Vuoden 2021 ensimmäinen kuukausi on takana. Tätä kirjoittaessa eletään helmikuun ensimmäisen päivän aamua. Aamukahvi on juotu, puuro syöty, sekä leipää suolakurkkujen plus muiden lisukkeiden kera. Ehkä vielä vähän hedelmiä ja nestettä ennen kuukauden ensimmäistä treeniä. Olen parhaillaan Paljakassa treenaamassa kahden kaverin kanssa. Tultiin tänne lauantaina iltapäivästä. Kolme treeniä takana plus yksi iltakävelhy.
Alla tammikuun treenit. Ei mitään erikoista. Perustalviharjoittelua. Joka viikko on kuitenkin ollut yksi tehotreeni. Lepoa voisi olla enemmän, vaikka olo ei väsynyt ole, mutta kuten vuoden vaihteessa totesin - vähempi voisi olla enemmän.
TAMMIKUU VUOSI 2021 YHTEENSÄ
Ulkoilu
tunnit 63,5h 63,5h
Juoksu 318,0km 318,0km
Hiihto
178,5km 178,5km
Lumikenkäily 55,0km 55,0km
Kävely 6,1km6,1km
Pyöräily 0,0km 0,0km
Nousumetrit 8 214m 8 214m
Helmikuu edessä. Tarkoitus olisi edelleen pysyä monipuolisena. Ehkä vielä vähemmän juoksua. Ehkä enemmän nousua. Hieman säänkin mukaan. Palataan asiaan.
Laitetaanpa tähän hieman itselleni ja lukijoille muistiksi harjoittelutilastojani. Välillä on katsottava mistä on tullut, jotta voi nähdä paremmin eteenpäin. Aivan ei voi laulaa; "en päivääkään vaihtaisi pois". Kuuluu lajin, ultrajuoksu, luonteeseen, että matkalla sattuu ja tapahtuu.
vuosi juoksukilometrit harjoitustunnit
2008 471,6km en laskenut
2009 1187,8km en laskenut
2010 1464,3km en laskenut
2011 2043,4km en laskenut
2012 3973,3km 453h
2013 4554,9km 519h
2014 5060,0km 617h
2015 5000,0km 614h
2016 4874,4km 598h
2017 4809,0km 564h (varpaiden paleltuma vuosi)
2018 5180,0km 641h
2019 4675,3km 706h
2020 4882,2km 739h
= 48 176,2km
Viimeiseen seitsemään vuoteen on tullut 34 480,9km, eli keskimäärin 4 925,8km/vuosi. Harjoittelutunteja on puolestaan tullut viimeiseen seitsemään vuoteen 4 479h, eli keskimäärin 640h/vuosi. Luulen, että tuossa keskiarvon tienoilla on minun ideaali treenimäärä vuositasolla. Viimeisen kahden vuoden treenitunnit saattoivat olla liikaa. Katsotaan mitä esimerkiksi tämä alkanut vuosi tuo tullessaan.
Alla oleva kuva on Keijo Nivalan ottama 5.5.2015. Olemme tuossa lähdössä kohti Unkarin 6vrk juoksun MM-kisoja. Janne "Jay Leno" Kukkolan kanssa.
Kaipaatko ajatustukea talviharjoitteluusi? Tuntuuko talvi pitkältä, mutta et tiedä oletko saamassa siitä mitään hyötyä omaan kehittymiseesi? Tuntuuko, että tulee vain kipuja ja vaivoja, mutta ei niinkään kehitystä? Ehkä alla olevat ajatukset auttavat sinua pois ojasta.
Kilpakuntoilijalla tarkoitan töissä käyvää, usein perheellistä, tavoitteellisesti harjoittelevaa urheilijaa, jonka haasteena on eritoten talvisää. Eikä nyt korona-aikana tilanne ole ainakaan helpottanut, sillä liki kaikki kuntosalit ovat kiinni, kuten hyvä onkin - siis koronan vuoksi. Rasti on seinällä monella laadukkaan sisäharjoittelun vaihtoehdolle, jollei ole omaa juoksumattoa tai salia. Lisäksi sää voi olla ulkona mitä tahansa. Tällä tarkoitan, että tikitilleen menevillä ohjelmilla treenatessa joutuu äkkiä hankaliin tilanteisiin. Vanhanliiton meininki 80-90-luvulla oli treenata säässä kuin säässä, treeni kuin treeni. Onneksi ihmiset ovat pääasiassa tuosta kasvaneet ulos. Esimerkiksi nopeuskestävyyttä tai hengitysteille kovia treenejä tulisi välttää tai keventää kovilla pakkasilla.
