Kohti Kolia osa.4

            Toiseksi viimeinen täysi viikko ennen Vaarojen Maratonin (VM) 130 kilometrin brutaalia koitosta. Brutaaliksi tuota matkaa ei tee matka vaan se maasto, ja etenkin sen takaosan sydän. Olen yhtä-aikaa innoissani ja kauhuissani. Olen kuin lapsi, joka haluaa uskaltaa mennä ensimmäistä kertaa yksin metsään. Tämä on suuri seikkailu.

            Kahden viikon päästä olen lähestymässä näihin aikoihin maalia. Saatan toki olla vielä muutaman tunnin päässä, mutta kuitenkin. Ensi viikko on siis viimeinen täysi viikko ennen Kolia. Viime viikko oli täysi onnistuminen. Katsotaan miltä tämä mennyt viikko näyttää. Onnistunutta viikkoa voi olla yhtä vaikea uusia kuin hattutemppua änärissä. Siihen tarvitaan vähän tuuriakin. Tuuri voi olla vaikka keskeytymätön uni.

            

VIIKKO 38

Alustus: alla 20 tunnin viikko, joka päättyi vertikaalitonnipäivään Louetilla. Jaloissa edellinen viikko painoi hieman. 

Maanantai    -    aamuvuoro töissä

            Illalla 24,8km lenkki iso-sydänmaanreitillä. Jälkimmäinen puolisko lampun valossa. "Poikki-Timppa" veturina tällä lenkillä. Meno oli sopivaa. Jalat lämpeni vasta noin kahden tunnin kohdalla. Positiivista, että lenkin alun jäykkyys tuntui kuitenkin poistuvan. Tehot oli siten tässä ideaalit. Aina, kun lenkin tunne loppua kohden helpottaa, ei olla väärillä raiteilla. Kesto 2h50min. Keskivauhti 6:50min/km. Juoksua 9min + Kävelyä 1min -rytmillä mukavia puhellen. Keskisyke oli 122. Syke nousi selvästi, kun pimeä alkoi.

Tiistai    -    iltavuoro töissä

            Ennen iltavuoroa 5,5km reipasta kävelyä osin teknisillä poluilla. Hieman alle 52 minuuttia. Alkoi tuntumaan, että edellisen viikon rasituksista oli palauduttu. Kävelyvauhti tuntui hyvältä, sillä tuohon vauhtiin ei tarvinnut kävellä teennäisen lujaa. Keskisyke alle 100.

Keskiviikko    -    Yövuorojen aloituspäivä 

            Aila-myrskyn alkupäivä. Vettä vihmoi ja tuuli tuiversi, mutta 8-9m/s puhaltanut keskituuli ei jotenkin kovin pahalta tuntunut Pyssymäen nousurännissä. Juoksin viisi kertaa edestakaisesti ampuradan Pyssymäen puoleisesta tienhaarasta tietä pitkin Pyssymäen parkkipaikan alkuun ja siitä huoltotietä kohti Pyssymäen huippua, josta samaa reittiä takaisin. Yhteensä 12,7km. 228 nousumetriä ja keskivauhti 5:14min/km. Juoksu tuntui viime viikon hieman vastaavanlaisen treenin tapaan hyvin vahvalta ja helpolta. Mieli olisi tehnyt juosta pidemmästi, mutta kisan läheisyys on laittanut ajattelemaan, ettei treeneissä kannata enää kiristää muttereita kantaan asti kiinni. Tämä on jollain tapaa varovaisesti kehittävää ja samalla vähintään yllä pitävää harjoittelua. Keskisyke mäkireeniksi maltillinen 134, kuvastaen kevyttä otetta.

Torstai    -    Yöhugien välipäivä

            Aila-myrskyn varsinainen päivä. Edelleen tuuli kuitenkin juostavaa. Nivala säästyi pahimmalta. 10km tasamaa lenkki 11min juoksua + 1min kävelyä rytmillä. Keskivauhti 5:29min/km. Keskisyke 121. Juoksu tuntui palauttavan, joka oli tarkoituskin. Samalla edelliset eivät tuntuneet liikaa jaloissa. Nukkumisen kanssa huonompi yö, kun sitä edellisenä yönä olin nukkunut liki kellonympärystän. Jos nukun ylipitkästi, se näkyy kostautuvan sitten heikkoina tulevina "öinä". Nythän nukuin päivisin, kun olin yövuorossa. Hullua.

Perjantai    -    Yöhugien päättymispäivä

            Toinen huonosti nukuttu päivä. Siksipä "heräilinkin" jopa neljä tuntia ennen kuin läksi tekemään tähän tilaan (huonosti nukuttu) huonosti sopivaa harjoitusta. 10 x 150m 90sekunnin palautuksilla. Oikean jalan takareidessä taas hieman kiristi. Koitin sitä huolella aktivoida ennen treeniä. Hieman hirvitti. Tässä treenissä olisi voinut olla viisasta ottaa vähempikin vetoja ja enempikin verryttelyjuoksua. Kuudennen vedon tietämissä oli nimittäin hieman tuntemuksia, mutta toisaalta loput meni hyvin. Hieman tuo takareiska siellä muistuttelee. Onneksi ainakin yksi hieronta on vielä edessäpäin. Treeni sujui lopulta tosi hyvin. Vauhdit oli heinäkuun lopun luokkaa äärilaidoiltaan, mutta treeni (vain 8km) oli liki kaksi minuuttia heinäkuun treeniä nopeampi. Keskivauhti 5:04min/km. Keskisyke 133. Vetojen keskivauhdit 3:19-3:46min/km välillä. Maksimivauhti 3:09min/km. Kova tuuli edelleen.

