keskiviikko 3. helmikuuta 2021

PALJAKKA 90

            Avautui mahdollisuus lähteä mukaan kahden tutun ja mukavan hiihtäjän, Mehtälän veljesten kanssa harjoittelemaan Paljakkaan, Puolangalle. Koskaan en ollut sielläkään eläessäni käynyt, joten olin aika täpinöissäni koko pitkän tammikuun reissua odotellessani. Noin viikko ennen reissua näytti pakkasten puolesta huolestuttavalta. Paleltumavammahistorian vuoksi vaatimukseni oli -20 astetta lämpimmät kelit. Lopulta pakkastrendi kääntyi kuitenkin reissulle suosiolliseksi.

 

LAUANTAI 30.1.


            Lauantaina kello kaksitoista startattiin kohti Paljakkaa. Liki kaikki tarvittava tuli ostettua jo lähtöpäivän aamuna Nivalasta. Mennessä ostettiin loput Kajaanin väljästä prismasta. Koko harjoitusleiri pärjättiin noilla ostoilla.

            Perillä taidettiin olla vähän kolmen jälkeen. Lupauduin ottaan ruoantekovastuun ja tein mökille päästyämme pastaruoan ja salaatin kahdelle päivälle. Paljakkaan saavuttaessa pakkasta oli suurpiirteisesti seitsemän kahdeksan astetta. Lunta kaunoi kaiken aikaa.

            Leirin katson alkaneen kahtakymmentä yli viiden lauantai-iltapäivällä, kun lähdimme ensimmäiselle lenkille. Viimeinen lenkki päättyi tuosta 90 tunnin päästä, keskiviikkona yhdentoista aikaan. Ensimmäisenä lenkkinä tuli hiihdettyä 23,2 kilometriä otsalampun valossa. Enimmäkseen veljesten kanssa, mutta pikku pätkän yksinkin. 1h 54min. 290 nousumetriä. Keskisyke 122. Keskivauhti 12,2km/h. Ennen leiriä hiihdin hieman riskillä kotimaisemissa edellisenä iltana 30 kilometriä. Tuo hiihto tuntui hieman tuossa eka hiihdossa ojentajissa. Onhan hiihtoharjoitteluni ollut olematonta, mutta Paljakassa oli tarkoitus hiihtää huomattavasti normaalia enemmän.

            Lauantaina olimme kaikki huoltohommat tehneet vasta joskus hieman ennen iltakahdeksaa, joten unensaanti oli hieman konstikasta. Lopulta kuitenkin yö tuli ja uni myös.


SUNNUNTAI 30.1.

            Aamulla tuli herättyä jo seitsemän jälkeen. Pojat lähti hiihtämään ja itse suuntasin mökiltä Metlan ympäristötutkimuskeskusta kohden. Onneksi oli puhelin mukana, sillä piti yhdessä risteyskohdassa tarkistaa, kun tein väärän reittivalinnan. Muistikuva reitistä petti puoli-ilmansuuntaa ja tuli parinsadanmetrin ylimääräinen koukku. Neljä kilsaa ennen Metlaa lumenmäärä tiellä lisääntyi, sen ollessa noin kymmenen senttiä viimeisellä kilsalla ennen Metlaa. Menomatka oli ollut kovin ylämäkivoittoinen, sillä nousumetrejä oli kertynyt 243 yhdeksän kilometrin aikana. No, takaisin oli kiva tulla ja kävimpä palatessa pikku siivun Puolankaan päinkin. Aamulenkille tuli mittaa 20,4km, 2h4min, 380 nousumetriä, keskisykkeen ollessa erittäin maltillisesti 120, keskivauhti 6:04min/km. 

                                        Metla
 
                                        Aamulenkillä

            Lenkin jälkeen aina vaatteet kuivuun, pientä pikaista energiaa/nestettä, suihkuun ja syömään. Sunnuntaina tein myös pannaria ja Eki tuuttas komeat kermavaahdot. Koko pannari meni kerman ja mansikkahillon kera muistaakseni saman päivän aikana loppuun.. Aamuisin ja iltaisin söimme aina puuroa reilusti, sekä leipää että hedelmiä. Suklaata oli myös. 


             Syönnin jälkeen tavaksi tuli käydä vähän pitkällään. Viisi viiva viisitoista minuuttia tuli käytyä unessa. Kropalle vähän rauhoittumista. Sitten kohti iltalenkkiä, joka sunnuntaina oli hiihto. Taisi olla edelleen se kahdeksan astetta pakkasta. Ja taisi sama olla sunnuntaina myös aamulla. Lähdettiin sunnuntaina Hepovaaraa kiertään. Päästiin hyvin valoisan aikana aloitteleen. Ladulla taisi olla taas vähän lunta. 24km, 1h59min, 391 nousumetriä, keskisyke 123, keskivauhti 12,1km/h.
                        Päivä on ollut tarpeeksi pitkä. Tyhänoloista katsetta.
 

            Illalla tein tuleviksi kahdeksi päiväksi ison jauhelihakeiton valmiiksi. Pimeällä oli hyvä tehdä valmistavat jutut. Illalla käytiin vielä 27 minuutin ja 2,1km kävely. Olo oli kuin parantolan kavereilla - tyhjä. Mutta sillei sopivasti. Tiesin, että energiavarastot ja nestevaraston täytettyä, sekä yön nukuttua olisi taas kennot täynnä.  

            Eki oli leirin velikulta kaiken aikaa. Hänellä oli ilmiömäinen kyky jaksaa syödä ja syödä. Aina iltapuuron loppukin meni, vaikka puuro oli ehtinyt kylmetä - jos ei muuten niin saunassa (hah,hah...). 

                                 Eki kylmän puuron syönnissä.

 

            Pääsin ja ehdin ilmoittautua Su-iltana Vaarojen maratonin 130km kisaankin. Kiva, kun sain paikan ja pääsen taas yrittämään.

MAANANTAI  1.2.