Oikein. Olen menossa siihen, että kannatan kilpakuntoilija tason juoksijoilla talviharjoittelussa harjoittelua sään ja olosuhteiden mukaan. Pääkallokeleillä ei kannata lähteä edes nastoilla tonnin vetoja ottaan tai kiskomaan 15cm hangessa 45 minuutin vk-lenkkiä. Nopeasti tulee vain vaivoja kehityksen sijaan. Miten sitten harjoitella?
Runko on hyvä olla. Kilpakuntoilijalla voi toimia paremmin 10 päivän ajattelu viikossa-sitä-ja-tätä-ajattelun sijaan. Esim. 10 päivän aikana yhden kerran pitkä lenkki (2-3h), mäkitreeni (500-1500m nousua), lyhyet vedot (10-60sek) ja vauhtikestävyys treeni (30-60min), sekä vaikka jokin tietty tuntimäärä muuta kevyttä liikuntaa siihen päälle. Esim hiihtoa, pyöräilyä ja lumikenkäilyä.
Monipuolinen liikkuminen vähentää rasitusvammoja. Esim. jalkapohjan lihakset, sääret, polvet ja lonkat voi olla kovilla talven jäisillä/kovilla alustoilla. Talviharjoittelu on hyvä ajatella nousujohteisesti välillä marras-maaliskuu. Huhtikuusta alkaen on sitten kiva alkaa stabiilimmilla keleillä kiristämään ruuvia ja tekemään tarvittaessa tarkempaakin ohjelmaa. Edelleen ehtii kehitellä itselleen jonkun 7-12km lenkin, jolla voi testata omaa kunnon kehittymistä jollain tietyllä teholla mentynä. Esim. 10km matka 85% syketehoilla. Vaikkapa aloittaen aina 80% tasosta ja lopussa jopa yli 90%, mutta kuitenkin keskiarvo max.85%.
Talvella voi kehittyä myös harjoittelun ulkopuolisilla, mutta kehittymiseen vaikuttavissa asioissa. Kuten esimerkiksi ravinnon ja unen määrässä sekä laadussa. Muutenkin voi kehittää henkistä tasapainoa, joka auttaa kaikilla tasoilla, kaikilla kisamatkoilla. Talvella voi parantaa sellaisia asioita, joihin ei välttämättä tule niin kesällä keskityttyä.
Matti ja Teppo laulaa: "Et voi tulla rajan taa". Niin, en tiedä voitko tulla, mutta itse olen onnistunut mielestäni menemään rajan taa. Onneksi näen tien myös takaisin.
Toisena hypoteesina voisi olla tämä Kummelin kyylä-video: "ihmisen on hyvä tietää ylärajansa". Olen samaa mieltä, sillä sillä tavoin voi paremmin ymmärtää mihin yrittää mennä ja millä tavoin.
RAJAT
Rajojen
etsimistä, sitäkin elämä on ja etenkin urheilua harrastavalla. Olen
luullakseni ylittänyt tämän hetken määrän sietorajan. Menneenä vuonna
kertyi 738 tuntia harjoittelua. Se on tämän hetken arvioni mukaan
minulle liikaa. Ainakin nykyisessä elämäntilanteessa ja kaikessa mitä
elämääni juoksun lisäksi liittyy.
Esimerkiksi Nipon asiat,
pep-tapahtuma, vaellusreitin asiat, vaellusreitin blogi ja tämä oma
blogini- luetelleksani toisen luokan ajan lohkaisijoita. Olen myös
perheellinen ja tarvitsisin aikaa myös itse - aikaa vain olla,
harjoittelun ja kaiken muun ulkopuolella. Nämä elämän ydinasiat on
tietysti prioriteettilistalla kaiken edellä. Harjoittelu on jossain
toisen luokan kärkipäässä, jonne voi lisätä vielä tuossa edellä
luetellun jatkoksi mm. penkkiurheilun. Minussa asuu sisällä pieni pala
setä-Kauko vainaata. Tykkään siis myös taputtaa, kun muut urheilee.
Olen
tässä viime viikkoina huomannut, etten ole ehtinyt tarpeeksi pysähtyä.