Lauantai    -    Vapaa

            Edelleen hieman resuista nukkumista. Vuorossa lähtökohtaisesti kolmen tunnin tai 1500 nousumetrin treeni Dan Hill´llä, hieman tuntemusten mukaan. Pääfocus VM kisan tankkaus rytmissä ja hakien hieman mäkeen sopivaa säästöliekkiä. Treenin ekan tunnin aikana sain ilokseni Anttilan Veli-Matista seuraa. Jotenkin heti helpompaa, jos joku toinenkin kiipeää surkuhupaisen näköisesti mäkeä ylös-alas, päätyen kerta toisensa jälkeen samaan toistoon. Treeni meni lopen vaivattomasti. 2h32min ja 1518 nousumetriä. Keskisyke (137) tunteeseen nähden hieman koholla. Ehkä huonot unet nosti kuormaa. Viimeisen mäen nousun jälkeen huomasin NiPon sihteerin tulleen paikalle vaimoineen nuotiomakkarat mielessä. Siinä treenin jälkeen jutusteltiin hetki. Hyvä treeni. Takareisi ei tuntunut mäkitreenissä, joka on hyvä, sillä VM:lla mäkeä piisaa.

Sunnuntai    -    Vapaa

            Palautuspäivä. Polkuihin tutustumis porukan ohjaus 5,2km/1h25min. Makkaranpaiston perään 29minuutin juoksu Pyssymäen mäkisillä luupeilla kevyesti. 4,6km ja 132 nousumetriä. Keskisyke 120, keskivauhti 6:27min/km.  Voisi sanoa, että aktiivinen lepopäivä. Haukottelevaa väsymystä on kuitenkin nyt, kun neljä edellistä "yötä" on tullut nukutta enempi ja vähempi huonosti. Se on tämän loppuviikon pitkä miinus. Täytyy yrittää korjata asiaa.

 

Viikon saldo

Treenitunnit    10h 48min

Juoksukilsat    74,0km

Kävelykilsat    10,7km

Nousumetrit    2259m

 

        Tälle viikolle tunteja kertyi lähes puolet vähemmän kuin edelliselle.  Rytmillisesti sopivaa tekemistä taas. Kuitenkin kehittävää treeniäkin mukana ja vastapainoksi reilusti palauttavaa. Hyvä viikko. Kolmas peräkkäinen yli kahden tuhannen nousumetrin viikko. Kuitenkin täytyy jo kaksi viikkoa ennen pitkää kisaa alkaa kerätä hiljolleen voimia kohti koitosta - niin fyysisesti kuin henkisestikin.

        Tulevalla viikolla on torstaina yksi reippaampi tehoinen treeni. Vertikaalitonni Dan Hill´llä. Muuten viikko alkaa valmistamaan lihaksistoa ottamaan vastaan kisan rasitukset. Treeni on maltillista ja enempi ylläpitävää. Katsotaanpa viikon päästä, miten kaikki sitten lopulta taas meni.

FLASHBACK

           Tasan 11 vuotta sitten juoksin elämäni kolmannen maratonin Espoossa. 4:04:45. Puolimaratonin reilun 1:54h väliaika lupaili neljän tunnin alitusta, mutta kestävyys ei silloin vielä siihen riittänyt. Paljon on vettä virrannut sen jälkeen malisjoessa.

 Onni Vähäaho, Nivalassa 20.9.2020

ONNISTUMINEN

            Onnistuminen. Kuinka se mitataan, on jokaisen itse päätettävä. Onnistuminen on lopulta jokaisen omassa mielessä, olipa sitten mennyt hyvin tai huonosti muiden mielestä. Sama pätee epäonnistumiseen - ja moneen muuhunkin elämän asiaan. Joku voi kokea onnistuneensa, kun polttaa alle kaksikymmentä savuketta päivässä, joku voi kokea epäonnistuneensa, jos juoksee alle kahdeksantuhatta kilometriä vuodessa. Kaikki on suhteellista. Jokainen on oman elämänsä herra. Ja se on hyvä niin. Emme ole kuitenkaan ikuisia kukaan.    

            Minä olen äärimmäisen iloinen onnistuneesta viikostani, joka on nyt sunnuntai-illassa. Jotain hyvin ihmeellistä tapahtui tällä viikolla. Olen ollut viimeiset kolme viikkoa kuin uudesti syntynyt. Vaikuttaako henkinen puoli näin paljon? Olen ollut omaan tasooni nähden aivan liekeissä ja samalla saanut pidettyä omaan peikkooni turvavälin, pääasiassa. Oma peikkoni on takareisien kiristys. 