            Taisi olla 12 pakkasta aamulla/aamupäivästä. Hieman myöhemmin herättiin, kun oli kaikilla ideana tehdä tehoharjoitus. Semmoinen hallittu vauhtikestävyystehoinen (VK) treeni kuitenkin, että jaksamista riittäisi kuitenkin koko leirin ajan. Leirin isä, Mehtä-Makehan on kokenut hiihtäjä. Hiihtoharrastus on alkanut jo vuonnna 1996 ja kilsoja jo reilusti yli seitsemänkymmentätuhatta. Make on saanut veljensäkin innostumaan ja nämä hiihtoniilot suuntasikin omalle VK-treenilleen. 

            Itselläni oli tarkoitus lähteä suuntimoimaan Paljakan laskettelurinteestä väylää, jossa voisi tehdä VK-treenin. Paljakan rinteet on tällä hetkellä (sesongin ulkopuolista ja muutenkin korona-aikaa) kiinni ma-to, joten ajattelin väylän löytyvän. Ja niin väylä löytyi, mutta toki rinne ei ollut aivan timmi ja askel painui siellä täällä, paikoin jopa kymmenkunta senttiä. Alaspäin tullessa paikoin enemmänkin.

                                Hieman upottavaa
 

             Pojilla oli treeni onnistunut erinomaisesti, vaikka latukone oli tullut vasta VK-treenin jo päätyttyä. Sen sijaan tekeminen oli ollut tapissa ja Eki oli lähtenyt minsan etumatkalla liikkeelle lumen pölistesssä siihen malliin, että hiihtoveteraani oli arvellut näkeekö ollenkaan Ekin selkää. No, veto oli toki hyytynyt, mutta yritys hyvä kymmenen. Tästä riittikin naurua ja tilanteen läpikäyntiä koko loppuleiriksi. 

            Itelläkin oli kennot täyttyneet ja sain varsin hyvän treenin aikaan Paljakan kahden rinteen yhdistelmä reitillä. Noin 9,5km matkalla tuli tonni täyteen hieman alle 1h40min ajassa, josta 500m pätkän hieman alle 46 minuutin. Hieman upottava alusta söi ylöspäin mennessä, mutta alaspäin tulin paikoin alle 3min/km vauhtia. ylös menin rinteen noin 14-15minuutin ajassa ja alas tulin neljässä minuutissa. Hyvä treeni ja kaiken aikaa tuntui, että varaa jäi. 13,6km, 2h6min, 1067 nousumetriä, keskisyke 136 ja keskivauhti 9:16min/km. 500m VK-osuudella keskisyke oli 146.

                                Paljakan päältä
 

            Treenin jälkeen olin ollut aika väsyneen ja ryytyneennäköinen (tämän pojat paljasti vasta seuraavana päivänä). Jauhelihakeitto ja pannarit maistui muiden lisukkeiden kanssa varsin kernaasti. Muutoinkin kuviot oli joka päivä toistetut, päivälepoineen ja kahvineen. Urheilijaelämää vajaa neljä vuorokautta. 

            Illalla oli vuorossa hiihtolenkki. Lähtiissä pakkasta oli -14 ja palatessa -17. Näppejä jääti, sen sijaan syylingit monojen päällä pitivät varpaat ok-lämpiminiä. Luisto oli kuitenkin ihan kohtuullinen, sillä Make oli voidellut sukseni, sekä latukone ajanut, eikä sen jälkeen ollut maanantaina satunut. Loppulenkistä sattui leirin hankalin tilanne, kun kesken ison laskun alun sammui otsavalo, mutta ehdin heti vetää itseni maihin, eikä siinä käynyt lopulta kuinkaan. Selvisin pelkällä säikähdyksellä. 22,2km, 313nousumetriä 1h49min, 12,2km/h, keskisyke 115. Hyvä palauttava hiihtolenkki. 

            Maanantaina hymyilin sisäänpäin, sillä tunsin olon vahvaksi, vaikka oli VK-päivä takana ja kosolti treeniä. Illan hiihtolenkin sykkeet vs vauhti ko. maastossa (mm. Hepovaaran lenkki x3) olivat lupaavaa tasoa. Illalla jäi jutteluunkin jo hieman enemmän aikaan ja jutut lähtivät ns. lapasesta. Terveisiä vaan JCK:lle (hah,hah...)

            Kotiakin tuli oltua joka päivä yhteydessä. Pojankin sain kerran kiinni. Myös viesteillä pidettiin yhteyttä, vaikka muutoin leiri oli aika pitkälti treenejen ympärillä tapahtuvaa tekemistä.


TIISTAI  2.2.


            Pakkasta -17. Aamulla tutut puuro ja kahvikuviot. Pojat lähti hiihtään reilusta pakkasesta huolimatta. Totesivat vaan, että talvella hiihdetään. On ne niiloja. Itekki vedin syylingit jalkaan, mutta vain nastakenkien päälle, sillä lähdin Paljarinteeseen tutkiin, löytyisikö sielä muita huollettuja, tunkattavia verttirinteitä. Aluksi eksyin umpihankirinteisiin ja aloitinkin verttitonnin edellisen päivän aloituspaikasta. Laskin kuitenkin alas toista, jyrkempää puolta ja huomasin aika nopeasti, että siellähän tuleekin tonni paljon nopeammin, vaikka meni vain tavallisesti kävellen ylös ja rullaten alas. 

            Mäki meni ylös 12-13 minuutin aikana ja alas tulin kolmen minuutin molemmin puolin. 2:40min/km vauhdikkaimmissa kohdin. Olihan se lystiä. Lopulta menin edellisen päivän rinteen pari kertaa ja jyrkemmän kolmesti. Verttitonni täyttyi ajassa 1h36min, vaikka keskisyke oli liki mäkikävelyluokkaa, 126. Helppoa tekemistä. Tonni tuli täyteen noin 8,3km matkalla. Koko treeni 12,8km, 1066nousumetriä, 2h10min, keskivauhti 10:08, keskisyke 122.