Yritän nyt korjata tilannetta. Myös lihaksisto ilmoittaa, että vähempi
voisi olla parempi. Ei ole mitään vaivoja, mutta elastisempi lihas
ottaisi paremmin treeniä vastaan kuin alati juminen. "Jumi on voimaa",
oli enempi 80-90-luvun juttuja, ei tätä päivää.
Kroppa ja pää on
hieman stressissä. Uni on ollut liian epätasaista. Välillä nukun
erittäin hyvin, välillä tosi lyhyesti. Syvän unenmäärä on suhteessa
korkea, joten vielä on eväitä (toivoa). Ehkä hoksasin nämä merkit ajoissa. Myös
painon tippuminen pysähtyi, kun homma sakkasi. Sekin oli merkki.
Yritänpä nyt hieman vähentää ja ehtiä levähtää. 139 jaksoa sisältävä MacGyver -tuotanto on katselun alla. Kymmenen ekaa jaksoa katsottu. Ajatuksia siis välillä vähän muualle.
Edellä mainitun
muutoksen on tarkoitus lähteä nimenomaan löysän ajan ja unen määrän
kautta. Nyt sain nukuttua nettoaikana (vähennetty hereillä oloaika) yli
seitsemän tuntia, josta peräti yli kolme tuntia syvää unta. Olo onkin
heti paljon virkeämpi.
Tämän kirjoituksen viesti lukijoille on,
että muistakaa kuunnella kehon ja mielen viestejä, sekä olla rehellisiä
niille. Etenkin ultrajuoksijoiden voi olla usein vaikea erottaa terve ja
ei niin terve puskeminen. Ultrajuoksussa rajoja pitää siirtää
päästäkseen yhä pidemmälle, yhä nopeammin, mutta silläkin on rajansa,
kuten kaikella elämässä.
Jälleen on yksi vuosi takana. Kuten monesti aikaisemminkin - hyvin vaihteleva sellainen, jossa tiesi elänneensä. Vuodessa asiat muuttuvatkin aina aika paljon. Vuosi sitten olin aloittamassa tätä vuotta "ulkoilu" ajatuksella, vailla mitään isompaa tavoitetta. No, koronavuosi ei paljon olisi muutenkaan antanut kilpailla. Super PEP 2020 tapahtumassa ja sen loppujen järjestelyjen aikana kuitenkin sisällä puhkesi uusi kipinä tavoitteelliseen harjoitteluun. Käsittelin asiaa elokuusta lokakuuhun ja marraskuun 1.päivästä alkaen aloitin matkan kohti ensi vuoden tavoitteita.
2020 vuodelle olin näköjään laittanut kahdeksan tavoitetta. Niistä harjoittelumäärä tavoite (600h) meni rikki reilusti. 738h33min tuli harjoittelua, se on enempi kuin koskaan aiemmin ja vasta toista kertaa yli 700 tunnin (v.2019 edellinen) ylipäänsä. Tuskin se enää tuosta paljoa voi kasvaa, mutta vähetä kylläkin. Toinen täyttynyt tavoite oli juosta matolla vertikaalitonni (15% kulmalla) alle tuntiin. Se meni ihan reilustikin ajalla 57:17min. Sen sijaan loput kuusi tavoitetta jäi saavuttamatta.
100 000 vertikaalinousumetrin raja jäi noin viiden tonnin päähän. Ehkä ensi vuonna. PEP 57km reitti oli tarkoitus kokeilla juosta alle 6h20min. Tuo jäi oikeastaan kokonaan yrittämättä, enkä aivan siinä kunnnossa tainut kesällä ollakaan. Samoin 200km vuorokausi juoksu ja Iisalmi-Nivala (128km) -juoksu 14 tuntiin. Panttejen keräämisen into lopahti koronan myötä. Pelkäsin kerääväni pöpöjä niiden kautta. NUTS karhunkierrosta ei edes pidetty, joten sitäkään tavoitetta en päässyt edes yrittämään.
Painon tiputus on jatkunut hieman verkkaisesti, johtuen osin joulukuun "pakollisista" kohteliaisuuksista, kuten ristiäiset ja joulupöydät. Vuoden alussa ruuvia voinee taas hieman kiristää silläkin puolella, vaikka ei tässä kiirettä ole, kunhan paino ei ainakaan nouse ja aina parin kolmen kuukauden mittapuulla alaspäin olisi koko ajan menossa. Vuodessa semmoisen viiden kilon hallittu tiputus hiljoskellen lienee muutenkin kestävin ratkaisu.