            Miltä onnistunut harjoitusviikko näyttää? Maanantaina erinomaisesti onnistunut erikoispitkä lenkki. Tiistaina palauttava lenkki. Keskiviikkona hyvä mäkijuoksu, jossa tunsin itseni vahvaksi. Torstaina palauttava lenkki - pidempi kuin tiistaina, koska keskiviikon mäkijuoksu oli maltillisen mittainen, alle kaksi tuntia. Perjantai-iltana liki neljän tunnin erikoislenkki ystävien kanssa pääasiassa pimeässä lampulla. Tuon lenkin jälkeen peikko tuli vajaan vuorokauden ajaksi hieman liian lähelle, mutta venyttelyllä ja rullauksilla sain peikon etäämmälle. Lauantaina hyvä vauhdinvaihtelu kymppi, joka meni 2-3 minuuttia tuntumaa nopeammin, vaikka viikko oli ollut kuormittava. Tänään sunnuntaina helposti sujunut mäkijuoksu meni pääasiassa Vk-tasolla. Kunnon noustessa kaikki on helpompaa. Juuri tulin palauttavalta vitosen lenkiltä. Harvoin menen tuolla tunteella, rytmillä ja sykkeellä edes palautuneena noin hyvää vauhtia. 

            Viikko tarkemmin (avaintreeneissä linkki)

 Ma        Pyörä 7,3km

              Iso-Sydänmaan vaellusreitti (56,1km) sauvakävelten 8h53min (kävely 4min + juoksu 1min.                    keskisyke 111.

              Pyörä 7,6km

Ti          Hieronta 95min (maajoukkuehieroja Lauri Hyvärinen)

             Palauttava juoksu / kävely 6km  5:34min/km  117 keskisyke

Ke         Mäkijuoksu 13,7km  447 nousumetriä  6:07min/km keskisyke 128

To         Palauttavaa juoksua teknisillä poluilla kaverin kanssa 12,2km  7:07min/km keskisyke 113

Pe         Erikoislenkki suurimmaksi osaksi pimeässä kavereiden kanssa kahden yövuoron perään (hieman pökkerö olo) 29,6km 469 nousumetriä  7:37min/km keskisyke 120

La         Kevyt kymppi kolmella rennon reippaalla kilsalla takareisien lihaksia venyttäen, ei kovaa. Tämä lenkki kaksi-kolme minuuttia tuntemuksia nopeammin. 10,0km 5:04min/km keskisyke 132. Rennon reippaat kilsat 4:27..4:22..4:11... Ei reisikiristyksiä.

Su           Mäkijuoksua sauvoilla Louetkalliolla 15,6km 1010nousmetriä, 8:10min/km keskisyke 141. Liukas päärinne otti vauhtia pois alamäkijuoksusta, silti hyvät tehot. Ei reisikiristyksiä.

            Illalla palauttavaa 5km  5:29min/km  keskisyke 118.

 

            Viikkoon treeniä päälle 163 kilometriä, josta juoksua yli 90 kilometriä. Nousumetrejä yli 2600. Harjoittelua 20 tuntia. Harvoin viikko onnistuu näin nappiin. Tästä pitää kyllä nauttia. Tämä antaa entistä enemmän rauhaa ja luottavaisuutta viimeisille kahdelle täydelle viikolle ennen Vaarojen maratonin 130 kilometrin ja 5300 nousumetrin kisaa. Odotan kisaa kovalla innolla. On hienoa päästä taas yrittämään. 

 

Edellisestä kisasta onkin jo yli vuosi aikaa. Sehän menikin aika hyvin.

 Onni Vähäaho, Nivalassa 13.9.2020

KOHTI KOLIA OSA.2

                Edellisessä tekstissäni tulin paljastaakseni uudelleen puhjenneen tavoite ja kilpailuviettini. Kyllä se vaikuttaa näköjään samantien myös fysiikkaan, kun pää on mukana niin kaikki toimii paremmin. Sattumaa tai ei, myös vaivat on lieventyneet tai menneet osin kokonaan pois kuin innon huuhtomana. Hieman olen hämilläni, missä vaiheessa tulin vääntäneeksi tätä vipua, joka nyt ohjaa minua. Super PEP -tapahtuman jälkeisellä viikolla kuitenkin nokkani oli jo uudessa asennossa. 

                Viisi viikkoa ennen (24-30.8) Vaarojen maratonin (VM) 130km kisaa liikuin kaikkinensa yli 244 kilometrin verran. Tuosta määrästä juoksua oli hieman yli 131 kilometriä. Nousumetrejä vähän yli 1300. Eli edelleen varsin varovainen määrä. Kenties tuossa vielä hapuilin tämän uuden tunteen kanssa. Hyvä viikko. Sisälsi mm. Iso-Sydänmaan reitin kierron kotoa asti. Hieman yli 70 kilometriä, rapiat kahdeksan ja puoli tuntia. Viikon tehotreeni oli 25 kilometrin mäkisen reitin juoksu. Varsin hyvää tekemistä tuolla viikolla.

                Neljä viikkoa ennen (31.8-6.9) VM kisaa liikuin 115km, josta juoksua oli 91 kilometriä. Ensimmäistä kertaa 11 viikkoon kertyi yli 2000 nousumetriä. Lisäksi viikko sisälsi paljon tärkeitä vastauksia antaneita lenkkejä. mm. perjantain pimeän lamppulenkillä valkeni mitkä kengät voisivat toimia parhaiten Kolin epäilemättä märällä ja liukkaalla reitillä. Lisäksi pääsin sinuksi uuden repun kanssa. Jalat tuntuivat parhaalta, mitä ne on tuntuneet koko kesänä. Jännä, että väistelin mäkeä yli 10 viikkoa, jotta reisivaivat helpottaisivat. Ei helpottuneet. Sitten, kun palasin mäkeen, alkoi reisivaivatkin helpottaa. Mäestä vaiva ei lienee siis peräisin. 

