lauantai 29. kesäkuuta 2013

AUTISMI - ULTRAJUOKSIJOIDEN AUTISTISUUS

                        Maailmani olisi voinut romahtaa, poikani sairastuessa autismiin kesken terveen lapsuuden reilu 14 vuotta sitten. Ehkä se laillansa romahtikin, mutta löysin usean vuoden jälkeen tien tasapainoon. Siihen väliin mahtui mm. kaksi eroa ja isäni kuolema. Nuori mies oli saanut kokea todenteolla paljon haastavia asioita lyhyen ajan sisällä. Ehkä siksi olenkin tällä tiellä missä nyt olen.

                     Autistinen lapsi, varsinkin kuntoutuksen alkuvaiheessa, tarvitsee struktuureja, eli toimintamalleja, joilla hän jäsentää päiväänsä, seuraavana tapahtuvia asioita. Usein se tarkoittaa käytännössä esim. päivän useaan osaan jakamista, joko pictoilla tai pc-kuvilla. Otetaan pieni esimerkki. Autistisella lapsella on näkösällä esim. huoneessaan taulu, jossa on kuvia 1.Wc-istuin, 2.Hampaiden pesu, 3.Petin petaus, 4.Pukeminen, 5.Käsien pesu, 6.Aamupala, 7.Xylitoli pastilli jne. Mitä luulet, toimisiko "terveilläkin" lapsilla? Toimii, olen kokeillut, pienemmässä mittakaavassa.

                     Luullakseni kovinkaan moni ultrajuoksija ei ole hoksannut, kuinka autistinen hän onkaan tai miten autistiset tarpeet ovat ultrajuoksijalla. Suurin osa ultrajuoksijoista pyrkii tekemään jonkun tarkankin suunnitelman, jota lähtee seuraamaan. Meillä on siis malli, jota seuraamme. Mitä otan suuhun minkäkin kierroksen jälkeen. Mitä vauhtia tai millä tehoilla aion edetä. Tuo on perusjuttua. Kun ultrajuoksija kehittyy ja oppii hän osaa alkaa valmistautumaan myös sellaisiin tilanteisiin, joita ei suoraan lue suunnitelmassa. Ultraajan kisasuunnitelmassa lukee; Kierros 14: 2,5dl kivennäisvettä ja 5xtuc-keksiä. Todellisuus, hän oksentaa ja horjuu huoltopöydän ohi.

                    Alottelevien ultraajien kisa "kaatuu" usein ongelmaan, jota ei lue ennakkosuunnitelmassa. Kokeneemmat/kantapään kautta oppineet osaavat käsitellä numerosuunnitelman ulkopuoliset haasteet niin, ettei heidän suoritus kaadu esim. pahoinvointiin, kramppiin, simahtamiseen, jäykkyyteen, voimattomuuteen tms. mitä ei voikkaan lukea ennakkosuunnitelmassa. Ultrajuoksijalla on oltava AINA autistisen tavoin tiedossa seuraava askel, tuli eteen mitä tahansa. Jos "kuvat" loppuvat, loppuu usein USKO koko kisaan, prosessiin. Henkilökohtaistakin kokemusta on, kun kuvataulu "viedään" edestä. Aina pitää olla tiedossa, mitä teet, kun tiput meneillään olevasta suunnitelmasta, aina. Kaveriltani, Marko Forsellilta olen oppinut suunnitelman D=Death march. Eli, kun kaikki suunnitelmat ovat kaatuneet, mitä ultraaja tekee silloin. Oma sovellus/käännös tuohon on, että keskeytys ei kuulu minkään ultran sanavarastoon, ellei tule jotain nilkan nyrjäystä tai sydänkohtausta tms. vakavaa. Mikään "piti keskeyttää, kun muuten ois varmaan tullu sitä ja tätä" ei vain kuulu ultrasuoritukseen. Jos kanttaa ja tilttaa niin sitten istuu vaikka paikoillaan, RADALLA, niin kauan, kun taas konkreettisesti "Death march" vie sinua eteenpäin.

                     Niinpä minullakin on Vierumäelle A, B, C ja D-vaiheen suunnitelma. Mutta mennäänpä siihen vähän myöhemmin, jos se nyt edes vieläkään, tähänkään, blogiin mahtuu.

