ONKO KIIRETTÄ?

          Yleensä, kun joku unohtuu syystä tai toisesta, laitetaan se kiireen piikkiin. "-En oo vielä ehtiny, on ollu kiirettä". Monesti jopa itsestä tuntuu, että on kiire, mutta arjen tilanteet laittaa usein asiat perspektiiviin. Istuin kerrattain tässä koneella. Tuli äärimmäinen wc-hätä. Ajattelin, että pinnistän vielä tulipalo kymmen sekuntisen ja sitten ryntään vessaan. Samalla hetkellä huomaan tyttären juoksevan vessaan ja napsauttavan oven nopeasti kiinni. Klik! Eipä minulla oikiasti sitten tainutkaan olla niin kovaa hätää kuin kuvittelin, sillä selvisin aikanaan puhtain housuin kaakelille.

          Eilen tuli kaupan tuulikaapissa vanha herra vastaan. Tervehdin häntä. Hän katsoi hitaasti muutaman kerran perääni. Ei tervehtinyt. Hänellä on jo sairauksia. Mahdottoman iloinen urheilumies ja puuhamies menneiltä vuosikymmeniltä. Kaupan kassan kotvan päästä selvittäessäni mies onkin palannut kauppaan. Hän oli miettinyt ja päätti palata jututtamaan minua. Koskettavia hetkiä vuosien takaa hän toi esille yhteisistä kokemuksistamme. Nopea liikkeisenä vaihdoin jossain vaiheessa nopeasti asentoani ja se huippasi vanhaa herraa. Toivottelin parasta mahdollista eloa sairauksien kanssa. Veljellisesti taputtelin häntä olalle, vahvistaakseni myötätuntoani. Kiire katosi tuossakin tilanteessa. Kiire katoaa, kun tulee oikeita asioita eteen.

          En tunne Markus Rannankaria. Hän juoksi polkujuoksun MM-kisoissa viikko sitten. Edusti Suomea lajin MM-kisoissa. 44km ja reilut 2000 nousumetriä. Rankka reitti ja kisa. Noin 5km kohdalla hän oli antanut lääkärinä pitkään ensiapua Norjattarelle kesken oman kisan. Norjan kisajoukkue oli lähestynyt Markusta kisan jälkeen. Jalo teko lääkäriltä. Kiire katosi jopa kesken MM-kisojen. Hieno kaveri. Ken tuntee niin voi vinkata terveiset.

         Jokainen kiire on ihmisen omaa tekemää illuusiota jostakin pakosta. Ei maailmassa ole yhtään kiirettä, jos ei auttamista lasketa kiireeksi. Ei yhtään. Olen yrittänyt jalostaa vapaaherra ajattelua. Olen lopettanut kaiken tarpeettoman ressamisen, sen vähäisenkin. Kaikki pyörii vaikken hypi yhtään tasajalkaa. Ei minun tarvi kaikkiin asioihin vaikuttaa. Riittää, kun teen oloni mahdollisimman mukavaksi itselleni, jolloin olen enemmän lähimmäisille ja ystäville. Pyrin välttämään mitään kiirettä. Etsin päiviä, jolloin voin mennä pelkän tuntemuksen, en kellon mukaan. Eilen oli sellainen päivä. Toki yhden kelloajan otin lennosta, mutta siihenkään ei tullut kiirettä.

         Tänään kävin Huhmarkallion pururadoilla ja poluilla tekemässä tasaisen tappavaa mäkijuoksua. Hain vähän tuntumaa. Vois hieman palautuneempana koittaa puristaa tuon tivolin läpi ilman kävelypätkiä. Noin 6,45km reitti (oma sävellys), jossa noin 250 nousumetriä. Tuo on rankkareitti, jos meinaa juosta reitin kaikki kohdat. Pahimmilaan laskettelurinteen alajyrkässä yli 30% kulma. Voisi olla nimenomaan harjoituksellisesti mielenkiintoinen. Nopein tyyli ei ole yrittää juosta yli 30% kulmassa, mutta sillä voi saada maitohappojen sietokykyyn omanlaista ärsykettä.

         Olen ollut kesäkuun eläin. Mennyt täysin tuntemusten mukaan. Lähes kaikki lenkkini ovat olleet puolikovia. Molemmin puolin alakynnystä - siis myös yli. Keveitä ei juuri ollenkaan! Olen ajatellut ihan huviksi, että kaikki muu aika on huoltavaa, jolloin lepään, syön ja nukun. Ainakin niin kauan kunnes alkaa tuntuun puurolta. Ehkä huominen pitkä huoltava harjoitus tulee paikalleen. Kyllä keveitä, tosi löysiä tarvitaan - myös juosten. On kiva testailla eri asioita, kun oma taso on kuitenkin luokkaa nönnönnöö. Eli ei mitään merkitystä kilpailullisesti, mutta omaksi iloksi paljonkin. On ihanaa voida liikkua. Ajattelen lämmöllä tapaamaani vanhaa herraa. Elämä on julmaa. Olkaamme onnellisia niin kauan ainakin, kun meillä on terveyttä. Vähästä ei kannata narista, eikä kiireellä verhota omaa elämää.

             Vesimelonit ovat hyviä nesteen lähteitä. Ostin eilen liki viiskiloisen.

Onni Vähäaho, Nivalassa 15.6.2019