                Kolme viikkoa (7.9. eteenpäin) VM 130 km kisaan. Tämä viikko alkoi eilen Iso-Sydänmaanreitin sauvakävelyvaelluksella. Neljä minuuttia sauvakävelyä ja yksi minuutti rentoa/helppoa juoksua. Tällä rytmillä lähdin päivää viettämään. Kävelten mennessä ehtii havainnoida polun ympärillä olevia maisemia. Paljon uusia yksityiskohtia tuli bongattua. Reissu meni noin kaksi tuntia odotettua nopeammin. Laskin että 11 tunnin huitteille menee, mutta menikin vain 8h 53min. Matalan sykkeen tekeminen on hallussa. 

                 Edellisen kappaleen hyvää viestiä ei parane väheksyä, mutta varustekokemukset ja vastaukset olivat vielä tärkeämpiä. Salomonin uusi reppumalli on kyllä tsemihuippu. Sinne mahtuu uskomaton määrä tarpeellista. Lisäksi pääsin sauvojen kanssa hyvin sinuiksi. Eilisellä 56 kilometrin lenkillä meni yksi iso Snickers, 3 kaurakeksiä, 2dl karkkeja, kaksi kaksipuoleista juusto+makkaravoileipää, joista otin haukkuja jokaisella täydellä tunnilla. Lisäksi kaksi geeliä. 

                Kolille voisi olla hyvä kattaus 5 geeliä, 2dl karkkeja, kaksi kaksipuoleista leipää, viisi kaurakeksiä ja joku suklaapatukka. Kierros Kolilla kestää pidempään ja energiaa on tarkoitus ottaa 20min välein. Eilen 30min välein. Nämä muistiksi. Vettä meni reilu kolme litraa. Lopussa ilma lämpeni ja enempikin olisi voinut juoda. Kolilla ei ole tuota ongelmaa (hah,hah...).

                Tänään on hieronta. Ja korkeintaan hyvin kevyttä liikuntaa/lepo. Huomenna ehkä pari kevyttä peruslenkkiä. Huomenna, kun alkaa yöhugit. Yöhugejen välissä ehkä käyn vain pyssyssä mutkan. Heti yöhugejen jälkeen onkin sitten noin neljän tunnin lenkki teknisillä poluilla, josta reilu puolet lampun kanssa pimeässä. Erittäin rauhallista menoa. Lauantaina venytellään lihakset lamppulenkin jälkeen uomiinsa ja viikon tehotreeni jäänee siten sunnuntaille. 

                Viimeiset kaksi viikkoa on tarkoitus varmistaa, että pääsen viivalle vaivoitta, levänneenä ja nälkäisenä. Olen kuin uudesti syntynyt. Hitsi, mistä tämä tällainen into nyt tähän kilpailemiseen tuli? Super PEP tapahtuman kisafiiliksen vahva aistiminen ennen kisaa ja kisan aikana sai vanhan sotaratsun katsomaan kenkiään hieman tiiviimmin. 

                Yksi mielenkiintoisin juttu tässä harrastuksessa on suunnittelu  ja valmistautuminen tavoitteeseen. Asioiden loksahtaminen uomiinsa tuo isoa tyydytystä. On uskomaton, miten paljon sitä voi tehdä vielä uusia oivalluksia vielä näinkin monen vuoden jälkeen. Elämä on jatkuvaa uuden oivaltamista. Eilen juostessani viiden minuutin välein yhden minuutin tulin huomanneeksi, että moni aiemmin sitkeältä pitämäni kohta menee pääsääntöisesti minuutissa ohi ja jää taakse. Iso-Sydänmaanreitilläkään ei ole montaa sitkeää kohtaa Pesänevaa lukuunottamatta, joka kestäisi yli minuutin, juoksemalla mentäessä. 

                Tänä aamuna minulle selvisi, että ison lisämausteen VM130 kilometrin kisaan tekee se, että Nivalan Polun ultradebyytin tehnyt Ville Isoniemikin sai kuin saikin kisaan lipun. Ville starttaa lauantai aamuna kello seitsemän 65 kilometrin matkalle. Kiehtovaa, sillä olen ehkä viiden kuuden välillä kierrosten välisessä huollossa. Ottaakohan Ville minut kiinni? Matkaseurueen kolmas juoksija, Mika Leppälä menee omia menojaan ja on varmaan jo liki kahlaamon vaijereissa kiinni toisella kiekalla, kun minä vasta hapuilen kierroksen alkumetreillä. Mika on minun papereissa jopa mustahevonen podiumille asti VM 130 kilometrin kisassa. On siinä seurueemme isännällä, Kukkosen Askollakin, paljon seurattavaa. 

                Muutama kuva eiliseltä kävelyretkeltä

 Konstansaari n.19,5km pulpetilta

                               Iso-Syyryn järvi n.25,5km pulpetilta

    Iso-juurikalle lähestyminen (Sieväkangas) n.31,5km pulpetilta

         Iso-Juurikan pohjoispenkka, liki 38km pulpetilta

8h53min ja 40 hirvikärpästä iholle/vaatteisiin kerännyt kulkija.

Onni Vähäaho, Nivalassa 8.9.2020

MIKÄ HOMMA?