            Oli viimeinen täysi leiripäivä. Ajattelin hyödyntää hyvät mäki-olosuhteet ja käydä vielä iltapäivälläkin mäessä uudelleen. Ajatus pelkästään jyrkemmän puolen rinteellä menosta ja sitä kautta laillansa helposta tonnista. Oltiin jo sen verran treenattu, että nauru oli herkässä ja ruokaa meni aina vaan enemmän ja enemmän. Kuulin sanonan "Onnin metreistä" (hah,hah..), puhuttaessa nousumetreistä. Kunniakasta.

            Taas päiväunet ja kahvit. Sitten into piukkana päivä mäkeen ja pojat - niin kuinkas muuten - hiihtämään. Vaatettakin piti olla enemmän päällä kuin edellisinä päivinä niin kuivatuskin haasteellistui, mutta selvittiin. Kolme oli aika lailla sopoiva, mutta samalla maksimimäärä tuollaiselle leirille. Kahdesti päivässä treenatessa kuivatusurakka on melkoinen. 

            Päivämäkeä lähdin tekemään hymyssäsuin. Olo oli hyvä ja meno hyvänlaista. Kiipeäminen oli mukavaa ja laskut vauhdikkaita. Meni sellaista kivaa, helppoa pk-mäki tekemistä. Nopea tonni PK-mäeksi, 1:29:50, keskisyke 133. Tonni tuli vain 7,9km matkalla. Koko treeni siirtymineen 12,2km, 1080nousumetriä, 1h59min, keskivauhti 9:44min/km, keskisyke 129. 

            Tuossa rinteessä ois voinut tehdä vieläkin tiukemman tonnin, jos olisi jättänyt sen lopun yläosan hieman loivemman pätkän pois, mutta täytyypä kokeilla se ensi reissulla. 

            Leirin viimeisenäkin iltana saunottiin, kuten joka ilta muutoinkin. Normaalia suolaisempaa vichy-vettä tuli juotua, mutta siltikin hieman heikko-olo oli pienen aikaa saunan jälkeen, mutta olo palautui täysin normaaliksi loppuiltaa kohden. Liekö Ekin jutuillakin ollut oma osuutensa. Oli sellaisia numeromies tarinoita, että vieläkin naurattaa. 


KESKIVIIKKO 3.2.


            Viimeisen päivän aamuun herätessämme pakkasta oli liki -22. Mietin lyhyttä kävely tai juoksu/kävelylenkkiä. Yksi vaihtoehto oli myös kotiin lähteminen ja palauttavan harjoituksen tekeminen vasta kotona Nivalassa. Make halusi ehkä eniten katsoa nouseeko lämpötila ja onhan hänen hiihtohimonsa aivan eläimelliset. Ja niinhän lämpötila alkoi kivuta ja lenkille lähdön aikana pakkasta oli enää noin -15. Ja niinpä minäkin lähdin hiihtämään. Voi sitä Maken riemua. On siinä mies kyllä niin hiihto-intoinen kuin ihminen voi olla, eikä Ekinkään intoa voi moittia. Ja miten hyvin Ekikin kesti kovan treenimyllyn. Ekilläkin kuitenkin yli 128 kilsaa hiihtoa. Makella hiihtoa 164 kilsaa ja 15 tuntia.

            Itse hiihdin viimeisenä aamuna maltillisen 13 kilsan lenkin. Oli kyllä niin nihkeä keli kuin olla ja taitaa. Lisäksi vielä nihkeää pakkaslunta hieman ladulla. Lenkki kesti 67min ja keskivauhti oli 11,5km/h, keskisyke 125 ja nousumetrejä 216 kappaletta.

            Lopuksi taas syötiin ja siivottiin mökki. Kiitos pojille upeasta reissusta kaikin puolin! Olihan se urheilijan elämää hyvillä jutuilla höystettynä. Alla kuvassa omat leirin kertymät.

 


             Nyt alkaakin sitten yksi tärkeimmistä vaiheista - hyvä palautuminen. Tätä tukee tulevat työvuorot. Nyt on tarkoitus ottaa iisisti torstai viiva tiistai. Ensi keskiviikkona ja torstaina sitten toivottavasti jo taas jotain kehittävää. Katsotaan, mutta nyt palautellaan ja nautitaan hyvin menneestä leiristä. Pullat on hyvin uunissa.

 

 Onni Vähäaho, Nivalassa 3.2.2021

maanantai 1. helmikuuta 2021

TAMMIKUU 2021

            Vuoden 2021 ensimmäinen kuukausi on takana. Tätä kirjoittaessa eletään helmikuun ensimmäisen päivän aamua. Aamukahvi on juotu, puuro syöty, sekä leipää suolakurkkujen plus muiden lisukkeiden kera. Ehkä vielä vähän hedelmiä ja nestettä ennen kuukauden ensimmäistä treeniä. Olen parhaillaan Paljakassa treenaamassa kahden kaverin kanssa. Tultiin tänne lauantaina iltapäivästä. Kolme treeniä takana plus yksi iltakävelhy.

             Alla tammikuun treenit. Ei mitään erikoista. Perustalviharjoittelua. Joka viikko on kuitenkin ollut yksi tehotreeni. Lepoa voisi olla enemmän, vaikka olo ei väsynyt ole, mutta kuten vuoden vaihteessa totesin - vähempi voisi olla enemmän.  

                                      TAMMIKUU        VUOSI 2021 YHTEENSÄ


Ulkoilu tunnit              63,5h                     63,5h
Juoksu                    318,0km                318,0km
Hiihto                     178,5km                178,5km
Lumikenkäily            55,0km                  55,0km
Kävely                        6,1km                    6,1km
Pyöräily                      0,0km                    0,0km

Nousumetrit              8 214m                
8 214m

 

             Helmikuu edessä. Tarkoitus olisi edelleen pysyä monipuolisena. Ehkä vielä vähemmän juoksua. Ehkä enemmän nousua. Hieman säänkin mukaan. Palataan asiaan. 