                    Vielä konkretiaa ultrajuoksijoiden autistisuudesta... Miettikääpä kohdallanne, mitä tapahtuu, jos teiltä viedään suunnitelmat, eväät tai tärkeät komponentit kädestä? Älkää kurtistako otsaa, vaan miettikää vaikka aivan huumorilla, rennosti. Hei, minäpä autan vähän!!! Uskaltaudun vähän leikkimään ystävieni ja kavereideni kustannuksella.... Mitä tapahtuisi, jos Marko Forsell joutuisi valmistautumaan 24h kisaan ilman exceliä ja laskinta? Ei hyvä heiluis? Mitä olisi tapahtunut, jos kukaan ei olisi kertonut Fredrik Olaussenille, että ultrissa saa myös kävellä, eikä tarvi juosta koko ajan? Vaikea sanoa. Luulen, että hän on nyt pidemmällä, koska on uskaltanut kävellä ultrilla. Mitä tapahtuisi Pasi Koskiselle, jos häneltä vietäisiin korttipakka (pino pohjallisia) kädestä ennen aamulenkkiä, jonne hän on lähdössä jalkojen ollessa valmiiksi erittäin rasittuneet? Luulen, että hän tuijoittaisi tyhjiä kengän pohjia ja sanoisi: -"Niin". Mitä tapahtuisi Petteri Vartiaiselle, jos häneltä vietäisiin kisaeväskavalkaadista kokis ja kismetit? Ehkä hän juoksisi vihdoin +140km?

                 Ultrajuoksija siis tarvii oman suunnitelmansa ja tapansa. Joskus voisi olla kuitenkin hyvä, vaikka asetella pihalle rutiinit, tavarat ja tapansa ja nousta vaikkapa katolle tunniksi miettimään ja katsomaan omia tapoja ja käytäntöjä. Ja kysymään sen jälkeen, mikä on hyvää ja mitä voisi kenties muuttaa vai tarviiko mitään.

                ...Olen palautellut tämän viikon. Edellisen viikon perjantai-aamuun päättyi vajaan 6vrk sessio, joka sisälsi kaksi ultraponnistusta ja 196km juoksua. Eilen koitin ensimmäisen kerran palauttelun sijaan harjoitella. Lykkäsin aamulla 22km Pk1:n hölkkää ja iltapäivällä 15,3km nousevatehoista. Tänä aamuna ajattelin kokeilla Vierumäen kisaa silmällä pitäen neste -ja energiajuttuja lähes Vierumäen reittiä kloonavalla lenkillä +3h ajan. Palutumiseni on kuitenkin vielä sen verran kesken, että tuo harjoitus osoittautui hyvin nopeasti huonoksi ajatukseksi tähän kohtaan. Vielä ei tarvi puristaa. Vielä täytyy malttaa. <-Tuo on yksi neuvonantajaltani ostetuista viisauksista. Olisin aivan hyvin voinut juosta +3h tai vaikka 40-50km, mutta se ei olisi ollut nyt järkevää. Aina ei tarvi puskea, sitäkin ehdin vielä taas tehdä. Omalla kohdallani määriä säätelee palautumisen oman aikataulun lisäksi myös 3-vuorotyö ja perheen aikataulut. Koen tai ainakin yritän olla vielä enempi perheenisä kuin kaiken ultrajuoksun varaan rakentava immeinen.

                   Vierumäen tavoitteesta (+222km) voisin tähän loppuun kertoa sen suunnitelmasta tietoja kaipaaville pienen alkupalan. Suunnitelmassa juoksutehot, pulssit, ovat 125-130. Ekan 3h aikana arvioni on, että juoksun osalta keskivauhtini on @5:25/km. Menen 9min juoksua + 1min kävelyä -rytmillä. Kävelyvauhdiksi olen arvioinut @9:30. 3h jälkeen olen kesäkuussa(!!!) tehdyn ARVIONI mukaan lukemissa 31,54km... Tällä hetkellä tuo alkuvauhtini suhteessa tehoihin tuntuu HYVINKIN mukavan kuuloiselta arviolta, joka tarkoittaa sitä, että minulla on jo nyt sellainen kutina, että ehdin kehittää kuntoni tuon arvioin yläpuolelle. Eilen juoksentelin aamulla klo.4:n (!!!) jälkeen vielä kaiketi ultrista väsyneillä jaloilla ekat 6-7km @5:15-5:25 vauhdeilla. Tänään, eilisen päivän +37km kuorman painamana, klo.6:n jälkeen juoksuvauhtini oli noilla tehoilla @5:25-5:40 välillä. Hyviä merkkejä tässä tilassa suoritettuna. Olenhan tilanteessa, jossa vasta palauttelen kahdesta ultrasuorituksesta, enkä ole vielä päässyt kunnolla aloittamaan kunnon nostoa = säännöllistä, jatkuvaa harjoittelua.