            Reilu vuosi sitten kyllästyin tavoitteelliseen juoksuharrastukseen. Super PEP 2019 tapahtuman liki kolmen vuoden mittainen jahti sadan mailin kisan maaliin pääsystä päättyi täydelliseen kliimaksiin 171 kilometrin sarjan voiton myötä. Täydellinen onnistuminen tyhjensi samalla siilon nähdä mitään tavoiteltavaa juoksun osalta kilpailullisesti. Samalla tuli ymmärrys miltä monesta "kaiken saavuttaneesta" voi tuntua säkin täytyttyä. Olin joutunut laittamaan itseni tiukille vajaan kolmen vuoden aikana päästäkseni tavoitteeseeni. Kaikki alkoi 25. lokakuuta 2016, kun yritin omatoimijuoksuna kiertää kolme kierrosta nollakelissä. Voimien ehtyessä kyykötin Pesänevan laidassa ja räntää vihmoi kasvoille. 103 kilometriin pääsin tuolloin.

            Viimeistellessäni Super PEP 2020 reittiä mm. Keijon ja Askon kanssa taisin mainita muutaman kerran, että oispa makia vetää tässä ja tässä. Noita kohtia oli liki kaikkialla. Minulle oli syntynyt kipinä uudestaan. Innostuin nähdessäni kisa nauhaa ja aitaa - tunnelmaa. Aloin kaivata sitä saman tien. Aloin haluta saavuttaa taas jotain, ja olen iloinen siitä, sillä silloin sitä tuntee elävänsä, kun haluaa potkia jotain päämäärää kohden. Tuota tunnetta voisi rinnastaa vanhukseen, joka haluaa vielä kerran sängyn laidat alas ja yrittää kävellä itse vessaan. Nyt haluan saavuttaa jotain, jota en ole vielä saavuttanut. 

            Kesäkuun puolivälissä kävin harjoituslerillä Kolin maisemissa. Lähdin kiertämään Heräjärvenkierrosta omatoimijuoksuna Askon toimiessa juottoapuna. Mukailin Vaarojen maratonin 65 kilometrin reittiä. Kaikki oli odotettua ns. 43km reitin alkuosan osalta. Aika paljon jopa muistin kohtia vuoden 2016 Vaarojen maratonin 43km kisasta, jota tuo 65 kilometrin reitti seuraa Lakkalaan saakka, josta 65 kilometrin reitti kääntyy Vesivaaralle ja sitä kautta reitin eteläpäätä kohden. Voisiko sanoa, että Herajärven kierroksen takalenkille? Oli miten oli, mutta se takaosa Rykiniemen kahlaamosta Kiviniemeen oli kyllä hurja, liki sairaan raskas. Helle ja reitin raakuus yllätti ja jouduin heiluttaan luovutus lippua Kiviniemessä. Tuota 65 kilometrin reittiä kaksi kierrosta lokakuun alussa? Hullua.

            Tuolloin ei ollut vielä isompaa kipinää kilpailua tai edes koko Vaarojen maratonin 130 kilometrin matkaa kohtaan. Kolmisen viikkoa sitten kuitenkin jotain naksahti tuolla päässä. Jotain joka muuttui haluksi saavuttaa Vaarojen martonin 130 kilometrin maaliin pääsyn. Intohimo sisällä on SE tärkein juttu, kun alkaa jotain TODELLA haluamaan, sen yleensä sitten saavuttaa. Nyt haaste on kiinni sorvissa ja olen alkanut sitä työstämään sekä fyysisesti että mentaalisesti. Kunnolle ei älyttömiä voi tehdä, mutta kisan erikoisdetaljeja voi hiukan ajaa sekä käytännössä, että mentaalisesti. 

            Halu kisata tuo minun sisälleni yleensä täyden liekin, johon kuuluu mm. edellisten vuosien gps-seurantojen läpikahlausta ja tulkintaa. Eritoten katson mielellään omantasoisteni edellisten vuosien vetoja. Väliajoista ja lopputuloksista päättelen keiden juoksut ovat onnistuneet ja mikä olisi omalle tasolleni sopiva vauhdinjako teoriassa. Aika moni näkyy aloittaneen hieman liian kovaa, mutta se on toisaalta aika yleistä. Katsotaan olenko liki 47 000 kilometrin ja 12 juoksuvuoden aikana oppinut itsestäni lisää. Sotasuunnitelma on selkeä. Eka kierros säästellään ja toisella aletaan juokseen tai sitten koitetaan edes edetä. On tuo reitti sen verran hullu, että harva tasoiseni pystyy ekaa kierrosta niin sanotusti juoksun kanssa vetään hyytymättä yli kahta tuntia toisella kiekalla ensimmäiseen verraten. 

            Kisassa ei hirveästi auta ajatella ketä on vierellä. On juostava/käveltävän omaa kisaa. Monet omantasoiset, kun saattavat aloittaa aivan liian kovaa niin heitäkään ei auta alkaa beesaamaan. Viime vuonna aloitin tietyllä tavalla Pyssymäen 171 kilometrin kisassa. Ajan perusteella se oli liian kova aloitus, jopa omasta mielestä, mutta kisa oli menestys. On luotettava omaan intuitioon. Sen verran on kuitenkin ymmärystä, että jos muutaman tunnin jälkeen - sanotaanko kahlaamon jälkeen - esim. hirvivaaraa kipuan Leppälän vanavedessä niin voin kysyä iteltä kyllä samantien, että "mikä homma?" Leppälä on niin kaameassa kunnossa, että häntä harvan kannattaa seurata. Mun papereissa kisan neljänneksi kovin. Itkonen, Maksimainen ja Maisala. Sitten tulee Leppälä. 