Onni Vähäaho, Nivalassa 1.2.2021

maanantai 18. tammikuuta 2021

HARJOITTELUTILASTOJA

             Laitetaanpa tähän hieman itselleni ja lukijoille muistiksi harjoittelutilastojani. Välillä on katsottava mistä on tullut, jotta voi nähdä paremmin eteenpäin. Aivan ei voi laulaa; "en päivääkään vaihtaisi pois". Kuuluu lajin, ultrajuoksu, luonteeseen, että matkalla sattuu ja tapahtuu.


vuosi  juoksukilometrit   harjoitustunnit

2008                471,6km               en laskenut

2009               1187,8km              en laskenut

2010               1464,3km              en laskenut

2011               2043,4km              en laskenut

2012              3973,3km                453h

2013              4554,9km                519h

2014              5060,0km                617h

2015              5000,0km                614h

2016              4874,4km                598h

2017           4809,0km             564h  (varpaiden paleltuma vuosi)

2018             5180,0km                641h

2019             4675,3km                706h

2020             4882,2km                739h

                  = 48 176,2km


            Viimeiseen seitsemään vuoteen on tullut 34 480,9km, eli keskimäärin 4 925,8km/vuosi. Harjoittelutunteja on puolestaan tullut viimeiseen seitsemään vuoteen 4 479h, eli keskimäärin 640h/vuosi. Luulen, että tuossa keskiarvon tienoilla on minun ideaali treenimäärä vuositasolla. Viimeisen kahden vuoden treenitunnit saattoivat olla liikaa. Katsotaan mitä esimerkiksi tämä alkanut vuosi tuo tullessaan. 

             Alla oleva kuva on Keijo Nivalan ottama 5.5.2015. Olemme tuossa lähdössä kohti Unkarin 6vrk juoksun MM-kisoja. Janne "Jay Leno" Kukkolan kanssa. 

 

 Onni Vähäaho, Nivalassa 18.1.2021

sunnuntai 10. tammikuuta 2021

KILPAKUNTOILIJATASON JUOKSIJAN TALVIHARJOITTELU

             Kaipaatko ajatustukea talviharjoitteluusi? Tuntuuko talvi pitkältä, mutta et tiedä oletko saamassa siitä mitään hyötyä omaan kehittymiseesi? Tuntuuko, että tulee vain kipuja ja vaivoja, mutta ei niinkään kehitystä? Ehkä alla olevat ajatukset auttavat sinua pois ojasta.

             Kilpakuntoilijalla tarkoitan töissä käyvää, usein perheellistä, tavoitteellisesti harjoittelevaa urheilijaa, jonka haasteena on eritoten talvisää. Eikä nyt korona-aikana tilanne ole ainakaan helpottanut, sillä liki kaikki kuntosalit ovat kiinni, kuten hyvä onkin - siis koronan vuoksi. Rasti on seinällä monella laadukkaan sisäharjoittelun vaihtoehdolle, jollei ole omaa juoksumattoa tai salia. Lisäksi sää voi olla ulkona mitä tahansa. Tällä tarkoitan, että tikitilleen menevillä ohjelmilla treenatessa joutuu äkkiä hankaliin tilanteisiin. Vanhanliiton meininki 80-90-luvulla oli treenata säässä kuin säässä, treeni kuin treeni. Onneksi ihmiset ovat pääasiassa tuosta kasvaneet ulos. Esimerkiksi nopeuskestävyyttä tai hengitysteille kovia treenejä tulisi välttää tai keventää kovilla pakkasilla. 

            Oikein. Olen menossa siihen, että kannatan kilpakuntoilija tason juoksijoilla talviharjoittelussa harjoittelua sään ja olosuhteiden mukaan. Pääkallokeleillä ei kannata lähteä edes nastoilla tonnin vetoja ottaan tai kiskomaan 15cm hangessa 45 minuutin vk-lenkkiä. Nopeasti tulee vain vaivoja kehityksen sijaan. Miten sitten harjoitella?

            Runko on hyvä olla. Kilpakuntoilijalla voi toimia paremmin 10 päivän ajattelu viikossa-sitä-ja-tätä-ajattelun sijaan. Esim. 10 päivän aikana yhden kerran pitkä lenkki (2-3h), mäkitreeni (500-1500m nousua), lyhyet vedot (10-60sek) ja vauhtikestävyys treeni (30-60min), sekä vaikka jokin tietty tuntimäärä muuta kevyttä liikuntaa siihen päälle. Esim hiihtoa, pyöräilyä ja lumikenkäilyä. 

            Monipuolinen liikkuminen vähentää rasitusvammoja. Esim. jalkapohjan lihakset, sääret, polvet ja lonkat voi olla kovilla talven jäisillä/kovilla alustoilla. Talviharjoittelu on hyvä ajatella nousujohteisesti välillä marras-maaliskuu. Huhtikuusta alkaen on sitten kiva alkaa stabiilimmilla keleillä kiristämään ruuvia ja tekemään tarvittaessa tarkempaakin ohjelmaa. Edelleen ehtii kehitellä itselleen jonkun 7-12km lenkin, jolla voi testata omaa kunnon kehittymistä jollain tietyllä teholla mentynä. Esim. 10km matka 85% syketehoilla. Vaikkapa aloittaen aina 80% tasosta ja lopussa jopa yli 90%, mutta kuitenkin keskiarvo max.85%.

            Talvella voi kehittyä myös harjoittelun ulkopuolisilla, mutta kehittymiseen vaikuttavissa asioissa. Kuten esimerkiksi ravinnon ja unen määrässä sekä laadussa. Muutenkin voi kehittää henkistä tasapainoa, joka auttaa kaikilla tasoilla, kaikilla kisamatkoilla. Talvella voi parantaa sellaisia asioita, joihin ei välttämättä tule niin kesällä keskityttyä.