PAINON
TIPUTUS SEURANTA
jakson
alin
PVM
paino
paino
lantio
maha
vyötärö
1.11.2020
85,3
85,3
97
97
88
17.11.2020
84,8
84,6
96
96
87
1.12.2020
84,8
83,3
95
97
87
15.12.2020
84,8
83,1
93
95
87
1.1.2021
84,6
83,5
94
96
87
Vuoden 2021 tavoitteet voisin julkaista tuossa vuoden ensimmäisen kahden viikon aikana omana kirjoituksena. Annetaan tämän nyt olla vuoden 2020 lopputilanne päivityksen.
Vuotta 2020 voi kuvata alla olevan biisin nimen mukaisesti;
Joku voi otsaketta kummastella, eikä se ihme olekaan. Otappa noista selvää suorilta. Eli tänään oli/on joulupäivä. Aaton rauhoittumisen jälkeen oli kiva päästä poikien kanssa juoksemaan Pyssymäeltä iso-sydänmaanreitin etulenkki. Noin 26 kilometrin lumilenkki.. tai tuosta lumista, koskematonta polkua tieosuudet miinustettuna noin 12-13 kilometriä. Kyseessä oli 102 kerta etulenkillä. Eli otsikko aukaistu, joten voimme mennä sisältöön.
Joskus tekee hyvää ängetä itsensä pois omalta mukavuusalueelta. Meitä oli alunperin lähdössä kahdeksan karpaasia kiertämään etulenkkiä. Kolme jäi eri syistä pois, joten meitä lähti lopulta viisi matkaan. Tarpeeksi väljällä tasokategorialla oltiin kahdessa eri korissa. Minä, Pekka ja Jussi oltiin tarpeeksi lähellä toisiamme tasollisesti - ja sen huomasi perusjolkottelussa - vauhdit osui yksiin. Sen sijaan Mika ja Tuomas vetivät pari napsua kovempi tasoisina meitä pitkin korvia vauhdillisesti. Aina, kun jompi kumpi herroista veti, oli siinä ja tässä näkyikö ukkoja edes näköetäisyydellä. On se kaunista katsoa, kun tasokkaat kaverit vetää. On se helponnäköistä.
Mentiin siten, että eka juostiin alun tieosuus (vajaa 3km) ja hieman polkua alkuun, eli 20 minuuttia ennen ekaa kävelypätkää. Sen jälkeen vaihdettiin vetäjää 10 minuutin välein. Jo alun helpollakin polku-osuudella tuntui, että mono piti pitää syöntiasennossa, jos meinasi pysyä letkassa. Tuomas veti alun. 34 minuutin kympin mies. Ei se ihme, jos pitää letkan perällä hieman keskittyä.
Pekkakin veti eka veto vuorolla ihan miehekästä vauhtia, mutta selvästi helpommin mukana pysyvää. Jussi otti iisimmin ja oma syke pääsi rauhoittumaan. Sitten sain itse vetää, mutta jostain syystä juoksin ehkä liiankin imevästi, enkä aivan sitä hiljasinta. Siitä sitten jatkoi Mika ja vauhti nousi heti pari napsua. Sanoinkin, jossain vaiheessa, että tuli hiljaista kuin kirkossa, kun Tuomas tai Mika veti. Siinä juostiin!
Välillä joku näytti menevän nurin, mutta enempiä ähkimättä näkyivät nousevan ylös. Tosin Jussi veti pari kertaa johonkin rakoon jalkansa, mutta onneksi kukaan ei loukannut itseään pahemmin. Alusta oli kuitenkin petollinen. Muutamasta sentistä reiluun kymmeneen senttiin koskematonta lunta. Lumen alla saattoi olla oksa, kivi, kuoppa, maakolo tai jotain muuta - koskaan et voinut tietää - piti vain reagoida.
Lahnajärventie-osuudella pojat hölkötteli kevyesti liki viiden minsan kilsavauhtia. Se oli oikeastaan sopivaa, sillä siinä pääsi askel hieman väljemmin pyörimään metsäisen jännittämisen jälkeen, ja ennen sinne uudelleen suuntaamista. Pelastuspiste kasilta lähdettiin leipomaan märkää ränniä kohti koppelokangasta. Jussi manasi tämän välin aika painokelvottomaksi (hah,hah...). Pian otettiinkin vedenheittotauko ja kuvat.