                 Kävelyvauhdista, joka on kuitenkin myös osa tuota suoritusta, vielä hieman. Näyttäisi siltä, että kävelen n. @8:50-9:20 välisellä vauhdilla, joten myös @9:30 arvio ekan 6h kävelyvauhti keskiarvioksi on vähintäänkin realistinen. Mutta voisin tosiaan palata tähän Vierumäen suunnitelmaan tässä lähitulevaisuudessa kokonaisvaltaisemmin, jos se nyt jotakin kiinnostaa?

                Mutta nyt palauttelemaan = lepäämään, rentoutumaan, venyttelemään ja puistelemaan, sekä sitten taas kevyesti hölkkäileen. Täältä tullaan, ajallaan. Minulla on silmissä kuvataulu, jota etenen. Ja niin, poikani, onkin kehittynyt sitten 14 vuoden takaisesta moninkerroin lääkäreiden ennusteita paremmin ja osaa nykyään mm. kirjoittaa kauniilla käsialalla, laskea ja lukea, sekä ennen kaikkea ajatella. Se on kuulkaas yksi elämäni isoimmista voitoista! Kaikkia ei mitata minuuteissa, sekunneissa tai metreissä.

               Ympärilläni olevasta perheestä, läheisistä, ystävistä ja kavereista tulee yksi biisi mieleen... Olen onnekas.
 
 Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 29.6.2013

4 kommenttia:

  1. Itse aikanaan 10 vuotta liikuntavammaisten lasten kanssa töitä tehneenä voin todeta, että tähän tekstiin ei ole mitään lisättävää - juuri näin.

    Kerrottakoon että vaikka vietäisiin pohjallisten lisäksi kengätkin niin tarpeen tullen menen sitten vaikka avojaloin - olkoon voima kanssamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -"Niin", jälkeen löytyy siis jatko struktuuri, kuva eteenpäin mennosta, vaikka korttikädestä viedään akkapari. :) Sitkeys on voimasi. Ja se on tullut harjoittelemalla. Jokainen on juuri siinä kunnossa, minkä verran on antanut ruholle kehittävää reeniä ja plus tietysti lahjakkuus.

      Poista
  2. Vahvistuu epäilykseni että tähän lajiin eksyy vähemmän tasapaksua elämää nauttineita ja enemmän monipuolisesti elämää jo kohdanneita yksilöitä.

    Kuitenkin tuohon suunnitelmallisuuteen sen verran että minulla tahtoo suunnitelmat hapantua jo ennen kuin ne on kirjattu. Onko sitten tuo suunnistustausta jossa lajissa suunnitelmat tehdään väsyneenä juoksuvauhdista karttaa katsoen. Ja muutaman minuutin välein ollaan ruudussa nolla ja taas uusi seikkailu alkaa tyhjältä pöydältä. Tai sitten minulla lähempänä on tuo autistisen skaalan toinen ääripää.

    Mutta joku jääräpäisyys lienee meillä yhteistä. Plän D:stä sen verran että parhaassa vedossani (48h) oli tuota death marssia 8h putkeen ja silti oli vielä mahdollista palata plan A:han kymmeneksi tunniksi kun sopivat lääkkeet löytyivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on tieto siitä, että olet toistuvasti löytänyt ruudusta nolla tielle, joka sinua tyydyttää. Sinulle se on kuva, jollekin toiselle katastrofi. Sinulla on myös hyvin laaja - ja kovaskaalainen kunto, johon voit luottaa heikoillakin hetkillä. Se on, etten sanoisi äärimmäisen kova, kun kuuntelin sinua 9 nevan yöttömän yön vaelluksella. Sen tosin kertoo monet tuloksetkin.

      D-suunnitelma on suunnitelma, joka on miljoona kertaa parempi kuin dnf. D:stä voi toki tällaisessa lajissa nousta ylöskin päin, kuten olet osoittanut. Sinulla on kuntoa ja pohjaa nousta.

      Poista