 

            JOS JOSKUS VOI OLLA KAPPALE KAUNIS NIIN TÄMÄ ON

Onni Vähäaho, Nivalassa 10.1.2021

keskiviikko 6. tammikuuta 2021

RAJOJEN HUOMAAMINEN

             PROLOGI

             Matti ja Teppo laulaa: "Et voi tulla rajan taa". Niin, en tiedä voitko tulla, mutta itse olen onnistunut mielestäni menemään rajan taa. Onneksi näen tien myös takaisin. 


             Toisena hypoteesina voisi olla tämä Kummelin kyylä-video: "ihmisen on hyvä tietää ylärajansa". Olen samaa mieltä, sillä sillä tavoin voi paremmin ymmärtää mihin yrittää mennä ja millä tavoin.

            RAJAT 

              Rajojen etsimistä, sitäkin elämä on ja etenkin urheilua harrastavalla. Olen luullakseni ylittänyt tämän hetken määrän sietorajan. Menneenä vuonna kertyi 738 tuntia harjoittelua. Se on tämän hetken arvioni mukaan minulle liikaa. Ainakin nykyisessä elämäntilanteessa ja kaikessa mitä elämääni juoksun lisäksi liittyy.

            Esimerkiksi Nipon asiat, pep-tapahtuma, vaellusreitin asiat, vaellusreitin blogi ja tämä oma blogini- luetelleksani toisen luokan ajan lohkaisijoita. Olen myös perheellinen ja tarvitsisin aikaa myös itse - aikaa vain olla, harjoittelun ja kaiken muun ulkopuolella. Nämä elämän ydinasiat on tietysti prioriteettilistalla kaiken edellä. Harjoittelu on jossain toisen luokan kärkipäässä, jonne voi lisätä vielä tuossa edellä luetellun jatkoksi mm. penkkiurheilun. Minussa asuu sisällä pieni pala setä-Kauko vainaata. Tykkään siis myös taputtaa, kun muut urheilee.

            Olen tässä viime viikkoina huomannut, etten ole ehtinyt tarpeeksi pysähtyä. Yritän nyt korjata tilannetta. Myös lihaksisto ilmoittaa, että vähempi voisi olla parempi. Ei ole mitään vaivoja, mutta elastisempi lihas ottaisi paremmin treeniä vastaan kuin alati juminen. "Jumi on voimaa", oli enempi 80-90-luvun juttuja, ei tätä päivää.

            Kroppa ja pää on hieman stressissä. Uni on ollut liian epätasaista. Välillä nukun erittäin hyvin, välillä tosi lyhyesti. Syvän unenmäärä on suhteessa korkea, joten vielä on eväitä (toivoa). Ehkä hoksasin nämä merkit ajoissa. Myös painon tippuminen pysähtyi, kun homma sakkasi. Sekin oli merkki. Yritänpä nyt hieman vähentää ja ehtiä levähtää. 139 jaksoa sisältävä MacGyver -tuotanto on katselun alla. Kymmenen ekaa jaksoa katsottu. Ajatuksia siis välillä vähän muualle. 

            Edellä mainitun muutoksen on tarkoitus lähteä nimenomaan löysän ajan ja unen määrän kautta. Nyt sain nukuttua nettoaikana (vähennetty hereillä oloaika) yli seitsemän tuntia, josta peräti yli kolme tuntia syvää unta. Olo onkin heti paljon virkeämpi.

            Tämän kirjoituksen viesti lukijoille on, että muistakaa kuunnella kehon ja mielen viestejä, sekä olla rehellisiä niille. Etenkin ultrajuoksijoiden voi olla usein vaikea erottaa terve ja ei niin terve puskeminen. Ultrajuoksussa rajoja pitää siirtää päästäkseen yhä pidemmälle, yhä nopeammin, mutta silläkin on rajansa, kuten kaikella elämässä. 
 
Onni Vähäaho, Nivalassa loppiaisena 2021 

perjantai 1. tammikuuta 2021

VUOSI 2020 - 738 TUNTIA HARJOITTELUA

             Jälleen on yksi vuosi takana. Kuten monesti aikaisemminkin - hyvin vaihteleva sellainen, jossa tiesi elänneensä. Vuodessa asiat muuttuvatkin aina aika paljon. Vuosi sitten olin aloittamassa tätä vuotta "ulkoilu" ajatuksella, vailla mitään isompaa tavoitetta. No, koronavuosi ei paljon olisi muutenkaan antanut kilpailla. Super PEP 2020 tapahtumassa ja sen loppujen järjestelyjen aikana kuitenkin sisällä puhkesi uusi kipinä tavoitteelliseen harjoitteluun. Käsittelin asiaa elokuusta lokakuuhun ja marraskuun 1.päivästä alkaen aloitin matkan kohti ensi vuoden tavoitteita. 

            2020 vuodelle olin näköjään laittanut kahdeksan tavoitetta. Niistä harjoittelumäärä tavoite (600h) meni rikki reilusti. 738h33min tuli harjoittelua, se on enempi kuin koskaan aiemmin ja vasta toista kertaa yli 700 tunnin (v.2019 edellinen) ylipäänsä. Tuskin se enää tuosta paljoa voi kasvaa, mutta vähetä kylläkin. Toinen täyttynyt tavoite oli juosta matolla vertikaalitonni (15% kulmalla) alle tuntiin. Se meni ihan reilustikin ajalla 57:17min. Sen sijaan loput kuusi tavoitetta jäi saavuttamatta. 

            100 000 vertikaalinousumetrin raja jäi noin viiden tonnin päähän. Ehkä ensi vuonna. PEP 57km reitti oli tarkoitus kokeilla juosta alle 6h20min. Tuo jäi oikeastaan kokonaan yrittämättä, enkä aivan siinä kunnnossa tainut kesällä ollakaan. Samoin 200km vuorokausi juoksu ja Iisalmi-Nivala (128km) -juoksu 14 tuntiin. Panttejen keräämisen into lopahti koronan myötä. Pelkäsin kerääväni pöpöjä niiden kautta.  NUTS karhunkierrosta ei edes pidetty, joten sitäkään tavoitetta en päässyt edes yrittämään. 