Taas Mika ja Tuomas juoksivat näkymättömiin. Siis kyllä mekin juostiin, mutta... On ne kovia. Mika on kyllä kova poluilla nykyään. Puolitoista kuukautta leikkauksesta ja nyt jo tuollainen meno päällä. Tuomas on tiellä selvästi Mikaa vauhdikkaampi, mutta polulla näytti, että puntit ovat melko lähellä? Ois kiva nähdä Tuomas ja Mika pep57km kisassa. Mikahan veti elokuussa alle kuuden tunnin. Siihen saa juosta Tuomaskin. Luulen, että Tuomas voittaisi, mutta juosta saisi.
Hyvää kyytiä tultiin kohti perhereittiä. Pekka oli vetovuorossa perhereitille tullessa. Veti vielä kunnon mulaukset ojanvarressa, mutta suuvehnäsellä nousi ylös. Olinkin ainoa, joka ei kaatunut kertaakaan. Rasti seinään. Tuo ei toistu. Koitin viimeisellä vetopätkällä vähän nostaa verenkiertoa ja kaatumisriskiä vauhdinnoston myötä, mutta pysyin pystyssä. Pojat jätti kohteliaasti hajurakoa vauhdinnostossani ja saivat näyttämään vetoni hyvältä. Kohteliaita miehiä.
Lopulta tultiin vinnurvajärvenpäähän. Mika veti, Tuomas vanavedessä ja me muut kauempana. Lyönti näkyi olevan päällä. Kevyet jalat on iloisennäköiset touhussaan. Sitten tultiin tielle. Oli kiva juosta taas väljemmästi. Puheensorina jatkui. Kolmen tunnin lenkki sujui hyvin jutustellessa. Sen verran kaikilla - jopa minulla - oli varaa. Lopussa pojat innostui ottamaan vauhdinnostokilsan. Näkyi Jussikin painaneen sen selvästi alle viiden minsan. Leppälä neljän minsan paikkeille ja tuomas 3:25min/km vauhtia. Ite lopsottelin vähän taaempana, sillä olin kaksi päivää aikaisemmin juossut 12 kilometrin vauhtikestävyyslenkin. Pekalla otti polveen ja könyttiin vain nätisti perille.
Hieno lenkki hyvässä porukassa. Joskus tekee hyvää juosta itseään tasokkaammassa seurassa. Sitä pääsee näkemään miten kovemmat menee ja toimii. Samalla näkee mitä kroppa sanoo napsun kaksi kovemmasta menosta. Tuommonen noin kolmen tunnin etulenkin talviversion kierto lumisella polulla on ihan miehekästä settiä. Oli ilo pysyä mukana edes jotenkin. Kiitos kaverit!
Kohdallani haasteellisinta ultrajuoksussa on olleet iltoisin alkaneet kisat. Viimeistään yöllä on homma alkanut tökkiä ja kisat on menneet persiilleen. Yö ei ole ollut ongelma, jos kisat ovat startanneet aamulla tai päivällä. Ilmeisesti kroppa ei lähde toimimaan normaalisti, jos startti on illalla. Tämän takia olen päättänyt harjoitella tätä heikkouttani. Olen vakaasti päättänyt, että se on opeteltavissa.
Perjantai-iltana, eli toissa-iltana siis, minun oli määrä startata klo.21.00 Vinnurvasta lähtevälle 7km perhereitille ja kiertää se kymmenen kertaa. 70 kilometrin annos illalla startattuna kuulosti sopivalta ja riittävältä. Vähemmällä ei selviäisi, eikä enempää kannata, jottei harjoittelu kärsi liikaa. Ajattelin juoksevani tuon noin 120 sykkeillä, noin 8h30min - yhdeksään tuntiin. Eli 51-54min / kierros, keskimäärin.
Puoli kahdeksan aikoihin sattui kuitenkin sellainen asia, joka sekoitti koko meidän perheen ja olimme pois tolaltamme. Itse asiassa skippasin mielestä jo koko juoksun, enkä uskonut enää voivani juosta perjantaina alkaen, vaikka tilanne sen soisikin. Tilanne kuitenkin ratkesi - ainakin osittain - ja minulle tarjoutui mahdollisuus mennä juoksemaan. Olin vähän ristiriitaisessa olotilassa. Olin itsekin tolaltani, mutta samalla ymmärsin, etten nyt voisi auttaa asiaa enempää. Päätin lopulta lähteä kokeilemaan.