            Katoin edellisten vuosien juoksuja ja tulin siihen tulokseen, että kyllähän minun periaatteessa pitäisi pystyä 24-25 tunnin vetoon. Se tarkoittais kierrosajoissa noin 11,5 - 12 eka kiekalla ja 12,5-13 tuntia toisella. Siis pyöreästi. Onnistuneella juoksulla voisin päästä 20 joukkoon. Se olisi kyllä kova minulle. Siinä voisi taas siilo tyhjetä (hah,hah,hah...). Miksi juuri 24-25 tuntia - mistä se tulee? Rehellisesti sanottuna minulla ei voi olla mitään järkiperäistä käsitystä kauanko minulla menee, mutta idolini, UTMB -finisher (170km 10 000m+), Visa-Pekka "missä mä oon" Larivaara juoksi tuossa kisassa vuonna 2016 ajan 24:12:18. Se olkoot tavoitteeni. Terveisiä mestarille! 

            Olen paininut koko vuoden, ainakin tuolta maaliskuulta asti, takareisien kiristysten kanssa. Välillä ne on olleet pahempana - välillä parempana. Yritin tuossa ottaa selkeästi vähemmän nousutreenejä yhdeksän viikon ajan, jotta tilanne helpottaisi. No, ei helpottanut. Sen sijaan Super PEP 2020 tapahtuman järjestelykiireiden ansiosta muu treeni oli sen verran vähäisempää, että lihakset pääsivät kenties hieman palautuun. Nyt syyskuun olen ainakin alkupuolelta ajatellut paahtaa reilummin treeniä. Toki lihasten viestejä kuunnellen. Alku on ollut lupaava, vaikka ekana parina päivänä takareidet laittoi kunnolla hanttiin, mutta selkeästi vaiva on enempi lihasperäinen jumi kuin epäterve vaiva. Ei se muuten päivässä löysäis. 

            Lapsenomaista intoa ja vanhuuden kaltaista uutta toivoa yhdistettynä käyn Vaarojen maratonin 130 kilometrin tavoitteen kimppuun. Kisassahan nousumetrejä tulee noin 5300 paikkeille, joten aika eeppinen matkasta tulee. Tuolloinhan on vähintään jo mutaa ja märkää, jollei lunta, edellisten vuosien perusteella. Palataanpa taas asiaan, kun tästä aiheesta tulee uusia ajatuksia.  

 

            Ei se helpolla tule huipullakaan. Viime vuoden UTMB -voittaja, Pau Capel, juoksi tänä vuonna UTMB kisareitin yksin, toki vankalla huololla ja pacer voimalla, mutta tiukille otti mestarillakin.

Onni Vähäaho, Nivala 4.9.2020

ELOKUU 2020 - TULEVAAN KATSOMINEN

            Jälleen on yksi kuukausi takana. Nyt elokuu merkkinen. Kuukauteen lähdin hiljalleen eskaloituneen takareisien vaivan saattelemana. Vasen takareisi oli juuri heinäkuun viimeisenä päivänä krampannut ja tilanne oli hieman huolestuttava. Elokuun alussa minusta tuntui, etten kisaa tänä vuonna ollenkaan, sillä Vaarojen maratonin 130 kilometrin ja yli viiden tuhannen nousumetrin kisaan ei vain lähdetä keskenkuntoisena, etenkään vammafocuksen osalta. 

            Kiitos Super PEP 2020 tapahtuman järjestelykiireiden elokuusta tuli siksi kevyt, että takareisien vaivat ovat lieventyneet merkittävästi. Olen pystynyt tekemään kivuttomia lenkkejä. Toki se kiristys edelleen tuntuu, mutta olen nyt toiveikas Vaarojen maratonin 130 kilometrin matkan suhteen. Nokka on sitä kohden. Haaste on mielestäni tosi kova, sillä kävin kesäkuun puolivälissä tutustuun sinne takaosaan ja hitto vie se on tosi raskas maasto. Iso-Sydänmaan reitin takaosa on rollaattoribaanaa siihen verrattuna. Syvästi kisan reittiä kunnioittaen lähden hakemaan ensisijaisesti läpi pääsyä. 

            Vaarojen maratonin 130 kilometrin matkan startti on pe 2.10. klo.18.00. Ensimmäinen kierros täytyy olla selvitettynä la 3.10. klo.7.30 mennessä. Kolmetoista ja puoli tuntia aikaa ensimmäiseen 65 kilometriin. Viisi kilometriä per tunti vauhti siis riittää. Kuulostaa naurettavan kevyeltä, mutta sitä se ei ole. Juuri tuossa niinkin kovan polku-ultraajan kuin Antti Rönkön kanssa keskusteltiin viestitse, että kelloa täytyy seurata, että ollaan ajoissa perillä. Toisaalta ensimmäisellä kierroksella täytyy vain varmistaa, että jaksaa toisen kierroksen. Yhtään - ei yhtään - saa höntyillä. Kiviniemen 39 kilometrin huollossa ei parane vielä irvistellä. Koko urakkaan on annettu aikaa 30 tuntia. Maali sulkeutuu la 3.10. klo.24.00

            Katsotaan innostuisinko kirjoittamaan jossain vaiheessa matkasta Vaarojen maratonin 130 kilometrin kisaan. Miten siihen valmistaudun ja mitä otan huomioon matkalla minulle uutta haastetta. Alla kuitenkin elokuun varsin kevyt määräinen ja tehoinen kuukausi. Etenkin nousumetrit lähes loistaa poissaolollaan. Varovaista lisäystä havittelen syyskuulle. Luotan kuitenkin, että alkuvuoden reilu nousutreenejen lisäys näkyy parantuneena valmiutena selvittää Vaarojen maratonin 130 kilometrin haaste.  