 

            VUODEN 2020 TREENI SALDOT

                                      JOULUKUU        VUOSI 2020 YHTEENSÄ

Ulkoilu tunnit             64,5h                   738,5h
Juoksu                    437,5km              4882,2km
Hiihto                     105,9km                382,6km
Lumikenkäily            18,7km                  27,7km
Kävely                       16,3km                356,1km
Pyöräily                       0,0km              1852,7km

Nousumetrit              5 452m                95
085m 

Pullopantteja                0,00e                    46,7e
(tavoite 183e/vuosi)


            PAINON TIPUTUS

            Painon tiputus on jatkunut hieman verkkaisesti, johtuen osin joulukuun "pakollisista" kohteliaisuuksista, kuten ristiäiset ja joulupöydät. Vuoden alussa ruuvia voinee taas hieman kiristää silläkin puolella, vaikka ei tässä kiirettä ole, kunhan paino ei ainakaan nouse ja aina parin kolmen kuukauden mittapuulla alaspäin olisi koko ajan menossa. Vuodessa semmoisen viiden kilon hallittu tiputus hiljoskellen lienee muutenkin kestävin ratkaisu.



PAINON TIPUTUS SEURANTA
















jakson









alin 





PVM
paino
paino
lantio
maha
vyötärö











1.11.2020
85,3
85,3
97
97
88
17.11.2020
84,8
84,6
96
96
87
1.12.2020
84,8
83,3
95
97
87
15.12.2020
84,8
83,1
93
95
87
1.1.2021
84,6
83,5
94
96
87


            Vuoden 2021 tavoitteet voisin julkaista tuossa vuoden ensimmäisen kahden viikon aikana omana kirjoituksena. Annetaan tämän nyt olla vuoden 2020 lopputilanne päivityksen. 


            Vuotta 2020 voi kuvata alla olevan biisin nimen mukaisesti; 

                                                "surullista, mutta totta".

                    Sad But True, Metallica

Onni Vähäaho, Nivalassa 1.1.2021

perjantai 25. joulukuuta 2020

102 - JOULUPÄIVÄ

             Hyvää joulun jatkoa! 

            Joku voi otsaketta kummastella, eikä se ihme olekaan. Otappa noista selvää suorilta. Eli tänään oli/on joulupäivä. Aaton rauhoittumisen jälkeen oli kiva päästä poikien kanssa juoksemaan Pyssymäeltä iso-sydänmaanreitin etulenkki. Noin 26 kilometrin lumilenkki.. tai tuosta lumista, koskematonta polkua tieosuudet miinustettuna noin 12-13 kilometriä. Kyseessä oli 102 kerta etulenkillä. Eli otsikko aukaistu, joten voimme mennä sisältöön.

            Joskus tekee hyvää ängetä itsensä pois omalta mukavuusalueelta. Meitä oli alunperin lähdössä kahdeksan karpaasia kiertämään etulenkkiä. Kolme jäi eri syistä pois, joten meitä lähti lopulta viisi matkaan. Tarpeeksi väljällä tasokategorialla oltiin kahdessa eri korissa. Minä, Pekka ja Jussi oltiin tarpeeksi lähellä toisiamme tasollisesti - ja sen huomasi perusjolkottelussa - vauhdit osui yksiin. Sen sijaan Mika ja Tuomas vetivät pari napsua kovempi tasoisina meitä pitkin korvia vauhdillisesti. Aina, kun jompi kumpi herroista veti, oli siinä ja tässä näkyikö ukkoja edes näköetäisyydellä. On se kaunista katsoa, kun tasokkaat kaverit vetää. On se helponnäköistä. 

            Mentiin siten, että eka juostiin alun tieosuus (vajaa 3km) ja hieman polkua alkuun, eli 20 minuuttia ennen ekaa kävelypätkää. Sen jälkeen vaihdettiin vetäjää 10 minuutin välein. Jo alun helpollakin polku-osuudella tuntui, että mono piti pitää syöntiasennossa, jos meinasi pysyä letkassa. Tuomas veti alun. 34 minuutin kympin mies. Ei se ihme, jos pitää letkan perällä hieman keskittyä.  

            Pekkakin veti eka veto vuorolla ihan miehekästä vauhtia, mutta selvästi helpommin mukana pysyvää. Jussi otti iisimmin ja oma syke pääsi rauhoittumaan. Sitten sain itse vetää, mutta jostain syystä juoksin ehkä liiankin imevästi, enkä aivan sitä hiljasinta. Siitä sitten jatkoi Mika ja vauhti nousi heti pari napsua. Sanoinkin, jossain vaiheessa, että tuli hiljaista kuin kirkossa, kun Tuomas tai Mika veti. Siinä juostiin! 

            Välillä joku näytti menevän nurin, mutta enempiä ähkimättä näkyivät nousevan ylös. Tosin Jussi veti pari kertaa johonkin rakoon jalkansa, mutta onneksi kukaan ei loukannut itseään pahemmin. Alusta oli kuitenkin petollinen. Muutamasta sentistä reiluun kymmeneen senttiin koskematonta lunta. Lumen alla saattoi olla oksa, kivi, kuoppa, maakolo tai jotain muuta - koskaan et voinut tietää - piti vain reagoida.  

            Lahnajärventie-osuudella pojat hölkötteli kevyesti liki viiden minsan kilsavauhtia. Se oli oikeastaan sopivaa, sillä siinä pääsi askel hieman väljemmin pyörimään metsäisen jännittämisen jälkeen, ja ennen sinne uudelleen suuntaamista. Pelastuspiste kasilta lähdettiin leipomaan märkää ränniä kohti koppelokangasta. Jussi manasi tämän välin aika painokelvottomaksi (hah,hah...). Pian otettiinkin vedenheittotauko ja kuvat. 