Ystäväni Tommi Sorvoja tuli lopulta juoksemaan kanssani ja tarjoutui minua hakemaan. Lopulta vain kaksi tuntia järkyttäneen tilanteen jälkeen seisoin ystäväni kanssa Vinnurvassa, perhereitin lähtöpaikalla. 33 minuuttia yli yhdeksän käynnistimme kellot. Heti alusta asti askel oli raskas, mieli ristiriitainen ja reppukin tuntui painavan kuin synti. Olinko oikeassa paikassa? Kuuntelin, soisiko puhelin, sillä niin oli sovittu, jos tilanne eskaloituu.
Kello näytti, että hyvin menee, mutta sisällä ei tuntunut siltä oikeastaan missään vaiheessa. Kiitos Tommin vuolaan puheen, sain muutakin ajateltavaa. Tommilla riitti juttua. Siinä, jos jossakin, on tähän juoksuun vihkiytynyt mies. Ihailen hänen paneutumistaan, ja onhan hän kehittynyt hienosti.
Aika aikaisessa vaiheessa nilkat alkoi kippailla. Reitillä on joitakin tosi teknisiä pätkiä jäätyneiden, epäsymmetristen muhkurapätkien vuoksi. Jutustellessa keskittyminenkään ei ollut aina ihan vaadittavalla tasolla. Suurin syy oli kuitenkin menon nihkeys, joka heijastui tietysti askelreagointiin ja kontakti nopeuteen, sekä herkyyteen. Olin kiipelissä, vaikka kello tykkäsi alati. Se taas kieli siitä, että kunto olisi kohdallaan. Paskanakin päivänä kello näyttää vähintään ok. menoa, vaikka homma kusis joka puolelta.
Olin hiihtänyt kahta päivää aikaisemmin 50 kilometrin lenkin ja sitä edellisenä päivänä kolme juoksu lenkkiä, jota oli edeltänyt parin tunnin lenkki edellisenä iltana. Olihan siinä kuormaa, mutta että näin huonoa. Viidennen kierroksen ekalla kilsalla taitoin vasemman nilkan toisen kerran, nyt pahemmasti. Kilsa meni kipeää tehden. Oikean nilka olin taittanut jo neljä kertaa, eikä sillä kärsinyt nojata enää ollenkaan ulkosyrjälle. Askeleesta katosi noiden vuoksi kokonaan tuonne reitille vaadittava tansahtavuus. Muuten jää sinne pottupeltoon tai paikoillensa jauhaan.
Viidennen kierroksen neljännellä kilometrillä tuli nilkojen puolesta sinetti. Taitoin vasemman taas. Nyt juoksu meni jo tosi hankalaksi ja nilkat tuntui muljuvan alati alla. Kilometriä myöhemmin Vinunurvaoja ylös-alas ojanlaitaa mennessä alas mentäessä nilkat petti alta ja lensin hyvällä vauhdilla suoraan puuhun päin. Lensin maahan ja aika moneen paikkaan sattui. Mihinkään ei liian paljoa, mutta jouduin kuitenkin nilkuttaan lopun vajaan kolme kilometriä autolle. 35,1km, 4h18min, keskisyke 116.
Olin kotona lauantaina aamuyöstä noin kahden aikaan. Kävely oli hankalaa, sillä nilkoilla ei kärsinyt kunnolla varata ja vasemman jalan jalkapohjan alla tuntui olevan kuin rautaputki. Jalat oli todella kokeneet kovia. Siis perhereitillä! Koko kierrosta kiertäessään sitä aina odottaa milloin pääsee perhereitille, jolloin sitä on jo melkein kuin maalissa. Nyt olin koko ajan perhereitillä ja olisin kyllä halunut päästä välillä sieltä ulos (hah,hah..). Kiitos Tommille hyvästä seurasta, autokyydistä ja juoksufilosofioiden jakamisesta!