 

ELOKUUN SUMMAUS ALLA

                                       ELOKUU        VUOSI 2020 YHTEENSÄ

Ulkoilu tunnit              60,5h                  508,5h

Juoksu                    370,3km              3309,4km

Hiihto                         0,0km                197,3km

Lumikenkäily              0,0km                    9,0km

Kävely                       53,9km                179,1km

Pyöräily                   133,4km              1779,8km

Nousumetrit              3 856m                64 943m 

Pullopantteja                0,00e                    46,7e
(tavoite 183e/vuosi)

 

 

 

 

 Onni Vähäaho, Nivalassa 1.9.2020

MONENLAISET MESTARIT

       Monet toki tämän tietääkin, mutta olen yksi neljästä Nivala-lehden kolumnisteista. Tässä viimeisin kirjoitukseni. En ole juurikaan Nivala-lehden kolumneja täällä julkaissut. Toki ne voi lukea Nivala -lehdestä :=)

Nimikirjoitus Jorma "Jope" Ruonansuulta vuodelta 2016

       Kesäisen leppoinen ilta. Haen kaverin lenkille. Kysäisen mieheltä ketä heidän kotitien uuden karheissa taloissa asuu. Mies luettelee nopeasti talot tien molemmin puolin. Ihan varma en ole montako jäi mieleen, mutta eräs yksityiskohta kylläkin. Hänen puolen kaikki kolme naapurin taloa peräjälkeen oli rakentanut yksi ja sama mies. Ja asuipa hän vielä niistä keskimmäisessä. Tuolla miehellä täytyy olla melkoista lahjakkuutta ja intoa rakentamiseen. Hienoa jälkeä.

       Itse asiassa maailma on aika pieni. Tapasin nimittäin tuon samaisen rakentajan reilu kaksikymmentä vuotta sitten päiväkodissa. Jo silloin huomasin hänen katsovan puuverstaan puunkappaleita syvemmälle kuin muut. Onneksi annoin poikien käyttää vain omaa innovaatiotansa, sillä itselläni ei tuolla elämän osa-alueella olisi ollut paljoa annettavanakaan. Sain siis seurata läheltä tulevaa mestaria, rakennusmestaria. Oikeastaan olen ollut onnekas saadessani nähdä niin monen erilaisen mestarin itse toimessaan tai aivan muuten vain kasvokkain.

         Piirin kuulantyöntökisoissa olin järkiään toinen tulevan olympiavoittajan, Arsi Harjun jälkeen. Älkää kysykö montako metriä hävisin. Keihäänheitto puolella olin usein samoissa Sm-kisoissa tulevan maailmanmestarin, Aki Parviaisen kanssa. Taitelija puolelta mieleenpainuvin on ollut mestari Kari Tapion tapaaminen Nivalassa. Mestari tuli vaimonsa kanssa puhuttelemaan ja rupatteli kiirettömän oloisena pitkän tovin.

         Itse tykkään eniten tarinoiden mestareista. Parhaimmillaan ne elävät puhuttelevina sukupolvilta toisille. Parasta niissä on kuulijalle jäävä omavastuu ja eteenpäin kertomisen verraton lysti. Yksi mestari on omakohtaisesti kertonut minulle käyneensä viidessä tunnissa soita ja metsiä pitkin oman arvioni mukaan liki kuudenkymmenen kilometrin lenkin. Ei ole tällä vuosituhannella moisia menijöitä noilla mannuilla nähty. On ne ennen olleet urheilijat kovia. Lakkia päästä.

          Toinen mestari, yli puoli vuosisataa sitten, oli pahantekijöiden puhuttelua edeltävästi nostanut toisella kädellä ladon kulmaa ja laittanut työhanskat ladon kulman alle odottamaan. Tosin iso mies ei ehtinyt edes kunnolla suoraksi nousta, kun tuon näkeminen oli laittanut pahantekijät juokseen pakoon täyttä ravia. Näin asia ratkesi saman tien ja rauha palasi niille tienoille

           Jotkut mestarit tuntuvat osaavan puolen valtakunnan taitorepertuaarin, kuten heinäkuussa maan päällisen matkan päättänyt Jope Ruonansuu. Jope osasi soittaa kitaraa, bassoa, rumpuja, hanuria, saksofonia ja poikkihuilua, sekä laulaa laajalla skaalalla, näytellä, tehdä komiikkaa ja imitaatiota. Kansantaiteilija.

Onni Vähäaho

HEINÄKUU 2020

            Alkuvuoden minulle rajut määrät eskaloituivat hankalana lihasjumina reiden takaosan ja pakaran välisellä alueella. Paljon tunteja, paljon kilometrejä pyöräilyt mukaan luettuna, sekä roima nosto nousutreeneissä. Kaikkien summa. Ja aina voisi lihashuoltoa olla enemmän. Myös hierontaa. Rahakysymys myös. Helpompi ja järkevämpi olisi liikkua vähemmän niin olisi vetreämmät paikat, mutta veri vetää eritoten luontoon.