            Taas Mika ja Tuomas juoksivat näkymättömiin. Siis kyllä mekin juostiin, mutta... On ne kovia. Mika on kyllä kova poluilla nykyään. Puolitoista kuukautta leikkauksesta ja nyt jo tuollainen meno päällä. Tuomas on tiellä selvästi Mikaa vauhdikkaampi, mutta polulla näytti, että puntit ovat melko lähellä? Ois kiva nähdä Tuomas ja Mika pep57km kisassa. Mikahan veti elokuussa alle kuuden tunnin. Siihen saa juosta Tuomaskin. Luulen, että Tuomas voittaisi, mutta juosta saisi. 

            Hyvää kyytiä tultiin kohti perhereittiä. Pekka oli vetovuorossa perhereitille tullessa. Veti vielä kunnon mulaukset ojanvarressa, mutta suuvehnäsellä nousi ylös. Olinkin ainoa, joka ei kaatunut kertaakaan. Rasti seinään. Tuo ei toistu. Koitin viimeisellä vetopätkällä vähän nostaa verenkiertoa ja kaatumisriskiä vauhdinnoston myötä, mutta pysyin pystyssä. Pojat jätti kohteliaasti hajurakoa vauhdinnostossani ja saivat näyttämään vetoni hyvältä. Kohteliaita miehiä. 

            Lopulta tultiin vinnurvajärvenpäähän. Mika veti, Tuomas vanavedessä ja me muut kauempana. Lyönti näkyi olevan päällä. Kevyet jalat on iloisennäköiset touhussaan. Sitten tultiin tielle. Oli kiva juosta taas väljemmästi. Puheensorina jatkui. Kolmen tunnin lenkki sujui hyvin jutustellessa. Sen verran kaikilla - jopa minulla - oli varaa. Lopussa pojat innostui ottamaan vauhdinnostokilsan. Näkyi Jussikin painaneen sen selvästi alle viiden minsan. Leppälä neljän minsan paikkeille ja tuomas 3:25min/km vauhtia. Ite lopsottelin vähän taaempana, sillä olin kaksi päivää aikaisemmin juossut 12 kilometrin vauhtikestävyyslenkin. Pekalla otti polveen ja könyttiin vain nätisti perille. 

            Hieno lenkki hyvässä porukassa. Joskus tekee hyvää juosta itseään tasokkaammassa seurassa. Sitä pääsee näkemään miten kovemmat menee ja toimii. Samalla näkee mitä kroppa sanoo napsun kaksi kovemmasta menosta. Tuommonen noin kolmen tunnin etulenkin talviversion kierto lumisella polulla on ihan miehekästä settiä. Oli ilo pysyä mukana edes jotenkin. Kiitos kaverit! 

Data

            Kuva Ellulan suoralta, noin 14,5kilometrin kohdalta.

Onni Vähäaho, Nivalassa 25.12.2020

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

KUIN YÖ JA PÄIVÄ

             Kohdallani haasteellisinta ultrajuoksussa on olleet iltoisin alkaneet kisat. Viimeistään yöllä on homma alkanut tökkiä ja kisat on menneet persiilleen. Yö ei ole ollut ongelma, jos kisat ovat startanneet aamulla tai päivällä. Ilmeisesti kroppa ei lähde toimimaan normaalisti, jos startti on illalla. Tämän takia olen päättänyt harjoitella tätä heikkouttani. Olen vakaasti päättänyt, että se on opeteltavissa.

            Perjantai-iltana, eli toissa-iltana siis, minun oli määrä startata klo.21.00 Vinnurvasta lähtevälle 7km perhereitille ja kiertää se kymmenen kertaa. 70 kilometrin annos illalla startattuna kuulosti sopivalta ja riittävältä. Vähemmällä ei selviäisi, eikä enempää kannata, jottei harjoittelu kärsi liikaa. Ajattelin juoksevani tuon noin 120 sykkeillä, noin 8h30min - yhdeksään tuntiin. Eli 51-54min / kierros, keskimäärin. 

            Puoli kahdeksan aikoihin sattui kuitenkin sellainen asia, joka sekoitti koko meidän perheen ja olimme pois tolaltamme. Itse asiassa skippasin mielestä jo koko juoksun, enkä uskonut enää voivani juosta perjantaina alkaen, vaikka tilanne sen soisikin. Tilanne kuitenkin ratkesi - ainakin osittain - ja minulle tarjoutui mahdollisuus mennä juoksemaan. Olin vähän ristiriitaisessa olotilassa. Olin itsekin tolaltani, mutta samalla ymmärsin, etten nyt voisi auttaa asiaa enempää. Päätin lopulta lähteä kokeilemaan.

            Ystäväni Tommi Sorvoja tuli lopulta juoksemaan kanssani ja tarjoutui minua hakemaan. Lopulta vain kaksi tuntia järkyttäneen tilanteen jälkeen seisoin ystäväni kanssa Vinnurvassa, perhereitin lähtöpaikalla. 33 minuuttia yli yhdeksän käynnistimme kellot. Heti alusta asti askel oli raskas, mieli ristiriitainen ja reppukin tuntui painavan kuin synti. Olinko oikeassa paikassa? Kuuntelin, soisiko puhelin, sillä niin oli sovittu, jos tilanne eskaloituu.

            Kello näytti, että hyvin menee, mutta sisällä ei tuntunut siltä oikeastaan missään vaiheessa. Kiitos Tommin vuolaan puheen, sain muutakin ajateltavaa. Tommilla riitti juttua. Siinä, jos jossakin, on tähän juoksuun vihkiytynyt mies. Ihailen hänen paneutumistaan, ja onhan hän kehittynyt hienosti. 

            Aika aikaisessa vaiheessa nilkat alkoi kippailla. Reitillä on joitakin tosi teknisiä pätkiä jäätyneiden, epäsymmetristen muhkurapätkien vuoksi. Jutustellessa keskittyminenkään ei ollut aina ihan vaadittavalla tasolla. Suurin syy oli kuitenkin menon nihkeys, joka heijastui tietysti askelreagointiin ja kontakti nopeuteen, sekä herkyyteen. Olin kiipelissä, vaikka kello tykkäsi alati. Se taas kieli siitä, että kunto olisi kohdallaan. Paskanakin päivänä kello näyttää vähintään ok. menoa, vaikka homma kusis joka puolelta. 