Heräsin lauantaina puolenpäivän aikaan. Hmm... Nilkat antaa kävellä. Hyvä. Jaloissa tuntuu vielä vähän. Ok, niin yleensäkin, mutta ei mitään ankkakävelyä. Tiesin jo herätessäni, että tarvittaessa pystyisin juoksemaan lauantaina uudestaan. Päivä kertoisi mitä niillä voisi tehdä. Joskus iltapäivällä neljän aikaan tein päätöksen lähteä takaisin rikospaikalle katsomaan a) kestääkö nilkat, b) mitä olin oppinut möykkyreitistä, c) olinko missä kestävyyskunnossa.
Kävin kuuden kieppeillä saunassa. Olo oli hieman rasittunut, mutta sellainen kovan viikon perusmoodi tuntuma muutoin. Aloin saunan jälkeen pakkaan jälleen kamoja. Nyt tiesin eilisen jälkeen paremmin mitä tarvin ja mitä en. Ajattelin lähteä ns. "avoimeen yöhön", tuntemusten mukaan vailla mitään erityistä tavoitetta. Jalat ja kroppa kertoisi matkan aikana minkä verran siellä ollaan.
20 vaille kahdeksan käynnistin kellon ja lähdin liikkeelle. Olo oli edellistä päivää kevyempi, eikä vähiten ajatusten osalta, sillä edellisillan tilanne oli rauennut parempaan päin ja sekin piristi mieltä. Fiilis oli jopa hyvä. Kulku oli helppoa ja vaivatonta. Pienimpäänkin nilkan kippaus yritykseen refleksit pelasi normaalisti, eikä nilkat ehtineet kipata ollenkaan. Kaiken aikaa menin vähän edellistä iltaa nopeammin, vaikka tuntuma oli jopa kevyempi. Syke oli muutaman pykälän korkeampi, joka johtui edellisen päivän rasituksesta. Pitää erottaa tuntemus ja suhteuttaa rasitukseen.
Kolmannen kierroksen lopulla päätin, että juoksen viisi kierrosta, ettei mene suorittamiseksi. Viisi kierrosta antaa hyvän vertailun edelliseen iltaan ja riittää itselle todistamaan, että tämä sujuu, kun on pää mukaan lukien kaikki mukana. Kymmenen kierrosta olisi turhaa elvistelyä, suorittamista ja muille näyttämistä, eikä palvelisi harjoittelua. Ei tässä mitään show-juoksijoita olla. Selvitetään ja kehitetään heikkouksia ja katsotaan kisoissa mihin se riittää vuonna 2021.
Nyt tuntui, ettei iltastartista ollut mitään haittaa. En muista milloin olisi iltastartissa tuntunut näin hyvältä. Toivottavasti tämä trendi säilyy. Alusta oli edelleen konstikas, mutta nyt oli keskittyminen riittävää. Neljä kierrosta olin kiertänyt jo noin 10 minuuttia nopeammin kuin edellisenä iltana ja viimeisen kierroksen kiersin 13 minuuttia nopeammin kuin edellisenä päivänä. Koko hommaan (35,1km) meni nyt vain 3h55min, eli 23 minuuttia vähemmän kuin edellisenä päivänä. Lopussa piti vähän himmatakin, kun syke alkoi nousta viikon paljon rasituksen myötä. Keskisyke silti kohtuullinen 124.
Kirjoitin tämän siksi, että tämä auttanee käsittämään miten paljon ultrajuoksu on kiinni päivästä ja siitä miten saa ajatuksen mukaan. Tottakai se kunto on tärkein, mutta se ei yksin riitä.
Elämme aikoja, jolloin pieru
on märkää ja yskä kuivaa. Voi olla toisinkin päin, mutta tulos voi olla sama –
nokka molempiin sieraimiin. Jo yhdeksän kuukautta jatkuneen tehostetun käsienpesun
voisi luulla nostaneen käsirasvojen ja voiteiden myyntiä. Tämä vei siihen
totuuteen, että osa on tästäkin hyötynyt, vaikka alakuloakin se on aiheuttanut.
Yleisesti ottaen henkilökohtainen kuva on kuitenkin ilahtunut siitä, miten
useat ovat onnistuneet uusiutumaan tässä uudessa maailmassa. Monet yrittäjät
ovat innovoineet, jos minkälaista tapaa pärjätä. Iso hatunnosto heille!
