetohommat saattoi tosiaanki johtua minulle sopimattoman kivennäisveden nauttimisesta parina edellisenä päivänä. Peitteellisyydelle ja siitä seuranneille nilkan vääntämiselleni en toki voinut mitään. Palautumattomuus oli tiedossa ja se saattoi osaltaan vaikuttaa etenkin vatsa - ja aineenvaihdunta-ongelmiin. 

Hyvää oli silti paljonkin. Kolhuista ja vaikeuksista huolimatta tekeminen oli pitkään edistynyttä. Ominaisuudet on parantuneet vauhtia lukuun-ottamatta. Pystyn helpommin pitämään tasaista ja jaksavaa vauhtia parantuneen voiman ja sitä kautta askelkontaktin edistyksen kautta. Pehmeän polun voimattomuudesta huolimatta jaksoin juosta minun tasolleni varsin hyvää tie juoksua välin 40-56km. Jalat on nyt ehjät. Nilkka vähä jäykempi, mutta ei mitään estävää. Varsin kova reissu. Joka ei jäänyt pelkästään tuohon suoritukseen vaan heijastui vielä kotiin. 

Suihkussa meinasi lähtä taju. Se piti tehä osissa. Vaje oli suuri, sillä en ollu pystyny juurikaan nauttimaan energiaa viimeiseen kolmeen tuntiin suorituksen aikana. Toki vähän, muttei likimainkaan riittävästi. En ollu varma oksettiko vai mitä, mutta lopulta sain osittaista helpotusta istuttani kaakelilla. Ainoa jota sain alas oli puolikas banaani ja pari kulausta Colaa. Vaimon hoiva kuitenkin rauhoitti oloa ja lopulta pienen vessarallin jälkeen pääsin jokseenkin uneen. Herättyäni viisi tuntia myöhemmin pahaa teki edelleen. Nyt sain kuitenkin pienissä erissä jotain alas ja olo on alkanu helpottaan. 

Ristus mikä reissu! Näin minä tieosuudella yhden metsäpeurankin. Ja muistinko mainita myös sääskiä. Jokainen reissu opettaa ja vahvistaa. Ja edelleen on tältä vuodelta isr-kokoreitti kiertämättä. Olenko tullut vanhaksi? Reitin olemassa-olon aikana tämä on historiallista, etten ole reittiä kerta pyyhkäisyllä kiertäny jussiin mennessä. 

Hyvää Juhannusta itse kullekin taholle! Ja tervetuloa reitille!

Onni Vähäaho, Nivalassa 21.6.2019