            Olin hiihtänyt kahta päivää aikaisemmin 50 kilometrin lenkin ja sitä edellisenä päivänä kolme juoksu lenkkiä, jota oli edeltänyt parin tunnin lenkki edellisenä iltana. Olihan siinä kuormaa, mutta että näin huonoa. Viidennen kierroksen ekalla kilsalla taitoin vasemman nilkan toisen kerran, nyt pahemmasti. Kilsa meni kipeää tehden. Oikean nilka olin taittanut jo neljä kertaa, eikä sillä kärsinyt nojata enää ollenkaan ulkosyrjälle. Askeleesta katosi noiden vuoksi kokonaan tuonne reitille vaadittava tansahtavuus. Muuten jää sinne pottupeltoon tai paikoillensa jauhaan. 

            Viidennen kierroksen neljännellä kilometrillä tuli nilkojen puolesta sinetti. Taitoin vasemman taas. Nyt juoksu meni jo tosi hankalaksi ja nilkat tuntui muljuvan alati alla. Kilometriä myöhemmin Vinunurvaoja ylös-alas ojanlaitaa mennessä alas mentäessä nilkat petti alta ja lensin hyvällä vauhdilla suoraan puuhun päin. Lensin maahan ja aika moneen paikkaan sattui. Mihinkään ei liian paljoa, mutta jouduin kuitenkin nilkuttaan lopun vajaan kolme kilometriä autolle. 35,1km, 4h18min, keskisyke 116. 

            Olin kotona lauantaina aamuyöstä noin kahden aikaan. Kävely oli hankalaa, sillä nilkoilla ei kärsinyt kunnolla varata ja vasemman jalan jalkapohjan alla tuntui olevan kuin rautaputki. Jalat oli todella kokeneet kovia. Siis perhereitillä! Koko kierrosta kiertäessään sitä aina odottaa milloin pääsee perhereitille, jolloin sitä on jo melkein kuin maalissa. Nyt olin koko ajan perhereitillä ja olisin kyllä halunut päästä välillä sieltä ulos (hah,hah..). Kiitos Tommille hyvästä seurasta, autokyydistä ja juoksufilosofioiden jakamisesta!

            Heräsin lauantaina puolenpäivän aikaan. Hmm... Nilkat antaa kävellä. Hyvä. Jaloissa tuntuu vielä vähän. Ok, niin yleensäkin, mutta ei mitään ankkakävelyä. Tiesin jo herätessäni, että tarvittaessa pystyisin juoksemaan lauantaina uudestaan. Päivä kertoisi mitä niillä voisi tehdä. Joskus iltapäivällä neljän aikaan tein päätöksen lähteä takaisin rikospaikalle katsomaan a) kestääkö nilkat, b) mitä olin oppinut möykkyreitistä, c) olinko missä kestävyyskunnossa. 

            Kävin kuuden kieppeillä saunassa. Olo oli hieman rasittunut, mutta sellainen kovan viikon perusmoodi tuntuma muutoin. Aloin saunan jälkeen pakkaan jälleen kamoja. Nyt tiesin eilisen jälkeen paremmin mitä tarvin ja mitä en. Ajattelin lähteä ns. "avoimeen yöhön", tuntemusten mukaan vailla mitään erityistä tavoitetta. Jalat ja kroppa kertoisi matkan aikana minkä verran siellä ollaan. 

            20 vaille kahdeksan käynnistin kellon ja lähdin liikkeelle. Olo oli edellistä päivää kevyempi, eikä  vähiten ajatusten osalta, sillä edellisillan tilanne oli rauennut parempaan päin ja sekin piristi mieltä. Fiilis oli jopa hyvä. Kulku oli helppoa ja vaivatonta. Pienimpäänkin nilkan kippaus yritykseen refleksit pelasi normaalisti, eikä nilkat ehtineet kipata ollenkaan. Kaiken aikaa menin vähän edellistä iltaa nopeammin, vaikka tuntuma oli jopa kevyempi. Syke oli muutaman pykälän korkeampi, joka johtui edellisen päivän rasituksesta. Pitää erottaa tuntemus ja suhteuttaa rasitukseen. 

            Kolmannen kierroksen lopulla päätin, että juoksen viisi kierrosta, ettei mene suorittamiseksi. Viisi kierrosta antaa hyvän vertailun edelliseen iltaan ja riittää itselle todistamaan, että tämä sujuu, kun on pää mukaan lukien kaikki mukana. Kymmenen kierrosta olisi turhaa elvistelyä, suorittamista ja muille näyttämistä, eikä palvelisi harjoittelua. Ei tässä mitään show-juoksijoita olla. Selvitetään ja kehitetään heikkouksia ja katsotaan kisoissa mihin se riittää vuonna 2021. 

            Nyt tuntui, ettei iltastartista ollut mitään haittaa. En muista milloin olisi iltastartissa tuntunut näin hyvältä. Toivottavasti tämä trendi säilyy. Alusta oli edelleen konstikas, mutta nyt oli keskittyminen riittävää. Neljä kierrosta olin kiertänyt jo noin 10 minuuttia nopeammin kuin edellisenä iltana ja viimeisen kierroksen kiersin 13 minuuttia nopeammin kuin edellisenä päivänä. Koko hommaan  (35,1km) meni nyt vain 3h55min, eli 23 minuuttia vähemmän kuin edellisenä päivänä. Lopussa piti vähän himmatakin, kun syke alkoi nousta viikon paljon rasituksen myötä. Keskisyke silti kohtuullinen 124.  

            Kirjoitin tämän siksi, että tämä auttanee käsittämään miten paljon ultrajuoksu on kiinni päivästä ja siitä miten saa ajatuksen mukaan. Tottakai se kunto on tärkein, mutta se ei yksin riitä.


TAMMIKUUSSA? JOKU PERJANTAI KLO.19 


Onni Vähäaho, Nivalassa 13.12.2020