Mitä pidemmästi sitä elää,
sitä enemmän sitä miettii koko elämän jujua. Pitää yrittää elää, että on voinut
sanoa eläneensä. Missä siitä voi kertoa elämänsä jälkeen? Äskettäin jalkapallosuuruus
Diego Armando Maradona kuoli. Toinen laji suuruus, Pelé, muisteli kauniisti
Maradonasta ja aikoi pelata hänen kanssaan sitten taivaan pelikentillä. Tämä
kiinnostaa, sillä kukaan ei ole vielä tuonut konkretiaa tämänkaltaisista
jälkipeleistä tai elämästä. Onko heittää linkkiä? Katson mielelläni.
Onko sitten sama elää niin kuin
lystää? No on ja ei. Jokaisesta jää myös historia, kuva ja perintö jälkeläisille,
enkä nyt tarkoita rahaa vaan sitä todellista muistoa, millainen kukin oli. Sen
ainakin haluaisi itse jäävän plussan puolelle ja mielellään vielä puhuttelevaksi.
Sen sijaan en usko, että tiedän elämäni jälkeen, olenko tästä kaikesta
nauttinut tarpeeksi/oikein jälkeenpäin.
Elätkö huomista, tulin
kysyneeksi otsikossa. Tuskin kukaan sitä pystyy täysin välttämään. Huomenna
sitä ja ens viikolla tota – onhan monella jopa tavoitteita ensi vuodellekin.
Lapanen on pystyssä täälläkin. Yhä enemmän kannattaisi kuitenkin keskittyä
hetkeen, siihen, mitä sinulla on juuri nyt edessäsi. Tänään pidin vapaapäivää
harjoittelusta ja ajatus alkoi kulkea. Alkoi kirjoituttamaan ja ilman sen isompaa
ideaa istun nyt läppäri sylissä. Toivottavasti jonkun iloksi. Ainakin itseni.
Olen elänyt tänään tässä päivässä ja
liki tässä hetkessä. Harrastan muutenkin nykyisellään paljon sitä, että menen
nukkumaan sitten kun silmät menevät kiinni ja herään sitten, kun ne aukeavat.
Suosittelen. Ilman ohjelmaa, ilman herätyksiä, ilman aikatauluja. Kyllä
latautuu. Tuollaiset päivät antavat hetkessä elämisen ihanuutta maailmassamme,
jossa emme oikeastaan taida voida elää ilman huomista valmiiksi elääksemme.
Olen nyt lomalla. Myönnän piirtäneeni
tämän viikon pitkälti valmiiksi. En ole kuitenkaan kokonaan elänyt tätä viikkoa
vaan otin ikään kuin suunnan tälle. Maanantaina lopetin yövuorot ja heräsin
iltapäivällä joskus kolmen aikaan. Kävin vielä maanantai iltana juoksemassa
kevyesti 21,2 kilometriä.
Tiistaina juoksin aamulla kilsan vetoja 90
sekunnin palautuksilla viisi kappaletta. Kankeaa, ei ollut ideaalia. Muutoin
olisinkin juossut kymmenen vetoa. Tiesin noiden kuitenkin herättävän päivään ja
jatkoin iltapäivällä vauhdinpitoa talviperhereitillä kymmenen kilometrin edestä.
Vielä illalla kävin kahdeksan ja puoli kilometriä palauttelemassa. Kolme lenkkiä tiistaina, 31,1km yhteensä tuolle päivää. Edellisenä iltana siis 21,2km alle.
Keskiviikkona hiihdin aamulla
rauhallisesti 50 kilometriä perinteistä. Siksi rauhallisesti, että se otti
aikaakin kolme tuntia ja 42 minuuttia. Jos jotain kiinnostaa niin 67% teholla maksimista.
Moni pääsee siihen oikein reippaalla kävelyllä. 115 oli keskisyke. Illalla
kävin vielä rauhallisesti seitsemän kilometriä poluilla. Suo möykyt ja epätasaiset
jääpatjat olivat pimeässä lampun valossa hieman konstikkaita. Kaaduin yhdesti.
Tänään pidin lepopäivän. Kävin
pojan kanssa paistaan laavulla makkarat. Fyysinen ja psyykkinen puoli pääsivät
lepäämään. Tämä oli erittäin tarkasti mietitty päivä, siis lepopäivä. Tämä
ohjaa minua seuraavaa askelta varten. Palataan asiaan.
”Niin kauan kuin on jatkuvasti
pyykkiä kuivumassa, on sinulla elämää edessäsi. Niin kauan kuin saat täyttää
reppuasi, on sinulla päämääräsi. Niin kauan kuin kaadut, olet joutunut juoksemaan
kaatuaksesi”.