          Olen menossa reilusti yli 700 vuositunnin vuosisaldoon, joka on minun tapaiselle, työssäkäyvälle perheelliselle todella paljon. Liian paljon. Kyllä täytyy yrittää nyt alkaa jossain vaiheessa vähentään. Pitääkö alkaa harjoittelemaan niin olisi järkevämpää ja liikkuminen sitä kautta vähäisempää. Nyt vain ulkoillessa tulee liikuttua paljon enemmän kuin tavoitteellisesti treenatessa.

         Heinäkuu meni aika lailla lihasvaivan/jumien kanssa passaillessa. Väistelin mäkeä. Nousumetrejä vain reilu viisi tuhatta. Viime kuussa yli kolmetoista tuhatta. Muutenkin treenimäärä oli pliisumpi, mutta 65h/kk on silti liki 800 vuositunnin vauhti. Viime kuussa kuitenkin 79h, joten iisimmin tuli otettua. Hyvä kuukausi haasteet huomioiden. Super PEP 2020 tapahtuma talkoot alkoivat myös viedä paljon lenkkeilyltä aikaa, mutta ei se haittaa. Tuleepahan vähemmän treenattua. Ja reitin kanssa operoiminen on mukavaa puuhaa. Näkee työn tuloksen konkreettisesti.

         Elokuussa tulenee vielä vähemmän treeniliikuntaa. Tapahtuman valmisteluissa menee aikaa. Eikä lihasvaivatkaan ole täysin poissa, vaikka helpottamaan päin. Eilen vielä menin tökkämään ennestään herkän takareiden ja nyt se on liki krampissa.

HEINÄKUUN SUMMAUS ALLA

                                     HEINÄKUU        VUOSI 2020 YHTEENSÄ

Ulkoilu tunnit                 65h                  448,0h

Juoksu                    447,6km              2939,1km

Hiihto                         0,0km                197,3km

Lumikenkäily              0,0km                    9,0km

Kävely                       28,7km                125,2km

Pyöräily                   125,9km              1646,4km

Nousumetrit              5 311m                61 087m 

Pullopantteja                0,00e                    46,7e
(tavoite 183e/vuosi)

Onni Vähäaho, Nivalassa 1.8.2020

EHTIÄ - JUOSTA JA EHTIÄ

        Ehtiä. Aamusta alkaen täytyy ehtiä, juosta ja ehtiä. Illalla hetken huilattua - vieläkö ehtisi, juosta tai ehtiä? Jotenkin voin ymmärtää juoksuhäkissä alvariinsa ravaavia hamstereita. Pikku tauko ja taas. Kiirekkö se ihmistä tyhymänä pittää? Ehkä se toinen elämä jää vähemmälle. Toinen elämä? Kun en saa eletyksi tätä yhtäkään. Jope ja Juice, elivät myös lyhyesti, mutta jättivät jälkeen monen ihmisen mittaiset jäljet.

       Alku ja loppu on sama, jos ei aleta saivarteleen. Aluksi rääkäsy ja lopuksi pari metriä maata päälle. Ok. jokunen tuhkataankin. Väliin jäänyttä ei saa kai mukaansa? Ei edes elon aikana tärkeiltä tuntuvia elämänkokemuksia? Mihin ne voidaan viedä? Kai ne täytyy vain elää? Ne kokemuksetkin, napostella mielessä kuin suklaakuorrutteiset popcornit Uuno-leffan äärellä. Ei niissä ole viimeistä käyttöpäivää. Tämä kaikki voi loppua yhenäkkiä - pahimmillaan. Tai voi loppua terveys sillä tavoin, ettei muista koskaan juosseensakaan.

       Ehtiä. Juosta ja ehtiä. Toisessa elämässä on mm. änäriä ja muuta mukavaa, komiikkaa, jota toki on elämä täynnä kaikkinensa. Sitä vain on helppo heittää itsensä samaan hamsterin häkkiin ja antaa mennä - juosta ja ehtiä. Tehdä vaikka super peppiä. Siitä kyllä tuleekin satumaista settiä. Tyhjä metsä täytyy ihmisistä, tavoitteista ja haaveista - elämästä. Tilanteesta, jossa juostaan ja ehditään. Tai sitten ei ehditä, mutta koetaan, matkalla...

      Sata vuotta etteen tai taakse, katsotpa kumpaan suuntaan vain, on sinulla edessäsi uudet ihmiset. Ei tänne kukaan jää. No, ok, Arvo Ylppö taisi jaksaa vähän toiselle sadalle, mutta kyllä sadan jaolla saa laulaa: "-tässäkö tää oli". Eikä tarvi odottaa niinkään pitkään. Tämä on kuin avaraluontosarjan lampi savannilla; mikään eläin ei siellä iäti kule. Kulkijat vaihtuu. Mitä jäljelle jää? Onnistuessa viesti tuleville polville, tarina omanlaisesta kulkijasta. Ehkä siinä tarinassa se kulkija lopulta hieman himmasikin ennen kuin potkaisi tyhjää.  

Onni Vähäaho, Nivalassa, 29.7.2020